Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Luokkanousun tehneenä en koe kuuluvani joukkoon - muita?
En nyt tarkoita luokkanousulla mitään "olin lapsena koditon ja nyt multimiljonääri" -tarinoita, jotka ovat aika harvassa. Vaan näitä tavallisempia tarinoita, missä matalista yhteiskuntaluokista noustaan keskituloisiksi ja missä keskituloiset kipuavat vielä ylöspäin. Olen itse kasvanut melko keskiluokkaisessa kodissa maakunnassa, mutta vanhempieni tausta oli matalampi, isäni lapsuuskoti oli todella köyhä. Tämä näkyy minussa taloudellisena tarkkuutena ja tuhlailun välttämisenä, vaikkei taloudellista huolta ole itselläni ollutkaan. Taustani näkyy minussa yhä, vaikka tienaan hyvin ja asun yhdellä Suomen hyvätuloisimmista postinumeroalueista.
Luokkanousijana minulta puuttuvat monille ylemmissä yhteiskuntaluokissa olleille luontaiset taidot ja elintavat. En "osaa" harrastaa mitään hienoa, en osaa golfata, en lasketella, en purjehtia, kaukomatkat eivät kiinnosta jne. En ole edes koskaan kokeillut noita urheilulajeja, lapsena harrastin vain jumppaa, kokkipuuhakerhoa ja kuvataidekerhoa. Monet menot kauneushoidoista kalliisiin vaatteisiin ja fiineihin ravintoloihin tuntuvat tuhlaukselta, enkä käytä rahaani sellaiseen. Sen sijaan käyn kirjastossa, retkeilen luonnossa, käyn uimahallissa vesijumpassa, luen ja nautin mökkeilystä ilman mukavuuksia.
Tunnen itseni maalaiseksi ja huonommaksi muiden ulkoisesti kaltaisteni seurassa. Tuntuu, etten osaa keskustellakaan kunnolla ihmisten kanssa, joilla monet asiat tulevat luonnostaan. Osalla arvot tuntuvat melko kovilta, elämä on suorittamista, rahan ansaitsemista ja kaikkea materialista menestystä. Toisissa arvostetaan sitä, miten menestyneitä he ovat. Minä arvostan yksinkertaista (monen mielestä tylsää) arkea ja terveyttä. Ammattini on arkinen verrattuna siihen, kun ympärillä on vaikka minkälaista juristia, järjestöjohtajaa, kansainvälistä asiantuntijaa jne.
Minulla ei ole hienoa sukutaustaa tai maistereita suvussa monessa polvessa. Lapsuuskotini ei ollut mikään sosiaalinen kulttuurikoti. En ole koskaan käynyt oopperassa, teatterissa käyminen tuntuu yhä vieraalta ja klassisen musiikin konsertissa kävin ensimmäistä kertaa aikuisena. Olen välillä pihalla sosiaalista normeista, kun lapsuuskodissani ei paljon harrastettu kyläilyä ja vanhempani olivat kotona lähinnä keskenään. Kielitaitoni on huono, ymmärrän englantia hyvin ja ruotsiakin jotenkin, mutta en puhu noita kieliä itse. Kadehdin, kun toiset sulavasti juttelevat small talkia englanniksi tai ruotsiksi ja itse yritän mongertaa jonkin sanan suustani. Harmittaa, kun lapsuuskodissa en ole oppinut asioita, joista olisi nyt aikuisena apua. Yliopistossakin kaikki oli vierasta sitseistä dekaaneihin ja stipendien hakemisesta publiikeihin, jokainen asia on täytynyt opetella alusta.
Arjessa tuntuu eniten sen, että koen itseni monissa tilanteissa nukkavieruksi ja ulkopuoliseksi. En ole niin tyylikäs, kovin hoikka ja hyvin pukeutunut. Vaatteet on toki ehjät, mutta eivät muodikkaat ja voin hyvillä mielin lähteä asioille verkkareissa ilman meikkiä. Koen olevani sellainen homssu maalaisserkku, jolle lähinnä naureskellaan. Usein vain on olo, että en kuulu joukkoon, vaikka olen korkeasti koulutettu, työelämässä pärjännyt ja taloudellisesti menee mukavasti. Onko muilla luokkanousun tehneillä tällaista? Helpottaako tämä olo koskaan?
Ap
Kommentit (619)
Vierailija kirjoitti:
Ylemmän keskiluokan kasvatti täällä. Oma isäni harrasti ilmailua (pienkoneella lentäminen ja laskuvarjohyppy) kun minä olin teini-ikäinen. Mökkinaapurilla on nyt lentokone (vesitaso) laiturin päässä parkissa kesäisin.
Olenko oikeasti syntynyt ylempään keskiluokkaan? Vai yliarvoinko statukseni? Ehkä kaikilla keskiluokan perheillä on yhtä hintavat harrastukset ja eksoottiset menopelit.
Mun lapsuudessani kylän ainoa pienlentokoneen omistaja oli kyllä täysin kouluttamaton tyyppi, joka sattui oikeaan paikkaan oikeaan aikaan ja rikastui. Myöhemmin tietääkseni hän menetti kaiken asuntoa myöten.
Ehkä joissakin piireissä voi olla sivistyneitäkin ilmailijoita, mutta hän oli kyllä kaikkea muuta kuin ylempää keskiluokkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ottaisi jotain kirjastopuolen hömppähumanistia vaimoksi, ei se ole mitään oikeaa tiedettä nähnytkään,eikä sellainen osaa keskustella mistään asioista oikeasti.
T. DI
Olet siis DI. Osaatko keskustella muustakin kuin urheilusta ja autoista?
