Lue keskustelun säännöt.
Omaan kumppaniin voi rakastua uudelleen! Sisältää oman tarinani (mies)
07.08.2012 |
Olen mies ja seurannut tuota toista ketjua, jossa nainen viimeisillään raskaana ja mies on ilmoittanut haluavansa eron. Karmiva tilanne..
Omasta kokemuksestani haluaisin kertoa kaikille parisuhdekoukeroissa kamppaileville ja eroa harkitseville, että toivoa on, siis siitä että puolisoon voisi rakastua uudelleen. Sen olen itse kokenut.
Olen siis naimisissa, 3 aika pienen lapsen isä. Parisuhde oli todella suurissa ongelmissa pikkulapsiaikana, se oli käytännössä ihan kokonaan hautautunut jonnekin täysin näkymättömiin. Kummallakaan ei ollut energiaa tehdä asian eteen mitään, elettiin vain kavereina ja pyöritettiin perhettä. Seksiä oli aniharvoin, ehkä kerran kahdessa kuussa, harvemminkin.
Muutama vuosi sitten aloin pyöritellä eroajatusta päässäni. Ensin ajattelin, että on kai normaalia, ettei suhteen hoitoon ole aikaa, kun 3 pikkulasta pyörii jaloissa ja illalla lasten nukahdettua rojahdimme vain sänkyyn kuolemanväsyneinä. Mitään tukiverkkoja meillä ei täällä meidän asuinpaikkakunnallamme oli, suku asuu satojen kilometrien päässä. Lapsia siis emme saaneet juuri koskaan hoitoon (toki olivat päiväkodissa, kun me aikuiset oltiin töissä). Tilanne oli se, että jompi kumpi oli kotona, kun toisella oli joku meno.
Sitten tuli tilanne, että ero alkoi pyöriä päässä ihan jatkuvalla syötöllä, jopa unelmoin siitä. Vaimossa ei sinänsä ollut mitään vikaa, mutta kun ei vaan sytyttänyt enää ollenkaan. Oltiin vain kavereita. En nähnyt, että muka joskus tulevaisuudessa voisin tuntea häntä kohtaan mitään lämpimiä rakkaudentunteita. En yhtään voinut kuvitella, että tuo nainen muuttuisi mielessäni vielä romanttisessa mielessä rakkaaksi. Lopulta sain suuni auki ja sanoin asiasta vaimolle, kerroin että olen miettinyt onko tässä enää mitään muuta ideaa, kuin lapset, elämä tuntuu valuvan hukkaan parisuhteen osalta, että tottapuhuen rakkaudentunteet ovat täysin kadonneet.
Vaimo järkyttyi, mutta lopulta hänkin oli aikatavalla samaa mieltä ja samoissa tunnelmissa. Ensin aloimme miettiä sitä, miten lapsille kertoisimme, miten hoitaisimme asumisjärjestelyt jne. Kummankaan mielessä ei käynyt lainkaan sellainen vaihtoehto, että yrittäisimmekin eron sijaan korjata parisuhteemme tilanteen. Kumpaakaan ei ilmeisesti kiinnostanut, ei löytynyt enää halua sellaiseen. Tuntui liian työläältä.
En vieläkään oikein tiedä mitä tapahtui, mutta kun söimme eräänä iltana koko perhe ruokapöydän äärellä, yhtäkkiä katsoin tilannetta jotenkin ulkopuolelta. Tajusin yhtäkkiä, että eron jälkeen, nämä tilanteet on mennyttä ja rupesin ajattelemaan konkreettisten erojärjestelyjen sijaan sitä, mitä olin menettämässä. Ja se oli kuin isku vasten kasvoja. Otin illalla sängyssä asian puheeksi vaimon kanssa, että pitäisiköhän ensin kuitenkin kokeilla mitä olisi korjattavissa.
Aloimme panostaa parisuhteeseemme. Palkkasimme lapsenvahdin säännöllisesti, että pääsimme jonnekin kahdestaan. Menimme pariterapiaan ja iltaisin kaivoimme esiin vanhat valokuvat, aloimme tutustua toisiimme uudelleen. Kuulostaa jotenkin mukamas niin helpolta, mutta ei se tämän vaikeampaa ollutkaan. Sieltä se ihminen paljastui, se johon olin rakastunut ja jonka kanssa mennyt naimisiin. Ja se, että molemma sitoutuivat siihen, että nimenomaan HALUSIMME yrittää ja löytää rakkauden uudelleen. Se oli tärkeä tekijä tässä prosessissa.
