Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Luokkanousun tehneenä en koe kuuluvani joukkoon - muita?
En nyt tarkoita luokkanousulla mitään "olin lapsena koditon ja nyt multimiljonääri" -tarinoita, jotka ovat aika harvassa. Vaan näitä tavallisempia tarinoita, missä matalista yhteiskuntaluokista noustaan keskituloisiksi ja missä keskituloiset kipuavat vielä ylöspäin. Olen itse kasvanut melko keskiluokkaisessa kodissa maakunnassa, mutta vanhempieni tausta oli matalampi, isäni lapsuuskoti oli todella köyhä. Tämä näkyy minussa taloudellisena tarkkuutena ja tuhlailun välttämisenä, vaikkei taloudellista huolta ole itselläni ollutkaan. Taustani näkyy minussa yhä, vaikka tienaan hyvin ja asun yhdellä Suomen hyvätuloisimmista postinumeroalueista.
Luokkanousijana minulta puuttuvat monille ylemmissä yhteiskuntaluokissa olleille luontaiset taidot ja elintavat. En "osaa" harrastaa mitään hienoa, en osaa golfata, en lasketella, en purjehtia, kaukomatkat eivät kiinnosta jne. En ole edes koskaan kokeillut noita urheilulajeja, lapsena harrastin vain jumppaa, kokkipuuhakerhoa ja kuvataidekerhoa. Monet menot kauneushoidoista kalliisiin vaatteisiin ja fiineihin ravintoloihin tuntuvat tuhlaukselta, enkä käytä rahaani sellaiseen. Sen sijaan käyn kirjastossa, retkeilen luonnossa, käyn uimahallissa vesijumpassa, luen ja nautin mökkeilystä ilman mukavuuksia.
Tunnen itseni maalaiseksi ja huonommaksi muiden ulkoisesti kaltaisteni seurassa. Tuntuu, etten osaa keskustellakaan kunnolla ihmisten kanssa, joilla monet asiat tulevat luonnostaan. Osalla arvot tuntuvat melko kovilta, elämä on suorittamista, rahan ansaitsemista ja kaikkea materialista menestystä. Toisissa arvostetaan sitä, miten menestyneitä he ovat. Minä arvostan yksinkertaista (monen mielestä tylsää) arkea ja terveyttä. Ammattini on arkinen verrattuna siihen, kun ympärillä on vaikka minkälaista juristia, järjestöjohtajaa, kansainvälistä asiantuntijaa jne.
Minulla ei ole hienoa sukutaustaa tai maistereita suvussa monessa polvessa. Lapsuuskotini ei ollut mikään sosiaalinen kulttuurikoti. En ole koskaan käynyt oopperassa, teatterissa käyminen tuntuu yhä vieraalta ja klassisen musiikin konsertissa kävin ensimmäistä kertaa aikuisena. Olen välillä pihalla sosiaalista normeista, kun lapsuuskodissani ei paljon harrastettu kyläilyä ja vanhempani olivat kotona lähinnä keskenään. Kielitaitoni on huono, ymmärrän englantia hyvin ja ruotsiakin jotenkin, mutta en puhu noita kieliä itse. Kadehdin, kun toiset sulavasti juttelevat small talkia englanniksi tai ruotsiksi ja itse yritän mongertaa jonkin sanan suustani. Harmittaa, kun lapsuuskodissa en ole oppinut asioita, joista olisi nyt aikuisena apua. Yliopistossakin kaikki oli vierasta sitseistä dekaaneihin ja stipendien hakemisesta publiikeihin, jokainen asia on täytynyt opetella alusta.
Arjessa tuntuu eniten sen, että koen itseni monissa tilanteissa nukkavieruksi ja ulkopuoliseksi. En ole niin tyylikäs, kovin hoikka ja hyvin pukeutunut. Vaatteet on toki ehjät, mutta eivät muodikkaat ja voin hyvillä mielin lähteä asioille verkkareissa ilman meikkiä. Koen olevani sellainen homssu maalaisserkku, jolle lähinnä naureskellaan. Usein vain on olo, että en kuulu joukkoon, vaikka olen korkeasti koulutettu, työelämässä pärjännyt ja taloudellisesti menee mukavasti. Onko muilla luokkanousun tehneillä tällaista? Helpottaako tämä olo koskaan?
