Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Luokkanousun tehneenä en koe kuuluvani joukkoon - muita?
En nyt tarkoita luokkanousulla mitään "olin lapsena koditon ja nyt multimiljonääri" -tarinoita, jotka ovat aika harvassa. Vaan näitä tavallisempia tarinoita, missä matalista yhteiskuntaluokista noustaan keskituloisiksi ja missä keskituloiset kipuavat vielä ylöspäin. Olen itse kasvanut melko keskiluokkaisessa kodissa maakunnassa, mutta vanhempieni tausta oli matalampi, isäni lapsuuskoti oli todella köyhä. Tämä näkyy minussa taloudellisena tarkkuutena ja tuhlailun välttämisenä, vaikkei taloudellista huolta ole itselläni ollutkaan. Taustani näkyy minussa yhä, vaikka tienaan hyvin ja asun yhdellä Suomen hyvätuloisimmista postinumeroalueista.
Luokkanousijana minulta puuttuvat monille ylemmissä yhteiskuntaluokissa olleille luontaiset taidot ja elintavat. En "osaa" harrastaa mitään hienoa, en osaa golfata, en lasketella, en purjehtia, kaukomatkat eivät kiinnosta jne. En ole edes koskaan kokeillut noita urheilulajeja, lapsena harrastin vain jumppaa, kokkipuuhakerhoa ja kuvataidekerhoa. Monet menot kauneushoidoista kalliisiin vaatteisiin ja fiineihin ravintoloihin tuntuvat tuhlaukselta, enkä käytä rahaani sellaiseen. Sen sijaan käyn kirjastossa, retkeilen luonnossa, käyn uimahallissa vesijumpassa, luen ja nautin mökkeilystä ilman mukavuuksia.
Tunnen itseni maalaiseksi ja huonommaksi muiden ulkoisesti kaltaisteni seurassa. Tuntuu, etten osaa keskustellakaan kunnolla ihmisten kanssa, joilla monet asiat tulevat luonnostaan. Osalla arvot tuntuvat melko kovilta, elämä on suorittamista, rahan ansaitsemista ja kaikkea materialista menestystä. Toisissa arvostetaan sitä, miten menestyneitä he ovat. Minä arvostan yksinkertaista (monen mielestä tylsää) arkea ja terveyttä. Ammattini on arkinen verrattuna siihen, kun ympärillä on vaikka minkälaista juristia, järjestöjohtajaa, kansainvälistä asiantuntijaa jne.
Minulla ei ole hienoa sukutaustaa tai maistereita suvussa monessa polvessa. Lapsuuskotini ei ollut mikään sosiaalinen kulttuurikoti. En ole koskaan käynyt oopperassa, teatterissa käyminen tuntuu yhä vieraalta ja klassisen musiikin konsertissa kävin ensimmäistä kertaa aikuisena. Olen välillä pihalla sosiaalista normeista, kun lapsuuskodissani ei paljon harrastettu kyläilyä ja vanhempani olivat kotona lähinnä keskenään. Kielitaitoni on huono, ymmärrän englantia hyvin ja ruotsiakin jotenkin, mutta en puhu noita kieliä itse. Kadehdin, kun toiset sulavasti juttelevat small talkia englanniksi tai ruotsiksi ja itse yritän mongertaa jonkin sanan suustani. Harmittaa, kun lapsuuskodissa en ole oppinut asioita, joista olisi nyt aikuisena apua. Yliopistossakin kaikki oli vierasta sitseistä dekaaneihin ja stipendien hakemisesta publiikeihin, jokainen asia on täytynyt opetella alusta.
Arjessa tuntuu eniten sen, että koen itseni monissa tilanteissa nukkavieruksi ja ulkopuoliseksi. En ole niin tyylikäs, kovin hoikka ja hyvin pukeutunut. Vaatteet on toki ehjät, mutta eivät muodikkaat ja voin hyvillä mielin lähteä asioille verkkareissa ilman meikkiä. Koen olevani sellainen homssu maalaisserkku, jolle lähinnä naureskellaan. Usein vain on olo, että en kuulu joukkoon, vaikka olen korkeasti koulutettu, työelämässä pärjännyt ja taloudellisesti menee mukavasti. Onko muilla luokkanousun tehneillä tällaista? Helpottaako tämä olo koskaan?
Ap
Kommentit (302)
Osa ei ehkä ymmärrä sitä kuinka häpeä kulkee sulkupolvelta toiselle ja kuinka vaikeaa sitä on karistaa harteiltaan. Kyse ei ole pelkästään siitä, ettei tiedä mistä keskustella ja miten käyttäytyä, se ulkopuolisuuden tunne vahvistaa alemmuuden ja häpeän tunnetta, johon on kasvanut lapsuudessa. Se on myös käyttäytymismalli, joka pitää rikkoa ja joka on hemmetin vaikeaa. Se on niitä lauseita aikuisten suusta:
- se on sellainen hienohelma
- siivosti, se on LÄÄKÄRIn lapsi, on ne ny vähän hienompaa sakkia
- Kyllä ne on sellaisia porvareita. Porvareilla vaan rahaa riittää
- Älä hienostele, ei se onnistu, ei kannata.
- ei työläisen kannata haaveilla, kunnon ammatti pitää olla
- ei se ole naisten ammatti
- nyt siivotaan, tulee parempaa väkeä vierailulle. Se on JOHTAJA.
Fake it until you make it. Ylemmän luokan kasvatit solahtavat juurikin näihin uusiin sosiaalisiin tilanteiseen hyvällä itseluottamuksella, rennolla mielellä ja uteliaisuudella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokemukseni mukaan lähes kaikilla on joku taustaan liittyvä ongelma.
Joko tausta ei ole vauras, koti ei ollut kulttuurikoti tai sitten itse on sosiaalinen putoaja, epäonnistunut tai jotenkin vääränlainen lapsi ja sitten sisar tai veli menestyy paremmin. Monien vanhemmilla on paremmissakin piireissä päihde- tai mielenterveysongelma, persoonallisuushäiriöitä, vaikeita avioeroja, tai suhteet sukuun ovat kokonaan poikki perintöriitojen vuoksi jne.
Suosittelen että olet vaan ylpeästi mitä olet. On helpompi olla sosiaalinen nousija kuin putoaja. Seurustele sellaisten ihmisten kanssa joiden seurassa viihdyt.
Toisaalta mikä estää kehittämästä itseään ihan joka elämän alueella.
Lue, aloita uusi harrastus ( golffia tennistä, laskettelua tms voi aivan hyvin aloittaa vanhempanakin), käy konserteissa ja oopperassa. Jos pukeutuminen on ongelma, opiskele sitä. Pyydä putiikkien pitäjiltä apua.
On helppoa sanoa, että mene kokeilemaan niitä uusia harrastuksia, oopperoita ja muita. Se lähteminen on todella vaikeaa, jos nuo on ihmiselle vieraita. Ja se, miten siellä toimitaan. En itsekään tiedä, miten oopperaan pukeudutaan, miten siellä ollaan. Pitääkö olla juhlavaatteet? Jos, niin millaiset, ettei ole yli/alipukeutunut? Entä mitkä kengät? Seisoskellaanko jossain odottamassa oopperasalin ovien avautumista? Saako kesken oopperan jutella? Mitä väliajalla tehdään? Onko kalliita tarjoiluita pakko tilata? Nämä ovat itsestään selviä asioita ihmiselle, joka tuntee kuviot. Ulkopuolisella ei ole mitään käsitystä, miten homman on tarkoitus edetä. Sama ongelma voisi jollakin toisella olla vaikka jonkun ralliautotapahtuman kanssa, eikä olisi mitään käryä toimintatavoista.
Mä olen käynyt todella paljon teatterissa ja oopperassa ja ikään kuin kasvanut siihen kulttuuriin. Tiedän siis, että hienoimmin sinne pukeutuvat ne, jotka ovat vähiten kiinnostuneita. Oikeat fanit ovat usein jossain villapaidassa. Maalaisjärjellä tiedän, että esityksen aikana ei puhuta, ja että väliajalla voi ostaa tai olla ostamatta kahvia.
