Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Luokkanousun tehneenä en koe kuuluvani joukkoon - muita?
En nyt tarkoita luokkanousulla mitään "olin lapsena koditon ja nyt multimiljonääri" -tarinoita, jotka ovat aika harvassa. Vaan näitä tavallisempia tarinoita, missä matalista yhteiskuntaluokista noustaan keskituloisiksi ja missä keskituloiset kipuavat vielä ylöspäin. Olen itse kasvanut melko keskiluokkaisessa kodissa maakunnassa, mutta vanhempieni tausta oli matalampi, isäni lapsuuskoti oli todella köyhä. Tämä näkyy minussa taloudellisena tarkkuutena ja tuhlailun välttämisenä, vaikkei taloudellista huolta ole itselläni ollutkaan. Taustani näkyy minussa yhä, vaikka tienaan hyvin ja asun yhdellä Suomen hyvätuloisimmista postinumeroalueista.
Luokkanousijana minulta puuttuvat monille ylemmissä yhteiskuntaluokissa olleille luontaiset taidot ja elintavat. En "osaa" harrastaa mitään hienoa, en osaa golfata, en lasketella, en purjehtia, kaukomatkat eivät kiinnosta jne. En ole edes koskaan kokeillut noita urheilulajeja, lapsena harrastin vain jumppaa, kokkipuuhakerhoa ja kuvataidekerhoa. Monet menot kauneushoidoista kalliisiin vaatteisiin ja fiineihin ravintoloihin tuntuvat tuhlaukselta, enkä käytä rahaani sellaiseen. Sen sijaan käyn kirjastossa, retkeilen luonnossa, käyn uimahallissa vesijumpassa, luen ja nautin mökkeilystä ilman mukavuuksia.
Tunnen itseni maalaiseksi ja huonommaksi muiden ulkoisesti kaltaisteni seurassa. Tuntuu, etten osaa keskustellakaan kunnolla ihmisten kanssa, joilla monet asiat tulevat luonnostaan. Osalla arvot tuntuvat melko kovilta, elämä on suorittamista, rahan ansaitsemista ja kaikkea materialista menestystä. Toisissa arvostetaan sitä, miten menestyneitä he ovat. Minä arvostan yksinkertaista (monen mielestä tylsää) arkea ja terveyttä. Ammattini on arkinen verrattuna siihen, kun ympärillä on vaikka minkälaista juristia, järjestöjohtajaa, kansainvälistä asiantuntijaa jne.
Minulla ei ole hienoa sukutaustaa tai maistereita suvussa monessa polvessa. Lapsuuskotini ei ollut mikään sosiaalinen kulttuurikoti. En ole koskaan käynyt oopperassa, teatterissa käyminen tuntuu yhä vieraalta ja klassisen musiikin konsertissa kävin ensimmäistä kertaa aikuisena. Olen välillä pihalla sosiaalista normeista, kun lapsuuskodissani ei paljon harrastettu kyläilyä ja vanhempani olivat kotona lähinnä keskenään. Kielitaitoni on huono, ymmärrän englantia hyvin ja ruotsiakin jotenkin, mutta en puhu noita kieliä itse. Kadehdin, kun toiset sulavasti juttelevat small talkia englanniksi tai ruotsiksi ja itse yritän mongertaa jonkin sanan suustani. Harmittaa, kun lapsuuskodissa en ole oppinut asioita, joista olisi nyt aikuisena apua. Yliopistossakin kaikki oli vierasta sitseistä dekaaneihin ja stipendien hakemisesta publiikeihin, jokainen asia on täytynyt opetella alusta.
Arjessa tuntuu eniten sen, että koen itseni monissa tilanteissa nukkavieruksi ja ulkopuoliseksi. En ole niin tyylikäs, kovin hoikka ja hyvin pukeutunut. Vaatteet on toki ehjät, mutta eivät muodikkaat ja voin hyvillä mielin lähteä asioille verkkareissa ilman meikkiä. Koen olevani sellainen homssu maalaisserkku, jolle lähinnä naureskellaan. Usein vain on olo, että en kuulu joukkoon, vaikka olen korkeasti koulutettu, työelämässä pärjännyt ja taloudellisesti menee mukavasti. Onko muilla luokkanousun tehneillä tällaista? Helpottaako tämä olo koskaan?
