Kuka puolustaisi äitiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi yleensä aikuinen, vaikkapa 30 vuotta sitten lapsuuskodistaan muuttanut raportoi äidille edelleen  asiansa ja terapiansa ja käy äitinsä "kimppuun" lapsuudestaan?

Tämä.

5-kymppisten naisten villitys täällä palstalla dissata vanhaa raihnaista yli 8-kymppistä äitiään.

Anteeksianto (ihan turhista asioista) ei ole ollenkaan hullumpi idea, se selkeyttää myös omaa päätä.

Juuri tämänkaltainen lapsien tunteiden vähättely on juurisyy aika monille, miksi he katkaisevat välit vanhempiinsa.

Turha on itkeä täällä, että miksi eivät pidä yhteyttä ja miksi ovat suuttuneet "turhista asioista". Ootte omat tilanteenne aiheuttaneet.

Kysymys kuuluu miksi odottaa 5-kymppiseksi ennenkuin alkaa vatvoa? Ja miksi setviä asiaa keskustelupalstalla?

Koska äiti ei ole osannut ottaa sitä aiemmin vastaan eikä osa sittenkään. 

Mihin siinä terapiassa käymisessä tarvitaan sitä äitiä sittenkin vaikka terapeutin on uskottava potilaansa yksipuolinen käsitys asioista. " ilkeyttään eivät antaneet kielikurssirahaa vaikka äipällä kalliit korut ja turkki, eivät minua rakastaneet." 

Vierailija kirjoitti:

En ymmärtänyt aloituksesta mitään.

Aloittaja on kirjoittanut sen psyykelääkehumalassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ilmiö alkaa olemaan jo koomisen vitsin tasolla, kaikki mitä sanotaan kuitataan uhriutumalla jostain mitä kukaan ei ole sanonut.

Oma äiti on kans tämmönen, teeskentelee olevansa lukutaidoton ja kykenemätön ymmärtämään yksinkertaisia asioita ja kuvittelee olevansa uhri kun minä en jaksa enää tämmöistä pelleilyä ja loputonta venkoilua ja vähättelyä.

Mikähän siinä on että tästä sotien jälkeisestä sukupolvesta kasvoi näin narsistinen? Säälittäis heidän puolesta jos se ei olisi yhtäaikaa ihan uskomattoman typerää, pahan tahtoista ja täysin merkityksetöntä, kuolevat kukkulalle joka ei kiinnosta ketään muuta, suojelevat kulissejaan vaikka ne kulissit on olleet täysin mädät ja läpinäkyvät.

Tämä kirjoitus oli aivan naulankantaan.

Mulla on myös tuollainen äiti, kaikki tavallisetkin asiat ja keskustelun yritykset muuttuvat aivan sekopäiseksi venkoiluksi ja kaikki missä on vähäinenkin viittaus tunne-elämään on äidistä temppuilua. 

Sitä ei tajua ennen kuin on itse aikuinen, viettänyt pitempään jo poissa lapsuuden kodista ja tavannut paljon järkeviä ja asioihin tasapainoisesti suhtautuvia ihmisiä. Se ristiriita, että äiti venkoilee tavallisista asioista ja syyttää muita, etenkin lapsia, temppuilusta, jos jossakin edes sivutaan tunteita on todellinen mind fuck. Pahoittelut rumasta sanasta, mutta mielestäni kuvaa hyvin mitä tapahtuu tuollaisen narsistisesti virittäytyneen pellem vaikutuspiirissä. 

Nykyisin olen oppinut ohittamaan äitini vääntämiset ja sähläämiset, olenhan jo yli 40 vuotta opetellut. Olen myös oppinut pitämään etäisyyttä, nähdään joskus ja jouluna ja soitellaan harvakeltaan. Tuolloin annan äidin puhua pihatöistä, naapureista ja telkkariohjelmista ja ollaan etäisen kohteliaita. Mitään sen ihmeempää en odota. Jos en saanut lapsenakaan mitään syvempää kohtaamista tunnetasolla, niin eipä sitä ole tulossa nytkään. 

Jossain kohtaa omien lasten ollessa pieniä asia tuli pintaan kipeästi ja yritin kaikesta huolimatta keskustella siitä äidin kanssa. Lukija voi päätellä miten kävi. 

Luultavasti nuo 70+ jotka ovat keski-ikäisten vanhempia eivät ole tottuneet tuohon olet rakas, olet ihana, tuohon elokuvista ja ulkomailta tulleeseen pinnalliseen "lässytykseen" minkä tyttärensä jo osaavat.

Monen rakkaus on ollut sitä huolenpitoa, aikuisena jäyhää kyselyä mitä kuuluu. Varovaista kyselyä ettei vaan tunkeile. 

Tuo ikäluokka osasi antaa lastensa itsenäistyä.  Nykyisin äidit korjaavat tuon ja lasten ei anneta aikuistua vaan holhotaan kolmikymppisiksi.

Jos osasi, miksi hän on tuossa tilanteessa? 

No niinpä! Ja siitähän he vasta valittavatkin, jos yhteyttä ei pidetä. Eikös se ole vain sitä hyvää itsenäistymistä? 

Yhteys on kaksipuolista. Ei sitä että äidiltä vaaditaan tunteita ja huolrnpitoa loputtomiin, itse pysytään siinä lapsilinjalla, äidin on vastattava minun tarpeisiini ja pyydeltävä lapsuuttani anteeksi 

Juu, nimenomaan kaksipuolista. Se vaatii myös sen äidin. Ja aika erikoista on sanoa, että lastaan kohtaan tunnelukkoineen saa olla kylmä, ei sillä lapsella aikuisenakaan saa olla muuta odotusta tai toivetta. Ja sitten ihmetellään, miksi se olisi ongelma. Vanhempi nyt yleensä lastaan halaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ilmiö alkaa olemaan jo koomisen vitsin tasolla, kaikki mitä sanotaan kuitataan uhriutumalla jostain mitä kukaan ei ole sanonut.

Oma äiti on kans tämmönen, teeskentelee olevansa lukutaidoton ja kykenemätön ymmärtämään yksinkertaisia asioita ja kuvittelee olevansa uhri kun minä en jaksa enää tämmöistä pelleilyä ja loputonta venkoilua ja vähättelyä.

Mikähän siinä on että tästä sotien jälkeisestä sukupolvesta kasvoi näin narsistinen? Säälittäis heidän puolesta jos se ei olisi yhtäaikaa ihan uskomattoman typerää, pahan tahtoista ja täysin merkityksetöntä, kuolevat kukkulalle joka ei kiinnosta ketään muuta, suojelevat kulissejaan vaikka ne kulissit on olleet täysin mädät ja läpinäkyvät.

Tämä kirjoitus oli aivan naulankantaan.