Rallia en ole koskaan käynyt katsomassa, mutta olen ihan varma, että pärjäisin siellä hyvin, samalla maalaisjärjellä, eli pukeutuisin sään mukaan, katsoisin mallia, minne muut asettuvat, ostaisin syötävää jos mieleni tekisi, ja noudattaisin annettuja ohjeita.En sitten tiedä, että onko tämä jotakin yläluokkaista itsevarmuutta, mutta ajattelisin että niin kauan kuin olen katsomassa sivusta enkä suorittamassa, niin kyllä pärjään.
Todellisen fanin siis tunnistaa hikisestä neuleesta ja henkisesti haalistuneesta 60-lukulaisuudesta?
Ymmärrän.
Mistä sinä sen hien keksit? Aivan, päätit pikkuisen trollata.
-se jota lainasit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei ole yhteiskuntaluokkia. Se, että jollakin on ammatti, hyvä työpaikka ja taloudellisesti menee hyvin, niin ei tarkoita mitään yläluokkaisuutta. Suomalaiset ovat työläiskansaa, aina olleet ja aina tulevat olemaan.
Sanoo maakunnassa asuva joka ei muusta mitään tiedä. Todellakin on yläluokkaa ja todellakin on menestyvää keskiluokkaa. Ja alaluokkaa joka käyttäytyy alaluokkaisesti vaikka sattuisikin jostain syystä saamaan rahaa. Ero on muussa kuin käytettävissä olevissa varoissa, se on elintavoissa ja elämänasenteessa ja esim siinä mitä tietoa suostuu ottamaan vastaan jne. Just niinkuin joku työnsä puolesta monissa kodeissa käynyt täällä kirjoitti, että luokkaerot ovat selvät ja huomattavat.
Täällä myös työssään kotikäyntejä tekevä. Kyllä kyllä, kodit eroavat valtavasti eri yhteiskuntaluokissa eikä kyse ole siitä minkä hintainen sohva siellä on. Tilan käyttö itsessään on erilaista. Ylemmällä keskiluokalla esim. edelleen on kirjahyllyjä, siellä voi olla soittimia. Työväenluokkainen koti voi olla sistustettu enemmän, mutta monesti samalla sistustusmaailmalla mitä on kaikkialla. Telkkarit ovat isoja työväenluokkaisissa talouksissa ja niitä ei suljeta edes kotikäynnin ajaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikään kuin varakkaat ihmiset eivät menisi minnekään ilman meikkiä. Enkä ymmärrä nukkavieru-sanaa jos vaatteet on kumminkin uudet. Nukkavieru tarkoittaa kulunutta.
Tuomitsen tekstin tekoälyn tekemäksi provoksi ja ajan kulutukseksi. Tuo "rikkaitten elämä" kuulostaa niin kliseiseltä. Käykö Kyösti Kakkonen tosiaan oopperassa? :) Ei kai kaikki rikkaat ole automaattisesti "sivistyneitä".
Mutta ehkä Suomessa asuvien ruotsalaissukujen (ns. suomenruotsalaisten sukujen) elämä on yhtä säänneltyä ja poroporvarillista kuin ap kuvasi.
En tiedä, käykö Kyösti Kakkonen oopperassa, mutta hän on kerännyt suuren ja monipuolisen kokoelman suomalaista lasitaidetta, joten ainakin hänellä on myös kulttuuriin liittyviä harrastuksia.
Pidätkö Kyösti Kaikkosta yläluokkaa vai millaisena?
Raha ei määritteleluokkaa vaan tausta. Pikaisella googlaamisella näyttää siltä, että Kaikkosen vanhemmat olivat maanviljelijöitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokemukseni mukaan lähes kaikilla on joku taustaan liittyvä ongelma.
Joko tausta ei ole vauras, koti ei ollut kulttuurikoti tai sitten itse on sosiaalinen putoaja, epäonnistunut tai jotenkin vääränlainen lapsi ja sitten sisar tai veli menestyy paremmin. Monien vanhemmilla on paremmissakin piireissä päihde- tai mielenterveysongelma, persoonallisuushäiriöitä, vaikeita avioeroja, tai suhteet sukuun ovat kokonaan poikki perintöriitojen vuoksi jne.
Suosittelen että olet vaan ylpeästi mitä olet. On helpompi olla sosiaalinen nousija kuin putoaja. Seurustele sellaisten ihmisten kanssa joiden seurassa viihdyt.
Toisaalta mikä estää kehittämästä itseään ihan joka elämän alueella.
Lue, aloita uusi harrastus ( golffia tennistä, laskettelua tms voi aivan hyvin aloittaa vanhempanakin), käy konserteissa ja oopperassa. Jos pukeutuminen on ongelma, opiskele sitä. Pyydä putiikkien pitäjiltä apua.
On helppoa sanoa, että mene kokeilemaan niitä uusia harrastuksia, oopperoita ja muita. Se lähteminen on todella vaikeaa, jos nuo on ihmiselle vieraita. Ja se, miten siellä toimitaan. En itsekään tiedä, miten oopperaan pukeudutaan, miten siellä ollaan. Pitääkö olla juhlavaatteet? Jos, niin millaiset, ettei ole yli/alipukeutunut? Entä mitkä kengät? Seisoskellaanko jossain odottamassa oopperasalin ovien avautumista? Saako kesken oopperan jutella? Mitä väliajalla tehdään? Onko kalliita tarjoiluita pakko tilata? Nämä ovat itsestään selviä asioita ihmiselle, joka tuntee kuviot. Ulkopuolisella ei ole mitään käsitystä, miten homman on tarkoitus edetä. Sama ongelma voisi jollakin toisella olla vaikka jonkun ralliautotapahtuman kanssa, eikä olisi mitään käryä toimintatavoista.
Mä olen käynyt todella paljon teatterissa ja oopperassa ja ikään kuin kasvanut siihen kulttuuriin. Tiedän siis, että hienoimmin sinne pukeutuvat ne, jotka ovat vähiten kiinnostuneita. Oikeat fanit ovat usein jossain villapaidassa. Maalaisjärjellä tiedän, että esityksen aikana ei puhuta, ja että väliajalla voi ostaa tai olla ostamatta kahvia.
Rallia en ole koskaan käynyt katsomassa, mutta olen ihan varma, että pärjäisin siellä hyvin, samalla maalaisjärjellä, eli pukeutuisin sään mukaan, katsoisin mallia, minne muut asettuvat, ostaisin syötävää jos mieleni tekisi, ja noudattaisin annettuja ohjeita.En sitten tiedä, että onko tämä jotakin yläluokkaista itsevarmuutta, mutta ajattelisin että niin kauan kuin olen katsomassa sivusta enkä suorittamassa, niin kyllä pärjään.
Todellisen fanin siis tunnistaa hikisestä neuleesta ja henkisesti haalistuneesta 60-lukulaisuudesta?
Ymmärrän.
Tavallisella ihmisellä on hyvin harvoin tilaisuuksia pukeutua hienosti. Ooppera on sellainen paikka, johon saa laittaa parasta päälle, vetää vaikka iltapuvun ja se on jees. En ymmärrä miksi sitäkin haluttaisiin arkipäiväistää.
Toki saa pukea iltapuvun. Mutta sellainen ihminen, joo suurkuluttaa oopperaa tai teatteria, harvoin jaksaa iltapukuun ehtimiseen pukeutua, ja ylipäätään ihmisjoukko, joka aidosti rakastaa sekä teatteria että iltapukuja, ei välttämättä ole suuren suuri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen työväenluokkaisesta perheestä, teinivanhemmille syntynyt. Vanhempani viettivät aikaa lähinnä keskenään, isä rassasi autojaan ja äiti luki roskaromaaneja. Tulen pitkästä pesejien, siivoojien, piikojen ja renkien suvusta. Kouluttauduin korkeakoulussa ja olen nykyään keskiluokkaisessa työssä, ja tuttavapiirikin on pitkälti koulutettua keskiluokkaa.
