Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Luokkanousun tehneenä en koe kuuluvani joukkoon - muita?
En nyt tarkoita luokkanousulla mitään "olin lapsena koditon ja nyt multimiljonääri" -tarinoita, jotka ovat aika harvassa. Vaan näitä tavallisempia tarinoita, missä matalista yhteiskuntaluokista noustaan keskituloisiksi ja missä keskituloiset kipuavat vielä ylöspäin. Olen itse kasvanut melko keskiluokkaisessa kodissa maakunnassa, mutta vanhempieni tausta oli matalampi, isäni lapsuuskoti oli todella köyhä. Tämä näkyy minussa taloudellisena tarkkuutena ja tuhlailun välttämisenä, vaikkei taloudellista huolta ole itselläni ollutkaan. Taustani näkyy minussa yhä, vaikka tienaan hyvin ja asun yhdellä Suomen hyvätuloisimmista postinumeroalueista.
Luokkanousijana minulta puuttuvat monille ylemmissä yhteiskuntaluokissa olleille luontaiset taidot ja elintavat. En "osaa" harrastaa mitään hienoa, en osaa golfata, en lasketella, en purjehtia, kaukomatkat eivät kiinnosta jne. En ole edes koskaan kokeillut noita urheilulajeja, lapsena harrastin vain jumppaa, kokkipuuhakerhoa ja kuvataidekerhoa. Monet menot kauneushoidoista kalliisiin vaatteisiin ja fiineihin ravintoloihin tuntuvat tuhlaukselta, enkä käytä rahaani sellaiseen. Sen sijaan käyn kirjastossa, retkeilen luonnossa, käyn uimahallissa vesijumpassa, luen ja nautin mökkeilystä ilman mukavuuksia.
Tunnen itseni maalaiseksi ja huonommaksi muiden ulkoisesti kaltaisteni seurassa. Tuntuu, etten osaa keskustellakaan kunnolla ihmisten kanssa, joilla monet asiat tulevat luonnostaan. Osalla arvot tuntuvat melko kovilta, elämä on suorittamista, rahan ansaitsemista ja kaikkea materialista menestystä. Toisissa arvostetaan sitä, miten menestyneitä he ovat. Minä arvostan yksinkertaista (monen mielestä tylsää) arkea ja terveyttä. Ammattini on arkinen verrattuna siihen, kun ympärillä on vaikka minkälaista juristia, järjestöjohtajaa, kansainvälistä asiantuntijaa jne.
Minulla ei ole hienoa sukutaustaa tai maistereita suvussa monessa polvessa. Lapsuuskotini ei ollut mikään sosiaalinen kulttuurikoti. En ole koskaan käynyt oopperassa, teatterissa käyminen tuntuu yhä vieraalta ja klassisen musiikin konsertissa kävin ensimmäistä kertaa aikuisena. Olen välillä pihalla sosiaalista normeista, kun lapsuuskodissani ei paljon harrastettu kyläilyä ja vanhempani olivat kotona lähinnä keskenään. Kielitaitoni on huono, ymmärrän englantia hyvin ja ruotsiakin jotenkin, mutta en puhu noita kieliä itse. Kadehdin, kun toiset sulavasti juttelevat small talkia englanniksi tai ruotsiksi ja itse yritän mongertaa jonkin sanan suustani. Harmittaa, kun lapsuuskodissa en ole oppinut asioita, joista olisi nyt aikuisena apua. Yliopistossakin kaikki oli vierasta sitseistä dekaaneihin ja stipendien hakemisesta publiikeihin, jokainen asia on täytynyt opetella alusta.
Arjessa tuntuu eniten sen, että koen itseni monissa tilanteissa nukkavieruksi ja ulkopuoliseksi. En ole niin tyylikäs, kovin hoikka ja hyvin pukeutunut. Vaatteet on toki ehjät, mutta eivät muodikkaat ja voin hyvillä mielin lähteä asioille verkkareissa ilman meikkiä. Koen olevani sellainen homssu maalaisserkku, jolle lähinnä naureskellaan. Usein vain on olo, että en kuulu joukkoon, vaikka olen korkeasti koulutettu, työelämässä pärjännyt ja taloudellisesti menee mukavasti. Onko muilla luokkanousun tehneillä tällaista? Helpottaako tämä olo koskaan?
Ap
Kommentit (619)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuli ylennys ja iso palkankorotus, nyt pitäisi vielä löytää uudet harrastukset, ystävät ja identiteetti jotka sopivat 'ihnisluokkaani'? Ms Bucket -parodia kalpenee tämän ketjun rinnalla.
