Mä sain sähköpostia " vuosien takaa" ...

Kaikella on kait tarkoituksensa.



Minäkin joskus olen lähes pettänyt ja haikaillut ensirakkauden perään. Ehkei sitten kuitenkaan kannata ruveta hommailemaan mitään ;)

On kuin SinäMinästä ihan selvästi, tarinana niin epälooginen ja epäuskottava, että oksat pois.



Nämä seikat mietityttivät:



- miten joku päästää 16-vuotiaan tytön koko kesäksi 31-vuotiaan miehen matkaan? Jos näin olisi, johtuisi kolmekymppisen tasapainoton haahuilu turvattomasta lapsuudesta.



- vanhat tutut - 16 vuotta sitten kesällä tavatut tutut tuskin ovat niin tärkeitä, että heitä pitää lähteä tapaamaan sen sijaan, että olisi ihonalaisen (miten tyhmä sana...) kanssa kahdestaan



- Oliko miehen vaimo raskaana silloin vuonna -91? Ilmeisti. koska lapsi on nyt riparilla. Kävikö mies kesän aikana tapaamassa vaimoaan, missä ap seilasi silloin?



- Koko tarina on teininovellin oloinen.

Miten tällainen skeibeli voi mennä läpi?

Eipäs päästetä tätä unohtumaan...

Olisin niin kiinnostunut kuulemaan että mitä hän on mieltä tästä " oikeasta" nyt kun on vähän aikaa kulunut ja ajatuksia tullut pyöriteltyä päässään.

Mitä AP:lle kuuluu ??? =)

Uskon että kun nyt aikuisena tapaa kyseisen henkilön ja juttelee asiallisesti ilman että heti riisuu toista katseellaan niin asiat loksahtaa paikoilleen.

Mä en uskalla oman nuoruuden rakkauteni kanssa mennä kaffittelemaankaan kun pelkään lähinnä sitä että ne ihanat muistot lätistyy tai sitten toisaalta että tilanne riistäytyy käsistä.

Niinku jo tuolla kerroin, enhän mä tätä voi kenellekään kertoa irl. Ja jonnekin mun on purkauduttava. Mä laitoin nyt sähköpostia miehelle, että joo, tavataan. Mä meen ensi viikonloppuna siihen kaupunkiin, missä tää mies asuu. Sillon. Täytyy siskolle höpistä jostain vanhasta opiskelukaverista, niitäkin onneks siinä kaupungissa muutama asuu. Lapset jää tätilään leikkimään serkkujen kanssa ja mä käyn kahvilla. Jännittää=)



Ihmeellistä tää on. Oon ollu koko viikon tosi ahdistunut, tiuskinu miehelle ja lapsille ja ajatukset on ollu vaan tässä miehessä. Nyt kun mä päätin tavata sen, mä oon tekstaillu oman miehenkin kanssa ihan sovussa, lasten kans meillä on ollu tosi kivaa. Outoa.



Mutta mä meen viikonloppuna kahville=))). Mä oon siitä tosi onnellinen.

Itseäni harmittaa suunnattomasti vastaavantapainen asia.

Rakastuin jo 12v erääseen poikaan. Tuo poika pyysi minua kanssaan diskoon kun olin 14v mutta kieltäydyin koska tiesin etten koskaan saisi äidiltäni lupaa mennä diskoon noin nuorena. En kehdannut pojalle sanoa miksi kieltäydyin ja asia jäi vaivaamaan mieltä. Meillä oli flirttiä paljon usean vuoden ajan.



26-vuotiaana perheellisenä tapasin hänet. Sydän muljahti väärinpäin j n e . Hän pyysi minua kanssaan terassille illalla juttelemaan. Harmittaa ihan vietävästi että kieltäydyin. Kieltäydyin koska ajattelin perhettäni ja miestäni. Vaikka mitä pahaa siinä juttelussa olisi ollut. Olisin voinut selvittää asiat hänen kanssaan. Nyt ne on edelleen selvittämättä ja vaivaa mieltäni jos asiaa alan ajattelemaan.



Sinulla hieman erilainen tilanne mutta menisin.

Minullakin ensirakkaus jäi pitkäksi aikaa kummittelemaan. Kun tapasin hänet ensimmäisen kerran, tiesin heti, että tässä on jotain. Yhtenä iltana oli suutelua, ei sen enempää, mutta tuli jäi kytemään. Tuona ensimmäisenä iltana hän oli kihloissa toisen kanssa. Pari vuotta myöhemmin tiemme ristesivät jälleen, pyörimme enemmänkin samoissa porukoissa ja ystävystyin hänen silloisen avovaimonsa kanssa. Todellista ystävyyttä siitä ei kuitenkaan tullut, koska minä en voinut olla rehellinen. Olin edelleen rakastunut. Tapasin nykyisen mieheni ja pari kuukautta seurusteltuamme petin häntä tämän ensirakkauteni kanssa (joka siis oli edelleen avoliitossa). Kerroin asiasta miehelleni muutamaa kuukautta myöhemmin, kun meidän suhteemme alkoi tuntua vakavalta. Mies mietti pari yötä ja antoi anteeksi.

