Mä sain sähköpostia " vuosien takaa" ...

Voi jumankauta sentään... miksi ihmiset on näin itsekkäitä - ja sitten tullaan tänne itkemään kun miehet on sikoja ja plaa plaa plaaa....

Vierailija:

Mutta se mies on mulle jotain ainutkertaista. Tapaamalla sen nyt mä saan yhden keskeneräisen asian päätökseen. Ehkä se haisee vanhalle miehelle ja mua se oksettaa, tiedänpähän sitten senkin. Mä haluan itselleni mielenrauhan. Ja mä oon kai sen pikkusormen jo antanu, koska mä en voi enää perua mitään. Sittenhän mä vasta katuisinkin.

Sitä paitsi, mä en enää tiedä rakastanko mä mun aviomiestäni, niinpä mä en sille voi soittaa ja kertoa rakastavani.

Vierailija:

Mutta se mies on mulle jotain ainutkertaista. Tapaamalla sen nyt mä saan yhden keskeneräisen asian päätökseen. Ehkä se haisee vanhalle miehelle ja mua se oksettaa, tiedänpähän sitten senkin. Mä haluan itselleni mielenrauhan. Ja mä oon kai sen pikkusormen jo antanu, koska mä en voi enää perua mitään. Sittenhän mä vasta katuisinkin.

Sitä paitsi, mä en enää tiedä rakastanko mä mun aviomiestäni, niinpä mä en sille voi soittaa ja kertoa rakastavani.

Peru se perjantai, sovi, että tapaatte kuukauden päästä. Sitä ennen ei meilejä, ei tekstareita, ei puheluita. Sano, että tarvitset vähän aikaa miettiä ja muistella ennen kuin tapaatte.

SITTEN sä tiedät, haluatko oikeasti tavata. Nyt sulla on tilanne päällä pahasti ja tunteet kuumana.

Tuollaisella ei edes pitäisi olla lapsia! Sairasta, että näyttelet vielä lastesi kuviakin jollekin jonka kanssa olet valmiiksi päättänyt pettää miestäsi. Olet oksettava tyyppi!

Meillä on yksi elämä, koskaan ei tiedä.



Ja mä olen sitä mieltä että kukaan av-mamma ei voi kyllä tietää mitä mies ajattelee. Ehkä sä oikeesti olit sille sielunveli.. kaikki kaikessa. Ei semmosia tunteita oo jokaista kohtaan. Kumppanin tarvitsee olla se jota rakastat ei se, joka on vaan turvallinen ja toisiks paras vaihtoehto jos on mahdollisuus siihen toiseenkin.



Mene! Ei kannata nyt tietenkään kaikkea heittää hukkaan, mutta ei elämä oo oikeesti niin yksoikosta. Jos et mene, kadut aivan varmasti etkä saa häntä kuitenkaan mielestäsi.

Mutta ootte te kyllä ihan ihania=)!!!



Mä tiedän oikeasti mitä mä teen. Mä en aio kovin hepposin perustein rikkoa mun perhettä. Enhän mä, herrasiunaa, oo muuttokuorman kanssa täältä kotoa perjantaina lähdössä! Mä käyn tän miehen kanssa kahvilla, me jutellaan mukavia. Mä meen takaisin mun lasteni luo ja mies menee myös. Sitten, jos kaikki menis hyvin, me voitas nähdä toistekin, kun seuraavan kerran samalle paikkakunnalle osutaan. Sillon tällön meilattas, kerrottas kuulumisia. Niinku kaverit tekee.



Jos sattuu käymään niin, että jysähtää, mun on vaan sitten mietittävä mikä elämässä on tärkeintä. Lapset ja perhe vai kuuma, hurja seksi? Kyllähän te tiedätte, mihin se vaaka kallistuu, enhän mäkään mikään idiootti oo!

Sitten hölmönä muistellaan vaan sitä tunnetta, eikä tajuta, ettei oikea elämä ole enää aikuisena sellaista kuin lapsena. Kyllä voi ihminen olla tyhmä, jos lähtee leikkimään tulella.