Mulla on myös tuollainen äiti, kaikki tavallisetkin asiat ja keskustelun yritykset muuttuvat aivan sekopäiseksi venkoiluksi ja kaikki missä on vähäinenkin viittaus tunne-elämään on äidistä temppuilua. 

Sitä ei tajua ennen kuin on itse aikuinen, viettänyt pitempään jo poissa lapsuuden kodista ja tavannut paljon järkeviä ja asioihin tasapainoisesti suhtautuvia ihmisiä. Se ristiriita, että äiti venkoilee tavallisista asioista ja syyttää muita, etenkin lapsia, temppuilusta, jos jossakin edes sivutaan tunteita on todellinen mind fuck. Pahoittelut rumasta sanasta, mutta mielestäni kuvaa hyvin mitä tapahtuu tuollaisen narsistisesti virittäytyneen pellem vaikutuspiirissä. 

Nykyisin olen oppinut ohittamaan äitini vääntämiset ja sähläämiset, olenhan jo yli 40 vuotta opetellut. Olen myös oppinut pitämään etäisyyttä, nähdään joskus ja jouluna ja soitellaan harvakeltaan. Tuolloin annan äidin puhua pihatöistä, naapureista ja telkkariohjelmista ja ollaan etäisen kohteliaita. Mitään sen ihmeempää en odota. Jos en saanut lapsenakaan mitään syvempää kohtaamista tunnetasolla, niin eipä sitä ole tulossa nytkään. 

Jossain kohtaa omien lasten ollessa pieniä asia tuli pintaan kipeästi ja yritin kaikesta huolimatta keskustella siitä äidin kanssa. Lukija voi päätellä miten kävi. 

Luultavasti nuo 70+ jotka ovat keski-ikäisten vanhempia eivät ole tottuneet tuohon olet rakas, olet ihana, tuohon elokuvista ja ulkomailta tulleeseen pinnalliseen "lässytykseen" minkä tyttärensä jo osaavat.

Monen rakkaus on ollut sitä huolenpitoa, aikuisena jäyhää kyselyä mitä kuuluu. Varovaista kyselyä ettei vaan tunkeile. 

Tuo ikäluokka osasi antaa lastensa itsenäistyä.  Nykyisin äidit korjaavat tuon ja lasten ei anneta aikuistua vaan holhotaan kolmikymppisiksi.

Jos osasi, miksi hän on tuossa tilanteessa? 

Onko hän sinkku kun etsii edelleen äidiltään jotain muuta kuin aikuista suhdetta?

Avioituneen perheessä on se puoliso ja kummankin vanhempien on tiedettävä asemansa, ei roikkua lapsessaan.

Ihan kuule aikuista suhdetta hän etsii. Aikuisten suhteessa on tunneyhteys ja läheisyyttä, halitaan ja keskustellaan, jaetaan tärkeän ihmisen kanssa elämää. 

Puolison kanssa jaetaan aikuiselämä, koetaan läheisyyttä ja keskustellaan asiat. 

Ei siis halaa edes lastaan, vain puolisoaan? Ja sitten jos lapsi aikuisena haluaisi toisin, sanoo, että puoliso on sitä varten? Niin että hyvää vanhemmuutta ja tervettä itsenäistymistä 😂

Terapian tarvetta tosiaan jos ei erota sylilasta, pientä lasta, aikuisesta itsestään vaan näkee itsensä taaperona ja lapsena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi yleensä aikuinen, vaikkapa 30 vuotta sitten lapsuuskodistaan muuttanut raportoi äidille edelleen  asiansa ja terapiansa ja käy äitinsä "kimppuun" lapsuudestaan?

Tämä.

5-kymppisten naisten villitys täällä palstalla dissata vanhaa raihnaista yli 8-kymppistä äitiään.

Anteeksianto (ihan turhista asioista) ei ole ollenkaan hullumpi idea, se selkeyttää myös omaa päätä.

Juuri tämänkaltainen lapsien tunteiden vähättely on juurisyy aika monille, miksi he katkaisevat välit vanhempiinsa.

Turha on itkeä täällä, että miksi eivät pidä yhteyttä ja miksi ovat suuttuneet "turhista asioista". Ootte omat tilanteenne aiheuttaneet.

Kysymys kuuluu miksi odottaa 5-kymppiseksi ennenkuin alkaa vatvoa? Ja miksi setviä asiaa keskustelupalstalla?

Koska äiti ei ole osannut ottaa sitä aiemmin vastaan eikä osa sittenkään. 

Mihin siinä terapiassa käymisessä tarvitaan sitä äitiä sittenkin vaikka terapeutin on uskottava potilaansa yksipuolinen käsitys asioista. " ilkeyttään eivät antaneet kielikurssirahaa vaikka äipällä kalliit korut ja turkki, eivät minua rakastaneet." 

Miksi se terapeutti tarvitsisi sen äidin käsityksen asiasta? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ilmiö alkaa olemaan jo koomisen vitsin tasolla, kaikki mitä sanotaan kuitataan uhriutumalla jostain mitä kukaan ei ole sanonut.

Oma äiti on kans tämmönen, teeskentelee olevansa lukutaidoton ja kykenemätön ymmärtämään yksinkertaisia asioita ja kuvittelee olevansa uhri kun minä en jaksa enää tämmöistä pelleilyä ja loputonta venkoilua ja vähättelyä.

Mikähän siinä on että tästä sotien jälkeisestä sukupolvesta kasvoi näin narsistinen? Säälittäis heidän puolesta jos se ei olisi yhtäaikaa ihan uskomattoman typerää, pahan tahtoista ja täysin merkityksetöntä, kuolevat kukkulalle joka ei kiinnosta ketään muuta, suojelevat kulissejaan vaikka ne kulissit on olleet täysin mädät ja läpinäkyvät.

Tämä kirjoitus oli aivan naulankantaan.

Mulla on myös tuollainen äiti, kaikki tavallisetkin asiat ja keskustelun yritykset muuttuvat aivan sekopäiseksi venkoiluksi ja kaikki missä on vähäinenkin viittaus tunne-elämään on äidistä temppuilua. 

Sitä ei tajua ennen kuin on itse aikuinen, viettänyt pitempään jo poissa lapsuuden kodista ja tavannut paljon järkeviä ja asioihin tasapainoisesti suhtautuvia ihmisiä. Se ristiriita, että äiti venkoilee tavallisista asioista ja syyttää muita, etenkin lapsia, temppuilusta, jos jossakin edes sivutaan tunteita on todellinen mind fuck. Pahoittelut rumasta sanasta, mutta mielestäni kuvaa hyvin mitä tapahtuu tuollaisen narsistisesti virittäytyneen pellem vaikutuspiirissä. 

