Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Onko räällä muita, joilla on ollut niin rankka elämä , että on siksi valinnut uskoa johonkin itseään suurempaan?

Vierailija
07.11.2026 |

Just esimerkiksi jo lapsuudesta saakka todella vaikeat kasvuolosuhteet, elämässä paljon hyväksikäyttöä kaikin eri tavoin, väkivaltaa, päihteitä, hyvin vahingollisia suhteita läpielämän, työssä hankaluuksia, itsensä löytämisessä, talousongelmia, paljon luopumista ihmissuhteista, rakkauselämä mennyt päin mäntyä tc, Kaikki tuo siis yhden elämän aikana. Itse olen vasta kolmekymppinen eikä ole ollut paljoakaan aikakausia, ettei olisi koeteltu ja olen kuitenkin todella empaattinen ja yrittänyt parhaani mutta en vain ole pärjännyt sitten oikein missään. 

No, mitä jää sitten jäljelle? Kun on käynyt niin synkkiä ajanjaksoja elämässä sen takia, että on niin pettynyt itseensä ja kaikkeen tapahtuneeseen, niin luovuttaa. Olisin halunnut lähteä kokonaan mutta ei päästetty. Minulle jäi ainoaksi vaihtoedoksi alkaa luottamaan ja kulkemaan ohjauksessa. Sen jälkeen onkin sitten kaikki muuttunut mutta ei tämä edellenkään helppoa ole. Aika yksinäinen polku edelleen. Mites muilla? 

Kommentit (145)

Vierailija
81/145 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskon sattumaan, uskoin siihen jo lapsena ja uskon edelleen. Ei elämässä ole sen kummempaa tarkotusta tai suunnitelmaa, vaan sattuma määrittelee elämää yhdessä omien ja muiden ihmisten valintojen ja olosuhteiden kanssa. Ei ole mitään oppimistehtäviä elämästä, tai miksi niitä sanotaan. Läheisten kuolemalla ei ole mitään tarkoitusta, menetin toisen vanhemmistani ja pienet sisarukseni Kaakkois-Aasian tsunamissa kun olin nuori, se että oltiin lomalla just silloin siellä oli ihan sattumaa.

Missä sattuma syntyy? On eri asia, mitkä näyttävät ihmisten näkökulmasta muuttujien runsauden takia sattumilta. Vaikka nopanheitto. Ei sitä ratkaise mikään metafyysinen "sattuma". Sen lopputulos on täysin vääjäämätön. Jos tismalleen samanlainen heitto suoritetaan samoissa oloissa uudelleen, niin tuloskin on sama. 

Sattuma on sitä, kun aikaisemmat tapahtumaketjut luovat olosuhteet, joissa jollekin asialle on rajallinen määrä vaihtoehtoja, kuinka se ketjua jatkaa ja jokin niistä toteutuu. Ei sen monimutkaisempaa. Erilaisilla tilanteissa vaihtoehtoja on enemmän ja toissa niitä ei ole, vaan jokin aikaisempi sattuma määrää, mitä tuleman pitää. Ei ole olemassa tarkoitusta.

On muuten sairas ajatuskin, että joku uskoessaan suostuu asettumaan sellaisen tahon puolelle, joka tahallaan aiheuttaa kaiken tämän kärsimyksen, joka maailmassa on. Maailma, jonka elämänmuodoista musertava enemmistö selviää elossa vain toisia elämänmuotoja ravinnoksi käyttäen, ja joka on täynnä sairauksia ja olosuhteiden luomaa tuskaa.

Miten joku partikkeli voisi "sattumalta" toimia mitenkään muuten kuin luonnonlakien mukaan? Koskee myös sinun aivojesi kemiallista ja sähköistä toimintaa. 

Vierailija
82/145 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Sinäkö se täällä taas? Eipä ole yllätys, vähän erilaisella tarinalla lähdit kokeilemaan."