Vierailija kirjoitti:
Kävin kotipaikkakunnallani isänpäivänä ja ennemminkin tuntui, että luokkanousun myötä en osaa enää olla perheeni kanssa. Vaikuttavat tosi kapeakatseisilta ja jumahtaneilta, osin jopa negatiivisilta. Keskustelut pyörivät sukulaisten ja vanhojen juttujen ympärillä enkä olisi oikein jaksanut osallistua. En minäkään pelaa golfia tai purjehdi, mutta koulutus ja sivistys on tuonut maailmaani avaruutta ja mahdollisuuksia.
no..mistä sinä olisit halunnut jutella,tehdä ym. sukulaisten kanssa yleensä ne yhteiset asiat on niitä vanhoja juttuja, mitkä kaikki muistaa ja jokaisella on niihin mielipide...pidän tätä hauskana tapana. Jos koittasit laskeutua sieltä lasitornista ja katsoa mitä hauskaa tapahtuisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä menee hyvin kun pitä tuolla tavalla etsimällä etsiä joku mistä sais valittaa ja uhriutua.
Pakko olla nainen alottamassa tätäki ketjua.
Kaupan kassajonossako tulee tuollaiset tunteet pintaan?
Olipas kömpelö ragebait. Karu fakta on se, että juuri miehet tuntevat eniten ahdistusta omasta statuksestaan. Eivät naiset. Miehillä on biologinen tarve päteä ja isotella (katsoa kuka on alfauros). Alfauros saa parhaat naiset. Köyhä erakoitunut incel jää yksin.
Naisilla on itsellään kaikki seksuaalinen pääoma (se pipari siellä jalkovälissä) ja kaikki synnytyspotentiaali. Nainen voi myös helposti "naida ylöspäin" eli päästä naimisiin hyvätuloisen miehen kanssa vaikka nainen itse on pienituloinen ja duunaritaustainen.
Miehet usein "naivat alaspäin" (insinöörimies nai sairaanhoitajanaisen) koska ikivanha patriarkaalinen perinne sanelee, että mies on perheen elättäjä ja tuo rahat kotiin. Vaimo saa olla matalasti koulutettu, kunhan on hyvää vaimomatskua. Haluaa olla kotiäitinä lapsille ja hyysätä miestään.
Uranainen (akateemisesti koulutettu ja hyvästä suvusta) on monelle duunarimiehelle liian vaikea pala. Nainen ei nai alaspäin, vaan ottaa oman tasoisensa miehen tai nai ylöspäin (IT-miljoonäri, pokerimiljonääri, kovapalkkainen urheilija).
Hassu. Eihän insinööri ole yhtään paremmin koulutettu kuin sairaanhoitaja. Ihan samantasoisia amk-tutkintoja ne ovat molemmat. Koulutettu nainen ei myöskään miksikään kotipiiaksi ala. Tuosta nyt oikein huokuu miehisen ammatin arvostus ja naisten aliarvostus. Eikä nuo IT- tai pokerimiljönäärit tai urheilijat yhteiskunnallisesti edusta korkeampaa luokaa, vaikka rahaa olisikin.
Sinulla on sekaisin tulotaso ja yhteiskuntaluokka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustellaan kuplasta, jonka ulkopuolelle ei näe. Se saattaa olla totta naisten kohdalla. Miehet joutuvat nuorina armeijaan. Kuplassa eletyn lapsuuden ja nuoruuden jälkeen paikalle tulee nuoria miehiä ympäri Suomen, kaikilla mahdollisilla taustoilla ja menneisyydellä.
Ensialkuun sitä on hämmentynyt. Siitä eteenpäin vain ihmeissään siitä, miten moni on onnistunut sössimään elämänsä ennen täysi-ikäisyyttä. Jossain kohtaa huomaa, ettei palveluksessa ole yhtään mannea mutta useampi rikollinen. Ellei tuossa porukassa vahvistu ajatus kouluttautumisesta ja kunnollisen työn hankkimisesta, niin ei sitten missään.
Aiemmin varmaan näin, mutta nykyään inttiin menee pääasiassa työväenluokka. Omassa yliopiston kaveriporukassa yksikään ei ole käynyt inttiä. Puolet käynyt sivarin ja puolet saanut vapautuksen.
Kysyin juuri pojaltani. Kuulemma "käytännössä kaikki" opiskelukavereistaan yliopistolla on käynyt intin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minullakin on luokannousun kanssa hieman haasteita. Tosi vaikea sopeutua "parempiin" piireihin. Varsinkin rapujuhlissa käyttäytimen on hankalaa. Luokannousu tapahtui kun menin naimisiin DI mieheni kanssa.
Mikäs rapujuhlisa niin hankalaa on? Nehän ovat iloisia juhlia. Kauluri vain kaulaan ja nauttimaan! Eikä haittaa jos hiukan humaltuukin, kunhan ei juo työväenluokkaisesti päätään täyteen.
Ehkä niiden rapujen kuoriminen on hankalaa. Ehkä joku voi auttaa.
