Nainen – oletko sinäkin perheesi (väsynyt) projektipäällikkö?

En ole, mutta en ole myöskään siihen rooliin suostunut. Kun isä jäi kotiin vauvan kanssa 5kk kohdilla, kunnes lapsi oli vuoden, oli miehellä todella paljon opettelua. Monesti purin hammasta, mutta en puuttunut, vaikka näin lukuisia tilanteita, jotka olisi voitu hoitaa paremmin ja tehokkaammin. En usko, että isä voi edes saada hyvää suhdetta lapseen ja perheen asioiden hoitoon, jos ei koskaan ole joutunut olemaan omasta lapsestaan vastuussa ja viettänyt aikaa myös kahdestaan. 

Monesti on mennyt mies sieltä, mistä aita on matalin eikä ole hoitanut "kunnolla", mutta ei kai sitä opi, jos ei anna kantapään(kin) kautta oppia. Hengissä on kuitenkin lapsi ja on oikein hyvin voiva ja iloinen tapaus. Ei tullut traumoja kummallisista vaateviritelmistä, väärin laitetuista vaipoista, ruokatyrmin opettelusta jne. 

Edelleen avain on se, että myös isä hoitaa lasta kotona. Jos nainen aina tekee kaiken, niin miten voi edes olettaa, että mies "löytää" sen perheen arjen ja ymmärtää, mitä se on, kun ei sitä ole ikinä elänyt? Ja ei isällä pääse myöskään syntymään hyvää suhdetta lapseen, jos ei lapsen kanssa ole kaksin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mussa on vähän projektipäällikön vikaa, ei ole ehkä sattumaa sillä teen sitä palkkatyöksenikin. Mutta yritän olla kahmimatta kaikkea vastuuta kotona itselleni ja höllentämään pipoa. Se että lapsella ei ole oikeita varusteita mukana koska isä unohti katsoa lukujärjestystä, tai että lapsi vetää itkupotkuraivarit koska isä ei pakannut mitään syötävää mukaan, ei ole maailmanloppu ja aika todennäköisesti isä muistaa ensi kerralla.

Mitäs kun ei muistakaan? Lapsella on jatkuvasti puutteelliset varusteet, retkeltä puuttuu eväät ja lelupäivänä lelu.

Nyt kun ovat isän kanssa kesälomalla toinen soittelee minulle töihin säännöllisesti sekavia itkuisia puheluita, kun isä ei ole huolehtinut säännöllisestä syömisestä (reagoi vahvasti nälkään, olisi tosi tärkeää muistaa syödä).

On kuitenkin eri asia jos kerran jotain unohtuu ja siitä otetaan opiksi, tällainen jatkuva välinpitämättömyys on todella ärsyttävää ja minulle stressaavaa.

Lapsethan siitä tietysti eniten kärsivät, ettei vaan viitsitä huolehtia asioista kunnolla vaan mennään aina siitä missä aita on matalin.

No mitä sen lapsen hyödyttää sulle töihin nälkäänsä soitella? Vaatikoon ruokaa isältään. Kuulostatte kyllä tosi dysfunktionaaliselta perheeltä. Dissaatko miestäsi lasten kuullen?

Ei lapsi itse ymmärrä, että nyt on nälkä ja siksi niin huono olla. Ottaisi varmaan jotain syötävää itse jos tämän ymmärtäisi.

Puheluiden aiheet nyt voi olla mitä vain, heti alusta kuulee kyllä että nyt on lapsella nälkä.

Luulisi miehenkin jossain vaiheessa yhdistävän, että itkupotkuraivarit johtuu nälästä, ja reagoivan sen mukaan, on kuitenkin aika paljon lasten kanssa kotona ollut.

Jatkuvasti silti unohtaa ruoka-ajat ja sitten ihmettelee ja valittaa kiukuttelevia lapsia.

Mun niskaan tätä välinpitämättömyyttä on turha yrittää kaataa, kyllä tämä nyt on miehestä kiinni eikä minun käytöksestäni.

Vierailija kirjoitti:

Miksi äiti sitten varaaa neuvolat? Miksi pakkaa reissuihin ja päiväkotiin kamppeet? Vuorotellen noita asioita hoidellaan? Ei lapsi kuole jos jompikumpi unohtaa kynsisakset reissusta. Eikö niiden isien anneta osallistua ollenkaan mihinkään? Tuleeko vauvoista jotain äidin omia projekteja?

