Miltä käytännössä tuntuu erota, kun on pienet lapset?

on ketju! Olen saanut paljon ajatuksia tästä vaikkei mullakaan ole ratkaisua/kokemusta miten toimia tai mikä olisi oikein -sen varmaan jokainen itse päättää kussakin tilanteessa(an).



Mutta mua ihmetyttää, miksi niin monet miehet on tuollaisia? Tuntuu että tunteettomia/kyvyttömiä/haluttomia puhua tunteistaan tai ylipäätään puhua! Mun mies oli aika ihana sillon kohta 12 vuotta sitte ku mentiin naimisiin, huomaavainen, juteltiin, vielä ku eka lapsikin syntyi (-01). Eikä meilläkään ole väkivaltaa, alkoholia tuo nyt ottaa toisinaan ja itse en mutta sen asian kanssa pärjäisin kunhan mies suostuisi juttelemaan! Tuo joskus suostuu, siksi kai ollaan yhessä ja ollaan monenlaista jouduttu kokemaan (mm. yksi lapsista kuoli) mut silti; mikä on se "geeni" että mies voisi vaan ilmeisen tyynesti olla käsittelemättä ja miettimättä tärkeitä asioita ja olla jopa puhumatta puolisonsa kanssa mistään tärkeästä?



Mun mies on koukussa tietokoneeseensa ja katsoo sillä jotain typeriä jenkkisarjoja monta tuntia joka päivä (telkkua meillä ei ole). On erittäin hyvä isä noille lapsille vaikkei kyllä vauvan kans valvokaan mutta päivisin sen kanssa on kyllä ja hoitaa myös kotia ym. Vain minä jään syrjään, ihmisenä. "Hassua" on myös, että jos meillä on vieraita/sukulaisia niin heidän seura sitten kiinnostaa sen verran ettei monen tunnin ruuduntuijotuskinkereitä tule. Tuntuu minusta tosi hyljätyltä kun mut voi vaihtaa typerään viihteeseen. Asiasta ei voi keskustella, mies loukkaantuu, ei ole kuulemma mitään syytä keskustella. Eikö syy keskustella olisi just se että toinen haluaa?

En nyt ole eroamassa mutta ihmetyttää tuollainen käytös, on se näköjään yleisempääkin miesten keskuudessa.

Ja tärkein. Mitä voi tehdä, ettei omasta pojasta kasva tuollaista vätystä/nahjusta, jota pelaaminen/telkku/ruutu/pelit ym ym. tyhjänpäiväisyydet kiinnostaa enemmän kun oma "rakas" vaimo???

Olen seurannut montaa eroaa perhettä ja aina pistää silmään sama juttu. Perheessä ei harrasteta/tehdä mitään yhdessä ja se perheen yhteishenki pitää herättää!



Meidän perheen liimaus tapahtuu yhteisillä lomareissuilla. Ensin se pois lähtö tavallisista ympyröistä ja viikon aika olla ja mennä vain yhdessä perheenä. Lisäksi ne yhteiset muistot jotka matkoista saadaan, ne toimii liimana. En raaskis rikkoa tätä 20v yhteiseloa millään hinnalla vaikka se tavisarki onkin sitä puurtamista ja tavallista arki edamjuustoa.

Itse, jos saisin valita uudelleen, en eroaisi vaan sinnittelisin, kunnes lapset ovat täysi-ikäisiä.



Varsinaista helvettiä takana jo neljä vuotta ja monta edessä. Ilman tukiverkkoja ja sen kyllä tuntee nahoissaan.



Kannattaa ottaa asenne, että olette kämppiksiä. Valtaat itsellesi yhden huoneen niin pakkoseksi vähenee. Jos miehes vonkaa niin käske mennä hakemaan joku lähikapakasta.



Nykypäivänä, kun nämä sivusuhteet ovat läpihuutojuttua, niin voithan etsiä itsellesi liittosi ohelle jonkun, joka pitää sinut onnellisena.