Tai ei vaan pidä ravusta
1. Valikoituminen ja koulutustaso suhteessa muuhun ikäluokkaan
• Vähiten koulutetut karsiutuvat useammin. Tutkimusten ja tilastojen valossa varusmiespalveluksesta vapautetaan terveydellisistä syistä (C- ja E-luokat) tai palvelus keskeytyy suhteellisesti useammin niillä nuorilla miehillä, joilla on pelkkä peruskoulutausta tai muita elämänhallinnan ja terveyden haasteita.
• Korkeammin koulutetut suorittavat palveluksen todennäköisemmin. Hyvä terveys, opiskelupaikka ja vakaa elämäntilanne korreloivat vahvasti sekä kouluttautumisen että asepalveluksen loppuun suorittamisen kanssa. Tämän vuoksi armeijan käyneiden joukko on keskimäärin hieman koulutetumpaa ja hyväkuntoisempaa kuin palveluksen ulkopuolelle jääneiden joukko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä menee hyvin kun pitä tuolla tavalla etsimällä etsiä joku mistä sais valittaa ja uhriutua.
Pakko olla nainen alottamassa tätäki ketjua.
Kaupan kassajonossako tulee tuollaiset tunteet pintaan?
Olipas kömpelö ragebait. Karu fakta on se, että juuri miehet tuntevat eniten ahdistusta omasta statuksestaan. Eivät naiset. Miehillä on biologinen tarve päteä ja isotella (katsoa kuka on alfauros). Alfauros saa parhaat naiset. Köyhä erakoitunut incel jää yksin.
Naisilla on itsellään kaikki seksuaalinen pääoma (se pipari siellä jalkovälissä) ja kaikki synnytyspotentiaali. Nainen voi myös helposti "naida ylöspäin" eli päästä naimisiin hyvätuloisen miehen kanssa vaikka nainen itse on pienituloinen ja duunaritaustainen.
Miehet usein "naivat alaspäin" (insinöörimies nai sairaanhoitajanaisen) koska ikivanha patriarkaalinen perinne sanelee, että mies on perheen elättäjä ja tuo rahat kotiin. Vaimo saa olla matalasti koulutettu, kunhan on hyvää vaimomatskua. Haluaa olla kotiäitinä lapsille ja hyysätä miestään.
Uranainen (akateemisesti koulutettu ja hyvästä suvusta) on monelle duunarimiehelle liian vaikea pala. Nainen ei nai alaspäin, vaan ottaa oman tasoisensa miehen tai nai ylöspäin (IT-miljoonäri, pokerimiljonääri, kovapalkkainen urheilija).
Akateemiselle naiselle samantasoinen tarkoittaa vähintään akateemisesti koulutettua miestä. Mikään itseoppinut tai amiskoulutettu IT-yrittäjä, pokerimies tai urheilija ei ole akateemista tasoa, eikä AMK-insinöörikään ole. Rahalla ei voi korvata sivistystä eikä rahalla saa korkeampaa yhteiskuntaluokkaa. Eikä akateeminen uranainen elättäjää kaipaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä menee hyvin kun pitä tuolla tavalla etsimällä etsiä joku mistä sais valittaa ja uhriutua.
Pakko olla nainen alottamassa tätäki ketjua.
Kaupan kassajonossako tulee tuollaiset tunteet pintaan?
Olipas kömpelö ragebait. Karu fakta on se, että juuri miehet tuntevat eniten ahdistusta omasta statuksestaan. Eivät naiset. Miehillä on biologinen tarve päteä ja isotella (katsoa kuka on alfauros). Alfauros saa parhaat naiset. Köyhä erakoitunut incel jää yksin.
Naisilla on itsellään kaikki seksuaalinen pääoma (se pipari siellä jalkovälissä) ja kaikki synnytyspotentiaali. Nainen voi myös helposti "naida ylöspäin" eli päästä naimisiin hyvätuloisen miehen kanssa vaikka nainen itse on pienituloinen ja duunaritaustainen.
Miehet usein "naivat alaspäin" (insinöörimies nai sairaanhoitajanaisen) koska ikivanha patriarkaalinen perinne sanelee, että mies on perheen elättäjä ja tuo rahat kotiin. Vaimo saa olla matalasti koulutettu, kunhan on hyvää vaimomatskua. Haluaa olla kotiäitinä lapsille ja hyysätä miestään.
Uranainen (akateemisesti koulutettu ja hyvästä suvusta) on monelle duunarimiehelle liian vaikea pala. Nainen ei nai alaspäin, vaan ottaa oman tasoisensa miehen tai nai ylöspäin (IT-miljoonäri, pokerimiljonääri, kovapalkkainen urheilija).Akateemiselle naiselle samantasoinen tarkoittaa vähintään akateemisesti koulutettua miestä. Mikään itseoppinut tai amiskoulutettu IT-yrittäjä, pokerimies tai urheilija ei ole akateemista tasoa, eikä AMK-insinöörikään ole. Rahalla ei voi korvata sivistystä eikä rahalla saa korkeampaa yhteiskuntaluokkaa. Eikä akateeminen uranainen elättäjää kaipaa.
