Onko synnytys oikeasti niin hirveää kipua ettei sitä kestä?

mutta useimpien kokemus tuntuu olevan, että sattuu todella paljon. Se miten kipu on hallittavissa riippuu synnyttäjästä, kivunlievityksen onnistumisesta, kätilöstä, asenteesta, mahdollisista komplikaatioista ym. Synnytin viimeksi 4 kk sitten ja totesin, että turhaan en taas kipua pelännyt.

Kyllä synnytys sattuu ja kunnolla, mutta ei niin paljon kuin odotin muiden kertoman perusteella. Olen synnyttänyt kaksi lasta, toisen täysin luomuna ja molemmat synnytykset oli "ihan jees".



Esim. mitään tarvetta huutaa tai itkeä minulla ei ole ollut kummassakaan synnytyksessä. Luomussa tuli vähän enemmän ärräpäitä kuin epiduraalilla ryyditetyssä;) Repeämistä en ole tuntenut.



Pahinta on pari vikaa supistusta ennen kuin saa alkaa ponnistaa. Mutta synnytyksessä on joku "transsi" päällä, ainakin minulla ollut. Vähän kuin jos loukkaa itsensä humalassa: tuntee kivun, mutta ei samalla tavalla kuin selvinpäin.



Minäkin pohdin ennen ensimmäistä synnytystä kipukynnystäni ja ymmärsin, ettei minua ollut koskaan OIKEASTI sattunut mihinkään. Siksi kipukokemus pelotti.



Eli sinullekin voi käydä niin, että pelkäät nyt paljon ja huomaatkin synnytyksen oleva jopa helpompi juttu kuin odotit. Tsemppiä! Ja minä en tod sano, että "Ekaa on vielä helppo mennä synnyttämään kun ei tiedä mitä se on." Kuulin tuon monesta suusta. Itseä ei jännittänyt toinen synnytys yhtään sen enempää.

Mulla synnytyksestä aikaa kaksi kuukautta ja pelkäsin myös aivan kuollakseni synnytystä. Mutta uskallan sanoa, että synnytys oli lähes kivuton. Tai kivut olivat koko ajan hallittavissa ilokaasun ja jumppapallon avulla. Sain myös spinaalin hieman ennen ponnistusta, mutta näin jälkikäteen ajatellen se oli ehkä turhaa. Ponnistin kontillaan ja vauva syntyi kuin itsestään painovoiman avulla.



Muista, että sinut on naisena luotu synnyttämään. Hengitä rauhallisesti ja supistuksen tullessa heittäydy ihan lötköksi ja yritä rentoutua, ÄLÄ yritä taistella vastaan. LUOTA itseesi. Tutustu synnytyksen eri vaiheisiin ja MUISTA, että kivulla on oma tärkeä merkityksensä ja kipu lopulta on positiivista, vaikka siltä ei ehkä tuntuisikaan.



En ole mikään perinteinen "hihhulimamma", mutta mua auttoi äitiysjoogakurssi, josta sain apua juuri rentoutumiseen ja itseeni luottamiseen.

Kuinka monella synnytyskipu on ollut täysin sietämätöntä, jotain niin hirveää, että siitä on jäänyt kauheat traumat?

Itselläni on TODELLA matala kipukynnys ja pienetkin jutut sattuvat ihan hirveästi. Pelkään aivan kuollakseni synnytystä, en pysty edes ajattelemaan koko asiaa, kun ahdistaa niin hirveästi :(

Enkä usko niihin puudutteisiinkaan kovin paljoa, koska olen kuullut niin paljon juttuja ettei niitä ehdittykään antaa tai eivät tehonneet tai ei puudutuksia annettu ollenkaan jostain syystä.

