Minun on vaikea ymmärtää masennusta. Miltä tuntuu, kun on masentunut, mikä on päällimmäinen olotila?

numeroa 24 osittain kompaten.

on niin kauhea etten pysty ajattelemaan mitään muuta, makaan koko päivän sängyssä itkemässä sitä että pitäisi lähteä illalla juhliin.



Jos jotain tapahtuu enkä joudukaan lähtemään, mielialani paranee huomattavasti. Voin jopa jaksaa tehdä jotain muuta, siinä missä vielä juhlia pelätessäni jo suihkuun lähteminenkin kuulostaa ylivoimaisen vaikealta reissulta.



Jos mut pakotetaan sinne juhlaan, en välttämättä pysty käyttäytymään siellä täysin asiallisesti. Helposti käy niin että ensin olen ihan lamaantunut ja sitten jossain vaiheessa alkaa ahdistaa niin paljon että se näkyy naamasta ja ylihermostuneista eleistä.



Ilman juhliakin mun masennukseni on aaltoilevaa. Välillä tuntuu siltä ettei jaksaisi nostaa raajojaan ollenkaan, ja ajatukset kiertävät vain siinä miten kamalalta kaikki tuntuu ja miten huono ja arvoton mä olen. On myös fyysisiä kipuja, joille ei tunnu olevan mitään järkevää syytä: jalkoja ja käsiä särkee, rintalastan alla puristaa jne. Välillä on tosi hyviäkin hetkiä, lähinnä kun saan olla yksin ja tekemättä ns. mitään.

vaikeassa vaiheessa fyysisenä kipuna. Sattuu määrittelemättömästi, mutta hyvin kokonaisvaltaisesti ja lamauttavasti. (Minulla toistuvaa masennusta, välissä ok kausia.)

Sängystä olen melkein aina päässyt ylös. Töihin lähteminen on vain joinain aamuina ollut hyvin vaikeaa. Pahimmillaan alkoi itkettää se ajatus, että oli pakko lähteä pois kotoa koko päiväksi ja pääsi vasta illalla takaisin. Nykyään en enää paljon itke, mutta semmoista välinpitämättömyyttä ja tyhjyyden tunnetta voi vielä tulla. Nuorempana masennus liittyi jotenkin semmoiseen, että sitä häpesi itseään ja pelkäsi, ettei osaa käyttäytyä oikein. Sen takia joidenkin sosiaalisten tilanteiden jälkeen saatoin joutua paniikkiin, kun ajattelin taas käyttäytyneeni väärin. Halusin vajota maan alle.



Nykyään elämän loppumisen ajatukset liittyvät usein väsymykseen. Kun ei huvita se juttu, mitä on pakko tehdä, sitä ajattelee, että kaatuu vaikka alas katolta tai muuta semmoista. Mutta jos asiaa miettii tarkemmin, huomaa, ettei oikeasti tahdo tehdä sellaista.



Juhliin menemisestä: se voi olla vaikeaa, mutta juhlissa voi olla hauskaa ja piristävää tai sitten ei. Pöljää kyllä, olen huomannut alkoholin vaikuttavan ratkaisevasti juuri näissä tilanteissa. Selvin päin juhlissa yleensä pitkästyn ja lähden pois väsyneenä ja pettyneenä muihin ihmisiin. Jos alan juoda alkoholia muiden mukana, tilaisuus tuntuu heti paljon mukavammalta.

loistavalta ja vapautuneelta, ei töitä, ei huolia ja elämä hymyilee!



Masennus, mikä ihana tekosyy!

keskusteluohjelmassa, suosittelen, auttoi itseänikin hahmottamaan omaa masennusta http://vod-2.tv7.fi/vod2/armon_kalliolla/armon_kalliolla-045-w.MP4

loistavalta ja vapautuneelta, ei töitä, ei huolia ja elämä hymyilee! Masennus, mikä ihana tekosyy!

ja tämä kirjoittaja voisi vähän miettiä asioita

Onkohan teillä kuitenkaan ollut oikea diagnoosi? Ehkä kyseessä on ollut jotain muuta kuin masennus?

Vähän ehkä OT, mutta kysynpä kuitenkin.

Onko teillä, jotka olette sairastaneet masennusta ja parantuneet siitä, koskaan sellaista sairasta halua palata siihen olotilaan? Itse parannuin ilman lääkkeitä ja terapiaa ihan itsekseni. Ajan kanssa. Ei enää tee mieli jäädä kotiin ja elämänhallinta on ihan kuosissa. Silti joskus kaipaa sitä olotilaa, vaikka muistaa miten ikävää se aika oli. Toisaalta, kuten joku sanoi tuolla aiemmin: Pahimpia aikoja ei muista. Minunkin muistissa on kahden vuoden aukko. En osaa sijoitella tapahtumia oikeisiin kuukausiin tai vuosiin.

Mutta joku siinä ajassa kutsuu takaisin. Muka se oli mukavaa, että makasi yön valveilla, itki silmät päästään syystä mitä ei tiedä, meikkasi nätisti turvonneiden silmien päälle (nestemäinen eyelineri levittyi niin hyvin...), meni kouluun, esitti pari tuntia normaalia ja palasi kotiin tuijottamaan seinää ja miettimään, mitä järkeä tässäkin päivässä oli.

Olenko ainoa?

EI IKINÄ!! Olen sairastanut VAIKEAN masennuksen ja toivon totisesti etten enää ikinä sairastu koska se oli helvetillistä. Varsinkin siinä vaiheessa kun oli jo alkanut toipumaan hyvin ja halusi toipua sydämensä kyllyydestä ja tuli voimakkaita itsemurha-ajatuksia itkin usein että miksi :(

loistavalta ja vapautuneelta, ei töitä, ei huolia ja elämä hymyilee!