Pariterapiassa kävimme ihan vain muutamia kertoja. Ei ollut tarvetta sen enemmälle, koska meillä ei ollut mitään näkyviä ongelmakohtia, kuten pettämistä, jatkuvaa riitelyä, toisen alistamista tms. Saimme sieltä asiaan perspektiiviä, vinkkejä ja neuvoja parisuhteen hoitoon ja opimme myös paljon kumpikin omasta itsestämme. Aika alkuvaiheessa lähdimme kahden viikonloppulomalle toiseen kaupunkiin. Siskoni tuli kotipaikkakunnaltamme meille lapsia hoitamaan. Tuo miniloma oli oikeastaan se kaiken vauhdilla liikkeelesysäävä tapahtuma. näin vaimoni aivan eri valossa. Ehkä se johtui siitä, ettei ollut kodi häiriötekijöitä, mikään muu ei ollut tuttua, kuin se oma kumppani. Olimme vain me kaksi. Ja yllättäen puhuttavaa löytyi vaikka kuinka. Nauroimme hirveästi, itkimme, riitelimmekin vähän jostain vanhoista mieltä kaivertamaan jääneistä jutuista, suukottelimme ja pitkästä aikaa vuosiin harrastimme rauhassa seksiä. Ja harrastimme sitä ilman väsymystä pitkän kaavan mukaan. Ja voin kertoa, että rakastui vaimooni uudelleen aivan päätä pahkaa, tuli ihan sellainen kutkuttava palo vatsaan. Kuulostaa naurettavalta.
Ja nyt kun kirjoitan tätä, minulla on kyyneleet silmissä. Olen järkyttynyt siitä, mitä meinasin menettää, minkä luota olin kävelemässä pois. En vain vaimoni vaan perheeni luota. Jos olisimme jatkaneet samaa rataa, emme olisi puhuneet erosta emmekä parisuhteemme parantamisesta, luultavasti eläisin edelleen onnettomana kaverisuhteessa omaan vaimooni. Eli itsestään mikään ei olisi muuttunut, ei takuuvarmasti.
Halusin vaan kertoa tämän teille, jotka olette jo eroa miettineet tai suhteessa menee muuten huonosti, tuntuu puulta, pikkulapsiarki on haudannut kaikki tunteet jonnekin todella syvälle jne jne. Puhukaa ja alkakaa tehdä töitä suhteenne eteen ja pelastamiseksi. Jos vaan halua löytyy, rakkaus voi syttyä uudelleen. kun se on kerran siellä ollut, se tulee kyllä esille vielä. Ero ei ole aina se oikea ratkaisu. Ja kun rakkaus saadaan takaisin, alkaa kaikki muutkin parisuhdeongelmat selviytyä tai ainakin niistä aletaan puhua avoimemmin ja niitäkin aletaan mielummin ratkoa, löytyy tavallaan erilaista motivaatiota hoitaa myös nitä muita ongelmakohtia, kuten vaikkapa seksiä. Meillä seksi parani roimasti, kun rakkaus tuli takaisin kuvioihin. Ja seksin eteen olemme tehneet sittemmin enemmänkin töitä, olemme etsineet vinkkejä, olemme kokeilleet uusia juttuja, olemme tehneet irtiottoja arjesta vaikkapa oman kaupungin hotelliin.
Oma vaimo on nyt minulle kaikkein rakkain maailmassa, lapset tietysti myös mutta rakkaus heihin on aivan erilaista. Mitä meinasinkaan menettää, jotain sellaista joka minulla jo oli ja jota pidin aivan itsestään selvyytenä. Oikeasti, menee ihan kylmät väreet kun ajattelen, mikä olisi ollut se toinen vaihtoehto tässä kuviossa..
Kertokaa tähän omia kokemuksianne vastaavista tilanteista. Jospa saisimme rohkaistua muita haluamaan rakastamaan kumppaniaan.
Mies 39 vuotta, isä ja rakastunut aviomies :)
Kommentit (41)
... ja saan vastarakkautta. Kauniisti kirjoitat siitä, kuinka elämä on... ELÄMÄÄ. Aina se ei ole helppoa ja arjessa se voi olla puuduttavaakin. Mikään ei pysy koossa saati kasva, jollei sitä hoida. Voi, kunpa kaikki parisuhteissaan sen ymmärtäisivät.