Mutta ei se mun mielestä ole koskaan mennyt pois. Mä oon kai rakastanut sitä miestä kaikki nää vuodet. Mutta koska olen tiennyt tän miehen perheestä ja muusta, en ole voinut ottaa yhteyttä. Oon sitte yrittäny tehdä mun omasta elämästä elettävää. Ja tää mies kirjoitti aamulla, ettei se ole mua koskaan unohtanut. Mutta ei ole aikaisemmin edes yrittänyt mua etsiä, koska on ajatellu, että mä oon sen unohtanu, vanhan miehen, ja oon onnellinen jonkun muun kanssa.



Tai sitten mä oon rakastanu sitä muistoa, sitä tunnetta minkä se ihminen mussa sillon sai aikaan. Mutta mistä mä tiedän mikä on totta? Kai mun on pakko se ihminen tavata, että mä saan ittelleni mielenrauhan. Jos mä nyt lopetan, mä mietin VARMASTI koko lopun ikääni voisko asiat olla toisin, jos...



Kai mun pakko tästä kertoa mun aviomiehelle. Onhan se mulle todella tärkeä ihminen, enkä mä haluais sitä loukata. Mutta tää sattuu, mä oon siitä ihan varma. Jos asiat ois toisin päin, mä haluaisin kyllä tietää hyvissä ajoin. Vaikka se sattuskin ihan saamaristi.

Onhan se tietty rehellistä, mutta MITEN oikeasti voit luottaa vanhaan tunteeseen, josta et voi tietää??!?

Mutta mä vihaan jossittelua. Mä oon eläny koko elämäni niin, että tähän asti ei oo jääny jossiteltavaa. Mä oon kokeillu ihan kaikkea, mä oon tarttunu aina uusiin juttuihin työssä ja siviilielämässä. Enkä ole pelännyt seurauksia. Yleensä on käyny ihan hyvin ja ne muutamat mokat ja kolhut on vaan vahvistanu mua. Ja vaikka joku juttu ei oo onnistunut suunnitelmien mukaan, on kulman takana ollut jo seuraava hyvä asia, jota ei ois tullu eteen ilman sitä vastoinkäymistä.



Ja, valitettavasti, jos mä nyt tän lopetan, mä tulen katumaan sitä lopun elämääni.

ja mieti sen kerran jälkeen mitä oikeasti tahdot.

Hauska että ootte tätä nostellu=)



Lomilta on palattu. Mikään ei muuttunu. Mä niin toivoin, että me " löydettäs" aviomiehen kanssa jotain uutta tai edes jotain vanhaa meidän suhteeseen loman aikana. Ei löydetty. Eipä toi mies tainnu kauheesti etsiäkään=(. Mä en tiedä onko meillä tulevaisuutta.



Sähköposti oli täynnä viestejä =). Sekasihan mä oon, kyllä mä sen ymmärrän. Täytyy katella. Kohta me nähdään tän miehen kans uudelleen. Ehkä mä sitten tiedän jotain. Tai sitten en.

Eipä mun tarttis teille mitään selitellä, mutta ne on miehen tuttuja/työkavereita joihin mäkin silloin nuorisona tutustuin. En ollu heitäkään nähny vuosikausiin.

poikkaisin välit siihen perheen ulkopuoliseen rakastettuuni vaikka sydämeni särkyikin. Itkin yksin suihkussa iltaisin katkerasti ikävääni ja ahdinkoani mutta en antanut periksi vaan ajattelin perheen parasta siitä huolimatta että mieheni kanssa meni heikosti silloin.



Nyt ollaan miehen kanssa juteltu ja yhdessä päätettiin parantaa tietoisesti suhdettamme ja nyt on kipinä löytynyt ja arki pelaa kivasti. Olen tyytyväinen että jaksoin taistella enkä mennyt " viettelyksiin" mukaan. Nyt on lapsilla ehjä ydinperhe eikä tarvitse minunkaan yh:na elää.



Kummasti sitä nyt kun on jo päässyt asiasta jonkin verran yli, tajuaa ne asian ja sen ihmisen huonotkin puolet, ja on onnellinen ettei tehnyt mitään typerää.

