Mä sain sähköpostia " vuosien takaa" ...

ymmärrän ap:tä siinä asiassa, että kuolleessa suhteessa ei ole enää mitään miksi tavallaan olla yhdessä aviomiehen kanssa, paitsi tietenkin lapset. heidän kotiaan ei saa hajottaa. mutta tiedän itse tuon tunteen, että kun toinen ei koske eikä ikinä ainakaan ilman ettei sillä ole seksi mielessä. oksettaa minua ainakin. ymmärrän että ap:llä on kosketuksen ja välittämisen tunteen puute.

ketju, luin alusta loppuun ja työnantajan ajalla :) Hävytön minä!!



Kommentoidakseni: ymmärrän hyvin tuon rakkauden ja kosketuksen kaipuun. Omalta mieheltäni en sitä enää juurikaan saa... valitettavasti.



Ja yhdyn täysin edellisen kirjoittajan viestiin: ennen kuin valitset, ajattele niitä lapsiasi... he ovat maailman tärkeimmät. Mikään asia ei saa mennä heidän edelleen.

Oikeesti, mulla oli tälläinen vähän samankaltainen tilanne tänä kesänä ja eniten alkoi painaa vaa´ssa se että mihin liemeen olen pistämässä lapseni. He syyttöminä joutuisivat luopumaan isänsä näkemisestä joka päivä, joutuisivat uusperheeseen, eivät tietäsisi miihin kuuluvat..



Ja mietin paljon myös avioliittolupasuta. Siinä kysytään että TAHDOTKO?? Kyse todellakin on paljolti Tahdon asiasta, siitä haluanko minä ja puolisoni että tämä toimii tuli mitä tuli. Meille tuli iso kriisi kun minä aloin miettiä yhtä vuosien takaista juttua, tapailinkin häntä (Sängyssä ei onneksi oltu) ja kun tämä toinen vielä olis yhtä paljon halunnut minut takaisin kuin silloin 10 vuotta sittenn.



Mutta silti, oma perhe on NIIN arvokas asia...

Mä laitoin tän mun suosikkeihin ja käyn lukemassa sitä nyt, kun tälläisen sattumalta löysin. Mä kyllä uskon että tää ei ole provo. Mä olisin ihan yhtä hyvin humalassa voinu kirjoittaa nettiin. Niin kova kiire ollut aina päästä vihjailee muille mitä on " salarakkaan" kanssa tehty ym.



172 siis jatkoi.

ja sen ne naisten miehet osaa. Siksi varmaan meilläkin kesti niin kauan. Sai aina minut tulemaan luokseen ja saa edelleenkin



172 jatkoi

Minäkin ajattelin että ei kukaan tiedä, muut kuin ne joille olin kertonut ja ne eivät todellakaan kertoneet. Silti yllättävän moni " tiesi" kuka on lapseni isä. Sitä en tietenkään kaikille myöntänyt.

172 taas

Vierailija:

Kävin tänään iltaolusilla hyvän ystävän kanssa ja kerroin sille koko tän jutun. Ystävä antoi neuvon, tai näkökulman, joka nyt tuntuu ihan järkevältä. Koska mun oma mies ei koskaan voi saada selville mitä tapahtuu mun ja tän toisen miehen välillä (ei ole yhteisiä tuttavia tms.), ketä mä loukkaan vaikka menisinkin sänkyyn tän miehen kanssa? En ketään. Mulla on vain tämä yksi elämä. Ehkä mä ansaitsen sen hetken onnen?

Mua kiinnostaa koska mullakin on soulmale jonka kanssa kipinöi edelleen mutta en uskalla ehdotta treffejä tms ja toisaalta mietin juuri että omat ongelmansa ne olis hänenkin kanssaan jne. Ja että mulla on jo perhe ja siitä noin vaan luisteta.



Mutta tosi kiva olisi seurata mahd tiiviisti ap:n mietteitä ja muita asian suhteen!

Mutta menköön. Kaikenlaista pyörii mielessä. Eikä tää mies tee asiaa helpommaks laittamalla kaipaavia sähköposteja monta kertaa päivässä=). Mä kerroinkin toivovani, että sen loma pian loppuis ja sais muuta tekemistä kuin häiritä viattomia ja kunnollisia perheenäitejä..=)))))



En mä tiedä mitä mä teen. Nyt odotan loman alkua ja meidän kesälomareissua. Ja sitten oman miehen loma loppuu. N. kuukauden kuluttua tää mies tulee tänne mun kaupunkiin ja tarkotus ois, että nähdään. Toivon että lomareissu selventäs jotain. Ei nettiä ja puhelimet kiinni. Jospa löydettäs miehen kans jotain uutta tästä suhteesta.



