Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Onko räällä muita, joilla on ollut niin rankka elämä , että on siksi valinnut uskoa johonkin itseään suurempaan?

Vierailija
07.11.2026 |

Just esimerkiksi jo lapsuudesta saakka todella vaikeat kasvuolosuhteet, elämässä paljon hyväksikäyttöä kaikin eri tavoin, väkivaltaa, päihteitä, hyvin vahingollisia suhteita läpielämän, työssä hankaluuksia, itsensä löytämisessä, talousongelmia, paljon luopumista ihmissuhteista, rakkauselämä mennyt päin mäntyä tc, Kaikki tuo siis yhden elämän aikana. Itse olen vasta kolmekymppinen eikä ole ollut paljoakaan aikakausia, ettei olisi koeteltu ja olen kuitenkin todella empaattinen ja yrittänyt parhaani mutta en vain ole pärjännyt sitten oikein missään. 

No, mitä jää sitten jäljelle? Kun on käynyt niin synkkiä ajanjaksoja elämässä sen takia, että on niin pettynyt itseensä ja kaikkeen tapahtuneeseen, niin luovuttaa. Olisin halunnut lähteä kokonaan mutta ei päästetty. Minulle jäi ainoaksi vaihtoedoksi alkaa luottamaan ja kulkemaan ohjauksessa. Sen jälkeen onkin sitten kaikki muuttunut mutta ei tämä edellenkään helppoa ole. Aika yksinäinen polku edelleen. Mites muilla? 

Kommentit (106)

Vierailija
61/106 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan haluan uskoa ja uskon, että asioille on tarkoituksensa. -ap 

Mitä tarkoitusta oli sillä että mummoni kuoli äkillisesti melko nuorena aivoverenvuotoon? Tai vaikka sillä, että päiväkotikaverini kuoli kun olin lapsi?

Synnymme monta kertaa uudelleen. Jokaisesta tapahtumasta seuraa asioita, jotka ovat tärkeitä sielulle itselleen ja myös sielunsopimuksille, eli heille läheisille ihmisille, jotka elämässä ovat olleet mukana. -ap 

Eihän tuo vastaan kysymykseen, kysyttiin että mitä tarkoitusta näillä tapahtumilla oli, sinä vastaat että tapahtumasta seuraa asioita jotka on tärkeitä.

Niin, katso korkeammasta perspektiivistä. Erinäiset tapahtumat johtavat aina tilanteisiin, jotka jollain tasolla kehittävät meitä ihmisinä ja avaavat tietoisuutta. -ap 

Kerrotko vielä millä tavalla se että jokumlapsi on kuollut perhesurman uhrina kehittää tätä lasta ihmisenä tai hänen tietoisuutta?

Tietoisuus ei lakkaa olemasta kun kuolemme. Kehitämme itseämme ihmisinä taas seuraavassa elämässämme. -ap 

Tietoisuus on täsmälleen ja tasan aivojemme luomus. Itse asiassa se näkyy kuvauksissa sähkövirtana ja sitä on hyvin helppo manipuloida. Se lakkaa olemasta, kun aivot sammutetaan esimerkiksi nukutuksessa ja muuttuu koko elämän ajan sen mukaan, miten aivotoiminta muuttuu. Aivojen kuona-aineet tuovat esimerkiksi dementiaa ja alzheimerin tautia, jolloin tietoisuus hupenee murto-osaan terveistä aivoista.

Missäs kohtaa aivoja se sitten syntyy? Vastaapa siihen, niin saat Nobelin. Tietoisuus on eri asia kuin esimerkiksi ajattelutoiminta tai muisti.

Tutustu itse aiheeseen, yksi viesti ei riitä noin laajan asian käsittelyyn. Mihin tietoisuus menee nukutuksessa? Miksi se muuttuu aivojen muutosten mukana? Nuo ovat vasta alkeistason ongelmia teoriaasi, mutta silti ylitsepääsemättömiä.

Vierailija
62/106 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tehnyt sen että heitin kaiken pois Jumalan etsimisen takia ja koen että Jumala osoitti olevansa olemassa

Asutko kaapu päällä munkki lupstarissa nyt?