Mitä tarkoitat? Kerrohan ongelmasi niin päästään jo eteenpäin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
83/145 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskon sattumaan, uskoin siihen jo lapsena ja uskon edelleen. Ei elämässä ole sen kummempaa tarkotusta tai suunnitelmaa, vaan sattuma määrittelee elämää yhdessä omien ja muiden ihmisten valintojen ja olosuhteiden kanssa. Ei ole mitään oppimistehtäviä elämästä, tai miksi niitä sanotaan. Läheisten kuolemalla ei ole mitään tarkoitusta, menetin toisen vanhemmistani ja pienet sisarukseni Kaakkois-Aasian tsunamissa kun olin nuori, se että oltiin lomalla just silloin siellä oli ihan sattumaa.

Missä sattuma syntyy? On eri asia, mitkä näyttävät ihmisten näkökulmasta muuttujien runsauden takia sattumilta. Vaikka nopanheitto. Ei sitä ratkaise mikään metafyysinen "sattuma". Sen lopputulos on täysin vääjäämätön. Jos tismalleen samanlainen heitto suoritetaan samoissa oloissa uudelleen, niin tuloskin on sama. 

Ei sattumille ole olemassa mitään yhtä ja samaa selittävää tekijää tai paikka missä sattuma syntyy. Sattuma syntyy yleensä olosuhteista, ennakoimattomista tapahtumista mitä mikää taho ei voi yksin määrittää tai hallita. Sattuma ei ole ennakoitavissa samalla tavalla kuin esimerkiksi tuo nopanheitto, missä käytössä on ne samat nopat missä samat numerot ja olemassa olevat todennäköisyydet saada samat numerot. Käytännössä tismalleen samanlaisen heiton suorittaminen ei ole noin yksioikoista, tutustu vaikka kaaosteoriaan ja perhosvaikutukseen.

Vierailija
84/145 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan haluan uskoa ja uskon, että asioille on tarkoituksensa. -ap 

Mitä tarkoitusta oli sillä että mummoni kuoli äkillisesti melko nuorena aivoverenvuotoon? Tai vaikka sillä, että päiväkotikaverini kuoli kun olin lapsi?

Synnymme monta kertaa uudelleen. Jokaisesta tapahtumasta seuraa asioita, jotka ovat tärkeitä sielulle itselleen ja myös sielunsopimuksille, eli heille läheisille ihmisille, jotka elämässä ovat olleet mukana. -ap 

Eihän tuo vastaan kysymykseen, kysyttiin että mitä tarkoitusta näillä tapahtumilla oli, sinä vastaat että tapahtumasta seuraa asioita jotka on tärkeitä.

Niin, katso korkeammasta perspektiivistä. Erinäiset tapahtumat johtavat aina tilanteisiin, jotka jollain tasolla kehittävät meitä ihmisinä ja avaavat tietoisuutta. -ap 

Kerrotko vielä millä tavalla se että jokumlapsi on kuollut perhesurman uhrina kehittää tätä lasta ihmisenä tai hänen tietoisuutta?

Tietoisuus ei lakkaa olemasta kun kuolemme. Kehitämme itseämme ihmisinä taas seuraavassa elämässämme. -ap 

Ja millä tavalla tämä tapahtuma kehittää tätä lasta tai lapsen tietoisuutta sitten kuoleman jälkeen?

No se on todella surullista toki, että lapsia kuolee. Me emme kuitenkaan loppepeleissä ole ruumiimme emmekä mielemme vaikka väliaikaisesti tällainen kulkuväline meillä tässä elämässämme onkin. Tietoisuus jatkaa kyllä kulkuaan taas uusin sielunsopimuksin. Se ihminen oli väliaikainen olemassaolon muoto, joka menehtyi ikävä kyllä jo sen elämän alussa. Ei kannata samaistua liikaa tähän muotojen ja kiinteiden ilmentymien maailmaan, on paljon muutakin. Jos sinua kiinnostaa tuo asia näin paljon niin kannattaa lukea vaikka Eckhart Tollen - läsnäolon voima. Se voi avartaa jo paljon sitä, että emme ole vain mielemme ja kehomme. -ap 

Nuo ovat pelkkiä satuja vailla perusteita, joita ihmiset keksivät mielensä suojaksi, koska eivät kestä totuutta.