Vierailija kirjoitti:
Kolmannen sukupolven akateeminen (yliopiston käynyt) tässä moi. Huvittavaa nähdä, miten miehet yrittävät leimata minut "nousukkaaksi" tai "gold diggeriksi" kun vaadin heiltä maksukykyä ja maksuhalukkuutta parisuhteessa. Miksi tyytyisin rahojaan pihtailevaan mieslapseen? Miehen tehtävä on tuoda parisuhteeseen muutakin kuin peniksensä ja spermansa.
Sivistynyt, nykyaikainen mies kyllä karkaa kauaksi kun tajuaa että naikkonen pitää häntä vain kävelevänä lompakkona. Mitään oikeaa ihmisten suhdetta ei voi sellaisesta syntyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kolmannen sukupolven akateeminen (yliopiston käynyt) tässä moi. Huvittavaa nähdä, miten miehet yrittävät leimata minut "nousukkaaksi" tai "gold diggeriksi" kun vaadin heiltä maksukykyä ja maksuhalukkuutta parisuhteessa. Miksi tyytyisin rahojaan pihtailevaan mieslapseen? Miehen tehtävä on tuoda parisuhteeseen muutakin kuin peniksensä ja spermansa.
Sinun kannattaa ottaa maksukykyinen ja -halukas mies.
Jos pidetyn naisen rooli kelpaa ja riittää.
Vierailija kirjoitti:
Oma perhekin vierastaa. Isäni on peruskoulun käynyt maalaismies ja itsellä kaksi yliopistotutkintoa, ei ole oikein yhteistä jutun juurta.
Ikävä että yliopiston käyminen tuolla lailla supistaa tajuntaa, että ei osaa enää keskustella kuin samanlaisten ihmisten kanssa! Minä kävin isäni kanssa tuntikausien keskusteluja takkatulen ääressä hänen maalaistalossaan. Takana siis neljä vuotta kansakoulua ja paljon elämänkokemusta.
Tämä pitkiä kirjoituksia tekoälyn avulla tänne tehtaileva ihminen ei tajua lainkaan elämänkokemuksen opettavaisuutta ja kiinnostavuutta.
Laajemman koulutuksen voisi odottaa laajentavan eikä rajoittavan, Tuolla osaa, tuolla ei osaa. Ehkä persoonasta kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on harvinaisen pienet luokkaerot, ja Helsingissäkin asuu enimmäkseen maalta tulleita. Sikäli koen tuollaiset ongelmat hieman liioiteltuina ja kuulen niissä usein pientä humblebragia.
Itse olen sukuni ensimmäinen yliopistokoulutettu, mutta hyvin olen pärjännyt kulttuurikemuissa, ja taas vastaavasti keskikoulun käynyt pientilallinen vanhempani on yksi välkyimmistä tuntemistani ihmisistä.
Joka väittää, ettei luokkaeroja ole, valehtelee.
Teen työtä, jossa käyn ihmisten kodeissa ja näen kaikkien yhteiskuntaluokkien kirjon. Kyllä ihmisillä on luokkaeroja ja ne ovat valtavia. Ihan jo keskiluokkaiset elävät ihan erilaista elämää kuin esim. hyvin matalasti koulutetut, pienituloiset ja samalla eri tavoin huono-osaiset ihmiset. Vai istuvatko sinusta keskiluokkaiset perheenisät keskiviikkoaamuna ysiltä kaljalla paikallisen marketin edessä vai olisivatko kuitenkin töissä tuolloin?
Kyllä ne matalasti koulutetut perheenisät ovat pääasiassa myös töissä tuolloin ja elävät ihan tavallista perhe-elämää.
Vierailija kirjoitti:
Nyt olen kuullut kaiken: varakkaita naisia ei kauneusleikkaukset kiinnosta! :D Entä Silvia? Espanjan kuningatar Letizia? Tanskan kuningatar? Ja kaikki suomalaiset vanhemmat varakkaat naisjulkkikset?
Kirjoittajalla on lisäksi käsitys, että kaikkia tavallisia ei "hyvään sukuun kuuluvia" sitten kiinnostaisi kauneusleikkaukset. Ai että niitä suunniteltaisiin vaikkapa verotoimiston virkailijanaisten saunaillassa? Kun eivät ole sivistyneitä? Vai mitä tämä sekavasti ajatuksiaan artikuloiva kirjoittaja tarkoittaa?
Hän yleistää white trash -naiset kaikkiin naisiin. Olen opettaja, naisvaltaisella alalla, ja meidän saunailloissamme nauretaan kauneusleikkauksille, tai kauhistellaan niitä. Ei äly, sivistys yms ole rikkaiden tai menestyneiden yksinoikeus. Vain sivistymätön ajattelee niin.
Pitäisihän opettajan olla sivistynyt - tai näin olen ainakin olettanut. Sinun ulosannistasi ei voi sanoa samaa.
P.S. Kauneusleikkauksissa käyvät kuninkaalliset ovat vähän eri juttu kuin opettajat, lääkärit ja juristit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama se sopeutumattomuudenntunne on meillä luokkalaskun tehneillä.
Ylemmän keskiluokan lapsuudenperheestä kulttuuri-, harrastus- ja sivistyspohjalta pikkukaupunkiin duunaritaustaisen miehen kanssa jumahtaneena ja yAMK-duunia tekevänä voin sanoa, etten löydä mitään yhteistä niin työkavereiden kuin miehen lapsuudenperheen kanssa. Tulen kyllä toimeen hyvin ja minusta pidetään, mutten sujahda joukkoon tai jaksa yksitoikkoisia keskustelunaiheita.
Mies itse on älykäs ja duunarin työstä huolimatta hyvää keskusteluseuraa, mitä parhain puoliso ja isä.. mutta nämä ympyrät täällä saavat minut huokaisemaan kahdesti. Olen kuin kolikko, jota yritetään mahduttaa neliönmalliseen koloon, ei vain onnistu. Käynti kotona pk-seudulla on aina virkistävää ja rentouttavaa, siellä tunnen olevani.. noh, kotona.
