Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Luokkanousun tehneenä en koe kuuluvani joukkoon - muita?
En nyt tarkoita luokkanousulla mitään "olin lapsena koditon ja nyt multimiljonääri" -tarinoita, jotka ovat aika harvassa. Vaan näitä tavallisempia tarinoita, missä matalista yhteiskuntaluokista noustaan keskituloisiksi ja missä keskituloiset kipuavat vielä ylöspäin. Olen itse kasvanut melko keskiluokkaisessa kodissa maakunnassa, mutta vanhempieni tausta oli matalampi, isäni lapsuuskoti oli todella köyhä. Tämä näkyy minussa taloudellisena tarkkuutena ja tuhlailun välttämisenä, vaikkei taloudellista huolta ole itselläni ollutkaan. Taustani näkyy minussa yhä, vaikka tienaan hyvin ja asun yhdellä Suomen hyvätuloisimmista postinumeroalueista.
Luokkanousijana minulta puuttuvat monille ylemmissä yhteiskuntaluokissa olleille luontaiset taidot ja elintavat. En "osaa" harrastaa mitään hienoa, en osaa golfata, en lasketella, en purjehtia, kaukomatkat eivät kiinnosta jne. En ole edes koskaan kokeillut noita urheilulajeja, lapsena harrastin vain jumppaa, kokkipuuhakerhoa ja kuvataidekerhoa. Monet menot kauneushoidoista kalliisiin vaatteisiin ja fiineihin ravintoloihin tuntuvat tuhlaukselta, enkä käytä rahaani sellaiseen. Sen sijaan käyn kirjastossa, retkeilen luonnossa, käyn uimahallissa vesijumpassa, luen ja nautin mökkeilystä ilman mukavuuksia.
Tunnen itseni maalaiseksi ja huonommaksi muiden ulkoisesti kaltaisteni seurassa. Tuntuu, etten osaa keskustellakaan kunnolla ihmisten kanssa, joilla monet asiat tulevat luonnostaan. Osalla arvot tuntuvat melko kovilta, elämä on suorittamista, rahan ansaitsemista ja kaikkea materialista menestystä. Toisissa arvostetaan sitä, miten menestyneitä he ovat. Minä arvostan yksinkertaista (monen mielestä tylsää) arkea ja terveyttä. Ammattini on arkinen verrattuna siihen, kun ympärillä on vaikka minkälaista juristia, järjestöjohtajaa, kansainvälistä asiantuntijaa jne.
Minulla ei ole hienoa sukutaustaa tai maistereita suvussa monessa polvessa. Lapsuuskotini ei ollut mikään sosiaalinen kulttuurikoti. En ole koskaan käynyt oopperassa, teatterissa käyminen tuntuu yhä vieraalta ja klassisen musiikin konsertissa kävin ensimmäistä kertaa aikuisena. Olen välillä pihalla sosiaalista normeista, kun lapsuuskodissani ei paljon harrastettu kyläilyä ja vanhempani olivat kotona lähinnä keskenään. Kielitaitoni on huono, ymmärrän englantia hyvin ja ruotsiakin jotenkin, mutta en puhu noita kieliä itse. Kadehdin, kun toiset sulavasti juttelevat small talkia englanniksi tai ruotsiksi ja itse yritän mongertaa jonkin sanan suustani. Harmittaa, kun lapsuuskodissa en ole oppinut asioita, joista olisi nyt aikuisena apua. Yliopistossakin kaikki oli vierasta sitseistä dekaaneihin ja stipendien hakemisesta publiikeihin, jokainen asia on täytynyt opetella alusta.
Arjessa tuntuu eniten sen, että koen itseni monissa tilanteissa nukkavieruksi ja ulkopuoliseksi. En ole niin tyylikäs, kovin hoikka ja hyvin pukeutunut. Vaatteet on toki ehjät, mutta eivät muodikkaat ja voin hyvillä mielin lähteä asioille verkkareissa ilman meikkiä. Koen olevani sellainen homssu maalaisserkku, jolle lähinnä naureskellaan. Usein vain on olo, että en kuulu joukkoon, vaikka olen korkeasti koulutettu, työelämässä pärjännyt ja taloudellisesti menee mukavasti. Onko muilla luokkanousun tehneillä tällaista? Helpottaako tämä olo koskaan?
Ap
Kommentit (710)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Taidat tuntea aikamoista alemmuutta taustastasi. Tuntosarvet ylhäällä toki koko ajan, koska trendit vaihtuu niin tiuhaan ja pitää pysyä ajan hermolla, ettei kukaan vain tajua ettet koskaan uskalla olla oma itsesi."
Noin puhuu mies, jolla on status anxiety päällä koko ajan. Hän projisoi omaa ahdistustaan muihin.Miehille status on kuolemanvakava asia. Naisille vain lisämauste elämään. Tästä on runsaasti tutkimustietoa saatavilla. Useimmat joukkomurhaajat (rampage killers, school shooters, terrorists) ovat matalan statuksen miehiä. Elämä ei tarjoa heille mitään, joten he ovat valmiita tappamaan itsensä. Ja yrittävät aiheuttaa maksimaalisen määrän tuhoa. "Jos mä en saa hyvää elämää, niin ei saa muutkaan! Mä tapan ne!"
Mieslapsen itkupotkuraivarit.On noita missis bucket -tapauksia ilmaantunut näihinkin keskusteluihin aika monia. Kyllä sitä samaa tautia esiintyy molemmilla sukupuolilla yhtä lailla. Vakka kantensa valitsee, voi todeta myös monesta pariskunnasta. Ulkoiset menestymisen merkit ja luokkastatukset eivät ole kaikille mikään itseisarvo. Ja edelleenkin riippumatta sukupuolesta, ansiotasosta tai mahdollisesta aatelistaustasta.
Sä siis ihan oikeasti yrität rinnastaa luokkanousua tekevät naiset ja joukkomurhia tekevät miehet? Tämä selvä.
Etköhän sinä juuri äsken itse tehnyt noita olkinukke -vetoja, ei tuo kommentoimasi? - eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten se on luokkatietoiset ihmiset:
Saako työväen luokkaan kuuluva perhe asua kerrostalon ylimmässä kerroksessa, kun alemmissa kerroksissa asuu ylempään keskiluokkaan kuuluvia perheitä?
En asu samassa kerrostalossa köyhien kanssa. Asun yhdellä Helsingin kalleimmista postinumeroalueista. Kaikki huoneistot meidän talossamme ovat kovan rahan asuntoja. Yhtiöjärjestys kieltää asuntojen vuokraamisen.
Varmaan yläluokkaisena tajuat, että se kielto koskee Airbnb-vuokrausta eli lyhytaikaista vuokrausta. Yhtiöjärjestys eikä yhtiökokous pysty lain mukaan kieltämään yksittäistä asunto-osakkeen omistajaa vuokraamaan omaa asuntoaan muille ihmisille.
Väärin. Täysin väärin. Sinä varmaan duunaritaustaisena luulet, että vuokrauskielto on uusi keksintö ja se tuli käyttöön vasta airbnb-vuokrauksen takia.