Ap
Kommentit (619)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä mitään luokkia ole. Kaikki olemme samanlaisia ja samanarvoisia. Jos jollain on rahaa enemmän, niin ei se tee hmisestä parempaa. Pikemminkin täysin päinvastoin.
Saman arvoisia toki, mutta eivät todellakaan samanlaisia. Ja Suomessa on aivan selkeä luokkajako. Se ei kuitenkaan tarkoita paremmuutta tai huonommuutta vaikka jostain syystä jotkut niin kuvittelevatkin. Se tarkoittaa vain erilaisuutta.
Jatkan vielä, että sinähän tuossa luokittelit toisia huonommiksi ja paremmiksi, joten luokkaerot näkyvät kyllä sinullekin. Ja jostain syystä pidät itsestäsi erilaisia huonompina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämäsi on tyhjää ja onnetonta, vaikka kaikki puitteet olisivat kunnossa, koska vertaat itseäsi muihin ja johonkin ihannemalliin. Ei semmoista ole. Lakkaa rutisemasta. Tee mitä itse haluat. Vai kerjäsitkö kehuja aloituksellasi? Asennetta kehiin, hei!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan niin tämän! Koen alemmuutta, kun tutustun alueen lapsiperheiden kanssa ja kyläilemme toistemme kotona lasten myötä. Meillä kotona on paljon Ikeaa, lattialla on isoäidin tekemät vanhat, värikkäät räsymatot ja koti on sellainen arkisen oloinen. Sitten toisilla on hyvin siistit, simppelit ja beigen harmoniset kodit. Ei yhtään sovita joukkoon tummanpuhuvan kotimme kanssa. :D
Yllättyisit jos tietäisit miten paljon Ikeaa ( tosin valikoidusti) löytyy suomalaisen vauraan yläluokan loma-asunnoista.
Eräs ulkomaalainen miljardöörin rouva suorastaan rakasti Ikeaa.
Ikeallakin tavallaan viestitään ettei sisustushömpötys kiinnosta. Ei ole rahasta kiinni. Rikaskin voi myös valita elämäntyylikseen minimalismin.
Varakkaat voivat ostaa sitä, mikä silmää miellyttää. Minullakin on joitain ikean huonekaluja aivan vain siksi, että ne kyseiset huonekalut sopivat sisustukseeni ja pidän niistä. Aivan sulassa soinnussa ne ovat kotonani arvokkaampien huonekalujen ja taiteen keskellä ja näyttävät kivalta.
Harvempi ostaa jotain vain siksi, että se on kallis. Suurin osa ostaa sitä, joka näyttää kivalta.
Vanhempani ovat matalasti koulutettuja yrittäjiä ja olen elänyt toisaalta ysärin laman tuomat taloushaasteet mutta myös keskiluokkaisen lapsuuden. Olen monestakin syystä ollut aina ulkopuolinen kaikissa ryhmissä mihin kuulun tai olen kuulunut.
Kuulun vahvasti itsekin keskiluokkaan mutta en identifioidu siihen. Minulla on ystäviä eri sosiaaliluokista ja pidän kaikkia ihmisiä, töitä ja koulutuksia arvokkaina ja tärkeinä.
En itse erottele ketään mutta harmikseni välillä huomaan kuinka minua lokeroidaan tai arvomaailmastani yritetään tehdä suoraviivaisia johtopäätöksiä, jotka eivät pidä paikkaansa. Tajuan kyllä olevani onnekas ja etuoikeutettu mutta en ymmärrä joidenkin tarvetta alleviivata sitä ikäänkuin se määrittelisi minut ihmisenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on harvinaisen pienet luokkaerot, ja Helsingissäkin asuu enimmäkseen maalta tulleita. Sikäli koen tuollaiset ongelmat hieman liioiteltuina ja kuulen niissä usein pientä humblebragia.
