Miten jaksatte elää arkea keskenmenon jälkeen?

Moi Vehnis! Huomasin sun viestin tuolla plussanneet lapsettomissa (kuinka mones pas/ivf toi tuloksen) ja kommentoin siihen.. Mutta ei mitään oleellista. Me siis toistaiseksi hoitotauolla, mutta luen kuitenkin tätä palstaa.

Mä sain keskenmenon pari kuukautta sitten, odotin identtisiä kaksospoikia. Menin viikolla 19 rakenneultraan ja siellä todettiin ettei kummankaan syke lyö. Se oli suuri järkytys. Jouduin synnyttämään kuolleet pikkuiset :(

Nyt olen hyväksynyt asian, että nyt oli näiden aika kuolla. Jokainen kuolee joskus. Ja tämä oli tarkoitettu.

Meillä on neljä lasta. Silti oli järkyttävää kun näin tapahtui.

Ärsyttävää oli kun monet ihmiset sanoivat että onhan teillä neljä lasta. He eivät ymmärtäneet ettei nämä neljä lasta korvaa näitä menetettyjä :( Olisimme niin halunneet pitää nämä pojat!

Itseä on helpottanut kun olen saanut puhua ystävien ja kavereiden kesken asiasta ja katsoa yhdessä kuvia. Otettiin vauvoista kuvia ihan sikiöiden saattoon asti. Saatettiin sikiöt tuhkattavaksi hautausmaan kappeliin. Saattohetki oli raskas kokemus, tuli tunne etten halua antaa näitä vauvoja tuhkattavaksi vaan vien ne kotiin vaan mitäpä olisin kuolleilla vauvoilla tehnyt :(

Arki jatkuu, pitkän kotiajan jälkeen aloitan työt 23.7. Saan ajatukseni muualle ja vaihtelua elämään! hirveesti voimia sinulle!

Mistäköhän aloittaisi..



Nyt tällä hetkellä on menossa keskeytyneen km:n lääkkeellinen tyhjennys. Sain tänään kohdunkaulaa pehmentävän lääkkeen ja pe-aamuna pitäisi laittaa lääkkeet emättimeen. Perjantai on sitten kuulemma fyysisesti rankin päivä, jos on. Nämä asiat vaihtelee niin kovasti.



Saimme tietää to 5.7., jolloin raskausviikkoja olisi pitänyt olla 9+ että sikiö ei ole kasvanut, eikä sykettä enää löydy. Syke löytyi reilua viikkoa aikaisemmin, mutta silloinkin hitaana, eikä koko vastanut viikkoja. Joten osasin " varautua" asiaan. Uutinen ei tuntunutkaan niin pahalta, kun olin kuvitellut - silloin. Miehen reagoi voimakkaammin heti, kun näki itsekin ultrasta, että pikkuinen ei ole kunnossa. Hän oli loppuun asti niin toiveikas ja varma, että kaikki on ok.



Odottelin siis noin viikon, että kohtu alkaisi tyhjenemään itsestään. Mutta ei alkanut. Ajatukset ja tunteet vaihtelivat ja vaihtelevat laidasta laitaan. Välillä on ihan ok olo, käyn kaupassa yms. ja välillä ahdistaa kamalasti ja itkettää. Olen sairaslomalla.



Tänään sain sairaslomaa sunnuntaille asti. Mutta en aio mennä maanantaina töihin, vaikka tyhjennysvuoto " onnistuisikin" . Tarvitsen vielä henkisesti vähän aikaa toipua. En nimittäin usko, että olen vielä ihan " mukana tässä taphtumassa" . En oikein ehtinyt raskauttakaan ymmärtää. Nyt odottelen, että koska se kova tuska iskee.. Vaikka ei kuulemma iske välttämättä tai iskee muutaman kuukauden kuluttua.



Meillä tämä oli ensimmäinen raskaus, IFV-hoidolla. Ekasta punktiosta seurasi vain kaksi alkiota, jotka molemmat siirrettiin - ei raskautta. Tokasta punktiosta saatiin yksi loistava alkio - joka nyt siis toivottavasti pian tulee ulos - ja pakkaseen kaksi hyvää yksilöä.



Gyne sanoi, että elokuussa voi sitten mennä pas:n. Mutta: haluanko vielä?



Olen alkanut miettiä asioita. Pitäisikö kuitenkin ottaa " aikalisä" mielen ja kropan vuoksi. Olen ollut kaksi kertaa peräkkäin aikamoisesti " hormooneissa" , ehkä elimistön pitäisi antaa toipua. Entä mieli. On hyvä asia, että tulin raskaaksi. Nyt se vain ei lohduta... Enemmänkin mietin, että voinhan tulla uudelleenkin. Mutta entä jos raskaus ei jatkukaan.



Olen myös alkanut pohtimaan vaihtoehtoista hoitoa. Tuntuu, että pohdin koko ajan kaikenlaista. Mutta annan aikaa itselleni pohtia ja toipua.



Noista muista vauvoista: " vanhat" ympärillä olevat vauvat tuntuvat yhtä suloisilta kun ennenkin, eivätkä aiheuta mielipahaa. Mutta ystäväpariskunnallemme syntyi vauva samoihin aikoihin, kun meidän pikkuinen muuttui Enkeliksi - sitä vauvaa kohtaan en tunne mitään. En siis mitään. Halusin käydä viime lauantaina katsomassa tyttöä. Yleensä pidän vauvoista, mutta tämä jätti aivan kylmäksi ja ajattelin, että en halua sellaista... Ymmärrän kyllä, että tunne on reaktio keskenmenooni. Nyt vain mietin, millä voisin välttää ristiäiset.



Jotenkin siedän sellaisten raskaudet, joilla on ollut vaikeaa (keskenmenoja, lapsettomuushoitoja jne), mutta niiden raskautta, joilla raskaus on onnistunut " tosta noin vain" on vaikea hyväksyä.



Miten muuten puolisonne suhtautuvat keskenmenoon? Minun otti asian raskaasti, kuten sanoin. Hän on ollut todella hyvin tukenani, olemme olleet toistemme tukena. Hän suree varmasti yhtä paljon kun minä. Tapamme surra ei vain ole samanlaista. Yritän muistaa sen, kun tuntuu oudolta, että hän menee töihin ja muihin menoihinsa. Hän suree tavallaan - minä omallani.



Voimia kaikille. Kai kaiken, mitä tapahtuu on tarkoitettu tapahtuvaksi ja joskus myöhemmin, pitkän ajan kuluttua ymmärrämme, miksi tämäkin asia tapahtui.