Ymmärrän miksi ajattelet noin. Itsekin ajattelisin jos en olisi kokenut niin paljon todeksi asioita, joita ei pitäisi tapahtua ihmismielen mielestä. Sen jälkeen en olekaan enää samaistunut niinkään mieleeni vaan pyrkinyt enemmän elämään tarkkailijan roolissa saaden johdatusta sielusta ja korkeammasta käsin. -ap 

Ymmärrän oikein hyvin, miksi ajattelet noin. Kun ei ole perillä psyykkeen ja aivojen toiminnasta, eikä halua tutustuakaan vaan mieluummin hakee merkitystä suojaksi, saattaa hyvinkin päätyä ajattelemaan laillasi.

Vierailija
85/145 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan haluan uskoa ja uskon, että asioille on tarkoituksensa. -ap 

Mitä tarkoitusta oli sillä että mummoni kuoli äkillisesti melko nuorena aivoverenvuotoon? Tai vaikka sillä, että päiväkotikaverini kuoli kun olin lapsi?

Synnymme monta kertaa uudelleen. Jokaisesta tapahtumasta seuraa asioita, jotka ovat tärkeitä sielulle itselleen ja myös sielunsopimuksille, eli heille läheisille ihmisille, jotka elämässä ovat olleet mukana. -ap 

Eihän tuo vastaan kysymykseen, kysyttiin että mitä tarkoitusta näillä tapahtumilla oli, sinä vastaat että tapahtumasta seuraa asioita jotka on tärkeitä.

Niin, katso korkeammasta perspektiivistä. Erinäiset tapahtumat johtavat aina tilanteisiin, jotka jollain tasolla kehittävät meitä ihmisinä ja avaavat tietoisuutta. -ap 

Kerrotko vielä millä tavalla se että jokumlapsi on kuollut perhesurman uhrina kehittää tätä lasta ihmisenä tai hänen tietoisuutta?

Tietoisuus ei lakkaa olemasta kun kuolemme. Kehitämme itseämme ihmisinä taas seuraavassa elämässämme. -ap 

Tietoisuus on täsmälleen ja tasan aivojemme luomus. Itse asiassa se näkyy kuvauksissa sähkövirtana ja sitä on hyvin helppo manipuloida. Se lakkaa olemasta, kun aivot sammutetaan esimerkiksi nukutuksessa ja muuttuu koko elämän ajan sen mukaan, miten aivotoiminta muuttuu. Aivojen kuona-aineet tuovat esimerkiksi dementiaa ja alzheimerin tautia, jolloin tietoisuus hupenee murto-osaan terveistä aivoista.

Missäs kohtaa aivoja se sitten syntyy? Vastaapa siihen, niin saat Nobelin. Tietoisuus on eri asia kuin esimerkiksi ajattelutoiminta tai muisti.

Tutustu itse aiheeseen, yksi viesti ei riitä noin laajan asian käsittelyyn. Mihin tietoisuus menee nukutuksessa? Miksi se muuttuu aivojen muutosten mukana? Nuo ovat vasta alkeistason ongelmia teoriaasi, mutta silti ylitsepääsemättömiä.

Sinä sanoit tietoisuuden olevan selkeästi aivojen tuotosta. Luulisi olevan helppoa vastata selkeästi, missä kohtaa aivoja ja miten se tietoisuus syntyy. Nuo mainitsemasi ongelmat eivät ole mitenkään "ylitsepääsemättömiä", vaikka olettaisi aivojen toimivan vastaanottimena tietoisuudelle. Ja edelleenkin ajatustoiminta on eri asia kuin tietoisuus, kokemus olemassaolosta.

Kuvitteletko, että alkaisin referoimaan sinulle tuhansia sivuja tutkimuksia? Lisäksi nuo ongelmat ovat täysin ylitsepääsemättömiä ja jos lähdet hakemaan teoriaa vastaanottamisista, silloin kokemuksemme olisi täysin ennaltamäärättyä ja emme voisi vaikuttaa millään tavalla mihinkään. Ja kas, kun tietoisuutemme reagoi ja toimii kaiken aikaa vain siihen, mihin aistimme suuntaamme.

