Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Luokkanousun tehneenä en koe kuuluvani joukkoon - muita?
En nyt tarkoita luokkanousulla mitään "olin lapsena koditon ja nyt multimiljonääri" -tarinoita, jotka ovat aika harvassa. Vaan näitä tavallisempia tarinoita, missä matalista yhteiskuntaluokista noustaan keskituloisiksi ja missä keskituloiset kipuavat vielä ylöspäin. Olen itse kasvanut melko keskiluokkaisessa kodissa maakunnassa, mutta vanhempieni tausta oli matalampi, isäni lapsuuskoti oli todella köyhä. Tämä näkyy minussa taloudellisena tarkkuutena ja tuhlailun välttämisenä, vaikkei taloudellista huolta ole itselläni ollutkaan. Taustani näkyy minussa yhä, vaikka tienaan hyvin ja asun yhdellä Suomen hyvätuloisimmista postinumeroalueista.
Luokkanousijana minulta puuttuvat monille ylemmissä yhteiskuntaluokissa olleille luontaiset taidot ja elintavat. En "osaa" harrastaa mitään hienoa, en osaa golfata, en lasketella, en purjehtia, kaukomatkat eivät kiinnosta jne. En ole edes koskaan kokeillut noita urheilulajeja, lapsena harrastin vain jumppaa, kokkipuuhakerhoa ja kuvataidekerhoa. Monet menot kauneushoidoista kalliisiin vaatteisiin ja fiineihin ravintoloihin tuntuvat tuhlaukselta, enkä käytä rahaani sellaiseen. Sen sijaan käyn kirjastossa, retkeilen luonnossa, käyn uimahallissa vesijumpassa, luen ja nautin mökkeilystä ilman mukavuuksia.
Tunnen itseni maalaiseksi ja huonommaksi muiden ulkoisesti kaltaisteni seurassa. Tuntuu, etten osaa keskustellakaan kunnolla ihmisten kanssa, joilla monet asiat tulevat luonnostaan. Osalla arvot tuntuvat melko kovilta, elämä on suorittamista, rahan ansaitsemista ja kaikkea materialista menestystä. Toisissa arvostetaan sitä, miten menestyneitä he ovat. Minä arvostan yksinkertaista (monen mielestä tylsää) arkea ja terveyttä. Ammattini on arkinen verrattuna siihen, kun ympärillä on vaikka minkälaista juristia, järjestöjohtajaa, kansainvälistä asiantuntijaa jne.
Minulla ei ole hienoa sukutaustaa tai maistereita suvussa monessa polvessa. Lapsuuskotini ei ollut mikään sosiaalinen kulttuurikoti. En ole koskaan käynyt oopperassa, teatterissa käyminen tuntuu yhä vieraalta ja klassisen musiikin konsertissa kävin ensimmäistä kertaa aikuisena. Olen välillä pihalla sosiaalista normeista, kun lapsuuskodissani ei paljon harrastettu kyläilyä ja vanhempani olivat kotona lähinnä keskenään. Kielitaitoni on huono, ymmärrän englantia hyvin ja ruotsiakin jotenkin, mutta en puhu noita kieliä itse. Kadehdin, kun toiset sulavasti juttelevat small talkia englanniksi tai ruotsiksi ja itse yritän mongertaa jonkin sanan suustani. Harmittaa, kun lapsuuskodissa en ole oppinut asioita, joista olisi nyt aikuisena apua. Yliopistossakin kaikki oli vierasta sitseistä dekaaneihin ja stipendien hakemisesta publiikeihin, jokainen asia on täytynyt opetella alusta.
Arjessa tuntuu eniten sen, että koen itseni monissa tilanteissa nukkavieruksi ja ulkopuoliseksi. En ole niin tyylikäs, kovin hoikka ja hyvin pukeutunut. Vaatteet on toki ehjät, mutta eivät muodikkaat ja voin hyvillä mielin lähteä asioille verkkareissa ilman meikkiä. Koen olevani sellainen homssu maalaisserkku, jolle lähinnä naureskellaan. Usein vain on olo, että en kuulu joukkoon, vaikka olen korkeasti koulutettu, työelämässä pärjännyt ja taloudellisesti menee mukavasti. Onko muilla luokkanousun tehneillä tällaista? Helpottaako tämä olo koskaan?
Ap
Kommentit (302)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen työväenluokkaisesta perheestä, teinivanhemmille syntynyt. Vanhempani viettivät aikaa lähinnä keskenään, isä rassasi autojaan ja äiti luki roskaromaaneja. Tulen pitkästä pesejien, siivoojien, piikojen ja renkien suvusta. Kouluttauduin korkeakoulussa ja olen nykyään keskiluokkaisessa työssä, ja tuttavapiirikin on pitkälti koulutettua keskiluokkaa.
Tunnen usein olevani kuin näyttelijä näytelmässä, johon en ole saanut käsikirjoitusta etukäteen.
