Kuka puolustaisi äitiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi yleensä aikuinen, vaikkapa 30 vuotta sitten lapsuuskodistaan muuttanut raportoi äidille edelleen  asiansa ja terapiansa ja käy äitinsä "kimppuun" lapsuudestaan?

Tämä.

5-kymppisten naisten villitys täällä palstalla dissata vanhaa raihnaista yli 8-kymppistä äitiään.

Anteeksianto (ihan turhista asioista) ei ole ollenkaan hullumpi idea, se selkeyttää myös omaa päätä.

Juuri tämänkaltainen lapsien tunteiden vähättely on juurisyy aika monille, miksi he katkaisevat välit vanhempiinsa.

Turha on itkeä täällä, että miksi eivät pidä yhteyttä ja miksi ovat suuttuneet "turhista asioista". Ootte omat tilanteenne aiheuttaneet.

Kysymys kuuluu miksi odottaa 5-kymppiseksi ennenkuin alkaa vatvoa? Ja miksi setviä asiaa keskustelupalstalla?

Koska äiti ei ole osannut ottaa sitä aiemmin vastaan eikä osa sittenkään. 

Mihin siinä terapiassa käymisessä tarvitaan sitä äitiä sittenkin vaikka terapeutin on uskottava potilaansa yksipuolinen käsitys asioista. " ilkeyttään eivät antaneet kielikurssirahaa vaikka äipällä kalliit korut ja turkki, eivät minua rakastaneet." 

Miksi se terapeutti tarvitsisi sen äidin käsityksen asiasta? 

Ja kuitenkin yllyttää asiakkaansa vaatimaan äudiltä selityksiä ja anteeksipyyntöjä? Tai jopa velvoittaa läksynä.

Jos noin tekee, on se sen asiakkaan hyväksi. Mikä ongelma? 

No kun se äiti menee rikki ja nolostuu kun jää kiinni epätäydellisyydestä. 

Eiköhän nolostuminen ole melko lievä ilmaus sille, mitä tapahtuu.

No mitä tapahtuu? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärtänyt aloituksesta mitään.

Miksi käyt vauvaa edes lukemassa kun aina kerrot ettet ymmärrä lukemaasi? 

Tuo oli ensimmäinen kerta, kun noin kirjoitin. Aloituksen tekijän kannattaisi käyttää vähän aikaa aloitukseen eikä huitaista muutaman sanan epäselvyyttä, jos keskustelua haluaa.

Mainittiin kirja ja kehoitettiin lukemaan. Mikä jäi epäselväksi? Äitiään moittivat voisivat lukea saadakseen muutakin näkökulmaa.

Sinä et tiedä kuinka perseestä minun äitini oli niin älä tule minua moralisoimaan yhtään. Jos sinun äitisi olisi pilannut sinun elämäsi niin sulla olisi eri mielipide asiaan. Siinä sulle muutakin näkökulmaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi yleensä aikuinen, vaikkapa 30 vuotta sitten lapsuuskodistaan muuttanut raportoi äidille edelleen  asiansa ja terapiansa ja käy äitinsä "kimppuun" lapsuudestaan?

Tämä.

5-kymppisten naisten villitys täällä palstalla dissata vanhaa raihnaista yli 8-kymppistä äitiään.

Anteeksianto (ihan turhista asioista) ei ole ollenkaan hullumpi idea, se selkeyttää myös omaa päätä.

Juuri tämänkaltainen lapsien tunteiden vähättely on juurisyy aika monille, miksi he katkaisevat välit vanhempiinsa.

Turha on itkeä täällä, että miksi eivät pidä yhteyttä ja miksi ovat suuttuneet "turhista asioista". Ootte omat tilanteenne aiheuttaneet.

Kysymys kuuluu miksi odottaa 5-kymppiseksi ennenkuin alkaa vatvoa? Ja miksi setviä asiaa keskustelupalstalla?

Koska äiti ei ole osannut ottaa sitä aiemmin vastaan eikä osa sittenkään. 

Mihin siinä terapiassa käymisessä tarvitaan sitä äitiä sittenkin vaikka terapeutin on uskottava potilaansa yksipuolinen käsitys asioista. " ilkeyttään eivät antaneet kielikurssirahaa vaikka äipällä kalliit korut ja turkki, eivät minua rakastaneet." 

