Ensimmäistä kertaa kauppakeskus Jumbossa ja mikä SHOKKI!
Paikka oli täynnä teinibimboja ja lihavia vantaalaisperheitä - lihavia sekä lapset että vanhemmat -surullista :(
Oikeasti, mulle tuli ihan paha mieli koko reissusta.
Kamala paikka muutenkin, meluisa ja epämiellyttävä. Käykö joku siellä tosiaan ihan mielelläänkin?
t. helsinkiläinen nainen, joka yleensä shoppaa keskustan liikkeissä (asun Hietaniemen alueella)
Kommentit (56)
tai sitten Selloon. En siis esim. Omenaan. Myyrmannista puuttuu paljon esim. H&M, Marimekko jne. joten Jumbo on monipuolisempi.
voi toki olla että näkemäni perheet eivät olleet vantaalaisia, vaan kehyskunnista tms. Joka tapauksessa he olivat lihavia, pääsääntöisesti. Ja se teki minut surulliseksi. En ole tottunut sellaiseen " amerikkalaiseen" (sanan pahimmassa mahdollisessa merkityksessä) näkyyn.
Itis nimittäin kuhisee narkkeja, alkkiksia ja mamuja. Eli kyllä mä mieluummin kattelisin lihavia perheenäitejä kun jotain 14-vuotiaita piripäitä tai haisevia alkoholisteja keskellä päivää.
kaikki on niin suhteellista...
Ja ihan oikeesti ajattelin melko samanlailla, kun käveltiin Ullanlinna-Eira väliä, että miten noin lihavat ihmiset voi asua täällä, istuvat vielä noilla pienillä parveketuoleilla jollain pienen pienellä parvekkeella, ihan säälitti:((
Syy: itiksessä on ahtaat kävelykadut ja mua ärsyttää sen torin poikki tulla (johon tehty 3 milj remppa;) koska se on täynnä aina alkkiksia ja omituista porukkaa.
Sellossakin on paljon somppuja mutta ne on sentään selvinpäin. Jumbo on jees ja siellä on kaikki kaupat mitä tarvitsenkin.
Mieluummin siis shoppailen turevallisesti Vantaan lihavien perheiden joukossa.
koska sinne päästäkseen, tulee omistaa auto. Kauppakeskukset, jotka sijaitsevat metron tai junaradan varrella täyttyvät huonommasta sakista, alkkiksista jne. Jumbo on siisti, puhdas eikä siellä kukaan örvellä saatikka ala riehua (kuten Itiksessä tässä taannoin). Jumboon pitää tulla autolla ja yleensä autonomistajat ovat, noh, ei nyt varakkaampia, mutta ainakin selvinpäin...
Henkisesti kypsä ihminen antaa muiden ihmisten olla ja keskittyy vain omaan elämään. Ts hyväksyy muut sellaisenaan. Ts ei murehdi toisten elämää.
Ei Hietaniemessä ole puutaloja! Missä osoitteessa muka?
t. alueen tunteva
Siksi käyn Sellossa ja Tapiolassa, joka on muutenEspoota eikä Helsinkiä kuten joku sanoi.
terveisiä vain sinne Kouvolaan tms, et taidakaan tuntea aluetta niin hyvin kuin luulit... :)
Mutta asiaan, oli ap sitten provo tai ei.
Käyn paljon Jumbossa. Täytyy kyllä sanoa, että siellä Cittarissa on näkynyt aika paljon isokokoisia ihmisiä. Ei sillä, että se minua haittaisi!
Mutta se, että ap antaa ymmärtää että Jumbossa ja Vantaalla olisi lihavia, mutta Helsingissä ja Hietaniemessä ei! Miksi pitää korostaa missä asuu? Ei aidosti huolestunut ihminen ole noin kapeakatseinen, vaan on huolissaan myös muualla asuvien terveydentilasta.
Jumbossa ei ole yhtään sen enempää lihavia perheitä, kuin muissakaan kauppakeskuksissa tai helsingin keskustassa.
vetää tähän mukaan muukin Suomi. Kyllä täällä Kouvolassakin on hoikkia ihmisiä, jotka asuvat puutaloissa... ;)
t. olinkohan 52, paljasjalkainen helsinkiläinen Etu-Töölöstä (ja ex-lauttasaarelainen)
ap on itse paljasjalkainen larulainen ja nykyisin Hietaniemessä asuva, täällä meilläpäin hietsu on vain se ranta-alue :) tiedoksi vain sullekin. Joten sinuna lopettaisin tuohon.
ja voihan toki olla ettet ole Kouvolasta vaan esim. Lahdesta, Riihimäeltä tai jostain muusta Helsingin lähipitäjästä
Eli ap on oikeasti 16 vuotiaan tasolla ja mieleltään täys landepaukku!
Kertoo omatunnonarvostani vantaalaisena sen, että vituttaa yleistys vantaalaisista tyhminä, rumina ja köyhinä. Lisättäkööt tähän vielä se, että kaikki vantaalaiset eivät myöskään äänestä SDP:tä.