Nainen – oletko sinäkin perheesi (väsynyt) projektipäällikkö?

Ongelma on usein myös äitien laatustandardit. Hommat saa tehdä, kunhan tekee ne pilkulleen kuten nainen sanoo. Tai niin se ainakin meillä meni. Lapsia ei voinut laittaa muillekaan hoitoon, kun oli niitä ja näitä asioita, mitä muut ei osaa jne.

Tunsin itseni tuolloin ihan paskaksi isäksi, koska en tehnyt kuin virheitä. Ajatustenluku olisi sekin ollut arvokas taito tuolloin.

Eron jälkeen jännitin tosi kovasti viikko-viikko -lapsiarkea. Luulin oikeasti, etten ehkä onnistu siinä, mutta se eka viikkohan meni aivan loistavasti. Kaikki koulunaloitukseen ja toisen eskariin menon jutut menivät täydellisesti, vaikka eksä viestittelyllään antoi edelleen epäuskoa asioiden sujumiseen minulta.

Sen jälkeen nyt mennyt kolme vuotta ja lapset viihtyvät omat viikkonsa edelleen minun luonani erinomaisesti. Ja vähän epäuskoista muistellakin noita aikoja, kuinka muka mitään en osannut. Edelleen kontrollifriikki eksä on välillä riesana, kun yrittää järjestellä lasten asioita minunkin viikolla. Siis että mitä pukea päälle tai muuta ihan perustason touhua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskunta asettaa vaatimuksia äideille koko ajan. Neuvolassa se alkaa ja kulkee sitten läpi kouluajan. Isät näkevät näistä vaatimuksista vain vilahduksen ja suuttuvat heti, jos heiltä vaaditaan jotain. Heidän pitää saada kiitoskirjelmä, jos kerran vievät lapsen neuvolaan - äidin varattua ensin ajan. Päiväkodissa on tyypillistä, että isälle lirkutellaan ja äidille lyödään kolmisivuinen tarvikelista ja mäkätetään kaikesta. Koulusta tulee äidille viesti, että teinillä ei ollutkaan oikeanlaista lippalakkia liikuntatunnilla - vaikka oikeasti teini sai migreenikohtauksen, eikä auringonpistosta ja tämä on varmistettu neurologilta, jonne äiti varasi ajan ja maksoi sen lapsen sairausvakuutuksesta, jonka huolehti jo ennen kuin koko lastakaan oli!

Ei ainakaan meillä neuvolassa kukaan vaatinut että minun olisi ajat varattava. Ei mies saanut sulkaa hattuunsa vaikka on käynyt siellä varmasti enemmän kuin minä. En tosin ole saanut minäkään sen paremmin siitä kuin isän osallistumisesta tasavertaisesti kaikissa asioissa. En tosin ole odottanutkaan. Monet sen sijaan odottavat sitä että heitä pidetään hyvinä äitinä hyvinä hoitajia jotka huolehtii kaikesta. Ei oikein ole mahdollisuus luovuttaa vastuuta muille koska silloin menettäisi jotakin itsestään eikä enää olisikaan se äitimyytin huolehtiva emo. Itse itselleen useimmat vaatimuksia asettaa.

Meillä neuvolassa kirjattiin joka kerta erikseen että "isä toi" ja isälle leperreltiin ja lässytettiin. Seuraavalla kerralla kun minä vein, paasattiin sen edellisen käynninkin asiat ja tivattiin, missä olin ollut (töissä, neuvola-ajat aina keskellä päivää, mies perhevapaalla), kun en tullutkaan neuvolaan.

Ei kyllä kummunnut mitenkään minusta tämä.

Sen sijaan tuo on erittäin tyypillistä, että nainen syyllistetään kaikesta. Aina.

Älä syyllisty. Vastaat vaan että "töissä tietysti, kuinka niin? Eikö mies tuonut lasta vaikka hän oli kotona? Ai toi, no mikä ongelma?"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tämä epäsosiaalinen känkkäränkkä on nyt ketjussa? Sen perhe-elämä kuulostaa ihan kauhealta, "jokainen hoitakoon omat asiansa". Vanhemmatkin suuttuvat, jos toivottaa hyvää syntymäpäivää eikä perheessä syödä koskaan yhtä aikaa. Sairaanakaan ei varmaan viedä ketään lääkäriin ja missään ei saa apua.

Älä ole naurettava. En sanonut että jokainen hoitaa omat asiansa. Mutta jos lapsi haluaa harrastaa niin hänen pitää ottaa se vastuu siitä harrastuksesta. Lapsen ei ole mikään pakko harrastaa yhtään mitään.

Harvassa perheessä syödään yhtä aikaa. 

Siis oikeasti pistäisit ekaluokkalaisen joka haluaa harrastaa, itse selvittämään missä, soittamaan ohjaajalle ja ilmoittamaan itsensä, hankkimaan harrastus tavarat ja maksamaan oman harrastuksensa? Aikamoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitenkäs äidin suoritusta projektipäällikkönä sitten arvioidaan? Oikeassa maailmassa nimittäin on mittareita, mutta supermammathan ovat aina täydellisiä ja uhriutuvia, eikä mitään koskaan tehdä huonosti.