Masennus, mikä ihana tekosyy!

50 vastaa että sullahan on sitten asiat erikoisella tavalla. Kun makasin osastolla maksujen kertyessä, tipuin 11 euron sairaspäivärahalle ja lapset joutui päivähoitoon josta tuli vielä maksu niin elämä tuntui kaikkea muuta kuin vapautuneelta ja loistavalta. Nekin kaikki kerrat kun jouduin hakeutumaan öisin psykiatriselle osastolle tai kaupunginsairaalaan jonottamaan muistuu mieleeni kaikkea muuta kuin loistavalta. Ja se väsymys ja jatkuva itku, toiveet kuolemasta ja itsemurhasuunnitelmatkaan ei kovin vapauttavia olleet...

Masennus on typerä nimitys päättymättömälle joka asian vitutukselle.

Kuvailisin omaa sairastettua masennustani lähinnä kaikkien hyvien tunteiden puuttumisella ja tyhjyydellä. Mikään ei tuntunut miltään, kaikki oli merkityksetöntä. Mikään ei vituttanut, ei suututtanut, ei surettanut, pelkkää tyhjyyttä.

Pienetkin asiat olivat täysin ylivoimaisia suorittaa, koska mitä merkitystä niillä muka oli.

Päivien ainoa toive oli, että voisipa vain lakata olemasta, jotta tyhjyyden kokemus loppuisi.

Olenkohan sitten muka parantumassa kun vituttaa aivan kaikki asiat. Se onkin ainoa juttu jonka saan aikaiseksi.

ihan sama istuuko vai seisoo, merkityksettömyys.

voi olla häpeä.

Mistä tietää onko masentunut?

"Masennuksella on yhtä monta tarinaa kuin on masentuneitakin. Oireet saattavat toisinaan olla muuta, kuin mihin masennus tyypillisesti yhdistetään. Masennusta kuvataan usein synkin värein sekä alakulon ja kuoleman symbolein. Masentuneita esittävissä kuvissa ihmiset katsovat maahan, näyttävät surullisilta, hautaavat kasvonsa käsiinsä. Värit ovat haaleat ja harmaansävyiset. Vaikka tämä voikin olla totta, masennus ei ole kuitenkaan vain surua, epätoivoa ja synkkyyttä. Se on paljolti sitä, mutta myös sosiaalinen, iloinen, reipas ja menestyvä ihminen voi olla masentunut. Ulkoisen olemuksen tai käyttäytymisen perusteella ei voi tunnistaa kuka on masentunut ja kuka ei.

Masennuksen keskeinen oire on mielialan ja mielihyvän kokemisen lasku. Mielialan laskun ja mielihyvän kokemisen puutteen tulee esiintyä suurimman osan päivästä vähintään kahden viikon ajan yhtäjaksoisesti. Masennustilan diagnosointi edellyttää kuitenkin myös useita samanaikaisia muita oireita.  Tyypillisiä oireita ovat unihäiriöt, itsetuntoon liittyvät muutokset, vetäytyminen ihmissuhteissa, aktivaatiotason muutokset, kognitiiviset oireet, mielihyvän ja nautinnon kokemisen puute, painon ja ruokahalun muutokset, seksuaalisen käyttäytymisen muutokset, kipuoireet ja toivottomuus sekä kuolemaan liittyvät ajatukset. Masennukseen liittyvät oireet aiheuttavat usein kärsimystä masentuneelle itselleen sekä hänen läheisilleen."

Oma kokemus: Ne asiat jotka ennen on olleet sinulle äärettömän tärkeitä, esim. joku harrastus, ihmissuhde, uuden oppiminen, matkustaminen tai vaikka musiikin kuuntelu, niin yhtäkkiä huomaat että niistä mikään ei enää kiinnosta. Kaikki tuntuu täysin turhalta. Ei ole mitään mitä haluaisit tulevaisuudelta, millään ei ole mitään väliä.

Masennus tuntuu siltä kuin olisi joku valtavan suuri painava musta, joka painaa minut maahan aivan litteäksi. Tuntuu niin kuin olisi iso kivi vatsassa. Joskus tuntuu vaikealta hengittääkin. Aikaisemmin koin myös ahdistusta masennuksen lisäksi, se oli hirveää, ahdistuksesta onneksi pääsin eroon lääkkeillä. Masennukseen on kokeiltu kaikki, psykiatrit, sähköhoito, magneettihoito, lääkkeet. Olen ajatellut, että onko minun loppuelämäni tällaista.

Vierailija kirjoitti:

ei huvita lähteä juhliin, mutta hän kuitenkin lähtee? Koheneeko mieliala siellä hetkellisesti, vai jatkuuko voimattomuus ja haluttomuus koko juhlien ajan?



ap

Kai se vaihtelee, mutta itselläni iso juhla voi pahentaa masennusta, jos siellä ei ole ketään hyvää kaveria, jonka kanssa pitäisi hauskaa. Jos isossa juhlassa ei ole ketään, jonka kanssa olisi samalla aaltopituudella, se on pahinta yksinoloa ja sen jälkeen on pettynyt, surullinen, joskus vihainenkin.

Masennuksia on varmaan erilaisia ja myös eri vaiheissa päällimmäinen tunne voi vaihdella.

Mulla se oli muistaakseni useimmiten tyhjyys, mikään ei tuntunut miltään ja millään ei ollut merkitystä.