Ap
Kommentit (619)
Vierailija kirjoitti:
Onkohan tämä juttu keksitty. Täytyy olla huono itsetunto, jos aina kokee huonommuutta menestymisestä ja pärjäämisestä huolimatta. Vielä Suomessa, missä ollut maailman tasa-arvoisinta.
No olemme maassa, jossa niiltä menestyneiltä ilmeisesti puuttuu itsetunto kokonaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos se mittään lohduttaa, niin on meitä rahakkaaseen, elintasolla mitattuna yläluokkaiseen perheeseen syntyneitäkin, jotka eivät ole harrataneet mitään kuvailemaasi toimintaa tai harrastusta tai tunteneet ketään, kuka harrastaisi. Ala-asteen luokanopettajani harrasti golfia ja vei meidät kerran golfaamaan (tai siis hutkimaan palloja viivalta nurmelle, josta jonkinlainen masiina kynti ne pois), mutta siinäpä se. Isäni asui lapsena puolet vuodesta laivalla ja on nähnyt maailmaa Grönlannista Kapkaupunkiin. Se ei vissiin istunut hänen persoonaansa, koska sen aikana kun minä olen ollut olemassa, hän on suostunut yöpymään tasan kolme yötä poissa kotoa. On varmaan selvää, että meiltä ei löytynyt venettä, eikä meillä myöskään harrastettu kyläilyä tai vaatteilla koreilua.
Lähinnä raha näkyi lapsuudenkotona niin, että minulla oli makuuhuoneen lisäksi eri kerroksessa oma leikkihuone, jossa oli varmasti muutaman kymmenen tuhannen euron arvosta legoja, niin, että sain pitkälti kaiken haluamani (lelut, vaatteet ym.) sekä niin, että meillä oli 7 autoa. Kun olin teini, tehtiin leikkihuoneen yhteyteen oma kylppäri poreammeella, ja muutin pitkälti sinne omaan kerrokseeni, koska en tykännyt herätä siihen, kun isä valmistautuu töihin. Harrastin juurikin seurakunnan kokkikoulua ja kuvataidekoulua, partioon en saanut mennä kirkkoassosiaation vuoksi.
Eipä minua ole haitannut. En ole koskaan liiemmin halunnut harrastaa golfia tai purjehdusta, ja olen siinä mielessä isäni kaltainen, että sosiaalisissa tapahtumissa käyminenkään ei ole minun juttuni. Muodolliset tai smart casual -vaatteet tuntuvat aina vierailta ja stressaavilta, koska käytän niitä niin harvoin, että en ole löytänyt minulle istuvaa tyyliä vaan näytän siltä kuin olisin lainavetimet päällä. En minä edes tiedä, mitä kaverini tienaavat tai paljonko rahaa heillä on, eikä kiinnosta. Hekään tuskin tietävät samaa minusta, sillä ulospäin minulla on oletettavan matala tulotaso ja hyvin vaatimaton harrastusmainen työ, jossa käyn pari kertaa viikossa pyörähtämässä etäyhteyksien välityksellä. Minulla kun ei ole hirveästi kunnianhimoa eikä tarvetta saada säästöön rahaa, vaan tykkään käyttää aikaani harrastuksiini, jotka ovat juuri tyyliä kansalaisopiston kurssit ja leipominen.
Tässäpä taas hyvä esimerkki ihan käytännön tasolla siitä, että yhteiskuntaluokkaa ei voi pelkällä rahalla tai elintasolla mitata. Tässäkin tapauksessa, vaikka rahaa on, niin arvot, elintavat ja sosiaalinen viitekehys ovat työväenluokkaa.
Tavallaan tunnistan. Vanhemmilla oli melko vaatimattomat lähtökohdat, mutta lapset laitettiin partioon, soitto- ja tanssitunneille sekä urheiluharrastuksiin ja koulussa erikoisluokille. Niissä ympäristöissä tapasi monenlaisia ihmisiä. Lapsista tuli korkeakoulutettuja hyviin ammatteihin. Olen kotonani kaikkialla enkä missään. Arvostan yksinkertaista elämää ja haluaisin muuttaa kaupungista maalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arjessa tuntuu eniten sen, että koen itseni monissa tilanteissa nukkavieruksi ja ulkopuoliseksi. En ole niin tyylikäs, kovin hoikka ja hyvin pukeutunut. Vaatteet on toki ehjät, mutta eivät muodikkaat ja voin hyvillä mielin lähteä asioille verkkareissa ilman meikkiä. Koen olevani sellainen homssu maalaisserkku, jolle lähinnä naureskellaan. Usein vain on olo, että en kuulu joukkoon, vaikka olen korkeasti koulutettu, työelämässä pärjännyt ja taloudellisesti menee mukavasti. Onko muilla luokkanousun tehneillä tällaista? Helpottaako tämä olo koskaan?