En, paitsi sisäisesti ehkä,  ajatukset ovat Jumalassa

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/106 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on ollut „rankka“ elämä ja tunnen ihmisiä joilla ollut vielä rankemmat elämät.

Itse koen, että mitään kaikkivaltiaan jumalan tyyppistä ratkaisua ei olemassa. Jos olisi niin ihmettelisin. Olisi meinaan sadistinen jumala.

Stephen Fry mukaan: kun menee sairaalan lasten syöpäosastolle niin tajuaa ettei rakastavaa jumalaa voi olla olemassa. Sorry vaan, ei voi 🤷🏽‍

Ehkä jumala onkin vain luonut meidät mutta ei ohjaile asiaa mitenkään. Meidän on tarkoitus luoda ns erilaisia jumalia jopa sotia niistä.

Kyllä se Jumala ohjaa ja ohjailee, hän on luotsannut jokaiselle omat auttajat. Elämässä tärkeintä ei ole uskoa Jumalaan vaan elämään.

Mitä jos hän onkin istuttanut ns tavallaan siemenen josta asiat evolvoituu ja laajenee. Mutta ei vaikuta millään tavalla katsoo vain hiljaa kehitystä ja muutoksia.

Vierailija
64/106 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan haluan uskoa ja uskon, että asioille on tarkoituksensa. -ap 

Mitä tarkoitusta oli sillä että mummoni kuoli äkillisesti melko nuorena aivoverenvuotoon? Tai vaikka sillä, että päiväkotikaverini kuoli kun olin lapsi?

Synnymme monta kertaa uudelleen. Jokaisesta tapahtumasta seuraa asioita, jotka ovat tärkeitä sielulle itselleen ja myös sielunsopimuksille, eli heille läheisille ihmisille, jotka elämässä ovat olleet mukana. -ap 

Eihän tuo vastaan kysymykseen, kysyttiin että mitä tarkoitusta näillä tapahtumilla oli, sinä vastaat että tapahtumasta seuraa asioita jotka on tärkeitä.

Niin, katso korkeammasta perspektiivistä. Erinäiset tapahtumat johtavat aina tilanteisiin, jotka jollain tasolla kehittävät meitä ihmisinä ja avaavat tietoisuutta. -ap 

Kerrotko vielä millä tavalla se että jokumlapsi on kuollut perhesurman uhrina kehittää tätä lasta ihmisenä tai hänen tietoisuutta?

Tietoisuus ei lakkaa olemasta kun kuolemme. Kehitämme itseämme ihmisinä taas seuraavassa elämässämme. -ap 

Ja millä tavalla tämä tapahtuma kehittää tätä lasta tai lapsen tietoisuutta sitten kuoleman jälkeen?

No se on todella surullista toki, että lapsia kuolee. Me emme kuitenkaan loppepeleissä ole ruumiimme emmekä mielemme vaikka väliaikaisesti tällainen kulkuväline meillä tässä elämässämme onkin. Tietoisuus jatkaa kyllä kulkuaan taas uusin sielunsopimuksin. Se ihminen oli väliaikainen olemassaolon muoto, joka menehtyi ikävä kyllä jo sen elämän alussa. Ei kannata samaistua liikaa tähän muotojen ja kiinteiden ilmentymien maailmaan, on paljon muutakin. Jos sinua kiinnostaa tuo asia näin paljon niin kannattaa lukea vaikka Eckhart Tollen - läsnäolon voima. Se voi avartaa jo paljon sitä, että emme ole vain mielemme ja kehomme. -ap 

Nuo ovat pelkkiä satuja vailla perusteita, joita ihmiset keksivät mielensä suojaksi, koska eivät kestä totuutta.

Vierailija
65/106 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Uskon sattumaan, uskoin siihen jo lapsena ja uskon edelleen. Ei elämässä ole sen kummempaa tarkotusta tai suunnitelmaa, vaan sattuma määrittelee elämää yhdessä omien ja muiden ihmisten valintojen ja olosuhteiden kanssa. Ei ole mitään oppimistehtäviä elämästä, tai miksi niitä sanotaan. Läheisten kuolemalla ei ole mitään tarkoitusta, menetin toisen vanhemmistani ja pienet sisarukseni Kaakkois-Aasian tsunamissa kun olin nuori, se että oltiin lomalla just silloin siellä oli ihan sattumaa.