Imetys toki vie paljon aikaa aluksi mutta kyllähän ei imettäväkin vanhempi huomaa jos body alkaa kinnaamaan että uutta pitäisi hankkia? Tai vaipat ovat lopussa, ehkä pitäisi ostaa lisää tai laittaa kestovaippa pyykki pyörimään?

Meillä meni jossain vaiheessa iltoja näin:

Äiti: "Annatko vauvalle bodyn?"

Minä: "Tässä"

Äiti: "Ei sitä"

Minä: "No, tässä"

Äiti: "Ei sitäkään"

Minä: "Tämä?"

Äiti: "Se kelpaa"

Nykyään:

Äiti: "Annatko taaperolle bodyn?"

Minä: "Minkä näistä?"

Äiti: "Anna tuo vaaleanpunainen, pitkähihainen."

Minä: "Ok."

Toisaalta aika hauskaa, että osaan tehdä monia vaikeita asioita, mutta en osaa valita bodyä vauvalle. Varsinkin, kun kaikki valittavat bodyt on ostettu juuri kyseistä vauvaa varten ja ne ovat oikean kokoisia.

Kyllä!

Välillä tuntuu uuvuttavalta että kaikki arjen vastuu on minulla.

Minä muistan kaverisynttärit, haen niihin lahjat, kuskaan lapset, vien lapset lääkäriin, neuvolaan, herään yöllä itkuihin, käyn kaupassa, vanhempainilloissa jne jne.

Ja minulla on vaativa työ siinä missä miehelläkin. Hän saa harrastaa, minulla ei riitä tunnit vuorokaudessa.

Kerran sanoin asiasta, mikään ei muuttunut. Kun väsyn, häivyn. Meilläkään ei muutu silloin mikään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi äiti sitten varaaa neuvolat? Miksi pakkaa reissuihin ja päiväkotiin kamppeet? Vuorotellen noita asioita hoidellaan? Ei lapsi kuole jos jompikumpi unohtaa kynsisakset reissusta. Eikö niiden isien anneta osallistua ollenkaan mihinkään? Tuleeko vauvoista jotain äidin omia projekteja?

Imetys toki vie paljon aikaa aluksi mutta kyllähän ei imettäväkin vanhempi huomaa jos body alkaa kinnaamaan että uutta pitäisi hankkia? Tai vaipat ovat lopussa, ehkä pitäisi ostaa lisää tai laittaa kestovaippa pyykki pyörimään?

Meillä meni jossain vaiheessa iltoja näin:

Äiti: "Annatko vauvalle bodyn?"

Minä: "Tässä"

Äiti: "Ei sitä"

Minä: "No, tässä"

Äiti: "Ei sitäkään"

Minä: "Tämä?"

Äiti: "Se kelpaa"

Nykyään:

Äiti: "Annatko taaperolle bodyn?"

Minä: "Minkä näistä?"

Äiti: "Anna tuo vaaleanpunainen, pitkähihainen."

Minä: "Ok."

Toisaalta aika hauskaa, että osaan tehdä monia vaikeita asioita, mutta en osaa valita bodyä vauvalle. Varsinkin, kun kaikki valittavat bodyt on ostettu juuri kyseistä vauvaa varten ja ne ovat oikean kokoisia.

Taaperolle bodyn?😂😂😂😂

Olen perheemme projektipäällikkö. Kyllä ja innokkaasti. Mies käy töissä ja tienaa rahat, minä hoidan kodin ja perheen asiat sitten muuten miestä myöten:) Joskus olen väsynyt mutta niinhän sitä joskus on kun töitä tekee.

Projektipäällikkönä minulla on mahdollisuus jakaa työtehtäviä sen mukaan miten katson että kukakin niistä selviää.

@Miehen työtehtäviksi on määräytynyt aamukahvien keitto, sängyn petaaminen aamuisin, töissäkäynti sekä lasten kanssa kerran viikossa kirjastossa käyminen. Iltaisin mies lataa tiskinpesukoneen käyntiin. 

@Lasten työtehtäviksi on määräytynyt oman huoneen siistinä pitäminen, omien vaatteiden ja tavaroiden huolto, koulunkäynti ja läksyt. Kolme kertaa viikossa isompi tekee aamupalan (smoothie). Työtehtäviä on joskus enemmän mutta tämä on vakio minimi. 