Ap
--------------------------------------
Luokkanousu on selvästi jäänyt kesken jos ei tunne olevansa sinut uudessa luokassa. Paljon auttaa kun panostaa pukeutumiseen ja hankkii tyylikkäitä asukokonaisuuksia työhön ja vapaa-aikaan. Käsittääkseni luokkanousu tarkoittaa hyvää asemaa työelämässä ja sen mukaista palkkaa joten ainakin ulkoiset puitteet on mahdollista saada kohdalleen. Suosittelen brittiläisiä, ranskalaisia sekä italialaisia laatumerkkejä kuten Louis Vuitton, Prada ja Burberry.
Joku mukava harrastus kannattaa aloittaa mikä oikeasti kiinnostaa niin voi sitten päästä sisälle piireihin. Aika yleistä on golfin pelaaminen mutta metsästys ja ratsastaminen ovat myös suosittuja yläluokan harrastuksia. Kulttuuri eri muodoissaan tuo piristystä elämään. Nykyään ei tarvitse mennä oopperaan vaan ihan musiikkifestarit ovat mainio paikkaa näyttäytyä jos sellaisesta pitää.
Luokkanousuun pitää panostaa niin sitten siitä tulee luonnollinen osa omaa elämää.
Missähän brittiläisessä yhteiskunnassa sinä elät ajatustesi perusteella?
Eikä yläluokkaisemmat aina pukeudu kalliisiin merkkivaatteisiin. Moni itseasiassa suosii hyvin hillittyjä kuoseja ja pukeutumisesta ei arvaisi päällepäin, mitä se on maksanut. Ja osa ylempiluokkaisista kulkee jopa hyvinkin arkisissa vaatteissa. Heillä on niin hyvä itsetunto, ettei tippaakaan kiinnosta, mitä muut heidän toppatakeistaan ajattelevat.
On vaikea uskoa että suomalainen yläluokka ostaisi vaatteensa Prismasta kuten tunnut esittävän. Suomessa ei varmasti haluta pröystäillä mutta jos on varaa niin laatuun kannattaa panostaa. En ole ylempää luokkaa mutta tienaan hyvin ja en osta vaatteita mistään krääsäkaupasta toi Temusta vaan laatuliikkeistä. Suomessa luxusmerkkien saatavuus on muutenkin aika heikkoa.
Iloisesti taas sekaisin ylempi keskiluokka ja yläluokka.
Yleisesti voi olla helpointa ajatella niin, että jos johonkin tiettyyn ryhmään haluaa samaistua, niin kannattaa opetella juuri sen kyseisen ryhmän tavat ja pukeutuminen, koska se luo yhteenkuuluvuutta ja lähentää ryhmän jäseniä toisiinsa. Usein erilaisuus voi tuntua vieraalta ja aiheuttaa ulkopuolisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ap:n vanhemmat olleet keskituloisia jos olivat köyhiä. He olivat köyhiä, ilmeisesti ap on nyt keskituloinen lukamani perusteella.
Ymmärsin aloituksen niin, että ap:n isä oli kotoisin köyhästä kodista, mutta myöhemmin tämä oli onnistunut pääsemään taloudellisesti parempaan asemaan niin että ap itse saattoi kasvaa keskiluokkaisessa kodissa.
Ap kirjoitti että kotonansa oli köyhää ja oppi elään säästeliäästi.
Eikä kirjoittanut. Ap nimenomaan sanoi olevansa keskiluokkaisista oloista, mutta maalta, ilman kulttuurikodin piirteitä. Säästeliäs elämäntapa periytyy usein pari-kolmekin sukupolvea eteenpäin. Eikä yhteiskuntaluokkia muutenkaan pelkällä rahalla mitata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alemmassa yhteiskuntaluokassa on suurimpana ongelmana näköalattomuus. Tämä vaivasi lapsuudenperhettänikin. Jaksan yhä ihmetellä, miten pääsinkin sieltä nousemaan.