Ihan typerää puhua äideistä projektipäällikköinä, oikeasti äitiys on aika paljon löysempää. Huonoja äitejä ei koskaan olekaan.

t. oikea naisprojektipäällikkö

Tämä kommentti on helppo allekirjoittaa. Perus perheenäiti ei pärjäisi projektipäällikkönä edes yhtä päivää, koska vaatimustaso hyvälle projektipäällikölle on niin kova.  On täysin eri asia suunnitella ja johtaa satojen tuhansien - miljoonaluokan projektia ja niiden kymmeniä-satoja ihmisiä kuin puuhastella muutaman hengen kotitaloudessa pikkuympyröissä mikrotason päätösten kanssa.

En todellakaan rekrytoinut yhtä äiti-ihmistä, joka perusteli projektinhallintaosaamistaan perhearjen onnistuneella pyörityksellä. Oli niin kuutamolla vaatimustasoeroista ja ammattimaisesta projektien johtamisesta. Kysymys oli vielä yksinkertainen: mitä projektipäällikkö mielestäsi johtaa projekteissa. Ei, oikea vastaus ei ole, että projari suunnittelee, tehtävöittää, aikatauluttaa ja vastuuttaa projektin ja katsoo perään, että nakit tulevat tehdyiksi. 

Se mikrotason työ on kyllä sitten oikeassa elämässä paljon tärkeämpää, koska siinä kasvatetaan ihmisiä.

t. projektipäällikkö ja äiti

Eli ainoastaan lasten hyvinvointi on tärkeää, niinkö? Työelämässä projektipäällikkö on vastuussa oman tiiminsä hyvinvoinnista ja parhaimmillaan auttavat myös heitä kasvamaan. 

Sinulle se oma lapsi on tietysti tärkeä, mutta voin kertoa näin työnantajan näkökulmasta, että se ei kuulu työnantajalle vähääkään, miten kasvatuksesi ja hoitosi lapsellesi järjestät, kunhan teet työsi miten kuuluukin.

Miksi hyökkäät yksilötasolla?

Lasten kasvattaminen on yleismaailmallisesti huomattavasti tärkeämpää kuin sinun firmasi jokin projekti.

Älä mene heti henkilökohtaisuuksiin. Ole aikuinen. Näe tynnyrien ulkopuolelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskunta asettaa vaatimuksia äideille koko ajan. Neuvolassa se alkaa ja kulkee sitten läpi kouluajan. Isät näkevät näistä vaatimuksista vain vilahduksen ja suuttuvat heti, jos heiltä vaaditaan jotain. Heidän pitää saada kiitoskirjelmä, jos kerran vievät lapsen neuvolaan - äidin varattua ensin ajan. Päiväkodissa on tyypillistä, että isälle lirkutellaan ja äidille lyödään kolmisivuinen tarvikelista ja mäkätetään kaikesta. Koulusta tulee äidille viesti, että teinillä ei ollutkaan oikeanlaista lippalakkia liikuntatunnilla - vaikka oikeasti teini sai migreenikohtauksen, eikä auringonpistosta ja tämä on varmistettu neurologilta, jonne äiti varasi ajan ja maksoi sen lapsen sairausvakuutuksesta, jonka huolehti jo ennen kuin koko lastakaan oli!

Ei ainakaan meillä neuvolassa kukaan vaatinut että minun olisi ajat varattava. Ei mies saanut sulkaa hattuunsa vaikka on käynyt siellä varmasti enemmän kuin minä. En tosin ole saanut minäkään sen paremmin siitä kuin isän osallistumisesta tasavertaisesti kaikissa asioissa. En tosin ole odottanutkaan. Monet sen sijaan odottavat sitä että heitä pidetään hyvinä äitinä hyvinä hoitajia jotka huolehtii kaikesta. Ei oikein ole mahdollisuus luovuttaa vastuuta muille koska silloin menettäisi jotakin itsestään eikä enää olisikaan se äitimyytin huolehtiva emo. Itse itselleen useimmat vaatimuksia asettaa.

Meillä neuvolassa kirjattiin joka kerta erikseen että "isä toi" ja isälle leperreltiin ja lässytettiin. Seuraavalla kerralla kun minä vein, paasattiin sen edellisen käynninkin asiat ja tivattiin, missä olin ollut (töissä, neuvola-ajat aina keskellä päivää, mies perhevapaalla), kun en tullutkaan neuvolaan.

Ei kyllä kummunnut mitenkään minusta tämä.

Sen sijaan tuo on erittäin tyypillistä, että nainen syyllistetään kaikesta. Aina.

Älä syyllisty. Vastaat vaan että "töissä tietysti, kuinka niin? Eikö mies tuonut lasta vaikka hän oli kotona? Ai toi, no mikä ongelma?"

Älä sinä syyllistä. Ja vähättele!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitenniin perheen arjen vastuu on jäänyt naisille? Millainen perhe se sellainen on, jossa ei ole molemmat vanhemmat jaa vastuuta?

Meillä on aina yhdessä jaettu kaikki.

Hienoa että miehen panos kelpaa sinulle, useinkaan ei näin ole.