Ainakin pienoisemme ovat olleet turvallisessa ja tutussa paikassa lähtiessään Enkeleinä lentoon.

Mitäs sulle kuuluu näin muutama viikko edellisen kirjoittelun jälkeen? onko raskaus jatkunut toivotulla tavalla? oletko jo käynyt uudelleen ultrassa?



mulla on tuossa vajaan parin tunnin kuluttua toinen ultra. jännittää löytyykö vielä elämää kohdusta.



jonttu rv 10+4

ekaksi Vehnis; osanottoni sinulle. Kirjoittelin sinulle tuonne helmikuisiin tänään, mutta ymmärrän, jos et halua käydä katsomassa. Toivotaan, että se lääkkeellinen tyhjennys sujuisi hyvin. Itselläni ei sujunut, mutta loppuviimein minulla ei ollut tyhjennyksen jälkeistä vuotoa kuin pari hassua päivää. On myös odottajia, jotka selviävät fyysisesti itse tyhjennyksestä mm.kipuineen aika vähällä. Voimahalaus sinulle!



jonttu! Hui, kuinka jänskättää sun puolesta! En ole käynyt pitkään aikaan täällä palstoilla, ja nyt sitten ollaan täällä yhtä aikaa! : ) Pidän peukut ja varpaat pystyssä, että kaikki olis hyvin! Kyllä sais ne keskenmenot yhden ihmisen kohdalla olla rajallisia. toiset joutuu kantamaan niin paljon surua! Toivotaan nyt kuitenkin, että tällä kertaa me kumpikin saatais jatkaa terveiden mahavauvojen kasvattamista ja saatais kääröt syliin helmikuulla! Tulethan sitten kertomaan kuinka kävi? Minulla seuraava ultra vasta ensi ti 9+6, joten vielä riitttää näitä jännityspäiviä. Menkkamaisia kipuja on edelleen päivittäin, ja juuri eilen kovenivat ja on jatkuneet tähän asti. Vuotoa ei onneksi ole (vielä)ilmestynyt. Edellinen vauva lopetti kehityksensä juuri tänään, eli 9+0. Huh..



ja ennen kaikkea voimia kaikille, jotka käyvät keskenmenoa läpi!



miikuli

Luen edelleen tuota helmikuisia-puolta. Vielä se ei ainakaan ole liian kipeää.

Kiva, kun kirjottelet.



Vehnis

Vehnis: luin kirjoituksesi ja olen tosi pahoillani, että kävi näin. Kirjoitin tuossa edellä omasta keskenmenokokemuksestani ja minulla myös raskaus saatiin aikaan hoidoilla, joten tie on ollut pitkä ja kivinen.



Voin sanoa, että ahdistus alkaa ajan myötä helpottaa, vaikka sitä ei uskoisi. Nyt olen jopa valmis taas uusiin hoitoihin, kesäkuun alussa tuntui aivan mahdottomalta koko ajatus. Meillä pakkasessa enää 2 alkiota ja sitten koko rumba taas alusta. Siirretty tähän mennessä jo 6 alkiota, joista viimeisimmästä eka raskaus. Odotukset eivät ole mitenkään korkealla.



Menet hoitoihin sitten, kun tunnet olevasi siihen valmis. Se on ihan normaalia, ettet halua juuri keskemenon kokeneena nähdä pieniä vauvoja. Mä taas en kyennyt nähdä yhtä raskaana olevaa tuttua enkä ole vieläkään halunnut tavata. En vaan voi itselleni mitään. Onhan meillä töissäkin raskaana olevia, joita on pakko nähdä. Mutta jos voin valita, niin sitten en näe.



Jotenkin siedän sellaisten raskaudet, joilla on ollut vaikeaa (keskenmenoja, lapsettomuushoitoja jne), mutta niiden raskautta, joilla raskaus on onnistunut " tosta noin vain" on vaikea hyväksyä.



Sama juttu, vaikea hyväksyä niiden raskauksia, joilla tuli ekasta kierrosta tyyliin ja sitten vielä kehutaan asialla.



Mun mies oli surullinen, mutta hän on toiveikkaampi jatkon suhteen nyt. Tuki kyllä, mutta tuntui ettei ottanut niin raskaasti tätä, kuin minä. Ei ainakaan ole itkenyt asiaa. En tiedä, vaikea sanoa.



Kiitos Vehnis koskettavasta kirjoituksestasi! Toivon sinulle kaikkea hyvää jatkossa.

Ajattelin nyt kertoa vähän kuulumisia. Aloitin tämän keskustelun juuri keskenmenon jälkeen. Eihän aikaa ole nytkään kulunut kuin pari viikkoa, mutta kaikenlaista on ehtinyt tapahtua.



Pari viikkoa kaavinnan jälkeen alkoi jo tuntua siltä, että henkisesti olen vahvemmilla ja osasin jo alkaa pienesti toivoa, että kunhan kuukautiset alkaa niin päästään yrittämään uutta raskautta. Tuntui, että olin fyysisesti toipunut kaavinnasta todella hyvin - vain vähän vuotoa ja vain muutaman päivän ajan. Melkein tasan 2 viikkoa kaavinnasta alkoi kovat menkkamaiset kivut ja luulin että kun vuoto alkoi aamulla, kyseessä oli menkat. Soitin kuitenkin (yksityiselle) lääkärilleni varmistaakseni asian, ja hän sanoi ettei kuukautiset voi tulla noin pian kaavinnan jälkeen. Menin sitten tarkastukseen jossa selvisi ettei kohtu ollut täysin tyhjä. Sain kahtena päivänä otettavat lääkkeet, joiden piti edesauttaa kohdun tyhjentymistä. Ne aiheutti kyllä toivottuja supistuksia, mutta vuotoa ei tullut juurikaan. Ajattelin, että koska lääkärin mukaan kohdussa ei ollut paljon ylimääräistä, se oli tullut kuitenkin ulos. Kunnes sitten pari päivää myöhemmin alkoi järjettömät kivut. Aloitin rajun antibioottikuurin. Nyt kävin jälleen tarkastuksessa ja kohtu ei edelleenkään ole tyhjä! Nyt sitten odottelen huomisaamuun, jolloin selviää onko verestä otettu raskaustesti positiviinen vai negatiivinen. Mikäli se on positiivinen, joudun todennäköisesti uuteen kaavintaan, mutta jos se on negatiivinen niin odotetaan että kaikki ylimääräinen tulee kuukautisten mukana ulos.



