Kaksosvauvat kuolivat kotisynnytyksessä

Pupu, kuule nyt järki käpälään. Ei lääkärit voi ottaa ehdoin tahdoin hoitovirhesyytteitä niskoilleen. Lähteä tieten tahtoen tuhoontuomittuun yritykseen, tuhota ihmishenkiä ja vielä oma ura?! Et kai tosissasi väitä, että lääkärin pitää olla idiootti jos potilas haluaa?!



Kun ei kerran lääketieteen ammattilaiset ole pitäneet alatiesynnytystä mahdollisena, niin millä asiantuntemuksella sinä pidät? Ja millä meedion tiedoilla ennustat et kaksosten synnytys olis onnistunut?



Sairaalan vastuusta voi hälistä, jos ne eivät ole selittäneet äidille mistä on kyse. Siinä olet varmaan oikeassa, ettei kaikki ammattilaiset puhu ja selitä potilaille riittävästi asioista. Silloin pitää kuitenkin avata oma suu ja kysyä. Omalle tielleni osui onneksi asiallisia, asiantuntevia ja ihmisläheisiä lääkäreitä.



Tuskin täällä monikaan äitiä tuomitsee koska ei tiedä mitä on taustalla. Enemmänkin tuomitaan sellainen ajatusmalli, ettei kuunnella asiantuntijoiden ohjeita vaan lähdetään älyttömiin, vaarallisiin ja itsekkäisiin hörhöhumputuksiin.



Jos taustalla oli jotain muuta, esim äiti oli masentunut, toivoisi sairaalan huomanneen, puolison tai muun läheisen puuttuneen asiaan jne.



t. Heini

Mainitsenpa heti alkuun, että en ole kotisynnytysten kannalla ja että tämä uutinen kuolleista kaksosista tuntui tosi pahalta. Tuli vaan mieleen, että anoppini on syntynyt alateitse kaksosraskaudesta perätilassa (vuonna -55 Kuopiossa). Tosin hänen kaksossiskonsa oli raivotilassa. Olen myös lukenut netistä Aktiiviset synnyttäjät ry:n sivuilta yhden synnytyskertomuksen, jossa toinen kaksosista oli perätilassa. Sen mukaan ainakin TAYS:ssä osataan hoitaa perätilassa alateitse syntyvät kaksoset. Tietysti jokainen tilanne on ainutlaatuinen, ja aika iso pointti taitaa olla se, että tämä kaksoset menettänyt nainen oli ensisynnyttäjä!! Mutta jos jotakuta kiinnostaa, tässäpä se synnytyskertomus Aksyn sivuilta:



*****************************************************



Valmentautuminen kannattaa: Kaksossynnytyskin voi mennä hyvin



Uusio-fuusio-perheessämme on muissakin asioissa valittu täydesti eläminen, ja kun perheeseen oli tulossa lisäystä, luonnonmukainen syntymä tuntui itsestäänselvältä tavalta " painaa korva maailmankaikkeuden vatsaa vasten ja kuunnella sen sydämenlyöntejä" . Oma koti tuntui hyvältä synnytyspaikalta, mutta asiat mutkistuivat kun selvisi, että odotimmekin kahta vauvaa.



Vaikka kaksosia syntyy Suomessa paljon, emme saaneet koottua tietoa kaksossynnytyksistä neuvolasta tai synnytysvalmennuksesta. Kuulimme, että " yleensä" kaksosia syntyy ennenaikaisesti, esiintyi komplikaatioita, eikä voinut ajatellakaan pystyasentoa, jakkaran tai altaan käyttöä. Olisipa ollut ihanaa, jos joku olisi kertonut että kaikki voi mennä hyvinkin.



Tietoa hankkiessa tarvittiin sinnikkyyttä ja myönteisyyttä. Äiti tuli kotiin neuvolasta tai äitiyspoliklinikalta useimmiten kyynelehtien ja huomasi, että isän järkevä mukanaolo helpotti asioiden selville saamisessa.