Rehellistä puhetta. Kiitos. Oma äitini tuli hyvästä suvusta (ylempää keskiluokkaa, kulttuurikoti) mutta teki pahan virheen. Hän nai alaspäin eli valitsi miehen joka on tukevasti keskikeskiluokkaa ja duunarityyppiset elämäntavat. Äiti kuvitteli olevansa rakastunut. Järkiperäinen pohdinta ja harkinta unohtui. Eihän siitä muuta tullut kuin loppuelämän kestävä vitutus (avioliitto kaduttaa) ja jatkuvat riidat aviomiehen kanssa.
Isäni ei ollut vapaamatkustaja. Hän teki pitkän työuran vakituisessa virassa ja sai normihyvää palkkaa. Minun lapsuudenkotini oli omistusasunto. Sain harrastaa ratsastusta ja laskettelua. Ei ollut rahasta puutetta koskaan, mutta isän ja äidin luokkaero näkyi arjessa selvästi. Äiti oli meillä aina se fiksumpi, paremmin koulutettu, parempi kielitaito, paremmat sosiaaliset verkostot, kulttuuriharrastukset. Isä eli kuin duunari. Kävi töissä ja istui illat kotona. Luki kyllä paljon (on älykäs) mutta ei hyödyntänyt potentiaaliaan kunnolla opinnoissa ja työelämässä. Liikuntaharrastuksia isä halveksi.
Äidin sisar nai oman tasoisensa miehen. Akateemisesti koulutettu ja kovapalkkaisessa asiantuntijatyössä oleva mies. Ylemmän keskiluokan sukutausta.
Vuosikymmenten mittaan äitini ja hänen sisarensa elämä alkoivat ajautua eri suuntiin. Ero ei ole silmiinpistävä, mutta sen huomaa jos tarkastelee elämänlaatua. Sisarella oli eläkkeelle siirtyessään neljä omistusasuntoa. Äidillä vain yksi. Sisar ja äiti tekivät koko työuransa ajan samantyyppisiä työtä (normihyvä palkka, hyvät työnantajat, pitkät työurat samassa firmassa, hyvät työsuhde-edut) mutta elintasoerot alkoivat kasaantua kiihtyvällä tahdilla. .
Äidin sisar on nyt terve, aktiivinen, hyväkuntoinen ja lähestyy 80 vuoden ikää. Äitini kuoli 72-vuotiaana. Hän oli jo vuosikymmenien ajan ollut lihava (huomattava ylipaino), rapakuntoinen ja fyysisesti passiivinen. Hän seurasi miehensä antamaa esimerkkiä. Töiden jälkeen sohvalle ja siitä nukkumaan. Kulttuuriharrastukset eivät kehitä fyysistä kuntoa, joten äidille tuli lähes kaikki "elämäntapasairaudet" mistä lääkäri varoitti. Verenpainetauti, sydämen vajaatoiminta, diabetes, tuki-ja liikuntaelinsairauksia. Kaikki itse aiheutettuja, koska ne olisi voitu helposti välttää. Ennaltaehkäisy (terveet elämäntavat) ovatkin aina ensisijainen hoitomuoto. "Älä nyt omaa terveyttäsi pilaa, jos haluat nauttia eläkevuosistasi."
Äidin oma isä oli pitkäikäinen. Harrasti paljon liikuntaa, söi terveellisesti ja piti huolta itsestään. Eli melkein 90-vuotiaaksi. Minua hämmästyttää se, että oma äitini sai hyvän roolimallin lapsuudenkodistaan, mutta päätti kuitenkin pilata oman elämänsä (aikuisuus ja lyhyet eläkevuodet) sillä, että laiminlöi hyvinvointiaan. Itse en osaisi tehdä noin. Olen aina ollut hyvin tarkka elämäntavoistani, koska sain isoisältä hyvän roolimallin jo lapsuudessa. Hän kannusti minun liikuntaharrastuksiani. Osti harrastusvälineitä (minä ratsastin) ja kävi kanssani ulkona leikkimässä. Hän myös kannusti minua lukemaan paljon (isoisällä oli kotikirjasto), opiskelemaan pitkälle (isoisä oli insinööri) ja valitsemaan aviopuolison tarkasti. Ei kannata naida alaspäin, koska siitä tulee vain ongelmia. Ota oman tasoinen puoliso tai nai ylöspäin. Luokkanousulle ei ole tarvetta (isoisä on hyvin tunnettua sukua) mutta jos löytyy sattumalta joku aatelinen Von Kyygelbyygel joka haluaa naida sinut, niin iske kiinni. Raha on hvyä asia. Isoisä itse osasi tehdä rahaa, käyttää rahaa ja jättää sitä perinnöksi. Sellainen vanhan koulukunnan mies, joka elättää vaimonsa ja kokee itselleen kunnia-asiaksi, että vaimo ei joudu raatamaan paskaduunissa.Moni on tätä yllä olevaa kommentoinut, ja kiva että keskustelua syntyy, mutta haistan kyllä aika vahvasti botin tai ainakin trollin tekstin takaa. Kaikki luokkakliseet ylipainoa myöten otettu käyttöön.
Samoin hymyilytti tuo, kuinka äidin ylemmän keskiluokan kulttuurikoti ja tunnettu suku muuttuivatkin tekstin loppua kohti liikuntaan kannustavaksi insinööripapaksi, joka osasi kyllä itse tehdä rahaa, mutta usutti tyttärentytärtä naimaan rahaa.
Tosielämä on usein aika kliseistä. Minua huvittaa kuulla, että totuuden kertominen omasta elämästäni ja suvustani leimataan "trollaamiseksi". Se vain paljastaa, miten vähän lukijat ymmärtävät ylemmän keskiluokan elämää.