Tunnen usein olevani kuin näyttelijä näytelmässä, johon en ole saanut käsikirjoitusta etukäteen.
Pitäisi tietää oikeat viinit, oikeat lomakohteet, oikeat ravintolat, oikeat kulttuuriharrastukset ja oikeat tavat puhua rahasta. Pukeutumisessa, puheessa ja käytöksessä on kaikenlaisia pieniä koodeja, joita muut tuntuvat osaavan luonnostaan. Minä olen opetellut ne jälkikäteen tutkailemalla muita.
Olenkin nykyään aika hyvä improvisoimaan. Osaan sujuvasti esittää, että tiedän mistä puhutaan, vaikka välillä oikeasti mietin päässäni, että mitä helvettiä tässä nyt pitäisi vastata. Osaan bullshitata keksimäni feikkielämän.
Teen sitä siksi, että häpeän taustaani. En halua, että hienommat tuttuni näkevät, mistä olen lähtöisin.
Onkohan tässä osittain jotain omasta epävarmuudesta kumpuavaa? Omassa lähimmässä kaveripiirissäni on kaksi professoria, kaksi muuta tohtoria ja muutama DI. En minä tässä seurassa ajattele, että pitäisi jotenkin tietää oikeat viinit ja lomakohteet. Syön ja juon sitä, mistä itse pidän, ja käyn lomalla siellä, missä itseäni huvittaa.
Todellakin tämä kumpuaa huonosta itsetunnostani. Kyse on ennen kaikkea epävarmuudesta. Itsetuntoni on aina ollut huono, ja ehkä juuri siksi olen opetellut niin tarkasti sitä, miten ”kuuluisi” olla nykyisessä ympäristössäni. Sisälläni on kaksi puolta: ensimmäinen on se aito keskiluokkainen ihminen, jota aidosti kiinnostaa keskiluokkaiset elämäntavat ja oleminen. Se toinen puoli sitten:
Olen aina ihaillut hienompia ihmisiä ja tuntenut itseni jotenkin vähäpätöisemmäksi heidän rinnallaan. Minut kyllä kasvatettiin ihan tervepäiseksi, mutta jo lapsesta asti olen katsellut niitä Hienoja Ihmisiä ylöspäin. Jossain vaiheessa sitten päätin, että fake it till you make it.
Korkeakoulussa halusin olla tasavertainen niiden akateemisten sukujen vesojen kanssa, joten aloin esittämään olevani jotain muuta kuin se nukkavieruissa vaatteissa kulkeva köyhien lapsi. Katsoin, miten ihmiset puhuivat, mitä he tilasivat ravintolassa, millaisilla lomilla kävivät ja mistä he keskustelivat. Sitten kopioin parhaani mukaan. Kuulostaa ehkä naurettavalta, mutta välillä tuntuu, että olen rakentanut kokonaisen aikuisen persoonan muiden ihmisten mallista.
Toki siinä on nykyään suurin osa ihan aitoa minua. Olen aikuisena kasvanut siksi ihmiseksi, joksi lapsena halusin tulla. En koskaan tuntenut sopivani lapsuudenkotini sosiaaliseen ympäristöön.
Vadelmavenepakolainen-kirja puhutteli minua aika kovaa. Arvaatteko miksi?
Kun joku uusi ihminen tulee lähemmäksi, pelkään edelleen, että hän huomaa, etten olekaan niin sivistynyt ja luontevasti keskiluokkainen kuin annan ymmärtää. En oikeastaan pelkää sitä, että joku saisi tietää vanhempieni olleen köyhiä tai teinivanhempia. Pelkään sitä, että joku pitäisi minua niiden takia jotenkin huonompana ihmisenä. Tiedän sen olevan aivan naurettavaa.
Olen rakentanut itselleni elämän, jossa tunnen olevani aito minä enemmän omassa paikassani.
Pelkään vain, että jossain vaiheessa improvisaationäytelmässäni tulee sellainen kohtaus, että en enää keksi vuorosanoja, ja vastapuoli huomaakin ettei keisarilla ole vaatteita.
Etkö voi lopettaa ja olla vapautuneesti ihan sitä mitä olet? Ihan varmasti olet hyvä tyyppi, ja ainakin lahjakas, koska olet onnistunut luokkanousunkin tekemään. Jos et omin avuin kykene muuttamaan tuota asetelmaa, niin ehkä muutama terapiakerta voisi auttaa?
Ei se noin mene. Ei jossain hyvin keskiluokkaisessa työympäristössä, vaikkapa opettajainhuoneessa voi olla yhtä aikaa opettaja ja työväenluokkainen.
Anteeksi, en tajua. Onko siis työväenluokkainen niin erilainen? Olet nyt kuitenkin sitä, mitä olet, eli ensimmäisen polven keskiluokkaa, ja se työväenluokkahan on vain sinun lapsuudenkodin taustasi, vai olenko väärässä?
Totta kai se on. Se pukeutuu eri lailla, se puhuu eri lailla, se arvottaa eri asioita, se meikkaa, laittaa hiuksensa ei lailla. Se puhuu eri asioista.
Mutta kerroit, että olet käynyt yliopiston ja työskentelet keskiluokkaisessa ammatissa, niin oletan, että sinä itse olet keskiluokkaa. Vai tarkoitatko, että olet kuitenkin edelleen niin kiinni siinä lapsuudenkodin taustassa, että jos saisit vapaasti valita niin haluaisit puhua ja pukeutua työväenluokkaisesti?
Usein ainakin omissa työkavereissani, joilla on työläiskodin tausta, niin se tulee esiin lähinnä niin, että he arvostavat itse tekemistä, esim. leipovat sämpylöitä eivätkä helposti tilaa kotiin siivoojaa. Toinen asia on suhtautuminen rahaan, joillakin on pelko, että se loppuu. He pystyvät itsekin sen tunnistamaan ja joskus nauravat sille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikään kuin varakkaat ihmiset eivät menisi minnekään ilman meikkiä. Enkä ymmärrä nukkavieru-sanaa jos vaatteet on kumminkin uudet. Nukkavieru tarkoittaa kulunutta.
Tuomitsen tekstin tekoälyn tekemäksi provoksi ja ajan kulutukseksi. Tuo "rikkaitten elämä" kuulostaa niin kliseiseltä. Käykö Kyösti Kakkonen tosiaan oopperassa? :) Ei kai kaikki rikkaat ole automaattisesti "sivistyneitä".
Mutta ehkä Suomessa asuvien ruotsalaissukujen (ns. suomenruotsalaisten sukujen) elämä on yhtä säänneltyä ja poroporvarillista kuin ap kuvasi.
En tiedä, käykö Kyösti Kakkonen oopperassa, mutta hän on kerännyt suuren ja monipuolisen kokoelman suomalaista lasitaidetta, joten ainakin hänellä on myös kulttuuriin liittyviä harrastuksia.
Pidätkö Kyösti Kaikkosta yläluokkaa vai millaisena?
Raha ei määritteleluokkaa vaan tausta. Pikaisella googlaamisella näyttää siltä, että Kaikkosen vanhemmat olivat maanviljelijöitä.
Sivusta: En oikein tykkää kun ihmisistä nimellä kirjoitellaan anonyymipalstalla. Mutta yleensä Suomessa nämä omalla työllään rikastuneet yrittäjät luetaan eliittiin. Se on vähän eri asia kuin perinteinen yläluokka, mikä joissakin kuningaskunnissa on. Eliittiin voi kuulua mm. suuryrittäjiä, valtakunnan tason poliitikkoja ja rikkaita rallikuskejakin, ja myös omana pienenä osanaan se vanha aatelistokin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen työväenluokkaisesta perheestä, teinivanhemmille syntynyt. Vanhempani viettivät aikaa lähinnä keskenään, isä rassasi autojaan ja äiti luki roskaromaaneja. Tulen pitkästä pesejien, siivoojien, piikojen ja renkien suvusta. Kouluttauduin korkeakoulussa ja olen nykyään keskiluokkaisessa työssä, ja tuttavapiirikin on pitkälti koulutettua keskiluokkaa.