Äitiyden onni ei tule eron myötä vaan se saattaa syödä viimeisetkin, mitä siitä oli jäljellä. Varsinkin, jos erosta tulee ruma ja katkeroittava. Lopulta päädyt vain miettimään, että oliko sen arvoista, sillä vastuu on kannettava tapahtui mitä hyvänsä. Jos sinua ei pahoinpidellä ja ongelma on vain ällö ukko kalsarisillaan niin kylppäriinhän teidän ei ole pakko mennä yhtäaikaa ja silmäsi voit sulkea.



Kuulostaa moraalisesti väärältä, kuten onkin. Kuitenkin näin itse toimisin, jos saisin uudelleen valita.



Tarkoitus pyhittää keinot. Tässä tapauksessa sinun ja lastesi hyvinvointi on tärkeintä.

Varsinaista helvettiä takana jo neljä vuotta ja monta edessä. Ilman tukiverkkoja ja sen kyllä tuntee nahoissaan.

Aivan käsittämätöntä, kuinka paljon löysin näistä viesteistä samaa kuin omassakin elämässä. Oma stoori on niin pitkä ettei sitä päivässä tänne kirjoita mut tässä jotain.

Me ollaan oltu avoliitossa, ei siis onneksi naimisissa, 7,5 vuotta. Tulin raskaaksi vahingossa ja lapsi ei ollut suunnitelmissa, pohdein jo silloin miehen jättämistä. Lapsi on nyt 4-vuotias eli aika kauan ollaan tässä katseltu/siedetty toisiamme.

Olen todennut että suurin ongelma monissa miehissä on se, että heidät on pilalle passattu kun ovat asuneet kotona. Mun mies ei osallistu mihinkään kotitöihin, ei siivoa eikä tee yhtään mitään mitä minä pyydän. Joskus tekee ruokaa, jos minä olen ollut niin kelvoton etten ole tehnyt hänelle mieluista ruokaa. Hänen äitinsä on rasittava passaaja ja hössöttäjä eikä osaa suhtautua vakavasti mihinkään asiaan.

Meillä riidellään ihan jatkuvasti, mies on vuorotyössä eikä hänellä ole säännölliset työajat (tekee koko ajan pitkää päivää), hän saa hyvää palkkaa ja tienaa reilusti keskivertoa enemmän. Siitä huolimatta rahat ei riitä mihinkään, hänellä ei ole ikinä rahaa ostaa lapsellemme vaatteita eikä mitään muutakaan, ikinä hän ei ole maksanut senttiäkään mistään lapseen liittyvästä. Minä tienaan kolme kertaa vähemmän ja minulta menee kaikki raha viimeistä senttiä myöten asumiseen, ruokaan ja lapsen kuluihin, itselle ei jää mitään.. Mies hankkii jatkuvasti velalla lisää roinaa mm moottoripyörän ja jatkuvasti uusia vaatteita ja urheiluvälineitä.

Mieheni on mukava muille ja täysi piru minulle. Hän solvaa minua ja hänen mielestä meidän kaikki ongelmat johtuu minusta. Hän sanoi, että minun pitää mennä lääkäriin ja hankkia itselleni lääkkeet!! Pari vuotta sitten laihdutin 10 kiloa niin mieheni tokaisi minulle, että ei tuommosesta tankista yksi 10 kilon pudotus näy! Olen jälkeen päin huomannut että miehen solvaukset ovat vain hänen omaa heikkouttaan ja hän pönkittää sillä omaa itsetuntoaan.