Karu totuus on se, että vuokrauskielto (koskien kaikkea vuokraustoimintaa täysin riippumatta vuokrasopimuksen pituudesta) on ollut monessa taloyhtiössä käytössä jo 1960-luvulta lähtien. Sääntö on merkitty yhtiöjärjestykseen heti samana päivänä, kun yhtiöjärjestys laadittiin.
Terveisin,
ylempään keskiluokkaan syntynyt
Harva palstan mies on edes töissä, ei heillä ole mitään käsitystä omistusasunnoista tai yhtiöjärjestyksistä tai vuokrauskielloista. Vuokralla asuvat kehdosta hautaan. Näkeehän sen kommenteista, ovat kuin teinipojan käsialaa... tai ehkä nämä ovatkin teinejä kiinteistösijoittajaunelmineen. Ei voi tietää eikä siksi kannata edes vastata jos joku trolli suoltaa valheita. Uskokoot omiin satuihinsa, ei se muuta tosielämän realiteetteja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
-----Äidin sisar nai oman tasoisensa miehen. Akateemisesti koulutettu ja kovapalkkaisessa asiantuntijatyössä oleva mies. Ylemmän keskiluokan sukutausta.
Vuosikymmenten mittaan äitini ja hänen sisarensa elämä alkoivat ajautua eri suuntiin. Ero ei ole silmiinpistävä, mutta sen huomaa jos tarkastelee elämänlaatua. Sisarella oli eläkkeelle siirtyessään neljä omistusasuntoa. Äidillä vain yksi. Sisar ja äiti tekivät koko työuransa ajan samantyyppisiä työtä (normihyvä palkka, hyvät työnantajat, pitkät työurat samassa firmassa, hyvät työsuhde-edut) mutta elintasoerot alkoivat kasaantua kiihtyvällä tahdilla. .
Äidin sisar on nyt terve, aktiivinen, hyväkuntoinen ja lähestyy 80 vuoden ikää. Äitini kuoli 72-vuotiaana. Hän oli jo vuosikymmenien ajan ollut lihava (huomattava ylipaino), rapakuntoinen ja fyysisesti passiivinen. Hän seurasi miehensä antamaa esimerkkiä. Töiden jälkeen sohvalle ja siitä nukkumaan. Kulttuuriharrastukset eivät kehitä fyysistä kuntoa, joten äidille tuli lähes kaikki "elämäntapasairaudet" mistä lääkäri varoitti. Verenpainetauti, sydämen vajaatoiminta, diabetes, tuki-ja liikuntaelinsairauksia. Kaikki itse aiheutettuja, koska ne olisi voitu helposti välttää. Ennaltaehkäisy (terveet elämäntavat) ovatkin aina ensisijainen hoitomuoto. "Älä nyt omaa terveyttäsi pilaa, jos haluat nauttia eläkevuosistasi."------
Täsähän on suorastaan sosiologian gradun aineisto valmiina.
Jotenkin tämä kolahti itseeni.
Aikoinaan Eva Illoinen kirjoitti viiltävän tarkasti parikin kirjaa naisesta, joka oli päätynyt pieneen teollisuuskaupunkiin (arvattavasti Uusikaupunki) , pieniin vähän parempiin piireihin, tasaisen keskiluokkaisen miehen kanssa, ja koko elämä oli vain yhtä Harmaata janaa.
Itsekin olen saanut suuren ilon tavata juuri kijoittamasi tätisi kaltaisia vanhuksia. Esim anoppini, joka oli 20-luvulla syntynyt ja elänyt Helsingforsissa hyvätasoisen nuoruuden. Vanhoissa mustavalkokuvissa ollaan pitkässä iltapuvussa tanssiaissa, ajellaan jollain avomoottorivenellä leningit päällä ja olipa hän käynyt jo 50-luvulla mm. laivamatkalla Eurooppaan ja mm. käynyt Brisish Museossa. Tämmöistä ei taas minun isoäitini saman aikaan tapahtuneessa elämässä kyllä tapahnut edes samassa läänissä! Senverran kaukana oli nuo elämänpiirit kyllä. Anoppi eli pitkän ja vaihderikkaan elämän, jonka viimeisiä vuosia koetteli fyysinen sairaus, mutta ei sekään häntä tylsistyttänyt.
Takas asiaan: äitisi elämän semmoinen taantuminen ja juuri tuo ihan fyysinen elämäntason romahtaminen oli varmasti karua katseltavaa. Ja varsinkin, kun asianomainen itse ei jotenkin näe eikä havahdu ongelmaan tai sen seurauksiin ollenkaan! Siis yhtään. Nähty on.
Nyt kun tässä itse vanhenee ja kukkeimmat vuoteni sijoittuvat sinne, kun Madonna julkaisi levyjään ( eli siis kuulemma 40 v sitten), niin totisesti olen kiinnittänyt huomiota ihan tähän fyysiseen puoleen , sekä mielenkiinnon ja uteliaisuuden ylläpitämiseen. Tähän täytyy minun vielä enemmän paneutua ja pitää visu huoli siitä, ettei mieheni vaan tipahda mihinkään ns. gubbe-tilaan vielä. Kiitos kirjoituksestasi, se oli hyvä.
Kiitos. Hyvä että löytyy hengenheimolaisia, jotka tunnistavat ilmiön. Itse en tuntenut lapsena jääneeni paitsi mistään, vaikka äiti nai alaspäin. Elämäni on aina ollut taloudellisesti turvattua ja myös emotionaalisesti melko turvallista. Minulla oli neljä rakastavaa isovanhempaa, läheisiä serkkuja, tätejä, setiä ja kaksi ihan normihyvää vanhempaa. Riitelivät kyllä usein ja vaistosin, että liitto on kulissi. Molemmat osapuolet tekivät selväksi, että tuli naitua väärä puoliso, mutta enpäs eroa koska se on sama kuin myöntäisi erehtyneensä. Naimisiin mentiin kovalla tohinalla ja nuoruuden yltiöpäisellä optimismilla. Mukana saattoi olla myös kapinaa, koska äiti halusi päästä naimisiin ennen kuin oma sisar ehtii ensin. Äidin avioliitto on hyvä paperilla, mutta henkilökemiat eivät pitkässä juoksussa (50 vuoden liitto) toimineet.
Ulkoa päin katsottuna minulla oli todella tyypillinen ylemmän keskiluokan lapsuus ja nuoruus. Mukava ja tilava koti (omistusasunto), kesämökki, harrastuksia (ratsastus, uinti, laskettelu). Pärjäsin koulussa hyvin ja lukiossa olin laudaturin ylioppilas. Sain opiskella mitä halusin (isä maksoi viulut) joten valitsin yliopiston. Isä kustansi minulle myös autokoulun ja uuden auton. Maksoi osamaksulla, ettei verottaja pääse huomauttamaan "lahjasta" josta pitäisi maksaa lahjaverot. Isä maksoi myös ulkomaanmatkojani, liikuntaharrastuksiani, shoppailua ja muita "nuorten naisten hömpötyksiä" mitä nyt minulle sattui mieleen juolahtamaan. Isä tiesi, että tyttärestä voi tulla vähän hemmoteltu kermaperse, koska äidin suku on vanhoillinen ja kultturelli kauppiassuku. En paljasta suvun nimeä, koska sen perusteella minut tunnistettaisiin heti. Äidin suvussa avioliitto on vakava sitoumus. Mies maksaa vaimon ja lasten kulut. Jos ei maksa niin kohta joku toinen mies maksaa. Vaimo ottaa eron.