Miksi se terapeutti tarvitsisi sen äidin käsityksen asiasta? 

Ja kuitenkin yllyttää asiakkaansa vaatimaan äudiltä selityksiä ja anteeksipyyntöjä? Tai jopa velvoittaa läksynä.

Jos noin tekee, on se sen asiakkaan hyväksi. Mikä ongelma? 

Niin. Tuossa kirjassa tämä on ongelma. Siitähän tässä puhutaan.

Äidin kimppuun yksipuolisesti terapeutti yllyttää asiakkaansa tietämättä miten harhaisia muistoja asiakas kertoo.

Ja miksi se äiti pitää mitenkää sotkea viiskymppisen mt-ongelmiin?

Paskanmarjat. Kukaan ei yllytä kenenkään kimppuun. Jos sun on vaikea kohdata asioita tai puhua asioista, ole nyt edes onnellinen, että lapsesi sen osaa. 

Se ei ole my-ongelma, jos pohtii elämäänsä taaksekinpäin. 

Jos Kela korvaa osan maksusta kyseessä on lääkärin toteama mielenterveysongelma 

Kyllä se taitaa olla sillä, joka on sitä mieltä, että asioista ei saa puhua. Onneksi monesta näiden lapsista on tullut ihan fiksujakin tapauksia eivätkä jatka vanhempiensa umpimielisyyttä. Hyvä vaan, jos terapeutti tässä auttaa niitä, jotka haluavat kertoa vanhemmilleen heidän virheistään. Menköön sitten katkerana hautaan, jos ei silloinkaan tajua. 

Eli mielestäsi terapeutit tosiaan vaativat potilaitaan haukkumaan vanhempansa ym mielipahaa aiheuttaneet henkilöt.

Kirjailija siis puhuu todellisesta ongelmasta,  äidit syytetyn penkillä ilman puolustuspuheenvuoroa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi yleensä aikuinen, vaikkapa 30 vuotta sitten lapsuuskodistaan muuttanut raportoi äidille edelleen  asiansa ja terapiansa ja käy äitinsä "kimppuun" lapsuudestaan?

Tämä.

5-kymppisten naisten villitys täällä palstalla dissata vanhaa raihnaista yli 8-kymppistä äitiään.

Anteeksianto (ihan turhista asioista) ei ole ollenkaan hullumpi idea, se selkeyttää myös omaa päätä.

Juuri tämänkaltainen lapsien tunteiden vähättely on juurisyy aika monille, miksi he katkaisevat välit vanhempiinsa.

Turha on itkeä täällä, että miksi eivät pidä yhteyttä ja miksi ovat suuttuneet "turhista asioista". Ootte omat tilanteenne aiheuttaneet.

Kysymys kuuluu miksi odottaa 5-kymppiseksi ennenkuin alkaa vatvoa? Ja miksi setviä asiaa keskustelupalstalla?

Koska äiti ei ole osannut ottaa sitä aiemmin vastaan eikä osa sittenkään. 

Mihin siinä terapiassa käymisessä tarvitaan sitä äitiä sittenkin vaikka terapeutin on uskottava potilaansa yksipuolinen käsitys asioista. " ilkeyttään eivät antaneet kielikurssirahaa vaikka äipällä kalliit korut ja turkki, eivät minua rakastaneet." 

Miksi se terapeutti tarvitsisi sen äidin käsityksen asiasta? 

Ja kuitenkin yllyttää asiakkaansa vaatimaan äudiltä selityksiä ja anteeksipyyntöjä? Tai jopa velvoittaa läksynä.

Jos noin tekee, on se sen asiakkaan hyväksi. Mikä ongelma? 

Niin. Tuossa kirjassa tämä on ongelma. Siitähän tässä puhutaan.

Äidin kimppuun yksipuolisesti terapeutti yllyttää asiakkaansa tietämättä miten harhaisia muistoja asiakas kertoo.

Ja miksi se äiti pitää mitenkää sotkea viiskymppisen mt-ongelmiin?

Paskanmarjat. Kukaan ei yllytä kenenkään kimppuun. Jos sun on vaikea kohdata asioita tai puhua asioista, ole nyt edes onnellinen, että lapsesi sen osaa. 

Se ei ole my-ongelma, jos pohtii elämäänsä taaksekinpäin. 