Nykyisin olen oppinut ohittamaan äitini vääntämiset ja sähläämiset, olenhan jo yli 40 vuotta opetellut. Olen myös oppinut pitämään etäisyyttä, nähdään joskus ja jouluna ja soitellaan harvakeltaan. Tuolloin annan äidin puhua pihatöistä, naapureista ja telkkariohjelmista ja ollaan etäisen kohteliaita. Mitään sen ihmeempää en odota. Jos en saanut lapsenakaan mitään syvempää kohtaamista tunnetasolla, niin eipä sitä ole tulossa nytkään. 

Jossain kohtaa omien lasten ollessa pieniä asia tuli pintaan kipeästi ja yritin kaikesta huolimatta keskustella siitä äidin kanssa. Lukija voi päätellä miten kävi. 

Luultavasti nuo 70+ jotka ovat keski-ikäisten vanhempia eivät ole tottuneet tuohon olet rakas, olet ihana, tuohon elokuvista ja ulkomailta tulleeseen pinnalliseen "lässytykseen" minkä tyttärensä jo osaavat.

Monen rakkaus on ollut sitä huolenpitoa, aikuisena jäyhää kyselyä mitä kuuluu. Varovaista kyselyä ettei vaan tunkeile. 

Tuo ikäluokka osasi antaa lastensa itsenäistyä.  Nykyisin äidit korjaavat tuon ja lasten ei anneta aikuistua vaan holhotaan kolmikymppisiksi.

Jos osasi, miksi hän on tuossa tilanteessa? 

Onko hän sinkku kun etsii edelleen äidiltään jotain muuta kuin aikuista suhdetta?

Avioituneen perheessä on se puoliso ja kummankin vanhempien on tiedettävä asemansa, ei roikkua lapsessaan.

Ihan kuule aikuista suhdetta hän etsii. Aikuisten suhteessa on tunneyhteys ja läheisyyttä, halitaan ja keskustellaan, jaetaan tärkeän ihmisen kanssa elämää. 

Puolison kanssa jaetaan aikuiselämä, koetaan läheisyyttä ja keskustellaan asiat. 

Ei siis halaa edes lastaan, vain puolisoaan? Ja sitten jos lapsi aikuisena haluaisi toisin, sanoo, että puoliso on sitä varten? Niin että hyvää vanhemmuutta ja tervettä itsenäistymistä 😂

Terapian tarvetta tosiaan jos ei erota sylilasta, pientä lasta, aikuisesta itsestään vaan näkee itsensä taaperona ja lapsena.

No eihän näe. Kuinka sairas pitää olla, jos ajattelee, että lasta halitaan, mutta se loppuu aikuisena, kun sitten halaa vain puolisoaan? Onko se sun mielestä seksuaalista vai mitä ihmettä? Sun lapsi se aikuinen lapsikin on. Ja koko keskustelu lähti liikkeelle siitä, että se äiti ei ole halinut, koska se ei ollut luontevaa. Nyt yhtäkkiä se oli luontevaa, mutta silti vaan etoo sitten myöhemmin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi yleensä aikuinen, vaikkapa 30 vuotta sitten lapsuuskodistaan muuttanut raportoi äidille edelleen  asiansa ja terapiansa ja käy äitinsä "kimppuun" lapsuudestaan?

Tämä.

5-kymppisten naisten villitys täällä palstalla dissata vanhaa raihnaista yli 8-kymppistä äitiään.

Anteeksianto (ihan turhista asioista) ei ole ollenkaan hullumpi idea, se selkeyttää myös omaa päätä.

Juuri tämänkaltainen lapsien tunteiden vähättely on juurisyy aika monille, miksi he katkaisevat välit vanhempiinsa.

Turha on itkeä täällä, että miksi eivät pidä yhteyttä ja miksi ovat suuttuneet "turhista asioista". Ootte omat tilanteenne aiheuttaneet.

Kysymys kuuluu miksi odottaa 5-kymppiseksi ennenkuin alkaa vatvoa? Ja miksi setviä asiaa keskustelupalstalla?

Koska äiti ei ole osannut ottaa sitä aiemmin vastaan eikä osa sittenkään. 

Mihin siinä terapiassa käymisessä tarvitaan sitä äitiä sittenkin vaikka terapeutin on uskottava potilaansa yksipuolinen käsitys asioista. " ilkeyttään eivät antaneet kielikurssirahaa vaikka äipällä kalliit korut ja turkki, eivät minua rakastaneet." 

Miksi se terapeutti tarvitsisi sen äidin käsityksen asiasta? 

Ja kuitenkin yllyttää asiakkaansa vaatimaan äudiltä selityksiä ja anteeksipyyntöjä? Tai jopa velvoittaa läksynä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi yleensä aikuinen, vaikkapa 30 vuotta sitten lapsuuskodistaan muuttanut raportoi äidille edelleen  asiansa ja terapiansa ja käy äitinsä "kimppuun" lapsuudestaan?

Tämä.

5-kymppisten naisten villitys täällä palstalla dissata vanhaa raihnaista yli 8-kymppistä äitiään.

Anteeksianto (ihan turhista asioista) ei ole ollenkaan hullumpi idea, se selkeyttää myös omaa päätä.

Juuri tämänkaltainen lapsien tunteiden vähättely on juurisyy aika monille, miksi he katkaisevat välit vanhempiinsa.

Turha on itkeä täällä, että miksi eivät pidä yhteyttä ja miksi ovat suuttuneet "turhista asioista". Ootte omat tilanteenne aiheuttaneet.

Kysymys kuuluu miksi odottaa 5-kymppiseksi ennenkuin alkaa vatvoa? Ja miksi setviä asiaa keskustelupalstalla?

Koska äiti ei ole osannut ottaa sitä aiemmin vastaan eikä osa sittenkään. 

Mihin siinä terapiassa käymisessä tarvitaan sitä äitiä sittenkin vaikka terapeutin on uskottava potilaansa yksipuolinen käsitys asioista. " ilkeyttään eivät antaneet kielikurssirahaa vaikka äipällä kalliit korut ja turkki, eivät minua rakastaneet." 

Miksi se terapeutti tarvitsisi sen äidin käsityksen asiasta? 

Ja kuitenkin yllyttää asiakkaansa vaatimaan äudiltä selityksiä ja anteeksipyyntöjä? Tai jopa velvoittaa läksynä.

Jos noin tekee, on se sen asiakkaan hyväksi. Mikä ongelma? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi yleensä aikuinen, vaikkapa 30 vuotta sitten lapsuuskodistaan muuttanut raportoi äidille edelleen  asiansa ja terapiansa ja käy äitinsä "kimppuun" lapsuudestaan?

Tämä.

5-kymppisten naisten villitys täällä palstalla dissata vanhaa raihnaista yli 8-kymppistä äitiään.