mutta kyllä siitä selviää, ja jos tulee ongelmia tai pitkittyy niin varmasti ehdit saamaan lääkityksen. Itsellä motivoi lääkkeettömään synnytykseen se, että se on turvallisin ja siinä on vähiten komplikaatioita. Ja hyvä että olin ajatellut pärjätä ilman lääkkeitä, olin nimittäin syöksysynnyttäjä. Minusta kannattaa tutustua siihen mitä itse voi synnytyksen etenemiseksi tehdä + lääkityksiin ja niiden hyviin ja huonoihin puoliin, ja sitten odottaa synnytystä hyvillä mielin. Et loppujen lopuksi voi ennakolta tietää miten kivun kanssa pärjäät, se on kuitenkin hyvin erilaista kuin muu kipu. Itsellä se tuntui melko samalta kuin mahakrampit pahassa ripulissa.

eivät uskoneet, että kipu on liian suuri. Kätilön mielestä supistukset olivat vasta pieniä, minä menetin tajuntani enkä herännyt. Hätäsektioonhan siitä mentiin ja minua syytettiin jälkikäteen siitä, että olin luovuttanut!

niin pakko on kestää. Eikä kai se niin paha ollut kun siihen samaan tilanteeseen itsensä hommasi vielä kaksi kertaa esikoisen jälkeenkin. Ja mä en edessaanut kunnon puudutteita ym. koska aina meni jotain pieleen.



t: kolmen äiti

Se sattuu niin paljon, että välillä tulee kohtia, että kuvittelee kuolevansa, tai että menettää kokonaan itsekontrollin. Mutta väitän edelleen, ettei se kipu ole samanlaista kuin sairaalloinen, patologinen kipu. Synnytyskipu on jotenkin "tervettä", jos siihen menee oikealla tavalla mukaan ja hyväksyy sen, siitä ei jää pahoja muistoja. Luonto on huolehtinut ton jutun niin, että synnytyksen pitääkin sattua ja se on raju tapahtuma. Jos se ei sattuisi, äiti rupeaisi vaikka nukkumaan kun lapsen pitäisi syntyä, niin synnytys voisi keskeytyä. Mitäs sitten tapahtuisi?

Silti hammassärkyyn saa lääkettä, joka poistaa kivun kokonaan. Vain synnytys on asia, jota muka ei voida lääkitä Suomessa. Ruotsissa on ihan toiset systeemit, siellä panostetaan hyvään synnytykseen

mua surettaa kauheesti kun ihmiset kertoo että synnytystä varjosti ilkeä kätilö. joku tähänkin aiheeseen pisti ettei kätilö antanut isän kuvata omaa lastaan ensin ollenkaan. haluaisin ryhtyä kätilöksi ja suoda ihmisille paremmat muistot synnytyksistään. niitä kun ei koskaan unohda. :)

Se sattuu niin paljon, että välillä tulee kohtia, että kuvittelee kuolevansa, tai että menettää kokonaan itsekontrollin. Mutta väitän edelleen, ettei se kipu ole samanlaista kuin sairaalloinen, patologinen kipu. Synnytyskipu on jotenkin "tervettä", jos siihen menee oikealla tavalla mukaan ja hyväksyy sen, siitä ei jää pahoja muistoja. Luonto on huolehtinut ton jutun niin, että synnytyksen pitääkin sattua ja se on raju tapahtuma. Jos se ei sattuisi, äiti rupeaisi vaikka nukkumaan kun lapsen pitäisi syntyä, niin synnytys voisi keskeytyä. Mitäs sitten tapahtuisi?

Silti hammassärkyyn saa lääkettä, joka poistaa kivun kokonaan. Vain synnytys on asia, jota muka ei voida lääkitä Suomessa. Ruotsissa on ihan toiset systeemit, siellä panostetaan hyvään synnytykseen

Mihin tuo nyt perustuu? Ainakin epiduraalilla saa kivun pois kokonaan, jos haluaa. Itsestäni oli kivempi pitää annos niin matalana, että tunsin supistukset, mutta pahin terä kivusta leikkautui pois.

ekassa oli epiduraali, en tuntenut mitää hekottelin vaan, toisessa en halunnut epiduraalia ja saiki khdunkaulapuudutteen ponistusvaiheeseen. Eniten sattu pistosten laitto koko synnytyksessä. Paieen tunne oli kyllä aika hurja kun viimeiset supistukset tuli.