Itse olen nyt "vapaaherratar" eli poissa työelämästä. Elän miesten rahoilla. Asuinkumppani maksaa ja oma isä maksaa. Ei tullut mieleenkään, että olisin mennyt naimisiin "rakkaudesta" eli puhtaasti tunteella. Ylemmässä keskiluokassa avioliitto on aina sukujen välinen "bisnesdiili" eli kyse on rahasta, omaisuudesta (kiinteistöomaisuus, säästöt, isovanhempien perintö, yms) ja lasten tulevaisuuden turvaamisesta. Rakastua voi vaikka köyhään taiteilijarenttuun, mutta ei ole pakko naida sitä. Siis ottaa aviopuolisoksi. Naida voi kyllä huvikseen (paneskella komeaa taiteilijaa) mutta elämänkumppaniksi otetaan se järkevä valinta eli hyvätuloinen, hyvää syntyperää oleva järkimies joka tietää paikkansa. Miehen paikka on vaimon tossun alla. :D
Terveisiä Porvooseen, on meilläkin katsottu Kauniita ja Rohkeita ja muita saippuasarjoja.
Ihana yksityiskohta tuo bisnesdiili :-D Suomessahan onkin näitä samantyyppisiä sukuja, kuten Keski-Euroopan keski-ajalta perua olevia kuningashuoneita, jotka naivat ristiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen muuttanut asuinalueelle, jossa on lähes pelkästään yhteiskunnan hyväosaisia eli ylempää keskiluokkaa (tai siitäkin ylempää luokkaa). Käyn asuinalueen maksullisessa saunakerhossa, johon pääsyä ei siis ole muilla kuin paikan asukkailla. Puheenaiheista huomaa hyvin sen, mitä ylemmän keskiluokan keskustelut ovat. Usein puheenaiheet liikkuvat kirjallisuuden ympärillä. Myös ajankohtaiset uutiset, kunnallispolitiikka ja liikunta kiinnostavat. Politiikasta keskustellaan asiallisesti, eikä haukuta toisia. Musiikkia ja konsertteja arvostetaan. Kaikki ovat kouluttautuneita ja yhteiskunnallisesti valveutuneita naisia.
Se on tullut ilmi, että esim. tosi tv-ohjelmat, kauneusleikkaukset ja ryyppääminen eivät kiinnosta. Varakkuus näkyy lähinnä siinä, että perheillä on kalliit, siistit kodit, on auto tai pari taloudessa ja lapsilla maksullisia harrastuksia. Monet käyvät ulkomailla vuosittain. Pukeutuminen on tavallista, moni tulee saunalle urheiluvaatteissa. Saunajuomat ovat alkoholittomia, joskus on skoolattu kuohuviinillä juhlan kunniaksi. Ja nyt kun mietin, niin yhdelläkään naisista ei ole tatuointeja. Tämä on aika hämmentävää, sillä esim. työpaikallani monella viisikymppisellä maisterilla on tatuointeja.
Sanoisin, että tuo saunakerho kuvastaa hyvin sitä, mitä ylemmän keskiluokan arki on. Monen mielestä tylsää, siistiä, asiallista ja korrektia. Sivistys on se, mikä monilla näkyy, ei niinkään pankkitilin saldo.
Tämä. Politiikasta keskusteleminen on hämmentävä asia. Itselle politiikasta keskusteleminen on juurikin politiikan analysointia kiihkotta. Mietitään millaisia ratkaisuja puolueessa A tehdään, puolueen B aloitteeseen tai mietitään millaisia sisäisiä jännitteitä on näkyvissä. Pohditaan vaihtoehtoisia ratkaisuja miten asioita voitaisiin ratkoa. Se mitä kukin äänestää, ei välttämättä ilmene mitenkään. Työväenluokalle ilmeisesti keskustelu politiikasta on jotain tunteen palolla tehtävää väittelyä mallia porvarit ja vasemmisto kiistelevät.
Ihanko tosissanne olette sitä mieltä, että todella varakkaat keskustelevat leppoisasti vasemmiston politiikasta? Menkääpä EK:n saunailtaan, lupaan, että siellä ei analysoida rauhallisesti ilman jännitteitä. Jotain tolkkua näihin satuihin nyt.
Olisko tämä nyt kuitenkin ikäkysymys?
Mitä vanhemmaksi tulee sen vähemmän miettii kenenkään taustaa, sitä omaakaan.
Vanhainkodissa lopulta niin ketää enää tittelit taikka aikasemmat asuinpaikat kiinnosta. Tämä tapahtuu jo kun ihminen eläköityy.
Jotain sielullista kehitystä näille jotka aina vaan jaksavat vanhempiaan syyllistää tietty soisin. On hirviövanhempia joista on aihetta valittaa, mutta heihin ei kuule nämä joitten suurin synti oli ettei viennyt lastaan kulttuuritapahtumiin.
Tehkää nyt paremmin omien lastenne suhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
-----Äidin sisar nai oman tasoisensa miehen. Akateemisesti koulutettu ja kovapalkkaisessa asiantuntijatyössä oleva mies. Ylemmän keskiluokan sukutausta.
Vuosikymmenten mittaan äitini ja hänen sisarensa elämä alkoivat ajautua eri suuntiin. Ero ei ole silmiinpistävä, mutta sen huomaa jos tarkastelee elämänlaatua. Sisarella oli eläkkeelle siirtyessään neljä omistusasuntoa. Äidillä vain yksi. Sisar ja äiti tekivät koko työuransa ajan samantyyppisiä työtä (normihyvä palkka, hyvät työnantajat, pitkät työurat samassa firmassa, hyvät työsuhde-edut) mutta elintasoerot alkoivat kasaantua kiihtyvällä tahdilla. .
Äidin sisar on nyt terve, aktiivinen, hyväkuntoinen ja lähestyy 80 vuoden ikää. Äitini kuoli 72-vuotiaana. Hän oli jo vuosikymmenien ajan ollut lihava (huomattava ylipaino), rapakuntoinen ja fyysisesti passiivinen. Hän seurasi miehensä antamaa esimerkkiä. Töiden jälkeen sohvalle ja siitä nukkumaan. Kulttuuriharrastukset eivät kehitä fyysistä kuntoa, joten äidille tuli lähes kaikki "elämäntapasairaudet" mistä lääkäri varoitti. Verenpainetauti, sydämen vajaatoiminta, diabetes, tuki-ja liikuntaelinsairauksia. Kaikki itse aiheutettuja, koska ne olisi voitu helposti välttää. Ennaltaehkäisy (terveet elämäntavat) ovatkin aina ensisijainen hoitomuoto. "Älä nyt omaa terveyttäsi pilaa, jos haluat nauttia eläkevuosistasi."------
Täsähän on suorastaan sosiologian gradun aineisto valmiina.