Kaikkea hyvää sinulle ja vaimollesi!
t. neljän äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kukahan nainen kertoisi oman versionsa?
ainaisten pettämisjuttujen sijaan.
t mieheensä moneen kertaan uudelleen rakastunut
Monesti varsinkin juuri naiset unohtavat sen parisuhteen kun lapsia tulee ja täälläkin saa lukea kuinka "nyt eletään sitä pikkulapsi aikaa, ei siinä mitään seksiä tarvita eikä parisuhdetta hoideta, että sen aika on sitten myöhemmin." Mutta monesti siinä vaiheessa se juna on jo mennyt. Pitäisi muistaa ja huomioida sitä puolisoa tässä ja nyt, eikä sitten joskus. Meillä otetaan pieni irtiotto pari kertaa vuodessa, vaikka olemme kuitenkin vielä aika "tuore" suhde, 4vuotta yhdessä, joista 2v naimisissa.
Muistelen aina vanhoja laulunsanoja jotka meni jotenkin niin että rakkaus on hellyyttä, muuten se on mennyttä, sitä pitää vaalia.
Ei rakkaus vaan pysy entisellään jos ei sitä vaali, niin omassa mielessään kuin rakastelemalla ja muuten kommunikoimalla oman puolisonsa kanssa.
Meillä on juuri se pikkulapsiaika menossa, ja olen usein huolissani siitä että ei olla olla miehen kanssa oltu kahdestaan 3,5 vuoteen, eikä sitä ennenkään raskausaikana mennyt hyvin kun olin niin kipeä.
En usko että meillä on rakkaus vielä kuollut, mutta kyllä se on pahasti jo piilossa, ajoittain tuntuu kuin oltaisiin miehen kanssa vaan kämppiksiä tai sisaruksia. Ollaan puhuttu joskus että kyllä se tästä kun lapset kasvaa, minä yritän kyllä pitää asiaa mielessä, koska pelkään että kun lapset kasvaa voi olla jo myöhäistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en usko pätkääkään, että aloitus olisi oikeasti miehen kirjoittama. Mutta mitäs siitä, hyvä kirjoitus se on silti ja varmasti näin voi ihan oikeasti käydä sekä miehille että naisille.
Ihan oikea mies minä olen. Harvemmin kommentoin tänne palstalle yhtään mitään, mutta tuli vaan nyt jotenkin sellainen olo tuota toista eroketjua lukiessa, että piti tulla meidän tarina kertomaan. Ei kai tuo tarinani mikään eriskummallinen ole? Meille kävi, kuten aika monelle parille arjen pyörteessä.
No, mukava jos kokemuksestani oli jollekin hyötyä tai sai edes ajattelemaan parisuhdeasioita tarkemmin.
En tämän enempää tule tänne kommentoimaan, tarinani tosiaan jo kerroin. Jatkot!
Ap
minulla on kokemusta samanlaisesta puolison uudestaan löytymisestä kriisin myötä.
N39
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle kävi samoin. Rakastuin vaimooni uudelleen ja siis niin, että sydän meinaa pakahtua!
Taistelemme puolison kanssa samasta ongelmasta, ja kiitos tarinastasi, antoi voimaa kohdata tämä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla tuli aikoinaan aallonpohja vastaan kuopuksen vauva/taaperoaikana mutta onneksi mieheni ei koskaan lähtenyt siihen mukaan. Olin tuossa vaiheessa kärsinyt unettomuudesta jo 20 vuotta eikä vähäuninen vauva helpottanut tilannetta. Hän jaksoi katsoa mun kiukutteluani ja yritti kaikin tavoin helpottaa elämääni noina vaikeina aikoina. Jaksoi naurattaa ja keksiä kaikkea kivaa. Valjasti isommat lapset tekemään kotitöitä jotta saisin keskittyä kuopukseen ja omaan jaksamiseeni. Onneksi seksiin ei missään vaiheessa tullut taukoa, kerran viikossa vähintään halusin rakastella tuolloinkin. Elämää ei helpottanut sekään että molemmilla oli vielä vaativat työt.
Onneksi meillä oli myös lyhyitä hetkiä vain toisillemme, saatoimme lähteä vaikka kahville naapurikaupunkiin kun lapset olivat hetken keskenään (vanhin jo parikymppinen tuolloin). Silloin juteltiin ja muisteltiin hyviä hetkiä. Yritimme myös väsymyksestä huolimatta pitää sosiaalista elämää yllä, meitä oli (ja on) muutama perhe joilla on samanikäisiä lapsia kuin kuopuksemme ja tapasimme aina jonkun luona ja laitoimme porukalla ruokaa kun lapset leikkivät keskenään.