Itse olen sukuni ensimmäinen yliopistokoulutettu, mutta hyvin olen pärjännyt kulttuurikemuissa, ja taas vastaavasti keskikoulun käynyt pientilallinen vanhempani on yksi välkyimmistä tuntemistani ihmisistä.
Joka väittää, ettei luokkaeroja ole, valehtelee.
Teen työtä, jossa käyn ihmisten kodeissa ja näen kaikkien yhteiskuntaluokkien kirjon. Kyllä ihmisillä on luokkaeroja ja ne ovat valtavia. Ihan jo keskiluokkaiset elävät ihan erilaista elämää kuin esim. hyvin matalasti koulutetut, pienituloiset ja samalla eri tavoin huono-osaiset ihmiset. Vai istuvatko sinusta keskiluokkaiset perheenisät keskiviikkoaamuna ysiltä kaljalla paikallisen marketin edessä vai olisivatko kuitenkin töissä tuolloin?
Oletko koskaan asunut ulkomailla, jos pidät suomalaisia luokkaeroja valtavina? Mitä tulee aamuysiltä kaljan juontiin, ei siinä ole kysymys yhteiskuntaluokasta vaan sairaudesta.
-se jota lainasit.
Tiedät itsekin, että suurin osa suomalaisista ei ole koskaan asunut ulkomailla, eikä tule asumaankaan. Ja ovathan ne luokkaerot Suomen mittapuulla isoja, miksi Suomen luokkaeroja edes pitäisi verrata muihin maihin? Eikä se kaljanjuonti aamuysiltä pelkästä sairaudesta kerro, vaan yhteiskuntaluokilla on omat tapansa. Se matalasti koulutettu ja huono-osainen Pertti istuu aamuysiltä marketin pihalla kaljalla muiden kaltaistensa kanssa. Korkeasti koulutettu ja vaurasta elämää elävä Paavo taas voi viettää etätyöpäivänsä tiiviisti viinipullo kourassa ja humalassa. Ja Paavon kohdalla sitäkin pidettäisiin tavallisena, jos Paavo kesken työpäivän kävisi lounaalla työkaverin kanssa ja lounaalla ottaisivat lasillisen viiniä. Juu, molemmilla on sairaus, mutta sen ilmenemisessä on melkoisia eroja johtuen luokkaeroista.
No itse olen asunut useaankin otteeseen ulkomailla, ja siksi pidän Suomen luokkaeroja varsin pieninä.
Minut taas ulkomailla asuminen nimenomaan on herättänyt näkemään luokkaerot Suomessa. Täällä kotimaassani luokkaerot myönnetään ja niitä pidetään itsestäänselvyyksinä, Suomessa niiden olemassaolo usein kielletään.
Kun tässä yhteiskunnassa on asunut ja elänyt, niin ne Suomenkin erot ovat silmissäni selkiintyneet kun olen päässyt eroon siitä ajatusmaailmasta, että eroja ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on harvinaisen pienet luokkaerot, ja Helsingissäkin asuu enimmäkseen maalta tulleita. Sikäli koen tuollaiset ongelmat hieman liioiteltuina ja kuulen niissä usein pientä humblebragia.
Itse olen sukuni ensimmäinen yliopistokoulutettu, mutta hyvin olen pärjännyt kulttuurikemuissa, ja taas vastaavasti keskikoulun käynyt pientilallinen vanhempani on yksi välkyimmistä tuntemistani ihmisistä.
Joka väittää, ettei luokkaeroja ole, valehtelee.
Teen työtä, jossa käyn ihmisten kodeissa ja näen kaikkien yhteiskuntaluokkien kirjon. Kyllä ihmisillä on luokkaeroja ja ne ovat valtavia. Ihan jo keskiluokkaiset elävät ihan erilaista elämää kuin esim. hyvin matalasti koulutetut, pienituloiset ja samalla eri tavoin huono-osaiset ihmiset. Vai istuvatko sinusta keskiluokkaiset perheenisät keskiviikkoaamuna ysiltä kaljalla paikallisen marketin edessä vai olisivatko kuitenkin töissä tuolloin?