En ole edellinen, mutta mun miehen panos kelpaa minulle, koska hän pukee lapset säähän sopivasti, antaa heille terveellistä ruokaa, leikkii heidän kanssaan eikä istuta tv:n ääressä, vie ulos leikkimään ja katsoo että ovat turvassa liikenteeltä, liialta auringolta jne., muistaa lääkkeet, neuvolat, lääkärit ja harrastukset - kuten minäkin. Jos mies ei hoitaisi asioita näin niin en olisi tyytyväinen koska lapsilla ei olisi silloin hyvä olla. Kyse ei ole kenenkään asenteesta vaan lasten riittävän hyvästä vs. riittämättömästä hoivasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä olen. Yritän olla olematta, mutta sitten hommat menee päin peetä, kokeiltu on. Lapsi ei ehdi harrastuksiin, tavaroita unohtuu, ruoka-ajat unohtuu ja syödään kiireessä jotain jne jne. Äsken mies kysyi että missä sen tietyt farkut on ja onko ne pesty. Hitostako minä tiedän. Ei tulus mieleenkään kysyä mieheltä onko mun housut pesty. Pakenen tänne nettiin, kun ahistaa kunnolla. Tekee välillä mieli juosta karkuun. Mutta kohta lapset huomaa, että istun tässä toimettomana ja juon kahvia. Mies saa ihan rauhassa löhötä sohvalla tuntikausia. Niin epäreilua.

Lapsi ei tarvitse harrastuksia johon se ei voi itse mennä. Meillä lapsi ITSE hoitaa jääkiekko harrastuksensakkin. On aina hoitanut. Lapsihan sitä harrastaa eikä vanhemmat.

Mikä helkutin ruoka-aika. Jokainen syö kun on nälkä (jokainen joka ei ole pikkulapsi).  

No sitten meidän lapset ei harrastais mitään.

Olette opettanut heidät laiskoiksi ja saamattomiksi. Niin käy kun äiti hoitaa kaiken lasten puolesta.

En. Mutta meiltä ei pysty alakoululainen liikkumaan minnekään harrastukseen ilman vanhempaa. Kaikki ei asu samalla lailla kuin sinä.

Ööö... ja sitä ei voinut ajatella yhtään siinä vaiheessa, kun päätti muuttaa sinne peräkylälle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskunta asettaa vaatimuksia äideille koko ajan. Neuvolassa se alkaa ja kulkee sitten läpi kouluajan. Isät näkevät näistä vaatimuksista vain vilahduksen ja suuttuvat heti, jos heiltä vaaditaan jotain. Heidän pitää saada kiitoskirjelmä, jos kerran vievät lapsen neuvolaan - äidin varattua ensin ajan. Päiväkodissa on tyypillistä, että isälle lirkutellaan ja äidille lyödään kolmisivuinen tarvikelista ja mäkätetään kaikesta. Koulusta tulee äidille viesti, että teinillä ei ollutkaan oikeanlaista lippalakkia liikuntatunnilla - vaikka oikeasti teini sai migreenikohtauksen, eikä auringonpistosta ja tämä on varmistettu neurologilta, jonne äiti varasi ajan ja maksoi sen lapsen sairausvakuutuksesta, jonka huolehti jo ennen kuin koko lastakaan oli!

Ja toisaalta yhteiskunta osoittaa samalla miehille koko ajan, että te olette vain apulaisia ette oikeita vanhempia. Niin neuvolassa, päiväkodissa kuin koulussa isälle puhutaan tyyliin "kerro vaimolle että". Ja lapsille ohjeet tulee muodossa kertokaa äidille sitä ja tätä.

Miehille ne paineet asetetaan sitten perheen elättämisessä. Mies on se, jota katsotaan merkitsevästi jos perheellä vanha auto, pieni asunto tai muuten vaan rahat tiukalla.

Ei osoita😂

Miestähän kohdellaan koko ajan kuin puolijumalaa jos hän edes kerran suvaitsee laskeutua sinne naisten maailmaan.

Myös naisten edellytetään käyvän töissä. Synnytyslaitokselta kotiutuessa alkaa paine ja kysely, milloin palaa töihin. Samalla kun pitää hoitaa vauva täydellisesti ja laihtua viimeistään kahdessa viikossa farkkuihin.

Yhteiskunta sekä äidit usein todella syrjäyttävät miehen perheestä ja antaa miehelle lähinnä apulaisen roolin. Miehiä ei kohdella puolijumalina kuitenkaan - asiaa voisi katsoa myös miesten näkökulmasta! Miehet  ovat usein lähinnä palvelijoita perheelleen, joilla on pääasiallinen elatusvastuu ja tuoda rahaa talouteen vailla päätäntävaltaa kuitenkaan siitä, miten tai mihin raha usein käytetään. 

Isälle ja lapselle ei oikein voi syntyä samanlaista sidettä kuin äidillä on, jos mies ei ole lapsesta yksin vastuussa. On oleellisen tärkeää, että myös mies on kotona hoitamassa lasta ja muodostaa lapseen kiinteän ja omatoimisen suhteen  - opettelee pitämään lapsesta huolta ja pyörittämään arkea. Jos äiti kuitenkin vaatii olla kotona yksin esimerkiksi lapsen kolmivuotiaaksi asti, aiheuttaa se väistämättä isän ulkopuolisuuden ja syrjäytymisen siitä perheestä, mikä ei myöskään motivoi ottamaan vastuuta kotitöistä. Koska useissa näissä tapauksissa kaikki tehdään kuitenkin niinkuin nainen parhaaksi näkee ja kokee ja mies on tässäkin roolissa lähinnä palvelijana. 