Anteeksianto (ihan turhista asioista) ei ole ollenkaan hullumpi idea, se selkeyttää myös omaa päätä.

Juuri tämänkaltainen lapsien tunteiden vähättely on juurisyy aika monille, miksi he katkaisevat välit vanhempiinsa.

Turha on itkeä täällä, että miksi eivät pidä yhteyttä ja miksi ovat suuttuneet "turhista asioista". Ootte omat tilanteenne aiheuttaneet.

Kysymys kuuluu miksi odottaa 5-kymppiseksi ennenkuin alkaa vatvoa? Ja miksi setviä asiaa keskustelupalstalla?

Koska äiti ei ole osannut ottaa sitä aiemmin vastaan eikä osa sittenkään. 

Mihin siinä terapiassa käymisessä tarvitaan sitä äitiä sittenkin vaikka terapeutin on uskottava potilaansa yksipuolinen käsitys asioista. " ilkeyttään eivät antaneet kielikurssirahaa vaikka äipällä kalliit korut ja turkki, eivät minua rakastaneet." 

Miksi se terapeutti tarvitsisi sen äidin käsityksen asiasta? 

Ja kuitenkin yllyttää asiakkaansa vaatimaan äudiltä selityksiä ja anteeksipyyntöjä? Tai jopa velvoittaa läksynä.

Jos noin tekee, on se sen asiakkaan hyväksi. Mikä ongelma? 

No kun se äiti menee rikki ja nolostuu kun jää kiinni epätäydellisyydestä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ilmiö alkaa olemaan jo koomisen vitsin tasolla, kaikki mitä sanotaan kuitataan uhriutumalla jostain mitä kukaan ei ole sanonut.

Oma äiti on kans tämmönen, teeskentelee olevansa lukutaidoton ja kykenemätön ymmärtämään yksinkertaisia asioita ja kuvittelee olevansa uhri kun minä en jaksa enää tämmöistä pelleilyä ja loputonta venkoilua ja vähättelyä.

Mikähän siinä on että tästä sotien jälkeisestä sukupolvesta kasvoi näin narsistinen? Säälittäis heidän puolesta jos se ei olisi yhtäaikaa ihan uskomattoman typerää, pahan tahtoista ja täysin merkityksetöntä, kuolevat kukkulalle joka ei kiinnosta ketään muuta, suojelevat kulissejaan vaikka ne kulissit on olleet täysin mädät ja läpinäkyvät.

Tämä kirjoitus oli aivan naulankantaan.

Mulla on myös tuollainen äiti, kaikki tavallisetkin asiat ja keskustelun yritykset muuttuvat aivan sekopäiseksi venkoiluksi ja kaikki missä on vähäinenkin viittaus tunne-elämään on äidistä temppuilua. 

Sitä ei tajua ennen kuin on itse aikuinen, viettänyt pitempään jo poissa lapsuuden kodista ja tavannut paljon järkeviä ja asioihin tasapainoisesti suhtautuvia ihmisiä. Se ristiriita, että äiti venkoilee tavallisista asioista ja syyttää muita, etenkin lapsia, temppuilusta, jos jossakin edes sivutaan tunteita on todellinen mind fuck. Pahoittelut rumasta sanasta, mutta mielestäni kuvaa hyvin mitä tapahtuu tuollaisen narsistisesti virittäytyneen pellem vaikutuspiirissä. 

Nykyisin olen oppinut ohittamaan äitini vääntämiset ja sähläämiset, olenhan jo yli 40 vuotta opetellut. Olen myös oppinut pitämään etäisyyttä, nähdään joskus ja jouluna ja soitellaan harvakeltaan. Tuolloin annan äidin puhua pihatöistä, naapureista ja telkkariohjelmista ja ollaan etäisen kohteliaita. Mitään sen ihmeempää en odota. Jos en saanut lapsenakaan mitään syvempää kohtaamista tunnetasolla, niin eipä sitä ole tulossa nytkään. 

Jossain kohtaa omien lasten ollessa pieniä asia tuli pintaan kipeästi ja yritin kaikesta huolimatta keskustella siitä äidin kanssa. Lukija voi päätellä miten kävi. 

Luultavasti nuo 70+ jotka ovat keski-ikäisten vanhempia eivät ole tottuneet tuohon olet rakas, olet ihana, tuohon elokuvista ja ulkomailta tulleeseen pinnalliseen "lässytykseen" minkä tyttärensä jo osaavat.

Monen rakkaus on ollut sitä huolenpitoa, aikuisena jäyhää kyselyä mitä kuuluu. Varovaista kyselyä ettei vaan tunkeile. 

Tuo ikäluokka osasi antaa lastensa itsenäistyä.  Nykyisin äidit korjaavat tuon ja lasten ei anneta aikuistua vaan holhotaan kolmikymppisiksi.

Jos osasi, miksi hän on tuossa tilanteessa? 

Onko hän sinkku kun etsii edelleen äidiltään jotain muuta kuin aikuista suhdetta?

Avioituneen perheessä on se puoliso ja kummankin vanhempien on tiedettävä asemansa, ei roikkua lapsessaan.

Ihan kuule aikuista suhdetta hän etsii. Aikuisten suhteessa on tunneyhteys ja läheisyyttä, halitaan ja keskustellaan, jaetaan tärkeän ihmisen kanssa elämää. 

Puolison kanssa jaetaan aikuiselämä, koetaan läheisyyttä ja keskustellaan asiat. 

Ei siis halaa edes lastaan, vain puolisoaan? Ja sitten jos lapsi aikuisena haluaisi toisin, sanoo, että puoliso on sitä varten? Niin että hyvää vanhemmuutta ja tervettä itsenäistymistä 😂

Terapian tarvetta tosiaan jos ei erota sylilasta, pientä lasta, aikuisesta itsestään vaan näkee itsensä taaperona ja lapsena.

No eihän näe. Kuinka sairas pitää olla, jos ajattelee, että lasta halitaan, mutta se loppuu aikuisena, kun sitten halaa vain puolisoaan? Onko se sun mielestä seksuaalista vai mitä ihmettä? Sun lapsi se aikuinen lapsikin on. Ja koko keskustelu lähti liikkeelle siitä, että se äiti ei ole halinut, koska se ei ollut luontevaa. Nyt yhtäkkiä se oli luontevaa, mutta silti vaan etoo sitten myöhemmin. 

Lapsen sylittely on  vähän eri asia kuin jäyhien aikuisten keskinäiset halaukset.

Mutta terapia on tarpeen jos ei näitä kahta asiaa mielessään pysty erottamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi yleensä aikuinen, vaikkapa 30 vuotta sitten lapsuuskodistaan muuttanut raportoi äidille edelleen  asiansa ja terapiansa ja käy äitinsä "kimppuun" lapsuudestaan?