Missä sattuma syntyy? On eri asia, mitkä näyttävät ihmisten näkökulmasta muuttujien runsauden takia sattumilta. Vaikka nopanheitto. Ei sitä ratkaise mikään metafyysinen "sattuma". Sen lopputulos on täysin vääjäämätön. Jos tismalleen samanlainen heitto suoritetaan samoissa oloissa uudelleen, niin tuloskin on sama. 

Vierailija
66/106 |

Pidän vastaukseni, tiedän että olen oikeassa koska minulla on yhteys omiin auttajiini ja he ovat opettaneet asioita ihan käytännön tasolla. Puhun siis ohjaamisesta ja ohjailustakin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/106 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan haluan uskoa ja uskon, että asioille on tarkoituksensa. -ap 

Mitä tarkoitusta oli sillä että mummoni kuoli äkillisesti melko nuorena aivoverenvuotoon? Tai vaikka sillä, että päiväkotikaverini kuoli kun olin lapsi?

Synnymme monta kertaa uudelleen. Jokaisesta tapahtumasta seuraa asioita, jotka ovat tärkeitä sielulle itselleen ja myös sielunsopimuksille, eli heille läheisille ihmisille, jotka elämässä ovat olleet mukana. -ap 

Eihän tuo vastaan kysymykseen, kysyttiin että mitä tarkoitusta näillä tapahtumilla oli, sinä vastaat että tapahtumasta seuraa asioita jotka on tärkeitä.

Niin, katso korkeammasta perspektiivistä. Erinäiset tapahtumat johtavat aina tilanteisiin, jotka jollain tasolla kehittävät meitä ihmisinä ja avaavat tietoisuutta. -ap 

Kerrotko vielä millä tavalla se että jokumlapsi on kuollut perhesurman uhrina kehittää tätä lasta ihmisenä tai hänen tietoisuutta?

Tietoisuus ei lakkaa olemasta kun kuolemme. Kehitämme itseämme ihmisinä taas seuraavassa elämässämme. -ap 

Tietoisuus on täsmälleen ja tasan aivojemme luomus. Itse asiassa se näkyy kuvauksissa sähkövirtana ja sitä on hyvin helppo manipuloida. Se lakkaa olemasta, kun aivot sammutetaan esimerkiksi nukutuksessa ja muuttuu koko elämän ajan sen mukaan, miten aivotoiminta muuttuu. Aivojen kuona-aineet tuovat esimerkiksi dementiaa ja alzheimerin tautia, jolloin tietoisuus hupenee murto-osaan terveistä aivoista.

Missäs kohtaa aivoja se sitten syntyy? Vastaapa siihen, niin saat Nobelin. Tietoisuus on eri asia kuin esimerkiksi ajattelutoiminta tai muisti.

Tutustu itse aiheeseen, yksi viesti ei riitä noin laajan asian käsittelyyn. Mihin tietoisuus menee nukutuksessa? Miksi se muuttuu aivojen muutosten mukana? Nuo ovat vasta alkeistason ongelmia teoriaasi, mutta silti ylitsepääsemättömiä.

Sinä sanoit tietoisuuden olevan selkeästi aivojen tuotosta. Luulisi olevan helppoa vastata selkeästi, missä kohtaa aivoja ja miten se tietoisuus syntyy. Nuo mainitsemasi ongelmat eivät ole mitenkään "ylitsepääsemättömiä", vaikka olettaisi aivojen toimivan vastaanottimena tietoisuudelle. Ja edelleenkin ajatustoiminta on eri asia kuin tietoisuus, kokemus olemassaolosta.

