Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miltä käytännössä tuntuu erota, kun on pienet lapset?
26.02.2012 |
Mulla ei ole mitenmkään kestämätön tilanne, kukaan ei hakkaa ketään eikä pettäminenkään ole ongelma. Lapset ovat alle kouluikäisiä.
En rakasta enää miestäni, ja jos hän rakastaa minua niin se ei ilmene ainakaan niin että hän olisi minusta ja ajatuksistani kiinnostunut. Olemme luonteeltamme hyvin erilaisia, ja siinä missä vielä joskus 10 vuotta sitten kuvittelimme sen olevan rikkaus, nyt se on johtanut siihen että elämme samassa talossa erillistä elämää. Mitä vähemmän puhumme, sitä vähemmän tulee riitaa. Mies ärsyttää minua melkein koko ajan, ja yritän olla mahdollisimman paljon eri huoneessa. Ikävintä on joutua nukkumaan ja harrastamaan seksiä hänen kanssaan, ellei sitten ehkä kuitenkin aamut yhteisessä kylppärissä, kun melkein oksettaa katsella häntä kalsarisillaan.
Tajuan että ihmisillä on pahempiakin ongelmia, mutta olen silti onneton. Minulla ei ole mitään muuta syytä kuin lapset olla naimisissa, ja odotan vain että minkä ikäisiksi heidän pitää saada kasvaa ydinperheessä että voin erota.
Rakastan lapsiani niin paljon että pysyn naimisissa jos en voi uskoa että ero ei olisi heille hirveää. Uskon että jos eroaisimme, olisin lapsillekin läsnäolevampi äiti, pitkäpinnaisempi ja positiivisempi. Mutta olisihan se nyt hymistelyä väittää etteivät lapset kärsisi. Meillä ei ole mitään kunnon turvaverkkoja, joten ydinperhe on suunnilleen kaikki mitä heillä on.
Miltä pienten lasten kanssa eroaminen oikeasti tuntuu? Onko eroaminen kaikesta huolimatta avain onneen, vai meneekö elämä lasten takia niin surulliseksi ettei omasta vapaudesta pysty enää nauttimaan?
Kommentit (224)
Tulin nostamaan ketjua.
Eroajatuksia pyörittänyt 5vuotta! Koko aikana en ole saanut miestä puhumaan mistään tärkeästä (lapsista ja kasvatuksesta, parisuhteen tilasta, tulevaisuudesta). Koska hän yleensä suuttuu ja lähtee ulos, koska ei kiinnosta tai on väärä aika. Pilaan hänen illan valittamalla tms. Ei koskaan palaa asiaan rauhottumisen jälkeen. (Miksi edes suuttua jos toinen haluaa puhua/avautua) On niinkuin mitään en olisi puhunut. Jos avaan suuni minua vaivaavista asioista tai haaveista(naimisiin!! yli 15v avoparina) niin aina on joku teilaus ja mollaus heti mielessä. En tule kuulluksi, nähdyksi, ei mun mielipiteillä ole väliä. Ei arvostusta. Hän ei koe tarvitsevansa mitään. Näin on hyvä. Mutta minä olen suhteessa pettynyt. Ei mitään parisuhdejuttuja ikinä ehdota. Yksipuolista on se yritys. Valittaa esim. Rahan puutteesta jos ehdotan jotain!! Lapsellista. Koen että minut on sivuutettu. Lapset hoitaa kyllä (nuorimmat). Usein sanoo lapsillekin että ei kiinnosta! Kuinka julmaa...
Olen ihan suossa. Jos ei olisi lapsia, lähtisin. En kestäisi ajatusta kuinka se huutaisi niille jos en ole paikalla. Kasvatuskeinotkin on erit ja ei auta vaikka pyytää että voidaanko sopia jokin asia. Hänen tapa on ainut oikea. Tavallaan suojelen lapsia mutta kärsin utse tunnekylmyydestä. Kärsiikö lapset sitten hänen kans samasta jos en ole pehmittässä tilanteita? Todella vaikeaa!
Vaikka asioilla on enemmän miinuksia, silti yritän jaksaa...vaikka tiedän että toinen ei tuu vastaan. Ei ole turvana vaikeimpina aikoina. Vanhanakin lykkäis mut vanhainkotiin eikä tulisi käymään...silti tässä vielä ollaan.
Ja omat vanhemmat edelleen yhdessä ja vieläkin sitä mieltä että miksei ne jo eroa kun kaikki on niin huonosti...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nosto. Ollaan joskus puhuttu, että jos tulee ero, niin jaetaan huoltajuus puoliksi. Se on mielestäni oikeudenmukaisin ratkaisu ja mies on hyvä isä. Nyt moni asia on mennyt siihen pisteeseen, että ajattelen eroa jatkuvasti. Päällimmäisenä on kuitenkin kysymys siitä onko viikko liian pitkä aika erossa lapsista, en ole koskaan ollut paria päivää pidempää aikaa poissa heidän luotaan. Viikko tuntuu hurjalta, tottuuko lapset 5 ja 8 siihen, totunko minä? Parisuhteemme ei edes tällä hetkellä ole mitenkään myrkyllinen, mutta on aikanaan ollut, ja se on jättänyt jälkensä tunteisiini ja luottamukseen. Onko ihan älytöntä lähteä?
Alue: Aihe vapaa
Hirveältä mutta eksä halusi lähteä. Muutti ulkomaille.