Missään vaiheessa ei tullut mieleen ettenkö rakastaisi miestäni, vain elämä meinasi kaatua päälle.
Hieno aloitus mielestäni tärkeälle asialle.
Oma tilanteeni oli aluksi kovin saman kaltainen kuin aloittajalla. Asiat vaan etenivät huonompaan suuntaan, sillä mieheni aloitti salasuhteen parisuhteemme ollessa huonoimmillaan.
Mies kertoi oma-aloitteisesti salasuhteestaan ja kertoi myös, kuinka vasta tuon suhteen aikana ymmärsi, ettei halua menettää minua. Kertoessaan suhteestaan oli hän jo katkaissut välinsä tähän toiseen naiseen.
Nyt olemme selvinneet pettämisestä ja viilentyneestä avioliitosta rakastumalla toisiimme uudelleen. Edelleen arki on kiireistä ja haastavaa, mutta olemme päättäneet yhdessä järjestää päivittäin yhteistä parisuhdeaikaa edes sen hetken, että syödään iltapalaa yhdessä. Kerran kuukaudessa käymme kesken työpäivän lounastreffeillä. Lisäksi päivittäin keskustelemme toistemme kuulumisista, eikä vain lasten asioista.
Elämää on myös helpottanut se, että kotityöt jaetaan tasan ja vastuu lapsista on molemmilla. Aiemmin haalin itselleni kaikki työt ja väsyin taakan alle. Tällä järjestelyllä myös asiat makuuhuoneessa on saatu sujumaan täydellisesti.
Aina ei siis parisuhteen hoitoon ei tarvita suuria rahasummia tai merkillisiä muutoksia. Tarvitaan vain tahtoa molemmilta ja keskusteluyhteys 😊
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kateellisena lukee, että parisuhde palasi ja molemmat ovat halunneet panostaa parisuhteeseen ja seksiin.
Mmolemmat puolisot ovat tajunneet, mikä merkitys sillä on, että on olemassa mies ja vaimo sen äidin ja isän lisäksi ja että mies ja vaimo tarvitsevat aikaa ja panostusta suhteeseen.
Tämän aloituksen pitäisi olla pakollista luettavaa äideille. Jos kaiken panostaa lapsiin niin voi mennä mies pesuveden mukana.
No mutta eikös se parisuhde ole vähän niinku kahden kauppa ja molempien pitäisi huomioida toista ja molempien pitäisi antaa oma panostuksensa parisuhteen hoitoon? Eli muuten ihan hyvä teksti, korjaan vain kirjoitusvirheen viimeisestä lauseesta, eli tämän pitäisi olla pakollista luettavaa sekä naisille että miehille 😊
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kateellisena lukee, että parisuhde palasi ja molemmat ovat halunneet panostaa parisuhteeseen ja seksiin.
Mmolemmat puolisot ovat tajunneet, mikä merkitys sillä on, että on olemassa mies ja vaimo sen äidin ja isän lisäksi ja että mies ja vaimo tarvitsevat aikaa ja panostusta suhteeseen.
Tämän aloituksen pitäisi olla pakollista luettavaa äideille. Jos kaiken panostaa lapsiin niin voi mennä mies pesuveden mukana.
No mutta eikös se parisuhde ole vähän niinku kahden kauppa ja molempien pitäisi huomioida toista ja molempien pitäisi antaa oma panostuksensa parisuhteen hoitoon? Eli muuten ihan hyvä teksti, korjaan vain kirjoitusvirheen viimeisestä lauseesta, eli tämän pitäisi olla pakollista luettavaa sekä naisille että miehille 😊
Samaa mieltä, kumpikin on vastuussa. Tuo "jos kaiken panostaa lapsiin" kuulostaa siltä kuin lapset olisivat vain joku naisen oma pikku projekti, kun useimmiten nainen nimenomaan toivoo kasvatusvastuun jakamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämän lukeminen antaa toivoa itsellekin. Vähän yli 4v ollaan oltu yhdessä, kaksi lasta(toinen hänen edellisestä suhteesta) ja eron partaalla ollaan. Puhuttua ollaan saatu miksi tässä tilanteessa ollaan. Todella vaikealta tuntuu lähteä rakentamaan parisuhdetta uudelleen mutta olemme kuitenkin päättäneet jatkaa. Mulla on mennyt päähän hyvin tuo että pitää olla lasten lisäksi se parisuhdekin tärkeässä asemassa. Puolisolle se on selvästi vaikeampaa. Lapset ja harrastukset ja paljolti vanhemman lapsen harrastukset menee aika pitkälle kaiken edelle hänen ajatuksissaan. Tunnen olevani ulkopuolella hänen elämästään.