Pitäisi tietää oikeat viinit, oikeat lomakohteet, oikeat ravintolat, oikeat kulttuuriharrastukset ja oikeat tavat puhua rahasta. Pukeutumisessa, puheessa ja käytöksessä on kaikenlaisia pieniä koodeja, joita muut tuntuvat osaavan luonnostaan. Minä olen opetellut ne jälkikäteen tutkailemalla muita.
Olenkin nykyään aika hyvä improvisoimaan. Osaan sujuvasti esittää, että tiedän mistä puhutaan, vaikka välillä oikeasti mietin päässäni, että mitä helvettiä tässä nyt pitäisi vastata. Osaan bullshitata keksimäni feikkielämän.
Teen sitä siksi, että häpeän taustaani. En halua, että hienommat tuttuni näkevät, mistä olen lähtöisin.
Onkohan tässä osittain jotain omasta epävarmuudesta kumpuavaa? Omassa lähimmässä kaveripiirissäni on kaksi professoria, kaksi muuta tohtoria ja muutama DI. En minä tässä seurassa ajattele, että pitäisi jotenkin tietää oikeat viinit ja lomakohteet. Syön ja juon sitä, mistä itse pidän, ja käyn lomalla siellä, missä itseäni huvittaa.
Todellakin tämä kumpuaa huonosta itsetunnostani. Kyse on ennen kaikkea epävarmuudesta. Itsetuntoni on aina ollut huono, ja ehkä juuri siksi olen opetellut niin tarkasti sitä, miten ”kuuluisi” olla nykyisessä ympäristössäni. Sisälläni on kaksi puolta: ensimmäinen on se aito keskiluokkainen ihminen, jota aidosti kiinnostaa keskiluokkaiset elämäntavat ja oleminen. Se toinen puoli sitten:
Olen aina ihaillut hienompia ihmisiä ja tuntenut itseni jotenkin vähäpätöisemmäksi heidän rinnallaan. Minut kyllä kasvatettiin ihan tervepäiseksi, mutta jo lapsesta asti olen katsellut niitä Hienoja Ihmisiä ylöspäin. Jossain vaiheessa sitten päätin, että fake it till you make it.
Korkeakoulussa halusin olla tasavertainen niiden akateemisten sukujen vesojen kanssa, joten aloin esittämään olevani jotain muuta kuin se nukkavieruissa vaatteissa kulkeva köyhien lapsi. Katsoin, miten ihmiset puhuivat, mitä he tilasivat ravintolassa, millaisilla lomilla kävivät ja mistä he keskustelivat. Sitten kopioin parhaani mukaan. Kuulostaa ehkä naurettavalta, mutta välillä tuntuu, että olen rakentanut kokonaisen aikuisen persoonan muiden ihmisten mallista.
Toki siinä on nykyään suurin osa ihan aitoa minua. Olen aikuisena kasvanut siksi ihmiseksi, joksi lapsena halusin tulla. En koskaan tuntenut sopivani lapsuudenkotini sosiaaliseen ympäristöön.
Vadelmavenepakolainen-kirja puhutteli minua aika kovaa. Arvaatteko miksi?
Kun joku uusi ihminen tulee lähemmäksi, pelkään edelleen, että hän huomaa, etten olekaan niin sivistynyt ja luontevasti keskiluokkainen kuin annan ymmärtää. En oikeastaan pelkää sitä, että joku saisi tietää vanhempieni olleen köyhiä tai teinivanhempia. Pelkään sitä, että joku pitäisi minua niiden takia jotenkin huonompana ihmisenä. Tiedän sen olevan aivan naurettavaa.
Olen rakentanut itselleni elämän, jossa tunnen olevani aito minä enemmän omassa paikassani.
Pelkään vain, että jossain vaiheessa improvisaationäytelmässäni tulee sellainen kohtaus, että en enää keksi vuorosanoja, ja vastapuoli huomaakin ettei keisarilla ole vaatteita.
Etkö voi lopettaa ja olla vapautuneesti ihan sitä mitä olet? Ihan varmasti olet hyvä tyyppi, ja ainakin lahjakas, koska olet onnistunut luokkanousunkin tekemään. Jos et omin avuin kykene muuttamaan tuota asetelmaa, niin ehkä muutama terapiakerta voisi auttaa?
Jokainen esittää vähän. Jos haluaa olla hyvää seuraa yläluokkaisten illallispöydässä, niin ei voi käyttäytyä samalla tavalla kuin työväenluokkaisten illallispöydässä.
Aika samoilla säännöillä olen kyllä pärjännyt molemmissa. Haarukalla ja veitsellä syödään, ja tärkeää on myös ottaa huomioon keskustelukumppani, ihan luokasta riippumatta. En nyt yhtäkkiä keksi mitään isompia eroja. Olen ylempää keskiluokkaa, myös kotoisin ylemmän keskiluokan kodista, ja käynyt joskus kylässä työväenluokkaisessa kodissa illallisella. Kertokaa vain, jos on jotain, mitä en ole tajunnut ottaa huomioon.
Kiva sinulle. Minusta tulee tuppisuu, kun kahvipöydässä aletaan puhumaan jostain muusta kuin kirppistelystä ja toimeentulotukien täyttämisestä. Minulla ei ole yhtään mitään sanottavaa korkeakoulutuksesta tai klassisesta musiikista. Voin esittää kaikille muille itsestään selviä tyhmiä kysymyksiä, ja hymähdellä vaikuttuneesti.