Meillä normaaliarjessa äidin sana on se joka menee muiden yli. Mies on tottunut siihen jo omassa lapsuudessaan ja hän tukee minua tässä kohtaa.

Mä hoidan sitten kaupassa käynnin, ruuanlaiton ja siivoamisen sekä sisustamisen ja hankinnat sekä maksan laskut. Omaa aikaa jää kiusallisen paljon. Oman harkinnan mukaan:) Matkat ja sellaiset järjestetään miehen kanssa yhdessä (käydään myös kolme kertaa viikossa yhdessä kuntosalilla:)

En todellakaan ole. Meillä mies määrää kaapin paikan. Joskus toivoisin myös itselleni vähän enemmän vastuuta...

Ei siinä paljon voi tehdä kun toinen huutaa heti vieressä että menee väärin. Arki alkoi sujumaan sill samalla sekunnilla kun ymmärsin lähteä myrkyllisestä suhteesta. Vanhassa asunnossa arki ei taida sujua vieläkään. Onko se niin kova paikka antaa miehen pättää miten toimia lasten kanssa, tai millä tavalla siivota. Joissain asioissahan isän toimintatapa voi olla myös parempi, ja jos sen myöntäminen ottaa koville niin jossain mättää ja pahasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisipa ollut kiva jos joku olisi tosiaan maksanut sen rumban pyörittämisestä. Ei ollut mitään ennakkovaroitusta että fiksu ja koulutettu mies taantuu yhdeksi lapseksi lisää.

Ei tullut minullekaan siitä, että ennen lapsia hymyilevä, puhelias ja halailusta/silittelystä pitävä vaimo muuttuu mököttäväksi ja läheisyyttä karttelevaksi puhelimen facen tuijottajaksi.

Ja olisin minäkin ihan mielellään ottanut korvauksen omakotitalon rakennusprojektin vetämisstä ja raksalla huhkimisesta. Mutta ei tullut kuin kiukuttelua siitä kun käytin kuulemma liikaa aikaa puhelimessa ja netissä taloasioita tutkien ja hoidellen.

Aivan kuin meillä! Tuntuu umpikujalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi äiti sitten varaaa neuvolat? Miksi pakkaa reissuihin ja päiväkotiin kamppeet? Vuorotellen noita asioita hoidellaan? Ei lapsi kuole jos jompikumpi unohtaa kynsisakset reissusta. Eikö niiden isien anneta osallistua ollenkaan mihinkään? Tuleeko vauvoista jotain äidin omia projekteja?

Imetys toki vie paljon aikaa aluksi mutta kyllähän ei imettäväkin vanhempi huomaa jos body alkaa kinnaamaan että uutta pitäisi hankkia? Tai vaipat ovat lopussa, ehkä pitäisi ostaa lisää tai laittaa kestovaippa pyykki pyörimään?

Meillä meni jossain vaiheessa iltoja näin:

Äiti: "Annatko vauvalle bodyn?"

Minä: "Tässä"

Äiti: "Ei sitä"

Minä: "No, tässä"

Äiti: "Ei sitäkään"

Minä: "Tämä?"

Äiti: "Se kelpaa"

Nykyään:

Äiti: "Annatko taaperolle bodyn?"

Minä: "Minkä näistä?"

Äiti: "Anna tuo vaaleanpunainen, pitkähihainen."

Minä: "Ok."

Toisaalta aika hauskaa, että osaan tehdä monia vaikeita asioita, mutta en osaa valita bodyä vauvalle. Varsinkin, kun kaikki valittavat bodyt on ostettu juuri kyseistä vauvaa varten ja ne ovat oikean kokoisia.

Taaperolle bodyn?😂😂😂😂

Niinpä.

Ja sitten isämarttyyri ihmettelee että miksi ohjeistetaan.

Miksi suomalainen nainen äitinä  haluaa olla marttyyri ja lapanen ja sitten kiusaa niitä naisia/äitejä jotka tekevät mitä haluavat ja tulevat toimeen miehensä kanssa? En ole koskaan ymmärtänyt tätä.

Vierailija kirjoitti:

Miksi suomalainen nainen äitinä  haluaa olla marttyyri ja lapanen ja sitten kiusaa niitä naisia/äitejä jotka tekevät mitä haluavat ja tulevat toimeen miehensä kanssa? En ole koskaan ymmärtänyt tätä.

Mikähän hötö tarina tämä nyt on? Mistä ihmeestä sinä puhut?