Mitä outoa on siinä, että isoisä kehottaa tyttärentytärtä naimaan oman tasoisensa miehen? Viisas neuvo. Oma tytär nai alaspäin ja otti köyhemmän miehen. Kyllä siitä varoitettiin mutta tytär kapinoi. Isä ymmärtää, että avioliitto ei ollut kovin onnellinen. Vanhempien välinen luokkaero ja siitä kumpuava katkeruus (molemminpuolinen kauna) heijastuvat lapsiin. Samoin se, että äiti hylkää terveet elämäntavat ja alkaa elää duunarityyppistä arkea, johon ei kuulu liikuntaharrastus ja terveellinen ruokavalio. Lapsille sentään tehdään kunnon ruokaa. Äiti syö mitä huvittaa (karkkia, keksiä, pullaa) ja isä syö kuin duunari. Onneksi sentään piti näppinsä irti tupakasta ja alkoholista.
Terveisin,
se tyttärentytär joka nai rahaa ja on päätöksestään tyytyväinen
PS. Minulle se raha on ensimmäinen karsintaperuste miehessä. Olen rakastunut elämäni aikana pari kertaa ja onneksi osasin pitää pääni kylmänä. Ei se jännämies ole aviomiesmatskua.Tapahtuu tuota lapsien puolisovalintojen kommentointia kaikenlaisissa piireissä.
Oma isoäiti sai 1930-luvulla kuittia isältään, miten ei pitäisi mennä naimisiin isoisäni kanssa. Isoäitini isä oli työnjohtajana metsätyömaalla, isoisäni vanhemmat olivat maatilan viljelijöitä. Isoäitini valitsi silti isoisäni puolisoksi ja elivät onnellisina pitkän elämän.
2000-luvulla ensimmäisen aviomieheni äiti vastusti minua jyrkästi. Olin kuulemma liian hienohelma, kun opiskelin yliopistossa ja olin amk-tasoisten vanhempien lapsi. Anoppi ei ollut käynyt lukiota, eikä ammattikoulua. Työskenteli tehtaassa matalapalkalla. Appiukko oli käynyt lukion ja perustanut pienen kuljetusfirman. Ex-miehenikään ei arvostanut koulutusta, työelämä ja sivistys oli hänestä turhaa. Ero tuli miehen petettyä. Enää en ottaisi miestä, jolla on kovin erilainen tausta kuin omani. Onneksi on löytynyt aviomies, jonka kanssa taustat ovat samat ja kumpikin maisterina arvostaa sivistystä.
Mielenkiintoista kuulla, että vielä 2000-luvulla jossain piireissä vastustettiin koulutusta. Ja että yliopisto-opiskelija leimataan hienohelmaksi. Minulla on sitten hienohelmainen suku, koska isoäitini ihan vapaaehtoisesti päästi tyttärensä yliopistoon. Tytär tapasi opiskeluaikana tulevan miehensä, josta sitten tuli maisteri. Pariskunta sai kaksi poikaa. Molemmat kävivät korkeakoulun. Ovat nyt nelikymppisiä ja IT-alalla kovapalkkaisissa duuneissa.
Tervetuloa syvälle maakuntaan, siellä näkee tällaista ajattelua, että yliopisto on hienostelua ja tosipojat ja tytöt hakeutuu korkeintaan S-marketin kassalle töihin, rekkaa ajamaan tai lapsia hoitamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse kuulun henkisesti pappisluokkaan ja arvostan samaan luokkaan kuuluviksi tunnistamieni ihmisten seuraa riippumatta heidän näennäisestä luokastaan.
Mihin yhteiskuntaluokkaan määrittelet pappisluokan nykyään? Ennen ollut arvostettu ammatti, enää ei.
Miten niin pappi ei olisi arvostettu ammatti? Lukeneita, hyväkäytöksisiä ihmisiä, eivät öykkäröi ainakaan millään ilmeisellä tavalla.
Nykyisin melko moni leimaa papit (ja muut kirkon työntekijät) junteiksi, yksinkertaisiksi huuhaa-ihmisiksi, kun he uskovat Jumalaan. Ihan fiksut ja koulutetutkin ihmiset voivat suhtautua todella penseästi kirkon työntekijöihin, jos pitävät kaikkia uskovaisia yksinkertaisina ja tyhminä ihmisinä. Eivät koe, että pappi olisi lukenut, hyväkäytöksinen ihminen. Ajattelevat, että teologia on turha tiede ja pappi vain uskoo satuolentoon.
T. Kirkolla töissä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse kuulun henkisesti pappisluokkaan ja arvostan samaan luokkaan kuuluviksi tunnistamieni ihmisten seuraa riippumatta heidän näennäisestä luokastaan.
Mihin yhteiskuntaluokkaan määrittelet pappisluokan nykyään? Ennen ollut arvostettu ammatti, enää ei.
Miten niin pappi ei olisi arvostettu ammatti? Lukeneita, hyväkäytöksisiä ihmisiä, eivät öykkäröi ainakaan millään ilmeisellä tavalla.
Tunnen henkilökohtaisesti yhden papin. Kari Kanala. Suoraan sanottuna täysi pelle. Epätoivoinen julkisuustyrkky (naama usein televisiossa) ja yritti päästä kansanedustajaksi, mutta sai surkean äänisaaliin. Parisuhteet jatkuvaa sirkusta. Nyt kolmas vaimo menossa.
Kanala on keksivertopapista kaukana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama se sopeutumattomuudenntunne on meillä luokkalaskun tehneillä.
Ylemmän keskiluokan lapsuudenperheestä kulttuuri-, harrastus- ja sivistyspohjalta pikkukaupunkiin duunaritaustaisen miehen kanssa jumahtaneena ja yAMK-duunia tekevänä voin sanoa, etten löydä mitään yhteistä niin työkavereiden kuin miehen lapsuudenperheen kanssa. Tulen kyllä toimeen hyvin ja minusta pidetään, mutten sujahda joukkoon tai jaksa yksitoikkoisia keskustelunaiheita.