Kyllä kurjalta tuntuu. Ottaa taas takapakkia myös tämä henkinen toipuminen kun kroppa ei suostu toimimaan " normaalisti" . Alkaa pelottaa josko se enää koskaan toimii normaalisti! Ja mitä jos raskaustetsti on negatiivinen? Sitten vaan odotetaan kuumeisesti että menkat alkaa, ja mietitään että tyhjentyykö kohtu vai ei? Tämä odottaminen on niin piinaavan tuskaista. Onko kenelläkään ollut mitään vastaavaa kokemusta?



Kaiken tämän päälle jokapuolella tuntuu olevan raskaanaolevia naisia! Voi miten surullinen olo tulee joka kerta, ja haluaa kääntää katseensa pois...



Voimia kaikille!

Emik

Satumarika: kiitos kirjoituksestasi. Tuntuu hyvältä, kun joku (jotkut) " vastaa" :o)

Uskon minäkin, että tästä toipuu, pikkuhiljaa. Luulen myös, että uskaltaudun jossain vaiheessa pas:n. Meillä ei sitten ole enää jäljellä julkisella kun yksi punktio. Olen vähän miettinyt, että ehkä se sitten kaiken kaikkiaan riittää... Jos ei ota onnistuakseen. Mutta siis vielä ei ole tyhjennys alkanut, katsotaan mitä mietin alkamisen jälkeen..

Yksi ystäväni on kokenut mitä kamalimman lääkkeellisen tyhjennyksen: 40 astetta kuumetta, hirveät kivut ja pyörtyilyä. Kun taas yksi toinen ei kipuillut juuri ollenkaan. Miten sulla meni..?



Emik: ei kai tässä voi muuta sanoa, kun että välillä kaiken pitää mennä tosiaan sen vaikeamman kautta. Miksi? Siihen ei varmaan osaa kukaan vastata... Mutta kuten jo aiemmin kirjoitin, ehkä itse ymmärtää joskus myöhemmin, mikä tarkoitus tällä kaikella on ollut.



Odottelen itse vähän pelonsekaisin tuntein huomista, kun pitää laittaa ne emätinlääkkeet.... Kuinkahan kipeäksi tulen..? Mulla on paha endometrioosi, joten kipuihin olen kyllä valitettavasti tottunut. Mutta silti. Eilisen kohdunkaulaa pehmentävän lääkkeen jälkeen olen joutunut jo syömään Burana 600:sta kolmesti päivässä. Mahtaakohan lääkkeet riittää huomisen jälkeen...??? Sain onneksi myös Panacodia.



Kumpa voisikin " unohtaa koko homman ja jättä sen Herran haltuun" , niin kun jotkut " neuvovat" . Moni sanoo, että homma hoituu, kun ei enää yritä. Hyväähän he tarkoittavat, mutta eivät tiedä yhtään mistä puhuvat! Ei aina ole niin helppoa " jättää hommaa Herran haltuun ja lopettaa yrittämistä" . Minun kohdallani esim. olen endometrioosin takia kuukaudessa kipeä noin 3vkoa (kun en syö pillereitä ja pillereitä on vähän hankala syödä, jos haluaa raskaaksi) ja noin 2pv/kk työkyvytön. Pikkuisen alkaa tollainen jatkuva kipu ahdistaa. Lopeta siinä nyt sitten yrittäminen stressaaminen niin kyllä se siitä....



No, nyt menen jatkamaan sitä, mitä olen tehnyt viime torstain jälkeen: syönyt suklaalevyn per päivä.. mietin kiloja sitten kun jaskan. Nyt on tehtävä asioita, jotka tuntuvat hyvältä ja tuottavat edes jotain mielihyvää.



Jaksamista kaikille, millaisessa tilanteessa ikinä olettekin.



nimim. tämän asian odottaminen varsinkin tuntuu pitkältä....

Moi! Kuullostaa tosi rankalta tuo tyhjennys ja kaavinta, huh. En voi kuvitellakaan. Mä pääsin sikäli helpolla, että tuli ulos spontaanisti tai mulla on vielä jälkitarkastus parin vkon päästä mutta uskon, että kaikki on ok. Raskaustesti keskenmenon jälkeen oli silloin taannoin negatiivinen (pariin otteeseen testattiin, että kaikki ok).



Olen pahoillani, että joudut Vehnis vielä tälläistä kestämään kaiken muun kärsimyksen jälkeen. Kyllä tässä koetellaan, mutta toivottavasti kaikki kääntyy vielä parhain päin jossain vaiheessa ja saamme oman nyytin syliin.

Kerronpa tässä myös oman tarinani, joskin toivon, etten säikäytä vehnistä. Itse sain mifegynen äitiyspolilla np-ultran yhteydessä, jolloin todettiin sikiön kehityksen lakanneen. (nyyh, mun nöppönen..) Tämän jälkeen olin yksin kotona surun ja tuskan kanssa, koska en ollut kertonut raskaudesta kenellekään, ja mies oli ulkomaan komennuksella. No, mies lähti ensimmäisellä mahdollisella lennolla suomeen, ja ehti yöllä kotiin, kun aamulla 2pvän päästä mentiin osastolle. Aloin vuotaa sinä aamuna, joten sain (onneksi) ne cytotecit suun kautta. Sain myös 2 panacodia, jotka ei kipujen alettua tuntuneet auttavan yhtään.



vuoto runsastui ja kivut kovenivat. (uskon vakaasti saaneeni esimakua siitä, mitä " oikea" synnytys on). Lopulta siirryttiin kipupiikkeihin. Olen sairastanut vuosia mm. selkärankasairautta, joten kipukynnystä kyllä löytyy. Kun kipu alkoi ensimmäisen kerran hellittää, saatoin jo kävellä pitkin sairaalan käytäviä mieheni tukemana. Mitään ei kuitenkaan tahtonut tulla ulos. sain uudet cytotecit. Mieheni ehdotuksesta lähdimme kiipeämään portaita edes takas, jolloin tunsin yhtäkkiä, että lapsivesi holahti. Kiiruulla huoneeseen ja portatiiville, johon nöppösemme pian putosi. Tällöin oli kulunut ensimmäisten cytotecien otosta n.6h. Sain lisää kipupiikkejä sekä pahoinvointilääkettä, koska oksensin koko päivän kaiken mitä suuhun laitoin.