Tunnen usein olevani kuin näyttelijä näytelmässä, johon en ole saanut käsikirjoitusta etukäteen.
Pitäisi tietää oikeat viinit, oikeat lomakohteet, oikeat ravintolat, oikeat kulttuuriharrastukset ja oikeat tavat puhua rahasta. Pukeutumisessa, puheessa ja käytöksessä on kaikenlaisia pieniä koodeja, joita muut tuntuvat osaavan luonnostaan. Minä olen opetellut ne jälkikäteen tutkailemalla muita.
Olenkin nykyään aika hyvä improvisoimaan. Osaan sujuvasti esittää, että tiedän mistä puhutaan, vaikka välillä oikeasti mietin päässäni, että mitä helvettiä tässä nyt pitäisi vastata. Osaan bullshitata keksimäni feikkielämän.
Teen sitä siksi, että häpeän taustaani. En halua, että hienommat tuttuni näkevät, mistä olen lähtöisin.
Onkohan tässä osittain jotain omasta epävarmuudesta kumpuavaa? Omassa lähimmässä kaveripiirissäni on kaksi professoria, kaksi muuta tohtoria ja muutama DI. En minä tässä seurassa ajattele, että pitäisi jotenkin tietää oikeat viinit ja lomakohteet. Syön ja juon sitä, mistä itse pidän, ja käyn lomalla siellä, missä itseäni huvittaa.
Todellakin tämä kumpuaa huonosta itsetunnostani. Kyse on ennen kaikkea epävarmuudesta. Itsetuntoni on aina ollut huono, ja ehkä juuri siksi olen opetellut niin tarkasti sitä, miten ”kuuluisi” olla nykyisessä ympäristössäni. Sisälläni on kaksi puolta: ensimmäinen on se aito keskiluokkainen ihminen, jota aidosti kiinnostaa keskiluokkaiset elämäntavat ja oleminen. Se toinen puoli sitten:
Olen aina ihaillut hienompia ihmisiä ja tuntenut itseni jotenkin vähäpätöisemmäksi heidän rinnallaan. Minut kyllä kasvatettiin ihan tervepäiseksi, mutta jo lapsesta asti olen katsellut niitä Hienoja Ihmisiä ylöspäin. Jossain vaiheessa sitten päätin, että fake it till you make it.
Korkeakoulussa halusin olla tasavertainen niiden akateemisten sukujen vesojen kanssa, joten aloin esittämään olevani jotain muuta kuin se nukkavieruissa vaatteissa kulkeva köyhien lapsi. Katsoin, miten ihmiset puhuivat, mitä he tilasivat ravintolassa, millaisilla lomilla kävivät ja mistä he keskustelivat. Sitten kopioin parhaani mukaan. Kuulostaa ehkä naurettavalta, mutta välillä tuntuu, että olen rakentanut kokonaisen aikuisen persoonan muiden ihmisten mallista.
Toki siinä on nykyään suurin osa ihan aitoa minua. Olen aikuisena kasvanut siksi ihmiseksi, joksi lapsena halusin tulla. En koskaan tuntenut sopivani lapsuudenkotini sosiaaliseen ympäristöön.
Vadelmavenepakolainen-kirja puhutteli minua aika kovaa. Arvaatteko miksi?
Kun joku uusi ihminen tulee lähemmäksi, pelkään edelleen, että hän huomaa, etten olekaan niin sivistynyt ja luontevasti keskiluokkainen kuin annan ymmärtää. En oikeastaan pelkää sitä, että joku saisi tietää vanhempieni olleen köyhiä tai teinivanhempia. Pelkään sitä, että joku pitäisi minua niiden takia jotenkin huonompana ihmisenä. Tiedän sen olevan aivan naurettavaa.
Olen rakentanut itselleni elämän, jossa tunnen olevani aito minä enemmän omassa paikassani.
Pelkään vain, että jossain vaiheessa improvisaationäytelmässäni tulee sellainen kohtaus, että en enää keksi vuorosanoja, ja vastapuoli huomaakin ettei keisarilla ole vaatteita.
Etkö voi lopettaa ja olla vapautuneesti ihan sitä mitä olet? Ihan varmasti olet hyvä tyyppi, ja ainakin lahjakas, koska olet onnistunut luokkanousunkin tekemään. Jos et omin avuin kykene muuttamaan tuota asetelmaa, niin ehkä muutama terapiakerta voisi auttaa?
Ei se noin mene. Ei jossain hyvin keskiluokkaisessa työympäristössä, vaikkapa opettajainhuoneessa voi olla yhtä aikaa opettaja ja työväenluokkainen.
Anteeksi, en tajua. Onko siis työväenluokkainen niin erilainen? Olet nyt kuitenkin sitä, mitä olet, eli ensimmäisen polven keskiluokkaa, ja se työväenluokkahan on vain sinun lapsuudenkodin taustasi, vai olenko väärässä?
Totta kai se on. Se pukeutuu eri lailla, se puhuu eri lailla, se arvottaa eri asioita, se meikkaa, laittaa hiuksensa ei lailla. Se puhuu eri asioista.
Mutta kerroit, että olet käynyt yliopiston ja työskentelet keskiluokkaisessa ammatissa, niin oletan, että sinä itse olet keskiluokkaa. Vai tarkoitatko, että olet kuitenkin edelleen niin kiinni siinä lapsuudenkodin taustassa, että jos saisit vapaasti valita niin haluaisit puhua ja pukeutua työväenluokkaisesti?
Usein ainakin omissa työkavereissani, joilla on työläiskodin tausta, niin se tulee esiin lähinnä niin, että he arvostavat itse tekemistä, esim. leipovat sämpylöitä eivätkä helposti tilaa kotiin siivoojaa. Toinen asia on suhtautuminen rahaan, joillakin on pelko, että se loppuu. He pystyvät itsekin sen tunnistamaan ja joskus nauravat sille.
Siitähän tässä ketjussa keskustellaan, että vaikka itse vaihtaisi yhteiskuntaluokkaa, siirtyisi työskentelemään keskiluokan kanssa, samassa ammatissa, samalla koulutuksella jne. niin se mihin lapsuudessa ja nuoruudessa kasvaa ei valmista päivittäisiin valintoihin tai kohtaamisiin. Kuten itse sanoit, suhde rahaan eroaa, itse tekemiseen. Vaatetus olisi aina liian räikeä tai paljastava keskiluokkaisen ympäristön mielestä, jos vapaasti saisi valita. Siitä tuli valtava skandaali kun paljastui, että pääministerinä Sanna Marin halusi juhlia kuten työväenluokka. Vetää perseet ja panna pyllyn pyörimään eikä istua sivistyneesti terassilla viinilasin kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huvittaa oopperan korostus. Yhdessä vaiheessa oopperajuhlille kuskattiin firmojen edustustilaisuuksien asiakkaita. Siellä puhuttiin ihan muusta kuin kulttuurista. Samoin siellä käy julkkiksia näyttäytymässä. Voi tietysti joku aidosti olla kiinnostunut. Ulkoiset tekemiset ja omistamiset on yksi juttu, sisäinen maailma toinen. Sekä ylä-, keski- että alaluokassa on monenlaisia ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen työväenluokkaisesta perheestä, teinivanhemmille syntynyt. Vanhempani viettivät aikaa lähinnä keskenään, isä rassasi autojaan ja äiti luki roskaromaaneja. Tulen pitkästä pesejien, siivoojien, piikojen ja renkien suvusta. Kouluttauduin korkeakoulussa ja olen nykyään keskiluokkaisessa työssä, ja tuttavapiirikin on pitkälti koulutettua keskiluokkaa.
Tunnen usein olevani kuin näyttelijä näytelmässä, johon en ole saanut käsikirjoitusta etukäteen.
