Synnytyksen jälkeisen masennuksen kokeneet

ja sain neuvolapsykologin puhelinnumeron. Hälle soitin ja sain ajan; juttelemassa kävin kymmenisen kertaa.

neuvoi minua menemään oman kuntani päivystykseen tai tarpeen vaatiessa synnytyssairaalasta löytyvään psykologin päivystykseen. Kävin päivystyksessä josta sain lääkkeet ja sitten otin yhteyttä mielenterveys toimistoon jonne sain seuraavalle viikolle ajan. nyt olen jo aikalailla kuivilla. Lääkkeitä syön edelleen, mutta olo on hyvä. ja vauva siis 4kk ikäinen. Mulla masennus ja paniikkikohtaukset iski heti laitoksella mut siellä olin vielä niin kauhuissani etten uskaltanu kertoa kellekkään. Kotiin tullessa oli sit pakko.

ja kehoituksen käydä psykologilla. Kävin depressiohoitajalla muutaman kerran. Neuvolassa en halunnut kertoa asiasta kuin vasta kun voin jo paremmin. Olen kyllä vähän pettynyt saamaani hoitoon. Mutta terveitä tässä jo ollaan.

useamman kuukauden mietin asiaa, mutta en uskaltanut kertoa kellekään miten huonosti jaksoin. sitten tuli niin iso romahdus, että rohkaisin mieleni sen verran että soitin neuvolaan varovaisesti.



ja sain apua. kyllä kannatti nostaa kissa pöydälle. kävin ensin juttelemassa neuvolatädin kanssa ja kartoitettiin tilannetta, sain neuvoja miten edetä (psykologin sekä toisen auttavan tahon numertot), mietittiin tarvisinko kodinhoitoon apua. masennus ei ole mennyt vielä kokonaan ohi, mutta nyt mun ei tarvi olla sen kanssa yksin vaan saan edelleen apua siihen.

Jos oon viikonkin ilman niin masennus alkaa palailee.

Sanottiin että se on normaalia. Seurauksena oli, että koko ensimmäisen vuoden terkkari valitti minulle omaa masennustaan. Lapsen täytettyä vuoden vaihdoin terkkaria.

Psykiatrian poliklinikalta vasta löytyi apu lapsen ollessa 3 kk (masennuin kun hän oli 2 vkoa). Sinne menoa edelsikin sitten jo romahdus.

ja sain lääkkeeksi rautatabletteja!

Itkin lohduttomasti kun lähdin sieltä lääkäristä kotiin ja menin seuraavalla viikolla toiselle lääkärille, joka kirjoitti heti kolme viikkoa sairauslomaa. Olin ollut koko odotuksen ajan niin urhea, ja tämä eka lääkäri sanoi vain, että väsymys ja tunnevaihtelut nyt vain kuuluvat loppuraskauteen, se on ihan normaalia, ei tarvitse tuntea oloaan hyväksi, eikä tarvitse jaksaa töissäkään, ei sitä kukaan odota, hän sanoi.

Toinen lääkäri totesi, että taitaa olla lepäämisen paikka...

Ei siis mitään synnytysmasennusta, mutta toivottavasti tämä pieni kokemukseni voi auttaa jotakuta toista jos kohdalle sattuu tollo lääkäri. Yrittäkää niin kauan kunnes joku huomaa, että tarvitsette apua tai lepoa.