Puolisoni on vahvasti keskiluokkaisesta taustasta, monen sukupolven ajalta. Huomaan sellaisen perustavanlaatuisen eron, että lapsiin suhtaudutaan aina toiveikkaasti ja kannustavasti. Vaikka olisi oppimisen haasteita, niin lapsella nähdään olevan valoisa tulevaisuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arjessa tuntuu eniten sen, että koen itseni monissa tilanteissa nukkavieruksi ja ulkopuoliseksi. En ole niin tyylikäs, kovin hoikka ja hyvin pukeutunut. Vaatteet on toki ehjät, mutta eivät muodikkaat ja voin hyvillä mielin lähteä asioille verkkareissa ilman meikkiä. Koen olevani sellainen homssu maalaisserkku, jolle lähinnä naureskellaan. Usein vain on olo, että en kuulu joukkoon, vaikka olen korkeasti koulutettu, työelämässä pärjännyt ja taloudellisesti menee mukavasti. Onko muilla luokkanousun tehneillä tällaista? Helpottaako tämä olo koskaan?
Ap
--------------------------------------
Luokkanousu on selvästi jäänyt kesken jos ei tunne olevansa sinut uudessa luokassa. Paljon auttaa kun panostaa pukeutumiseen ja hankkii tyylikkäitä asukokonaisuuksia työhön ja vapaa-aikaan. Käsittääkseni luokkanousu tarkoittaa hyvää asemaa työelämässä ja sen mukaista palkkaa joten ainakin ulkoiset puitteet on mahdollista saada kohdalleen. Suosittelen brittiläisiä, ranskalaisia sekä italialaisia laatumerkkejä kuten Louis Vuitton, Prada ja Burberry.
Joku mukava harrastus kannattaa aloittaa mikä oikeasti kiinnostaa niin voi sitten päästä sisälle piireihin. Aika yleistä on golfin pelaaminen mutta metsästys ja ratsastaminen ovat myös suosittuja yläluokan harrastuksia. Kulttuuri eri muodoissaan tuo piristystä elämään. Nykyään ei tarvitse mennä oopperaan vaan ihan musiikkifestarit ovat mainio paikkaa näyttäytyä jos sellaisesta pitää.
Luokkanousuun pitää panostaa niin sitten siitä tulee luonnollinen osa omaa elämää.
Missähän brittiläisessä yhteiskunnassa sinä elät ajatustesi perusteella?
Eikä yläluokkaisemmat aina pukeudu kalliisiin merkkivaatteisiin. Moni itseasiassa suosii hyvin hillittyjä kuoseja ja pukeutumisesta ei arvaisi päällepäin, mitä se on maksanut. Ja osa ylempiluokkaisista kulkee jopa hyvinkin arkisissa vaatteissa. Heillä on niin hyvä itsetunto, ettei tippaakaan kiinnosta, mitä muut heidän toppatakeistaan ajattelevat.
On vaikea uskoa että suomalainen yläluokka ostaisi vaatteensa Prismasta kuten tunnut esittävän. Suomessa ei varmasti haluta pröystäillä mutta jos on varaa niin laatuun kannattaa panostaa. En ole ylempää luokkaa mutta tienaan hyvin ja en osta vaatteita mistään krääsäkaupasta toi Temusta vaan laatuliikkeistä. Suomessa luxusmerkkien saatavuus on muutenkin aika heikkoa.
Olen eri. Lähipiirissäni on kaksi oikeasti yläluokkaista, vanhan rahan suvusta tulevaa ystävää. En nyt puhu mistään tavislääkäreistä tai muistakaan palkansaajista, vaan sellaisista ihmisistä, joiden isovanhempien tai isoisovanhempien mukaan on nimetty katuja ja kaupunginosia ja joiden suvusta on museossa omat infopisteet. Kumpikin pukeutuu ihan poikkeuksellisen kulahtaneisiin vaatteisiin, osittain aatteellisista syistä ja osittain siksi, ettei mitään näyttämisen tarvetta ole.
Samoja havaintoja minulla. Tuttavapiirissä on yksi aatelinen. En sano sukunimeä mutta suvun vaakuna on Ritarihuoneen seinällä. Tämä aatelisnainen käy ruokaostoksilla Lidlissä ja pukeutuu kuin tavis. Hän ostaa vaatteita Prismasta, Tokmannilta ja kirpputoreilta (UFF). Hyvin harvoin käyttää mittatilauksena tehtyjä vaatteita tai kalliita luksusmerkkejä. Raha ei siis haise. Asunto on kyllä iso omistuskämppä Helsingin kalleimmalla alueella. Kerrostalo meren rannalla. Oman auto hänellä on mutta yleensä hän käyttää joukkoliikennettä. Raitiovaunulla pääsee kätevästi kaikki arkipäivän asiointimatkat ja myös työmatkat. Jos nyt töissä haluaa käydä. Pakko ei ole, koska elämä on aina ollut taloudellisesti turvattua.