Vierailija
68/106 |

Juu pidä vain. Minua ei ole jumalat ikinä auttanut tai opettanut. Toiset ihmiset ja olosuhteet kyllä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/106 |

Ymmärrän miksi ajattelet noin. Itsekin ajattelisin jos en olisi kokenut niin paljon todeksi asioita, joita ei pitäisi tapahtua ihmismielen mielestä. Sen jälkeen en olekaan enää samaistunut niinkään mieleeni vaan pyrkinyt enemmän elämään tarkkailijan roolissa saaden johdatusta sielusta ja korkeammasta käsin. -ap 

Vierailija
70/106 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi näitä kitkeränkatkeria materialisteja täällä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/106 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Uskon sattumaan, uskoin siihen jo lapsena ja uskon edelleen. Ei elämässä ole sen kummempaa tarkotusta tai suunnitelmaa, vaan sattuma määrittelee elämää yhdessä omien ja muiden ihmisten valintojen ja olosuhteiden kanssa. Ei ole mitään oppimistehtäviä elämästä, tai miksi niitä sanotaan. Läheisten kuolemalla ei ole mitään tarkoitusta, menetin toisen vanhemmistani ja pienet sisarukseni Kaakkois-Aasian tsunamissa kun olin nuori, se että oltiin lomalla just silloin siellä oli ihan sattumaa.

Olen kyllä joskus kuullut tuota, että kaikella on tarkoitus, ja että se oli jumalan suunnitelma tai tahto, sanojana oli eräs sukulainen joka käsitääkseni on aika uskovainen. Itse mietin lähinnä, että miten joku voi ajatella noin, ehkä jotkut kokevat että näin on ollut jonkun heidän oman elämänsä asian kohdalla, ja sitten ajattelevat kaikilla olevan näin.

Vierailija
72/106 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskon sattumaan, uskoin siihen jo lapsena ja uskon edelleen. Ei elämässä ole sen kummempaa tarkotusta tai suunnitelmaa, vaan sattuma määrittelee elämää yhdessä omien ja muiden ihmisten valintojen ja olosuhteiden kanssa. Ei ole mitään oppimistehtäviä elämästä, tai miksi niitä sanotaan. Läheisten kuolemalla ei ole mitään tarkoitusta, menetin toisen vanhemmistani ja pienet sisarukseni Kaakkois-Aasian tsunamissa kun olin nuori, se että oltiin lomalla just silloin siellä oli ihan sattumaa.

Missä sattuma syntyy? On eri asia, mitkä näyttävät ihmisten näkökulmasta muuttujien runsauden takia sattumilta. Vaikka nopanheitto. Ei sitä ratkaise mikään metafyysinen "sattuma". Sen lopputulos on täysin vääjäämätön. Jos tismalleen samanlainen heitto suoritetaan samoissa oloissa uudelleen, niin tuloskin on sama. 

Sattuma on sitä, kun aikaisemmat tapahtumaketjut luovat olosuhteet, joissa jollekin asialle on rajallinen määrä vaihtoehtoja, kuinka se ketjua jatkaa ja jokin niistä toteutuu. Ei sen monimutkaisempaa. Erilaisilla tilanteissa vaihtoehtoja on enemmän ja toissa niitä ei ole, vaan jokin aikaisempi sattuma määrää, mitä tuleman pitää. Ei ole olemassa tarkoitusta.

On muuten sairas ajatuskin, että joku uskoessaan suostuu asettumaan sellaisen tahon puolelle, joka tahallaan aiheuttaa kaiken tämän kärsimyksen, joka maailmassa on. Maailma, jonka elämänmuodoista musertava enemmistö selviää elossa vain toisia elämänmuotoja ravinnoksi käyttäen, ja joka on täynnä sairauksia ja olosuhteiden luomaa tuskaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/106 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Voi näitä kitkeränkatkeria materialisteja täällä.

Kuka rahan tai omaisuuden perässä on juossut? O_O

Vierailija
74/106 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on ollut „rankka“ elämä ja tunnen ihmisiä joilla ollut vielä rankemmat elämät.

Itse koen, että mitään kaikkivaltiaan jumalan tyyppistä ratkaisua ei olemassa. Jos olisi niin ihmettelisin. Olisi meinaan sadistinen jumala.

Stephen Fry mukaan: kun menee sairaalan lasten syöpäosastolle niin tajuaa ettei rakastavaa jumalaa voi olla olemassa. Sorry vaan, ei voi 🤷🏽‍

Ehkä jumala onkin vain luonut meidät mutta ei ohjaile asiaa mitenkään. Meidän on tarkoitus luoda ns erilaisia jumalia jopa sotia niistä.