Vaikka kerran jo mokasin raskaasti ja mielestäni läksyni opin, en ole enää uskaltanut tämän miehen kanssa edes kahville. Pelkään, että ne vanhat tunteet hyökkäävät jostain naftaliinista ja vievät taas mennessään. Paljon jäi silloin sanomatta ja saa jäädäkin.

Miksi ihmeessä miehesi käy entisten heilojen kanssa kahvilla? Ihan vaan kaverina, niinkuin sinäkin nyt oot ajatellut tehdä. :) En sano tätä pahalla, ihmettelen vaan.

Kyllä munkin mies käy kahvilla exiensä kanssa. On tosi sosiaalinen ja mukava mies ja hänellä on tosi laaja tuttava ja ystäväpiiri. Kavereita on niin miehissä kuin naisissakin ja exätkin ovat nykyisin siis kavereita. Ei siinä mitään outoa ole.

Heti perjantaina ois kuulema oikein hauska tavata=). Kunhan sisko tulee lomalta, täytyy sopia sen kanssa onnistuisko tää homma perjantaina=).



Viime yö oli eka tällä viikolla kun nukuin koko yön heräämättä. Aikaisemmin oon heräilly monta kertaa yössä miettimään tätä asiaa. Kun sain tehtyä päätöksen, mua helpotti todella paljon. Enkä mä oikeasti kuvittele mitään koko loppuelämää koskevaa suurta muutosta. Mä vaan haluan tavata sen ihmisen, kuulla miten sen elämä on menny.



Vaikka mä toisaalta pelkään, että jos sitten kuitenkin " jysähtää" , mä en siihen usko. Me ollaan nyt molemmat aikuisia ihmisiä, jotka ymmärtää mitä voi tehdä ja mitä ei. Ehkä me voitais olla ystäviä? Aika näyttää. Nyt tytsät kiljuu aamupalaa, puuron keittoon!

Itse tapasin oman teinirakkauteni nyt kolmikymppisenä ja asiat loksahti paikoilleen. Lopetin haikailun hänen peräänsä, tosin teini-ikää noin muuten haikailen aina silloin tällöin ja sitä rakastumisen tunnetta. Tajusin kuitenkin ettei hän ole enää se mikä oli silloin enkä minäkään.



Mutta kivaa kahvitteluhetkeä!

Taitaa miehelle olla aika selvää mitä se teidän tapaamiselta haluaa. Pidä varasi, painostus voi olla kova.



Ei kukaan soita monena päivänä ja monta kertaa päivässä ennen tapaamista, jos vain kaveri haluaa olla.



Voi jestas.

jonkun kaupparatsun perässä ympäri ämpäri?

Onneks huomenna on työpäivä, mä en ainakaan ehdi töissä pahemmin yksityisasioita hoidella. Saa vähän sulatella.



Sanotte mitä sanotte, tää tuntuu oikealta. Näin piti tapahtua.

vuosia sitten. Oli " ihon alla" mies, joka asui kaukana. Oma kulta kotona. Soiteltiin ihokkaan kanssa ehkä kahdesti vuodessa, oli joka kerta kuumat puhelut ja muutenkin menin totaalisen sekaisin aina. Odotin soittoja, mutta olin arkivaimonakin ihan tyytyväinen ja onnellinen.

Opiskelubileet ihokkaan kotipaikkakunnalla ja sovittiin kahvilatreffit. Mitään en koskaan omalle miehelleni sanonut. Ei tiedä edelleenkään mitään tästä miehestä. Odotin treffejä tosi innolla, vähän kuten ap, " vain kahvia" . Tietäähän sen, mitä siinä olisi käynyt.

Luojalle kiitos, mun jutussa mies perui. Soitti samana aamuna ja sanoi, ettei voi tavata. Ei voi riskeerata koko elämäänsä. Mä olin totaalisen raivona. Sanoin vain " Hyvää loppuelämää" ja löin luurin kiinni. Suutuin ihan todella ja mun opiskelubileet meni päin honkia. Olin pahalla päällä viikkoja!

Mies ei enää koskaan soittanut, enkä minäkään. Se oli siinä. Kiitän miestä nyt. Koville otti, mutta ihoni alla ei ole enää ketään. Jos nyt tulisi vastaan, ei tuntuisi enää miltään. Ehkä.



Ap, tiedän miltä susta tuntuu. Koska sinä et kaltaisenani pysty olemaan järkevä, toivon todella, että mies on. jättää tulematta ja juttunne kuivahtaa siihen. Nimittäin kahvilareissua seuraa toinen, pitkiä kävelyjä käsikädessä jossain puistossa, sitten pikainen sessio rannalla, ... Kyllä sinä tiedät itsekin miten siinä käy. Yhdestä kahvikerrasta ei kukaan saa tarpeekseen tällaisessa tilanteessa. Se ei jää siihen. Elämäsi on sen jälkeen totaalisesti päin persettä.

Nyt minulla on ihana aviomies, sama siis kuin jota melkein petin. Kolme rakasta lasta. Hyvä elämä kaikinpuolin. Yhteiselämästä ihokkaan kanssa ei olisi tullut mitään, klassinen pettäjätyyppi, jo toista kertaa naimisissa tuolloin.

Olen siis erittäin tyytyväinen miehen ratkaisuun nyt! Rakastan rakastan rakastan omaa perhettäni.