Miksihän opettajat ottavat yhteyttä vain jos on negatiivsta sanottavaa. Ei koskaan

latistamaan itsetunnon. Esim. kun matematiikan tehtävistä on kaikki oikein, on ope merkinnyt kissankokoisin kirjaimin vain kuinka huinolla käsialalla nro 2 on tehty! Vanhemmille puhutaan siiheen tyylin kuin lapsi on vain kaamea rasite koululle, vien niin paljon ope aikaa jne. Täällä opettajilla on se periaate että jos lapsella menee kivasti ei sanota mitään, vain jos on negatiivsita sanottavaa se sanotaan.

ei ole kasvattaa hyvää itsetuntoa opelle.

yksisuuntaista antamista/saamista

No tähän sellainen näkökulma, että meillä ainakin ala-asteella oli tapana opettajan liimailla oppilaiden vihkoihin tarroja tai antaa leimoja ym. positiivista palautetta. Mutta harvemmin opettaja kuitenkaan vanhemmille reissuvihkoon niitä tarroja laittoi.



Eli ei kai sitä positiivista palautetta anneta pelkästään reissuvihkon kautta. Ja jos jotain ongelmia on, niin eikö ole hyvä että niistä tiedotetaan reissuvihkossa, eikä lakaista maton alle.

tätä. Kaivelemalla kaivellaan lapsesta huonoja puolia jne..

anneta positiivista palauetta kuten muissa maissa vaan vasta kun on ongelmia annetaan palauetta.

3-vuotias lapseni kirjoitti kakkureseptiä sanelun mukaan. Ensimmäiselle riville kirjoitti "KAAKUOHJE". No mummi tuli heti siihen korjaamaan, että "nyt teit kyllä väärin. Tuossahan lukee kaakuohje, eikä kakkuohje. Kumita yksi a pois ja sen tilalle tulee k kirjain".



Tämän episodin lopputulos on se, että 3-vuotiaani sai raivokohtauksen. Lisäksi hän ei ole sen jälkeen enää kirjoittanut mitään, vaikka aiemmin rakasti kirjoitella "siansaksaa" omaan vihkoonsa ja luki sitä ylpeästi.



Jo tuolloin hermostuin, että mitä h*lvetin väliä sillä on vaikka 3-vuotias olisi kirjoittanut pelkkää viivaa. Miksei mummi kehunut lapsen kaunista käsialaa, ja taitavaa kirjoittamista, vaan piti heti mennä negatiiviseen sävyyn kommentoimaan ja korjaamaan virheitä. Tämä on kyllä tosi tehokas tapa musertaa lapsen itsetunto...



2

siis myös koululaitokseen. Jos 3-vuotias osaa jo kirjoittaa, useimmat hehkuttaisivat ylpeinä kuinka lahjakas lapsi on, mutta suomalainen sanoo: tuossahan on kirjoitusvirhe!

että saavat tietää, jos on jotain huolenaihetta. Yläkoulussa ei enää oteta yhteyttä kotiin, ellei ole jotain tiedotettavaa, vaan katsotaan, että oppilas kuvailee itse vanhemmilleen omasta koulunkäyntiään. Nuoremmankin lapsen edistymisestä pääsee jyvälle, kun seuraa vieressä läksyjentekoa.



Niille, jotka pelkäävät viestien vaikuttavan lapsen itsetuntoon: viestit on tarkoitettu vanhemmille, ei suoraan lapsille. Koulupäivän aikana lapsi voi saada vaikka kuinka paljon kehuja ja kannustusta, vaikka opettaja ei niitä kirjallisesti vanhemmille toistaisikaan.

Saatan soittaa vaikka kesken päivän oppilaan huoltajalle, että "tiedätkö sinä miten hyvä sinun lapsesi on laulamaan/piirtämään/kirjoittamaan/juoksemaan? Vanhemmat ovat aina olleet positiivisesti yllättyneitä näistä puheluista, vaikka häiritsenkin heidän työpäiväänsä ilman "oikeaa asiaa".



ope

Kyllä mä olisin sitä mieltä, että opella viiraa nyt päästä ja lapsi on haettava kotiin, jos ope soittaisi mulle töihin ja kertoisi, että Ulpukka on sitten eri hyvä piirustamaan.