Kuinka moni teistä on antanut miehelle aidon tilaisuuden pyörittää sitä arkea ja hoitaa lapsia kotona, kun itse on töissä ja kantaa vuorostaa sen perheen taloudellisen vastuun? Kuinka moni teistä on ylipäätään valmis elättämään perheenne? Puututteko kotona olevan miehen tapaan tehdä asioita, koska "osaatte paremmin" lukea vauvan tarpeita, pukea vauva ja hoitaa? Tottakai, jos sitä asettaa tietyt srandardit, joiden mukaan miehen pitää toimia - se johtaa väistämättä siihen, että se koti ja lapsi on Äidin eikä suinkaan miehen. Perusoletus "omistajuudesta" on se, että vastuun myötä tulee myös päätäntävalta. Muutoin kyse on taas palvelemisesta, mikä ei ole normaali tasapainoinen parisuhde. 

Olen alusta asti korostanut miehelle, että olemme tasa-arvoinen pari. Yhteisessä kodissa, jossa me molemmat asumme, siivotaan myös pyytämättä, koska molemmat sotkee. Ja koska koti ja perhe on yhteinen, ei minulla ole myöskään oikeutta vaatia miestä tekemään mitään minun tavallani, koska eihän se silloin olisi tasa-arvoinen suhde vaa asettaisin itseni mieheni "päälliköksi". En ymmärrä sellaista puuttumista ja sitten asiasta valittamista. Tuntruu, ettei moni edes yritä antaa miehen ottaa vastuuta vaan puututaan jo pienimpäänkin "virheeseen" mitä mies tekee. 

Siinäpä taas yksi syy, miksi en tehnyt lapsia. Miehen kanssakin oli hankalaa, kun jouduin pyörittämään kotia ja kotiasioita yksin ja tekemään päätökset esim. joka halvatun ostoksesta yksin (ja silti se kehtasi valittaa). Tosin herra onkin nyt ex.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen saanut kommentteja suvun naisilta siitä, että en ole perheen projektipäällikkö.

Minulle on valitettu mm. miehen kattamasta pöydästä, kuinka astiat ei sovi yhteen. Joo, hassulta ne minustakin näytti, mutta mitä väliä,ihan oikeasti. Hyvin onnistui kahvittelu kaikesta huolimatta. Ainoastaan suvun naisten valitus ärsytti.

Samat ihmiset ovat valittaneet miehen tekemistä vaatevalinnoista vauvalle/lapsille. Ja pitävät minua selvästi kelvottomana perheenäitinä ja vaimona kun en mikromanageeraa perheeni elämää 😬

Onkohan tällainen ulkoa asetettu paine äitejä kohtaan kovinkin yleistä. Vaatimus siitä että äidin kuuluisi hallita kaikkea. Ja jos sillä vauvalla nyt sattuu olemaan "väärä" (isän valitsema) vaate päällä niin äitiä paheksutaan.

Se ainakin vielä tuntuu olevan yleistä, että jos kodissa on paha siivo niin naista paheksutaan ja miestä saatetaan jopa sääliä kuin on niin kehnon vaimon saanut. Nämä asenteet näyttävät olevan jopa voimakkaampia nuorilla kuin keski-ikäisillä.

En lainkaan ihmettele miksi naiset ottavat niin kovan stressin kotiin ja lapsiin liittyvistä asioista.

Itse en vanhana feministinä ole suostunut ottamaan sitä roolia harteilleni. Mies saa tehdä omalla tyylillään vaikka minua siitä jotkut naiset paheksuukin.

Arvostan kovasti sitä että mies tekee ja osallistuu eikä ole pelkkä äidin pikku apulainen.

Ei se paheksuminen silti kivalta tunnu.

Tässä se villakoiran ydin onkin. Hyvin kiteytetty!

Ongelma on nimenomaan se, että naiset asettavat toisilleen normit, miten sitä elämää ylipäänsä tulee elää. Ja normista poikkeavaa arvostellaan ja katsotaan nenänvartta pitkin.

Sehän alkaa jo siitä, että pitää olla se puoliso. Jos ei ole, on poikkeava.

Sitten pitää olla omakotitalo, 1,8 kersaa ja farmariauto. Perheen toinen auto ja kultainennoutaja suositeltavia. Jos ei ole, niin on poikkeava.

Seuraavaksi lapset tulee pukea tietyllä tavalla ja varustaa tietynlaisilla leikkivälineillä. Jos tekee toisin, on kummallinen.

Vähän vanhempina lasten tulee harrastaa jotain. Mitä enemmän aikaa siihen saadaan kulumaan ja mitä enemmän näitä harrastuksia on, sen parempi. Perhe, jossa lapsia ei koko ajan kuskailla jonnekin vanhempien toimesta, on outo.

Perheen tulee esim. näin kesäisin matkustella jossain, vähintään kotimaassa erilaisissa huvipuistoissa, kylpylöissä ja vesipuistoissa ja teemapuistoissa. Ulkomaanmatka talvisaikaan suotava, muuten katsotaan vähän kieroon, että ovatpa köyhiä tai muuten vaan kummallisia.

Välillä pitää myös vanhempien viettää laatuaikaa keskenään ja käydä ravintolassa/teatterissa/konsertissa tms. Muuten on kyllä varmaan parisuhde kriisissä ja se kummallinen pari eron partaalla.