Sivistys on monitasoinen asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuuluinpa mihin yhteiskuntaluokkaan vain, en haluaisi kulkea massan mukana. Siksi en ota paineita toisten harrastuksista tai elämäntavasta.
Ymmärrän tuon ulkopuolisuuden tunteen, mutta kaksi asiaa häiritsi minua; että harmittelet tavallista taustaasi. Älä ylpisty vanhempiesi edessä, äläkä väheksy heitä. Heillä varmasti oli jotain sellaista annettavaa, mitä hienostovanhemmilla ei ole. Kieliä voi aikuisena opetella, jopa netin kautta. Muotivaatteita voi itse ostaa kun kerran on hyvä palkka, jne. Aikuinen tekee itse oman elämänsä sellaiseksi, mitä haluaa sen olevan.
Toinen häiritsevä asia tuossa oli, että pidät kulttuuria, kuten klassista musiikkia ja teatteria elitistin omaisuutena. Taide ja kulttuuri on kaikkia ihmisiä varten. Olen itse taiteilijasuvusta lähtöisin ja kuitenkin pienituloinen. Tykkään oopperasta sen musiikin takia, en hienostelun takia.
Valitse ystäviä jotka ovat samalla aaltopituudella sinun kanssa, ei minkään luokkaerottelun perusteella. Minusta luokkaerot ovat jo vanhanaikaisia, vaikka niitä vielä viljelläänkin. Minua on joskus ammattini perusteella vähätelty korkeammin koulutettujen taholta. Olen mieleltäni vapaa sielu, enkä ole antanut sen häiritä. Lähinnä he näyttävät minun silmiini säälittäviltä ja pikkusieluisilta, kun vähättelevät pinnallisten seikkojen vuoksi toista ihmistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samoja fiiliksiä. Lisäksi olen kasvanut uskonnollisessa kodissa, minkä vuoksi monet asiat ovat vieraita. Meillä ei käytännössä käytetty alkoholia. Itse join täysi-ikäistyessä parin vuoden ajan, sittemmin olen kokonaan lopettanut. Vieläkään ei ole käryä, mikä juomalasi kuuluu millekin alkoholijuomalle, mitä eroa on jollain rosella ja cavalla jne. Meidän perheessä vanhemmilla ei ollut tapana tanssia, joten kaikki tanssiin liittyvä kulttuuri on ollut vierasta. Tanssin wanhat lukiossa, mutta sen jälkeen en ole tanssinut. Monet "normaali ihmisille" luontevat sosiaaliset menot lavatansseista laivan tanssilattioihin ja konserteista venetsialaisiin ovat itselleni ihan vieraita. Nolottaa välillä, kun on niin pihalla asioista.
Mikä estää perehtymästä näihin? Kuitenkin nykyajan yleistietoa, jonka löytää helposti mistä tahansa. Vaikka netistä.
Edellä valitettiin myös kielitaidon puutetta. Sitäkin voi kehittää. Vaikea käsittää, miten sitten on päässyt asemaansa tai kouluista läpi.
Unohtakaa kotioloista valitus. Pallo on teillä itsellänne.
Juuri näin. Harrastaisin golfia ja viinitastingia jos haluaisin ja se sattuisi kiinnostamaan, mutta olen kiinnostunut muista asioista.
Ei kukaan osaa golfata tai muutakaan jos ei opettele. Voihan sitä seurustella vaikka narkkareiden kanssa jos kokee alemmuudentunnetta muiden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tein kymmenisen vuotta sitten "luokkanousun" pitkäaikaistyöttömästä aina keskituloiseksi asti. Hieman nauratti silloin työssäkäyvien valitukset ja arvomaailma. Ulkomaanmatkat, uudehkot autot ja omistuskämppä olivat itsestäänselvyyksiä ja monet muut kalliimmat merkkituotteiden ostelut. Eivät he todellakaan ymmärtäneet työttömän asemaa enkä sitä kyllä paljon halunnut esitelläkään. Aina välillä eteen tuli "kohtalotoveri" jonka kanssa jakaa ajatuksia. Edelleenkään en ostele mitään ns. turhaa enkä kaipaa mitään ylimääräistä luxustakaan.
Sen verran tuohon ap:n aloitukseen, ettei kielitaidon hankkiminen ole kotitaustasta tai rahasta riippuvainen. Pitää olla vain viitseliäisyyttä.