Kerroit toivovasi, että löytäsistte uuden kipinän miehesi kanssa ja ei ollut löytynyt loman aikana ja eipä mies ollut etsinytkään. Tietääkö miehesi, että sitä kipiää pitäisi etsiä? Tietääkö hän sinun tyytymättämyydestäsi suhteeseen?

Me kun ei enää jutellakaan, niinku joskus ennen. Mä en osaa enää. Tai kai me jutellaan, miehen asioista, sen työstä ja harrastuksista, ja lapsista. Mun asiat ei kai oo niin tärkeitä, että niistä kannatas puhua. Enkä mä halua nyt turhanpäiväsiä sanoja, mä haluisin tekoja. Haluisin että mies osottas rakastavansa ilman, että mun täytyy sanoa tai käskee. Mutta jos mieskään ei enää rakasta.



Mä yritin muutamaan otteeseen lomalla ottaa miestä kädestä kiinni kun jossain käveltiin. Sen piti ruveta heti pelleilemään ja mennä ihan jäykäks ja esittää kauhean kärsivää. En sitten enää yrittäny. Jos mun kanssa on kerran niin vaikeaa ja inhottavaa olla.



Mä kärsin oikeasti. Tää toinen mies tuli kuvioihin pahaan aikaan. Ette tiedä, miten ihanalta tuntuu, kun tietää että joku haluais muakin.

älä kuitenkaan aloita sivusuhdetta vaan eroa ja loita sitten uuden miehen kanssa. salasuhteista ei seuraa kuin murhetta.

Menisin miestä tapamaan niinku nyt vanhoja tuttuja joskus tavataan. Juttelemaan. Luulitteko te, että mä täällä buukkaan jo huonetta shampanjalla ja mansikoilla ja juoksen alusvaateliikkeissä hommaamassa viettelyasuja viikonloppua varten=)



Mä vaan haluaisin jutella sen kanssa. Katsoa, mikä mun kuvitelmissa on totta ja mikä tosiaan vaan kuvitelmaa. En mä muuten saa selvää ittestäni. Enkä mä nyt kyllä ihan varma oo siitä omalle miehelle kertomisesta. Käyhän sekin joskus vanhojen tyttöystävien kans kahvilla, eikä niille reissuille oo senkään lupaa tarvinnu pyytää. Voinhan mä sanoo, että mä käyn kaffella vanhan kaverin kans, ihan niinku sekin on joskus mulle sanonu.



Koska, jos järjellä ajattelee, onhan se totta, että mä nyt vaan muistelen vanhoja hyviä aikoja. Ja aika kultaa muistot. Tää mies oli silloin ihana ja on varmasti vieläkin, mutta tuskin se multa jalkoja alta vie enää. (Huomaatteko, mä yritän vakuutella itteleni...=))

Menisin miestä tapamaan niinku nyt vanhoja tuttuja joskus tavataan. Juttelemaan. Luulitteko te, että mä täällä buukkaan jo huonetta shampanjalla ja mansikoilla ja juoksen alusvaateliikkeissä hommaamassa viettelyasuja viikonloppua varten=)



Mä vaan haluaisin jutella sen kanssa. Katsoa, mikä mun kuvitelmissa on totta ja mikä tosiaan vaan kuvitelmaa. En mä muuten saa selvää ittestäni. Enkä mä nyt kyllä ihan varma oo siitä omalle miehelle kertomisesta. Käyhän sekin joskus vanhojen tyttöystävien kans kahvilla, eikä niille reissuille oo senkään lupaa tarvinnu pyytää. Voinhan mä sanoo, että mä käyn kaffella vanhan kaverin kans, ihan niinku sekin on joskus mulle sanonu.



Koska, jos järjellä ajattelee, onhan se totta, että mä nyt vaan muistelen vanhoja hyviä aikoja. Ja aika kultaa muistot. Tää mies oli silloin ihana ja on varmasti vieläkin, mutta tuskin se multa jalkoja alta vie enää. (Huomaatteko, mä yritän vakuutella itteleni...=))

Nauti nyt näistä odottelun hetkistä, ne lienevät kaikkein mehukkaimmat koko jutussa =)!