Vielä illallakaan istukka ei ollut tullut ulos. Minua hoitanutta lääkäriä en kertaakaan tavannut koko päivänä. Hoitaja varmisti lääkäriltä kotiutumisluvan, ja niin illalla kotiuduin huonovointisena. Siistiä pysähdellä moottoritiellä oksentelemaan, koska yksi mukaan tullut kaarimalja tuli heti täyteen..



Kotona vuotoa oli hyvin vähän. Kipuja jonkin verran. Sairaslomaa oli kolme päivää.. Kahden päivän kuluttua alkoi lämpö nousta ja niin sitä soitettiin osastolle, että mitäs nyt. Käskivät heti ensiapuun. Todetttiin, että istukka on edelleen sisällä ja kohtu tulehtunut. Olin kotona ottanut 15 aikaan burana 400mg. Kolmen tunnin kuluttua istukkaa vedettiin pihdeillä ensiavussa ilman puudutusta tai kipulääkettä. Kohtuun jäi silti vielä tavaraa. Sain määräyksen osastolle, ravinnotta, uudet cytotecit ja pari panacodia.



Sinä yönä ei nukuttu. Kävelin koko yön, mutta istukka vaan ei suostunut tulemaan ulos. Olin saanut vielä puolilta öin uuden annoksen cytoteceja, mutta ei mitään. Ilalla aloitettiin myös järeät antibiootit. aamulla lääkäri tutki tilanteen sen varalta, että kaavinta joudutaan suorittamaan. olin saanut 6.30 yhden buranan. Tutkimus oli klo 10. Tällöin lääkäri vaan ronskisti vetäisi pihdeillä istukkaa, joka oli kuulemma kohdunkaulan kanavassa jumissa.



No, kaavintaa ei sitten onneksi tarvinnut tehdä. Se kun kuitenkin aiheuttaa limakalvovaurioita, ja sitä yritettiin tämän meidän lapsettomuusongelman vuoksi välttää. Kotiuduin antibioottien kanssa. Söin antibiootteja ja kärsin viiltelevistä kivuista, joihin eivät määrätyt panacodit kyllä auttaneet. Juoksin terveyskeskuksessa otattamassa pissakokeita, koska rakko oli hyvin ärtynyt ja pelkäsin tulehdusta. Ärtymys johtui kuitenkin kohtutulehduksesta. Meni pari päivää, ja heräsin kamalaan kutinaan aivan punaisen kirjavana. Äkkiä päivystykseen, koska minulla on jo kokemusta lääkeaineallergiasta ja anafylaktisesta shokista. nyt ei onneksi ollut niin paha tilanne. Sain kutinaan lääkkeet ja määräyksen lopettaa molemmat antibiootit. Onneksi tulehdus oli jo talttumaan päin. Koko tämän ajan sain sairaslomaa (pyydettyäni sitä ensin) aina n. 1-4pvää, joista pari päivää saattoi olla sairaalapäiviä.



Henkisestä puolesta ei huolehtinut kukaan, paitsi mieheni oman surunsa keskellä. Tässä vaiheessa oli jo pakko kertoa tilanteesta perheillemmekin. Olin ihan varma, että jotain jäi pysyvästi vialle tuosta tapahtumasarjasta. Veristä vuotoa kesti kuitenkin lopullisen tyhjentämisen jälkeen vain muutaman päivän. Kivut kesti pidempään. Samoin rakko on jotenkin ärtyneempi. Lähdimme kuitenkin uusiin hoitoihin huolellisen pohdinnan jälkeen heti, kun menkat ilmaantuivat. Tähän meni lopullisesta tyhjennyksestä 33vrk. Uusiin hoitoihin halusin siksi, että klinikan kesätauon vuoksi seuraava hoitomme olisi mennyt elo-syyskuulle. Hoito onnistui, ja nyt olen taas raskaana. Alusta asti on ollut kovia kipuja alamahassa ja selässä. Toinen alkunsa saaneista kaksosista tuli pois. Toinen sinnittelee yhä, toivon ainakin. Ensi ti ultra.



Yhdyn tuohon vehniksen mietteeseen: Entä sitten jos tulenkin raskaaksi? Se minua ainakin mietitytti eniten. Kuitenkin tämä raskaus on ollut esim. pahoinvoinnin osalta aivan eri luokkaa kuin ensimmäinen, jolloin en kyennyt tekemään mitään. Paljon on erilaisia ajatuksia mahtunut tähän kevääseen ja tähän uuteen raskauteen. Ainoa pelko tällä hetkellä on uuteen tyhjennykseen joutuminen..Sitä en haluaisi enää kokea.



Voimia kaikille km:n parissa kamppaileville!



miikuli 9+3

Minä siis " sain hoitaa" kotona tuon tyhjentymisen. Perjantaina laitoin sitten klo 5:30 4 tablettia kohtuun ja makasin käsketyt 3h. Otin samalla Ibumax 600. Reilun kahden tunnin kuluttua kivut kovenivat, otin toisen Ibumaxin ja odottelin, että saan nousta ylös, tuntui siltä, että oli pakko päästä kävelemään. Ja kävelemään pääseminen helpottikin. Pönttään tuli jotain, joko paineella tai klönttejä. En tiedä, en saanut selvää..



Kivut olivat siedettävät koko ajan ja olin todella onnellinen (tai siis niin onnellinen kun tässä tilanteesa voi olla), että sain olla kotona. Olimme sopineet mieheni kanssa, että jos minusta ei kuulu puolen tunnin välein, hän tulee kotiin (on töissä 5min ajomatkan päässä). Mutta olin yllättävän hyvässä kunnossa. Ibumaxia meni, 600mg/joka 3.h. Suositusannos on 3kpl/vrk, joten rutkasti ylitin, mutta maha kesti. En aikonut enkä aio tämän takia kipua kestää yhtään enempää kun on pakko!



Nyt on lauantai ja edelleen syön paljon Ibumaxia, mutta nyt ottoväli on 4-6h, joten " voiton puolella" taidan olla. Vähän huolestuttaa, kun sitä hirmu runsasta ja klönttistä vuotoa ei tullut paljoa, vuodan kyllä edelleen, mutta pitää soittaa jälkitarkastus maanantaina.



Olen siis tähän mennessä päässyt " helpolla" , joskaan en toivoisi tätä toista kertaa kokevani. Ehkä kuitenkin valitsisin uudelleen lääkkeellisen tyhjennyksen. IVF-hoidon jälkeen käytetään Lugesteronia, joka estää ja pitkittää kohdun normaalin tyhjenemisen, joten lääkkeitä saatetaan tarvita. Ehkei kakki tarvitse. Odottelin viikon (sikiö ollut kuolleena jo 3viikkoa) Lugejen lopettamisen jälkeen, josko alkaisi tyhjenemään itsestään.