Kyllä se Jumala ohjaa ja ohjailee, hän on luotsannut jokaiselle omat auttajat. Elämässä tärkeintä ei ole uskoa Jumalaan vaan elämään.

Mitä jos hän onkin istuttanut ns tavallaan siemenen josta asiat evolvoituu ja laajenee. Mutta ei vaikuta millään tavalla katsoo vain hiljaa kehitystä ja muutoksia.

Pidän vastaukseni, tiedän että olen oikeassa koska minulla on yhteys omiin auttajiini ja he ovat opettaneet asioita ihan käytännön tasolla. Puhun siis ohjaamisesta ja ohjailustakin.

Juu pidä vain. Minua ei ole jumalat ikinä auttanut tai opettanut. Toiset ihmiset ja olosuhteet kyllä.

Minulla on nämä oppaat nyt olleet lisänä kun ihmiset eivät enää riittäneet opettajiksi. Nautihan sinäkin elämästäsi, se on tarkoitus.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/106 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Voi näitä kitkeränkatkeria materialisteja täällä.

Kitkeryyttä löytyy aina vain satujen selittäjiltä, kun heitä ei uskota. Kuten henkilöön menevällä viestilläsi todistit taas.

Vierailija
76/106 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä uskon vain pillun litinään, jota vonkaan useilta naisilta.

Vierailija
77/106 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on ollut „rankka“ elämä ja tunnen ihmisiä joilla ollut vielä rankemmat elämät.

Itse koen, että mitään kaikkivaltiaan jumalan tyyppistä ratkaisua ei olemassa. Jos olisi niin ihmettelisin. Olisi meinaan sadistinen jumala.

Stephen Fry mukaan: kun menee sairaalan lasten syöpäosastolle niin tajuaa ettei rakastavaa jumalaa voi olla olemassa. Sorry vaan, ei voi 🤷🏽‍

Ehkä jumala onkin vain luonut meidät mutta ei ohjaile asiaa mitenkään. Meidän on tarkoitus luoda ns erilaisia jumalia jopa sotia niistä.

Kyllä se Jumala ohjaa ja ohjailee, hän on luotsannut jokaiselle omat auttajat. Elämässä tärkeintä ei ole uskoa Jumalaan vaan elämään.

Mitä jos hän onkin istuttanut ns tavallaan siemenen josta asiat evolvoituu ja laajenee. Mutta ei vaikuta millään tavalla katsoo vain hiljaa kehitystä ja muutoksia.

Pidän vastaukseni, tiedän että olen oikeassa koska minulla on yhteys omiin auttajiini ja he ovat opettaneet asioita ihan käytännön tasolla. Puhun siis ohjaamisesta ja ohjailustakin.

Juu pidä vain. Minua ei ole jumalat ikinä auttanut tai opettanut. Toiset ihmiset ja olosuhteet kyllä.

Minulla on nämä oppaat nyt olleet lisänä kun ihmiset eivät enää riittäneet opettajiksi. Nautihan sinäkin elämästäsi, se on tarkoitus.

Juu. Yritän parhaani mukaan.

Kun ilo, suru ja viha häviää vain rauha jää.

Vierailija
78/106 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan haluan uskoa ja uskon, että asioille on tarkoituksensa. -ap 

Mitä tarkoitusta oli sillä että mummoni kuoli äkillisesti melko nuorena aivoverenvuotoon? Tai vaikka sillä, että päiväkotikaverini kuoli kun olin lapsi?

Synnymme monta kertaa uudelleen. Jokaisesta tapahtumasta seuraa asioita, jotka ovat tärkeitä sielulle itselleen ja myös sielunsopimuksille, eli heille läheisille ihmisille, jotka elämässä ovat olleet mukana. -ap 

Eihän tuo vastaan kysymykseen, kysyttiin että mitä tarkoitusta näillä tapahtumilla oli, sinä vastaat että tapahtumasta seuraa asioita jotka on tärkeitä.