Periaatteessa suomalaisen koulutusjärjestelmän pitäisi kyllä taata kaikille kykyjen mukaiset mahdollisuudet, varallisuudesta ja asuinpaikasta riippumatta. Jostain syystä nuo "luokkanousut" ovat kuitenkin harvinaisempia kuin ennen. Jotain siellä asenteissa ja korvien välissä mättää. Toisaalta, arvostan kyllä korkealle myös ne duunariammatit/ammattilaiset. Heidän työllään se käytännön arki useimmiten pyörii.
Mun toinen puoli suvusta käytännössä tuhoutui Suomen sodissa viimeisen sadan vuoden aikana, sukulaisia ei ole enää kuin äitini. Paljon traumaa ja pahaa oloa, paljon puhumattomuutta, en tiedä tästä puolen sukuani juuri yhtään mitään, vain murusia. Selviytyjistä olen ylpeä enkä näe syytä miksi ihmeessä häpeäisin sukutaustaani? Toinen puoli suvusta köyhiä, äärimmäisen ahkeria maanviljelijöitä. Sotien traunatisoimia myös.
Tein itse kovasti töitä koulussa ja kouluttauduin paremmin kuin vanhempani. Se on tuonut mulle ainakin toistaiseksi taloudellista turvaa, muuten en nää että koulutukseni tai työni olisi mitenkään hienompi tai parempi kuin muiden.
Tiedän että elämän oikeat merkitykselliset taistelut käydään siellä oman pään sisällä. Juuri millään muulla ulkoisella asialla ei ole merkitystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on harvinaisen pienet luokkaerot, ja Helsingissäkin asuu enimmäkseen maalta tulleita. Sikäli koen tuollaiset ongelmat hieman liioiteltuina ja kuulen niissä usein pientä humblebragia.
Itse olen sukuni ensimmäinen yliopistokoulutettu, mutta hyvin olen pärjännyt kulttuurikemuissa, ja taas vastaavasti keskikoulun käynyt pientilallinen vanhempani on yksi välkyimmistä tuntemistani ihmisistä.
Joka väittää, ettei luokkaeroja ole, valehtelee.
Teen työtä, jossa käyn ihmisten kodeissa ja näen kaikkien yhteiskuntaluokkien kirjon. Kyllä ihmisillä on luokkaeroja ja ne ovat valtavia. Ihan jo keskiluokkaiset elävät ihan erilaista elämää kuin esim. hyvin matalasti koulutetut, pienituloiset ja samalla eri tavoin huono-osaiset ihmiset. Vai istuvatko sinusta keskiluokkaiset perheenisät keskiviikkoaamuna ysiltä kaljalla paikallisen marketin edessä vai olisivatko kuitenkin töissä tuolloin?
Tämä. Todellisuudessa luokkaeroja löytyy (vaikka ei toki yhtä räikeitä kuin monissa muissa maissa) ja ne heijastuvat moniin asioihin. Matalammissa luokissa kiroilu voi olla ihan normaalia, ylemmillä luokilla moista kielenkäyttöä paheksutaan. Kokokäsivarsitatuointiin törmäät todennäköisemmin matalamman luokan edustajalla kuin korkeamman luokan edustajalla. Luokkaerot näkyvät siinäkin, miten jälkikasvun kanssa vietetään aikaa. Eivät kaikki vie lapsiaan museoihin tai konsertteihin jne.
Luokkaerot ovat vain Suomessa tabu, josta ei liioin haluta keskustella. Kukaan ei esim. halua leimautua alaluokkaiseksi.
Todellakin luokkaeroja on Suomessa, mutta en minä tuota kiroilua kyllä ensimmäisenä erona nostaisi esiin. Kiroilun paheksumista on eniten uskonnollisia juuria omaavissa piireissä, se periytyy kasvatuksessa.
Keskimmäinen keskiluokka on asenteiltaan yleensä ahdasmielisintä. Ylin ja alin luokka ovat vapaamielisimpiä, eri syistä, mutta eniten sinut itsensä kanssa ja varmimpia asemastaan. Muoti ja uudistukset tulevat keskiluokallekin asti joko ylimmän tai alimman luokan välityksellä ja säyseämpinä versioina.
Oman kokemuksen mukaan ahdasmielisintä porukkaa ovat äärivasemmisto ateistit jotka eivä hyväksy mitää muuta kuin oman mielipiteensä. Jo pelkkäbä puhuminen heidän kanssaan vaikeaa kun ideologia tunkee kaikkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen työväenluokkaisesta perheestä, teinivanhemmille syntynyt. Vanhempani viettivät aikaa lähinnä keskenään, isä rassasi autojaan ja äiti luki roskaromaaneja. Tulen pitkästä pesejien, siivoojien, piikojen ja renkien suvusta. Kouluttauduin korkeakoulussa ja olen nykyään keskiluokkaisessa työssä, ja tuttavapiirikin on pitkälti koulutettua keskiluokkaa.