Jos tämä nainen tulee kadulla vastaan, moni luulee häntä keskiluokkaiseksi tai jopa pienituloiseksi. Vaatteet ovat vanhoja (kauan sitten menneet pois muodista) ja kerran hankitut vaatteet käytetään loppuun. Tietyt yksityiskohdat ulkonäössä kuitenkin paljastavat, että tämä nainen on hyvin varakas. Viimeisen päälle hoidetut hampaat, laadukkaat järkevät kengät (sään mukaiset), hyvin hoidettu iho ja hyvin hoidetut hiukset.
Kun henkilökohtainen omaisuus mitataan miljoonissa euroissa ja sukutausta on aatelinen, sinun ei tarvitse enää tehdä vaikutusta kenenkään. Jos itse viihdyt tavisvaatteissa etkä halua panostaa pukeutumiseesi, niin sitten vaan kuljet tavisvaatteissa arkena. Aivan sama mitä joku vastaantulija ajattelee. Monesti on parempi, että sinut aliarvioidaan. Ei tarvitse pelätä ryöstetyksi joutumista, koska näytät tavikselta. Jos taas pukeudut laadukkaasti (mittatilausvaatteet, kalliit merkkivaatteet, luksuskellot, naisella luksuskäsilaukku) niin johan rupeaa varkaita kiinnostamaan. Hyvin nopeasti huomaat, että taskuvarkaat katselevat sinua sillä silmällä. Tunkevat lähelle raitiovaunussa, kaupan kassajonossa, ravintolassa.
Juhlatilaisuuksiin ja töihin voit pukeutua laadukkaammin, koska se on kohteliasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikään kuin varakkaat ihmiset eivät menisi minnekään ilman meikkiä. Enkä ymmärrä nukkavieru-sanaa jos vaatteet on kumminkin uudet. Nukkavieru tarkoittaa kulunutta.
Tuomitsen tekstin tekoälyn tekemäksi provoksi ja ajan kulutukseksi. Tuo "rikkaitten elämä" kuulostaa niin kliseiseltä. Käykö Kyösti Kakkonen tosiaan oopperassa? :) Ei kai kaikki rikkaat ole automaattisesti "sivistyneitä".
Mutta ehkä Suomessa asuvien ruotsalaissukujen (ns. suomenruotsalaisten sukujen) elämä on yhtä säänneltyä ja poroporvarillista kuin ap kuvasi.
En tiedä, käykö Kyösti Kakkonen oopperassa, mutta hän on kerännyt suuren ja monipuolisen kokoelman suomalaista lasitaidetta, joten ainakin hänellä on myös kulttuuriin liittyviä harrastuksia.
Pidätkö Kyösti Kaikkosta yläluokkaa vai millaisena?
Raha ei määritteleluokkaa vaan tausta. Pikaisella googlaamisella näyttää siltä, että Kaikkosen vanhemmat olivat maanviljelijöitä.
Sivusta: En oikein tykkää kun ihmisistä nimellä kirjoitellaan anonyymipalstalla. Mutta yleensä Suomessa nämä omalla työllään rikastuneet yrittäjät luetaan eliittiin. Se on vähän eri asia kuin perinteinen yläluokka, mikä joissakin kuningaskunnissa on. Eliittiin voi kuulua mm. suuryrittäjiä, valtakunnan tason poliitikkoja ja rikkaita rallikuskejakin, ja myös omana pienenä osanaan se vanha aatelistokin.
Sanoisin että esimerkiksi Kimi Räikkönen on selvästi työväenluokkaa, vaikka elää ylellisesti ja rikkaasti. Hän on suomalainen autonasentaja, joka ei teeskentele mitään muuta, ja häntä arvostetaan sen takia.
Nooh, sanoisin että hän on työläistaustainen, ja nykyään kuuluu eliittiin. Työväenluokalla ei ole mitään luksusasuntoja ja palvelijoita Monacossa. Tausta toki näkyy edelleen eikä sitä tarvitse peitellä.