Itse sektiotilanne meni ok, mutta kipu sen jälkeen oli mulla pahempaa kuin hetken synnyttäminen. Toipuminen oli paljon hitaampaa. Kipua oli synnytyksessä, mutta ei sellaista etteikö sitä nyt olisi "kestänyt". Ei tullut tunne, että kuolen. Lähinnä vaan ajattelin, että mitäs kivunlievitystä sitä seuraavaksi pyytäisi ja koskakohan tämä loppuu. Kivutonta se ei ole, mutta ei se minusta mitään kamalaa ollut siltikään. Se helpottaa kun tietää, mitä tapahtuuu ja miksi. (olen sairaanhoitaja).



Olin synnyttäessäni ihan hiljaa. En valittanut ääneen. Puhisin kyllä ja avautumisvaiheessa kiemurtelin sängyllä. Epiduraali auttoi mullakin niin hyvin, että vei ihan oikeasti kaikki kivut pois. Tosin ponnistusvaihe sitten pitkittyi koska en tuntenut kunnolla alapäätäni, jotta olisin osannut ponnistaa oikein.

Se sattuu niin paljon, että välillä tulee kohtia, että kuvittelee kuolevansa, tai että menettää kokonaan itsekontrollin. Mutta väitän edelleen, ettei se kipu ole samanlaista kuin sairaalloinen, patologinen kipu. Synnytyskipu on jotenkin "tervettä", jos siihen menee oikealla tavalla mukaan ja hyväksyy sen, siitä ei jää pahoja muistoja. Luonto on huolehtinut ton jutun niin, että synnytyksen pitääkin sattua ja se on raju tapahtuma. Jos se ei sattuisi, äiti rupeaisi vaikka nukkumaan kun lapsen pitäisi syntyä, niin synnytys voisi keskeytyä. Mitäs sitten tapahtuisi?

Silti hammassärkyyn saa lääkettä, joka poistaa kivun kokonaan. Vain synnytys on asia, jota muka ei voida lääkitä Suomessa. Ruotsissa on ihan toiset systeemit, siellä panostetaan hyvään synnytykseen

Mihin tuo nyt perustuu? Ainakin epiduraalilla saa kivun pois kokonaan, jos haluaa. Itsestäni oli kivempi pitää annos niin matalana, että tunsin supistukset, mutta pahin terä kivusta leikkautui pois.

jos lääkäri ei ehdi paikalle, synnytät luomusti. Makaat kovalla lavitsalla, et saa piuhojen takia liikkua ja kärsit ilman mitään lääkettä.

Se sattuu niin paljon, että välillä tulee kohtia, että kuvittelee kuolevansa, tai että menettää kokonaan itsekontrollin. Mutta väitän edelleen, ettei se kipu ole samanlaista kuin sairaalloinen, patologinen kipu. Synnytyskipu on jotenkin "tervettä", jos siihen menee oikealla tavalla mukaan ja hyväksyy sen, siitä ei jää pahoja muistoja. Luonto on huolehtinut ton jutun niin, että synnytyksen pitääkin sattua ja se on raju tapahtuma. Jos se ei sattuisi, äiti rupeaisi vaikka nukkumaan kun lapsen pitäisi syntyä, niin synnytys voisi keskeytyä. Mitäs sitten tapahtuisi?

Silti hammassärkyyn saa lääkettä, joka poistaa kivun kokonaan. Vain synnytys on asia, jota muka ei voida lääkitä Suomessa. Ruotsissa on ihan toiset systeemit, siellä panostetaan hyvään synnytykseen

Mihin tuo nyt perustuu? Ainakin epiduraalilla saa kivun pois kokonaan, jos haluaa. Itsestäni oli kivempi pitää annos niin matalana, että tunsin supistukset, mutta pahin terä kivusta leikkautui pois.

jos lääkäri ei ehdi paikalle, synnytät luomusti. Makaat kovalla lavitsalla, et saa piuhojen takia liikkua ja kärsit ilman mitään lääkettä.

Ruotsissa on pehmeämmät sängyt? Ruotsissa ei ole piuhoja?

Jaa, kylläpä kummasti minä ainakin liikuin kaikkine piuhoineni, vaikka oli epiduraali. Ja sänkykin oli ihan riittävän pehmeä, as if sillä nyt siinä tilanteessa yhtään mitään merkitystä olisi.