Tunnen usein olevani kuin näyttelijä näytelmässä, johon en ole saanut käsikirjoitusta etukäteen.
Pitäisi tietää oikeat viinit, oikeat lomakohteet, oikeat ravintolat, oikeat kulttuuriharrastukset ja oikeat tavat puhua rahasta. Pukeutumisessa, puheessa ja käytöksessä on kaikenlaisia pieniä koodeja, joita muut tuntuvat osaavan luonnostaan. Minä olen opetellut ne jälkikäteen tutkailemalla muita.
Olenkin nykyään aika hyvä improvisoimaan. Osaan sujuvasti esittää, että tiedän mistä puhutaan, vaikka välillä oikeasti mietin päässäni, että mitä helvettiä tässä nyt pitäisi vastata. Osaan bullshitata keksimäni feikkielämän.
Teen sitä siksi, että häpeän taustaani. En halua, että hienommat tuttuni näkevät, mistä olen lähtöisin.
Onkohan tässä osittain jotain omasta epävarmuudesta kumpuavaa? Omassa lähimmässä kaveripiirissäni on kaksi professoria, kaksi muuta tohtoria ja muutama DI. En minä tässä seurassa ajattele, että pitäisi jotenkin tietää oikeat viinit ja lomakohteet. Syön ja juon sitä, mistä itse pidän, ja käyn lomalla siellä, missä itseäni huvittaa.
Todellakin tämä kumpuaa huonosta itsetunnostani. Kyse on ennen kaikkea epävarmuudesta. Itsetuntoni on aina ollut huono, ja ehkä juuri siksi olen opetellut niin tarkasti sitä, miten ”kuuluisi” olla nykyisessä ympäristössäni. Sisälläni on kaksi puolta: ensimmäinen on se aito keskiluokkainen ihminen, jota aidosti kiinnostaa keskiluokkaiset elämäntavat ja oleminen. Se toinen puoli sitten:
Olen aina ihaillut hienompia ihmisiä ja tuntenut itseni jotenkin vähäpätöisemmäksi heidän rinnallaan. Minut kyllä kasvatettiin ihan tervepäiseksi, mutta jo lapsesta asti olen katsellut niitä Hienoja Ihmisiä ylöspäin. Jossain vaiheessa sitten päätin, että fake it till you make it.
Korkeakoulussa halusin olla tasavertainen niiden akateemisten sukujen vesojen kanssa, joten aloin esittämään olevani jotain muuta kuin se nukkavieruissa vaatteissa kulkeva köyhien lapsi. Katsoin, miten ihmiset puhuivat, mitä he tilasivat ravintolassa, millaisilla lomilla kävivät ja mistä he keskustelivat. Sitten kopioin parhaani mukaan. Kuulostaa ehkä naurettavalta, mutta välillä tuntuu, että olen rakentanut kokonaisen aikuisen persoonan muiden ihmisten mallista.
Toki siinä on nykyään suurin osa ihan aitoa minua. Olen aikuisena kasvanut siksi ihmiseksi, joksi lapsena halusin tulla. En koskaan tuntenut sopivani lapsuudenkotini sosiaaliseen ympäristöön.
Vadelmavenepakolainen-kirja puhutteli minua aika kovaa. Arvaatteko miksi?
Kun joku uusi ihminen tulee lähemmäksi, pelkään edelleen, että hän huomaa, etten olekaan niin sivistynyt ja luontevasti keskiluokkainen kuin annan ymmärtää. En oikeastaan pelkää sitä, että joku saisi tietää vanhempieni olleen köyhiä tai teinivanhempia. Pelkään sitä, että joku pitäisi minua niiden takia jotenkin huonompana ihmisenä. Tiedän sen olevan aivan naurettavaa.
Olen rakentanut itselleni elämän, jossa tunnen olevani aito minä enemmän omassa paikassani.
Pelkään vain, että jossain vaiheessa improvisaationäytelmässäni tulee sellainen kohtaus, että en enää keksi vuorosanoja, ja vastapuoli huomaakin ettei keisarilla ole vaatteita.
Etkö voi lopettaa ja olla vapautuneesti ihan sitä mitä olet? Ihan varmasti olet hyvä tyyppi, ja ainakin lahjakas, koska olet onnistunut luokkanousunkin tekemään. Jos et omin avuin kykene muuttamaan tuota asetelmaa, niin ehkä muutama terapiakerta voisi auttaa?
Jokainen esittää vähän. Jos haluaa olla hyvää seuraa yläluokkaisten illallispöydässä, niin ei voi käyttäytyä samalla tavalla kuin työväenluokkaisten illallispöydässä.