Mies itse on älykäs ja duunarin työstä huolimatta hyvää keskusteluseuraa, mitä parhain puoliso ja isä.. mutta nämä ympyrät täällä saavat minut huokaisemaan kahdesti. Olen kuin kolikko, jota yritetään mahduttaa neliönmalliseen koloon, ei vain onnistu. Käynti kotona pk-seudulla on aina virkistävää ja rentouttavaa, siellä tunnen olevani.. noh, kotona.
Rehellistä puhetta. Kiitos. Oma äitini tuli hyvästä suvusta (ylempää keskiluokkaa, kulttuurikoti) mutta teki pahan virheen. Hän nai alaspäin eli valitsi miehen joka on tukevasti keskikeskiluokkaa ja duunarityyppiset elämäntavat. Äiti kuvitteli olevansa rakastunut. Järkiperäinen pohdinta ja harkinta unohtui. Eihän siitä muuta tullut kuin loppuelämän kestävä vitutus (avioliitto kaduttaa) ja jatkuvat riidat aviomiehen kanssa.
Isäni ei ollut vapaamatkustaja. Hän teki pitkän työuran vakituisessa virassa ja sai normihyvää palkkaa. Minun lapsuudenkotini oli omistusasunto. Sain harrastaa ratsastusta ja laskettelua. Ei ollut rahasta puutetta koskaan, mutta isän ja äidin luokkaero näkyi arjessa selvästi. Äiti oli meillä aina se fiksumpi, paremmin koulutettu, parempi kielitaito, paremmat sosiaaliset verkostot, kulttuuriharrastukset. Isä eli kuin duunari. Kävi töissä ja istui illat kotona. Luki kyllä paljon (on älykäs) mutta ei hyödyntänyt potentiaaliaan kunnolla opinnoissa ja työelämässä. Liikuntaharrastuksia isä halveksi.
Äidin sisar nai oman tasoisensa miehen. Akateemisesti koulutettu ja kovapalkkaisessa asiantuntijatyössä oleva mies. Ylemmän keskiluokan sukutausta.
Vuosikymmenten mittaan äitini ja hänen sisarensa elämä alkoivat ajautua eri suuntiin. Ero ei ole silmiinpistävä, mutta sen huomaa jos tarkastelee elämänlaatua. Sisarella oli eläkkeelle siirtyessään neljä omistusasuntoa. Äidillä vain yksi. Sisar ja äiti tekivät koko työuransa ajan samantyyppisiä työtä (normihyvä palkka, hyvät työnantajat, pitkät työurat samassa firmassa, hyvät työsuhde-edut) mutta elintasoerot alkoivat kasaantua kiihtyvällä tahdilla. .
Äidin sisar on nyt terve, aktiivinen, hyväkuntoinen ja lähestyy 80 vuoden ikää. Äitini kuoli 72-vuotiaana. Hän oli jo vuosikymmenien ajan ollut lihava (huomattava ylipaino), rapakuntoinen ja fyysisesti passiivinen. Hän seurasi miehensä antamaa esimerkkiä. Töiden jälkeen sohvalle ja siitä nukkumaan. Kulttuuriharrastukset eivät kehitä fyysistä kuntoa, joten äidille tuli lähes kaikki "elämäntapasairaudet" mistä lääkäri varoitti. Verenpainetauti, sydämen vajaatoiminta, diabetes, tuki-ja liikuntaelinsairauksia. Kaikki itse aiheutettuja, koska ne olisi voitu helposti välttää. Ennaltaehkäisy (terveet elämäntavat) ovatkin aina ensisijainen hoitomuoto. "Älä nyt omaa terveyttäsi pilaa, jos haluat nauttia eläkevuosistasi."
Äidin oma isä oli pitkäikäinen. Harrasti paljon liikuntaa, söi terveellisesti ja piti huolta itsestään. Eli melkein 90-vuotiaaksi. Minua hämmästyttää se, että oma äitini sai hyvän roolimallin lapsuudenkodistaan, mutta päätti kuitenkin pilata oman elämänsä (aikuisuus ja lyhyet eläkevuodet) sillä, että laiminlöi hyvinvointiaan. Itse en osaisi tehdä noin. Olen aina ollut hyvin tarkka elämäntavoistani, koska sain isoisältä hyvän roolimallin jo lapsuudessa. Hän kannusti minun liikuntaharrastuksiani. Osti harrastusvälineitä (minä ratsastin) ja kävi kanssani ulkona leikkimässä. Hän myös kannusti minua lukemaan paljon (isoisällä oli kotikirjasto), opiskelemaan pitkälle (isoisä oli insinööri) ja valitsemaan aviopuolison tarkasti. Ei kannata naida alaspäin, koska siitä tulee vain ongelmia. Ota oman tasoinen puoliso tai nai ylöspäin. Luokkanousulle ei ole tarvetta (isoisä on hyvin tunnettua sukua) mutta jos löytyy sattumalta joku aatelinen Von Kyygelbyygel joka haluaa naida sinut, niin iske kiinni. Raha on hvyä asia. Isoisä itse osasi tehdä rahaa, käyttää rahaa ja jättää sitä perinnöksi. Sellainen vanhan koulukunnan mies, joka elättää vaimonsa ja kokee itselleen kunnia-asiaksi, että vaimo ei joudu raatamaan paskaduunissa.Moni on tätä yllä olevaa kommentoinut, ja kiva että keskustelua syntyy, mutta haistan kyllä aika vahvasti botin tai ainakin trollin tekstin takaa. Kaikki luokkakliseet ylipainoa myöten otettu käyttöön.