Viittaako sinun mielestäsi jokin siihen, että kokemuksemme ja kaikki ei olisi jotenkin ennalta määrättyä? Miksi se on sinulle se vihoviimeinen prinsiippi, jolla sinä perustelet tämän asian? Mikä siinä ahdistaa niin paljon? 

Vierailija
86/145 |

Onko tuolla suurta merkitystä tietääkkään tapahtuuko kaikki syystä ja tietystä merkityksestä esim kohtalosta vai ei? 

On ihan normaalia että kaikkea ei tiedä eikä välttämättä tarvitsekkaan tietää -sivusta

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
87/145 |

Jos haluat keskustella kanssani, osoita olevasi ymmärryksessäsi sillä tasolla, että minun kannattaa käyttää tämän enemmän aikaa sinuun. Aloita siitä, että osoita viestisi päivänselvät ajattelun suppeudet ja niiden luomat oksymoronit. Voin antaa vinkin, että niitä piisaa.

Vierailija
88/145 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskon sattumaan, uskoin siihen jo lapsena ja uskon edelleen. Ei elämässä ole sen kummempaa tarkotusta tai suunnitelmaa, vaan sattuma määrittelee elämää yhdessä omien ja muiden ihmisten valintojen ja olosuhteiden kanssa. Ei ole mitään oppimistehtäviä elämästä, tai miksi niitä sanotaan. Läheisten kuolemalla ei ole mitään tarkoitusta, menetin toisen vanhemmistani ja pienet sisarukseni Kaakkois-Aasian tsunamissa kun olin nuori, se että oltiin lomalla just silloin siellä oli ihan sattumaa.

Missä sattuma syntyy? On eri asia, mitkä näyttävät ihmisten näkökulmasta muuttujien runsauden takia sattumilta. Vaikka nopanheitto. Ei sitä ratkaise mikään metafyysinen "sattuma". Sen lopputulos on täysin vääjäämätön. Jos tismalleen samanlainen heitto suoritetaan samoissa oloissa uudelleen, niin tuloskin on sama. 

Ei sattumille ole olemassa mitään yhtä ja samaa selittävää tekijää tai paikka missä sattuma syntyy. Sattuma syntyy yleensä olosuhteista, ennakoimattomista tapahtumista mitä mikää taho ei voi yksin määrittää tai hallita. Sattuma ei ole ennakoitavissa samalla tavalla kuin esimerkiksi tuo nopanheitto, missä käytössä on ne samat nopat missä samat numerot ja olemassa olevat todennäköisyydet saada samat numerot. Käytännössä tismalleen samanlaisen heiton suorittaminen ei ole noin yksioikoista, tutustu vaikka kaaosteoriaan ja perhosvaikutukseen.

Missä kohtaa universumin kehitystä on ollut ensimmäinen edes atomitason partikkeli, jolla on ollut toimintansa suhteen jotain "sattumanvaraisia" vaihtoehtoja? 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
89/145 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Otsikossa meni näköjään jo heti vikaan. -ap

Räällä, niinpä

Vierailija
90/145 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pakkohan se on, ei oo muutakaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
91/145 |

Sinulle on sietämätön ajatus, että sinä et olisikaan kontrollissa yhtään mistään. Tämä tuli selväksi aika nopeasti.

Vierailija
92/145 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskon sattumaan, uskoin siihen jo lapsena ja uskon edelleen. Ei elämässä ole sen kummempaa tarkotusta tai suunnitelmaa, vaan sattuma määrittelee elämää yhdessä omien ja muiden ihmisten valintojen ja olosuhteiden kanssa. Ei ole mitään oppimistehtäviä elämästä, tai miksi niitä sanotaan. Läheisten kuolemalla ei ole mitään tarkoitusta, menetin toisen vanhemmistani ja pienet sisarukseni Kaakkois-Aasian tsunamissa kun olin nuori, se että oltiin lomalla just silloin siellä oli ihan sattumaa.