Oletko koskaan asunut ulkomailla, jos pidät suomalaisia luokkaeroja valtavina? Mitä tulee aamuysiltä kaljan juontiin, ei siinä ole kysymys yhteiskuntaluokasta vaan sairaudesta.
-se jota lainasit.
Tiedät itsekin, että suurin osa suomalaisista ei ole koskaan asunut ulkomailla, eikä tule asumaankaan. Ja ovathan ne luokkaerot Suomen mittapuulla isoja, miksi Suomen luokkaeroja edes pitäisi verrata muihin maihin? Eikä se kaljanjuonti aamuysiltä pelkästä sairaudesta kerro, vaan yhteiskuntaluokilla on omat tapansa. Se matalasti koulutettu ja huono-osainen Pertti istuu aamuysiltä marketin pihalla kaljalla muiden kaltaistensa kanssa. Korkeasti koulutettu ja vaurasta elämää elävä Paavo taas voi viettää etätyöpäivänsä tiiviisti viinipullo kourassa ja humalassa. Ja Paavon kohdalla sitäkin pidettäisiin tavallisena, jos Paavo kesken työpäivän kävisi lounaalla työkaverin kanssa ja lounaalla ottaisivat lasillisen viiniä. Juu, molemmilla on sairaus, mutta sen ilmenemisessä on melkoisia eroja johtuen luokkaeroista.
No itse olen asunut useaankin otteeseen ulkomailla, ja siksi pidän Suomen luokkaeroja varsin pieninä.
Minut taas ulkomailla asuminen nimenomaan on herättänyt näkemään luokkaerot Suomessa. Täällä kotimaassani luokkaerot myönnetään ja niitä pidetään itsestäänselvyyksinä, Suomessa niiden olemassaolo usein kielletään.
Kun tässä yhteiskunnassa on asunut ja elänyt, niin ne Suomenkin erot ovat silmissäni selkiintyneet kun olen päässyt eroon siitä ajatusmaailmasta, että eroja ei ole.
Tämä. Olin vaihtarina ulkomailla ja kaverin vanhemmat oli kuuluisan yliopiston proffia, olivat asuneet ympäri maailmaa ja keittiön laatikossa oli kasassa sikin sokin pöytähopeita. Toisen kaverin vanhemmat olivat vähätuloisia maahanmuuttajia Etelä-Amerikasta. Erot eivät Suomessa olleet ihan yhtä suuria, mutta tunnistettavia.
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan tunnistan. Vanhemmilla oli melko vaatimattomat lähtökohdat, mutta lapset laitettiin partioon, soitto- ja tanssitunneille sekä urheiluharrastuksiin ja koulussa erikoisluokille. Niissä ympäristöissä tapasi monenlaisia ihmisiä. Lapsista tuli korkeakoulutettuja hyviin ammatteihin. Olen kotonani kaikkialla enkä missään. Arvostan yksinkertaista elämää ja haluaisin muuttaa kaupungista maalle.
Soittoharrastukset ja erikoisluokat ovat juurikin keskiluokan ominta. Niillä jopa koulushoppaillaan, jotta saadaan lapset keskiluokkaisiin kouluihin kauas työväenluokasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä mitään luokkia ole. Kaikki olemme samanlaisia ja samanarvoisia. Jos jollain on rahaa enemmän, niin ei se tee hmisestä parempaa. Pikemminkin täysin päinvastoin.
Saman arvoisia toki, mutta eivät todellakaan samanlaisia. Ja Suomessa on aivan selkeä luokkajako. Se ei kuitenkaan tarkoita paremmuutta tai huonommuutta vaikka jostain syystä jotkut niin kuvittelevatkin. Se tarkoittaa vain erilaisuutta.
Jatkan vielä, että sinähän tuossa luokittelit toisia huonommiksi ja paremmiksi, joten luokkaerot näkyvät kyllä sinullekin. Ja jostain syystä pidät itsestäsi erilaisia huonompina.
