Mä sain sähköpostia " vuosien takaa" ...

ap, kerro lisää???

kertoisitko että kannattiko mielestäsi tuo tapaaminen? Miltä tällä hetkellä tuntuu? Kannattiko vai olisiko heti alkuun kannattanut yrittää unohtaa ja elää vaan nykyistä elämäänsä?

juttua provona, mutta jos tosiaan toi on ap joka kommentoi miehen luota jne niin ukso meni, joko ap on kaikkea muuta kun järkevä tai sitten tämä on provo

Mitkäs on fiilingit ap vai joko oot lähtenyt?

Tyhmä nainen. Tyhmä nainen. IKINÄ ei olisi kannattanut tehdä noin.

t. onnellinen 99+100

Tää on niin hyvä ketju, että kaikkien pitäisi se lukea.

Aina mun pitää päästä humalassa tänne avautuun... Tän ketjun sais mun puolesta vaikka poistaa kokonaan. Nyt en enää tule tänne tilittään yhtään tästä asiasta.

Miksi et pohdi asioita miehesi kanssa, mitä haluat parisuhteessanne, voiko asioille tehdä jotain tms?

Tää on oikeesti iha porvoosta tää viestiketju, mutta menen nyt halpaan niinkuin moni muukin...

Ap on vaan nyt ihastunut ihastumisen tunteeseen ei siihen ihmiseen kuitenkaan.

Sulla on vain yksi elämä, nauti siitä!

Te tätä jaksatte nostella=)



Eipä tässä kummempia, asiat on entisellään. Ollaan tässä pakkailtu, huomenna ois tarkoitus startata lomareissulle. Toivon edelleen, että " löydettäs" miehen kanssa toisemme uudelleen. Toisaalta toivon, että ei. Mä oon päättäny, että aika saa näyttää. Mä meen virran mukana.

Aina jos joku muu yksikään ihminen tietää jutustasi et voi olla varma ettei se kantaudu miehesi korviin.



Ihmiset on vaan ihmisiä. Mitäs sitte ku kaveris sattuu humalassa avautuun jollekkin?



Ja ikävä kyllä jonain päivänä ystävä voi olla vihollinen ja silloin kaikki keinot käytetään.

Oikeassahan te olette, mitäpä minä sitä kieltämään. Mutta enpä oikein näille tunteilleni mitään voi.



Yritin jutella aviomiehen kanssa meidän suhteesta. Siis yritin. Miehen mielipide oli, että eihän tää nyt niin mukavaa oo, mutta minkäpä sille voi. Yritin sitten ehdotella jos jonkinlaista, että jos kuitenkin tilannetta vois parantaa. Miehen mielestä asialle on turha tehdä mitään, elämä on kuulema tällasta. Eli näillä mennään.



Minussa varmasti suurin vika on, myönnän, mutta on tossa miehessäkin vikaa. Mä en tiedä mitä mun vielä pitäis tehdä. Me nähdään kohtapuoliin sen toisen miehen kanssa. Sitä mä nyt odotan, katsotaan sitten mitä tapahtuu.

Jos haluat avioliittosi onistuvan, teet työtä sen eteen ja jätät salasuhteet. Jos haluat erota, eroa. Mutta tuo on halpamaisinta mitä voit tehdä, pitää molempia löysässä hirressä. Itseäsi petät pahiten, sen tulet vielä oppimaan.

Eihän me olla tietenkään mitään tuomitsemaan eikä kannustamaankaan. Mutta olenko ymmärtänyt oikein, ettet ole vieläkään avoimesti kertonut miehellesi tästä menneisyyden haamusta? Jos et, kerro heti. Oikeasti. En uskokaan, että miehesi sanoisi enää noin, että tällaistahan tämä on ja näin vaan mennään.

Toki elämässä sattuu ja tapahtuu. Ja olet varmasti tiedostanut riskit, mitä salailu ja suhteilu entisen kanssa voi tuoda tullessaan?

En siis saarnaa. Itse menin ja rakastuin avioliittoni aikana toiseen. Erosin ja olen nyt naimisissa tuon toisen kanssa. Mutta kovaa aikaa oli eroaika. Siinä saa tosissaan puntaroida tekemisiään ja tekemättä jättämisiään. Kaikkia asioita kun ei todellakaan saa toisin, vaikka kuinka haluaisi.

Ja sama koskee myös miestäsi. Varmasti tilanne paljastuttuaan haavoittaa häntä niin paljon, että voi tehdä mitä tahansa satuttaakseen sinua. Ei välttämättä fyysisesti. Muitakin tapoja on. Ja tässä puhun kokemuksesta. Sodassa ja rakkaudessa kun kaikki keinot ovat sallittuja ja enkelistäkin voi tulla saatana, kun tarpeeksi kokee saaneensa takkiin.

Tsemppiä elämääsi.

että kyllä se ero yleensä (tosin viiveellä) sattuu myös siihen jättäjään. Ei ole helppoa eroa jos on takana pitkä sitoutunut suhde.