Tämä.

5-kymppisten naisten villitys täällä palstalla dissata vanhaa raihnaista yli 8-kymppistä äitiään.

Anteeksianto (ihan turhista asioista) ei ole ollenkaan hullumpi idea, se selkeyttää myös omaa päätä.

Juuri tämänkaltainen lapsien tunteiden vähättely on juurisyy aika monille, miksi he katkaisevat välit vanhempiinsa.

Turha on itkeä täällä, että miksi eivät pidä yhteyttä ja miksi ovat suuttuneet "turhista asioista". Ootte omat tilanteenne aiheuttaneet.

Kysymys kuuluu miksi odottaa 5-kymppiseksi ennenkuin alkaa vatvoa? Ja miksi setviä asiaa keskustelupalstalla?

Koska äiti ei ole osannut ottaa sitä aiemmin vastaan eikä osa sittenkään. 

Mihin siinä terapiassa käymisessä tarvitaan sitä äitiä sittenkin vaikka terapeutin on uskottava potilaansa yksipuolinen käsitys asioista. " ilkeyttään eivät antaneet kielikurssirahaa vaikka äipällä kalliit korut ja turkki, eivät minua rakastaneet." 

Miksi se terapeutti tarvitsisi sen äidin käsityksen asiasta? 

Ja kuitenkin yllyttää asiakkaansa vaatimaan äudiltä selityksiä ja anteeksipyyntöjä? Tai jopa velvoittaa läksynä.

Jos noin tekee, on se sen asiakkaan hyväksi. Mikä ongelma? 

Niin. Tuossa kirjassa tämä on ongelma. Siitähän tässä puhutaan.

Äidin kimppuun yksipuolisesti terapeutti yllyttää asiakkaansa tietämättä miten harhaisia muistoja asiakas kertoo.

Ja miksi se äiti pitää mitenkää sotkea viiskymppisen mt-ongelmiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ilmiö alkaa olemaan jo koomisen vitsin tasolla, kaikki mitä sanotaan kuitataan uhriutumalla jostain mitä kukaan ei ole sanonut.

Oma äiti on kans tämmönen, teeskentelee olevansa lukutaidoton ja kykenemätön ymmärtämään yksinkertaisia asioita ja kuvittelee olevansa uhri kun minä en jaksa enää tämmöistä pelleilyä ja loputonta venkoilua ja vähättelyä.

Mikähän siinä on että tästä sotien jälkeisestä sukupolvesta kasvoi näin narsistinen? Säälittäis heidän puolesta jos se ei olisi yhtäaikaa ihan uskomattoman typerää, pahan tahtoista ja täysin merkityksetöntä, kuolevat kukkulalle joka ei kiinnosta ketään muuta, suojelevat kulissejaan vaikka ne kulissit on olleet täysin mädät ja läpinäkyvät.

Tämä kirjoitus oli aivan naulankantaan.

Mulla on myös tuollainen äiti, kaikki tavallisetkin asiat ja keskustelun yritykset muuttuvat aivan sekopäiseksi venkoiluksi ja kaikki missä on vähäinenkin viittaus tunne-elämään on äidistä temppuilua. 

Sitä ei tajua ennen kuin on itse aikuinen, viettänyt pitempään jo poissa lapsuuden kodista ja tavannut paljon järkeviä ja asioihin tasapainoisesti suhtautuvia ihmisiä. Se ristiriita, että äiti venkoilee tavallisista asioista ja syyttää muita, etenkin lapsia, temppuilusta, jos jossakin edes sivutaan tunteita on todellinen mind fuck. Pahoittelut rumasta sanasta, mutta mielestäni kuvaa hyvin mitä tapahtuu tuollaisen narsistisesti virittäytyneen pellem vaikutuspiirissä. 

Nykyisin olen oppinut ohittamaan äitini vääntämiset ja sähläämiset, olenhan jo yli 40 vuotta opetellut. Olen myös oppinut pitämään etäisyyttä, nähdään joskus ja jouluna ja soitellaan harvakeltaan. Tuolloin annan äidin puhua pihatöistä, naapureista ja telkkariohjelmista ja ollaan etäisen kohteliaita. Mitään sen ihmeempää en odota. Jos en saanut lapsenakaan mitään syvempää kohtaamista tunnetasolla, niin eipä sitä ole tulossa nytkään. 

Jossain kohtaa omien lasten ollessa pieniä asia tuli pintaan kipeästi ja yritin kaikesta huolimatta keskustella siitä äidin kanssa. Lukija voi päätellä miten kävi. 

Luultavasti nuo 70+ jotka ovat keski-ikäisten vanhempia eivät ole tottuneet tuohon olet rakas, olet ihana, tuohon elokuvista ja ulkomailta tulleeseen pinnalliseen "lässytykseen" minkä tyttärensä jo osaavat.

Monen rakkaus on ollut sitä huolenpitoa, aikuisena jäyhää kyselyä mitä kuuluu. Varovaista kyselyä ettei vaan tunkeile. 

Tuo ikäluokka osasi antaa lastensa itsenäistyä.  Nykyisin äidit korjaavat tuon ja lasten ei anneta aikuistua vaan holhotaan kolmikymppisiksi.

Jos osasi, miksi hän on tuossa tilanteessa? 

Onko hän sinkku kun etsii edelleen äidiltään jotain muuta kuin aikuista suhdetta?

Avioituneen perheessä on se puoliso ja kummankin vanhempien on tiedettävä asemansa, ei roikkua lapsessaan.

Ihan kuule aikuista suhdetta hän etsii. Aikuisten suhteessa on tunneyhteys ja läheisyyttä, halitaan ja keskustellaan, jaetaan tärkeän ihmisen kanssa elämää. 

Puolison kanssa jaetaan aikuiselämä, koetaan läheisyyttä ja keskustellaan asiat. 

Ei siis halaa edes lastaan, vain puolisoaan? Ja sitten jos lapsi aikuisena haluaisi toisin, sanoo, että puoliso on sitä varten? Niin että hyvää vanhemmuutta ja tervettä itsenäistymistä 😂

Terapian tarvetta tosiaan jos ei erota sylilasta, pientä lasta, aikuisesta itsestään vaan näkee itsensä taaperona ja lapsena.

No eihän näe. Kuinka sairas pitää olla, jos ajattelee, että lasta halitaan, mutta se loppuu aikuisena, kun sitten halaa vain puolisoaan? Onko se sun mielestä seksuaalista vai mitä ihmettä? Sun lapsi se aikuinen lapsikin on. Ja koko keskustelu lähti liikkeelle siitä, että se äiti ei ole halinut, koska se ei ollut luontevaa. Nyt yhtäkkiä se oli luontevaa, mutta silti vaan etoo sitten myöhemmin. 