TAYSin äitiyspolilla puhuttiin ensi käynnillä keisarileikkauksesta, eikä ammeen käytöstä tai muusta oikein päästy keskustelemaan. Sen jälkeen pyysimme päästä vastaavan lääkärin asiakkaiksi ja löysimme sekä avoimen mielen että tarpeeksi arvovaltaa todella vaikuttaa siihen, mitä lastemme syntyessä tapahtuisi. Risto Tuimalan kanssa tavatessa mieli rauhoittui, kun turha huoli vauvojen kasvusta työnnettiin taka-alalle. Meille luvattiin, että allasta sopi käyttää ja muutenkin edetä luonnonmukaisesti - mikäli kaikki sujuisi normaalisti. Vauvamme olivat perätilassa, mikä lisäsi jännitystä. Muuten he voivat hyvin, kasvoivat tasatahtia ja sydänäänet pysyivät hyvinä loppuun saakka.



Viimeisten viikkojen tiheistä sairaalakäynneistä oli etua, sillä ehdimme jutella asioistamme monien kanssa. Politiikkanamme oli avata suu joka käänteessä - aina varisi joku tiedonjyvä ja syntyi keskusteluita. Sairaalan ennakkoluulo aktiivisynnyttäjiä kohtaan johtuu siitä, että kaikilla ei ole tilaisuutta selvitellä näkemystensä perusteita niin kuin meillä. Kätilöt ja lääkärit huokaisivat helpotuksesta, kun huomasivat, että olimme valmiita keskustelemaan vaihtoehdoista.



Ehdimme olla ainakin neljän lääkärin pakeilla, ja meille selvisi, että paras onkin itse olla hyvin varma asiastaan. Tasapaino oman varmuuden ja lääkärien avoimen kuuntelemisen välillä on vaikea saavuttaa - ainoa keino lienee keskustella ja kerätä tietoa monelta taholta. Loppujen lopuksi meidän itsemme piti tietää, mitä olisi parasta missäkin tilanteessa. Jokaisen synnyttävän perheen olisi hyvä tiedostaa tämä etukäteen. Vastuuta ei voi siirtää lääkäreille - silloin myös valinnat pysyvät perheellä. Lääkärien apua ei tietenkään kannata torjua.



Yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua ei missään synnytyksessä kai ole. Se myös helpottaa valmistautujaa; voi pitää kanavat avoimina eri vaihtoehtojen toteutumiselle. Meille jäi tunne, että Milan ja Solean syntymä oli onnistunut yhdistelmä perinteistä kliinistä synnytystä ja intiimiä luonnonmukaista syntymän kokemista. Sekä me itse että sairaalan väki olimme olleet mielettömän hyviä synnyttäjiä ja sankareita kaikin mokomin.



Kun tytöt odottelivat rauhassa syntymänsä päivää, vierailumme äitiyspolilla muuttuivat jokapäiväisiksi. Aamulla heräsimme aikaisin, pakkasimme ison kassin; eväät, homeopaattiset rohdot, kirjat, vaihtovaatteet, kasetit... päivä päivältä varustelistamme karsiutui kun emme enää jaksaneet kerätä kaikkea kokoon. Jotkut lääkärimme olivat sitä mieltä, että tyttöjen olisi jo pitänyt syntyä. Toisten mielestä voitiin rauhassa odotella, kun kerran kaikki oli hyvin.



Kolmena päivänä synnytystä yritettiin käynnistää sekä oksitosiinilla että prostaglandiinilla. Mitään ei tapahtunut ja meidät passitettiin taas kotiin saunomaan, rakastelemaan, kasvimaata hoitamaan. Jälkeenpäin ajatellen emme ehkä olisi välittäneet käynnistysyrityksistä, mutta silloinhan emme tienneet!



Lopulta äiti jäi yöksi synnyttämättömien osastolle, kun ei enää jaksanut lähteä kotiin. Yksi lääkäri oli asettanut leikkauspäivämäärän seuraavaksi aamuksi. Oli vaikea tietää mikä olisi oikein, ja kun lääkäri sanoi ettei venynyt kohtulihas yksinkertaisesti alkaisi synnyttää, uskoimme häntä. Illaksi karkasimme sikakalliiseen ravintolaan syömään ja ainakin mieli pysyi hyvänä.