Samoin hymyilytti tuo, kuinka äidin ylemmän keskiluokan kulttuurikoti ja tunnettu suku muuttuivatkin tekstin loppua kohti liikuntaan kannustavaksi insinööripapaksi, joka osasi kyllä itse tehdä rahaa, mutta usutti tyttärentytärtä naimaan rahaa.
Tosielämä on usein aika kliseistä. Minua huvittaa kuulla, että totuuden kertominen omasta elämästäni ja suvustani leimataan "trollaamiseksi". Se vain paljastaa, miten vähän lukijat ymmärtävät ylemmän keskiluokan elämää.
Mitä outoa on siinä, että isoisä kehottaa tyttärentytärtä naimaan oman tasoisensa miehen? Viisas neuvo. Oma tytär nai alaspäin ja otti köyhemmän miehen. Kyllä siitä varoitettiin mutta tytär kapinoi. Isä ymmärtää, että avioliitto ei ollut kovin onnellinen. Vanhempien välinen luokkaero ja siitä kumpuava katkeruus (molemminpuolinen kauna) heijastuvat lapsiin. Samoin se, että äiti hylkää terveet elämäntavat ja alkaa elää duunarityyppistä arkea, johon ei kuulu liikuntaharrastus ja terveellinen ruokavalio. Lapsille sentään tehdään kunnon ruokaa. Äiti syö mitä huvittaa (karkkia, keksiä, pullaa) ja isä syö kuin duunari. Onneksi sentään piti näppinsä irti tupakasta ja alkoholista.
Terveisin,
se tyttärentytär joka nai rahaa ja on päätöksestään tyytyväinen
PS. Minulle se raha on ensimmäinen karsintaperuste miehessä. Olen rakastunut elämäni aikana pari kertaa ja onneksi osasin pitää pääni kylmänä. Ei se jännämies ole aviomiesmatskua.Tapahtuu tuota lapsien puolisovalintojen kommentointia kaikenlaisissa piireissä.
Oma isoäiti sai 1930-luvulla kuittia isältään, miten ei pitäisi mennä naimisiin isoisäni kanssa. Isoäitini isä oli työnjohtajana metsätyömaalla, isoisäni vanhemmat olivat maatilan viljelijöitä. Isoäitini valitsi silti isoisäni puolisoksi ja elivät onnellisina pitkän elämän.
2000-luvulla ensimmäisen aviomieheni äiti vastusti minua jyrkästi. Olin kuulemma liian hienohelma, kun opiskelin yliopistossa ja olin amk-tasoisten vanhempien lapsi. Anoppi ei ollut käynyt lukiota, eikä ammattikoulua. Työskenteli tehtaassa matalapalkalla. Appiukko oli käynyt lukion ja perustanut pienen kuljetusfirman. Ex-miehenikään ei arvostanut koulutusta, työelämä ja sivistys oli hänestä turhaa. Ero tuli miehen petettyä. Enää en ottaisi miestä, jolla on kovin erilainen tausta kuin omani. Onneksi on löytynyt aviomies, jonka kanssa taustat ovat samat ja kumpikin maisterina arvostaa sivistystä.
Mielenkiintoista kuulla, että vielä 2000-luvulla jossain piireissä vastustettiin koulutusta. Ja että yliopisto-opiskelija leimataan hienohelmaksi. Minulla on sitten hienohelmainen suku, koska isoäitini ihan vapaaehtoisesti päästi tyttärensä yliopistoon. Tytär tapasi opiskeluaikana tulevan miehensä, josta sitten tuli maisteri. Pariskunta sai kaksi poikaa. Molemmat kävivät korkeakoulun. Ovat nyt nelikymppisiä ja IT-alalla kovapalkkaisissa duuneissa.
Tervetuloa syvälle maakuntaan, siellä näkee tällaista ajattelua, että yliopisto on hienostelua ja tosipojat ja tytöt hakeutuu korkeintaan S-marketin kassalle töihin, rekkaa ajamaan tai lapsia hoitamaan.
Nykyään kyllä työttömät maisteritkin hakee noihin työpaikkoihin. Ei se mikään salaisuus ole. Kunhan nyt jotain edes löytyisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse kuulun henkisesti pappisluokkaan ja arvostan samaan luokkaan kuuluviksi tunnistamieni ihmisten seuraa riippumatta heidän näennäisestä luokastaan.
Mihin yhteiskuntaluokkaan määrittelet pappisluokan nykyään? Ennen ollut arvostettu ammatti, enää ei.
Miten niin pappi ei olisi arvostettu ammatti? Lukeneita, hyväkäytöksisiä ihmisiä, eivät öykkäröi ainakaan millään ilmeisellä tavalla.
Ai, tuntemani pappi on öykkäröivä alkoholisti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse kuulun henkisesti pappisluokkaan ja arvostan samaan luokkaan kuuluviksi tunnistamieni ihmisten seuraa riippumatta heidän näennäisestä luokastaan.
Mihin yhteiskuntaluokkaan määrittelet pappisluokan nykyään? Ennen ollut arvostettu ammatti, enää ei.
Miten niin pappi ei olisi arvostettu ammatti? Lukeneita, hyväkäytöksisiä ihmisiä, eivät öykkäröi ainakaan millään ilmeisellä tavalla.
Nykyisin melko moni leimaa papit (ja muut kirkon työntekijät) junteiksi, yksinkertaisiksi huuhaa-ihmisiksi, kun he uskovat Jumalaan. Ihan fiksut ja koulutetutkin ihmiset voivat suhtautua todella penseästi kirkon työntekijöihin, jos pitävät kaikkia uskovaisia yksinkertaisina ja tyhminä ihmisinä. Eivät koe, että pappi olisi lukenut, hyväkäytöksinen ihminen. Ajattelevat, että teologia on turha tiede ja pappi vain uskoo satuolentoon.