Minä olen saanut kommentteja suvun naisilta siitä, että en ole perheen projektipäällikkö.

Minulle on valitettu mm. miehen kattamasta pöydästä, kuinka astiat ei sovi yhteen. Joo, hassulta ne minustakin näytti, mutta mitä väliä,ihan oikeasti. Hyvin onnistui kahvittelu kaikesta huolimatta. Ainoastaan suvun naisten valitus ärsytti.

Samat ihmiset ovat valittaneet miehen tekemistä vaatevalinnoista vauvalle/lapsille. Ja pitävät minua selvästi kelvottomana perheenäitinä ja vaimona kun en mikromanageeraa perheeni elämää 😬

Onkohan tällainen ulkoa asetettu paine äitejä kohtaan kovinkin yleistä. Vaatimus siitä että äidin kuuluisi hallita kaikkea. Ja jos sillä vauvalla nyt sattuu olemaan "väärä" (isän valitsema) vaate päällä niin äitiä paheksutaan.

Se ainakin vielä tuntuu olevan yleistä, että jos kodissa on paha siivo niin naista paheksutaan ja miestä saatetaan jopa sääliä kuin on niin kehnon vaimon saanut. Nämä asenteet näyttävät olevan jopa voimakkaampia nuorilla kuin keski-ikäisillä.

En lainkaan ihmettele miksi naiset ottavat niin kovan stressin kotiin ja lapsiin liittyvistä asioista.

Itse en vanhana feministinä ole suostunut ottamaan sitä roolia harteilleni. Mies saa tehdä omalla tyylillään vaikka minua siitä jotkut naiset paheksuukin.

Arvostan kovasti sitä että mies tekee ja osallistuu eikä ole pelkkä äidin pikku apulainen.

Ei se paheksuminen silti kivalta tunnu.

Tuollaiset suvun arvostelijaeukot joutaa dempata piirin ulkokehälle, mieluiten ulkopuolelle.

Millainen ihminen kiinnittää huomiota tuollaisiin pikkuseikkoihin ja vielä kehtaa arvostella?

Mieluummin pieni sotku kotona, kuin päänupissa, kuten niillä sukulaisämmillä tuntuu olevan.

Muinoin kuulin kuinka ukot sanoivat joistain asioista, että "akkojen höpinää."

Näitä ketjun tarinoita lukiessa ymmärrän ukkoja paremmin.

Yhteiskunta asettaa vaatimuksia äideille koko ajan. Neuvolassa se alkaa ja kulkee sitten läpi kouluajan. Isät näkevät näistä vaatimuksista vain vilahduksen ja suuttuvat heti, jos heiltä vaaditaan jotain. Heidän pitää saada kiitoskirjelmä, jos kerran vievät lapsen neuvolaan - äidin varattua ensin ajan. Päiväkodissa on tyypillistä, että isälle lirkutellaan ja äidille lyödään kolmisivuinen tarvikelista ja mäkätetään kaikesta. Koulusta tulee äidille viesti, että teinillä ei ollutkaan oikeanlaista lippalakkia liikuntatunnilla - vaikka oikeasti teini sai migreenikohtauksen, eikä auringonpistosta ja tämä on varmistettu neurologilta, jonne äiti varasi ajan ja maksoi sen lapsen sairausvakuutuksesta, jonka huolehti jo ennen kuin koko lastakaan oli!

Muutin reilu puoli vuotta sitten miesystäväni kanssa yhteen. Luettuani näitä keskusteluja vuosien ajan päätin, etten ala taloutemme projektipäälliköksi. Haluan lapsia 3-5 vuoden sisään, ja kannatan ehdottomasti tasapuolista vanhemmuutta. Kun passiivisuuden siemenen kylvää aikaisin, sitä ei ihan noin vain kitketäkään lapsen synnyttyä.

Tämä on ollut kivinen tie. Olen alusta asti toitottanut miehelle, että hänen tulee tehdä kotitöitä alusta asti loppuun itse. Kuitenkin ihan yksinkertaisissakin asioissa hän on koko ajan kysymässä minulta neuvoa. Pitää tulkata pesulappua (Google?), neuvoa mitä pyykkiä hänen tulisi pestä (no katso mitä siellä pyykkikorissa on eniten?) tai kertoa onko maito pilaantunutta (haista/maista?). Jos teemme yhdessä ruokaa, mies ei edes lue ohjetta vaan odottaa passiivisena, että minä kerron, mitä pitää tehdä. Jos olemme menossa juhliin tai kylään - jopa hänen ystäviensä luokse - niin minun tulee miettiä lahjat tai viemiset, muuten ne jäävät kokonaan hankkimatta. Olemme lähdössä parin viikon päästä lomamatkalle, ja sitä varten pitäisi tehdä vielä yhtä sun toista. Mies ei ole tehnyt elettäkään asian eteen, vaikka olen listannut tehtävät asiat erilliseen Google Doc -dokumenttiin.