Missä sattuma syntyy? On eri asia, mitkä näyttävät ihmisten näkökulmasta muuttujien runsauden takia sattumilta. Vaikka nopanheitto. Ei sitä ratkaise mikään metafyysinen "sattuma". Sen lopputulos on täysin vääjäämätön. Jos tismalleen samanlainen heitto suoritetaan samoissa oloissa uudelleen, niin tuloskin on sama. 

Ei sattumille ole olemassa mitään yhtä ja samaa selittävää tekijää tai paikka missä sattuma syntyy. Sattuma syntyy yleensä olosuhteista, ennakoimattomista tapahtumista mitä mikää taho ei voi yksin määrittää tai hallita. Sattuma ei ole ennakoitavissa samalla tavalla kuin esimerkiksi tuo nopanheitto, missä käytössä on ne samat nopat missä samat numerot ja olemassa olevat todennäköisyydet saada samat numerot. Käytännössä tismalleen samanlaisen heiton suorittaminen ei ole noin yksioikoista, tutustu vaikka kaaosteoriaan ja perhosvaikutukseen.

Missä kohtaa universumin kehitystä on ollut ensimmäinen edes atomitason partikkeli, jolla on ollut toimintansa suhteen jotain "sattumanvaraisia" vaihtoehtoja? 

Tiedätkö universumin kehityksen täysin? -sivusta

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
93/145 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oma rankka elämä on ainakin itselläni johtanut siihen, että en usko, että mitään ylempaa "jumalaa" on olemassa tai jos on, niin tämä "jumala" on täysin psykopaatti ja sadisti.

Vierailija
94/145 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskon sattumaan, uskoin siihen jo lapsena ja uskon edelleen. Ei elämässä ole sen kummempaa tarkotusta tai suunnitelmaa, vaan sattuma määrittelee elämää yhdessä omien ja muiden ihmisten valintojen ja olosuhteiden kanssa. Ei ole mitään oppimistehtäviä elämästä, tai miksi niitä sanotaan. Läheisten kuolemalla ei ole mitään tarkoitusta, menetin toisen vanhemmistani ja pienet sisarukseni Kaakkois-Aasian tsunamissa kun olin nuori, se että oltiin lomalla just silloin siellä oli ihan sattumaa.

Missä sattuma syntyy? On eri asia, mitkä näyttävät ihmisten näkökulmasta muuttujien runsauden takia sattumilta. Vaikka nopanheitto. Ei sitä ratkaise mikään metafyysinen "sattuma". Sen lopputulos on täysin vääjäämätön. Jos tismalleen samanlainen heitto suoritetaan samoissa oloissa uudelleen, niin tuloskin on sama. 

Ei sattumille ole olemassa mitään yhtä ja samaa selittävää tekijää tai paikka missä sattuma syntyy. Sattuma syntyy yleensä olosuhteista, ennakoimattomista tapahtumista mitä mikää taho ei voi yksin määrittää tai hallita. Sattuma ei ole ennakoitavissa samalla tavalla kuin esimerkiksi tuo nopanheitto, missä käytössä on ne samat nopat missä samat numerot ja olemassa olevat todennäköisyydet saada samat numerot. Käytännössä tismalleen samanlaisen heiton suorittaminen ei ole noin yksioikoista, tutustu vaikka kaaosteoriaan ja perhosvaikutukseen.

Missä kohtaa universumin kehitystä on ollut ensimmäinen edes atomitason partikkeli, jolla on ollut toimintansa suhteen jotain "sattumanvaraisia" vaihtoehtoja? 

Mitä niiden sitten kuvittelisit olevan? Jumalan suunnitelmaa ja työtä? Tuskin. Universumin ja maapallon kehityksen kohdallakin sattumalla on takuulla ollut merkitystä, esimerkiksi se miten dinosaurusten aikakausia loppui.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
95/145 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jeesus on tie, totuus ja elämä. Pelastuksen voi löytää vain Hänessä.

Vierailija
96/145 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täällä minä joka sanoin antaneeni kaiken Jumalan etsimisen takia. En promoa sellaista munkkielämää vaikka tuollainen vaihe minulla kyllä oli. En hauku "materialisteja". Raha ja ruumiin tarpeet ovat tarpeellisia myös.