Tuo on sitä keskustelukumppanin huomioon ottamista. En minä tosiaan osaa sanoa mitään toimeentulotukien täyttämisestä. Mutta eihän kukaan fiksu ihminen myöskään yritä väkisin keskustella klassisesta musiikista sellaisen ihmisen kanssa, jolla ei siitä ole mitään sanottavaa. Silloin voi keskustella vaikka ruoasta tai puutarhanhoidosta, tai jostain muusta mikä kiinnostaa molempia osapuolia.
Mutta tuossahan on juuri se ongelma. Sinun näkökulmastasi riittää, että huomioit keskustelukumppanin ja vaihdat puheenaihetta sellaiseksi, johon molemmat voivat osallistua. Mutta entä jos minä haluaisin keskustella kanssasi juuri niistä asioista, joista sinä ja sinun kaltaisesi ihmiset keskustelette? Entä jos haluaisin ystävystyä kanssasi, tehdä sinuun vaikutuksen ja tulla nähdyksi tasavertaisena, en vain ihmisenä, jonka kanssa voi jutella puutarhanhoidosta, kunhan tyhmentää itseään ensin?
Minusta siinä on aika iso ero, joutuuko ylempään keskiluokkaan kuuluva ihminen tulemaan vähän vastaan ja madaltamaan keskustelun tasoa vai joutuuko alemmasta luokasta tullut jatkuvasti opiskelemaan uusia asioita, sanastoa ja kulttuurisia viitteitä pysyäkseen mukana. Jälkimmäinen on aika raskasta, eikä se tunnu kovin tasavertaiselta.
En halua, että minulle järjestetään keskustelua helpommista aiheista tai että minua kohdellaan jotenkin erityisen huomioivasti taustani vuoksi. Haluan pystyä osallistumaan samoihin keskusteluihin kuin muutkin ilman tunnetta siitä, että paljastan jatkuvasti oman ulkopuolisuuteni.
Toisaalta illallispöydässä jos toisessakin keskustellaan juurikin taiteesta, kirjallisuudesta jne. Meillä on ilmainen kirjatolaitos, jossa näitä voi opiskella mielin määrin ja köyhillä aikaa riittää. Ei tarvitse muun seurueen tyhmentää itseään ja alkaa miettimään mustikkapiirakan leipomisia, jos oikeastin kiinnostaisi keskustella vaikkapa kirjailija X:n henkilöhahmoista ja naiskuvasta.
Enpä ole ikinä ollut ylemmän keskiluokan tai eliitin illallisilla, joissa olisi puhuttu tuollaisista aiheista. Kuulostaa teeskentelyillallisilta, joissa kaikki ovat tehneet luokkanousun ja tekeytyvät muuksi kuin ovat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joku, ehkä ap, kirjoitti tuolla aiemmin että on pakko asua varakkaalla alueella koska "huonommilla" alueilla on ongelmia. Anteeksi vain mutta minusta ajatus että matalamman yhteiskuntaluokan alueet ovat levottomia ja turvattomia on ikävä ja itseään vahvistava rikkaiden stereotypia. Näin vahvistamme segregaatiota yhteiskunnassa. No, olenkin ihminen joka vastustaa lujasti myös koulushoppailua vaikka itselläni on korkeat tulot ja koulutus. T. Se joka kakkossivulla kehotti muuttamaan matalamman koulutustason lähiöön
Minä olen asunut vuosikymmeniä Helsingin lähiöissä joilla ei ole kovin hyvä maine, esimerkiksi Kannelmäessä. Siellä taloyhtiössämme asui mm. kolme Helsingin yliopiston professoria, ja pääsääntöisesti koulutettua keskiluokkaa, sellaisia joilla ei ollut kiinnostusta statusajatteluun ja terve itsetunto. Ja mikä parasta, siellä ei asunut ketään joka "ei ikinä vois tietsä niinku asua missään tietsä Kannelmäessä niinku."
Vierailija kirjoitti:
Ei ap:n vanhemmat olleet keskituloisia jos olivat köyhiä. He olivat köyhiä, ilmeisesti ap on nyt keskituloinen lukamani perusteella.
Ymmärsin aloituksen niin, että ap:n isä oli kotoisin köyhästä kodista, mutta myöhemmin tämä oli onnistunut pääsemään taloudellisesti parempaan asemaan niin että ap itse saattoi kasvaa keskiluokkaisessa kodissa.
Vierailija kirjoitti:
Mitään luokkia ei ole ihmisten välillä. Kaikki ovat kumminkin lopulta saman arvoisia.
Orwellin mukaan toiset vain ovat tasa-arvoisempia kuin toiset vaikka kyse olisi tasa-arvoisesta yhteiskunnasta kuten kommunismiin perustuvassa utopiassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ap:n vanhemmat olleet keskituloisia jos olivat köyhiä. He olivat köyhiä, ilmeisesti ap on nyt keskituloinen lukamani perusteella.