En rakasta miestäni, välitän hänestä vain lapseni isänä, joskus toivon ettei hän tulisi enää kotiin. En haluaisi nukkua hänen kanssaan samassa sängyssä. Hän taas ei haluaisi mitään muuta kuin lemmiskellä, hän olisi valmis viemään lapsen hoitoon vaikka joka viikonloppu, että saisi rauhassa touhuta. Hänen mielestään kaikki ongelmat ratkeaisivat jos hän saisi enemmän tyydytystä. Minulle tuo on aiheuttanut sietämätöntä oloa. Kerran hän oli salaa hommanut lapsen hoitoon, ja yllätys yllätys mitä hän odotti, minulla oli sellainen olo, että viillän kurkkuni auki...

Asiat mitkä pitää minua tässä suhteessa on yhteinen talo, eläimet ja lapsi. Mies haluaa olla suhteessa, koska tietää että minusta tulisi lähivanhempi. Miehen työ ja harrastus vie niin suuren osan hänen ajastaan, että sellainen ihminen ei kykene täysipäiväisesti hoitamaan lasta ja kotieläimiä. Minulla sen sijaan on säännöllinen päivätyö. Mutta minulla yksin ei ole mahdollisuutta asua talossamme ja joutuisin riistämään lapseltamme tämän hetkisen kodin, joka on minullekkin rakas..

Lapsi kiukuttelee nytkin ja oireilee kun riitelemme, voiko se siis enään erosta pahentua, luulenpa että vain parantuisi kun näkisi onnellisia ihmisiä.

Up! Karua, mutta ajankohtaista luettavaa tämä ketju.

Luin vaan ekan sivun viestit ja mulle tuli mieleen, että hankkikaa hyvät naiset rakastaja!! Ei tarvitse erota ja saatte seksiä ja huomiota. Mun mielestä ihan sallittua... Miksi ei??

[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 08:11"]Luin vaan ekan sivun viestit ja mulle tuli mieleen, että hankkikaa hyvät naiset rakastaja!! Ei tarvitse erota ja saatte seksiä ja huomiota. Mun mielestä ihan sallittua... Miksi ei??

[/quote]

Oletko ihan vajaa? Miksi vajota imbesillin tasolle? Jos noin tekisin, minulla ei olisi mitään oikeutta valittaa paskasta parisuhteesta.

Meillä ongelmat liittyvät luottamuspulaan. Mies on suhmuroinut selkäni takana mm. isot velat, ja nyt niitä ulosoton kautta maksaa. En suoraan sanoen usko että normaali parisuhde onnistuu enää, ja se särkee sydämeni. Meillä on kaksi pientä lasta ja kaikki asiat on tapahtuneet selkäni takana. Nyt kun sain tietää, olen täysin lamaantunut. En tiedä mikä on oikea ratkaisu.

[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 08:11"]Luin vaan ekan sivun viestit ja mulle tuli mieleen, että hankkikaa hyvät naiset rakastaja!! Ei tarvitse erota ja saatte seksiä ja huomiota. Mun mielestä ihan sallittua... Miksi ei??

[/quote]

Tätä oon miettinyt ihan vakavasti, ehdokaskin jo tiedossa. Minä, joka en oo koskaan pettänyt parisuhteessa. Kellään kokemuksia, onko tilanne muuttunut ja mihin suuntaan sen jälkeen kun olette käyneet vieraissa?

[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 12:02"]

[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 08:11"]Luin vaan ekan sivun viestit ja mulle tuli mieleen, että hankkikaa hyvät naiset rakastaja!! Ei tarvitse erota ja saatte seksiä ja huomiota. Mun mielestä ihan sallittua... Miksi ei??

[/quote]

Tätä oon miettinyt ihan vakavasti, ehdokaskin jo tiedossa. Minä, joka en oo koskaan pettänyt parisuhteessa. Kellään kokemuksia, onko tilanne muuttunut ja mihin suuntaan sen jälkeen kun olette käyneet vieraissa?

[/quote] Ei se elämä ainakaan helpommaksi tule sotkemalla kolmansia osapuolia mukaan. Jos on tunne että pitää pettää, niin kannattais nostaa kissa pöydällä ja miettiä asioita yhdessä sen oman puolison kanssa onko jotain tehtävissä vai onko parempi erota lapsista huolimatta.