No, vielähän tässä ehditään huomata, ettei kohtu ole tyhjentynyt ja kaavintaan joudutaan - se olisi juuri minun tuuriani...



Miettikääpä tätä: oma gyneni, joka jäi virkavapaalle, sanoi silloin kun sikiö oli todelltu menehtyneeksi, että kuukauden kuluttua tyhjennsyvuodosta jälkitarkastus. Kaksi muuta lääkäriä olivat keskiviikkona sitä mieltä, että veritesti riittää.. En taaskaan ymmärtänyt olla tarpeeksi vaativa: pakkohan se jälkitarkastus on tehdä monestakin syystä mm. seuraavien kuukautisten jälkeen voidaan valmistautua pas:n (jos vielä silloin haluan) ja jos ultrassa jossa kohdun limakalvon paksuus tarkastetaan huomataan raskausmateriaalia, se kierto ja ne hormoonit olivat siinä! Käsittämätöntä " oma-aloitteisuutta" ....



Kyllä tässä aika lailla pitää itse selvitellä asioita ja puoliaan pitää. Onneksi olen tähän mennessä jaksanut pitääkin. Luulen, että tässä tulee pikkuhiljaa IVF-hoitojen ammattilaiseksi ;o)



Mietin tässä sitä, että kunhan tästä selvitään, haluaisin yrittää tehdä jotain, jolla saadaan muuttumaan keskenmenon kokeneisiin suhtautuminen terveydenhuollossa: meille ei tarjottu keskustelumahdollisuutta, moni sairaalassa tyjennyksen tai kaavinnan kokenut laitetaan synnyttäneiden tai abortissa olleiden kanssa samaan paikkaan. Tämä on mielestäni käsittämätöntä julmuutta!



Olen miettinyt paljon, miksi näin kävi? Mikä tämän tarkoitus on? Ehkäpä se, että yritän saada parannettua keskenmenojen kokeneiden asemaa terveydenhuollossa. Siinä ehkä ainakin yksi syy.



Nyt tuntuu " siedettävältä" henkisesti. Vielä tulee itku välillä, enkä edelleenkään halua nähdä ystävieni vauvaa, joka syntyi samaan aikaan kun omamme kuoli. Mutta sallin tunteen itselleni, se varmaan menee ajan kanssa ohi. Uskon, että paha olo iskee vielä moneen kertaan, mutta ehkä pahin on ohi. Toivottavasti.



Luulen, että tämä lääkkeellinen tyhjennys on auttanut tämän henkisen puolen kanssa, vaikka ei ole ollutkaan kovin kivulias. Mutta asiaa on ehtinyt työstää, kun sitä ei millään ole voinut työntää taka-alalle.



Voimia kaikille ja kiitos kun jaksatte kirjoittaa kokemuksistanne!



Vehnis

Minulla oli keskenmeno kuukausi sitten rv:lla 16 ja jouduin synnyttämään kuolleen pikkuisemme, raskaus oli 2-vuoden yrityksen jälkeen saatu alulle inseminaatio-hoidolla.

Nyt vasta alkaa tuntumaan että tästä jollain lailla selvitään ja että uskaltaa alkaa jo ajattelemaan uutta raskautta ja joskus syksyllä yrittämään ehkä uutta raskautta. Vaikka se kliseeltä kuulostaakin niin aika kyllä parantaa, täytyy vain antaa itselleen aikaa surra. Meillä on entuudestaan kaksi hoidoilla saatua lasta, joten sekin on auttanut tässä surussa kun on ollut " syy" pysyä arjessa kiinni.



Tämä oli meidän neljäs keskenmeno (kolme aiempaa keskenmenoa oli v2002 rv:lla 12, 7 ja 6 ) ja vasta nyt pääsimme tutkimuksiin toistuvien keskenmenojen takia ja vastaukset saamme elokuun alussa, samalla kuulemme syyn tähän viimesimpään keskenmenoon jos sellaista on edes löytynyt.

Itseäni ärsytti kamalasti sairaalassa se kun hoitajat " lohduttivat" että onhan teillä onneksi ennestään jo lapsia ja että olette vielä nuoria ja plaa plaa...tuli sellainen olo että minulla ei sitten ole oikeutta surra kuollutta vauvaamme kun kerran on entuudestaan lapsia..

Totta kai arvostan ja olen enempi kuin kiitollinen jo olemassa olevista lapsistani ja näiden keskenmenojen jälkeen vielä enempi!



Tsemppiä meille kaikille!

osanottoni sinulle kauris! olet yksi niistä, joita keskenmenoilla koetellaan. Hirveää. Ja tottakai menetetty lapsi on aina oma tapauksensa, vaikka lapsia ennestään olisikin. Kyllä sitä valmistautumista useimmiten alkaa tehdä jo heti kun saa tietää raskaudestaan. Varsinkin, kun joutuu hoitojen kanssa pelaamaan.



Vehnis, hienoa, että sinulla on sujunut kaikki toistaiseksi " hyvin" ! Toivotaan, ettei tule jatkoseuraamuksia! Itsellä oli tuo tyhjennys sen verran rankka kokemus (sikiökin oli vähän vanhempi, voisiko johtua siitä?)että halusin myös tehdä jotain km:n kokeneiden " hyväksi" . Laitoin minua hoitaneeseen sairaalaan muistutuksen potilaan asemasta ja hoidosta, kunhan olin hiukan selvinnyt. Vastauksessa minua hoitaneet lääkärit olivat kirjoittaneet kukin vastineensa, mutta kukaanhan ei tietenkään ollut mitenkään väärin toiminut. Tämän toki arvasin jo etukäteen, mutta halusin herätellä heitä silti. Itsestänikin tuntui hurjalta missä kunnossa minut kotiutettiin, ja vielä istukan kanssa ja käskettiin vielä itse varata aika jälkitarkastukseen KUUKAUDEN päähän! Ja jokainen proviisoreita myöden on sanonut, ettei minulle olisi sitä tiettyä antibioottia saanut määrätä, mutta sitäkään ei edes pahoiteltu!



Mutta voimia minultakin kaikille!



miikuli

Se olisikin ollut liian hyvää ollakseen totta..