Näitähän riittäisi, mutta ehkä mennään näillä.

Ja jotta nämä kaikki saadaan varmasti muiden naisten tietoon ja oma status pidettyä siellä hyväksytyn rajan paremmalla puolella, pitää nämä kaikki toiminnot muistaa päivittää säännöllisin väliajoin faceen, instaan ja mitänäitänyton.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitenniin perheen arjen vastuu on jäänyt naisille? Millainen perhe se sellainen on, jossa ei ole molemmat vanhemmat jaa vastuuta?

Meillä on aina yhdessä jaettu kaikki.

Hienoa että miehen panos kelpaa sinulle, useinkaan ei näin ole.

Miksi ei kelpasi? Miksi olisin yhteensä ihmisen kanssa joka ei minulle kelpaa?

Minusta yksi pahimpia asioita mitä voit toiselle sanoa on se että hänen tekemisensä ei minulle kelpaa, hän ei kelpaa minulle.

Joissakin asioissa mies on varmasti tarvinnut neuvoja kuten minäkin mutta silti kyse ei ole siitä että tekeminen ei olisi kelvannut vaikka olisin joutunut neuvomaan aluksi esim. sen mistä hän voi mennä ostamaan lapsen ulkovaatteet tai mistä löytyy neuvolan numero jotta hän voi varata sellaisen ajan joka hänelle sopii tms.

Vierailija kirjoitti:

Muutin reilu puoli vuotta sitten miesystäväni kanssa yhteen. Luettuani näitä keskusteluja vuosien ajan päätin, etten ala taloutemme projektipäälliköksi. Haluan lapsia 3-5 vuoden sisään, ja kannatan ehdottomasti tasapuolista vanhemmuutta. Kun passiivisuuden siemenen kylvää aikaisin, sitä ei ihan noin vain kitketäkään lapsen synnyttyä.

Tämä on ollut kivinen tie. Olen alusta asti toitottanut miehelle, että hänen tulee tehdä kotitöitä alusta asti loppuun itse. Kuitenkin ihan yksinkertaisissakin asioissa hän on koko ajan kysymässä minulta neuvoa. Pitää tulkata pesulappua (Google?), neuvoa mitä pyykkiä hänen tulisi pestä (no katso mitä siellä pyykkikorissa on eniten?) tai kertoa onko maito pilaantunutta (haista/maista?). Jos teemme yhdessä ruokaa, mies ei edes lue ohjetta vaan odottaa passiivisena, että minä kerron, mitä pitää tehdä. Jos olemme menossa juhliin tai kylään - jopa hänen ystäviensä luokse - niin minun tulee miettiä lahjat tai viemiset, muuten ne jäävät kokonaan hankkimatta. Olemme lähdössä parin viikon päästä lomamatkalle, ja sitä varten pitäisi tehdä vielä yhtä sun toista. Mies ei ole tehnyt elettäkään asian eteen, vaikka olen listannut tehtävät asiat erilliseen Google Doc -dokumenttiin.

Syytän miehen äitiä. Kotiäidin ainoan lapsen, vieläpä pojan, ei tarvinnut tehdä kodin eteen juuri mitään. Äiti puuttuu vieläkin melko paljon miehen elämään. Kun aloimme seurustella ja tapasin miehen vanhemmat, äiti oikein ääneen totesi, että nyt hän voi lakata huolehtimasta pojastaan, kun minä teen sen hänen puolestaan. Mitä jos mies olisi jossakin vaiheessa vaikka itse huolehtinut itsestään?

En nyt miehenä jaksa kommentoida joka kohtaa, mutta olitko ajatellut, että mies ei välttämättä kysy sinulta "neuvoa" sinänsä esim. sen pyykin ja maidon kanssa, vaan mielipidettä.

Itse voisin kysyä samoin, mutta se ei johdu siitä, ettenkö osaisi (tehdä samaa vaikkapa yksin asuessani), vaan siitä, että hän haluaa hyvän hyvyyttään varmistaa, että lopputulos on varmasti sinulle mieleen.

Oletko huomannut, että miehet ovat erilaisia kuin naiset?

A) Miehesi voisi varmasti mättää kaiken pyykkikorista pesukoneeseen ja pestä ne --> ja käyttää omia vaatteitaan sen jälkeen niin kuin ennenkin, mutta koska siellä on vaimon 250 kaikki eri materiaalista olevaa ja varmasti jokainen eri väristä vaatekappaletta, hän haluaa varmistaa, että sinullakin on hyvä mieli vielä sen pyykinpesun jälkeen.

B) Miehesi voisi aivan mainiosti kattaa pöydän ja kaataa kaikille maidot laseihin --> ja juoda sen maidon, mutta koska hänellä on kokemus, että joku ehkä vähän kummalle haiseva maito naisen/lapsen suussa aiheuttaa jonkun järkyttävän kohtauksen, hän haluaa varmistaa, ettei ruokailun aikana tarvitse ruveta pyyhkimään pöytää ja lattiaa ja ikkunaa siitä maitotuotteesta.

Eivät miehet yksin asuessaan kuole nälkään tai kulje muutama paskainen rihma yllään. Kyllä he pärjäävät ihan omillaankin, ihan ilman sitä äitiäkin. Ehkä eri tavalla ja eri tahtiin, mutta pärjäävät.