Olen eri. Toki ihmisarvo on kaikilla sama, mutta pidän aika tekopyhänä sanoa, etteikö eri luokkien arvostukseen kytkeytyisi paremmuus-huonommuus-ajattelua. Ihan semantiikkaa myöten, ylempi mielletään hierarkiassa korkeammalla olevaksi ja paremmaksi kuin alempi. Ei ole sattumaa, että vähäosaisimmat ovat asteikossa alimpana ja hyväosaisimmat asteikossa ylimpänä. Sen vuoksihan moni luokkanousun tehnyt häpeää taustaansa. Näin raadollista tämä on, ja jos ei tuota uskalla tunnustaa, niin pettää vain itseään.
Minullakin on luokannousun kanssa hieman haasteita. Tosi vaikea sopeutua "parempiin" piireihin. Varsinkin rapujuhlissa käyttäytimen on hankalaa. Luokannousu tapahtui kun menin naimisiin DI mieheni kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minullakin on luokannousun kanssa hieman haasteita. Tosi vaikea sopeutua "parempiin" piireihin. Varsinkin rapujuhlissa käyttäytimen on hankalaa. Luokannousu tapahtui kun menin naimisiin DI mieheni kanssa.
Mikäs rapujuhlisa niin hankalaa on? Nehän ovat iloisia juhlia. Kauluri vain kaulaan ja nauttimaan! Eikä haittaa jos hiukan humaltuukin, kunhan ei juo työväenluokkaisesti päätään täyteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minullakin on luokannousun kanssa hieman haasteita. Tosi vaikea sopeutua "parempiin" piireihin. Varsinkin rapujuhlissa käyttäytimen on hankalaa. Luokannousu tapahtui kun menin naimisiin DI mieheni kanssa.
Mikäs rapujuhlisa niin hankalaa on? Nehän ovat iloisia juhlia. Kauluri vain kaulaan ja nauttimaan! Eikä haittaa jos hiukan humaltuukin, kunhan ei juo työväenluokkaisesti päätään täyteen.
Ehkä niiden rapujen kuoriminen on hankalaa. Ehkä joku voi auttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Alemmassa yhteiskuntaluokassa on suurimpana ongelmana näköalattomuus. Tämä vaivasi lapsuudenperhettänikin. Jaksan yhä ihmetellä, miten pääsinkin sieltä nousemaan.
Puolisoni on vahvasti keskiluokkaisesta taustasta, monen sukupolven ajalta. Huomaan sellaisen perustavanlaatuisen eron, että lapsiin suhtaudutaan aina toiveikkaasti ja kannustavasti. Vaikka olisi oppimisen haasteita, niin lapsella nähdään olevan valoisa tulevaisuus.
Hyvin sanottu. Itse synnyin keskiluokkaan ja sukuni on ollut vahvasti keskiluokkainen (ylempää keskiluokkaa) monen sukupolven ajan. Yritysjohtajia, korkean tason virkamiehiä, taiteilijapersoonia, tutkijoita, lääkäreitä, insinöörejä, IT-alan huippuosaajia, muotisuunnittelijoita. Yhden sukulaisen muistomerkki on julkinen patsas eräässä Helsingin kantakaupungin puistossa.