Kohtuni ei ole tyhjentynyt, eikä limakalvo ole ohentunut (edelleen 1,5cm). Lisäksi minä(kin) olen saanut kohtutulehduksen ja vieläpä munasarjatulehduksen - todennäköisesti, kommentoi lääkäri..

Sain kahksi eri antbioottia, kun kaavintaan ei voida ryhtyä ennen kun kohtutulehdus on vähän rauhoittunut.

Perjantaina " voin mennä tarkastuttamaan tilanteen, ja varautua kaavintaan, jos siltä tuntuu" . Eli minun päätettäväkseni asia jätettiin. Sanoin lääkärille, että enhän minä voi tietää. Lupasi katsoa minut joka tapauksessa. Olen siis hoidossa julkisella...



Otin sarasloman puheeksi lääkärin kanssa. Kysyin, miksi sairasloman pituuden kanssa pihtaillaan keskenmenon suhteen, vaikka kukaan ei henkisesti selviä asiasta muutaman päivän lomalla. Saatikka sitten, jos kaikki menee pieleen, niin kun omassa tapauksessani. Hän vain tuumasi " Hyvä kysymys. Jatketaan taas sairaslomaasi tarvittaessa." Sairslomaani jatkettiin tämä viikko, vaikka keskiviikolle on taas kontrolli. Mielestäni lomaa olis pitänyt jatkaa vähintään sinne asti. Olen nimittäin työssä, jossa tarvitaan pitkää pinnaa (ongelma-aikuiset) ja tuota pinnaa ei nyt ole. Kehotin lääkäriä keskustelemaan asiasta jossain työryhmässä.



Että näin minulla sitten kuitenkin ;o( Kyllä tälle julkisen sairaanhoidon " tarjoamalle henkiselle kohtelulle" keskenmenopotilaiden suhteen on jotain tehtävä!



nimim. erittäin vihainen tällä hetkellä

Mä tunnistan niiiin tosta sun kirjoituksesta itseni! Julkisella mäkin olen ollut ja olen hoidoissa. Nyt onkin kiva sitten olla saman sairaalan potilaana, kun tein sen huomautuksen potilaan hoidosta. Tähän vastineeseen joutuivat vastaamaan niin äitiyspolin kuin naistentautien lääkäritkin. Vastineessa minulle sanottiin, ettei valituksesta jää kirjallista merkintää potilastietoihini, mutta olivat kuitenkin laittaneet sinne sitten merkinnän " uudesta" lääkeaineallergiastani. Jotenkinhan heidän on ollut pakko se merkintä selittää, eli kun ovat laittaneet sen vasta paljon jälkeenpäin, eli mun valituksen jälkeen. Eli se siitä leimautumattomuudesta sitten..



Otan osaa tilanteesi johdosta. Toivottavasti antibiootit puree, etkä ole niille allerginen, niin kuin minä olin. Toivotaan myös, ettet joutuisi kaavintaan, vaan loppukin materiaali tulisi pois itsestään. Eikö sinulle sitten enää cytotecit auta?



Oltiin 2pvää sitten puhumassa papin kanssa, koska olemme menossa ensi viikolla naimisiin. kerroimme km:sta, ja edelleen on sen verran arka paikka, että itkuhan siitä tuli. Toisaalta oli myös kamala pelko, kuinka tämän nykyisen vauvan kanssa käy. Eilen oli se ultra, ja olin vähintäänkin koomassa jännityksestä. Lääkäri oli ensin hiljaa ja vain ultrasi minua. Tuli takauma edellisestä kerrasta, kun oli sikiö kuollut eikä sydänääniä löytynyt. Udeltuani asiaa lääkäri vastasi, että on se elossa. Sydän sykki vahvasti ja kaveri heilutteli meille vinhasti käsiään. Lääkäriä oikeen nauratti ääneen. kokokin vastasi ihan sitä mitä piti. Mutta huh tätä jännitystä. Kahden viikon päästä on seuraava (np)ultra. Tässä sitä riittää jännitystä elämään " häästressin" ohella.





Toivon sinulle nopeaa parantumista! iso halaus! miikuli 10+0

Ihanaa, että " pääsitte" papin kanssa puhumaan. Se ehkä helpotti jonkun verran? Olen itse miettinyt, mihin tätä hommaa menisi purkamaan, kun julkisen puolen terveydenhuollosta on " hivenen" hankala saada psyykkistä hoitoa heinäkuussa... Olen miettinyt ihan seurakuntaa.



Ja vielä ihanampaa, että pikkuinen oli niin elinvoimainen! Olen tosi iloinen puolestanne - ihan todella!



Uusia lääkkeitä ei ole ehdotettu, ehkä tulehduksen vuoksi. Soitin juuri lääkärille ja sanoin, että oloni on fyysiesti helpottunut ja voin odottaa keskiviikkoon asti, kun on uusi kontrolliaika. Lääkäri otti ITSE puheeksi sairasloman: " Minähän kirjoitin sinulle sunnuntaihin sairaslomaa? Jatkan sitä koko ensi viikon." Olin aika hämmästynyt!!! Hän oli ottanut asian tosissaan. Onneksi. Ei ottanut lääkkeitä puheeksi vielä. Katsotaan sitten keskiviikkona. Toivon vielä, että vuoto alkaisi / jatkuisi itsestään (mikä olisi elimistölle varmaan paras vaihtoehto), mutta eipä siltä vaikuta. Ylilääkäri oli sanonut, että kohtu kyllä tapaa tyjetä itsestään ajan kanssa. Mutta kuinka kauan sitten odotellaan? No, nyt on antibiootit päällä, joten tulehduksen ei luulisi pahenevan. Enkä ole saanut mitään reaktioita lääkkeistä, mahakin kestää yllättävän hyvin. Tosin syön maitohappobakteereita ihan varmuuden vuoksi ;o)



Mitä tulee merkintöihin ja " leimautumiseen" potilastietojen osalta, en onneksi siitä välitä. Olen ennenkin sanonut sanottavani kyseiseen sairaalaan myös mieheni hoidon osalta, joten minulla on siellä jo " maine" . Mutta kaikki mitä olen sanonut, on ollut aiheesta. Olen muistanut antaa myös positiivista palautetta, kun siihen on ollut aihetta. Toistaiseksi tästä kaikesta on seurannut se, että minut otetaan siellä " vakavasti" . Mumiskoot selän takana mitä haluavat, mutta pääasa, että minä ja läheiseni saavat kunnon hoitoa!