Ymmärsin aloituksen niin, että ap:n isä oli kotoisin köyhästä kodista, mutta myöhemmin tämä oli onnistunut pääsemään taloudellisesti parempaan asemaan niin että ap itse saattoi kasvaa keskiluokkaisessa kodissa.
Ap kirjoitti että kotonansa oli köyhää ja oppi elään säästeliäästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani olivat hyvin toimeen tulevia jo 60 luvulla ja koin ilkeää kateutta ja kiusantekoa jopa vainoamista pientilallisten ja karjalaisten perheiden lapsilta koulussa.
Minulla oli sama kokemus herrojen kakarana teollisuuskaupungissa. En ollut ihan ihminen. Sen vuoksi vieläkin yritän esittää vähän proletaarisempaa kuin olen. Näinkin päin se voi mennä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ap:n vanhemmat olleet keskituloisia jos olivat köyhiä. He olivat köyhiä, ilmeisesti ap on nyt keskituloinen lukamani perusteella.
Ymmärsin aloituksen niin, että ap:n isä oli kotoisin köyhästä kodista, mutta myöhemmin tämä oli onnistunut pääsemään taloudellisesti parempaan asemaan niin että ap itse saattoi kasvaa keskiluokkaisessa kodissa.
Ap kirjoitti että kotonansa oli köyhää ja oppi elään säästeliäästi.
Suora lainaus ap:ta: "Olen itse kasvanut melko keskiluokkaisessa kodissa maakunnassa, mutta vanhempieni tausta oli matalampi, isäni lapsuuskoti oli todella köyhä. Tämä näkyy minussa taloudellisena tarkkuutena ja tuhlailun välttämisenä, vaikkei taloudellista huolta ole itselläni ollutkaan"
Ap:n koti oli taloudellisesti keskiluokkainen, mutta isän köyhä tausta näkyi siinä että he edelleen elivät säästäväisesti. Tämä asenne periytyi myös ap:lle itselleen. En näe tuossa tekstissä kohtaa, jossa hän kertoisi oman kasvuympäristönsä olleen köyhä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mitä sinun olisi pitänyt lapsena harrastaa että nyt pärjäisit? Henmetti, sullahan oli KOLME harrastusta! Ja mikset opetellut koulussa kieliä kuten muut, ei se perhetausta tai työläisyys tai isäsi köyhä lapsuudenkoti siihen mitään ole vaikuttanut.
Oma on valintasi jos et halua käyttää rahaa vaatteisiin ja laittautumiseen. Jos et niin et, mutta älä sitten vatuloi että on niin nukkavieru olo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustellaan kuplasta, jonka ulkopuolelle ei näe. Se saattaa olla totta naisten kohdalla. Miehet joutuvat nuorina armeijaan. Kuplassa eletyn lapsuuden ja nuoruuden jälkeen paikalle tulee nuoria miehiä ympäri Suomen, kaikilla mahdollisilla taustoilla ja menneisyydellä.
Ensialkuun sitä on hämmentynyt. Siitä eteenpäin vain ihmeissään siitä, miten moni on onnistunut sössimään elämänsä ennen täysi-ikäisyyttä. Jossain kohtaa huomaa, ettei palveluksessa ole yhtään mannea mutta useampi rikollinen. Ellei tuossa porukassa vahvistu ajatus kouluttautumisesta ja kunnollisen työn hankkimisesta, niin ei sitten missään.
Aiemmin varmaan näin, mutta nykyään inttiin menee pääasiassa työväenluokka. Omassa yliopiston kaveriporukassa yksikään ei ole käynyt inttiä. Puolet käynyt sivarin ja puolet saanut vapautuksen.
Tuo nyt ei pidä lainkaan paikkaansa.. Armeija päinvastoin erottelee ns menestyjät (käyneet armeijan) ja pudokkaat (eivät käyneet).
En ole vielä yhtään yläluokkaista tai ylempään keskiluokkaan kuuluvaa nähnyt, joka ei olisi sitä käynyt. Heidän lapsensa todellakin myös käyvät armeijan, jos joku ei pysty, niin sitä peitellään. Kaikki johtajat ovat varsinkin maanpuolustushenkisiä ja yleensä RUK:n käyneitä. Armeijan käyneet naiset pääsevät siviilissäkin heti uraputkeen, se on niin arvostettua. Johtajilla on vielä se uutisoitu valtakunnallinen maanpuolustuskurssikin, jonka pinssiä käyttävät puvun liepeessä merkkinä toisille siitä, että kuuluvat eliittiin.
Joskus oli varmasti noin, mutta maailma on muuttunut. RUK:n käymisestä on varmasti hyötyä, jos haluaa olla postinlajittelussa lähiesimies, mutta keskiluokan akateemisia pyrkimyksiä omaavalle jälkikasvulle hankitaan suosiolla vapautus lääkäritutulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saman taivaan alla ollaan.
Miks pitäs yrittää olla jotain mitä ei ole?
Vierailija kirjoitti:
Mikä laumasielu olet kun kaipaat joukkoa?
Perusta omat joukot.