Synnyttämättömien osaston lääkäri Mats Lenck olikin aamulla sitä mieltä, että " statuksissa on diskrepanssia" - eli lääkäreillä on tilastamme vaihtelevia arvioita, mutta että leikkaukseen ei vielä sinä päivänä olisi hengenhätää. Hän ehdotti vielä yhtä käynnistysyritystä prostaglandiinilla. Jos se ei toimisi, sovittiin leikkauksesta. Antaa mennä, tuumimme me. Puoli tuntia puikon asettamisen jälkeen supistukset alkoivat rajuina, niin kuin lääkkeellä aikaansaadut supistukset yleensä. Parasta kuitenkin oli, että vauvat vihdoinkin olivat tulossa! Emme enää ehtineet neuvotella altaan käytöstä sen kummemmin, isä vain alkoi täyttää sitä ja äiti pulahti veteen heti kun mahdollista.



Supistukset olivatkin niin tiheitä, että vedessä rentoutuminen oli todella tarpeen. Mitenkähän sitä olisi kuivalla maalla kestänyt? Vielä siinä vaiheessa lääkäri pohti, lopettaisiko vesi alkaneet supistukset ja pitäisikö puhkaista kalvoja ja asentaa elektrodeja. Onneksi pidimme päämme. Emme olisi osanneet ilman huolellista valmistautumista... Tiesimme, että vesi auttaisi asiaa.



Äidillä oli tunne, että hän hallitsi kipua, keskittyi syntymään ja rentoutui tiheiden supistusten välillä. Isä teki niin kuin oli sovittu: ei puhunut juurikaan, piti vain kiinni äidin päästä ja muistutti kosketuksella suun rentouttamisesta - ja jakoi homeopaattisia rohtoja vartin välein. Vesi vauhditti synnytystä niin, että jossain vaiheessa alkoi tuntua hyvältä ajatukselta nousta pois ja nostaa peräpää ylös polvillaan maassa. Saimme alle säkkituoleja joita vasten äiti nojasi välillä - ja isä kostutti suuta märällä pesulapulla. Koska lapset olivat perä-jalka-tilassa, ensin syntyvä Alma Solea pääsi jo varhain synnytyskanavaan ja siksi ponnistamistarve tuli jo aikaisin. Äiti tunsi tekevänsä aktiivisesti töitä, eikä siinä tilanteessa tullut mieleen pyytää muuta kipulääkitystä homeopaattisten rohtojen ja hyvin harjoiteltujen hengitys- ja venyttelytapojen lisäksi.



Kätilöt olivat jo vanhoja tuttujamme ja olimme sopineet lähes kaikista vaihtoehdoista ennalta, olimme mielestämme ajatelleet kaikkea. Lääkäri pistäytyi paikalla tämän tästä, mutta kiireinen hän oli päivystysaikana. Hän tarkkaili tilannetta jättäen meidät mahdollisimman paljon omaan rauhaan. Niin tekivät myös kätilöt. Se tuntui hyvältä. Näki, että he uskoivat meidän osaavan.



Olimme sopineet, että lasten syntymä tapahtuisi synnytystuolissa. Silloin B-vauvan tilaa voitaisiin parhaiten tarkkailla ultraäänen avulla ja varautua vaikka kääntöyritykseen A-vauvan synnyttyä. Tuoli vaikutti pelottavalta romulta, mutta osoittautui hyväksi paikaksi ponnistaa. Loppujen lopuksi asento ei ollutkaan se ratkaiseva tekijä. Tapahtuma oli suuri. Alma Solea syntyi ja vietti ensimmäisen tuntinsa isän sylissä keinutuolissa. Mila Berta syntyi tuntia myöhemmin. Kääntämiseen ei ryhdytty. Kun Solea tuotiin rinnalle toista kertaa, supistukset alkoivat uudelleen ja Mila syntyi nopeasti ja helposti.