Niin, katso korkeammasta perspektiivistä. Erinäiset tapahtumat johtavat aina tilanteisiin, jotka jollain tasolla kehittävät meitä ihmisinä ja avaavat tietoisuutta. -ap 

Kerrotko vielä millä tavalla se että jokumlapsi on kuollut perhesurman uhrina kehittää tätä lasta ihmisenä tai hänen tietoisuutta?

Tietoisuus ei lakkaa olemasta kun kuolemme. Kehitämme itseämme ihmisinä taas seuraavassa elämässämme. -ap 

Tietoisuus on täsmälleen ja tasan aivojemme luomus. Itse asiassa se näkyy kuvauksissa sähkövirtana ja sitä on hyvin helppo manipuloida. Se lakkaa olemasta, kun aivot sammutetaan esimerkiksi nukutuksessa ja muuttuu koko elämän ajan sen mukaan, miten aivotoiminta muuttuu. Aivojen kuona-aineet tuovat esimerkiksi dementiaa ja alzheimerin tautia, jolloin tietoisuus hupenee murto-osaan terveistä aivoista.

Missäs kohtaa aivoja se sitten syntyy? Vastaapa siihen, niin saat Nobelin. Tietoisuus on eri asia kuin esimerkiksi ajattelutoiminta tai muisti.

Tutustu itse aiheeseen, yksi viesti ei riitä noin laajan asian käsittelyyn. Mihin tietoisuus menee nukutuksessa? Miksi se muuttuu aivojen muutosten mukana? Nuo ovat vasta alkeistason ongelmia teoriaasi, mutta silti ylitsepääsemättömiä.

Sinä sanoit tietoisuuden olevan selkeästi aivojen tuotosta. Luulisi olevan helppoa vastata selkeästi, missä kohtaa aivoja ja miten se tietoisuus syntyy. Nuo mainitsemasi ongelmat eivät ole mitenkään "ylitsepääsemättömiä", vaikka olettaisi aivojen toimivan vastaanottimena tietoisuudelle. Ja edelleenkin ajatustoiminta on eri asia kuin tietoisuus, kokemus olemassaolosta.

Kuvitteletko, että alkaisin referoimaan sinulle tuhansia sivuja tutkimuksia? Lisäksi nuo ongelmat ovat täysin ylitsepääsemättömiä ja jos lähdet hakemaan teoriaa vastaanottamisista, silloin kokemuksemme olisi täysin ennaltamäärättyä ja emme voisi vaikuttaa millään tavalla mihinkään. Ja kas, kun tietoisuutemme reagoi ja toimii kaiken aikaa vain siihen, mihin aistimme suuntaamme.

Vierailija
79/106 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on ollut „rankka“ elämä ja tunnen ihmisiä joilla ollut vielä rankemmat elämät.

Itse koen, että mitään kaikkivaltiaan jumalan tyyppistä ratkaisua ei olemassa. Jos olisi niin ihmettelisin. Olisi meinaan sadistinen jumala.

Stephen Fry mukaan: kun menee sairaalan lasten syöpäosastolle niin tajuaa ettei rakastavaa jumalaa voi olla olemassa. Sorry vaan, ei voi 🤷🏽‍

Ehkä jumala onkin vain luonut meidät mutta ei ohjaile asiaa mitenkään. Meidän on tarkoitus luoda ns erilaisia jumalia jopa sotia niistä.

Kyllä se Jumala ohjaa ja ohjailee, hän on luotsannut jokaiselle omat auttajat. Elämässä tärkeintä ei ole uskoa Jumalaan vaan elämään.

Mitä jos hän onkin istuttanut ns tavallaan siemenen josta asiat evolvoituu ja laajenee. Mutta ei vaikuta millään tavalla katsoo vain hiljaa kehitystä ja muutoksia.

Pidän vastaukseni, tiedän että olen oikeassa koska minulla on yhteys omiin auttajiini ja he ovat opettaneet asioita ihan käytännön tasolla. Puhun siis ohjaamisesta ja ohjailustakin.

Sinäkö se täällä taas? Eipä ole yllätys, vähän erilaisella tarinalla lähdit kokeilemaan.

Vierailija
80/106 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minä uskon vain pillun litinään, jota vonkaan useilta naisilta.

Mutta saat kuulla sitä ainoastaan pornosivuilta. 🤭

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kahdeksan kolme