Tunnistan tuon optimistisen kotikasvatuksen. Minulle kerrottiin pienestä pitäen, että pärjään kyllä. Voin opiskella mitä haluan. Peruskoulun jälkeen heti lukioon tai ammattikouluun. Sen jälkeen voin jatkaa yliopistossa tai korkeakoulussa. Ainoa menestyksen este on oma fyysinen jaksamiseni, motivaationi, mielenkiinnon kohteeni ja ajanhallintakykyni. Minulla oli liikaa harrastuksia, mitkä söivät aikaa ja energiaa. Älykkyydessä ja oppimiskyvyssä ei ole mitään vikaa, koska toinen vanhemmistani on ammatiltaan opettaja. Juuri sellainen supernörtti, joka kasvattaa omista lapsistaan pieniä tiedemiehiä. Minulla oli tavallaan liian hyvät pohjat opiskeluun ja loputtomasti vaihtoehtoja. En halunnut opiskella lääkäriksi, insinööriksi tai lakimieheksi, vaikka olin laudaturin ylioppilas ja pääsisin melko helposti sisään mihin tahansa tiedekuntaan yliopistolla. Minulta puuttuu kunnianhimo. Halusin olla hajamielinen tutkijatyyppi tai taiteilijarenttu kuten moni sukulainen ennen minua. Minusta tuli tutkija. Oman sukuni mittapuulla epäonnistuja, koska en ole uraohjus. Sain äidin puolelta liikaa taiteilijageenejä eli luovuutta, epäsovinnaisuutta ja yleistä "haistakaa pitkä paska ja hajotkaa sinne uraputkeenne" -asennetta. Peruskoulu oli tylsää (liian hidas etenemistahti) ja minua vitutti niin rankasti, että meni erityislukioon missä oli melko tiukat sisäänpääsyrajat. Opetuksen laatu vastasi toiveitani. Huomasin, että samoilla kursseilla istui muutama "luokkanousua" tekevä oppilas. Maanviljelijän tytär, joka halusi opiskella juristiksi. Duunariperheen poika, joka halusi opiskella insinööriksi. Heidän oli pakko tehdä raju irtiotto lapsuudenkodista, että ylipäänsä voivat muuttaa Helsinkiin lukio-opintoja varten.
Omat vanhempani ja sukulaiseni tukivat opiskeluani. Sain asua lähisukulaisten omistuskämpässä Helsingissä. Sitten sain opiskelija-asunnon HOASin kautta. Kämppä sijaitsi Helsingin kantakaupungissa ja lähin raitiovaunupysäkki oli talon nurkalla. Vanhempani maksoivat lukion oppikirjat, opiskelijakämpän kotivakuutuksen, huonekalut, astiat, kodintekstiilit, television, tietokoneen, matkapuhelimen, vaatteet, ruokaostoksia. Kotoa pois muuttaessani sain oman luottokortin. Äiti sanoi, että jos tarvitset jotain niin käy Helsingin keskustan Stockmannilta ostamassa. Opintolainaa otin kun halvalla sai ja törsäsin suurimman osan siitä matkusteluun. Isä maksoi lainan pois. Maksoi minulle myös ajokortin ja auton. Tää on tätä "pappa betalar" -meininkiä. Vain yhden kerran tuli luokkaerot puheeksi opiskeluaikana. Yksi kaveri on yläluokkaa, vanhaa rahaa. Sanoi että perhe muutti pienempään asuntoon. Entinen kämppä oli jotain 300 neliömetritä Helsingin kantakaupungissa. Uusi kämppä oli puolet pienempi, vain 5 huonetta ja keittiö. Helsingin kantakaupungissa toki sekin. Minulla oli lapsuudenkoti ollut normaalikokoinen. Vain neljä huonetta keittiö ja 90 neliömetriä. Omistusasunto tietysti ja hyvällä alueella, mutta ei mitään 300 neliömetrin luksuskämppää Ullanlinnassa tai Töölössä. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos se mittään lohduttaa, niin on meitä rahakkaaseen, elintasolla mitattuna yläluokkaiseen perheeseen syntyneitäkin, jotka eivät ole harrataneet mitään kuvailemaasi toimintaa tai harrastusta tai tunteneet ketään, kuka harrastaisi. Ala-asteen luokanopettajani harrasti golfia ja vei meidät kerran golfaamaan (tai siis hutkimaan palloja viivalta nurmelle, josta jonkinlainen masiina kynti ne pois), mutta siinäpä se. Isäni asui lapsena puolet vuodesta laivalla ja on nähnyt maailmaa Grönlannista Kapkaupunkiin. Se ei vissiin istunut hänen persoonaansa, koska sen aikana kun minä olen ollut olemassa, hän on suostunut yöpymään tasan kolme yötä poissa kotoa. On varmaan selvää, että meiltä ei löytynyt venettä, eikä meillä myöskään harrastettu kyläilyä tai vaatteilla koreilua.