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan tunnistan. Vanhemmilla oli melko vaatimattomat lähtökohdat, mutta lapset laitettiin partioon, soitto- ja tanssitunneille sekä urheiluharrastuksiin ja koulussa erikoisluokille. Niissä ympäristöissä tapasi monenlaisia ihmisiä. Lapsista tuli korkeakoulutettuja hyviin ammatteihin. Olen kotonani kaikkialla enkä missään. Arvostan yksinkertaista elämää ja haluaisin muuttaa kaupungista maalle.
Sama homma. Äärimmäisen näköalaton ja yksinkertaistettu kuvitelma, että ammatillisen koulutuksen omaava väestö koostuisi pelkästään.päihdekäyttäjistä ja sivistys-koulutusvastaisista ihmisistä. Pitää yhtä paljon tai vähän paikkaansa kuin yli desiili koostuisi pelkästään älykkäistä ja sivistyneistä ihmisistä, joille kulttuuri ja etiketti ovat tärkeitä. Taustan vuoksi ei tarvitse myöskään uhriutua ja jäädä tumput suorina voivottelemaan kovaa kohtaloaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen tienannut asiantuntijatöissä ehkä 2-3 kertaa enemmän nettona kuin työläistaustaiset vanhempani tienaisvat. Silti en tunnista mitään luokkia saatika luokkanousuja Suomessa. Kavereita lapsuudesta on laidasta laitaan duunarista isoon johtajaan. Ihan samoja tyyppejä he ovat kuin lapsuudessakin, stiff upper lip ei ole tätä päivää enää kuin ehkä muutamassa kartanossa Englannissa.
Birgit, Kalle ja Palle voivat rauhassa skoolata naapuripöydässä, enkä halua häiritä heidän tekemisiään millään tavalla. Varmaan hekin tuntevat toisensa jo lapsuudesta.
Ehkä kannattaisi hiukan rentoutua itse luoduista identieettikriiseistä vaikka rahaa onkin kertynyt, ei elämän pidä aina olla niin vakavaa?
Vierailija kirjoitti:
Alemmassa yhteiskuntaluokassa on suurimpana ongelmana näköalattomuus. Tämä vaivasi lapsuudenperhettänikin. Jaksan yhä ihmetellä, miten pääsinkin sieltä nousemaan.
Puolisoni on vahvasti keskiluokkaisesta taustasta, monen sukupolven ajalta. Huomaan sellaisen perustavanlaatuisen eron, että lapsiin suhtaudutaan aina toiveikkaasti ja kannustavasti. Vaikka olisi oppimisen haasteita, niin lapsella nähdään olevan valoisa tulevaisuus.
Trendejä toki on havaittavissa, mutta kyllä täysiä kusipäitä vanhempina löytyy varmasti kaikista yhteiskuntaluokista. Kuten löytyy myös kannustavia vanhempia. Ei kannata tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä pelkästään henkilökohtaisista kokemuksista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alemmassa yhteiskuntaluokassa on suurimpana ongelmana näköalattomuus. Tämä vaivasi lapsuudenperhettänikin. Jaksan yhä ihmetellä, miten pääsinkin sieltä nousemaan.
Puolisoni on vahvasti keskiluokkaisesta taustasta, monen sukupolven ajalta. Huomaan sellaisen perustavanlaatuisen eron, että lapsiin suhtaudutaan aina toiveikkaasti ja kannustavasti. Vaikka olisi oppimisen haasteita, niin lapsella nähdään olevan valoisa tulevaisuus.
Trendejä toki on havaittavissa, mutta kyllä täysiä kusipäitä vanhempina löytyy varmasti kaikista yhteiskuntaluokista. Kuten löytyy myös kannustavia vanhempia. Ei kannata tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä pelkästään henkilökohtaisista kokemuksista.
Lisäisin tuohon, että Suomessa päihdekulttuuri elää ja voi erittäin hyvin, niin myös kaappijuoppoja löytyy varakkaammista perheistä ylllin kyllin. Status vain pitää heidät turvassa sosiaaliviranomaisilta, elleivät syyllisty todella radikaaleihin ylilyönteihin.