Lapsen sylittely on  vähän eri asia kuin jäyhien aikuisten keskinäiset halaukset.

Mutta terapia on tarpeen jos ei näitä kahta asiaa mielessään pysty erottamaan.

Tossahan vain se toinen on jäyhä. Ja miksi se jäyhyys nyt yhtäkkiä syntyisi omaa lasta kohtaan? Sinä olet ainut, joka hokee että vain lapsia halataan tai että se olisi jotenkin eri asia aikuisilla. Hali on hali, sun ajatusta siitä ene edes halua ymmärtää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi yleensä aikuinen, vaikkapa 30 vuotta sitten lapsuuskodistaan muuttanut raportoi äidille edelleen  asiansa ja terapiansa ja käy äitinsä "kimppuun" lapsuudestaan?

Tämä.

5-kymppisten naisten villitys täällä palstalla dissata vanhaa raihnaista yli 8-kymppistä äitiään.

Anteeksianto (ihan turhista asioista) ei ole ollenkaan hullumpi idea, se selkeyttää myös omaa päätä.

Juuri tämänkaltainen lapsien tunteiden vähättely on juurisyy aika monille, miksi he katkaisevat välit vanhempiinsa.

Turha on itkeä täällä, että miksi eivät pidä yhteyttä ja miksi ovat suuttuneet "turhista asioista". Ootte omat tilanteenne aiheuttaneet.

Kysymys kuuluu miksi odottaa 5-kymppiseksi ennenkuin alkaa vatvoa? Ja miksi setviä asiaa keskustelupalstalla?

Koska äiti ei ole osannut ottaa sitä aiemmin vastaan eikä osa sittenkään. 

Mihin siinä terapiassa käymisessä tarvitaan sitä äitiä sittenkin vaikka terapeutin on uskottava potilaansa yksipuolinen käsitys asioista. " ilkeyttään eivät antaneet kielikurssirahaa vaikka äipällä kalliit korut ja turkki, eivät minua rakastaneet." 

Miksi se terapeutti tarvitsisi sen äidin käsityksen asiasta? 

Ja kuitenkin yllyttää asiakkaansa vaatimaan äudiltä selityksiä ja anteeksipyyntöjä? Tai jopa velvoittaa läksynä.

Jos noin tekee, on se sen asiakkaan hyväksi. Mikä ongelma? 

Niin. Tuossa kirjassa tämä on ongelma. Siitähän tässä puhutaan.

Äidin kimppuun yksipuolisesti terapeutti yllyttää asiakkaansa tietämättä miten harhaisia muistoja asiakas kertoo.

Ja miksi se äiti pitää mitenkää sotkea viiskymppisen mt-ongelmiin?

Paskanmarjat. Kukaan ei yllytä kenenkään kimppuun. Jos sun on vaikea kohdata asioita tai puhua asioista, ole nyt edes onnellinen, että lapsesi sen osaa. 

Se ei ole my-ongelma, jos pohtii elämäänsä taaksekinpäin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi yleensä aikuinen, vaikkapa 30 vuotta sitten lapsuuskodistaan muuttanut raportoi äidille edelleen  asiansa ja terapiansa ja käy äitinsä "kimppuun" lapsuudestaan?

Tämä.

5-kymppisten naisten villitys täällä palstalla dissata vanhaa raihnaista yli 8-kymppistä äitiään.

Anteeksianto (ihan turhista asioista) ei ole ollenkaan hullumpi idea, se selkeyttää myös omaa päätä.

Juuri tämänkaltainen lapsien tunteiden vähättely on juurisyy aika monille, miksi he katkaisevat välit vanhempiinsa.

Turha on itkeä täällä, että miksi eivät pidä yhteyttä ja miksi ovat suuttuneet "turhista asioista". Ootte omat tilanteenne aiheuttaneet.

Kysymys kuuluu miksi odottaa 5-kymppiseksi ennenkuin alkaa vatvoa? Ja miksi setviä asiaa keskustelupalstalla?

Koska äiti ei ole osannut ottaa sitä aiemmin vastaan eikä osa sittenkään. 

Mihin siinä terapiassa käymisessä tarvitaan sitä äitiä sittenkin vaikka terapeutin on uskottava potilaansa yksipuolinen käsitys asioista. " ilkeyttään eivät antaneet kielikurssirahaa vaikka äipällä kalliit korut ja turkki, eivät minua rakastaneet." 

Miksi se terapeutti tarvitsisi sen äidin käsityksen asiasta? 

Ja kuitenkin yllyttää asiakkaansa vaatimaan äudiltä selityksiä ja anteeksipyyntöjä? Tai jopa velvoittaa läksynä.

Jos noin tekee, on se sen asiakkaan hyväksi. Mikä ongelma? 

Niin. Tuossa kirjassa tämä on ongelma. Siitähän tässä puhutaan.

Äidin kimppuun yksipuolisesti terapeutti yllyttää asiakkaansa tietämättä miten harhaisia muistoja asiakas kertoo.

Ja miksi se äiti pitää mitenkää sotkea viiskymppisen mt-ongelmiin?

Paskanmarjat. Kukaan ei yllytä kenenkään kimppuun. Jos sun on vaikea kohdata asioita tai puhua asioista, ole nyt edes onnellinen, että lapsesi sen osaa. 

Se ei ole my-ongelma, jos pohtii elämäänsä taaksekinpäin. 

Jos Kela korvaa osan maksusta kyseessä on lääkärin toteama mielenterveysongelma 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi yleensä aikuinen, vaikkapa 30 vuotta sitten lapsuuskodistaan muuttanut raportoi äidille edelleen  asiansa ja terapiansa ja käy äitinsä "kimppuun" lapsuudestaan?

Tämä.

5-kymppisten naisten villitys täällä palstalla dissata vanhaa raihnaista yli 8-kymppistä äitiään.

Anteeksianto (ihan turhista asioista) ei ole ollenkaan hullumpi idea, se selkeyttää myös omaa päätä.

Juuri tämänkaltainen lapsien tunteiden vähättely on juurisyy aika monille, miksi he katkaisevat välit vanhempiinsa.

Turha on itkeä täällä, että miksi eivät pidä yhteyttä ja miksi ovat suuttuneet "turhista asioista". Ootte omat tilanteenne aiheuttaneet.

Kysymys kuuluu miksi odottaa 5-kymppiseksi ennenkuin alkaa vatvoa? Ja miksi setviä asiaa keskustelupalstalla?

Koska äiti ei ole osannut ottaa sitä aiemmin vastaan eikä osa sittenkään. 

Mihin siinä terapiassa käymisessä tarvitaan sitä äitiä sittenkin vaikka terapeutin on uskottava potilaansa yksipuolinen käsitys asioista. " ilkeyttään eivät antaneet kielikurssirahaa vaikka äipällä kalliit korut ja turkki, eivät minua rakastaneet." 