Itse sektiotilanne meni ok, mutta kipu sen jälkeen oli mulla pahempaa kuin hetken synnyttäminen. Toipuminen oli paljon hitaampaa. Kipua oli synnytyksessä, mutta ei sellaista etteikö sitä nyt olisi "kestänyt". Ei tullut tunne, että kuolen. Lähinnä vaan ajattelin, että mitäs kivunlievitystä sitä seuraavaksi pyytäisi ja koskakohan tämä loppuu. Kivutonta se ei ole, mutta ei se minusta mitään kamalaa ollut siltikään. Se helpottaa kun tietää, mitä tapahtuuu ja miksi. (olen sairaanhoitaja).

Olin synnyttäessäni ihan hiljaa. En valittanut ääneen. Puhisin kyllä ja avautumisvaiheessa kiemurtelin sängyllä. Epiduraali auttoi mullakin niin hyvin, että vei ihan oikeasti kaikki kivut pois. Tosin ponnistusvaihe sitten pitkittyi koska en tuntenut kunnolla alapäätäni, jotta olisin osannut ponnistaa oikein.

Ja ap, niin yksilöllistä. Esikoisen aikaan kivut oli kovat, sain heti kyllä kaikki mömmöt mitä halusin ja ehdin saamaan. :)

Toisessa synnytyksessäni ei sitten kivut tuntuneet. En tarvinnut puudutteita tms. Ponnistusvaiheessa kyllä sitten tuntui kipua, mutta se oli sen verran lyhyt huikonen, että ei tehnyt mieli kuolla :)

näiden juttujen jälkeen minulla ei ainakaan ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin vaatia keisarileikkaus!!!

Pelkään kuollakseni kipuja, ja teidän kokemustenne perusteella en tulisi ikinä kestämään synnytystä, tai ainakin traumasoituisin todella pahasti sekä masentuisin.

ap

Käy pelkopolilla niin sinua autetaan käsittelemään pelkoa. Naisen elimistössä on uskomatonta voimaa ja hormoneja jotka auttavat kestämään kipua ja selviät siitä kuten miljoonat muutkin naiset! Tsemppiä!!

Kyllä kaikki keinot äidin olon helpottamiseksi tarjotaan, synnytys kestää loppujen lopuksi melko lyhyen aikaa (verratuna siihen ihanaa iloon, mitä lapsesi sinulle antaa), muutkin ovat siitä selvinneet. Kaikki kipu unohtuu, kun saat pienesi syliin! Olemme Suomessa, jossa hoito on hyvää. Itse otin ilokaasun ja epiduraalin, mieheni tuki koko ajan vierellä, synnytys oli minulla siedettävämpää kuin tuskallinen, pitkä raskausaika :D

se sattuu ihan helvetisti, mutta kyllähän sen kestää. Kun pakkohan se on kestää. Kun se synnytys oli ohi, niin en mä muistanu sit enää seuraavana päivänä, kuinka paljon se sattu. Riippuu aina ihmisestä kestääkö vaiko eikö

Sattui perkuleesti, mikään helpotus ei toiminut, mutta kun palkinnon sai syliinsä, kaikki muu oli yhdentekevää. Ihmiset on jääneet henkiin silloinkin, kun ei ollut mitään kivunlievityskeinoja.



Rohkeutta, nainen, hyvin se menee!

eli ei mitään "kunhan saat lapsen syliisi, kaikki unohtuu" vaan aidosti kunnolla lääkittynä, ilman järkyttäviä tuskia. Lapsi tai äiti eivät todellakaan tarvitse kipua synnytyksessä, vaikka suomalaistena kätilöiden mukaan se kipu on tarpeen , jotta syntyisi yhteys äidin ja lapsen välille. Ehei, kivutta saatu lapsi on yhtä rakas ja äiti ilman karmeaa kokemusta, joka tulee painajaisiin uudestaan ja uudestaan.

Silloin sattuu, jos kivunlievitsytä ei ennätetä antaa ja ilokaasu ei oikein auta.