Raskausaikana usko alkoi joskus loppua. Varsinkin äiti kauhukuvitteli lääkäriarmeijan hoitelemaan synnytystä. Riskeistä on hyvä kertoa, mutta ehkä riskin ei tarvitsisi olla kaiken valmentautumisen lähtökohtana. Jouduimme olemaan hyvin sinnikkäitä, mutta kohtasimme myös aitoa kiinnostusta tapaamme synnyttää. Annoimme sairaalan väellekin tilaa ja yritimme ymmärtää heitä. Tuloksena oli tällä kertaa hyvä yhteistyö. Siinä auttoi kirjoittamamme yksityiskohtainen toivelista, joka avasi keskustelun. Jos et aio viettää viikkoa synnytyssalissa, pyri ajoissa henkilökunnan puheille. Eikö syyksi lähetteeseen neuvolasta äitiyspolille riitäkin se, että haluaa suunnitella lastensa syntymää. Ihanne olisi oma kätilö, jonka tietäisi olevan vuorossa kun aika koittaa!



Synnytysvalmennuksessa ei oltu aivan ajan tasalla sairaalan käytäntöjen suhteen. Emme esimerkiksi tienneet, että TAYSissa osataan nimenomaan hoitaa perätilassa alateitse syntyvät kaksoset. Koska synnyttäminen on inhimillistä, on se ihmisistä kiinni, siis myös siitä miten synnyttäjät asiansa esittävät. Siksi valmistautuminen on tärkeää. Meillä se tarkoitti opiskelua, mietiskelyä, fyysisiä harjoituksia päivittäin neljän kuukauden ajan, Aktiivinen synnytys ry:n hyvää päivän kurssia ja paljon keskinäisiä keskusteluita. Siinä meistäkin syntyi uusien lapsien vanhempia, ja sisaruksistakin synnytyseksperttejä!



Arimo ja Teija

(http://www.lapsiperhe.net/aktiivinensynnytys/artikkelit.php3?artikkelin…)

*****************************************************

Siis jos A vauva, joka on siis tulossa ensimmäisenä on rt:ssä ja B pt:ssa, on alatiesynnytys ihan normaali käytäntö. A vauvan synnyttyä B:tä yritetään kääntää mahdollisesti tai sitten tulee Perätilassa. Myös ensisynnyttäjät voivat synnyttää B:n perätilassa koska A on avannut paikat jo B:lle joka syntyy sitten ehkä vähän helpommin. Mutta tälläisessäkin tilanteessa on äidin toiveesta yleensä mahdollisuus saada leikkaus.



Mutta jos molemmat ovat perätilassa, myös tämä joka tulee ensimmäisenä, niin ne yleensä automaattisesti leikataan. Todella harvat ovat saaneet synnyttää alateitse. monikkoperheet palstalla on vissiin vain yksi tälläinen äiti. Jos molemmat ovat olleet perätilassa niin en yhtään ihmettele ettei kukaan halua lähteä avustamaan tuollaista tilannetta, kun jo yksösraskaudenkin perätila synnytys on aina kuitenkin jonkin asteinen riski

tässä tapauksessa lääkärit eivät pitäneet alatiesynnytystä mahdollisena!! Turha silloin tuputtaa noita muita tarinoita. Entisaikaan ei ymmärtääkseni (minulla ei tilastotietoa) ole kovinkaan monet kaksoset synnytyksista selvinneet. Poikkeuksia toki joukkoon mahtui.



Nämä on näemme vaarallisia joillekin, tällaiset hehkutuskertomukset. Sitten halutaan uskoa vastoin lääkärien ohjeita, että jospa kaikki menis hyvin kun silläkin aktiivisella synnyttäjällä meni. Voi voi ...



Voi voi



t. Heini

...tästä aiheesta. En ilmeisesti onnistunut ilmaisemaan itseäni riittävän selkeästi. En tarkoittanut kommentoida mitenkään uutista kuolleista kaksosista. Tuli vaan mieleen näitä juttuja täältä lukiessani, että " Oho, anoppini syntymä on siis ollut varsinainen riskisynnytys!" En ollut tullut ajatelleeksi aikaisemmin asiaa... Ehkä ois pitäny aloittaa ihan uusi pino, jotta näitä ajatuksiani ei sotketa tuohon uutisjuttuun... Mietin vaan, että siis periaatteessa on mahdollista kokeilla alatiesynnytystä, vaikka kyseessä on kaksosraskaus ja toinen (tai molemmat?) vauva on perätilassa. (Mulla ei ole tietoa, oliko kuolleista kaksosista vain toinen vauva - vaiko molemmat - perätilassa.) Mutta ilmeisesti kaikissa sairaaloissa ei ole siihen tarvittavaa erityisosaamista. Ja toki varmasti alatiesynnytystä yritettäessä koko ajan päällä on " sektiovalmius" ...