Pitäisi tietää oikeat viinit, oikeat lomakohteet, oikeat ravintolat, oikeat kulttuuriharrastukset ja oikeat tavat puhua rahasta. Pukeutumisessa, puheessa ja käytöksessä on kaikenlaisia pieniä koodeja, joita muut tuntuvat osaavan luonnostaan. Minä olen opetellut ne jälkikäteen tutkailemalla muita.
Olenkin nykyään aika hyvä improvisoimaan. Osaan sujuvasti esittää, että tiedän mistä puhutaan, vaikka välillä oikeasti mietin päässäni, että mitä helvettiä tässä nyt pitäisi vastata. Osaan bullshitata keksimäni feikkielämän.
Teen sitä siksi, että häpeän taustaani. En halua, että hienommat tuttuni näkevät, mistä olen lähtöisin.
Mitä ihmettä? Minä olen aika monennessa polvessa ylempää keskiluokkaa, ja arvostan todella paljon niitä, jotka ovat itse omilla ansioillaan ja opiskelulla tehneet luokkanousun. Olet valioyksilö. Voit ihan rehellisesti kertoa, että olet työväenluokkaisesta kodista ja korkeakouluteuksen kautta siirtynyt keskiluokkaan. Siinä ei ole kerrassaan mitään hävettävää, vaan voit olla ylpeä itsestäsi. Rehellisyys on paljon parempi kuin bushittaaminen tai feikkielämän esittäminen.
No hitto, Suomi on täynnä näitä. Eduskuntaan tekee sosiaalisen loikan siivoojat ja lähärit . Amiksen käyneet perustaa yrityksiä joilla saavat miljoonatulot. Valkokaulusköyhälistö miettii samaan aikaan laitetaanko lasiin punaviiniä vai valkoviiniä, ja millä ruokailuvälineellä aloitetaan ruokailu. Vinkki vitonen: Aina sillä uloimmalla.
Se uloimmalla ruokailuvälineellä aloittaminen samoin kuin pöydän oikeaoppinen kattaminen opetetaan meille kaikille suomalaisille seitsemännen luokan kotitaloudessa. Jos on kiltti tyttö ja opettelee kaiken, mitä peruskoulussa opetetaan, pääsee jo pitkälle. Siinä varmin merkki siitä, ettei meillä ole kuin hyvin harvalukuinen yläluokka, ja muuten koulutuksemme ja sivistystahtomme määrittelee meidät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen työväenluokkaisesta perheestä, teinivanhemmille syntynyt. Vanhempani viettivät aikaa lähinnä keskenään, isä rassasi autojaan ja äiti luki roskaromaaneja. Tulen pitkästä pesejien, siivoojien, piikojen ja renkien suvusta. Kouluttauduin korkeakoulussa ja olen nykyään keskiluokkaisessa työssä, ja tuttavapiirikin on pitkälti koulutettua keskiluokkaa.
Tunnen usein olevani kuin näyttelijä näytelmässä, johon en ole saanut käsikirjoitusta etukäteen.
Pitäisi tietää oikeat viinit, oikeat lomakohteet, oikeat ravintolat, oikeat kulttuuriharrastukset ja oikeat tavat puhua rahasta. Pukeutumisessa, puheessa ja käytöksessä on kaikenlaisia pieniä koodeja, joita muut tuntuvat osaavan luonnostaan. Minä olen opetellut ne jälkikäteen tutkailemalla muita.
Olenkin nykyään aika hyvä improvisoimaan. Osaan sujuvasti esittää, että tiedän mistä puhutaan, vaikka välillä oikeasti mietin päässäni, että mitä helvettiä tässä nyt pitäisi vastata. Osaan bullshitata keksimäni feikkielämän.
Teen sitä siksi, että häpeän taustaani. En halua, että hienommat tuttuni näkevät, mistä olen lähtöisin.
Onkohan tässä osittain jotain omasta epävarmuudesta kumpuavaa? Omassa lähimmässä kaveripiirissäni on kaksi professoria, kaksi muuta tohtoria ja muutama DI. En minä tässä seurassa ajattele, että pitäisi jotenkin tietää oikeat viinit ja lomakohteet. Syön ja juon sitä, mistä itse pidän, ja käyn lomalla siellä, missä itseäni huvittaa.
Todellakin tämä kumpuaa huonosta itsetunnostani. Kyse on ennen kaikkea epävarmuudesta. Itsetuntoni on aina ollut huono, ja ehkä juuri siksi olen opetellut niin tarkasti sitä, miten ”kuuluisi” olla nykyisessä ympäristössäni. Sisälläni on kaksi puolta: ensimmäinen on se aito keskiluokkainen ihminen, jota aidosti kiinnostaa keskiluokkaiset elämäntavat ja oleminen. Se toinen puoli sitten:
Olen aina ihaillut hienompia ihmisiä ja tuntenut itseni jotenkin vähäpätöisemmäksi heidän rinnallaan. Minut kyllä kasvatettiin ihan tervepäiseksi, mutta jo lapsesta asti olen katsellut niitä Hienoja Ihmisiä ylöspäin. Jossain vaiheessa sitten päätin, että fake it till you make it.
Korkeakoulussa halusin olla tasavertainen niiden akateemisten sukujen vesojen kanssa, joten aloin esittämään olevani jotain muuta kuin se nukkavieruissa vaatteissa kulkeva köyhien lapsi. Katsoin, miten ihmiset puhuivat, mitä he tilasivat ravintolassa, millaisilla lomilla kävivät ja mistä he keskustelivat. Sitten kopioin parhaani mukaan. Kuulostaa ehkä naurettavalta, mutta välillä tuntuu, että olen rakentanut kokonaisen aikuisen persoonan muiden ihmisten mallista.
Toki siinä on nykyään suurin osa ihan aitoa minua. Olen aikuisena kasvanut siksi ihmiseksi, joksi lapsena halusin tulla. En koskaan tuntenut sopivani lapsuudenkotini sosiaaliseen ympäristöön.
Vadelmavenepakolainen-kirja puhutteli minua aika kovaa. Arvaatteko miksi?
Kun joku uusi ihminen tulee lähemmäksi, pelkään edelleen, että hän huomaa, etten olekaan niin sivistynyt ja luontevasti keskiluokkainen kuin annan ymmärtää. En oikeastaan pelkää sitä, että joku saisi tietää vanhempieni olleen köyhiä tai teinivanhempia. Pelkään sitä, että joku pitäisi minua niiden takia jotenkin huonompana ihmisenä. Tiedän sen olevan aivan naurettavaa.
Olen rakentanut itselleni elämän, jossa tunnen olevani aito minä enemmän omassa paikassani.
Pelkään vain, että jossain vaiheessa improvisaationäytelmässäni tulee sellainen kohtaus, että en enää keksi vuorosanoja, ja vastapuoli huomaakin ettei keisarilla ole vaatteita.
Etkö voi lopettaa ja olla vapautuneesti ihan sitä mitä olet? Ihan varmasti olet hyvä tyyppi, ja ainakin lahjakas, koska olet onnistunut luokkanousunkin tekemään. Jos et omin avuin kykene muuttamaan tuota asetelmaa, niin ehkä muutama terapiakerta voisi auttaa?
Jokainen esittää vähän. Jos haluaa olla hyvää seuraa yläluokkaisten illallispöydässä, niin ei voi käyttäytyä samalla tavalla kuin työväenluokkaisten illallispöydässä.
Aika samoilla säännöillä olen kyllä pärjännyt molemmissa. Haarukalla ja veitsellä syödään, ja tärkeää on myös ottaa huomioon keskustelukumppani, ihan luokasta riippumatta. En nyt yhtäkkiä keksi mitään isompia eroja. Olen ylempää keskiluokkaa, myös kotoisin ylemmän keskiluokan kodista, ja käynyt joskus kylässä työväenluokkaisessa kodissa illallisella. Kertokaa vain, jos on jotain, mitä en ole tajunnut ottaa huomioon.