T. Kirkolla töissä
Mä olen taustaltani uskonnoton humanisti ja taiteentutkija, joka tapaa työssään aika paljon ihmisiä, ja koen että parhaat small talkit saa aikaan pappien kanssa. Heillä on aina hallussa symboliikka, ja moni tuntuu harrastavan lukemista, taidehistoriaa ja arkkitehtuuria. Ei se hyvän saarnan kirjoittaminenkaan helppoa ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä mitään luokkia ole. Kaikki olemme samanlaisia ja samanarvoisia. Jos jollain on rahaa enemmän, niin ei se tee hmisestä parempaa. Pikemminkin täysin päinvastoin.
Ihmiset eivät todellakaan ole kaikki samanlaisia keskenään. Se erilaisuus ei kuitenkaan liity ihmisarvoon millään tavoin.
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan niin tämän! Koen alemmuutta, kun tutustun alueen lapsiperheiden kanssa ja kyläilemme toistemme kotona lasten myötä. Meillä kotona on paljon Ikeaa, lattialla on isoäidin tekemät vanhat, värikkäät räsymatot ja koti on sellainen arkisen oloinen. Sitten toisilla on hyvin siistit, simppelit ja beigen harmoniset kodit. Ei yhtään sovita joukkoon tummanpuhuvan kotimme kanssa. :D
Värikkäät räsymatot ovat ihania ja jos oman isoäidin tekemiä niin suorastaan kullanarvoisia!
Jos joku tykkää beigestä kodista niin ok mutta ei ole sanottu että se olisi jotenkin tavoiteltavaa, sen valkoisen/harmaan/beigen kodin muuten saa ihan yhtä halvalla tai kalliilla kuin tumman/värikkäänkin.
Tärkeintä olisi että kaikki ihan aidosti viihtyvät omassa kodissaan eivätkä sisusta sitä sen mukaan mitä kuvittelevat muiden siitä ajattelevan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
-----Äidin sisar nai oman tasoisensa miehen. Akateemisesti koulutettu ja kovapalkkaisessa asiantuntijatyössä oleva mies. Ylemmän keskiluokan sukutausta.
Vuosikymmenten mittaan äitini ja hänen sisarensa elämä alkoivat ajautua eri suuntiin. Ero ei ole silmiinpistävä, mutta sen huomaa jos tarkastelee elämänlaatua. Sisarella oli eläkkeelle siirtyessään neljä omistusasuntoa. Äidillä vain yksi. Sisar ja äiti tekivät koko työuransa ajan samantyyppisiä työtä (normihyvä palkka, hyvät työnantajat, pitkät työurat samassa firmassa, hyvät työsuhde-edut) mutta elintasoerot alkoivat kasaantua kiihtyvällä tahdilla. .
Äidin sisar on nyt terve, aktiivinen, hyväkuntoinen ja lähestyy 80 vuoden ikää. Äitini kuoli 72-vuotiaana. Hän oli jo vuosikymmenien ajan ollut lihava (huomattava ylipaino), rapakuntoinen ja fyysisesti passiivinen. Hän seurasi miehensä antamaa esimerkkiä. Töiden jälkeen sohvalle ja siitä nukkumaan. Kulttuuriharrastukset eivät kehitä fyysistä kuntoa, joten äidille tuli lähes kaikki "elämäntapasairaudet" mistä lääkäri varoitti. Verenpainetauti, sydämen vajaatoiminta, diabetes, tuki-ja liikuntaelinsairauksia. Kaikki itse aiheutettuja, koska ne olisi voitu helposti välttää. Ennaltaehkäisy (terveet elämäntavat) ovatkin aina ensisijainen hoitomuoto. "Älä nyt omaa terveyttäsi pilaa, jos haluat nauttia eläkevuosistasi."------
Täsähän on suorastaan sosiologian gradun aineisto valmiina.
Jotenkin tämä kolahti itseeni.
Aikoinaan Eva Illoinen kirjoitti viiltävän tarkasti parikin kirjaa naisesta, joka oli päätynyt pieneen teollisuuskaupunkiin (arvattavasti Uusikaupunki) , pieniin vähän parempiin piireihin, tasaisen keskiluokkaisen miehen kanssa, ja koko elämä oli vain yhtä Harmaata janaa.
Itsekin olen saanut suuren ilon tavata juuri kijoittamasi tätisi kaltaisia vanhuksia. Esim anoppini, joka oli 20-luvulla syntynyt ja elänyt Helsingforsissa hyvätasoisen nuoruuden. Vanhoissa mustavalkokuvissa ollaan pitkässä iltapuvussa tanssiaissa, ajellaan jollain avomoottorivenellä leningit päällä ja olipa hän käynyt jo 50-luvulla mm. laivamatkalla Eurooppaan ja mm. käynyt Brisish Museossa. Tämmöistä ei taas minun isoäitini saman aikaan tapahtuneessa elämässä kyllä tapahnut edes samassa läänissä! Senverran kaukana oli nuo elämänpiirit kyllä. Anoppi eli pitkän ja vaihderikkaan elämän, jonka viimeisiä vuosia koetteli fyysinen sairaus, mutta ei sekään häntä tylsistyttänyt.
Takas asiaan: äitisi elämän semmoinen taantuminen ja juuri tuo ihan fyysinen elämäntason romahtaminen oli varmasti karua katseltavaa. Ja varsinkin, kun asianomainen itse ei jotenkin näe eikä havahdu ongelmaan tai sen seurauksiin ollenkaan! Siis yhtään. Nähty on.
Nyt kun tässä itse vanhenee ja kukkeimmat vuoteni sijoittuvat sinne, kun Madonna julkaisi levyjään ( eli siis kuulemma 40 v sitten), niin totisesti olen kiinnittänyt huomiota ihan tähän fyysiseen puoleen , sekä mielenkiinnon ja uteliaisuuden ylläpitämiseen. Tähän täytyy minun vielä enemmän paneutua ja pitää visu huoli siitä, ettei mieheni vaan tipahda mihinkään ns. gubbe-tilaan vielä. Kiitos kirjoituksestasi, se oli hyvä.