Lähinnä raha näkyi lapsuudenkotona niin, että minulla oli makuuhuoneen lisäksi eri kerroksessa oma leikkihuone, jossa oli varmasti muutaman kymmenen tuhannen euron arvosta legoja, niin, että sain pitkälti kaiken haluamani (lelut, vaatteet ym.) sekä niin, että meillä oli 7 autoa. Kun olin teini, tehtiin leikkihuoneen yhteyteen oma kylppäri poreammeella, ja muutin pitkälti sinne omaan kerrokseeni, koska en tykännyt herätä siihen, kun isä valmistautuu töihin. Harrastin juurikin seurakunnan kokkikoulua ja kuvataidekoulua, partioon en saanut mennä kirkkoassosiaation vuoksi.
Eipä minua ole haitannut. En ole koskaan liiemmin halunnut harrastaa golfia tai purjehdusta, ja olen siinä mielessä isäni kaltainen, että sosiaalisissa tapahtumissa käyminenkään ei ole minun juttuni. Muodolliset tai smart casual -vaatteet tuntuvat aina vierailta ja stressaavilta, koska käytän niitä niin harvoin, että en ole löytänyt minulle istuvaa tyyliä vaan näytän siltä kuin olisin lainavetimet päällä. En minä edes tiedä, mitä kaverini tienaavat tai paljonko rahaa heillä on, eikä kiinnosta. Hekään tuskin tietävät samaa minusta, sillä ulospäin minulla on oletettavan matala tulotaso ja hyvin vaatimaton harrastusmainen työ, jossa käyn pari kertaa viikossa pyörähtämässä etäyhteyksien välityksellä. Minulla kun ei ole hirveästi kunnianhimoa eikä tarvetta saada säästöön rahaa, vaan tykkään käyttää aikaani harrastuksiini, jotka ovat juuri tyyliä kansalaisopiston kurssit ja leipominen.Sait kuitenkin mennä seurakunnan kerhoon??
Ero oli, että seurakunnan kokkikerhossa ei meillä ollut koskaan rukouksia tai uskonnollista sisältöä, vaan sitä piti parhaan kaverini teini-ikäinen isosisko, siksi sain mennä. Partiosta vanhemmat olivat kuulleet että siellä saatetaan rukoilla, joten en päässyt, vaikka olisin kovasti halunnut. Ikään kuin en olisi eläessäni kuullut rukouksia, tuolla logiikallahan heidän olisi pitänyt jättää minut kotiin sukulaisten kirkkohautajaisistakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minullakin on luokannousun kanssa hieman haasteita. Tosi vaikea sopeutua "parempiin" piireihin. Varsinkin rapujuhlissa käyttäytimen on hankalaa. Luokannousu tapahtui kun menin naimisiin DI mieheni kanssa.
Mikäs rapujuhlisa niin hankalaa on? Nehän ovat iloisia juhlia. Kauluri vain kaulaan ja nauttimaan! Eikä haittaa jos hiukan humaltuukin, kunhan ei juo työväenluokkaisesti päätään täyteen.
Aiemmin jo kirjoitinkin olevani "väliinputoaja", joka on oppinut iän myötä valitsemaan tekemisensä omien mieltymysten mukaan ja esimerkkinä kivasta heitin rapujuhlat. Olen syönyt rapuja vain mukavien ihmisten kanssa niin kuin muutenkin vapaa-aikani toteutan. Kun menin ekaa kertaa rapuja syömään, sanoin suoraan, etten osaa tätä ja sitten minua ystävällisesti opetettiin ja nyt sujuu.
Ihan oikeastiko on tavallista käydä juhlissa, joissa muita ihmisiä lähinnä pelätään ja muut katsovat nokanvarttaan pitkin? Viiniharrastuksen myötä olen tottunut järjestämään tastingeja, niihin syötävää ym. ja oikeasti haluan, että vieraat viihtyvät! Itse ainakin kokisin lähinnä epäonnistuneeni emäntänä, jos vieras kokee illan vaivaannuttava suorittamisena. Jos vieras ei osaa jotain tms., neuvon mielelläni ilman mitään ylenkatsetta. Ilmeisesti olen jotenkin naiivi, kun minusta vierailujen, teatterin ym. rientojen pitäisi olla iloisia juttuja? No, jatkan onnellisena typeryksenä :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minullakin on luokannousun kanssa hieman haasteita. Tosi vaikea sopeutua "parempiin" piireihin. Varsinkin rapujuhlissa käyttäytimen on hankalaa. Luokannousu tapahtui kun menin naimisiin DI mieheni kanssa.