Jotenkin tämä kolahti itseeni.
Aikoinaan Eva Illoinen kirjoitti viiltävän tarkasti parikin kirjaa naisesta, joka oli päätynyt pieneen teollisuuskaupunkiin (arvattavasti Uusikaupunki) , pieniin vähän parempiin piireihin, tasaisen keskiluokkaisen miehen kanssa, ja koko elämä oli vain yhtä Harmaata janaa.
Itsekin olen saanut suuren ilon tavata juuri kijoittamasi tätisi kaltaisia vanhuksia. Esim anoppini, joka oli 20-luvulla syntynyt ja elänyt Helsingforsissa hyvätasoisen nuoruuden. Vanhoissa mustavalkokuvissa ollaan pitkässä iltapuvussa tanssiaissa, ajellaan jollain avomoottorivenellä leningit päällä ja olipa hän käynyt jo 50-luvulla mm. laivamatkalla Eurooppaan ja mm. käynyt Brisish Museossa. Tämmöistä ei taas minun isoäitini saman aikaan tapahtuneessa elämässä kyllä tapahnut edes samassa läänissä! Senverran kaukana oli nuo elämänpiirit kyllä. Anoppi eli pitkän ja vaihderikkaan elämän, jonka viimeisiä vuosia koetteli fyysinen sairaus, mutta ei sekään häntä tylsistyttänyt.
Takas asiaan: äitisi elämän semmoinen taantuminen ja juuri tuo ihan fyysinen elämäntason romahtaminen oli varmasti karua katseltavaa. Ja varsinkin, kun asianomainen itse ei jotenkin näe eikä havahdu ongelmaan tai sen seurauksiin ollenkaan! Siis yhtään. Nähty on.
Nyt kun tässä itse vanhenee ja kukkeimmat vuoteni sijoittuvat sinne, kun Madonna julkaisi levyjään ( eli siis kuulemma 40 v sitten), niin totisesti olen kiinnittänyt huomiota ihan tähän fyysiseen puoleen , sekä mielenkiinnon ja uteliaisuuden ylläpitämiseen. Tähän täytyy minun vielä enemmän paneutua ja pitää visu huoli siitä, ettei mieheni vaan tipahda mihinkään ns. gubbe-tilaan vielä. Kiitos kirjoituksestasi, se oli hyvä.
Kiitos. Hyvä että löytyy hengenheimolaisia, jotka tunnistavat ilmiön. Itse en tuntenut lapsena jääneeni paitsi mistään, vaikka äiti nai alaspäin. Elämäni on aina ollut taloudellisesti turvattua ja myös emotionaalisesti melko turvallista. Minulla oli neljä rakastavaa isovanhempaa, läheisiä serkkuja, tätejä, setiä ja kaksi ihan normihyvää vanhempaa. Riitelivät kyllä usein ja vaistosin, että liitto on kulissi. Molemmat osapuolet tekivät selväksi, että tuli naitua väärä puoliso, mutta enpäs eroa koska se on sama kuin myöntäisi erehtyneensä. Naimisiin mentiin kovalla tohinalla ja nuoruuden yltiöpäisellä optimismilla. Mukana saattoi olla myös kapinaa, koska äiti halusi päästä naimisiin ennen kuin oma sisar ehtii ensin. Äidin avioliitto on hyvä paperilla, mutta henkilökemiat eivät pitkässä juoksussa (50 vuoden liitto) toimineet.
Ulkoa päin katsottuna minulla oli todella tyypillinen ylemmän keskiluokan lapsuus ja nuoruus. Mukava ja tilava koti (omistusasunto), kesämökki, harrastuksia (ratsastus, uinti, laskettelu). Pärjäsin koulussa hyvin ja lukiossa olin laudaturin ylioppilas. Sain opiskella mitä halusin (isä maksoi viulut) joten valitsin yliopiston. Isä kustansi minulle myös autokoulun ja uuden auton. Maksoi osamaksulla, ettei verottaja pääse huomauttamaan "lahjasta" josta pitäisi maksaa lahjaverot. Isä maksoi myös ulkomaanmatkojani, liikuntaharrastuksiani, shoppailua ja muita "nuorten naisten hömpötyksiä" mitä nyt minulle sattui mieleen juolahtamaan. Isä tiesi, että tyttärestä voi tulla vähän hemmoteltu kermaperse, koska äidin suku on vanhoillinen ja kultturelli kauppiassuku. En paljasta suvun nimeä, koska sen perusteella minut tunnistettaisiin heti. Äidin suvussa avioliitto on vakava sitoumus. Mies maksaa vaimon ja lasten kulut. Jos ei maksa niin kohta joku toinen mies maksaa. Vaimo ottaa eron.
Itse olen nyt "vapaaherratar" eli poissa työelämästä. Elän miesten rahoilla. Asuinkumppani maksaa ja oma isä maksaa. Ei tullut mieleenkään, että olisin mennyt naimisiin "rakkaudesta" eli puhtaasti tunteella. Ylemmässä keskiluokassa avioliitto on aina sukujen välinen "bisnesdiili" eli kyse on rahasta, omaisuudesta (kiinteistöomaisuus, säästöt, isovanhempien perintö, yms) ja lasten tulevaisuuden turvaamisesta. Rakastua voi vaikka köyhään taiteilijarenttuun, mutta ei ole pakko naida sitä. Siis ottaa aviopuolisoksi. Naida voi kyllä huvikseen (paneskella komeaa taiteilijaa) mutta elämänkumppaniksi otetaan se järkevä valinta eli hyvätuloinen, hyvää syntyperää oleva järkimies joka tietää paikkansa. Miehen paikka on vaimon tossun alla. :DTerveisiä Porvooseen, on meilläkin katsottu Kauniita ja Rohkeita ja muita saippuasarjoja.
Ihana yksityiskohta tuo bisnesdiili :-D Suomessahan onkin näitä samantyyppisiä sukuja, kuten Keski-Euroopan keski-ajalta perua olevia kuningashuoneita, jotka naivat ristiin.
Täällä voi taivutella anonyymina totuutta mielensä mukaan, ja istua pitkäaikaistyöttömänä tarinan voimalla aateliskartanossa siemailemassa aamucocktailia jos siltä tuntuu. Tervetuloa joukkoon!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen muuttanut asuinalueelle, jossa on lähes pelkästään yhteiskunnan hyväosaisia eli ylempää keskiluokkaa (tai siitäkin ylempää luokkaa). Käyn asuinalueen maksullisessa saunakerhossa, johon pääsyä ei siis ole muilla kuin paikan asukkailla. Puheenaiheista huomaa hyvin sen, mitä ylemmän keskiluokan keskustelut ovat. Usein puheenaiheet liikkuvat kirjallisuuden ympärillä. Myös ajankohtaiset uutiset, kunnallispolitiikka ja liikunta kiinnostavat. Politiikasta keskustellaan asiallisesti, eikä haukuta toisia. Musiikkia ja konsertteja arvostetaan. Kaikki ovat kouluttautuneita ja yhteiskunnallisesti valveutuneita naisia.