Jos Kela korvaa osan maksusta kyseessä on lääkärin toteama mielenterveysongelma 

Kyllä se taitaa olla sillä, joka on sitä mieltä, että asioista ei saa puhua. Onneksi monesta näiden lapsista on tullut ihan fiksujakin tapauksia eivätkä jatka vanhempiensa umpimielisyyttä. Hyvä vaan, jos terapeutti tässä auttaa niitä, jotka haluavat kertoa vanhemmilleen heidän virheistään. Menköön sitten katkerana hautaan, jos ei silloinkaan tajua. 

Eli mielestäsi terapeutit tosiaan vaativat potilaitaan haukkumaan vanhempansa ym mielipahaa aiheuttaneet henkilöt.

Kirjailija siis puhuu todellisesta ongelmasta,  äidit syytetyn penkillä ilman puolustuspuheenvuoroa.

Eivät vaadi. Jos vanhempi syyllistyy ja pahoittaa mielensä, eiköhän sitten ole ollut ihan syytäkin. Terapian aikana on oikein hyvä avata asioiaa myös asianosaisille, jos se auttaa nykyhetken prosessoinnissa ja eteenpäin menossa. Terapeutin tehtävä on tukea, jos lähtee asiaa käsittelemään läheistensä kanssa. Kyse ei ole syyttelystä eikä tuomitsemisesta. Saahan se äiti sen sellaisena ottaa, mutta se ei ole lapsen terapeutin syy tai asia lainkaan. Äiti sitten hankkii oman terapeuttinsa, jos haluaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi yleensä aikuinen, vaikkapa 30 vuotta sitten lapsuuskodistaan muuttanut raportoi äidille edelleen  asiansa ja terapiansa ja käy äitinsä "kimppuun" lapsuudestaan?

Tämä.

5-kymppisten naisten villitys täällä palstalla dissata vanhaa raihnaista yli 8-kymppistä äitiään.

Anteeksianto (ihan turhista asioista) ei ole ollenkaan hullumpi idea, se selkeyttää myös omaa päätä.

Juuri tämänkaltainen lapsien tunteiden vähättely on juurisyy aika monille, miksi he katkaisevat välit vanhempiinsa.

Turha on itkeä täällä, että miksi eivät pidä yhteyttä ja miksi ovat suuttuneet "turhista asioista". Ootte omat tilanteenne aiheuttaneet.

Kysymys kuuluu miksi odottaa 5-kymppiseksi ennenkuin alkaa vatvoa? Ja miksi setviä asiaa keskustelupalstalla?

Koska äiti ei ole osannut ottaa sitä aiemmin vastaan eikä osa sittenkään. 

Mihin siinä terapiassa käymisessä tarvitaan sitä äitiä sittenkin vaikka terapeutin on uskottava potilaansa yksipuolinen käsitys asioista. " ilkeyttään eivät antaneet kielikurssirahaa vaikka äipällä kalliit korut ja turkki, eivät minua rakastaneet." 

Miksi se terapeutti tarvitsisi sen äidin käsityksen asiasta? 

Ja kuitenkin yllyttää asiakkaansa vaatimaan äudiltä selityksiä ja anteeksipyyntöjä? Tai jopa velvoittaa läksynä.

Jos noin tekee, on se sen asiakkaan hyväksi. Mikä ongelma? 

Niin. Tuossa kirjassa tämä on ongelma. Siitähän tässä puhutaan.

Äidin kimppuun yksipuolisesti terapeutti yllyttää asiakkaansa tietämättä miten harhaisia muistoja asiakas kertoo.

Ja miksi se äiti pitää mitenkää sotkea viiskymppisen mt-ongelmiin?

Paskanmarjat. Kukaan ei yllytä kenenkään kimppuun. Jos sun on vaikea kohdata asioita tai puhua asioista, ole nyt edes onnellinen, että lapsesi sen osaa. 

Se ei ole my-ongelma, jos pohtii elämäänsä taaksekinpäin. 

Jos Kela korvaa osan maksusta kyseessä on lääkärin toteama mielenterveysongelma 

Kyllä se taitaa olla sillä, joka on sitä mieltä, että asioista ei saa puhua. Onneksi monesta näiden lapsista on tullut ihan fiksujakin tapauksia eivätkä jatka vanhempiensa umpimielisyyttä. Hyvä vaan, jos terapeutti tässä auttaa niitä, jotka haluavat kertoa vanhemmilleen heidän virheistään. Menköön sitten katkerana hautaan, jos ei silloinkaan tajua. 