Aika samoilla säännöillä olen kyllä pärjännyt molemmissa. Haarukalla ja veitsellä syödään, ja tärkeää on myös ottaa huomioon keskustelukumppani, ihan luokasta riippumatta. En nyt yhtäkkiä keksi mitään isompia eroja. Olen ylempää keskiluokkaa, myös kotoisin ylemmän keskiluokan kodista, ja käynyt joskus kylässä työväenluokkaisessa kodissa illallisella. Kertokaa vain, jos on jotain, mitä en ole tajunnut ottaa huomioon.
Kiva sinulle. Minusta tulee tuppisuu, kun kahvipöydässä aletaan puhumaan jostain muusta kuin kirppistelystä ja toimeentulotukien täyttämisestä. Minulla ei ole yhtään mitään sanottavaa korkeakoulutuksesta tai klassisesta musiikista. Voin esittää kaikille muille itsestään selviä tyhmiä kysymyksiä, ja hymähdellä vaikuttuneesti.
Tuo on sitä keskustelukumppanin huomioon ottamista. En minä tosiaan osaa sanoa mitään toimeentulotukien täyttämisestä. Mutta eihän kukaan fiksu ihminen myöskään yritä väkisin keskustella klassisesta musiikista sellaisen ihmisen kanssa, jolla ei siitä ole mitään sanottavaa. Silloin voi keskustella vaikka ruoasta tai puutarhanhoidosta, tai jostain muusta mikä kiinnostaa molempia osapuolia.
Mutta tuossahan on juuri se ongelma. Sinun näkökulmastasi riittää, että huomioit keskustelukumppanin ja vaihdat puheenaihetta sellaiseksi, johon molemmat voivat osallistua. Mutta entä jos minä haluaisin keskustella kanssasi juuri niistä asioista, joista sinä ja sinun kaltaisesi ihmiset keskustelette? Entä jos haluaisin ystävystyä kanssasi, tehdä sinuun vaikutuksen ja tulla nähdyksi tasavertaisena, en vain ihmisenä, jonka kanssa voi jutella puutarhanhoidosta, kunhan tyhmentää itseään ensin?
Minusta siinä on aika iso ero, joutuuko ylempään keskiluokkaan kuuluva ihminen tulemaan vähän vastaan ja madaltamaan keskustelun tasoa vai joutuuko alemmasta luokasta tullut jatkuvasti opiskelemaan uusia asioita, sanastoa ja kulttuurisia viitteitä pysyäkseen mukana. Jälkimmäinen on aika raskasta, eikä se tunnu kovin tasavertaiselta.
En halua, että minulle järjestetään keskustelua helpommista aiheista tai että minua kohdellaan jotenkin erityisen huomioivasti taustani vuoksi. Haluan pystyä osallistumaan samoihin keskusteluihin kuin muutkin ilman tunnetta siitä, että paljastan jatkuvasti oman ulkopuolisuuteni.
Miksi sen toisen pitäisi keskustella jostain aiheesta tyhmemmällä tasolla? Sehän on hänelle sitten todella tylsää.
Suurin osa ihmisistä pitää monista asioista, ja niistä sitten etsitään sellainen aihe joka molempia kiinnostaa ja josta molemmat voivat jutella sopivalla tasolla. Ei niin, että toisen pitää tylsistyttää itseään jotta sinulla olisi hauskaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalinen tausta ja sen kehitys on pitkän ajan tulos ei se tule paksulla rahapussilla, henkinen pääoma on ihan eri kun paksu lompakko ja sen tuoma hypetys.
Sosiaalinen tausta on usean sukupolven mittainen kehityskulku. Minulla kävi tuuri, koska synnyin hyvään sukuun. Sain lapsuudenkodista hyvät lähtökohdat omalle elämälle. Sosiaalista pääomaa (hyvät verkostot), taloudellista pääomaa (ylisukupolvista vaurautta), kulttuurillista pääomaa (kulttuurikoti) ja älyllistä pääomaa (vanhemmilla ja isovanhemmilla pirun hyvä lukupää).
Yksi koulukaveri oli duunaritaustainen. Ei meillä ollut mitään muuta yhteistä kuin se että olimme päätyneet samalle luokalle peruskoulussa. Ajatusmaailma, arvot, elämänvalinnat, kykypaletti ja harrastukset olivat niin erilaista. Itse päätin ryhtyä raivoraittiiksi 7-vuotiaana, olla ahkera koulussa, harrastaa paljon liikuntaa ja nauttia taiteesta. Duunaritaustainen koulukaveri veti perskännejä 12-vuotiaana, häiriköi oppitunneilla, lintsasi liikuntatunnit ja ainoa kulttuuriharrastus oli television katselu (jos nyt elokuvia voi pitää kulttuurina). Hänestä tuli aikuisena päihdeongelmainen, rapakuntoinen, työtön ja syrjäytynyt. Huonot eväät sai lapsuudenkodista ja nekin vähät paskoi itse. Minulla oli hyvät eväät, joten minusta tuli aikuisena akateemisesti koulutettu SM-tason urheilija. Eikä tarvinnut edes kovin paljon ponnistella. Suoraan sanottuna lorvailin lukiossa ja olin abivuonna pari kuukautta ulkomailla lomalla. Yliopistoa suoritin laiskasti ja kaikki vapaa-aika meni treeneissä. Matkustelu jatkui.