Mikäs rapujuhlisa niin hankalaa on? Nehän ovat iloisia juhlia. Kauluri vain kaulaan ja nauttimaan! Eikä haittaa jos hiukan humaltuukin, kunhan ei juo työväenluokkaisesti päätään täyteen.
Ehkä niiden rapujen kuoriminen on hankalaa. Ehkä joku voi auttaa.
Katsopas vaikka Youtubesta video, miten se kuoriminen tapahtuu. Sitten käy ostamassa kaupan pakastealtaasta paketillinen rapuja ja harjoittele kotona kaikessa rauhassa. Toiset ovat alkaneet harjoitella rapujen kuorimista jo alle kouluikäisinä, joten ovat siinä todella näppäriä. Mutta kyllä sen vielä aikuisenakin oppii.
Vierailija kirjoitti:
Minullakin on luokannousun kanssa hieman haasteita. Tosi vaikea sopeutua "parempiin" piireihin. Varsinkin rapujuhlissa käyttäytimen on hankalaa. Luokannousu tapahtui kun menin naimisiin DI mieheni kanssa.
Ovathan nämä kai trollauksia, ovathan(?)
Miksi ihmeessä te ylläpidätte tällaisia virtuaalisia lokeroita jotka loppuen lopuksi ovat vain teidän päänne sisällä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan tunnistan. Vanhemmilla oli melko vaatimattomat lähtökohdat, mutta lapset laitettiin partioon, soitto- ja tanssitunneille sekä urheiluharrastuksiin ja koulussa erikoisluokille. Niissä ympäristöissä tapasi monenlaisia ihmisiä. Lapsista tuli korkeakoulutettuja hyviin ammatteihin. Olen kotonani kaikkialla enkä missään. Arvostan yksinkertaista elämää ja haluaisin muuttaa kaupungista maalle.
Soittoharrastukset ja erikoisluokat ovat juurikin keskiluokan ominta. Niillä jopa koulushoppaillaan, jotta saadaan lapset keskiluokkaisiin kouluihin kauas työväenluokasta.
Vanhempani olivat koulutusmyönteisiä ja arvostivat hyviä käytöstapoja, kielitaitoa, kulttuuria sekä lukeneisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Samoja fiiliksiä. Lisäksi olen kasvanut uskonnollisessa kodissa, minkä vuoksi monet asiat ovat vieraita. Meillä ei käytännössä käytetty alkoholia. Itse join täysi-ikäistyessä parin vuoden ajan, sittemmin olen kokonaan lopettanut. Vieläkään ei ole käryä, mikä juomalasi kuuluu millekin alkoholijuomalle, mitä eroa on jollain rosella ja cavalla jne. Meidän perheessä vanhemmilla ei ollut tapana tanssia, joten kaikki tanssiin liittyvä kulttuuri on ollut vierasta. Tanssin wanhat lukiossa, mutta sen jälkeen en ole tanssinut. Monet "normaali ihmisille" luontevat sosiaaliset menot lavatansseista laivan tanssilattioihin ja konserteista venetsialaisiin ovat itselleni ihan vieraita. Nolottaa välillä, kun on niin pihalla asioista.
Mikä estää perehtymästä näihin? Kuitenkin nykyajan yleistietoa, jonka löytää helposti mistä tahansa. Vaikka netistä.
Edellä valitettiin myös kielitaidon puutetta. Sitäkin voi kehittää. Vaikea käsittää, miten sitten on päässyt asemaansa tai kouluista läpi.
Unohtakaa kotioloista valitus. Pallo on teillä itsellänne.
Alue: Aihe vapaa
Saman arvoisia toki, mutta eivät todellakaan samanlaisia. Ja Suomessa on aivan selkeä luokkajako. Se ei kuitenkaan tarkoita paremmuutta tai huonommuutta vaikka jostain syystä jotkut niin kuvittelevatkin. Se tarkoittaa vain erilaisuutta.