siten, että antaa tunnilla suoraan palautteen lapselle. Se, ettei ope aikapulan takia ehdi raapustamaan reissuvihkoon kehuja ei tarkoita sitä, ettei lapsi saisi positiivista palautetta. Itse mielummin annan lapsille palautetta ja kehuja suoraan kuin että käyttäisin senkin ajan reissarin kirjoittamiseen.



t. ope

tokihan se negatiivinen on kerrottava,mutta alkuun tai loppuun voisi laittaa maininnan,että tervehtipä se Teppo opettajaa mukavasti aamulla jos ei nyt muuta positiivistä keksi. Se negatiivinen rupeaa nimittäin vaikuttamaan vanhempiinkin varsinkin jos kyseessä on lapsi jolla on paljon ongelmia koulussa.

ei tarttis niiden reissuvihkojen kanssa enää pelleillä...

ja mulle on sinänsä sama missä muodossa viestit tulee,yleensä meillä kuitenkin s. postilla--sisältö on se tärkein :)

ja tosiaankin positiivinen palaute annetaan oppilaalle itselleen. Nyt on kuntavaalit tulossa, vaikuttaakaan äänestämällä, että saataisiin opetuksesta välittäviä ihmisiä päättämään, sillä luokkakoot ovat liian suuret. Esimerkiksi 6. luokalla saattaa olla yli 30 oppilasta ainakin täällä pääkaupunkiseudulla, ei siinä opettaja enää huvikseen kirjoittele vanhemmille terveisiä siitä, kuinka teidän poika tervehti minua kivasti aamulla. Vaikkapa 5min/viestix30 on jo 150min. eli 2,5h. Sitten teidän vanhempienkin olisi hyvä muistaa, ettei se oma luokka ole yleensä kenelläkään opettajalla ainoa opettetava luokka. Itse opetan oman luokan oppilaiden lisäksi viiden eri luokan oppilaita, englantia, liikuntaa... Mikään ei kuitenkaan estä kysymästä vaikkapa sähköpostilla, että miten meidän lapsella menee. Kyllä silloin varmaan ne positiivisetkin asiat tulevat esille. Ja joku muuten toi esille hyvän pointin... Kuinka moni vanhemmista ottaa yhteyttä opettajaan antaakseen positiivista palutetta? Eipä juuri kukaan, vaikka olisi syytäkin...

t. ope

ja kyse on nyt lapsesta jolla tulee PALJON negatiivista,siihen väliin kyllä kerkiää kirjoittamaan positiivista jos on haluja,mutta niitä ei ole se on nyt huomattu.

Esimerkiksi 6. luokalla saattaa olla yli 30 oppilasta ainakin täällä pääkaupunkiseudulla, ei siinä opettaja enää huvikseen kirjoittele vanhemmille terveisiä siitä, kuinka teidän poika tervehti minua kivasti aamulla. Vaikkapa 5min/viestix30 on jo 150min.

Kysehän ei ollutkaan siitä, että joka päivä pitäisi jokaisesta lapsesta jotain positiivista kirjoittaa. Kun tuon 150 min jakaa tasaisesti koko kouluvuodelle (190 työpäivää), niin aikaa menee alle minuutti päivässä, jos kirjoittaa yhden pos. palautteen lapsesta per kouluvuosi.

Lisäksi rutiinin löytyessä viestiin "Matti on edistynyt kivasti matematiikassa - ja käsialakin on parantunut" menee noin 30 s, kuten itselläni tässä nyt. Aluksi voi olla vaikeaa "keksiä" positiivista palautetta, mutta kun muuttaa ajatusmaailmaansa sellaiseksi, että näkee muissa ihmisissä myös hyvää ja arvostaa heidän vahvuuksiaan, niin rutiini löytyy.

Opettajat ovat kuitenkin melko tärkeässä osassa itsetunnon kehittymisessä ja on kuitenkin eri asia antaa palautetta suoraan oppilaalle kuin kotiin. Lapset ovat kuitenkin alaikäisiä ja vanhemmillaan on oikeus tietää myös positiivisista jutuista. On ihmeellistä asennevammaa opettajilla, jos tähän ei muka ole aikaa.

(ope itsekin).

oman kasvattajaitsetuntonsa pönkitystä. Miten kummassa lapsen itsetunto siitä kasvaisi, että opettaja kehuu äidille äidin lasta? Opettaja kehuu koulussa ja äiti kotona. Ei sen opettajan tarvitse ulottaa lonkeroitaan koteihin asti - ainakaan meille. Pärjätään kyllä itsekin, kiitos vaan.