Eli mielestäsi terapeutit tosiaan vaativat potilaitaan haukkumaan vanhempansa ym mielipahaa aiheuttaneet henkilöt.

Kirjailija siis puhuu todellisesta ongelmasta,  äidit syytetyn penkillä ilman puolustuspuheenvuoroa.

Todellisesta asiasta puhuukin, sen äidin uhriutumisesta ja syytetyksi tulon kokemuksesta. Ongelmahan se ei ole ellei se äiti sitä sellaisena näe. Saa nähdä ja jos nyt ei osaa sitten muutoin toimia, voihqn siitä taas jälleen kerran lastaan ja terapeuttia syyttää. 

Ole ymmärtänyt ihan oikein: tyttäresi terapeutille et tule pääsemään esittämään "puolustuspuheenvuoroasi". Jos yrität ängetä vastaanotolle tai soittaa terapeutille, hän kutsuu poliisin tai tekee sinusta huoli-ilmoituksen kuntasi sosiaalitoimeen. 

Pitääpä hankkia kirja, se on varmasti hyvä kuvaus narsistiäideistä. Oppimateriaalia ei ole koskaan liikaa. 

Tiedän jo lukemattakin, että minun narsistiäitiä ei tarvitse puolustella.

ONKO KAIKKIEN ÄITIEN KUOLTAVA?

Kirjoitin, koska tämä oli kirjoitettava. Ei vain itseni, vaan kaikkien niiden tuhansien äitien puolesta, jotka kantavat häpeää, pelkoa, surua ja syyllisyyttä tietämättä: MIKSI ?

Minulla oli hyvät välit tyttäriini, kunnes toinen heistä lähti psykoterapiaan, alkoi syyllistää minua ja katkaisi lopulta kokonaan välimme väittämällä, että olen mustamaalannut häntä. Väite on järjetön. Omasta mielestäni olin onnistunut luomaan tyttäriini luotettavan vanhempisuhteen. He ovat voineet tukeutua minuun kaikessa. Välimme olivat mutkattomat.

Syyllistäminen kuuluu osana psykoterapian eheytymisprosessiin. Psykoterapioissa käydään läpi tunteita ja asioita, jotka ovat
aiheuttaneet potilaalle menneisyydessä ahdistusta tai traumoja. Tällöin on tavallista, että hän on vihainen vanhemmilleen. Mutta se on tosi tärkeä vaihe koko prosessia, sanoo erikoispsykologi ja psykoterapeutti Nina Pyykkönen.

Aloin kyseenalaistaa asioita. Miten paljon aikuisella lapsella on oikeutta kaataa pahaa oloaan vanhempansa päälle ja samalla lasistaa oman elämänsä vastuusta? Jouduin särkynein mielin haavoittuneeseen tilaan. Surin ja häpesin, enkä uskaltanut kertoa tapahtuneesta kuin parhaalle ystävälleni.

Kun aloin puhua ja kirjoittaa asiasta avoimesti. Useat samanlaiseen tilanteeseen joutuneet äidit ottivat minuun yhteyttä, kyselivät ja kertoivat omista kokemuksistaan. Huomasin, etten ollutkaan yksin suruni ja häpeäni kanssa. Tässä kirjassa kerron omista ja muutamien muiden äitien kokemuksista tyttärenä, äitinä ja syytettynä. Kerron myös omasta äidistäni ja isoäidistäni, jatkammehan aikaisempien
sukupolvien ketjua omille tyttärillemme. Se auttaa heitä ymmärtämään sukupolvien välistä dynamiikkaa.

Käsittelen myös psykologista äidinmurhaa, joka tarkoittaa lapsen, erityisesti tyttären, irtautumista äidistä aikuistumisen prosessissa. Prosessin aikana tyttären tarve raivata tilaa omalle itselle voi tuntua voimakkaana vihana äitiä kohtaan. Viha on suojatunne ja välttämätön osa irtautumista. Mutta prosessia ei ole kuunneltu äitiä. Hänet on jätetty yksin tuskansa kanssa. Aikuisen lapsen vaikeat tunteet ja syytökset satuttavat äitiä. Lapsi on aina oma lapsi, vaikka hän on jo aikuinen.