Miksi se terapeutti tarvitsisi sen äidin käsityksen asiasta? 

Ja kuitenkin yllyttää asiakkaansa vaatimaan äudiltä selityksiä ja anteeksipyyntöjä? Tai jopa velvoittaa läksynä.

Jos noin tekee, on se sen asiakkaan hyväksi. Mikä ongelma? 

Niin. Tuossa kirjassa tämä on ongelma. Siitähän tässä puhutaan.

Äidin kimppuun yksipuolisesti terapeutti yllyttää asiakkaansa tietämättä miten harhaisia muistoja asiakas kertoo.

Ja miksi se äiti pitää mitenkää sotkea viiskymppisen mt-ongelmiin?

Paskanmarjat. Kukaan ei yllytä kenenkään kimppuun. Jos sun on vaikea kohdata asioita tai puhua asioista, ole nyt edes onnellinen, että lapsesi sen osaa. 

Se ei ole my-ongelma, jos pohtii elämäänsä taaksekinpäin. 

Jos Kela korvaa osan maksusta kyseessä on lääkärin toteama mielenterveysongelma 

No jos onkin, kysytkö tosissasi miksi se vanhemmalle kuuluisi? Tollasella asenteella on ihan selvää että on osasyyllinen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi yleensä aikuinen, vaikkapa 30 vuotta sitten lapsuuskodistaan muuttanut raportoi äidille edelleen  asiansa ja terapiansa ja käy äitinsä "kimppuun" lapsuudestaan?

Tämä.

5-kymppisten naisten villitys täällä palstalla dissata vanhaa raihnaista yli 8-kymppistä äitiään.

Anteeksianto (ihan turhista asioista) ei ole ollenkaan hullumpi idea, se selkeyttää myös omaa päätä.

Juuri tämänkaltainen lapsien tunteiden vähättely on juurisyy aika monille, miksi he katkaisevat välit vanhempiinsa.

Turha on itkeä täällä, että miksi eivät pidä yhteyttä ja miksi ovat suuttuneet "turhista asioista". Ootte omat tilanteenne aiheuttaneet.

Kysymys kuuluu miksi odottaa 5-kymppiseksi ennenkuin alkaa vatvoa? Ja miksi setviä asiaa keskustelupalstalla?

Koska äiti ei ole osannut ottaa sitä aiemmin vastaan eikä osa sittenkään. 

Mihin siinä terapiassa käymisessä tarvitaan sitä äitiä sittenkin vaikka terapeutin on uskottava potilaansa yksipuolinen käsitys asioista. " ilkeyttään eivät antaneet kielikurssirahaa vaikka äipällä kalliit korut ja turkki, eivät minua rakastaneet." 

Miksi se terapeutti tarvitsisi sen äidin käsityksen asiasta? 

Ja kuitenkin yllyttää asiakkaansa vaatimaan äudiltä selityksiä ja anteeksipyyntöjä? Tai jopa velvoittaa läksynä.

Jos noin tekee, on se sen asiakkaan hyväksi. Mikä ongelma? 

Niin. Tuossa kirjassa tämä on ongelma. Siitähän tässä puhutaan.

Äidin kimppuun yksipuolisesti terapeutti yllyttää asiakkaansa tietämättä miten harhaisia muistoja asiakas kertoo.

Ja miksi se äiti pitää mitenkää sotkea viiskymppisen mt-ongelmiin?

Paskanmarjat. Kukaan ei yllytä kenenkään kimppuun. Jos sun on vaikea kohdata asioita tai puhua asioista, ole nyt edes onnellinen, että lapsesi sen osaa. 

Se ei ole my-ongelma, jos pohtii elämäänsä taaksekinpäin. 

Jos Kela korvaa osan maksusta kyseessä on lääkärin toteama mielenterveysongelma 

Kyllä se taitaa olla sillä, joka on sitä mieltä, että asioista ei saa puhua. Onneksi monesta näiden lapsista on tullut ihan fiksujakin tapauksia eivätkä jatka vanhempiensa umpimielisyyttä. Hyvä vaan, jos terapeutti tässä auttaa niitä, jotka haluavat kertoa vanhemmilleen heidän virheistään. Menköön sitten katkerana hautaan, jos ei silloinkaan tajua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi yleensä aikuinen, vaikkapa 30 vuotta sitten lapsuuskodistaan muuttanut raportoi äidille edelleen  asiansa ja terapiansa ja käy äitinsä "kimppuun" lapsuudestaan?

Tämä.

5-kymppisten naisten villitys täällä palstalla dissata vanhaa raihnaista yli 8-kymppistä äitiään.

Anteeksianto (ihan turhista asioista) ei ole ollenkaan hullumpi idea, se selkeyttää myös omaa päätä.

Juuri tämänkaltainen lapsien tunteiden vähättely on juurisyy aika monille, miksi he katkaisevat välit vanhempiinsa.

Turha on itkeä täällä, että miksi eivät pidä yhteyttä ja miksi ovat suuttuneet "turhista asioista". Ootte omat tilanteenne aiheuttaneet.

Kysymys kuuluu miksi odottaa 5-kymppiseksi ennenkuin alkaa vatvoa? Ja miksi setviä asiaa keskustelupalstalla?

Koska äiti ei ole osannut ottaa sitä aiemmin vastaan eikä osa sittenkään. 

Mihin siinä terapiassa käymisessä tarvitaan sitä äitiä sittenkin vaikka terapeutin on uskottava potilaansa yksipuolinen käsitys asioista. " ilkeyttään eivät antaneet kielikurssirahaa vaikka äipällä kalliit korut ja turkki, eivät minua rakastaneet." 

Miksi se terapeutti tarvitsisi sen äidin käsityksen asiasta? 

Ja kuitenkin yllyttää asiakkaansa vaatimaan äudiltä selityksiä ja anteeksipyyntöjä? Tai jopa velvoittaa läksynä.

Jos noin tekee, on se sen asiakkaan hyväksi. Mikä ongelma? 

Niin. Tuossa kirjassa tämä on ongelma. Siitähän tässä puhutaan.

Äidin kimppuun yksipuolisesti terapeutti yllyttää asiakkaansa tietämättä miten harhaisia muistoja asiakas kertoo.

Ja miksi se äiti pitää mitenkää sotkea viiskymppisen mt-ongelmiin?

Paskanmarjat. Kukaan ei yllytä kenenkään kimppuun. Jos sun on vaikea kohdata asioita tai puhua asioista, ole nyt edes onnellinen, että lapsesi sen osaa. 

Se ei ole my-ongelma, jos pohtii elämäänsä taaksekinpäin. 