Vierailija kirjoitti:
Arjessa tuntuu eniten sen, että koen itseni monissa tilanteissa nukkavieruksi ja ulkopuoliseksi. En ole niin tyylikäs, kovin hoikka ja hyvin pukeutunut. Vaatteet on toki ehjät, mutta eivät muodikkaat ja voin hyvillä mielin lähteä asioille verkkareissa ilman meikkiä. Koen olevani sellainen homssu maalaisserkku, jolle lähinnä naureskellaan. Usein vain on olo, että en kuulu joukkoon, vaikka olen korkeasti koulutettu, työelämässä pärjännyt ja taloudellisesti menee mukavasti. Onko muilla luokkanousun tehneillä tällaista? Helpottaako tämä olo koskaan?
Ap
--------------------------------------
Luokkanousu on selvästi jäänyt kesken jos ei tunne olevansa sinut uudessa luokassa. Paljon auttaa kun panostaa pukeutumiseen ja hankkii tyylikkäitä asukokonaisuuksia työhön ja vapaa-aikaan. Käsittääkseni luokkanousu tarkoittaa hyvää asemaa työelämässä ja sen mukaista palkkaa joten ainakin ulkoiset puitteet on mahdollista saada kohdalleen. Suosittelen brittiläisiä, ranskalaisia sekä italialaisia laatumerkkejä kuten Louis Vuitton, Prada ja Burberry.
Joku mukava harrastus kannattaa aloittaa mikä oikeasti kiinnostaa niin voi sitten päästä sisälle piireihin. Aika yleistä on golfin pelaaminen mutta metsästys ja ratsastaminen ovat myös suosittuja yläluokan harrastuksia. Kulttuuri eri muodoissaan tuo piristystä elämään. Nykyään ei tarvitse mennä oopperaan vaan ihan musiikkifestarit ovat mainio paikkaa näyttäytyä jos sellaisesta pitää.
Luokkanousuun pitää panostaa niin sitten siitä tulee luonnollinen osa omaa elämää.
Hyvä Ms Bucket trollaus! 5/5
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vai oikein luokkanousu…Sana sisältää jo väärän ajatuksen siitä, että olisi olemassa joku nousu. Sitähän ei todellisuudessa ole olemassa kuin kuvitelmissa. Mennään parempiin naimisiin niin tapahtuu nousu? Ihmiset ovat samoja pohjimmiltaan, pintaa kun raapii niin tulee näkyviin. Koko ajatus on typerä ja AP:n pitkö aloitustarina on hupaisa.
Mä oli kyllä ihan köyhyysloukussa lapsena. Äiti oli yksinhuoltajajuoppo, kaikki rahat meni kurkusta alas. Mulla ei ollut puhtaita eikä sopivankokoisia vaatteita koskaan. Jos oli nälkä, pyöräilin synkän metsän läpi mummulaan että sain ruokaa.
Sain toisen asteen kouluni käytyä sossun avustuksella ja siitä lähdin Suomesta pois. Menin töihin, jossa tienasin hyvin ja välillä älyttömän hyvin. Elin ihan eri porukoissa kuin ennen: kaikilla oli rahaa. . Ja nykyään asun Suomessa kivassa asunnossa, kiva auto pihassa ja osakesalkku elää omaa elämäänsä. Silti köyhä lapsi asuu mun sisällä. Kyttään tarjoukset, ostan punalappuja, korjaan vaatteet ja elän hyvin pientä elämää. Käyn lenkillä, sienessä ja marjassa. Kukaan ulkopuolinen ei tiedä mun elämästä yhtään mitään.
Kävin kotipaikkakunnalla luokkakokouksessa. Kun kerroin, että olen asunut aikuiselämäni ulkomailla, mua pidettiin leuhkana. Ja kyllä ne pikkupaikkakunnalle jääneet ja niiden jutut, oli ihan sen pienen kylän ympäriltä eikä mulla ole enää mitään yhteistä sen joukon kanssa.
Martti Ahtisaari on hyvä esimerkki kaikille. Isä oli armeijan palveluksessa, hänestä itsestään tuli diplomaatti, maailmankuulu rauhanneuvottelija ja Nobelpalkinnon saaja. Poika on valtakunnan tunnetuimpia siviilipalvelusmiehiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alemmassa yhteiskuntaluokassa on suurimpana ongelmana näköalattomuus. Tämä vaivasi lapsuudenperhettänikin. Jaksan yhä ihmetellä, miten pääsinkin sieltä nousemaan.