Niinpä, harrastaa sitä mistä tykkää ja ajaa sellaisella autolla mistä itse tykkää. En voisi alkaa harrastaa vaikka golfia tai purjehdusta siksi kun niin kuuluu tehdä. Golfi ei kiinnosta,purjehdus kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikeastaan ratkaisu on kahdessa sanassa. Lue kirjoja.
Mitä enemmän olet lukenut, sitä enemmän pystyy keskustelemaan toisten ihmisten kanssa tilanteessa kuin tilanteessa, ja sitä enemmän ymmärrät, että lopulta me kaikki olemme samanlaisia, kun pintaa vähän raaputtaa. Sen ymmärrettyään ei tarvitse tuntea alemmuutta ketään kohtaan.
No onneksi en ajattele tuolla tavalla. Helppoa olla vaan oma itsensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulen työväen luokasta.. Ehkä alempi keskiluokka. Minua vietiin museoihin, balettiin.
Paras ystävä, joka oli kovemmasta luokasta, oli samoin kiinnostunut kulttuurista, matkustelusta, kielistä ym. Ja ehkä sen vuoksi juurruin syvästi klassissiin asioihin kuten musiikkiin, esityksiin.
En olisi koskaan ollut parisuhteessa kouluttamattoman duunari miehen kanssa. Tapailin muutamaa ja se ei vaan ollut mun juttu. En ymmärrä kaljaa,en tupakkaa, en telkkaria, en tyhjiä iltoja ja keskusteluita.
Itse yritin kouluttautua, luoda uraa,mutta koska en ole prinsessa eikä minulla ole hovia ja rahaa. Epäonnistuin.
Edelleen rakastan kulttuuria kaikissa muodoissa. Lapselleni, en etsi, mutta ajaudun ehkä yläluokkaisiin harrastuksiin, elämäntapaan ja koulutukseen. Elän yläluokkaista elämää,en itse ansaitsetusti.
Mutta olen oppinut sen, että sillä ei ole oikeasti mitään väliä mihin luokkaan kuulut ja varsinkaan mitä ne muut ajattelee. Jokainen elää sen näköisen elämän kuin elää. Ja jos joku tiedenainen sattuu keskustelukumppanikseni ja kaikoaa kun olenkin tyhjäpäinen saapas niin sitten niin. En ole riippuvainen muista ihmisistä enkä heidän ajatuksistaan. Toki aatelinen, astronautti ja tohtori nauraa partaansa ja kiilottaa nappinsa, mutta oikeesti en vain välitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokemukseni mukaan lähes kaikilla on joku taustaan liittyvä ongelma.
Joko tausta ei ole vauras, koti ei ollut kulttuurikoti tai sitten itse on sosiaalinen putoaja, epäonnistunut tai jotenkin vääränlainen lapsi ja sitten sisar tai veli menestyy paremmin. Monien vanhemmilla on paremmissakin piireissä päihde- tai mielenterveysongelma, persoonallisuushäiriöitä, vaikeita avioeroja, tai suhteet sukuun ovat kokonaan poikki perintöriitojen vuoksi jne.
Suosittelen että olet vaan ylpeästi mitä olet. On helpompi olla sosiaalinen nousija kuin putoaja. Seurustele sellaisten ihmisten kanssa joiden seurassa viihdyt.
Toisaalta mikä estää kehittämästä itseään ihan joka elämän alueella.
Lue, aloita uusi harrastus ( golffia tennistä, laskettelua tms voi aivan hyvin aloittaa vanhempanakin), käy konserteissa ja oopperassa. Jos pukeutuminen on ongelma, opiskele sitä. Pyydä putiikkien pitäjiltä apua.
No niin, tämä. En oikein ymmärrä näitä orjailijoita. Olen itse (ehkä) luokkanousija. En tykkää koko sanasta, enkä varsinaisesti pidä Suomea luokkayhteiskuntana lainkaan. Olen jo sen verran nähnyt elämää, että tiedän jokaisella olevan niitä luurankoja kaapissa. En lainkaan vaikutu jostain viinien tuntemisesta tai tietyistä harrastuksista, puhumattakaan autoista, taloista ja tavarasta. Ostan esim. taidetta puhtaasti oman makuni mukaan, enkä käsitä trendien seuraajia. Pidän sellaisia aikuisia infantiileinä ja huonona seurana. Minulla on varakkaita ja köyhempiä ystäviä, jotka valitsen sen mukaan, miten hyvää seuraa he ovat. Ja parasta seuraa ovat ihmiset, jotka arvostavat toisissa jotain aivan muuta kuin materiaa ja jotain ulkokultaista "sivistystä", joka useimmiten on vain kiertoilmaisu turhalle brassailulle ja itsensä ylentämiselle. Vanhempani ovat Pohjanmaalta ja totaaliylpeitä omasta taustastaan. Heitä ihmetyttää suuresti se, että toiset eivät ole ylpeitä omastaan. Ehkä se on jollain lailla sitten tarttunut minuunkin.
Mulla vanhemmat ovat Lapista ja ovat antaneet sellaisen kasvatuksen jossa ei kumarrella ketään ja voidaan sanoa mielipide kenelle tahansa. Luokista viis, mutta Suomessa on ihme herrojen pelkääjiä ihan liikaa.