Jos Kela korvaa osan maksusta kyseessä on lääkärin toteama mielenterveysongelma 

Kyllä se taitaa olla sillä, joka on sitä mieltä, että asioista ei saa puhua. Onneksi monesta näiden lapsista on tullut ihan fiksujakin tapauksia eivätkä jatka vanhempiensa umpimielisyyttä. Hyvä vaan, jos terapeutti tässä auttaa niitä, jotka haluavat kertoa vanhemmilleen heidän virheistään. Menköön sitten katkerana hautaan, jos ei silloinkaan tajua. 

Miten se 80-vuotias sen lapsensa pystyy parantamaan?  Vahva on usko äidin kaikkivoipaisuuteen, äiti halii ja sanoo anteeksi, tyttären pää on terve työelämän vaikeuksista ja rikkoutuneista parisuhteista ja omista narkkarinuorista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi yleensä aikuinen, vaikkapa 30 vuotta sitten lapsuuskodistaan muuttanut raportoi äidille edelleen  asiansa ja terapiansa ja käy äitinsä "kimppuun" lapsuudestaan?

Tämä.

5-kymppisten naisten villitys täällä palstalla dissata vanhaa raihnaista yli 8-kymppistä äitiään.

Anteeksianto (ihan turhista asioista) ei ole ollenkaan hullumpi idea, se selkeyttää myös omaa päätä.

Juuri tämänkaltainen lapsien tunteiden vähättely on juurisyy aika monille, miksi he katkaisevat välit vanhempiinsa.

Turha on itkeä täällä, että miksi eivät pidä yhteyttä ja miksi ovat suuttuneet "turhista asioista". Ootte omat tilanteenne aiheuttaneet.

Kysymys kuuluu miksi odottaa 5-kymppiseksi ennenkuin alkaa vatvoa? Ja miksi setviä asiaa keskustelupalstalla?

Koska äiti ei ole osannut ottaa sitä aiemmin vastaan eikä osa sittenkään. 

Mihin siinä terapiassa käymisessä tarvitaan sitä äitiä sittenkin vaikka terapeutin on uskottava potilaansa yksipuolinen käsitys asioista. " ilkeyttään eivät antaneet kielikurssirahaa vaikka äipällä kalliit korut ja turkki, eivät minua rakastaneet." 

Miksi se terapeutti tarvitsisi sen äidin käsityksen asiasta? 

Ja kuitenkin yllyttää asiakkaansa vaatimaan äudiltä selityksiä ja anteeksipyyntöjä? Tai jopa velvoittaa läksynä.

Jos noin tekee, on se sen asiakkaan hyväksi. Mikä ongelma? 

Niin. Tuossa kirjassa tämä on ongelma. Siitähän tässä puhutaan.

Äidin kimppuun yksipuolisesti terapeutti yllyttää asiakkaansa tietämättä miten harhaisia muistoja asiakas kertoo.

Ja miksi se äiti pitää mitenkää sotkea viiskymppisen mt-ongelmiin?

Paskanmarjat. Kukaan ei yllytä kenenkään kimppuun. Jos sun on vaikea kohdata asioita tai puhua asioista, ole nyt edes onnellinen, että lapsesi sen osaa. 

Se ei ole my-ongelma, jos pohtii elämäänsä taaksekinpäin. 

Jos Kela korvaa osan maksusta kyseessä on lääkärin toteama mielenterveysongelma 

Kyllä se taitaa olla sillä, joka on sitä mieltä, että asioista ei saa puhua. Onneksi monesta näiden lapsista on tullut ihan fiksujakin tapauksia eivätkä jatka vanhempiensa umpimielisyyttä. Hyvä vaan, jos terapeutti tässä auttaa niitä, jotka haluavat kertoa vanhemmilleen heidän virheistään. Menköön sitten katkerana hautaan, jos ei silloinkaan tajua. 

Miten se 80-vuotias sen lapsensa pystyy parantamaan?  Vahva on usko äidin kaikkivoipaisuuteen, äiti halii ja sanoo anteeksi, tyttären pää on terve työelämän vaikeuksista ja rikkoutuneista parisuhteista ja omista narkkarinuorista.

Ei sen kuulukaan parantaa. Et ole tosissasi 😅

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi yleensä aikuinen, vaikkapa 30 vuotta sitten lapsuuskodistaan muuttanut raportoi äidille edelleen  asiansa ja terapiansa ja käy äitinsä "kimppuun" lapsuudestaan?

Tämä.

5-kymppisten naisten villitys täällä palstalla dissata vanhaa raihnaista yli 8-kymppistä äitiään.

Anteeksianto (ihan turhista asioista) ei ole ollenkaan hullumpi idea, se selkeyttää myös omaa päätä.

Juuri tämänkaltainen lapsien tunteiden vähättely on juurisyy aika monille, miksi he katkaisevat välit vanhempiinsa.

Turha on itkeä täällä, että miksi eivät pidä yhteyttä ja miksi ovat suuttuneet "turhista asioista". Ootte omat tilanteenne aiheuttaneet.

Kysymys kuuluu miksi odottaa 5-kymppiseksi ennenkuin alkaa vatvoa? Ja miksi setviä asiaa keskustelupalstalla?

Koska äiti ei ole osannut ottaa sitä aiemmin vastaan eikä osa sittenkään. 

Mihin siinä terapiassa käymisessä tarvitaan sitä äitiä sittenkin vaikka terapeutin on uskottava potilaansa yksipuolinen käsitys asioista. " ilkeyttään eivät antaneet kielikurssirahaa vaikka äipällä kalliit korut ja turkki, eivät minua rakastaneet." 

Miksi se terapeutti tarvitsisi sen äidin käsityksen asiasta? 

Ja kuitenkin yllyttää asiakkaansa vaatimaan äudiltä selityksiä ja anteeksipyyntöjä? Tai jopa velvoittaa läksynä.

Jos noin tekee, on se sen asiakkaan hyväksi. Mikä ongelma? 

No kun se äiti menee rikki ja nolostuu kun jää kiinni epätäydellisyydestä. 

Eiköhän nolostuminen ole melko lievä ilmaus sille, mitä tapahtuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärtänyt aloituksesta mitään.

Miksi käyt vauvaa edes lukemassa kun aina kerrot ettet ymmärrä lukemaasi? 

Tuo oli ensimmäinen kerta, kun noin kirjoitin. Aloituksen tekijän kannattaisi käyttää vähän aikaa aloitukseen eikä huitaista muutaman sanan epäselvyyttä, jos keskustelua haluaa.

Mainittiin kirja ja kehoitettiin lukemaan. Mikä jäi epäselväksi? Äitiään moittivat voisivat lukea saadakseen muutakin näkökulmaa.

Ei kukaan rupea jotain saatanan kirjaa lukemaan että tämä avauksesi avautuisi.