Tilasin eilen jälkitarkastuksen (julkisen sairaalan lisäksi) Bulevardin Gynekologikeskukseen Tuulenheimo-Silfastille. Tietääkö joku lääkärin? Hän on erikoistunut lapsettomuushoitoihin ja on kiinnostunut ja tutkii keskenmenoja.



Toivottavasti teidän hääpäivänne tulee olemaan ihana ja pikkuisella on mukava olla mukana ;o)



Muistathan välillä lukea kuulumisia täältäkin puolelta?



Rutistuksin, Vehnis

Täälläpä sitä tulee roikuttua aina vähän väliä. No, pääasia, että on tällainen paikka, jossa pääsee kertpmaan tuntojaan ja vertailemaan kokemuksia. Varsinkin kun suurin osa porukkaa tuntuu olevan ihan oikealla asialla ja rehellisellä pohjalla kertoessaan tarinoitaan. Mulla jäytää nyt se keskenmeno ajatus tosi voimakkaana ensimmäistä kertaa tässä raskaudessa juuri siksi, että näimme pienemme ultrassa ja kaikki oli hyvin. Nämä on todella niitä piinapäiviä minulle, enemmän kuin oviksesta lasketut!!



Nyt on kerrottu vauvauutisia perheillemme ja voi kamala jos taas tulee surullisia uutisia. Kaikki on ihan innoissaan, varsinkin kun viimeksi oli niin surkeaa. Ja entäs oma olo sitten. Jokaista nipsaisua kuuntelee ja vahdin painoa, ettei vaan lähde putoamaan. Viimeksi oli hieman pudonnut sikiön kuoltua. Yritän hokea itselleni, että niin käy kuin on tarkoitettu, mutta eihän se tähän jännittämiseen auta! viime yönä heräsin kolmelta pohtimaan km, hääjärjestelyjä ym. Onneksi sain syötyäni viiden jälkeen vielä vähän unta. Mua ärsyttää niin paljon myös se kohtelu siellä sairaalassa sen km:n yhteydessä!



Ei otettu mun muistutusta potilaan kohtelusta tosissaan, enkä siten taatusti tule saamaan edes pyytämiäni korvauksia todellisista kuluista, jotka aiheutuivat epäonnistuneesta hoidosta ja kotiutuksesta istukan kanssa ja tulehduksesta. Tämä kaikki teki YLIMÄÄRÄISET 200E!! Ja kyse oli siis hoidosta julkisella puolella! Nyt sitten pitäisi jatkaa asiakkuutta ihan kuin ei mitään olisi tapahtunut. Ei todellakaan ole varaa ottaa koko raskauden seurantaa yksityiseltä, (eikä myöskään mahdollista muuta hoitoa, jos joku menee vikaan).



Toivon kuitenkin vehnis, että saat keskusteluapua vaikka juuri sieltä seurakunnasta! Keskustelu jonkin diakoniatyöntekijän tai papin kanssa on kyllä minusta ollut ihan hyvä apu. Eivät tyrkytä mitään, vaan ovat aidosti läsnä toisen surussa. Ja toivottavasti se bulevardin lääkäri osaa auttaa sinua km:n tutkimisessa. Itse sain kyllä osittaisen tutkimuksen julkisella puolella jo yhden km:n jälkeen. Minulla onkin aivan ihana lapsettomuuslääkäri! Tästä tutkimuksesta ei selvinnyt varsinaisesti varmaa km:n syytä, mutta tukilääkitykset tähän uuteen raskauteen tuli ihan pyytämättä. Heille onkin kiva antaa sitä pos.palautetta, aina kun heillä asiakaskysely on.





Voimia! miikuli





P.S Missähän on jonttu?? Ei kai ollut huonoja uutisia ultrassa?

Kyllä täällä vielä ollaan, on ollut vaan niin väsynyt olo, en ole oikein jaksanut keskittyä viestien lukemiseen, enkä ole saanut aikaiseksi kirjoittaa.

Ultrassa oli silloin kaik hyvin (reilu viikko sitten). Eka neuvola kans takana, hemoglobiini alhainen, muuten kaikki ok. Nyt odottelen torstain lääkärineuvolaa. Np-ultra-ajan sain myös, se olisi ollut jo tulevana tiistaina, mutta jouduin siirtämään aikaa ja nyt se on vasta 30.7 (sillon pitäs olla viikkoja 13+2).

Mutta jos jaksan, niin lueskelen saman tien viestejä läpi, ja kirjoittelen jotain.. Eilen oli yhden kaverin häät, ja nekin väsyttää entisestään.



jonttu rv12+1

Emik ja vehnis: pahoitteluni teille keskenmenoista, ja ennenkaikkea siitä, että olette joutuneet vielä kokemaan kaiken vaikeumman kautta (kaavinta ja tulehdukset). Itse olen päässyt sikäli helpolla, että kohtu on tyhjentynyt suhteellisen helposti. Ensimmäinen raskaus oli keskeytynyt keskenmeno. Päivystykseen menin rv 9+6 pienen verisen vuodon vuoksi, ja sikiö todettiin kuolleen. Kyseessä oli vuoden toinen päivä vuonna 2004, joten ei se vuosi lupaavasti edes alkanut (oisko ollut perjantai; verinen vuoto oli kyllä alkanut jo silloin 1.1.). Lääkäri antoi mulle tyhjennystabletin (oisko ollu mifegyne?) ja särky- sekä pahoinvointilääkettä, ja pääsin illan ja yön ajaksi kotiin vuotamaan. Maanantaiaamuna menin takaisin sairaalaan, lääkäri tutki ja totesi että kohdunsuulle tabletti. Olin sairaalassa pari tuntia tarkkailussa, mutta kun vuoto ei lisääntynyt niin pääsin kotiin. Jälkitarkastus oli joskus kuukauden kuluttua, ja kaikki oli hyvin. Tässä keskenmenossa kipulääkkeet auttoivat, en tuntenut kuin " kuukautiskipuja" , joita mulla ei normaalisti ole lainkaan.



Toinen keskenmeno oli spontaani, rv 8+0 alkoi verinen reilu kuukautisvuoto. olin silloin vielä matkoilla (lauantaipäivä), joten kotiin pääsin vasta samanpäivän iltana. Soitin silloin sairaalaan päivystykseen, ja kysyin mitä tehdään, niin sanoivat että jos vuodon kanssa pärjää kotona, niin tulisin vasta maanantaina lääkärille. Ja pärjäsin kotona: kohtu tyhjentyi itsestään, maanantaina lääkäri totesi kohdun tyhjentyneen mutta laajentuneeksi. En muista mahdoinko tuolloin joutua käymään edes jälkitarkastuksessa, mielestäni en käynyt.