Anoppini oli muuten A-vauva ja siis perätilassa. B-vauva oli raivotilassa. Ihmeellistä kyllä, silloin oli selvinnyt vasta noin kuukausi ennen laskettua aikaa, että vauvoja onkin kaksi!! Tuntuu käsittämättömältä, että kukaan ei huomannut sitä aikaisemmin... Kuitenkin anoppini äiti sentään kävi neuvolassa. Esim. äitini, joka on syntynyt samoihin aikoihin, on syntynyt saunassa kotona - eikä neuvolaan olla päästy silloin kertaakaan maalta, koska isovanhemmillani ei ollut hevosta...



Mielenkiintoista, olen lukenut äitini suvun sukututkimusta, ja siellä on VALTAVASTI kaksosia! Ihmeesti ovat selvinneet " ennen vanhaan" hengissä kotisynnytyksistä, on ollut ilmeisesti paljon varjelusta mukana! Yhdessäkin perheessä oli syntynyt 1-2 vuoden välein kolmet kaksoset!! Ja löytyi sieltä yhdet kolmosetkin!! :o

...mitä luomupelleilyä homeopaattisine rohtoineen ja mitälie äärettömyyden kuunteiluineen tuo kaksosten synnytyskertomus. Täydellisiä hörhöjä. Onneksi selvisivät synnytyksestä. Kun nyt miettii, niin hiukan kylmäisi siirtyä aikakoneella sata vuotta taaksepäin ja ruveta saunassa tekemään niitä kaksosia ja kolmosia - joita siis ilmeisesti tuli aika usein... Ihmeesti niitäkin vaan henkiin jäi. Oma isoisoäitini sai kymmenen lasta vuosina 1897 - 1917, ja sen ajan lapsikuolleisuudella oli ihme, että kaikki jäivät henkiin ja elivät yli 70-vuotiaiksi.

Tulee mieleen vielä, että aikovatko joskus sitten hoidattaa ohitus-, kaihi-, sappikivi- ym. leikkauksensa kotona luomuna? Kun tää lääketiede on niin ihmisvastaista. Epäilenpä että eivät...



Liittyy kyllä varmaan kans vallankäyttöön: " minun lapseni" . Ei niinkään " minun ruumiini" . Muutehan kyseiset henkilöt vedättäisivät esim. hampaansa netistä löytämän puoskarin avulla. Puuduttamatta. Koska se on luonnollista.

ja miksi synnyttäjän pitäisi saada " hallita" tapahtumaa?



En oikein ymmärrä näitä termejä, joilla sairaalavastaisuutta perustellaan. Ei synnytys ole mikään elämysmatka, jossa tärkeintä on äidin viihtyvyys ja päätösvallassa oleminen. Eikö ole tärkeintä, että lapsi saadaan ulos mahdollisimman terveenä? Tuntuu aivan käsittämättömältä tämä pelleily. Kyllä omalle terveydelleen jokainen voi tehdä lähes mitä haluaa, mutta lapsen terveyttä ja oikeutta syntyä mahdollisimman turvatusti EI ole oikeutta vaarantaa.



Synnytyssairaaloissa paapotaan synnyttäjiä jo vaikka kuinka, mielipiteitä kartoitetaan ennen synnytystä ja sen aikana. Luomusti voi synnyttää, jos kaikki menee normaalisti. Uudestisynnyttäjä voi päästä jo alle vuorokauden kuluttua kotiin. Mikä on se itsekkyyden määrä, jos ei voi olla muutamaa päivää poissa kotoa? Onko oma viihtyvyys ja vallanhalu niin suurta, ettei lapselleen voi tarjota sitä tietotaitoa ja hoitovalmiutta, joka nykyisissä synnytyssairaaloissa on?