Mä kyllä kaipaan sitä miestä. Meillä oli niin kivaa. Tuntu niinku kotiin ois tullu, kun se nappas asemalla syliinsä. Tuntu, että siihen mä oikeasti kuulun. Eikä mikään, mitä silloin tapahtui kaduta vieläkään. Päätän mä, tai päätetään me mitä tahansa jatkosta, se tapaaminen oli oikein ja hyvä asia. Oon sittenkin jonkun mielestä haluttava ja ihana, vaikken sitä ilmeisesti oman miehen mielestä olekaan.

Mulla melkein samanlainen tapaus. Se mies vaan on niin ihana 18 vuotta mua vanhempi. Osaa naisen miellyttämisen. Vaimo ja kaksi lasta 19 ja 16v. Tapailtiin 2,5 vuotta tulin raskaaksi ja sain pienen pojan viime marraskuussa. Sen vaimo sai tietää kun lastenvalvoja lähetti sille kirjeen (kun ei suostunut tulemaan sinne). Nille tuli kriisi vaimo, vaimo uhkas heittää pihalle. Luulee että mä olin muutaman kerran juttu ei tiedä että se on pettänyt sitä vuosia toisetenkin kuin minun kanssa. Keskeytin isyyden selvittämisen vuoden ajaksi. Sen ajan lupasin sille " jatkoaikaa" . Vaimo antoi jäädä kotiin asumaan. Nyt näin sen viime viikolla kaupassa oli vaimonsa ja tyttärensä kanssa. Se oli todellakin sattuman, tällä kertaa. Mun sydän rupes hakkaamaan heti täysiä. Vieläkin se saa mut kostumaan pelkällä katsellaan. Mä varmaan ottaisin sen heti jos se oikeasti olis tulossa, vaikka vaan yhdeksi yöksi taas. Mutta kuitenkin sitten välillä ajattelen että ole järkevä, etsi toinen mies, ei tuon kanssa voi perhe-elämää elää. Se pettäisi minuakin. Mutta kun se on sitä jotain. Ei sellaista toista miestä voi olla, mutta täytyy varmana tyytyä vähempään.

Ei ole suurta merkitystä sillä onko ap:n tarina feikki vai oikea, sen verran tunteita herättävää ja hyvää luettavaa teksti on ollut.



Yöllä tehty postaus kallistaa homman feikin puolelle, eikä jatko enää ole niin jännää. Mutta yhtä kaikki, kivaa luettavaa.

itsellä loppui usko tähän sen ekan yöviestin jälkeen.



Mutta vastaavanlaista tapahtuu kyllä. Eräs ystävänikin paini aikoinaan vastaavanlaisen ongelman parissa ja oli vilpittömästi sitä mieltä että on vain yksi elämä ja ei se värkki käytöstä kulu jne. Touhu ei niin hyvin päättynyt mutta kuulostaa niin tutulta tämä keskustelu että voisihan se tottakin olla.

Hei ap!



Mitä kuuluu? Kummanko miehen valitsit?

Enpä ole tehnyt mitään valintaa. Löysässä hirressä tässä roikun ja yritän saada selvää itsestäni. Mikään ei ole muuttunut. Otin neuvosta vaarin ja hidastin tahtia. Aviomiehelle en ole vieläkään uskaltanut kertoa mitään, en tiedä uskallanko koskaan. Mutta mikään ei ole muuttunut meidänkään suhteessa.

Vierailija:

Me ei olla tavattu viiteentoista vuoteen. Sillon oltiin heikkoja ja hypättiin sänkyyn n. viiden minuutin päästä joka kerta kun nähtiin. Mutta oon mä tuolla aikasemminkin pohtinu, että me ollaan nyt MOLEMMAT aikuisia ihmisiä, onhan sitä oltava jonkinlaista itsehillintää olemassa. Ja me mennään kahville, mitään sviittejä ei oo varailtu kiihkeää lemmenyötä varten.

Miksi, voi miksi sun pitää tehdä toi, itselles ja miehelles ja lapsillenne? Sä haluat jännitystä ja säpinää ja kokea suuria tunteita, joista luulit jo joutuneesi luopumaan.

Sun täytyy ymmärtää, että vaikka se mies oli sulle ainutlaatuinen, sinä olet sille yksi monista. Tietysti se pelaa nyt niillä korteilla, joilla sulta saa jalat alta, eli tällä sielunveljeys-pakalla. Joihinkin naisiin vetoaa mystisyys, joihinkin kotoisuus, menestys, uralla eteneminen, raha, sun kanssa on helppoa, saa vaan eläytyä olemaan nuorukainen taas.