Siis keskustella olen yrittänyt, olen ehdottanu terapiaa, yhteistä lomaa ilman lapsia, lisää keskustelua jne... Olen kertonut, että kärsin tilanteesta ja että haluaisin löytää taas sen entisen hyvän olon, jonka aviomieheni sai aikaan. Mies sanoo, että sitä ei nyt kiinnosta mikään. Raahaanko mä ton väkisin johonkin terapeutille vai mitä? Onko niin, että koska mä harkitsen pettämistä, tai oon jo pettänyt, mun täytyy loputtomasti yrittää parantaa meidän suhdetta, miehellä siihen ei ole mitään velvollisuutta? Missä vaiheessa mä saan antaa periksi?

yritä tehdä viisas, harkittu päätös

on kertoa totuus. Että tässä käy vielä hullusti, jos miehesi ei herää. Rakastat jollakin tapaa miestäsi ja lastesi isää ja haluat yrittää enemmän. Että ensirakkaus nyt kummittelee elämässäsi ja olet nyt haavoittuvassa tilassa. Että tarvitset nyt enemmän kuin koskaan miestäsi ennen kuin teet jotain hätiköityä ihonalaisesi kanssa.

Jos mies ei tähän reagoi, sinulla on mietittävä sitten uudemman kerran kuinka jatkat. Mutta kivi lähtee yleensä vierimään totuuden kertomalla.

Eli kerro se totuus. Totuus. Kerro.

Jos kerran haluat yrittää miehesi kanssa.

Jos haluat elämäsi elää niin, ettet mummona sitten kadu.

Jos epäröit totuuden kertomista, epäröi sitten kaiken muunkin kanssa. Epäröi tapailla entistä miestäkin. Hidasta. Kuuntele. Kyllä se avautuu.



221

Että heippa vaan, minä täällä!



Asiat on muuttuneet. Ollaan tapailtu silloin tällöin sen toisen miehen kanssa, kun ollaan samaan kaupunkiin satuttu. Käyty kahvilla tms. Meillä on edelleenkin kivaa yhdessä, mutta kyllä tää taitaa kuitenkin kaveripohjalla olla, hyvä niin.



Oma mies on vissiin ottanu onkeensa mun " nalkutuksesta" ja nää kotiasiat on muuttunu ihan kuulkaa ihmeelliseksi!!! Vois jopa sanoa, että me ollaan onnellisia! Mua pidetään välillä hyvänä, halataan ja pussaillaan ja jopa sitä seksiä on aika ajoin harrastettu! Ja meillä nauretaan, sitäkään ei oo tapahtunu moneen aikaan!



Pidettiin jopa tossa " parisuhdeviikonloppu" , mentiin ihan vieraaseen kaupunkiin kahdestaan. Käytiin syömässä ja mentiin hotelliin katsomaan telkkaria=). Ja meillä oli oikein mukavaa ihan kahdestaan. Eihän kaikkia ongelmia ole vielä ratkaistu, mutta mun mielestä me ollaan menossa hyvään suuntaan.



Ehkä tää episodi teki hyvää. Mä ainakin jouduin miettimään tarkkaan mitä mä haluan elämältä. En mä vieläkään ole ihan varma, onko tää nykyinen järjestely sitten se oikea ja lopullinen, mutta nyt tuntuu ihan hyvältä. Tein vähän muutoksia työelämässäkin ja sekin tuntuu nyt mielekkäältä.



Ehkä tää elämä tästä lähtee taas rullaamaan. Mutta kyllä on ollu kuulkaa paha olla välillä!

Ap on valitettavasti unohtanut, miksi rakastui omaan mieheensä, miltä hänen kosketuksensa tuntuu, miten se herätti hänet tuntemaan silloin joskus kauan sitten. Ja hän on käyttänyt tähän hyvinkin luonnolliseen kosketuksen tarpeeseen entistä heilaansa.



Mutta... Kun on päättänyt rakastaa yhtä, olisi päätöksessä pysyttävä, maksoi mitä maksoi. Se nimittäin maksaa itsensä takaisin, usko tai älä.



Tunne haalenee ajan myötä ihan jokaisessa liitossa. Onneksi on olemassa kaikenlaisia konsteja vanhan tunteen palauttamiseen, siihen vain täytyy nähdä vaivaa. Yrittäkää tehdä se, avioliittonne ja lastenne takia. Yrittäkää, käykää terapiassa, jutelkaa kotona, mene kirjastoon ja lainaa kirjoja aiheesta, vuokratkaa rakkauselokuva tai eroottinen elokuva, ja vasta sitten, jos mikään ei auta, on aika pohtia muita ratkaisuja...



Ja toisekseen apta halveksiville: Ei ketään voi siitä syyttää, että etsii elämäänsä rakkautta. Ei sitten ketään.



Tarina on todella suoraan kuin rakkausromaanista. Mutta kukas niitä romaaneja lukee? Me kaikki! Me olemme oikeasti nälkäisiä tällaisille tarinoille. Mutta kun tarinan kertoo joku, joka saattaa olla todellinen, inkvisiittorit iskevät ja lujaa.



Me olemme ihmisiä. Synnitön heittäköön ensimmäisen kiven.



Mielestäni on tärkeätä, että ap on kertonut tätä tarinaa. Oli se totta tahi ei, se on herättänyt ainakin minut pohtimaan omaa tietäni ja tahtoani.



Toivottavasti valitset oikein. Ja ennen kuin valitset, katso syvälle lastesi silmiin... :)