Muutaman luomukirjan lukeminen ja netissä surfaaminen eivät takaa mitään tietotaitoa synnytysasioissa. Kyllä vankin osaaminen on siellä, missä alalle on kouluttauduttu vuosia ja synnytyksiä hoidettu satoja ellei toista tuhatta vuodessa. Julkisuuteen eivät tietenkään yleensä päädy ne riskisynnytykset ja äkilliset tilanteet, joista on selvitty vain huippuunsa viritetyn hoitovalmiuden ansiosta.

Toki se joka haluaa kotona synnyttää, ja pystyy sen tekemään kätilön avustuksella, ja ilman etukäteen tiedettyjä riskejä ym. voi puolestani näin tehdä. Mutta minusta silloin pitää myös todella tiedostaa millaisen riskin ottaa, oli sitten miten " normaaliraskaus" meneillään. Täytyisi olla henkisesti varautunut siihen että kotisynnytyksen takia vauva saattaa menehtyä. Että sairaalasynnytys olisi voinut pelastaa vauvan hengen, mutta oman valinnan takia näin ei käynyt. En vain itse pystyisi sellaisen tiedon kanssa elämään..



Meillä oli niin monta suojelusenkeliä matkassa ja tietysti maan paras teho-hoito välittömästi paikalla, että vauvamme selvisi hengissä. Meillä jo esim. Kätilöopistolla synnyttäminen olisi ollut kohtalokasta, luojan kiitos olimme Naistenklinikalla.. (enkä siis halua Kättäriä mitenkään mustamaalata- tämä vain on kylmä fakta meidän tapauksessamme). Ja todellakin " riskitön normaaliraskaus" voi hyvinkin äkkiä muuttua aivan muuksi..

Itseäni on jäänyt mietityttämään kysymys, miten kotisynnytystä kannattavat suhtautuvat synnytyksessä tulevaan yllättävään tilanteeseen? Eli jos raskaus normaali ja kaikki periaatteessa hyvin, niin mitä olette ajatelleet mahdollisesta yllättävästä tilanteesta, jos tuleekin vakavia ongelmia? Tarkoitukseni on lähinnä mielenkiinto, miten itse perustelette tätä.



Elsa 125

Minä haluaisin myös tietää mitä se kätilö siellä kotisynnytyksessä tekee jos vauvan sydänääneet yhtäkkiä romahtavat? Entä jos verta alkaa valua hillittömästi? Tai jos vauva onkin eloton syntyessään? Vauvalla esim. sydänvika jota ei vielä huomattu? Onko kätilöllä mukana jotain elvytyslaitteita? Onko edes imukuppia ja laitetta jolla sydänääniä voidaan seurata?



Minä haluaisin mahdollisimman luonnollisen synnytyksen, mutta aina tämä vain ei ole omista haluista kiinni :( Todella ikävä tapaus...

jokin VOI mennä vikaan. Yleensähän synnytykset menee ihan hyvin ja ne onnistuisi myös kotona aika pitkälle, mutta juuri tuo pointti, että ikinä ei tiedä...

hetkessä sali täynnä ammattilaisia, gynekologeja, lastenlääkäreitä, anestesiologi, kätilöitä, liuta hoitajia jne, ja kaikki tapahtuu käsittämättömän nopeasti. Jokaisella on oma tehtävänsä ja käsillä on kaikki se välineistö, mitä saatetaan tarvita. Kotona ei hätätilanteessa pysty tekemään yhtään mitään eikä ole käytettävissä niitä välineitä, mitä tarvitaan esim. vauvan ja äidin elvyttämiseen, hengissäpitämiseen ja operoimiseen. Lämpökaappi, erikokoiset intubaatioputket, ventilointivälineet, kanyylit, lukematon määrä erilaisia monitorointilaitteistoja, välitön mahdollisuus siirtyä teho-osastolle, suonensisäiset lääkkeet jne.



Tuskin kukaan haluaisi esim. auto-onnettomuudessa hengenvaarallisesti loukkaannuttuaan joutua viedyksi kotiin " hoitoon" , sehän olisi aivan absurdia. Jokaisessa synnytyksessä on mahdollista ilmaantua odottamattomia hätätilanteita, jotka vaativat tehohoitovalmiutta, mitä ei kotiin millään välineistöllä voida rakentaa.