Syytän miehen äitiä. Kotiäidin ainoan lapsen, vieläpä pojan, ei tarvinnut tehdä kodin eteen juuri mitään. Äiti puuttuu vieläkin melko paljon miehen elämään. Kun aloimme seurustella ja tapasin miehen vanhemmat, äiti oikein ääneen totesi, että nyt hän voi lakata huolehtimasta pojastaan, kun minä teen sen hänen puolestaan. Mitä jos mies olisi jossakin vaiheessa vaikka itse huolehtinut itsestään?

Minua ärsytti aikoinaan tavattomasti esimerkiksi vaateostokset. Jos lähdimme lauantaina koko perhe vaateostoksille, mies vain liukeni seurueesta ja meni ostamaan ja sovittelemaan itselleen vaatteita. Yleensä sai vielä hymyilevän myyjän palvelemaan itseään, kuskaamaan vaatteita sinne koppiin jne.

Minä pungersin kolmelle lapselle tarvikkeita, eikä puhettakaan, että olisin saanut itse edes katsoa itselleni mitään.

Kuopus oli kymmenen kun mies ekaa kertaa osti hänen kanssaan ulkohousut. Ja sitäkin varten piti ensin katsoa kauppa ja laatia selkeät ohjeet.

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskunta asettaa vaatimuksia äideille koko ajan. Neuvolassa se alkaa ja kulkee sitten läpi kouluajan. Isät näkevät näistä vaatimuksista vain vilahduksen ja suuttuvat heti, jos heiltä vaaditaan jotain. Heidän pitää saada kiitoskirjelmä, jos kerran vievät lapsen neuvolaan - äidin varattua ensin ajan. Päiväkodissa on tyypillistä, että isälle lirkutellaan ja äidille lyödään kolmisivuinen tarvikelista ja mäkätetään kaikesta. Koulusta tulee äidille viesti, että teinillä ei ollutkaan oikeanlaista lippalakkia liikuntatunnilla - vaikka oikeasti teini sai migreenikohtauksen, eikä auringonpistosta ja tämä on varmistettu neurologilta, jonne äiti varasi ajan ja maksoi sen lapsen sairausvakuutuksesta, jonka huolehti jo ennen kuin koko lastakaan oli!

Ei ainakaan meillä neuvolassa kukaan vaatinut että minun olisi ajat varattava. Ei mies saanut sulkaa hattuunsa vaikka on käynyt siellä varmasti enemmän kuin minä. En tosin ole saanut minäkään sen paremmin siitä kuin isän osallistumisesta tasavertaisesti kaikissa asioissa. En tosin ole odottanutkaan. Monet sen sijaan odottavat sitä että heitä pidetään hyvinä äitinä hyvinä hoitajia jotka huolehtii kaikesta. Ei oikein ole mahdollisuus luovuttaa vastuuta muille koska silloin menettäisi jotakin itsestään eikä enää olisikaan se äitimyytin huolehtiva emo. Itse itselleen useimmat vaatimuksia asettaa.

Vierailija kirjoitti:

Minua ärsytti aikoinaan tavattomasti esimerkiksi vaateostokset. Jos lähdimme lauantaina koko perhe vaateostoksille, mies vain liukeni seurueesta ja meni ostamaan ja sovittelemaan itselleen vaatteita. Yleensä sai vielä hymyilevän myyjän palvelemaan itseään, kuskaamaan vaatteita sinne koppiin jne.

Minä pungersin kolmelle lapselle tarvikkeita, eikä puhettakaan, että olisin saanut itse edes katsoa itselleni mitään.

Kuopus oli kymmenen kun mies ekaa kertaa osti hänen kanssaan ulkohousut. Ja sitäkin varten piti ensin katsoa kauppa ja laatia selkeät ohjeet.

Miten olisi käynyt jos toiminta ohjeita ei olisi ladottu ja olisit vain todennut että x tarvii uudet housut käykää ostamassa ne nyt?