Se on tullut ilmi, että esim. tosi tv-ohjelmat, kauneusleikkaukset ja ryyppääminen eivät kiinnosta. Varakkuus näkyy lähinnä siinä, että perheillä on kalliit, siistit kodit, on auto tai pari taloudessa ja lapsilla maksullisia harrastuksia. Monet käyvät ulkomailla vuosittain. Pukeutuminen on tavallista, moni tulee saunalle urheiluvaatteissa. Saunajuomat ovat alkoholittomia, joskus on skoolattu kuohuviinillä juhlan kunniaksi. Ja nyt kun mietin, niin yhdelläkään naisista ei ole tatuointeja. Tämä on aika hämmentävää, sillä esim. työpaikallani monella viisikymppisellä maisterilla on tatuointeja.
Sanoisin, että tuo saunakerho kuvastaa hyvin sitä, mitä ylemmän keskiluokan arki on. Monen mielestä tylsää, siistiä, asiallista ja korrektia. Sivistys on se, mikä monilla näkyy, ei niinkään pankkitilin saldo.
Tämä. Politiikasta keskusteleminen on hämmentävä asia. Itselle politiikasta keskusteleminen on juurikin politiikan analysointia kiihkotta. Mietitään millaisia ratkaisuja puolueessa A tehdään, puolueen B aloitteeseen tai mietitään millaisia sisäisiä jännitteitä on näkyvissä. Pohditaan vaihtoehtoisia ratkaisuja miten asioita voitaisiin ratkoa. Se mitä kukin äänestää, ei välttämättä ilmene mitenkään. Työväenluokalle ilmeisesti keskustelu politiikasta on jotain tunteen palolla tehtävää väittelyä mallia porvarit ja vasemmisto kiistelevät.
Ihanko tosissanne olette sitä mieltä, että todella varakkaat keskustelevat leppoisasti vasemmiston politiikasta? Menkääpä EK:n saunailtaan, lupaan, että siellä ei analysoida rauhallisesti ilman jännitteitä. Jotain tolkkua näihin satuihin nyt.
Oletko ollut siellä lauteiden alla saunaklonkkuna kuuntelemsssa, vai jopa itse mukana keskustelussa soimaamassa vasemmistolaisia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
-----Äidin sisar nai oman tasoisensa miehen. Akateemisesti koulutettu ja kovapalkkaisessa asiantuntijatyössä oleva mies. Ylemmän keskiluokan sukutausta.
Vuosikymmenten mittaan äitini ja hänen sisarensa elämä alkoivat ajautua eri suuntiin. Ero ei ole silmiinpistävä, mutta sen huomaa jos tarkastelee elämänlaatua. Sisarella oli eläkkeelle siirtyessään neljä omistusasuntoa. Äidillä vain yksi. Sisar ja äiti tekivät koko työuransa ajan samantyyppisiä työtä (normihyvä palkka, hyvät työnantajat, pitkät työurat samassa firmassa, hyvät työsuhde-edut) mutta elintasoerot alkoivat kasaantua kiihtyvällä tahdilla. .
Äidin sisar on nyt terve, aktiivinen, hyväkuntoinen ja lähestyy 80 vuoden ikää. Äitini kuoli 72-vuotiaana. Hän oli jo vuosikymmenien ajan ollut lihava (huomattava ylipaino), rapakuntoinen ja fyysisesti passiivinen. Hän seurasi miehensä antamaa esimerkkiä. Töiden jälkeen sohvalle ja siitä nukkumaan. Kulttuuriharrastukset eivät kehitä fyysistä kuntoa, joten äidille tuli lähes kaikki "elämäntapasairaudet" mistä lääkäri varoitti. Verenpainetauti, sydämen vajaatoiminta, diabetes, tuki-ja liikuntaelinsairauksia. Kaikki itse aiheutettuja, koska ne olisi voitu helposti välttää. Ennaltaehkäisy (terveet elämäntavat) ovatkin aina ensisijainen hoitomuoto. "Älä nyt omaa terveyttäsi pilaa, jos haluat nauttia eläkevuosistasi."------
Täsähän on suorastaan sosiologian gradun aineisto valmiina.
Jotenkin tämä kolahti itseeni.
Aikoinaan Eva Illoinen kirjoitti viiltävän tarkasti parikin kirjaa naisesta, joka oli päätynyt pieneen teollisuuskaupunkiin (arvattavasti Uusikaupunki) , pieniin vähän parempiin piireihin, tasaisen keskiluokkaisen miehen kanssa, ja koko elämä oli vain yhtä Harmaata janaa.
Itsekin olen saanut suuren ilon tavata juuri kijoittamasi tätisi kaltaisia vanhuksia. Esim anoppini, joka oli 20-luvulla syntynyt ja elänyt Helsingforsissa hyvätasoisen nuoruuden. Vanhoissa mustavalkokuvissa ollaan pitkässä iltapuvussa tanssiaissa, ajellaan jollain avomoottorivenellä leningit päällä ja olipa hän käynyt jo 50-luvulla mm. laivamatkalla Eurooppaan ja mm. käynyt Brisish Museossa. Tämmöistä ei taas minun isoäitini saman aikaan tapahtuneessa elämässä kyllä tapahnut edes samassa läänissä! Senverran kaukana oli nuo elämänpiirit kyllä. Anoppi eli pitkän ja vaihderikkaan elämän, jonka viimeisiä vuosia koetteli fyysinen sairaus, mutta ei sekään häntä tylsistyttänyt.
Takas asiaan: äitisi elämän semmoinen taantuminen ja juuri tuo ihan fyysinen elämäntason romahtaminen oli varmasti karua katseltavaa. Ja varsinkin, kun asianomainen itse ei jotenkin näe eikä havahdu ongelmaan tai sen seurauksiin ollenkaan! Siis yhtään. Nähty on.
Nyt kun tässä itse vanhenee ja kukkeimmat vuoteni sijoittuvat sinne, kun Madonna julkaisi levyjään ( eli siis kuulemma 40 v sitten), niin totisesti olen kiinnittänyt huomiota ihan tähän fyysiseen puoleen , sekä mielenkiinnon ja uteliaisuuden ylläpitämiseen. Tähän täytyy minun vielä enemmän paneutua ja pitää visu huoli siitä, ettei mieheni vaan tipahda mihinkään ns. gubbe-tilaan vielä. Kiitos kirjoituksestasi, se oli hyvä.