Jep jep

Kuulostaa mun mielestä siltä, että aloittajan olisi ehkä hyvä käydä siellä terapiassa itse.

Ei ole ihan tervettä tämä hänen jankkauksensa. Kuin olisi jäänyt levy päälle.

Vierailija kirjoitti:

ONKO KAIKKIEN ÄITIEN KUOLTAVA?

Kirjoitin, koska tämä oli kirjoitettava. Ei vain itseni, vaan kaikkien niiden tuhansien äitien puolesta, jotka kantavat häpeää, pelkoa, surua ja syyllisyyttä tietämättä: MIKSI ?

Minulla oli hyvät välit tyttäriini, kunnes toinen heistä lähti psykoterapiaan, alkoi syyllistää minua ja katkaisi lopulta kokonaan välimme väittämällä, että olen mustamaalannut häntä. Väite on järjetön. Omasta mielestäni olin onnistunut luomaan tyttäriini luotettavan vanhempisuhteen. He ovat voineet tukeutua minuun kaikessa. Välimme olivat mutkattomat.

Syyllistäminen kuuluu osana psykoterapian eheytymisprosessiin. Psykoterapioissa käydään läpi tunteita ja asioita, jotka ovat
aiheuttaneet potilaalle menneisyydessä ahdistusta tai traumoja. Tällöin on tavallista, että hän on vihainen vanhemmilleen. Mutta se on tosi tärkeä vaihe koko prosessia, sanoo erikoispsykologi ja psykoterapeutti Nina Pyykkönen.

Aloin kyseenalaistaa asioita. Miten paljon aikuisella lapsella on oikeutta kaataa pahaa oloaan vanhempansa päälle ja samalla lasistaa oman elämänsä vastuusta? Jouduin särkynein mielin haavoittuneeseen tilaan. Surin ja häpesin, enkä uskaltanut kertoa tapahtuneesta kuin parhaalle ystävälleni.

Kun aloin puhua ja kirjoittaa asiasta avoimesti. Useat samanlaiseen tilanteeseen joutuneet äidit ottivat minuun yhteyttä, kyselivät ja kertoivat omista kokemuksistaan. Huomasin, etten ollutkaan yksin suruni ja häpeäni kanssa. Tässä kirjassa kerron omista ja muutamien muiden äitien kokemuksista tyttärenä, äitinä ja syytettynä. Kerron myös omasta äidistäni ja isoäidistäni, jatkammehan aikaisempien
sukupolvien ketjua omille tyttärillemme. Se auttaa heitä ymmärtämään sukupolvien välistä dynamiikkaa.

Käsittelen myös psykologista äidinmurhaa, joka tarkoittaa lapsen, erityisesti tyttären, irtautumista äidistä aikuistumisen prosessissa. Prosessin aikana tyttären tarve raivata tilaa omalle itselle voi tuntua voimakkaana vihana äitiä kohtaan. Viha on suojatunne ja välttämätön osa irtautumista. Mutta prosessia ei ole kuunneltu äitiä. Hänet on jätetty yksin tuskansa kanssa. Aikuisen lapsen vaikeat tunteet ja syytökset satuttavat äitiä. Lapsi on aina oma lapsi, vaikka hän on jo aikuinen.

Jep jep

Niinpä. 
 

Omasta mielestäni olin onnistunut luomaan tyttäriini luotettavan vanhempisuhteen. He ovat voineet tukeutua minuun kaikessa. Välimme olivat mutkattomat.

Sun mielestä ja sinä ja sinä ja vielä kerran sinä. 

Jouduin särkynein mielin haavoittuneeseen tilaan. Surin ja häpesin, enkä uskaltanut kertoa tapahtuneesta kuin parhaalle ystävälleni.

Mites sen tyttären tunteet samasta asiasta? 

Tässä kirjassa kerron omista ja muutamien muiden äitien kokemuksista tyttärenä, äitinä ja syytettynä. Kerron myös omasta äidistäni ja isoäidistäni, jatkammehan aikaisempien
sukupolvien ketjua omille tyttärillemme. Se auttaa heitä ymmärtämään sukupolvien välistä dynamiikkaa.