Kiva sinulle. Minusta tulee tuppisuu, kun kahvipöydässä aletaan puhumaan jostain muusta kuin kirppistelystä ja toimeentulotukien täyttämisestä. Minulla ei ole yhtään mitään sanottavaa korkeakoulutuksesta tai klassisesta musiikista. Voin esittää kaikille muille itsestään selviä tyhmiä kysymyksiä, ja hymähdellä vaikuttuneesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen työväenluokkaisesta perheestä, teinivanhemmille syntynyt. Vanhempani viettivät aikaa lähinnä keskenään, isä rassasi autojaan ja äiti luki roskaromaaneja. Tulen pitkästä pesejien, siivoojien, piikojen ja renkien suvusta. Kouluttauduin korkeakoulussa ja olen nykyään keskiluokkaisessa työssä, ja tuttavapiirikin on pitkälti koulutettua keskiluokkaa.
Tunnen usein olevani kuin näyttelijä näytelmässä, johon en ole saanut käsikirjoitusta etukäteen.
Pitäisi tietää oikeat viinit, oikeat lomakohteet, oikeat ravintolat, oikeat kulttuuriharrastukset ja oikeat tavat puhua rahasta. Pukeutumisessa, puheessa ja käytöksessä on kaikenlaisia pieniä koodeja, joita muut tuntuvat osaavan luonnostaan. Minä olen opetellut ne jälkikäteen tutkailemalla muita.
Olenkin nykyään aika hyvä improvisoimaan. Osaan sujuvasti esittää, että tiedän mistä puhutaan, vaikka välillä oikeasti mietin päässäni, että mitä helvettiä tässä nyt pitäisi vastata. Osaan bullshitata keksimäni feikkielämän.
Teen sitä siksi, että häpeän taustaani. En halua, että hienommat tuttuni näkevät, mistä olen lähtöisin.
Onkohan tässä osittain jotain omasta epävarmuudesta kumpuavaa? Omassa lähimmässä kaveripiirissäni on kaksi professoria, kaksi muuta tohtoria ja muutama DI. En minä tässä seurassa ajattele, että pitäisi jotenkin tietää oikeat viinit ja lomakohteet. Syön ja juon sitä, mistä itse pidän, ja käyn lomalla siellä, missä itseäni huvittaa.
Todellakin tämä kumpuaa huonosta itsetunnostani. Kyse on ennen kaikkea epävarmuudesta. Itsetuntoni on aina ollut huono, ja ehkä juuri siksi olen opetellut niin tarkasti sitä, miten ”kuuluisi” olla nykyisessä ympäristössäni. Sisälläni on kaksi puolta: ensimmäinen on se aito keskiluokkainen ihminen, jota aidosti kiinnostaa keskiluokkaiset elämäntavat ja oleminen. Se toinen puoli sitten:
Olen aina ihaillut hienompia ihmisiä ja tuntenut itseni jotenkin vähäpätöisemmäksi heidän rinnallaan. Minut kyllä kasvatettiin ihan tervepäiseksi, mutta jo lapsesta asti olen katsellut niitä Hienoja Ihmisiä ylöspäin. Jossain vaiheessa sitten päätin, että fake it till you make it.
Korkeakoulussa halusin olla tasavertainen niiden akateemisten sukujen vesojen kanssa, joten aloin esittämään olevani jotain muuta kuin se nukkavieruissa vaatteissa kulkeva köyhien lapsi. Katsoin, miten ihmiset puhuivat, mitä he tilasivat ravintolassa, millaisilla lomilla kävivät ja mistä he keskustelivat. Sitten kopioin parhaani mukaan. Kuulostaa ehkä naurettavalta, mutta välillä tuntuu, että olen rakentanut kokonaisen aikuisen persoonan muiden ihmisten mallista.
Toki siinä on nykyään suurin osa ihan aitoa minua. Olen aikuisena kasvanut siksi ihmiseksi, joksi lapsena halusin tulla. En koskaan tuntenut sopivani lapsuudenkotini sosiaaliseen ympäristöön.
Vadelmavenepakolainen-kirja puhutteli minua aika kovaa. Arvaatteko miksi?
Kun joku uusi ihminen tulee lähemmäksi, pelkään edelleen, että hän huomaa, etten olekaan niin sivistynyt ja luontevasti keskiluokkainen kuin annan ymmärtää. En oikeastaan pelkää sitä, että joku saisi tietää vanhempieni olleen köyhiä tai teinivanhempia. Pelkään sitä, että joku pitäisi minua niiden takia jotenkin huonompana ihmisenä. Tiedän sen olevan aivan naurettavaa.
Olen rakentanut itselleni elämän, jossa tunnen olevani aito minä enemmän omassa paikassani.
Pelkään vain, että jossain vaiheessa improvisaationäytelmässäni tulee sellainen kohtaus, että en enää keksi vuorosanoja, ja vastapuoli huomaakin ettei keisarilla ole vaatteita.
Etkö voi lopettaa ja olla vapautuneesti ihan sitä mitä olet? Ihan varmasti olet hyvä tyyppi, ja ainakin lahjakas, koska olet onnistunut luokkanousunkin tekemään. Jos et omin avuin kykene muuttamaan tuota asetelmaa, niin ehkä muutama terapiakerta voisi auttaa?
Jokainen esittää vähän. Jos haluaa olla hyvää seuraa yläluokkaisten illallispöydässä, niin ei voi käyttäytyä samalla tavalla kuin työväenluokkaisten illallispöydässä.
Aika samoilla säännöillä olen kyllä pärjännyt molemmissa. Haarukalla ja veitsellä syödään, ja tärkeää on myös ottaa huomioon keskustelukumppani, ihan luokasta riippumatta. En nyt yhtäkkiä keksi mitään isompia eroja. Olen ylempää keskiluokkaa, myös kotoisin ylemmän keskiluokan kodista, ja käynyt joskus kylässä työväenluokkaisessa kodissa illallisella. Kertokaa vain, jos on jotain, mitä en ole tajunnut ottaa huomioon.
Työväenluokka syö aikaisemmin ja pöydässä pitää olla ajoissa. Yleensä ero on myös, että alkupalakulttuuria ei ole, vaan heti käydään käsiksi pääruokaan, ja jos on salaattia niin se on pääruoan lisuke eikä erillinen alkuruoka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustellaan kuplasta, jonka ulkopuolelle ei näe. Se saattaa olla totta naisten kohdalla. Miehet joutuvat nuorina armeijaan. Kuplassa eletyn lapsuuden ja nuoruuden jälkeen paikalle tulee nuoria miehiä ympäri Suomen, kaikilla mahdollisilla taustoilla ja menneisyydellä.
Ensialkuun sitä on hämmentynyt. Siitä eteenpäin vain ihmeissään siitä, miten moni on onnistunut sössimään elämänsä ennen täysi-ikäisyyttä. Jossain kohtaa huomaa, ettei palveluksessa ole yhtään mannea mutta useampi rikollinen. Ellei tuossa porukassa vahvistu ajatus kouluttautumisesta ja kunnollisen työn hankkimisesta, niin ei sitten missään.
Aiemmin varmaan näin, mutta nykyään inttiin menee pääasiassa työväenluokka. Omassa yliopiston kaveriporukassa yksikään ei ole käynyt inttiä. Puolet käynyt sivarin ja puolet saanut vapautuksen.
Tuo nyt ei pidä lainkaan paikkaansa.. Armeija päinvastoin erottelee ns menestyjät (käyneet armeijan) ja pudokkaat (eivät käyneet).
En ole vielä yhtään yläluokkaista tai ylempään keskiluokkaan kuuluvaa nähnyt, joka ei olisi sitä käynyt. Heidän lapsensa todellakin myös käyvät armeijan, jos joku ei pysty, niin sitä peitellään. Kaikki johtajat ovat varsinkin maanpuolustushenkisiä ja yleensä RUK:n käyneitä. Armeijan käyneet naiset pääsevät siviilissäkin heti uraputkeen, se on niin arvostettua. Johtajilla on vielä se uutisoitu valtakunnallinen maanpuolustuskurssikin, jonka pinssiä käyttävät puvun liepeessä merkkinä toisille siitä, että kuuluvat eliittiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustellaan kuplasta, jonka ulkopuolelle ei näe. Se saattaa olla totta naisten kohdalla. Miehet joutuvat nuorina armeijaan. Kuplassa eletyn lapsuuden ja nuoruuden jälkeen paikalle tulee nuoria miehiä ympäri Suomen, kaikilla mahdollisilla taustoilla ja menneisyydellä.