Kiitos. Hyvä että löytyy hengenheimolaisia, jotka tunnistavat ilmiön. Itse en tuntenut lapsena jääneeni paitsi mistään, vaikka äiti nai alaspäin. Elämäni on aina ollut taloudellisesti turvattua ja myös emotionaalisesti melko turvallista. Minulla oli neljä rakastavaa isovanhempaa, läheisiä serkkuja, tätejä, setiä ja kaksi ihan normihyvää vanhempaa. Riitelivät kyllä usein ja vaistosin, että liitto on kulissi. Molemmat osapuolet tekivät selväksi, että tuli naitua väärä puoliso, mutta enpäs eroa koska se on sama kuin myöntäisi erehtyneensä. Naimisiin mentiin kovalla tohinalla ja nuoruuden yltiöpäisellä optimismilla. Mukana saattoi olla myös kapinaa, koska äiti halusi päästä naimisiin ennen kuin oma sisar ehtii ensin. Äidin avioliitto on hyvä paperilla, mutta henkilökemiat eivät pitkässä juoksussa (50 vuoden liitto) toimineet.
Ulkoa päin katsottuna minulla oli todella tyypillinen ylemmän keskiluokan lapsuus ja nuoruus. Mukava ja tilava koti (omistusasunto), kesämökki, harrastuksia (ratsastus, uinti, laskettelu). Pärjäsin koulussa hyvin ja lukiossa olin laudaturin ylioppilas. Sain opiskella mitä halusin (isä maksoi viulut) joten valitsin yliopiston. Isä kustansi minulle myös autokoulun ja uuden auton. Maksoi osamaksulla, ettei verottaja pääse huomauttamaan "lahjasta" josta pitäisi maksaa lahjaverot. Isä maksoi myös ulkomaanmatkojani, liikuntaharrastuksiani, shoppailua ja muita "nuorten naisten hömpötyksiä" mitä nyt minulle sattui mieleen juolahtamaan. Isä tiesi, että tyttärestä voi tulla vähän hemmoteltu kermaperse, koska äidin suku on vanhoillinen ja kultturelli kauppiassuku. En paljasta suvun nimeä, koska sen perusteella minut tunnistettaisiin heti. Äidin suvussa avioliitto on vakava sitoumus. Mies maksaa vaimon ja lasten kulut. Jos ei maksa niin kohta joku toinen mies maksaa. Vaimo ottaa eron.
Itse olen nyt "vapaaherratar" eli poissa työelämästä. Elän miesten rahoilla. Asuinkumppani maksaa ja oma isä maksaa. Ei tullut mieleenkään, että olisin mennyt naimisiin "rakkaudesta" eli puhtaasti tunteella. Ylemmässä keskiluokassa avioliitto on aina sukujen välinen "bisnesdiili" eli kyse on rahasta, omaisuudesta (kiinteistöomaisuus, säästöt, isovanhempien perintö, yms) ja lasten tulevaisuuden turvaamisesta. Rakastua voi vaikka köyhään taiteilijarenttuun, mutta ei ole pakko naida sitä. Siis ottaa aviopuolisoksi. Naida voi kyllä huvikseen (paneskella komeaa taiteilijaa) mutta elämänkumppaniksi otetaan se järkevä valinta eli hyvätuloinen, hyvää syntyperää oleva järkimies joka tietää paikkansa. Miehen paikka on vaimon tossun alla. :DTerveisiä Porvooseen, on meilläkin katsottu Kauniita ja Rohkeita ja muita saippuasarjoja.
Ihana yksityiskohta tuo bisnesdiili :-D Suomessahan onkin näitä samantyyppisiä sukuja, kuten Keski-Euroopan keski-ajalta perua olevia kuningashuoneita, jotka naivat ristiin.
Hyvä kommentti.
Bisnesdiili pisti kanssa silmään. Suomessa tarttee olla vaan kourallinen näitä sukuja niin joutuuhan siinä vähintään sen serkun naimaan.
Ja nämä suvut eivät kuulu keskiluokkaan.
Rakkaat suomalaiset muistakaa maamme historia. Ja mistä oloista on rämmitty eteenpäin. Ihan vaan pari sataa vuotta taaksepäin.
Ja avartakaa sitä tuttavapiiriänne ja näkemystänne. Asukaa ulkomailla.
Monella täällä tosi kapeakatseinen näkemys ihmisenä oloon.
Tulee mieleen pilapiirros missä apinat kiipeävät puussa.
Luokkanousussa on minusta eräs mielenkiintoinen piirre. Se ei oikeastaan katso rahaa, vaan kykyä ponnistella sellaisen eteen, mikä ei ole omassa arkiympäristössä itsestäänselvyys. Tuo ponnistelu vaatii sitkeyttä, itsekuria, ylimääräistä työtä, asioiden selvittämistä itse sekä rohkeutta pyrkiä tavoitteeseensa, vaikka sitä ei ympärillä ymmärretä/sille ei saa tukea. Tuohon liittyy myös itsevarmuus, se, että uskaltaa yrittää ja luottaa siihen, että tästäkin minä selviän.
Olipa luokkanousu tapahtunut matalasta yhteiskuntaluokasta alempaan keskiluokkaan tai keskiluokasta ylempään keskiluokkaan, niin tuo kysyy ennen kaikkea tuota kykyä ponnistella. Tuo kyky on valitettavasti sellainen, että kaikilla sitä ei ole. Sitä voi opetella, mutta jos kasvuympäristö on kovin negatiivinen "ei sinusta mitään koskaan tule" ja itsetunto on heikko, niin noista olosuhteista ponnistaminen on vaikeaa ja vaatii ekstrapaljon työtä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten se on luokkatietoiset ihmiset:
Saako työväen luokkaan kuuluva perhe asua kerrostalon ylimmässä kerroksessa, kun alemmissa kerroksissa asuu ylempään keskiluokkaan kuuluvia perheitä?
En asu samassa kerrostalossa köyhien kanssa. Asun yhdellä Helsingin kalleimmista postinumeroalueista. Kaikki huoneistot meidän talossamme ovat kovan rahan asuntoja. Yhtiöjärjestys kieltää asuntojen vuokraamisen.
Varmaan yläluokkaisena tajuat, että se kielto koskee Airbnb-vuokrausta eli lyhytaikaista vuokrausta. Yhtiöjärjestys eikä yhtiökokous pysty lain mukaan kieltämään yksittäistä asunto-osakkeen omistajaa vuokraamaan omaa asuntoaan muille ihmisille.
Väärin. Täysin väärin. Sinä varmaan duunaritaustaisena luulet, että vuokrauskielto on uusi keksintö ja se tuli käyttöön vasta airbnb-vuokrauksen takia.
Karu totuus on se, että vuokrauskielto (koskien kaikkea vuokraustoimintaa täysin riippumatta vuokrasopimuksen pituudesta) on ollut monessa taloyhtiössä käytössä jo 1960-luvulta lähtien. Sääntö on merkitty yhtiöjärjestykseen heti samana päivänä, kun yhtiöjärjestys laadittiin.
Terveisin,
ylempään keskiluokkaan syntynytMeillä Turussa on näitä taloyhtiöitä. Keskellä kaupunkia jokivarressa. Jos et usko, niin tervetuloa Marttiin!