Juu, ei ole ok siirtää traumaa. Olisit ylpeä että tyttäresi sen ketjun katkaisee. 

Vierailija kirjoitti:

Jos äiti ei puolusta omia lapsiaan, niin vttuako sillä on väliä, kuka puolustaa äitiä.

Se äiti teki päätöksen tehdä ne lapset.

Yleensä siinä päätöksessä on isäkin mukana. Ja se parisuhde tai sen puuttuminen peilautuu lapseen. 

Ihan samalla tavalla kuin sinä peilaat lapsuuttasi tähän keskusteluun. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos äiti ei puolusta omia lapsiaan, niin vttuako sillä on väliä, kuka puolustaa äitiä.

Se äiti teki päätöksen tehdä ne lapset.

Yleensä siinä päätöksessä on isäkin mukana. Ja se parisuhde tai sen puuttuminen peilautuu lapseen. 

Ihan samalla tavalla kuin sinä peilaat lapsuuttasi tähän keskusteluun. 

Miksi tässä keskustelussa puhuttaisiin isistä, kun nimenomaan keskustelu oli äideistä?

Miten paljon täälkä vauvalla onkaan mt-ongelmaisia keski-ikäisiä. Joku taisi arvioida 80 % täällä ikäluokasta.

Mutta prosessia ei ole kuunneltu äitiä. Hänet on jätetty yksin tuskansa kanssa. Aikuisen lapsen vaikeat tunteet ja syytökset satuttavat äitiä. Lapsi on aina oma lapsi, vaikka hän on jo aikuinen.

Miksi olisi kuunneltu? Ai että hän pääsisi ohjailemaan tyttärensä tunteita vai? Eiköhän se kuule ole se tytör, joka on ollut niiden tunteidensa kanssa yksin ja kun vihdoin saa ne sanottua, vastassa on uhriutuja. Tittakai välit laitetaan poikki tossa kohtaa viimeistään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ONKO KAIKKIEN ÄITIEN KUOLTAVA?

Kirjoitin, koska tämä oli kirjoitettava. Ei vain itseni, vaan kaikkien niiden tuhansien äitien puolesta, jotka kantavat häpeää, pelkoa, surua ja syyllisyyttä tietämättä: MIKSI ?

Minulla oli hyvät välit tyttäriini, kunnes toinen heistä lähti psykoterapiaan, alkoi syyllistää minua ja katkaisi lopulta kokonaan välimme väittämällä, että olen mustamaalannut häntä. Väite on järjetön. Omasta mielestäni olin onnistunut luomaan tyttäriini luotettavan vanhempisuhteen. He ovat voineet tukeutua minuun kaikessa. Välimme olivat mutkattomat.

Syyllistäminen kuuluu osana psykoterapian eheytymisprosessiin. Psykoterapioissa käydään läpi tunteita ja asioita, jotka ovat
aiheuttaneet potilaalle menneisyydessä ahdistusta tai traumoja. Tällöin on tavallista, että hän on vihainen vanhemmilleen. Mutta se on tosi tärkeä vaihe koko prosessia, sanoo erikoispsykologi ja psykoterapeutti Nina Pyykkönen.

Aloin kyseenalaistaa asioita. Miten paljon aikuisella lapsella on oikeutta kaataa pahaa oloaan vanhempansa päälle ja samalla lasistaa oman elämänsä vastuusta? Jouduin särkynein mielin haavoittuneeseen tilaan. Surin ja häpesin, enkä uskaltanut kertoa tapahtuneesta kuin parhaalle ystävälleni.

Kun aloin puhua ja kirjoittaa asiasta avoimesti. Useat samanlaiseen tilanteeseen joutuneet äidit ottivat minuun yhteyttä, kyselivät ja kertoivat omista kokemuksistaan. Huomasin, etten ollutkaan yksin suruni ja häpeäni kanssa. Tässä kirjassa kerron omista ja muutamien muiden äitien kokemuksista tyttärenä, äitinä ja syytettynä. Kerron myös omasta äidistäni ja isoäidistäni, jatkammehan aikaisempien
sukupolvien ketjua omille tyttärillemme. Se auttaa heitä ymmärtämään sukupolvien välistä dynamiikkaa.