Ehkä jopa siksi näitä yhteentörmäyksiä tulee, kun se lapsuudenkodistaan omilleen räpistellyt mies on jo tottunut tekemään asioita itse ja omalla tavallaan, mutta vaan paljon paljon helpommin kuin se nainen, jonka kanssa asioita pitäisi nyt sitten monimutkaistaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen saanut kommentteja suvun naisilta siitä, että en ole perheen projektipäällikkö.

Minulle on valitettu mm. miehen kattamasta pöydästä, kuinka astiat ei sovi yhteen. Joo, hassulta ne minustakin näytti, mutta mitä väliä,ihan oikeasti. Hyvin onnistui kahvittelu kaikesta huolimatta. Ainoastaan suvun naisten valitus ärsytti.

Samat ihmiset ovat valittaneet miehen tekemistä vaatevalinnoista vauvalle/lapsille. Ja pitävät minua selvästi kelvottomana perheenäitinä ja vaimona kun en mikromanageeraa perheeni elämää 😬

Onkohan tällainen ulkoa asetettu paine äitejä kohtaan kovinkin yleistä. Vaatimus siitä että äidin kuuluisi hallita kaikkea. Ja jos sillä vauvalla nyt sattuu olemaan "väärä" (isän valitsema) vaate päällä niin äitiä paheksutaan.

Se ainakin vielä tuntuu olevan yleistä, että jos kodissa on paha siivo niin naista paheksutaan ja miestä saatetaan jopa sääliä kuin on niin kehnon vaimon saanut. Nämä asenteet näyttävät olevan jopa voimakkaampia nuorilla kuin keski-ikäisillä.

En lainkaan ihmettele miksi naiset ottavat niin kovan stressin kotiin ja lapsiin liittyvistä asioista.

Itse en vanhana feministinä ole suostunut ottamaan sitä roolia harteilleni. Mies saa tehdä omalla tyylillään vaikka minua siitä jotkut naiset paheksuukin.

Arvostan kovasti sitä että mies tekee ja osallistuu eikä ole pelkkä äidin pikku apulainen.

Ei se paheksuminen silti kivalta tunnu.

Tässä se villakoiran ydin onkin. Hyvin kiteytetty!

Ongelma on nimenomaan se, että naiset asettavat toisilleen normit, miten sitä elämää ylipäänsä tulee elää. Ja normista poikkeavaa arvostellaan ja katsotaan nenänvartta pitkin.

Sehän alkaa jo siitä, että pitää olla se puoliso. Jos ei ole, on poikkeava.

Sitten pitää olla omakotitalo, 1,8 kersaa ja farmariauto. Perheen toinen auto ja kultainennoutaja suositeltavia. Jos ei ole, niin on poikkeava.

Seuraavaksi lapset tulee pukea tietyllä tavalla ja varustaa tietynlaisilla leikkivälineillä. Jos tekee toisin, on kummallinen.

Vähän vanhempina lasten tulee harrastaa jotain. Mitä enemmän aikaa siihen saadaan kulumaan ja mitä enemmän näitä harrastuksia on, sen parempi. Perhe, jossa lapsia ei koko ajan kuskailla jonnekin vanhempien toimesta, on outo.

Perheen tulee esim. näin kesäisin matkustella jossain, vähintään kotimaassa erilaisissa huvipuistoissa, kylpylöissä ja vesipuistoissa ja teemapuistoissa. Ulkomaanmatka talvisaikaan suotava, muuten katsotaan vähän kieroon, että ovatpa köyhiä tai muuten vaan kummallisia.

Välillä pitää myös vanhempien viettää laatuaikaa keskenään ja käydä ravintolassa/teatterissa/konsertissa tms. Muuten on kyllä varmaan parisuhde kriisissä ja se kummallinen pari eron partaalla.

Näitähän riittäisi, mutta ehkä mennään näillä.

Ja jotta nämä kaikki saadaan varmasti muiden naisten tietoon ja oma status pidettyä siellä hyväksytyn rajan paremmalla puolella, pitää nämä kaikki toiminnot muistaa päivittää säännöllisin väliajoin faceen, instaan ja mitänäitänyton.

Amen. Tässä ollaan koko naiseuden ytimessä ja miksi heidän elämänsä tuntuu aina olevan niin vaikeaa ja stressaavaa. Kulissit täydellisestä, muiden hyväksymästä elämästä pidettävä pystyssä vaikka samaan aikaan ollaan onnettomia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskunta asettaa vaatimuksia äideille koko ajan. Neuvolassa se alkaa ja kulkee sitten läpi kouluajan. Isät näkevät näistä vaatimuksista vain vilahduksen ja suuttuvat heti, jos heiltä vaaditaan jotain. Heidän pitää saada kiitoskirjelmä, jos kerran vievät lapsen neuvolaan - äidin varattua ensin ajan. Päiväkodissa on tyypillistä, että isälle lirkutellaan ja äidille lyödään kolmisivuinen tarvikelista ja mäkätetään kaikesta. Koulusta tulee äidille viesti, että teinillä ei ollutkaan oikeanlaista lippalakkia liikuntatunnilla - vaikka oikeasti teini sai migreenikohtauksen, eikä auringonpistosta ja tämä on varmistettu neurologilta, jonne äiti varasi ajan ja maksoi sen lapsen sairausvakuutuksesta, jonka huolehti jo ennen kuin koko lastakaan oli!