Toi on työväenluokkaista räväkkyyttä. Aina puhutaan itsetunnosta mutta miten sulla voi olla vahva itsetunto jos sukusi, perheesi ja sinä itse ole ollut koko elämäsi ennen yliopistoa aina sosiaalisen järjestyksen pohjimmaisena. Aina niitä jotka saavat sitten mitä herroilta jää ja ainut kontaktisi herroihin työssäsi kun palvelet heitä. Olet ehkäpäässyt kurkistamaan paremman väen asuntoihin kun olet ollut suorittamassa tilattua työtä. Ehkä joku hutsu on päässyt herrasväen pojan sangynlämmittäjäksi pariksi yöksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen työväenluokkaisesta perheestä, teinivanhemmille syntynyt. Vanhempani viettivät aikaa lähinnä keskenään, isä rassasi autojaan ja äiti luki roskaromaaneja. Tulen pitkästä pesejien, siivoojien, piikojen ja renkien suvusta. Kouluttauduin korkeakoulussa ja olen nykyään keskiluokkaisessa työssä, ja tuttavapiirikin on pitkälti koulutettua keskiluokkaa.
Tunnen usein olevani kuin näyttelijä näytelmässä, johon en ole saanut käsikirjoitusta etukäteen.
Pitäisi tietää oikeat viinit, oikeat lomakohteet, oikeat ravintolat, oikeat kulttuuriharrastukset ja oikeat tavat puhua rahasta. Pukeutumisessa, puheessa ja käytöksessä on kaikenlaisia pieniä koodeja, joita muut tuntuvat osaavan luonnostaan. Minä olen opetellut ne jälkikäteen tutkailemalla muita.
Olenkin nykyään aika hyvä improvisoimaan. Osaan sujuvasti esittää, että tiedän mistä puhutaan, vaikka välillä oikeasti mietin päässäni, että mitä helvettiä tässä nyt pitäisi vastata. Osaan bullshitata keksimäni feikkielämän.
Teen sitä siksi, että häpeän taustaani. En halua, että hienommat tuttuni näkevät, mistä olen lähtöisin.
Onkohan tässä osittain jotain omasta epävarmuudesta kumpuavaa? Omassa lähimmässä kaveripiirissäni on kaksi professoria, kaksi muuta tohtoria ja muutama DI. En minä tässä seurassa ajattele, että pitäisi jotenkin tietää oikeat viinit ja lomakohteet. Syön ja juon sitä, mistä itse pidän, ja käyn lomalla siellä, missä itseäni huvittaa.
Todellakin tämä kumpuaa huonosta itsetunnostani. Kyse on ennen kaikkea epävarmuudesta. Itsetuntoni on aina ollut huono, ja ehkä juuri siksi olen opetellut niin tarkasti sitä, miten ”kuuluisi” olla nykyisessä ympäristössäni. Sisälläni on kaksi puolta: ensimmäinen on se aito keskiluokkainen ihminen, jota aidosti kiinnostaa keskiluokkaiset elämäntavat ja oleminen. Se toinen puoli sitten:
Olen aina ihaillut hienompia ihmisiä ja tuntenut itseni jotenkin vähäpätöisemmäksi heidän rinnallaan. Minut kyllä kasvatettiin ihan tervepäiseksi, mutta jo lapsesta asti olen katsellut niitä Hienoja Ihmisiä ylöspäin. Jossain vaiheessa sitten päätin, että fake it till you make it.
Korkeakoulussa halusin olla tasavertainen niiden akateemisten sukujen vesojen kanssa, joten aloin esittämään olevani jotain muuta kuin se nukkavieruissa vaatteissa kulkeva köyhien lapsi. Katsoin, miten ihmiset puhuivat, mitä he tilasivat ravintolassa, millaisilla lomilla kävivät ja mistä he keskustelivat. Sitten kopioin parhaani mukaan. Kuulostaa ehkä naurettavalta, mutta välillä tuntuu, että olen rakentanut kokonaisen aikuisen persoonan muiden ihmisten mallista.
Toki siinä on nykyään suurin osa ihan aitoa minua. Olen aikuisena kasvanut siksi ihmiseksi, joksi lapsena halusin tulla. En koskaan tuntenut sopivani lapsuudenkotini sosiaaliseen ympäristöön.
Vadelmavenepakolainen-kirja puhutteli minua aika kovaa. Arvaatteko miksi?
Kun joku uusi ihminen tulee lähemmäksi, pelkään edelleen, että hän huomaa, etten olekaan niin sivistynyt ja luontevasti keskiluokkainen kuin annan ymmärtää. En oikeastaan pelkää sitä, että joku saisi tietää vanhempieni olleen köyhiä tai teinivanhempia. Pelkään sitä, että joku pitäisi minua niiden takia jotenkin huonompana ihmisenä. Tiedän sen olevan aivan naurettavaa.
Olen rakentanut itselleni elämän, jossa tunnen olevani aito minä enemmän omassa paikassani.