Ensialkuun sitä on hämmentynyt. Siitä eteenpäin vain ihmeissään siitä, miten moni on onnistunut sössimään elämänsä ennen täysi-ikäisyyttä. Jossain kohtaa huomaa, ettei palveluksessa ole yhtään mannea mutta useampi rikollinen. Ellei tuossa porukassa vahvistu ajatus kouluttautumisesta ja kunnollisen työn hankkimisesta, niin ei sitten missään.
Aiemmin varmaan näin, mutta nykyään inttiin menee pääasiassa työväenluokka. Omassa yliopiston kaveriporukassa yksikään ei ole käynyt inttiä. Puolet käynyt sivarin ja puolet saanut vapautuksen.
Harmi jos näin on. Intti on aiemmin ollut tärkeä tuodessaan eri luokkia ja taustoja yhteen.
Jos saa sanoa, niin naisille nämä luokka-asiat ja luokka-asiat tuntuvat muutenkin olevan tärkeämpiä kuin ja miehille. Koulutettu keskiluokkakin, miehet siis, pitää arvossa joitakin työväenluokkaisia arvoja, koska ne koetaan "miehekkäämmiksi" kuin keskiluokkaiset arvot, jotka ovat tärkeämpiä naisille.
On huvittavaa miten tuleva kuningas Willian pitää "työläispartaa". Minusta siinä on halu korostaa miehisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen työväenluokkaisesta perheestä, teinivanhemmille syntynyt. Vanhempani viettivät aikaa lähinnä keskenään, isä rassasi autojaan ja äiti luki roskaromaaneja. Tulen pitkästä pesejien, siivoojien, piikojen ja renkien suvusta. Kouluttauduin korkeakoulussa ja olen nykyään keskiluokkaisessa työssä, ja tuttavapiirikin on pitkälti koulutettua keskiluokkaa.
Tunnen usein olevani kuin näyttelijä näytelmässä, johon en ole saanut käsikirjoitusta etukäteen.
Pitäisi tietää oikeat viinit, oikeat lomakohteet, oikeat ravintolat, oikeat kulttuuriharrastukset ja oikeat tavat puhua rahasta. Pukeutumisessa, puheessa ja käytöksessä on kaikenlaisia pieniä koodeja, joita muut tuntuvat osaavan luonnostaan. Minä olen opetellut ne jälkikäteen tutkailemalla muita.
Olenkin nykyään aika hyvä improvisoimaan. Osaan sujuvasti esittää, että tiedän mistä puhutaan, vaikka välillä oikeasti mietin päässäni, että mitä helvettiä tässä nyt pitäisi vastata. Osaan bullshitata keksimäni feikkielämän.
Teen sitä siksi, että häpeän taustaani. En halua, että hienommat tuttuni näkevät, mistä olen lähtöisin.
Onkohan tässä osittain jotain omasta epävarmuudesta kumpuavaa? Omassa lähimmässä kaveripiirissäni on kaksi professoria, kaksi muuta tohtoria ja muutama DI. En minä tässä seurassa ajattele, että pitäisi jotenkin tietää oikeat viinit ja lomakohteet. Syön ja juon sitä, mistä itse pidän, ja käyn lomalla siellä, missä itseäni huvittaa.
Todellakin tämä kumpuaa huonosta itsetunnostani. Kyse on ennen kaikkea epävarmuudesta. Itsetuntoni on aina ollut huono, ja ehkä juuri siksi olen opetellut niin tarkasti sitä, miten ”kuuluisi” olla nykyisessä ympäristössäni. Sisälläni on kaksi puolta: ensimmäinen on se aito keskiluokkainen ihminen, jota aidosti kiinnostaa keskiluokkaiset elämäntavat ja oleminen. Se toinen puoli sitten:
Olen aina ihaillut hienompia ihmisiä ja tuntenut itseni jotenkin vähäpätöisemmäksi heidän rinnallaan. Minut kyllä kasvatettiin ihan tervepäiseksi, mutta jo lapsesta asti olen katsellut niitä Hienoja Ihmisiä ylöspäin. Jossain vaiheessa sitten päätin, että fake it till you make it.
Korkeakoulussa halusin olla tasavertainen niiden akateemisten sukujen vesojen kanssa, joten aloin esittämään olevani jotain muuta kuin se nukkavieruissa vaatteissa kulkeva köyhien lapsi. Katsoin, miten ihmiset puhuivat, mitä he tilasivat ravintolassa, millaisilla lomilla kävivät ja mistä he keskustelivat. Sitten kopioin parhaani mukaan. Kuulostaa ehkä naurettavalta, mutta välillä tuntuu, että olen rakentanut kokonaisen aikuisen persoonan muiden ihmisten mallista.
Toki siinä on nykyään suurin osa ihan aitoa minua. Olen aikuisena kasvanut siksi ihmiseksi, joksi lapsena halusin tulla. En koskaan tuntenut sopivani lapsuudenkotini sosiaaliseen ympäristöön.
Vadelmavenepakolainen-kirja puhutteli minua aika kovaa. Arvaatteko miksi?
Kun joku uusi ihminen tulee lähemmäksi, pelkään edelleen, että hän huomaa, etten olekaan niin sivistynyt ja luontevasti keskiluokkainen kuin annan ymmärtää. En oikeastaan pelkää sitä, että joku saisi tietää vanhempieni olleen köyhiä tai teinivanhempia. Pelkään sitä, että joku pitäisi minua niiden takia jotenkin huonompana ihmisenä. Tiedän sen olevan aivan naurettavaa.
Olen rakentanut itselleni elämän, jossa tunnen olevani aito minä enemmän omassa paikassani.
Pelkään vain, että jossain vaiheessa improvisaationäytelmässäni tulee sellainen kohtaus, että en enää keksi vuorosanoja, ja vastapuoli huomaakin ettei keisarilla ole vaatteita.
Etkö voi lopettaa ja olla vapautuneesti ihan sitä mitä olet? Ihan varmasti olet hyvä tyyppi, ja ainakin lahjakas, koska olet onnistunut luokkanousunkin tekemään. Jos et omin avuin kykene muuttamaan tuota asetelmaa, niin ehkä muutama terapiakerta voisi auttaa?
Jokainen esittää vähän. Jos haluaa olla hyvää seuraa yläluokkaisten illallispöydässä, niin ei voi käyttäytyä samalla tavalla kuin työväenluokkaisten illallispöydässä.
Aika samoilla säännöillä olen kyllä pärjännyt molemmissa. Haarukalla ja veitsellä syödään, ja tärkeää on myös ottaa huomioon keskustelukumppani, ihan luokasta riippumatta. En nyt yhtäkkiä keksi mitään isompia eroja. Olen ylempää keskiluokkaa, myös kotoisin ylemmän keskiluokan kodista, ja käynyt joskus kylässä työväenluokkaisessa kodissa illallisella. Kertokaa vain, jos on jotain, mitä en ole tajunnut ottaa huomioon.
Kiva sinulle. Minusta tulee tuppisuu, kun kahvipöydässä aletaan puhumaan jostain muusta kuin kirppistelystä ja toimeentulotukien täyttämisestä. Minulla ei ole yhtään mitään sanottavaa korkeakoulutuksesta tai klassisesta musiikista. Voin esittää kaikille muille itsestään selviä tyhmiä kysymyksiä, ja hymähdellä vaikuttuneesti.
Tuo on sitä keskustelukumppanin huomioon ottamista. En minä tosiaan osaa sanoa mitään toimeentulotukien täyttämisestä. Mutta eihän kukaan fiksu ihminen myöskään yritä väkisin keskustella klassisesta musiikista sellaisen ihmisen kanssa, jolla ei siitä ole mitään sanottavaa. Silloin voi keskustella vaikka ruoasta tai puutarhanhoidosta, tai jostain muusta mikä kiinnostaa molempia osapuolia.