Äkkiseltään luettuani tämän ketjun, en siis lukenut tuota hesarin juttua mikä linkitettynä, sekä seurattuani uutisista tapahtunutta niin mieleen heräsi yksi kysymys:



Oliko äiti suomalainen?



Enkä kysy tätä loukatakseni, ihmettelen vain syvästi, että miten kaksosia odottava äiti on päässyt " läpi" kaikenmaailman kontrolleista yms mitä normaalisti seuraa kaksosraskauksissa, varsinkin jos molemmat lapset ovat olleet perätilassa?????

Olettaisin (huom. olettaisin!) että aika aikaisessa vaiheessa perätilan heti selvittyä alettaisiin puhumaan leikkauksen puolesta ja siinä kohtaa olisi äidillä ollut mahdollisuus avata suunsa ja kertoa peloistaan, jotta asioista olisi voitu puhua kunnolla ja mahdollisesti miettiä tulevaa jne.



Ja muutenkin kuka järkevä kieltä/käytäntöjä ymmärtävä ihminen ottaa avustajakseen ammattitaidottoman ihmisen netistä????

Varsinkin jos ammattitaitoiset kätilöt ovat kieltäytyneet hommasta nimenomaan riskien vuoksi?



Niinpä enemmän ja enemmän olen sitä mieltä, että kyseessä on ulkomaalainen kieltä huonosti ymmärtävä ihminen.

Odottava äiti, joka kuvitteli, että kyllä tälläsiessa maassa kaikki onnistuu ja mikään ei ole mahdotonta.

Surullista.



pakko sano sananen myös kotisynnytyksistä:



Ihmettelen myös tätä samaa jaskan jauhantaa, että sairaalassa ei anneta synnyttää luomusti jne.???



Siis mikä tekee siitä kivusta niin erilaista synnyttää luomuna ja ilman kätilöitä/koneita yms kotona, kuin se että synnytät samoilla metodeilla sairaalassa ilman apuja omassa rauhassa, omassa huoneessasi?

Mutta sairaalassa oven takaa löytyy ammattitaitoinen ihmisjoukko valmiina auttamaan tarpeen vaatiessa, kuka auttaa kotisynnytyksessä mikäli apua tarvitaan?



Joku mainitsi sikiön oikeudet... Missä ne oikeudet ovat siinä vaiheessa kun joku menee vikaan kotisynnytyksessä?

Vastuun kantaminen ja jakaminen toimii molempiin suuntiin..



Käsittämätöntä itsekkyyttä omien periaatteiden puolesta.



T Helga rv 35

Niin, ehkä ulkomaalaisuutta enemmän ymmärtämisen ongelmia voi aiheuttaa mielenterveysongelma. Eihän kukaan voi kai tuollaista tehdä ihan täysissä järjissään, varmaan jos suunnitelma on ollut tiedossa sitä on yritettty estää neuvolassa ja sairaalassa.

tällaiseen päätökseen voi hyvinkin päätyä, ilman mielenterveysongelmaa, omaa naiviuttaan, riittävän " aivopesun" , valikoivan tiedon vastaanottamisen ym. seurauksena. Kauhistuttaa, kuinka vankasti jotkut kotisynnytyksen puoltajat ja " luomusynnytysihmiset" seisovat kodin erinomaisuuden takana. Lääkärit ja sairaalat mollataan ja niiden merkitys vähätellään. Jos ko. äiti on pelännyt " kuollakseen" leikkausta ja saanut tarpeeksi " luonto hoitaa" -tyyppistä informaatiota ja päälle hormonien sumentama mieli ja yllämainitsemani asiat.