Pelkään vain, että jossain vaiheessa improvisaationäytelmässäni tulee sellainen kohtaus, että en enää keksi vuorosanoja, ja vastapuoli huomaakin ettei keisarilla ole vaatteita.
Etkö voi lopettaa ja olla vapautuneesti ihan sitä mitä olet? Ihan varmasti olet hyvä tyyppi, ja ainakin lahjakas, koska olet onnistunut luokkanousunkin tekemään. Jos et omin avuin kykene muuttamaan tuota asetelmaa, niin ehkä muutama terapiakerta voisi auttaa?
Jokainen esittää vähän. Jos haluaa olla hyvää seuraa yläluokkaisten illallispöydässä, niin ei voi käyttäytyä samalla tavalla kuin työväenluokkaisten illallispöydässä.
Aika samoilla säännöillä olen kyllä pärjännyt molemmissa. Haarukalla ja veitsellä syödään, ja tärkeää on myös ottaa huomioon keskustelukumppani, ihan luokasta riippumatta. En nyt yhtäkkiä keksi mitään isompia eroja. Olen ylempää keskiluokkaa, myös kotoisin ylemmän keskiluokan kodista, ja käynyt joskus kylässä työväenluokkaisessa kodissa illallisella. Kertokaa vain, jos on jotain, mitä en ole tajunnut ottaa huomioon.
Kiva sinulle. Minusta tulee tuppisuu, kun kahvipöydässä aletaan puhumaan jostain muusta kuin kirppistelystä ja toimeentulotukien täyttämisestä. Minulla ei ole yhtään mitään sanottavaa korkeakoulutuksesta tai klassisesta musiikista. Voin esittää kaikille muille itsestään selviä tyhmiä kysymyksiä, ja hymähdellä vaikuttuneesti.
Tuo on sitä keskustelukumppanin huomioon ottamista. En minä tosiaan osaa sanoa mitään toimeentulotukien täyttämisestä. Mutta eihän kukaan fiksu ihminen myöskään yritä väkisin keskustella klassisesta musiikista sellaisen ihmisen kanssa, jolla ei siitä ole mitään sanottavaa. Silloin voi keskustella vaikka ruoasta tai puutarhanhoidosta, tai jostain muusta mikä kiinnostaa molempia osapuolia.
Mutta tuossahan on juuri se ongelma. Sinun näkökulmastasi riittää, että huomioit keskustelukumppanin ja vaihdat puheenaihetta sellaiseksi, johon molemmat voivat osallistua. Mutta entä jos minä haluaisin keskustella kanssasi juuri niistä asioista, joista sinä ja sinun kaltaisesi ihmiset keskustelette? Entä jos haluaisin ystävystyä kanssasi, tehdä sinuun vaikutuksen ja tulla nähdyksi tasavertaisena, en vain ihmisenä, jonka kanssa voi jutella puutarhanhoidosta, kunhan tyhmentää itseään ensin?
Minusta siinä on aika iso ero, joutuuko ylempään keskiluokkaan kuuluva ihminen tulemaan vähän vastaan ja madaltamaan keskustelun tasoa vai joutuuko alemmasta luokasta tullut jatkuvasti opiskelemaan uusia asioita, sanastoa ja kulttuurisia viitteitä pysyäkseen mukana. Jälkimmäinen on aika raskasta, eikä se tunnu kovin tasavertaiselta.
En halua, että minulle järjestetään keskustelua helpommista aiheista tai että minua kohdellaan jotenkin erityisen huomioivasti taustani vuoksi. Haluan pystyä osallistumaan samoihin keskusteluihin kuin muutkin ilman tunnetta siitä, että paljastan jatkuvasti oman ulkopuolisuuteni.
Toisaalta illallispöydässä jos toisessakin keskustellaan juurikin taiteesta, kirjallisuudesta jne. Meillä on ilmainen kirjatolaitos, jossa näitä voi opiskella mielin määrin ja köyhillä aikaa riittää. Ei tarvitse muun seurueen tyhmentää itseään ja alkaa miettimään mustikkapiirakan leipomisia, jos oikeastin kiinnostaisi keskustella vaikkapa kirjailija X:n henkilöhahmoista ja naiskuvasta.
Enpä ole ikinä ollut ylemmän keskiluokan tai eliitin illallisilla, joissa olisi puhuttu tuollaisista aiheista. Kuulostaa teeskentelyillallisilta, joissa kaikki ovat tehneet luokkanousun ja tekeytyvät muuksi kuin ovat.
Minä olen. Olen kuunnellut myös loputtomiin aatehistoriaa, filosofiaa ja poliittista analyysiä.
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalinen tausta ja sen kehitys on pitkän ajan tulos ei se tule paksulla rahapussilla, henkinen pääoma on ihan eri kun paksu lompakko ja sen tuoma hypetys.
Sosiaalinen tausta on usean sukupolven mittainen kehityskulku. Minulla kävi tuuri, koska synnyin hyvään sukuun. Sain lapsuudenkodista hyvät lähtökohdat omalle elämälle. Sosiaalista pääomaa (hyvät verkostot), taloudellista pääomaa (ylisukupolvista vaurautta), kulttuurillista pääomaa (kulttuurikoti) ja älyllistä pääomaa (vanhemmilla ja isovanhemmilla pirun hyvä lukupää).