Ei ainakaan meillä neuvolassa kukaan vaatinut että minun olisi ajat varattava. Ei mies saanut sulkaa hattuunsa vaikka on käynyt siellä varmasti enemmän kuin minä. En tosin ole saanut minäkään sen paremmin siitä kuin isän osallistumisesta tasavertaisesti kaikissa asioissa. En tosin ole odottanutkaan. Monet sen sijaan odottavat sitä että heitä pidetään hyvinä äitinä hyvinä hoitajia jotka huolehtii kaikesta. Ei oikein ole mahdollisuus luovuttaa vastuuta muille koska silloin menettäisi jotakin itsestään eikä enää olisikaan se äitimyytin huolehtiva emo. Itse itselleen useimmat vaatimuksia asettaa.

Meillä neuvolassa kirjattiin joka kerta erikseen että "isä toi" ja isälle leperreltiin ja lässytettiin. Seuraavalla kerralla kun minä vein, paasattiin sen edellisen käynninkin asiat ja tivattiin, missä olin ollut (töissä, neuvola-ajat aina keskellä päivää, mies perhevapaalla), kun en tullutkaan neuvolaan.

Ei kyllä kummunnut mitenkään minusta tämä.

Sen sijaan tuo on erittäin tyypillistä, että nainen syyllistetään kaikesta. Aina.

Älä syyllisty. Vastaat vaan että "töissä tietysti, kuinka niin? Eikö mies tuonut lasta vaikka hän oli kotona? Ai toi, no mikä ongelma?"

Älä sinä syyllistä. Ja vähättele!

En minä ole sinun neuvolatätisi. Kaikesta ihmisten sanomisesta saa väännettyä ongelman, tai sen voi antaa mennä toisesta korvasta sisään..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tämä epäsosiaalinen känkkäränkkä on nyt ketjussa? Sen perhe-elämä kuulostaa ihan kauhealta, "jokainen hoitakoon omat asiansa". Vanhemmatkin suuttuvat, jos toivottaa hyvää syntymäpäivää eikä perheessä syödä koskaan yhtä aikaa. Sairaanakaan ei varmaan viedä ketään lääkäriin ja missään ei saa apua.

Älä ole naurettava. En sanonut että jokainen hoitaa omat asiansa. Mutta jos lapsi haluaa harrastaa niin hänen pitää ottaa se vastuu siitä harrastuksesta. Lapsen ei ole mikään pakko harrastaa yhtään mitään.

Harvassa perheessä syödään yhtä aikaa. 

Siis oikeasti pistäisit ekaluokkalaisen joka haluaa harrastaa, itse selvittämään missä, soittamaan ohjaajalle ja ilmoittamaan itsensä, hankkimaan harrastus tavarat ja maksamaan oman harrastuksensa? Aikamoista.

Siinähän se oppisi hoitamaan pikku hiljaa omia asioitaan. Ellei koskaan opeta, on aikuisena suurissa vaikeuksissa, kun asioiden hoito ei sujukaan ilman takapuolelle potkijaa tai asioiden hoitajaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tämä epäsosiaalinen känkkäränkkä on nyt ketjussa? Sen perhe-elämä kuulostaa ihan kauhealta, "jokainen hoitakoon omat asiansa". Vanhemmatkin suuttuvat, jos toivottaa hyvää syntymäpäivää eikä perheessä syödä koskaan yhtä aikaa. Sairaanakaan ei varmaan viedä ketään lääkäriin ja missään ei saa apua.

Älä ole naurettava. En sanonut että jokainen hoitaa omat asiansa. Mutta jos lapsi haluaa harrastaa niin hänen pitää ottaa se vastuu siitä harrastuksesta. Lapsen ei ole mikään pakko harrastaa yhtään mitään.

Harvassa perheessä syödään yhtä aikaa. 

Siis oikeasti pistäisit ekaluokkalaisen joka haluaa harrastaa, itse selvittämään missä, soittamaan ohjaajalle ja ilmoittamaan itsensä, hankkimaan harrastus tavarat ja maksamaan oman harrastuksensa? Aikamoista.

Siinähän se oppisi hoitamaan pikku hiljaa omia asioitaan. Ellei koskaan opeta, on aikuisena suurissa vaikeuksissa, kun asioiden hoito ei sujukaan ilman takapuolelle potkijaa tai asioiden hoitajaa.

Opettaminen ja yksin jättäminen ei ole sama

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tämä epäsosiaalinen känkkäränkkä on nyt ketjussa? Sen perhe-elämä kuulostaa ihan kauhealta, "jokainen hoitakoon omat asiansa". Vanhemmatkin suuttuvat, jos toivottaa hyvää syntymäpäivää eikä perheessä syödä koskaan yhtä aikaa. Sairaanakaan ei varmaan viedä ketään lääkäriin ja missään ei saa apua.

Älä ole naurettava. En sanonut että jokainen hoitaa omat asiansa. Mutta jos lapsi haluaa harrastaa niin hänen pitää ottaa se vastuu siitä harrastuksesta. Lapsen ei ole mikään pakko harrastaa yhtään mitään.

Harvassa perheessä syödään yhtä aikaa. 