Kiitos varoituksesta! Kiinteistönvälittäjät usein kusettavat ostajia ja jättävät kertomatta, että yhtiöjärjestys kieltää kaikki vuokrasopimukset. Myynti-ilmoituksessa kehutaan "kivaa yksiötä" tai "kivaa pikkukaksiota" mutta ei sanota sanaakaan vuokrauskiellosta. Se tulee ilmi vasta kun ostajaehdokas lukee yhtiöjärjestyksen. :D
Kannattaa myös kiinnittää huomiota mahdolliseen lunastuslausekkeeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Taidat tuntea aikamoista alemmuutta taustastasi. Tuntosarvet ylhäällä toki koko ajan, koska trendit vaihtuu niin tiuhaan ja pitää pysyä ajan hermolla, ettei kukaan vain tajua ettet koskaan uskalla olla oma itsesi."
Noin puhuu mies, jolla on status anxiety päällä koko ajan. Hän projisoi omaa ahdistustaan muihin.Miehille status on kuolemanvakava asia. Naisille vain lisämauste elämään. Tästä on runsaasti tutkimustietoa saatavilla. Useimmat joukkomurhaajat (rampage killers, school shooters, terrorists) ovat matalan statuksen miehiä. Elämä ei tarjoa heille mitään, joten he ovat valmiita tappamaan itsensä. Ja yrittävät aiheuttaa maksimaalisen määrän tuhoa. "Jos mä en saa hyvää elämää, niin ei saa muutkaan! Mä tapan ne!"
Mieslapsen itkupotkuraivarit.Vauvapalsta on täynnä mieslasten itkupotkuraivareita. Tämäkin ketju muuttui persaukisten duunareiden ulinaksi. He eivät kestä sitä, että hyvätuloiset ylemmän keskiluokan edustajat kertovat omia kokemuksiaan ja antavat luokkanousijoille vinkkejä. Persaukinen duunari taas mieluummin juo itsensä hengiltä kuin alkaa kehittää itseään. Luokkanousu vaatisi motivaatiota, ahkeruutta, jatkuvaa uusien asioiden opettelua, oman kykypaletin laajentamista ja monta muutakin hommaa. Liikaa vaivaa patalaiskalle duunarille.
Kerrotko samoja asioita myös työtovereillesi tai alaisillesi kasvokkain noilla sanoilla? Jos et, mieti miltä tuo kommenttisi kuulostaa täällä luettuna muiden korvaan. Kun keskustelun aiheena oletetaan olevan jonkinlaiset käytöstavat omaavan keski- tai ihan minkä muun tahansa ihmisluokan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tutkimusten mukaan eräs mielenkiintoinen seikka on luokkanousuun kannustava tekijä lapsen/nuoren elämässä. Se, jos lapsella tai nuorella on kavereita, jotka ovat korkeammasta yhteiskuntaluokasta. Näin lapsi/nuori pääsee näkemään korkeamman sosiaaliluokan vaikutuksen elämään.
Minä tunnistan tämän myös omalla kohdallani. Kasvoin alemman keskiluokan kodissa (vanhemmilla amk/opistotason insinöörikoulutus), mutta parhaan ystäväni koti oli ylempää keskiluokkaa. Ystävän vanhemmat olivat maistereita ja arvostetussa ammatissa. Heidän kotonaan järjestettiin Lionsien, Zontan yms illanviettoja, joihin myös nuoret otettiin mukaan. Pääsin toisinaan ystävän perheen mukaan lomamatkoille Suomessa, perheeni antoi mukaan taskurahaa. Vietin perheen kanssa paljon aikaa, olin kiinnostunut vanhempien työstä, sain keskustella yhteiskunnallisista asioista ystävän vanhempien kanssa ja inspiroiduin siitä paljon. Näin sellaista henkistä ja sivistyksellistä pääomaa, mitä omassa kodissani ei ollut. Jo varhain ymmärsin, että samanlaista arkea toivoisin itselleni. Opiskelin ahkerasti, luin itseni maisteriksi ja kouluttauduin vielä sen jälkeen lisää. Olen tehnyt paljon töitä päästäkseni työelämässä nykyiseen asemaani. Nyt elän tuota ylemmän keskiluokan elämää, josta nuorempana haaveilin. En usko, että olisin tässä pisteessä, jos en olisi arjessani nähnyt ystäväni perheen esimerkkiä tällaisesta elämästä. <3
Eikö se luokkanousu tarkoita juuri sitä, että voit tehdä juuri niitä asioita joista tykkäät ja nautit. Utelias voi olla ja kokeilla erilaisia asioita kuten golfia tai mennä oopperaan jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen tehnyt valinnan, etten halua asua pk-seudun ylemmän keskiluokan kuplassa. Se helpottaa tuohon tuskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Taidat tuntea aikamoista alemmuutta taustastasi. Tuntosarvet ylhäällä toki koko ajan, koska trendit vaihtuu niin tiuhaan ja pitää pysyä ajan hermolla, ettei kukaan vain tajua ettet koskaan uskalla olla oma itsesi."
Noin puhuu mies, jolla on status anxiety päällä koko ajan. Hän projisoi omaa ahdistustaan muihin.Miehille status on kuolemanvakava asia. Naisille vain lisämauste elämään. Tästä on runsaasti tutkimustietoa saatavilla. Useimmat joukkomurhaajat (rampage killers, school shooters, terrorists) ovat matalan statuksen miehiä. Elämä ei tarjoa heille mitään, joten he ovat valmiita tappamaan itsensä. Ja yrittävät aiheuttaa maksimaalisen määrän tuhoa. "Jos mä en saa hyvää elämää, niin ei saa muutkaan! Mä tapan ne!"
Mieslapsen itkupotkuraivarit.
Oma kokemus on, että nimenomaan naisille luokka ja status ovat tärkeitä asioita. Kaikki tunnemme everstin lesket ja insinöörin rouvat menneiltä vuosikymmeniltä. Naiset pyrkivät pitämään hajurakoja vähempiin siskoihin näiden Hermesten ja Vuittonien ja osoitteiden avulla. Ylemmän keskiluokan miehet taas tuntevat vetoa työväenluokkaisen miehen kätevyyteen, fyysisyyteen ja ronskiuteen, eli työväenluokkaisuudella on oma statuksensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten se on luokkatietoiset ihmiset:
Saako työväen luokkaan kuuluva perhe asua kerrostalon ylimmässä kerroksessa, kun alemmissa kerroksissa asuu ylempään keskiluokkaan kuuluvia perheitä?
En asu samassa kerrostalossa köyhien kanssa. Asun yhdellä Helsingin kalleimmista postinumeroalueista. Kaikki huoneistot meidän talossamme ovat kovan rahan asuntoja. Yhtiöjärjestys kieltää asuntojen vuokraamisen.
Varmaan yläluokkaisena tajuat, että se kielto koskee Airbnb-vuokrausta eli lyhytaikaista vuokrausta. Yhtiöjärjestys eikä yhtiökokous pysty lain mukaan kieltämään yksittäistä asunto-osakkeen omistajaa vuokraamaan omaa asuntoaan muille ihmisille.
Väärin. Täysin väärin. Sinä varmaan duunaritaustaisena luulet, että vuokrauskielto on uusi keksintö ja se tuli käyttöön vasta airbnb-vuokrauksen takia.