Käsittelen myös psykologista äidinmurhaa, joka tarkoittaa lapsen, erityisesti tyttären, irtautumista äidistä aikuistumisen prosessissa. Prosessin aikana tyttären tarve raivata tilaa omalle itselle voi tuntua voimakkaana vihana äitiä kohtaan. Viha on suojatunne ja välttämätön osa irtautumista. Mutta prosessia ei ole kuunneltu äitiä. Hänet on jätetty yksin tuskansa kanssa. Aikuisen lapsen vaikeat tunteet ja syytökset satuttavat äitiä. Lapsi on aina oma lapsi, vaikka hän on jo aikuinen.

Jep jep

Niinpä. 
 

Omasta mielestäni olin onnistunut luomaan tyttäriini luotettavan vanhempisuhteen. He ovat voineet tukeutua minuun kaikessa. Välimme olivat mutkattomat.

Sun mielestä ja sinä ja sinä ja vielä kerran sinä. 

Jouduin särkynein mielin haavoittuneeseen tilaan. Surin ja häpesin, enkä uskaltanut kertoa tapahtuneesta kuin parhaalle ystävälleni.

Mites sen tyttären tunteet samasta asiasta? 

Tässä kirjassa kerron omista ja muutamien muiden äitien kokemuksista tyttärenä, äitinä ja syytettynä. Kerron myös omasta äidistäni ja isoäidistäni, jatkammehan aikaisempien
sukupolvien ketjua omille tyttärillemme. Se auttaa heitä ymmärtämään sukupolvien välistä dynamiikkaa.

Juu, ei ole ok siirtää traumaa. Olisit ylpeä että tyttäresi sen ketjun katkaisee. 

Olen vaan tytär, en äiti. Mutta karmeaa luettavaa tuo äitiviha. Etkö tajua että vihaat itseäsi projisoit vaan äitiisi.

Tulispa sota että ihmisillä olisi muuta kuin aikaa syyttää muita omista ongelmistaan. Suomesta tulee vaan märkä läntti kiitos sinunlaistesi. 

Vierailija kirjoitti:

Mutta prosessia ei ole kuunneltu äitiä. Hänet on jätetty yksin tuskansa kanssa. Aikuisen lapsen vaikeat tunteet ja syytökset satuttavat äitiä. Lapsi on aina oma lapsi, vaikka hän on jo aikuinen.

Miksi olisi kuunneltu? Ai että hän pääsisi ohjailemaan tyttärensä tunteita vai? Eiköhän se kuule ole se tytör, joka on ollut niiden tunteidensa kanssa yksin ja kun vihdoin saa ne sanottua, vastassa on uhriutuja. Tittakai välit laitetaan poikki tossa kohtaa viimeistään. 

Tyttärellä ei ole mitään oikeutta puhua omista tunteistaan tai siitä, miten häntä on kohdeltu hänen ollessa nuori!

äidin sana on kaikki kaikessa! Nyt hiljaa! /s

"Olen vaan tytär, en äiti. Mutta karmeaa luettavaa tuo äitiviha. Etkö tajua että vihaat itseäsi projisoit vaan äitiisi.

Tulispa sota että ihmisillä olisi muuta kuin aikaa syyttää muita omista ongelmistaan. Suomesta tulee vaan märkä läntti kiitos sinunlaistesi. "

Et kestä sitä, että muut ovat kanssasi eri mieltä, niin toivot Suomeen sotaa?

Kuulostat tosi tervejärkiseltä ja ei-narsistilta! not

Vierailija kirjoitti:

Miten paljon täälkä vauvalla onkaan mt-ongelmaisia keski-ikäisiä. Joku taisi arvioida 80 % täällä ikäluokasta.

Aloittaja masentuu, kun hänen hätähuutoaan ei kuule kukaan, ei löydy myötätuntoa hänen katkeroituneille ja uhriutuville ajatuksilleen. Siksi aloittaja toistaa ketjun alussa esittelemänsä, puhtaasti omaan mielikuvitukseensa perustuvan ajatuksen, että 80% keski-ikäisistä olisi mielenvikaisia. Ja tämä vain siksi, ettei hän saa pään silitystä keskustelijoilta.

Tämä on nyt vähän aiheen ulkopuolella, mutta mitä eroa on terapiassa tuotetulla fiktiivisellä tarinalla ja aivan tavanomaisella valheella?