Yksi koulukaveri oli duunaritaustainen. Ei meillä ollut mitään muuta yhteistä kuin se että olimme päätyneet samalle luokalle peruskoulussa. Ajatusmaailma, arvot, elämänvalinnat, kykypaletti ja harrastukset olivat niin erilaista. Itse päätin ryhtyä raivoraittiiksi 7-vuotiaana, olla ahkera koulussa, harrastaa paljon liikuntaa ja nauttia taiteesta. Duunaritaustainen koulukaveri veti perskännejä 12-vuotiaana, häiriköi oppitunneilla, lintsasi liikuntatunnit ja ainoa kulttuuriharrastus oli television katselu (jos nyt elokuvia voi pitää kulttuurina). Hänestä tuli aikuisena päihdeongelmainen, rapakuntoinen, työtön ja syrjäytynyt. Huonot eväät sai lapsuudenkodista ja nekin vähät paskoi itse. Minulla oli hyvät eväät, joten minusta tuli aikuisena akateemisesti koulutettu SM-tason urheilija. Eikä tarvinnut edes kovin paljon ponnistella. Suoraan sanottuna lorvailin lukiossa ja olin abivuonna pari kuukautta ulkomailla lomalla. Yliopistoa suoritin laiskasti ja kaikki vapaa-aika meni treeneissä. Matkustelu jatkui.
Luokkanousua yrittävä duunaritaustainen lukioikäinen tai nuori aikuinen ei luultavasti edes ymmärrä, miten helppoa elämä on kun syntyy ylempään keskiluokkaan ja älykkäiden vanhempien lapseksi. Jos sinulle ei tule henkilökohtaisia ongelmia (mielenterveysongelmat, fyysiset sairaudet, päihdekokeilut) niin elämäsi on suoraan sanottuna "valmiiksi taputeltu". Juuri tuo helppous ja tunne omasta pärjäämisestä (vastoinkäymiset eivät lannista) on se, mikä vie elämässä pitkälle. Myös muut ihmiset helposti tunnistavat, että tässä on nyt "hyvät eväät saanut" ihminen joka onnistuu lähes kaikessa. Tuo on se Matteus-vaikutus.
Ketjun aloittanut AP ei ilmeisesti saanut kovin hyviä eväitä lapsuudenkodissaan, jos vielä aikuisena tuntee olevansa "outo lintu" kun teki pienen luokkamatkan ylöspäin. Luultavasti häneltä puuttuu se sosiaalinen pääoma ja kulttuurillinen pääoma. Varsinkin tuo kulttuurisen pääoman puute näkyy armottomasti. Sitä on vaikea paikata. Joudut sivistämään itseäsi pitkään ja huolella (kirjasto, teatteri, ooppera, baletti) ennen kuin saat edes osan niistä kokemuksista, mitä kulttuurikodin lapselle on tarjottu (suorastaan tyrkytetty) jo alakouluikäisenä.
Mietin miksi työväenluokka on rappiolla sivistysharrastusten kadottua? Onko selitys katkeruus ja pettymys kun teollisuuden kadottua jonka mukana katosi hyväpalkkaiset työpaikat. Ettei itsensä kehittäminen johtanutkaan mihinkään.
Samaistun. Ympärilläni ei ole kovin materialistisia ihmisiä, mutta on sujuvia verkostoitujia ja kulttuurialan ihmisiä. Minä en muista mitä kulttuuria lapsena harrastimme… taisin päästä kaksi kertaa elokuviin. Olen kyllä luontaisesti kiinnostunut monista asioista mutta varsinkin tuo sosiaalinen puoli on surkea. Yritän vaan jotenkin pärjäillä ja olla oma itseni sitten vapaa-ajalla.
Alue: Aihe vapaa
Synnyin ylemmän keskiluokan sukuun. Meillä vanhemmat lukivat paljon ja myös lapsille luettiin kirjoja ääneen kunnes oppivat itse lukemaan. Kummitäti antoi lapsille lahjaksi kirjan (Taru Sormusten Herrasta) joka on tiiliskiven kokoinen. Itse luin lapsena myös tietosanakirjoja ihan huvikseni. Johtui varmaan siitä, että isäni on opettaja. Hän ahmii kirjoja ja imee itseensä uutta tietoa. Minulla samat taipumukset. Rakastan kirjoja. Vanhempien kotikirjastossa on tarpeeksi luettavaa loppuiäksi. Isovanhemmilta perinnöksi jäänyt kotikirjasto on myös siirtynyt meille. Se pitäisi joskus lukea läpi, mutta taitaa jäädä projekti kesken. Paitsi jos itse elän 100-vuotiaaksi ja pystyn lukemaan vielä vanhoilla päivilläni.
"Elämä lyhyt, taide pitkä." Äiti tykkäsi tuosta mietelauseesta. Minä en sitä lapsena ymmärtänyt, mutta nyt aikuisena kyllä.