Luulisi että uudelleensynnyttäjä ei olisi lähtenytkään tällaiseen, koska kerran synnytettyään tietää mitä se oikeasti on ja että normaali yhden lapsen synnytyskään ei välttämättä ole aina piece of cake. Myös sellaista " onhan sitä ennekin synnytetty kotona" -juttua kuulee välillä ja sepä se; ennen on synnytetty saunassa ja kotona ja vaikka missä, ja äitien synnytyskuolleisuus on ollut todella korkea vaikka sata vuotta sitten, lapsista puhumattakaan. Varmaan kaksoset ovat harvemmin selvinneetkään synnytyksestä..? ONNEKSI meillä on nykyaikana niin kehittyneet olosuhteet, laitteet, ammattitaito ym. että lapset ja äidit saavat yleisesti ottaen parasta mahdollista hoitoa sairaaloissa. Nimenomaan silloin jos on hätä.



Kotisynnytyskään ei takaa sitä, ettei joudu leikkauspöydälle eikä sairaalan kanssa tekemisiin, mutta luullakseni sairaalaan on kurjempaa mennä ambulanssilla henkihieverissä tai lapsi elottomana, kuin omassa tahdissaan, siinä vaiheessa kun lapsi on vielä mahassa hyvissä voimissa.

Sanon minä. Typerää vanhemmilta ja surullista näille kahdelle, jotka laiminlyönnin tuloksena kuolivat. Kyllä kotona voi joissain tapauksissa synnyttää (itse en tekisi niin koskaan) ja aina ei voi edes valita, että ehtiikö sairaalaan vai ei, mutta kotona synnyttäjä ottaa AINA sen riskin, että asiat menevät niinkuin ammoisina aikoina saunasynnytyksissä jne kotisynnytyksissä Suomessa- riskit kuolla oli ihan toista luokkaa niin äidille kuin lapselle. Sitten pitää hyväksyä se, että näin voi käydä. En aina ymmärrä, miksi halutaan kieltäytyä hyvästä sairaalahoidosta, kun sitä on tarjolla.



Samaan syssyyn sitten totean, että sekin on typerää, että jättää lapsensa (ainakin tietyiltä osin) rokottamatta. Se on sellaista länsimaista luksushapatusta, että voi antaa kakaroidensa kirmata ympäri rokottamatta, kun muut on kiltisti rokotettu. Mutta annas olla, jos tämä hulluus iskisi yhteiskuntaan suuremmassa mittakaavassa, niin jo olisi hautuumaat täynnä lasten arkkua kuin vanhoina hyvinä aikoina ja voi sitä porua sitten.

Odotan itse perätilassa olevia kaksosia rv 37. Synnytystavasta ei ole naikkarilla ollut vielä mitään puhetta. Joten ei ainakaan meillä asiasta ole kovin aikaisessa vaiheessa puhuttu.

Siis sä olet pidemmällä eikä sun kanssa ole juteltu synnytys tyylistä lainkaan tuo perätila tilanne huomioon ottaen??



menee ohi aiheen, anteeks valmiiks!



Mutta mä esikoisen odottaja olen jutellu jo pariin otteeseen mahdollisista ja mahdottomista synnytys tavoista, mikäli vauva perätilassa pysyy sitkeästi.

Ilmeisesti paikkakunta kohtaisia nää käytännöt, taikka sitten sun kohdalla pidetään ilmiselvänä leikkausta ?



T helga rv35

Minusta tässä keskustelussa on liikaa keskitytty mollaamaan k.o. kaksoset synnyttänyttä äitiä. Onhan sairaalallakin ja sen henkilökunnalla osansa tässä tragediassa!



Äiti ei nimenomaan halunnut leikkausta ja sairaala kieltäytyi täysin avustamasta alatiesynnytystä. Jos sairaala olisi hyväksynyt äidin synnytystavan, todennäköisesti kaikki olisi sujunut ongelmitta kuten asian tiimoilta hastateltu naistentautien professori sanoi.

Sairaalan ja sen henkilökunnan yhteistyökyvyttömyys sai varmaan kokemattoman äidin tekemään tällaisen päätöksen.



Äitipolilla naisia kohdellaan monesti kuin " karjaa" . Synnytyslääkäri häärää alapäässä UÄ-laitteen kanssa eikä usein juurikaan puhu. Vaivat kuitataan murahduksella eikä mieltä askarruttaviin asioihin paneuduta.



Syvä osanottoni lapsensa menettämeelle äidille.