Siis oikeasti pistäisit ekaluokkalaisen joka haluaa harrastaa, itse selvittämään missä, soittamaan ohjaajalle ja ilmoittamaan itsensä, hankkimaan harrastus tavarat ja maksamaan oman harrastuksensa? Aikamoista.

Siinähän se oppisi hoitamaan pikku hiljaa omia asioitaan. Ellei koskaan opeta, on aikuisena suurissa vaikeuksissa, kun asioiden hoito ei sujukaan ilman takapuolelle potkijaa tai asioiden hoitajaa.

Nyt ihan konkreettisesti, koska sinulla ei selvästi ole mitään kokemusta lasten harrastuksista: useimmille lapsille liikuntaharrastus, etenkin joukkuelajit, on todella hyvä asia. Sellaisen mahdollistaminen lapselle on hyvää vanhemmuutta siinä missä terveellisen ruoan antaminen ja kirjojen lukeminen.

No, etenkin poikien on käytännössä pakko aloittaa joukkuelajit aivan viimeistään 5-6-vuotiaana, että pääsevät sisään joukkueeseen. Ei 5-vuotias pysty itse ottamaan selvää harrastuksista ja ilmoittautumaan niihin, ei se ilmoittautuminen ilman vanhemman lupaa ole yleensä edes mahdollista alle 15-vuotiaille. Me kokeilimme pojallemme naapurissa treenaavaa futisjoukkuetta kun hän oli 5v. Se ei monestakaan syystä sopinut hänelle, joten kokeilimme toista lajia, jonka treenit olivat kauempana. Hän ihastui lajiin ja joukkue ja valmennus olivat todella hyviä, joten valitsimme sen. Vuoden päästä hän oli osoittautunut lahjakkaaksi lajissa ja niin sosiaalistunut joukkueeseen, että olisi julmaa hänet ottaa sieltä pois. Hän on luonteeltaan sosiaalisesti arka ja onnistumiset poikaporukassa ja muiden kannustus ja ihailu kohensivat hänen itsetuntoaan aivan valtavasti.

No, nyt treenit ovat 8-10 km päässä, paikoissa, joihin on meiltä 20-30 minuutin automatka, julkisilla sen sijaan menee 45-60 minuuttia yhdellä tai kahdella vaihdolla. Lisäksi vaihtopaikat ovat sellaisia, että 6-vuotiasta, tai edes 8-10-vuotiasta ei voi turvallisin mielin laittaa kulkemaan niissä yksin illalla. En siis oikein ymmärrä, miten poikamme olisi saanut ilman meidän panostusta tämän todella kehittävän ja hyvän harrastuksen, josta on ollut hänelle paljon fyysistä, henkistä ja sosiaalista hyötyä.

Toki olisimme voineet vain todeta, että ei hän TARVITSE mitään harrastusta, mihin vaaditaan meidän panostusta, mutta kas kun useimmat vanhemmat haluavat lapsilleen hyvää (tässä tapauksessa esim. mukavia kokemuksia, onnistumisia, itsetunnon buustausta, oppia siitä, että työnteolla ja harjoittelulla kehittyy paremmaksi, kokemuksia erilaisista ihmisistä, oppia suhtautumaan voittoihin ja tappioihin), eivätkä vain sitä, että lapsi juuri ja juuri selviytyy elämästä saaden täsmälleen sen, mitä tarvitsee, eikä mitään muuta.

p.s. ai juu, myöhemmin selvisi, että ne naapurin futistreenit olivat naapurissa vain sen 5-6 v ikäluokan. 7v eteenpäin treenejä alettiinkin järjestää ihan toisella puolella kaupunkia. Naapurit näkyvät sinne lapsiaan kuskaavan 3x/vko.

Lyhyt versio: Ihan oikeasti, lapsen on mahdotonta harrastaa mitään ohjattua harrastusta ilman mitään vanhempien panostusta, paitsi joissain harvinaisissa poikkeustapauksissa. Ja ohjatut harrastukset ovat monelle lapselle hyvä juttu ja mieleisiä.

Meidän lapsen tanssitunnille menee kaksi tuntia suuntaansa, neljä kulkuneuvoa. Autolla puoli tuntia. Ja ilmoittautuminen niin kryptinen ettei edes diplomi-insinööri-isä tahdo selvitä siitä.😂

Muuten ihan kiva kun nainen hoitaa kaiken, paitsi että kaikki pitäisi olla täydellistä. Ilen miettinyt että vaimoni käyttää 80% energiastansa siihen että kaikki näyttää ulospäin täydelliseltä. Sitten tuppaa perus asiat vähän kesken, mitä sitten minä koitan hoidella parhaani mukaan. Kotitöistä jää minulle suurin osa. Käyn töissä ja projektipäällikkö on lapsen kanssa kotona.

Vierailija kirjoitti:

Muuten ihan kiva kun nainen hoitaa kaiken, paitsi että kaikki pitäisi olla täydellistä. Ilen miettinyt että vaimoni käyttää 80% energiastansa siihen että kaikki näyttää ulospäin täydelliseltä. Sitten tuppaa perus asiat vähän kesken, mitä sitten minä koitan hoidella parhaani mukaan. Kotitöistä jää minulle suurin osa. Käyn töissä ja projektipäällikkö on lapsen kanssa kotona.

Sinun täytyy pyytää vaihtoa. Sitten saat näyttää miten ne kotityöt hoituu suit sait lapsen kanssa.