Kiitos. Hyvä että löytyy hengenheimolaisia, jotka tunnistavat ilmiön. Itse en tuntenut lapsena jääneeni paitsi mistään, vaikka äiti nai alaspäin. Elämäni on aina ollut taloudellisesti turvattua ja myös emotionaalisesti melko turvallista. Minulla oli neljä rakastavaa isovanhempaa, läheisiä serkkuja, tätejä, setiä ja kaksi ihan normihyvää vanhempaa. Riitelivät kyllä usein ja vaistosin, että liitto on kulissi. Molemmat osapuolet tekivät selväksi, että tuli naitua väärä puoliso, mutta enpäs eroa koska se on sama kuin myöntäisi erehtyneensä. Naimisiin mentiin kovalla tohinalla ja nuoruuden yltiöpäisellä optimismilla. Mukana saattoi olla myös kapinaa, koska äiti halusi päästä naimisiin ennen kuin oma sisar ehtii ensin. Äidin avioliitto on hyvä paperilla, mutta henkilökemiat eivät pitkässä juoksussa (50 vuoden liitto) toimineet.
Ulkoa päin katsottuna minulla oli todella tyypillinen ylemmän keskiluokan lapsuus ja nuoruus. Mukava ja tilava koti (omistusasunto), kesämökki, harrastuksia (ratsastus, uinti, laskettelu). Pärjäsin koulussa hyvin ja lukiossa olin laudaturin ylioppilas. Sain opiskella mitä halusin (isä maksoi viulut) joten valitsin yliopiston. Isä kustansi minulle myös autokoulun ja uuden auton. Maksoi osamaksulla, ettei verottaja pääse huomauttamaan "lahjasta" josta pitäisi maksaa lahjaverot. Isä maksoi myös ulkomaanmatkojani, liikuntaharrastuksiani, shoppailua ja muita "nuorten naisten hömpötyksiä" mitä nyt minulle sattui mieleen juolahtamaan. Isä tiesi, että tyttärestä voi tulla vähän hemmoteltu kermaperse, koska äidin suku on vanhoillinen ja kultturelli kauppiassuku. En paljasta suvun nimeä, koska sen perusteella minut tunnistettaisiin heti. Äidin suvussa avioliitto on vakava sitoumus. Mies maksaa vaimon ja lasten kulut. Jos ei maksa niin kohta joku toinen mies maksaa. Vaimo ottaa eron.
Itse olen nyt "vapaaherratar" eli poissa työelämästä. Elän miesten rahoilla. Asuinkumppani maksaa ja oma isä maksaa. Ei tullut mieleenkään, että olisin mennyt naimisiin "rakkaudesta" eli puhtaasti tunteella. Ylemmässä keskiluokassa avioliitto on aina sukujen välinen "bisnesdiili" eli kyse on rahasta, omaisuudesta (kiinteistöomaisuus, säästöt, isovanhempien perintö, yms) ja lasten tulevaisuuden turvaamisesta. Rakastua voi vaikka köyhään taiteilijarenttuun, mutta ei ole pakko naida sitä. Siis ottaa aviopuolisoksi. Naida voi kyllä huvikseen (paneskella komeaa taiteilijaa) mutta elämänkumppaniksi otetaan se järkevä valinta eli hyvätuloinen, hyvää syntyperää oleva järkimies joka tietää paikkansa. Miehen paikka on vaimon tossun alla. :D
Ylemmän keskiluokankin omaisuus on vielä niin vähäistä ettei sen vuoksi suunnitella naimakauppoja.
Vierailija kirjoitti:
Olen täysin samaa mieltä luokkajaottelusta. Se näkyi selvästi viimeistään lukiossa. Lapsen vanhempien sosiaaliluokka (syrjäytyneet - työväenluokka - alempi keskiluokka - keskimmäinen keskiluokka - ylempi keskiluokka - eliitti) vaikuttaa lapsen elämään kokonaisvaltaisesti. Täysin riippumatta siitä, haluavatko vanhemmat sitä vai ei.
Oma kaveripiirini on aina ollut keskiluokkaista. Siis keskimmäistä ja ylempää keskiluokkaa. Muutama eliittiin kuuluva "vanhan rahan" tyyppi on myös ollut harrastuspiireissä ja opiskelukaverina. Huomasin että luokkaero on jyrkin juuri tuossa kohdassa missä hyvätuloiset ylemmän keskiluokan suvut erottuvat eliitistä (vanha raha, aatelissuvut). Toki tässäkin luokkien välissä on jengiä, joka tekee matkaa ylöspäin tai alaspäin. Mutta vanha raha on hyvin "sisäänlämpiävää sorttia" eli tietävät tasan tarkkaan kuka on yksi heistä ja kuka on ylempää keskiluokkaa. Itse en tuntisi koskaan oloani täysin luontevaksi, jos menisin naimisiin aatelisen kanssa. Minähän olen vain ylempää keskiluokkaa eli sukutaulu on pitkä ja tunnettuja nimiä löytyy, mutta valtaosa suvusta on aika tuntematonta jengiä.
Eihän rahattomalla ja maattomalla aatelisella ole kuin sukunsa muistot. Kun aateluus ei ole antanut verovapautta ja yksinoikeutta tiettyihin julkisiin virkoihin 100 vuoteen.
Luokkanousun ulkoinen puoli on helpompi kuin sisäinen muutos.
Alue: Aihe vapaa
Ainakin oli näillä "yläluokkaisilla" joku jota potkia.
Kun eivät muuta tekemistä keksineet.
-toinen luokatonta elämää elävä