Luokkanousua yrittävä duunaritaustainen lukioikäinen tai nuori aikuinen ei luultavasti edes ymmärrä, miten helppoa elämä on kun syntyy ylempään keskiluokkaan ja älykkäiden vanhempien lapseksi. Jos sinulle ei tule henkilökohtaisia ongelmia (mielenterveysongelmat, fyysiset sairaudet, päihdekokeilut) niin elämäsi on suoraan sanottuna "valmiiksi taputeltu". Juuri tuo helppous ja tunne omasta pärjäämisestä (vastoinkäymiset eivät lannista) on se, mikä vie elämässä pitkälle. Myös muut ihmiset helposti tunnistavat, että tässä on nyt "hyvät eväät saanut" ihminen joka onnistuu lähes kaikessa. Tuo on se Matteus-vaikutus.
Ketjun aloittanut AP ei ilmeisesti saanut kovin hyviä eväitä lapsuudenkodissaan, jos vielä aikuisena tuntee olevansa "outo lintu" kun teki pienen luokkamatkan ylöspäin. Luultavasti häneltä puuttuu se sosiaalinen pääoma ja kulttuurillinen pääoma. Varsinkin tuo kulttuurisen pääoman puute näkyy armottomasti. Sitä on vaikea paikata. Joudut sivistämään itseäsi pitkään ja huolella (kirjasto, teatteri, ooppera, baletti) ennen kuin saat edes osan niistä kokemuksista, mitä kulttuurikodin lapselle on tarjottu (suorastaan tyrkytetty) jo alakouluikäisenä.
Jonkin verran ylimielinen kuva sinusta tuli tän tekstin perusteella, vaikka alussa kyllä mainitset tajuavasi että sulla kävi TUURI. Mistään muustahan ei ole kyse, kuin että sinä nimenomaan sait sattumalta syntymällä hyvään perheeseen eväät, joita esimerkiksi se sun rappiolle joutunut luokkakaveri todennäköisesti ei saanut. Toki myös synnynnäisillä tekijöillä (geeneillä) on vaikutus miten kukin mihinkin tapahtumiin elämässään reagoi, mutta geeneihinkään ei kukaan meistä voi syntyessään vaikuttaa.
Jäi hämäräksi, että ootko kuitenkin säilyttänyt sitä aiempaa tuttavapiiriä / kavereitä yhtään? Ja jos ei ole säilynyt, niin miksi ei?
Itsellä on keskiluokkaistumisenkin myötä pysynyt monta sellaista kaveria joiden kanssa on suhattu BMX:illä pitkin mettiä aikanaan. Ja puuhattu ties mitä ysärin lapsina.
Ei vaikuta vaikka osa heistä on kiinteistöhuolto-alalla ja osa vaikka autonasentajia. Ja sitten on myös yrittäjää ja tohtori / maisteriakin. Vastaavilla perhetaustoilla.
Se porukka perustuu muuhun kuin näennäiseen yhteiskuntaluokkaan ja statukseen.
Alue: Aihe vapaa
Olipas kömpelö ragebait. Karu fakta on se, että juuri miehet tuntevat eniten ahdistusta omasta statuksestaan. Eivät naiset. Miehillä on biologinen tarve päteä ja isotella (katsoa kuka on alfauros). Alfauros saa parhaat naiset. Köyhä erakoitunut incel jää yksin.
Naisilla on itsellään kaikki seksuaalinen pääoma (se pipari siellä jalkovälissä) ja kaikki synnytyspotentiaali. Nainen voi myös helposti "naida ylöspäin" eli päästä naimisiin hyvätuloisen miehen kanssa vaikka nainen itse on pienituloinen ja duunaritaustainen.
Miehet usein "naivat alaspäin" (insinöörimies nai sairaanhoitajanaisen) koska ikivanha patriarkaalinen perinne sanelee, että mies on perheen elättäjä ja tuo rahat kotiin. Vaimo saa olla matalasti koulutettu, kunhan on hyvää vaimomatskua. Haluaa olla kotiäitinä lapsille ja hyysätä miestään.
Uranainen (akateemisesti koulutettu ja hyvästä suvusta) on monelle duunarimiehelle liian vaikea pala. Nainen ei nai alaspäin, vaan ottaa oman tasoisensa miehen tai nai ylöspäin (IT-miljoonäri, pokerimiljonääri, kovapalkkainen urheilija).