Ja vaikka olisitkin sille se yksi ja ainoa, siis vaimon lisäksi. Mitä sitten? Kuka tuossa voi voittaa ja mitä?

Tee oharit. Sano siskolle, että ei se kaveri tulekaan, vietetään koti-iltaa ipanoiden kanssa. Soita perjantai-iltana miehellesi ja sano, kuinka paljon rakastat. Ja huokaa helpotuksesta, että selvisit noin vähällä.

Olen tässä seuraillut tätä ketjua jo useamman päivän ja täytyy kyllä oikeasti sanoa, että käyttädyt TOSI TYPERÄSTI!



Näitä ihonalaisia tosiaan on jokaisella ja voihan niitä tavatakin, jos on varma omasta käyttäytymisestään. Sinä et tunnu olevan kovin varma....



Mietipä vielä kerran sitä mitä täällä jo joku osuvasti sanoi:

" Sitäkö haet, että olet etävanhempi rakaille lapsillesi ja miehesi löytää jonkun kivan nuoren tyttösen lapsillesi äidiksi...."



HARKITSE nyt oikeasti vielä - sinulla on VELVOLLISUUKSIA äitinä (ja ehkä vähän vaimonakin)....

Toivottavasti olet oppinut itsehillintää vuosien kuluessa ja voit tavata miehen pettämättä aviomiestäsi.

Vierailija:

Aika monta. Ja tilanne on nyt vaan se, että mä haluan sen miehen nähdä. Mä en enää voi muuttaa mieltäni, koska mun sydän särkyis. Mä olen tässä asiassa valitettavasti itsekäs ja ajattelen vain omaa parastani. Tää koskee vain ja ainoastaan sitä perjantain tapaamista, sitten, jos asia sitä vaatii, mietin uudestaan ja teen uudet ratkaisut. Mä toivon, että mun ei sen kummempia ratkaisuja tarvitse tehdä sittenkään. Ehkä meistä tulee hyvät kaverit, jotka näkee toisensa sen muutaman kerran vuodessa, kun samaan kaupunkiin osutaan. Sitä mä toivon.

Et tiedäkään, miten kovasti olisin toivonut, että oisit kuunnellut mua, oon aika monta viestiä sulle kirjoittanut tähän. Teistä ei tule kavereita. Sä menetät sun ihanat muistot. Sä menetät sun perheen, helvetti.

Meitä on monta, joilla on ihonalaisia, ei se ole niin ainutlaatuista kuin kuvittelet nyt. Sulla on ittes kanssa joku juttu nyt ja projisoit liikaa tuohon nuoruuden romanssiin, annat sille liikkaa mystiikkaa ja kohtalokkuutta. Selvittele asioitasi tykönäsi, älä leiki puolisosi äläkä myöskään tän menneisyyden miehen tunteilla ja elämällä.

Äh, olkoot. Oot päättänyt eikä auta vaikka itkisin ja rukoilisin. Mene sitten. Kerro miten käy. Yritä jatkossakin olla yhtä kipeän rehellinen, kun kerrot, miltä susta tuntuu.

Viesteistäsi päätellen tiedät itesekkin ettet usko tulevaan kaveruuteenne.

Vierailija:

Aika monta. Ja tilanne on nyt vaan se, että mä haluan sen miehen nähdä. Mä en enää voi muuttaa mieltäni, koska mun sydän särkyis. Mä olen tässä asiassa valitettavasti itsekäs ja ajattelen vain omaa parastani. Tää koskee vain ja ainoastaan sitä perjantain tapaamista, sitten, jos asia sitä vaatii, mietin uudestaan ja teen uudet ratkaisut. Mä toivon, että mun ei sen kummempia ratkaisuja tarvitse tehdä sittenkään. Ehkä meistä tulee hyvät kaverit, jotka näkee toisensa sen muutaman kerran vuodessa, kun samaan kaupunkiin osutaan. Sitä mä toivon.

Omapahan on elämäsi, mutta itsekkyydessäsi pilaat aika monen muun elämän :(

Mutta se mies on mulle jotain ainutkertaista. Tapaamalla sen nyt mä saan yhden keskeneräisen asian päätökseen. Ehkä se haisee vanhalle miehelle ja mua se oksettaa, tiedänpähän sitten senkin. Mä haluan itselleni mielenrauhan. Ja mä oon kai sen pikkusormen jo antanu, koska mä en voi enää perua mitään. Sittenhän mä vasta katuisinkin.



Sitä paitsi, mä en enää tiedä rakastanko mä mun aviomiestäni, niinpä mä en sille voi soittaa ja kertoa rakastavani.