Onhan se rankkaa, kun vanhemmat eroavat, MUTTA sanoisin, että pienemmästä se tuntuu paljon miedommalta, kun esimerkiksi teinistä. 

Elämä on hyvää arkea, ja monenlaista apua voi saada parisuhteen pelastamiseksi. Hakekaa apua ja yrittäkää. Jos eroat, en usko, että elät lapsiasi varten lapset ensimmäisellä sijalla. Haluat varmasti uuden suhteen, ja minun kokemukseni on, että monen äidinkin oma onnellisuus menee omien lasten hyvän elämän edelle. Jos olet hankkinut lapsia tähän maailmaan, sinun on ennen kaikkea kannettava heistä vastuu. Älä tuo uutta miestä heidän elämäänsä.

[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 00:08"]

. Jos eroat, en usko, että elät lapsiasi varten lapset ensimmäisellä sijalla. Haluat varmasti uuden suhteen

[/quote]

Ai. Mä taas tiedän suvusta ja tuttavapiiristä useamman, jotka eivät todellakaan halua uutta miestä talouteen. "Ystäviä" joillain heistä saattaa silti olla. Heille sellainen elämä on yksinkertaisempaa kuin uusperhe. Ja viettäväthän lapset yleensä eron jälkeen exienkin luona aikaa, jolloin lähivanhemmalla on omaa aikaa toteuttaa sitä omaa onneaankin.

Eivät kaikki ole ryntäämässä uusiin naimisiin, vaikka uusiin ihastuisivatkin. Naimissa ovat jo kerran olleet ja sen perheen tehneet.

[quote author="Vierailija" time="19.05.2015 klo 20:30"]

Jos ei tarvis miehen rahoja, niin mihin sitä muuten edes tarvii??

[/quote]

Et sä niitä rahojakaan tarvitse, jos oikein ajattelet ja ongelmia suhteessa on. Tutut ihmettelivät eroavan ystäväni taloudellista selviytymistä ja yrittivät sen avulla vihjailla kääntämään pään. Mutta ei kai pelkkä raha saisi olla syy jatkaa, jos muutenkin pystyy toimeentulon lapsille järjestämään. Sivistyneessä yhteiskunnassa näin kuuluu ollakin, huolimatta siitä, että joukkoon mahtuisi väärinkäyttäjiä.

Minä olen juuri eronnut, lapset ovat 2,5v ja 6kk. Olen asunut vasta vähän aikaa yksin lasten kanssa, mutta tällä hetkellä tuntuu että tämä oli hyvä ratkaisu.



Minä olin suhteessa vain lasten takia ja olisin vieläkin voinut olla, mutta mieheni päätti erosta. Suhteessa olimme vain kavereita toisillemme. Lapset ovat ottaneet eron hyvin, pieniä kun vielä ovat.

jos luulevat, että vanhempien kuuluu koko ajan kosketella, pussailla toisiaan. Luulen, että lapsille tulisi hyvin vääristynyt kuva siitä, mitä parisuhde on.

että vanhemamt osoittavat hellyyttä toisilleen satunnaisesti myös lastensa nähden. Isovanhempiemme sukupolvi oli tässä(kin) varmasti pidättyväisempää, mutta voisithan huviksesi kysyä vanhemmiltasi, näkivätkö he koskaan näiden isovanhempien halaavan tai suukottavan ;).

Ja ehkä tärkeämpi pointti on se, että MITÄÄN fyysistä ei vanhempien kesken tapahdu, ei lasten nähden taikka näkemättä. Minusta se kertoo parisuhteen olevan todella huonossa jamassa, eikä se voi olla eduksi lapsillekaan.

järkevintä on erota, silloin kun lapset ovat pieniä. Sopeutuvat eroon helpommin. Niin se vaan on. Isommat kapinoi ja kipuilee enemmän. Jos tulee muutto uuteen kotiin, niiltä menee koti, isä, kaverit. Ymmärrätkö?