M36
Olen lähellä -50 oleva mies ja minulla oli vastaavan lainen kokemus vuosia sitten kuin ap:llä, eli rakkaus oli hiipunut. Lapsi oli silloin muutaman vuoden ja kaikki meni lapsen ehdoilla. Seksiä ei ollut ja kaikki hellyydenosoitukset poissa. Asiasta tietämätön ehdotti menemistä avioliittoleirille, jossa rakastuin vaimooni uudellee. Leirillä minulle selvisi, että rakkaus on päätös, eli päätin rakastaa vaimoani ja se päätös on pysynyt mielessä jo vuosia.
Nyt asia on päinvastoin, eli vaimon tunteet minua kohtaan ovat kuolleet. Joudun olemaan paljon töiden johdosta paljon poissa kotoa. Nämä yksinäiset ajat ovat kuulemma tappaneet tunteet. Hän ei pysty asiasta puhumaan, koska ei kuulemma tiedä haluaako elää yksin. Hän vain haluaa katsella löytyykö halu yrittää rakastua uudelleen. Minun yritykset puhua asiasta vain kuulemma huonontaa asiaa.
Raastavaa
Minä en pysty samaistumaan millään tasolla tuohon, että pikkulapsiaika olisi parisuhteelle missään määrin raskasta. Päinvastoin, kun parisuhteessa on ollut vauva tai pieni lapsi on parisuhde ollut aivan loistava, koska ei ole tarvinnut niin paljon peilata tunteitaan siihen mieheen, kun vauva ja se arki on ollut tavallaan elämän keskipiste, jossa se parisuhde on ollut mukana. Myös puolisoni on tästä täysin samaa mieltä, parisuhteemme kulta-aikaa on ehdottomasti ollut se, kun lapset olivat pieniä.
Nyt kaikki lapset ovat jo kouluikäisiä ja on aikaa miettiä ja panostaa siihen parisuhteeseen. Meillä on aikaa paljon toisillemme, harrastamme yhdessä (ja erikseen) saamme viettää aikaa kahdestaan, käymme kaupunkilomilla kahdestaan jne. ja nuo kaikki hetket ahdistavat minua.
Viimeksi kun olimme eräällä kaupunkilomalla tuijotin miestäni ja mietin, että mä en vain halua olla täällä tuon ihmisen kanssa.
Kun olemme perheen kanssa yhdessä näen sen parisuhteen arvon. Me olemme perhe ja haluan, että lapsillani on mahdollisuus olla molempien vanhempiensa kanssa. Nautin ja pidän niistä hetkistä, kun olemme koko perhe yhdessä, se kuuluu olla niin.
Mutta niin, lapset kasvavat ja ne hetket vähenevät vuosi vuodelta ja mitä kauemmas pikkulapsiaika jää, sitä enemmän huomaan, että en halua elää sen ihmisen kanssa, jonka kanssa halusin lapseni.
Rakastan puolisoani ystävänä ja lasteni isänä. En heille parempaa isää voisi toivoakaan, mutta mitään romanttisen rakkauden tunteita minulla ei ole puolisoani kohtaan ole. Eikä niitä yksikään lomamatka eikä yhdessä vietetty aika sytytä.
Yksi sama ihminen on kirjoittanut lähes kaikki tämän ketjun viestit! Harjoittelee varmaan tekstin tuottamista. Varmaan myös nauraa itsekseen, kun saa niin helposti höynäytettyä toisia. Älkää menkö halpaan!
Me menimme Ruokolahdelle, koska siellä pidetään kristillisiä Avioliittoleirejä, joista saimme todella todella paljon apua ja mahtavan uuden kipinän liittoomme. Nyt leiristä on kulunut jo neljä vuotta ja edelleen kaikki hyvin.
ps. Emmekä ole mitään uskovaisia, vaikka kristilliseen avioliittoleiriin osallisuimmekin.