Vierailija
97/145 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kasvoin uskossa, mutta menetin sen vaikeuksien keskellä, kun meni usko lähes kaikkeen muuhunkin. Moneen asiaan usko ei ole palautunut, mutta pitkän ajan kuluessa olen alkanut tajuta ja nähdä sen, että vaikka menetin uskoni, se on ollut silti aina jossain syvällä sisimmässä kantamassa läpi kaiken, vaikka en edes tiedostanut sitä. Uskoani on yritetty ruokkia ulkoapäin, mutta se ei johtanut mihinkään. Vasta kun aivan itsekseni ollessani valmis aloin pohtia näitä asioita, usko alkoi hitaasti herätä. Edelleenkään en ole valmis sanomaan varmasti mitään, mutta tänä vuonna on ollut liian monta sattumaa, että voisin kieltääkään.

Vierailija
98/145 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskon sattumaan, uskoin siihen jo lapsena ja uskon edelleen. Ei elämässä ole sen kummempaa tarkotusta tai suunnitelmaa, vaan sattuma määrittelee elämää yhdessä omien ja muiden ihmisten valintojen ja olosuhteiden kanssa. Ei ole mitään oppimistehtäviä elämästä, tai miksi niitä sanotaan. Läheisten kuolemalla ei ole mitään tarkoitusta, menetin toisen vanhemmistani ja pienet sisarukseni Kaakkois-Aasian tsunamissa kun olin nuori, se että oltiin lomalla just silloin siellä oli ihan sattumaa.

Missä sattuma syntyy? On eri asia, mitkä näyttävät ihmisten näkökulmasta muuttujien runsauden takia sattumilta. Vaikka nopanheitto. Ei sitä ratkaise mikään metafyysinen "sattuma". Sen lopputulos on täysin vääjäämätön. Jos tismalleen samanlainen heitto suoritetaan samoissa oloissa uudelleen, niin tuloskin on sama. 

Ei sattumille ole olemassa mitään yhtä ja samaa selittävää tekijää tai paikka missä sattuma syntyy. Sattuma syntyy yleensä olosuhteista, ennakoimattomista tapahtumista mitä mikää taho ei voi yksin määrittää tai hallita. Sattuma ei ole ennakoitavissa samalla tavalla kuin esimerkiksi tuo nopanheitto, missä käytössä on ne samat nopat missä samat numerot ja olemassa olevat todennäköisyydet saada samat numerot. Käytännössä tismalleen samanlaisen heiton suorittaminen ei ole noin yksioikoista, tutustu vaikka kaaosteoriaan ja perhosvaikutukseen.

Missä kohtaa universumin kehitystä on ollut ensimmäinen edes atomitason partikkeli, jolla on ollut toimintansa suhteen jotain "sattumanvaraisia" vaihtoehtoja? 

Mitä niiden sitten kuvittelisit olevan? Jumalan suunnitelmaa ja työtä? Tuskin. Universumin ja maapallon kehityksen kohdallakin sattumalla on takuulla ollut merkitystä, esimerkiksi se miten dinosaurusten aikakausia loppui.

En minä puhunut mistään jumalasta mitään. Kysyin vaan, että mikä on se edes atomin kokoinen partikkeli, jolla on jossain kohtaa vaikka ennen tuota dinosaurusten tuhoa ollut useita vaihtoehtoja reagoida siihen kohdistuviin fysiikan lakeihin? Miten tämä on edes mahdollista? 

Vierailija
99/145 |

No jeesushan sen on päättänyt kaiken tietenkin.

Vierailija
100/145 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos kaikki maailman ihmiset heittelisivät noppaa, olisi matemaattisesti väistämätöntä, että pieni osa saisi kaiken aikaa kutosia ja toinen pieni osa ykkösiä. Perustuu ihan matematiikkaan, mutta jos olisi ketjun aloittaja yksi heistä, luulisi olevansa jotenkin johdatettu.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän viisi kuusi