Itse vitkutin liian pitkään. Eron lapset sinällään ymmärsivät, mutta kaverit on ottaneet lujille. Vanhaan kotiin matkaa 11 km.

Itse vitkutin liian pitkään. Eron lapset sinällään ymmärsivät, mutta kaverit on ottaneet lujille. Vanhaan kotiin matkaa 11 km.

Lapset 5v ja 1v10kk, vielä ei olla kerrottu. Tosi pitkään olen kärvistellyt minun puoleltani rakkaudettomassa suhteessa, monta kertaa ollaan erosta puhuttu mutta aina päätetty yrittää vielä.



Mä soitin parhaalle kaverilleni, siskolleni ja äidilleni ja kerroin tilanteesta, kaikki sanoi että musta on jo pitkään näkynyt se etten ole onnellinen. Enkä oo pitkään aikaan ollutkaan. Lasten takia olen tässä roikkunut, jos lapsia ei olisi niin olisin lähtenyt jo kauan sitten.



Elämä on ollut jatkuvaa riitelemistä, mä olen yrittänyt olla joustava ja välttää riitoja lasten nähden mutta miehellä ei oo mitään suodatinta mitä suustaan päästää lasten edessä. Tänään riidellessä haukkui mua laiskaksi läskiperseeksi joka ei välitä lapsistaan ollenkaan ja lapset seisoi vieressä kuuntelemassa! Mä aina puhun miehestä kauniisti ja korostan sitä kuinka paljon me molemmat lapsia rakastetaan. Sitä mä tässä eniten pelkään, että mies yrittää kääntää lapsia mua vastaan.



Tänään riita kärjistyi (meidän ikuisuusriita) siitä, kun kotona on sotkuista ja miehen mielestä mun pitäis yksinään vaan siivota koska mä oon nainen. Mä sanoin että okei, sopii, jos mies tuo sitten leivän taloon. Mies sanoi että ei käy, se on nykyaikaa että molemmat käy töissä! Niin, nykyaikaa on se että molemmat käy töissä mutta silti nainen hoitaa kaikki kodin työt.



Anteeksi, neuvoja en osaa yhtään antaa, piti vaan itse päästä purkamaan. Kiitos!

Yritin, jälleen kerran, ilman riitelyä alkaa asiallisesti puhumaan arjestamme ja parisuhteen tilasta miehen kanssa, sanoin, etten jaksa tällaista arkea ja olisiko se niin paha tehdä asialle jotain (mies siis myöntää, että arki on aika rankkaa ja hänkin on kiukkuinen ja stressaantunut jatkuvasti), niin mies ei taas saa sanaa suustaan.

Hetken oltuaan hiljaa, kysyin meinaako hän vastata minulle jotain, niin vastauksena tuli "en tiedä". Minä vastasin siihen, että se onkin sitten "all the answer I need". Hetken tuskailtuaan ja ähkittyään, kysyin uudestaan meinaako hän sanoa minulle jotain, niin vastaus oli "en". Sitten tulikin taas kiire lähteä koiran kanssa ulos.

Mua vituttaa aina tämä sama kaava. Miehellä ei ole muka aikaa puhua ja keskustella asioista, aina on huono hetki, korkeintaan kun kilahdan, niin hetkeksi saattaa "herätä", mutta yleensä homma loppuu siihen, ettei ole aikaa ja hän lupaa keskustella aiheesta asap, mutta KOSKAAN ei kertaakaan, hän ei ole aloittanut keskustelua itse. Ja juuri näin käy, kun yritän aloittaa keskustelua ilman että ensin olisi riidelty. Mies tuskailee ja sihisee kirosanoja ja pakenee paikalta koiran kanssa ulos.

En jaksa saatanahelvetti enää!!!

t. 7.