Puolisoni on vahvasti keskiluokkaisesta taustasta, monen sukupolven ajalta. Huomaan sellaisen perustavanlaatuisen eron, että lapsiin suhtaudutaan aina toiveikkaasti ja kannustavasti. Vaikka olisi oppimisen haasteita, niin lapsella nähdään olevan valoisa tulevaisuus.
Trendejä toki on havaittavissa, mutta kyllä täysiä kusipäitä vanhempina löytyy varmasti kaikista yhteiskuntaluokista. Kuten löytyy myös kannustavia vanhempia. Ei kannata tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä pelkästään henkilökohtaisista kokemuksista.
En ole tuo, jota lainaat, mutta itsekin kouluttamattomien duunarien perheestä tulevana allekirjoitan näköalattomuuden. Ei se ole yleistä k*sipäisyyttä ja sillä voidaan tarkoittaa hyvääkin lapselle, vaikka se tuntuu oudolta.
Asenne on se, että en lopulta voi vaikuttaa juuri mihinkään, herrat tätä maata pyörittää, eikä me niitä arvosteta, mutta ei pullikoida vastaankaan. Tehdään hommat ok ettei jouduta vaikeuksiin, mutta ihan kunnolla ei koskaan. Mitään tiedonjanoa tai kehittymisen halua ei ole, vapaa-aika vaan nollataan päätä kuka milläkin tavalla. Itseäni jopa kannustettiin opiskelemaan, mutta vain sillä ajatuksella, että saan turvatun työn (kaikki yliopistosta valmistuvat kun saavat valtion leivän loppuiäkseen), oli ihan käsittämätön ajatus, että joku voi kiinnostua aidosti jostain alasta.
Koin ahaa-elämyksen, kun luin Mihail Šiškinin kirjan venäläisestä kansanmentaliteetista (olikohan se Sota vai rauha), sillä tämä länsimaalaisia mukamas hätkähdyttävä kuvaus oli suoraan 70-80-luvun suomalaisesta duunariperheestä :D
Kyllä menee hyvin kun pitä tuolla tavalla etsimällä etsiä joku mistä sais valittaa ja uhriutua.
Pakko olla nainen alottamassa tätäki ketjua.
Kaupan kassajonossako tulee tuollaiset tunteet pintaan?
Vierailija kirjoitti:
Mä oli kyllä ihan köyhyysloukussa lapsena. Äiti oli yksinhuoltajajuoppo, kaikki rahat meni kurkusta alas. Mulla ei ollut puhtaita eikä sopivankokoisia vaatteita koskaan. Jos oli nälkä, pyöräilin synkän metsän läpi mummulaan että sain ruokaa.
Sain toisen asteen kouluni käytyä sossun avustuksella ja siitä lähdin Suomesta pois. Menin töihin, jossa tienasin hyvin ja välillä älyttömän hyvin. Elin ihan eri porukoissa kuin ennen: kaikilla oli rahaa. . Ja nykyään asun Suomessa kivassa asunnossa, kiva auto pihassa ja osakesalkku elää omaa elämäänsä. Silti köyhä lapsi asuu mun sisällä. Kyttään tarjoukset, ostan punalappuja, korjaan vaatteet ja elän hyvin pientä elämää. Käyn lenkillä, sienessä ja marjassa. Kukaan ulkopuolinen ei tiedä mun elämästä yhtään mitään.
Kävin kotipaikkakunnalla luokkakokouksessa. Kun kerroin, että olen asunut aikuiselämäni ulkomailla, mua pidettiin leuhkana. Ja kyllä ne pikkupaikkakunnalle jääneet ja niiden jutut, oli ihan sen pienen kylän ympäriltä eikä mulla ole enää mitään yhteistä sen joukon kanssa.
>Kun kerroin, että olen asunut aikuiselämäni ulkomailla, mua pidettiin leuhkana.
Kyseessä on kateus. Jos elämän kohokohtana on ollut olla luokan pääkovis tai prinsessa 14-vuotiaana, niin kyllähän se kirpaisee jos joku muu on myöhemmin tehnyt hyvää uraa ja siinä sivussa rahaa ulkomailla. Sinun asemassasi olisin nauttinut tilanteesta ;)
Alue: Aihe vapaa
Onkohan tämä juttu keksitty. Täytyy olla huono itsetunto, jos aina kokee huonommuutta menestymisestä ja pärjäämisestä huolimatta. Vielä Suomessa, missä ollut maailman tasa-arvoisinta.