Nyt tammikuussa kolmas keskenmeno oli se kaikista pahoin tähän asti. Menin sairaalaan papakokeeseen rv 11+1. Se oli tammikuun ensimmäinen torstai. Np-ultraan aika olisi ollut vasta reilun viikon päästä. kokeen ottanut lääkäri oli kuitenkin mukava, ja sanoi että voidaan ultrata samalla. Ultralla totesi, että sikiö ei vastaa viikkoja ja sydän ei lyö. aikaisemmin raskauden aikana (juuri silloin kuin sikiö oli kuollut) oi pyyhittäessä tullut kerran verta liman mukana, mutta en siitä harmikseni ollut tarpeeksi huolestunut. Muuten ei ollut mitään vuotoja. Lääkäri kysyi, että kuinka kohtu tyhjennetään, sekä tarvitsenko sairaslomaa. Siinä vaiheessa tajusin, että äitini syntymäpäiväjuhlat olisivat lauantaina, enkä todellakaan vaan voi vuotaa siellä iltapuvussani. Niinpä lääkäri antoi tyhjennyspillerin kotiin, ja sovittiin että otan sen vasta maanantaiaamuna. Se viikonloppu ja syntymäpäivät olivat rankka kokemus. Boolia join ihan huoletta, mutta eräs vieraista kehtasi vielä kysyä että " koskas teille pieniä tulee" . Silloin meinasin sanoa että " Yks kuollut on just mahassa" , mutta lähdin vaan paikalta pois ja en sanonut mitään. Onneksi minulla oli siellä juhlissa ja vielä seuraavanakin päivänä niin paljon tekemistä, että pystyin jopa hetkittäin unohtamaan koko keskenmenon. Maanantaiaamuna otin kotona tyhjennystabletin. Lääkäri sanoi, että panadol auttaa parhaiten särkyyn, mutta ei antanut sairaalasta särkylääkkeitä mukaan. Vasta illalla alkoi vuoto. En pystynyt vessasta liikkumaan, istuin vain pytyllä ja vuosin. Mahaan sattui ja panadol ei vaikuttanut mitään. Kolme tuntia meni, että se suurin vuoto meni ohitse. Ja melkein koko kolme tuntia istuin siellä pytyllä. Yöksi otin lämpimän vesipullon sänkyyn, jolla yritin saada apua kipuihin. Tiistaiaamuna kivut olivat onneksi kadonneet, ja vuotokin oli kuukautisvuodon tapaista. Keskiviikkona oli tarkastus, antoivat vielä suun kautta tabletin ja särkylääkkeen (senkin vain omasta pyynnöstä), mutta kun vuoto ei lisääntynyt, niin pääsin kotiin. Jälkitarkastuksessa kaiken todettiin olevan hyvin.



Itse olen siis mielestäni päässyt aika helpolla keskenmenojen suhteen, kun kohtu on tyhjentynyt helposti. Enemmän on kärsinyt henkinen puoli, mutta uskon että nämäkin asiat joskus unohtuvat. Ja helpottaa todella lukea että muilla on (valitettavasti) samoja kokemuksia, kun kukaan tuttavapiirissäni ei ole joutunut keskenmenoa kokemaan. Itse olen siis tullut raskaaksi ilman hoitoja, joskin raskautumiseen on joka kerta mennyt vaihteleva määrä kuukausia, mutta lapsettomuushoidot ovat myös tulleet valitettavan tutuiksi kahden kaveripariskunnan kautta (joista toinen on jo ex-pari, erosivat). Tällä hetkellä kyllä elämässäni on vain yksi kaveripariskunta, jonka kanssa pystyy näistä kaikista kipeistä asioista keskustelemaan. Itse olen ainakin todennut vaikeaksi keskustelun keskenmenoista ja lapsettomuudesta niiden ihmisten kanssa, jotka ovat saaneet lapset *naps* sormia napsauttamalla, sekä sellaisten kanssa, jotka aloittavat " sen yrityksen" vasta tulevaisuudessa, ja kuvittelevat että lapsia tulee kuin liukuhihnalta. Kyllähän tässä on itsekin tullut jo muutama vuosi " yritystä" yritettyä, mutta jokaisen keskenmenon jälkeen on mennyt aikaa koota itsensä. Ja nyt tuntuu siltä, että jos tämä tämänhetkinen raskaus päättyisi jostain syystä, niin enää en pystyisi yrittämään (no, vaikea sitä on nyt sanoa mutta tällä hetkellä tuntuu siltä). Sitä kun on toivonut omaa vauvaa ja lasta jo kauan, niin en tiedä kuinka kauan sitä kestää pää kun toivoo, ja pitäisi ehkä yrittää keskittyä muihin asioihin elämässä ja " löytää se uusi suunta" (siis tarkoitan että lapsettomana miehen kanssa). Tutkimuksissa siis ei löytynyt syitä keskenmenoille, joten en usko että mitään poppaskonstiakaan olisi, jolla raskaus saataisiin etenemään normaalisti.



Toivon todella, että kaikki jotka vuodon joutuvat kotona kokemaan, muistaisivat pyytää sairaalasta kunnon särkylääkkeet mukaan. Itse olin vähän tyhmä kun en nyt toistaiseksi viimeisellä keskenmenokäynnillä huomannut niitä pyytää.





Miikuli: Onnittelut myös tulevalle Rouvalle! =] muistan lukeneeni että tällä viikolla se toinen parastaennen-päivä menee umpeen! =]



Itse en ole kertonut vielä tästä raskaudesta kuin parille läheiselle ystävälle sekä äidilleni. Eikä oikein kukaan uskaltanut edes onnitella, kun he tietävät mitä on takana. Ehkä np-ultran jälkeen voisin jo kertoa vaikka anopille. Anoppi tietää ainakin ensimmäisestä keskenmenosta, mutta en tiedä tietääkö hän muista. Itse en ole ainakaan hänelle kertonut...



Mutta näihin kuviin ja tunnelmiin. Toivottavasti sepustuksestani sai edes jotain selvää, ajatus tais katketa väliin pariinkin kertaan!



Nyt nukkumaan, huomenna taas työpäivä ja aikainen herätys... =(



jonttu rv 12+1 (ehkä... jos eloa löytyy)