Karu totuus on se, että vuokrauskielto (koskien kaikkea vuokraustoimintaa täysin riippumatta vuokrasopimuksen pituudesta) on ollut monessa taloyhtiössä käytössä jo 1960-luvulta lähtien. Sääntö on merkitty yhtiöjärjestykseen heti samana päivänä, kun yhtiöjärjestys laadittiin.
Terveisin,
ylempään keskiluokkaan syntynyt
Et oikein kuulosta ylempään keskiluokkaan syntyneeltä. Olet niin kovin piukea luokka-asemastasi. Omat saavutukset taisivat jäädä vähiin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kolmannen sukupolven akateeminen (yliopiston käynyt) tässä moi. Huvittavaa nähdä, miten miehet yrittävät leimata minut "nousukkaaksi" tai "gold diggeriksi" kun vaadin heiltä maksukykyä ja maksuhalukkuutta parisuhteessa. Miksi tyytyisin rahojaan pihtailevaan mieslapseen? Miehen tehtävä on tuoda parisuhteeseen muutakin kuin peniksensä ja spermansa.
Sivistynyt, nykyaikainen mies kyllä karkaa kauaksi kun tajuaa että naikkonen pitää häntä vain kävelevänä lompakkona. Mitään oikeaa ihmisten suhdetta ei voi sellaisesta syntyä.
Kaksi kolmesta tällä (naisten) palstalla siis on sitä mieltä että naisen on ihan ok pitää miestä pelkkänä lompakkona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä mitään luokkia ole. Kaikki olemme samanlaisia ja samanarvoisia. Jos jollain on rahaa enemmän, niin ei se tee hmisestä parempaa. Pikemminkin täysin päinvastoin.
Ihmiset eivät todellakaan ole kaikki samanlaisia keskenään. Se erilaisuus ei kuitenkaan liity ihmisarvoon millään tavoin.
Tuo "parempi väki" (eli entisaikoijen aatelisten sun muiden jälkikasvu) ei tule tuota ikinä ymmärtämään. Heille syntyperä "takaa" "paremmuuden". Aika moni niistä "paremmista" oli muuten kehityshäiriöinen jatkuvan sukurutsan takia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Why Men Compare Themselves to Other Men: The Psychology of Status Anxiety and Social Comparison
Men do not just live their lives. They rank them. This reflex, the constant and often invisible sizing-up of yourself against other men, is one of the most under-discussed forces in male psychology. It shapes what you buy, who you envy, how hard you push, and how you feel lying awake at two in the morning. It is running in the background almost all the time, and most men have never stopped to ask where it comes from or whether it is telling them the truth.
The Ancient Wiring Behind the Male Scoreboard
For most of human history, a man’s rank was not a vanity metric. It was survival. In ancestral groups, status determined access to food, protection, allies, and mates. The men near the top of the hierarchy ate first, faced fewer threats, and were far more likely to reproduce. The men at the bottom were expendable. Over hundreds of thousands of years, that pressure shaped a brain that treats social rank as a life-or-death signal. The problem is that the ancient wiring cannot tell the difference between a genuine rival and a stranger on a screen. A threat to your rank registers the same whether it comes from a man competing for the same promotion or a man you will never meet flexing on the internet.
Social Comparison Theory and the Missing Ruler
In 1954 the psychologist Leon Festinger proposed what he called social comparison theory. His core insight was simple: when people have no objective standard to measure themselves against, they measure themselves against other people instead. We figure out whether we are smart, capable, or successful by looking at those around us and asking, compared to them, how am I doing? For men, this creates a specific trap. There is no objective scoreboard for the questions that matter most to male identity. Nothing tells you whether you are a good enough provider, a strong enough man, or far enough along in life. So the mind reaches for the nearest available ruler, and that ruler is almost always other men. Your brother-in-law becomes the benchmark for income. The dad at the soccer game becomes the benchmark for fitness. The founder in your feed becomes the benchmark for ambition.
The Testosterone and Status Loop
Male status-seeking is not only psychological. It has a chemistry to it. Research on what scientists call the winner effect shows that testosterone tends to rise after a man wins a competition and fall after he loses one, and those hormonal shifts influence his confidence and his appetite for the next contest. Winning makes a man more willing to compete again. Losing makes him pull back. Losing status, or even feeling like you are losing it, also triggers a stress response. Studies of social hierarchy find that a perceived drop in rank can elevate cortisol, the body’s primary stress hormone. In other words, the sting you feel when another man outshines you is not only in your head. Your body is registering the comparison as a threat and bracing accordingly. This is why comparison can feel so physical: the tight chest, the restless drive, the difficulty letting it go. You are running an ancient hormonal program that treats status as something worth fighting for, because for your ancestors it genuinely was.
What Chronic Comparison Does to Your Mind
A man locked in constant comparison lives with a background hum of not-enough. He hits the goal he set and feels nothing, because the moment he arrives he looks around and finds someone further ahead. The finish line keeps moving. This feeds directly into anxiety, low-grade depression, and a corrosive sense of shame that many men never name out loud.Tuo selittää trolliarmeijan riehumisen tässä ketjussa. He pitävät ylemmän keskiluokan ihmisiä (naisia ja erityisesti miehiä) uhkana itselleen. Siksi he yrittävät epätoivoisesti "neutraloida uhan" haukkumalla ylemmän keskiluokan jäseniä. Yksittäisiä henkilöitä, pariskuntia, perheitä, kokonaisia sukuja.
Miksi siis saavat rahoitusta mm persuilta ja kokkareilta? Trumpilta? Putinilta?
Eikö nuo olekaan niitä "korkean tason miehiä"?
Alue: Aihe vapaa
En ymmärrä mitä tekemistä tuolla örvellyksellä on yhteiskuntaluokan kanssa.
Olen todella pienituloisesta duunariperheestä, jossa ei koskaan juotu alkoholia, ei oltu absolutisteja, mutta en usko vanhempieni koskaan käyneen edes Alkossa.
Poikaystäväni oli vahvasti keskiluokkaisesta perheestä sai ajokortin ja lähdimme perheen huvilalle pohjoiseen, jossa oli jo poikaystävän perhe ja näiden ystäväperhe, tämä perheen isä oli lääkäri ja tuohon aikaan oli normaalia että pirtua sai reseptillä.
Olin 16v, kai vanhemmat ajattelivat että kunnon perheen pojan kanssa
varsinkin kun tämän perhe on mukana on turvallista lähteä viikoksi huvilalle.
Tuo viikko karisti ajatukset, "parempaa väkeä" en koskaan ollut kai kuvitellutkaan olevan, mutta myös turvallisesta perheestä. Meitä oli vastassa iloinen seurue ja käteen hyvänmakuinen mutta kavalan vahva drinkki ja muutama lisää. Seuraavan vuorokauden makasin hämärän rajamailla. Jälkeenpäin olen pohtinut miten edes vastuutonta touhua aikuisilta, koulutetuilta, yhteiskunnan tukipylväiltä, mitähän he olisivat vanhemmilleni sanoneet , jos olisi kuollut alkoholimyrkytykseen.