Tarinani on osittain samanlainen kuin ap:llä. Vanhempani olivat duunareita,itse olen kouluttautunut yliopistossa. Arvostan koulutusta yli kaiken ja huomaan asenteeni muuttuneen myös politiikassa. Halveksin vihreitä ja vasemmistoa sekä duunareita. Ovat tyhmiä eivätkä ymmärrä asioiden kokonaisuuksia. Huutavat vaan laput silmillä omaa agendaa. Huvittavaa koska itsekin olen nuorena kannattanut vihreitä ja vesemmistoa mutta nyt aikuisena 55 vuotiaana olen viimein tullut järkiini.
Mä olen kotoisin työväenluokkaisesta ja osin syrjäytyneestä perheestä, mutta satuin olemaan taiteellisesti hyvin lahjakas ja vielä lisäksi sinnikäs ja tunnollinen.
Nykyään kuulun luovaan luokkaan. Tunnen kulttuuria, puhun hyvin, pukeudun boheemisti ja se, minkä porvariston hillityssä charmissa missaan käytökselläni, oikeastaan vain herättää ihailua keskiluokkaisissa ihmisissä. Itsetuntoni ei ole huono, olen lunastanut asemani satakertaisesti omalla työllä.
Yksin ja yksinäinen olen taatusti, mutta se on ihmisen osa.
Vierailija kirjoitti:
Kokemukseni mukaan lähes kaikilla on joku taustaan liittyvä ongelma.
Joko tausta ei ole vauras, koti ei ollut kulttuurikoti tai sitten itse on sosiaalinen putoaja, epäonnistunut tai jotenkin vääränlainen lapsi ja sitten sisar tai veli menestyy paremmin. Monien vanhemmilla on paremmissakin piireissä päihde- tai mielenterveysongelma, persoonallisuushäiriöitä, vaikeita avioeroja, tai suhteet sukuun ovat kokonaan poikki perintöriitojen vuoksi jne.
Suosittelen että olet vaan ylpeästi mitä olet. On helpompi olla sosiaalinen nousija kuin putoaja. Seurustele sellaisten ihmisten kanssa joiden seurassa viihdyt.
Toisaalta mikä estää kehittämästä itseään ihan joka elämän alueella.
Lue, aloita uusi harrastus ( golffia tennistä, laskettelua tms voi aivan hyvin aloittaa vanhempanakin), käy konserteissa ja oopperassa. Jos pukeutuminen on ongelma, opiskele sitä. Pyydä putiikkien pitäjiltä apua.
Hyvää pohdintaa. Tunnistan nuo ongelmat "paremmissa perheissä". Itse synnyin ylempään keskiluokkaan. Lapsuudenkotini oli kulttuurikoti mutta ei erityisen varakas. Kaksi työssäkäyvää vanhempaa (insinööri ja valtion virkamies). Meillä oli omistusasunto. Itse harrastin lapsena ja nuorena ratsastusta, laskettelua, voimistelua, kuorolaulua ja ylipäänsä paljon kulttuuria. Äiti harrasti oopperaa, kuvataidetta ja teatteria. Molemmat vanhemmat matkustelivat ulkomailla. Isä oli usein matkoilla myös työnsä takia. Äiti jäi kotiin lasten kanssa eli teki palkkatyötä (se valtion virka) ja hoiti lapset. Isä oli keskiluokkaisesta suvusta (isä valtion virassa, äiti kotiäiti). Isän sisarukset ja serkut ovat merkonomeja, insinöörejä, yksi lääkäri. Äiti on selvästi paremmasta perheestä (tunnettu suku) ja hänellä sisarukset akateemisia ja serkut yritysjohtajia, korkean tason virkamiehiä, yms.
Äidin puolen isovanhempien koti oli kulttuurikoti. Olohuoneessa suuri määrä kirjoja ja tauluja. Isoäiti soitti viulua, kirjoitti runoja ja oli muutenkin "taiteellinen". Isoisä oli insinööri ja kauppias. Äitini on hyvin koulutettu ja oli aina hikipinko opinnoissa. Puhuu seitsemää eri kieltä. Myös äidin sisko osoitti lahjakkuutta vieraiden kielten suhteen. Meni sitten Helsingin Yliopistoon lukemaan kieliä. Äidin veli on valtion virkamies. Meillä on suku täynnä insinöörejä ja virkamiehiä (myös virkanaisia). Omasta sisaruksestani tuli insinööri. Pari omaa serkkuani (ensimmäisen asteen serkut) on insinöörejä. Minä olen se "musta lammas" eli opiskelin yliopistossa ja pärjäsin hyvin, mutta tuli terveysongelmia (fyysinen sairaus). Työura katkesi 25-vuotiaana. Ennen yliopistoon menoa tein osa-aikaduunia mitä sain suhteilla. Sukulainen järjesti minulle työpaikan. Ei tarvinnut edes työhaastatteluun mennä.
Tunnen itseni ulkopuoliseksi. Luokkaero on taloudellinen. Itse elän virallisesti köyhyysrajalla koko loppuikäni, koska tulot (eläke) on pieni. Oma sisarukseni ja äidin puolen serkut ovat tehneet työuraa kovapalkkaisilla aloilla. Sisarus ja yksi serkku ovat nyt nelikymppisinä miljonäärejä. Rikastuneet omalla työllään, säästöillä ja sijoittamisella. Heillä on omistusasunnot, sijoitusasunnot, osakesalkut, työsuhdeautot ja muut herkut.
Suoraan sanottuna minua vituttaa olla se väliinputoaja, joka tekee luokkamatkan alaspäin. Onneksi saan molemmilta vanhemmiltani perintöä. Heiltä jää omistusasunto, säästöjä (sata tonnia pankissa), henkivakuutuksia, uusi auto ja muuta pientä. En siis joudu taloudellisesti tiukille, vaikka joutuisin muuttamaan pois nykyisestä asunnostani. Asunto on sukulaisen omistama ja saan asua tässä ilmaiseksi.
Minulla on siis elämässäni paljon "suojaverkkoja" ja "sosiaalista pääomaa". Verkko ei kuitenkaan suojaa fyysisiltä sairauksilta, mielenterveysongelmilta eikä persoonallisuushäiriöiltä. Pari sukulaista on tosi tunnekylmiä uratykkejä. Empatiakyky samaa tasoa kuin Donald Trumpilla. Myös perheväkivaltaa on useammassa perheessä. Että silleen. Kulissit kunnossa, raha-asiat kunnossa, mutta kotona suljettujen ovien takana tapahtuu asioita mistä "tavallinen pulliainen" olisi jo joutunut vankilaan. Kovatuloinen uratykki saa tehdä lähes mitä vain eikä joudu vastuuseen.
Suomen Kuvalehdessä oli tällä viikolla juttu siitä plastiikkakirurgista, joka nousi otsikoihin sometähden (Olivia Oras) kuoleman takia. Artikkelissa kuvailtiin plastiikkakirurgin persoonaa, käytöstä ja taloudellisia kikkailuita. Ihan samaa settiä on meidänkin suvussa parin henkilön elämä. Nämä vaan eivät ole onnistuneet (vielä) tapattamaan ketään. Liikenteessä kyllä kaahaavat, kiertävät veroja, ja ovat muutenkin sitä mieltä että laki ei koske hyvätuloisia.
Alue: Aihe vapaa
Olen itse työväenluokasta lähtöisin. Tuli kuitenkin sisäsyntyinen kiinnostus oopperaan ja muuhun korkeakulttuuriin. Siitä olen ylpeä. Oopperassa tms käydessä pyrin pukeutumaan samoin kuin muutkin kävijät ja olen melkein tyytyväisin jos ei kukaan ei tungettele juttelemaan. Tunnen olevani väärässä paikassa mutta turvassa naamioasussani.