Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Onko räällä muita, joilla on ollut niin rankka elämä , että on siksi valinnut uskoa johonkin itseään suurempaan?

Vierailija
07.11.2026 |

Just esimerkiksi jo lapsuudesta saakka todella vaikeat kasvuolosuhteet, elämässä paljon hyväksikäyttöä kaikin eri tavoin, väkivaltaa, päihteitä, hyvin vahingollisia suhteita läpielämän, työssä hankaluuksia, itsensä löytämisessä, talousongelmia, paljon luopumista ihmissuhteista, rakkauselämä mennyt päin mäntyä tc, Kaikki tuo siis yhden elämän aikana. Itse olen vasta kolmekymppinen eikä ole ollut paljoakaan aikakausia, ettei olisi koeteltu ja olen kuitenkin todella empaattinen ja yrittänyt parhaani mutta en vain ole pärjännyt sitten oikein missään. 

No, mitä jää sitten jäljelle? Kun on käynyt niin synkkiä ajanjaksoja elämässä sen takia, että on niin pettynyt itseensä ja kaikkeen tapahtuneeseen, niin luovuttaa. Olisin halunnut lähteä kokonaan mutta ei päästetty. Minulle jäi ainoaksi vaihtoedoksi alkaa luottamaan ja kulkemaan ohjauksessa. Sen jälkeen onkin sitten kaikki muuttunut mutta ei tämä edellenkään helppoa ole. Aika yksinäinen polku edelleen. Mites muilla? 

Kommentit (106)

Vierailija
41/106 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mulla on ollut „rankka“ elämä ja tunnen ihmisiä joilla ollut vielä rankemmat elämät.

Itse koen, että mitään kaikkivaltiaan jumalan tyyppistä ratkaisua ei olemassa. Jos olisi niin ihmettelisin. Olisi meinaan sadistinen jumala.

Stephen Fry mukaan: kun menee sairaalan lasten syöpäosastolle niin tajuaa ettei rakastavaa jumalaa voi olla olemassa. Sorry vaan, ei voi 🤷🏽‍

Ehkä jumala onkin vain luonut meidät mutta ei ohjaile asiaa mitenkään. Meidän on tarkoitus luoda ns erilaisia jumalia jopa sotia niistä.

Vierailija
42/106 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä ollut niin rankka elämä että mikään turhanpäiväinen rukoilu ei toiminut ikinä. Opin olemaan uskomatta mihinkään ainakaan ns kirjoitettuun. Mahdollista on että jokin on. En rupea valehtelemaan itsellemi ja muille että tämä tai tuo on oikea jumala.

En minäkään hengellinen ole. -ap

Miksi valehtelet? Olet nimenomaan hengellinen omalla tavallasi, oikein oppikirjaesimerkki.

Ei sinun tarvisekaan minua uskoa enkä sitä myöskään pyydä. Aloitukseni tarkoitus oikeastaan oli se, että onko rankka elämä saanut muuttamaan elämänkatsomusta. Sillä tämä on minun perspektiivini. En loppuen lopuksi välitä siitä mitä mieltä muut asiasta ovat, sillä mitä väliä. Uskon siihen mitä koen omassa elämässäni. Jokainen näkökulma on kuitenkin olemassa ja se suotakoon. Tämä on kuitenkin auttanut minua eteenpäin. -ap 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/106 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ap on stalkkeri, älkää vastatko sille

Hyvä teoria🤔

Enpä vastaa. Ap Kerää ihmisten kärsimystarinoita?

Vierailija
44/106 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Nämä ovat sellaisia run**arin selityksiä. Keksitään teorioita, jotka ehkä kertojille itselleen tuntuvat uskottavilta, mutta fiksummat huomaavat heti sisäiset virheet, joiden vuoksi ei voi olla edes mahdollista. Samapa se tietysti on mihin uskoo, kunhan ei koeta huijata muita

Niin. Omat näkemykset on kaikilla. Itse saa päättää omat näkemykset ja päätyä niihin mitä ne on. Naikki me tässä elämässä opitaan hyvää tai pahaa. Asiat kehittyy joko hyvään tai huonompaan suuntaan.

Vierailija
45/106 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan haluan uskoa ja uskon, että asioille on tarkoituksensa. -ap 

Mitä tarkoitusta oli sillä että mummoni kuoli äkillisesti melko nuorena aivoverenvuotoon? Tai vaikka sillä, että päiväkotikaverini kuoli kun olin lapsi?

Synnymme monta kertaa uudelleen. Jokaisesta tapahtumasta seuraa asioita, jotka ovat tärkeitä sielulle itselleen ja myös sielunsopimuksille, eli heille läheisille ihmisille, jotka elämässä ovat olleet mukana. -ap 

Eihän tuo vastaan kysymykseen, kysyttiin että mitä tarkoitusta näillä tapahtumilla oli, sinä vastaat että tapahtumasta seuraa asioita jotka on tärkeitä.

Niin, katso korkeammasta perspektiivistä. Erinäiset tapahtumat johtavat aina tilanteisiin, jotka jollain tasolla kehittävät meitä ihmisinä ja avaavat tietoisuutta. -ap 

Kerrotko vielä millä tavalla se että jokumlapsi on kuollut perhesurman uhrina kehittää tätä lasta ihmisenä tai hänen tietoisuutta?

Tietoisuus ei lakkaa olemasta kun kuolemme. Kehitämme itseämme ihmisinä taas seuraavassa elämässämme. -ap 

Vierailija
46/106 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä ollut niin rankka elämä että mikään turhanpäiväinen rukoilu ei toiminut ikinä. Opin olemaan uskomatta mihinkään ainakaan ns kirjoitettuun. Mahdollista on että jokin on. En rupea valehtelemaan itsellemi ja muille että tämä tai tuo on oikea jumala.

En minäkään hengellinen ole. -ap

Miksi valehtelet? Olet nimenomaan hengellinen omalla tavallasi, oikein oppikirjaesimerkki.

Ei sinun tarvisekaan minua uskoa enkä sitä myöskään pyydä. Aloitukseni tarkoitus oikeastaan oli se, että onko rankka elämä saanut muuttamaan elämänkatsomusta. Sillä tämä on minun perspektiivini. En loppuen lopuksi välitä siitä mitä mieltä muut asiasta ovat, sillä mitä väliä. Uskon siihen mitä koen omassa elämässäni. Jokainen näkökulma on kuitenkin olemassa ja se suotakoon. Tämä on kuitenkin auttanut minua eteenpäin. -ap 

Valehtelet, ettet olisi hengellinen, vaikka selität nimenomaan olevasi nimenomaan hengellinen, oikein tarkimman määritelmän mukaan. Eli valehtelit.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/106 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan haluan uskoa ja uskon, että asioille on tarkoituksensa. -ap 

Mitä tarkoitusta oli sillä että mummoni kuoli äkillisesti melko nuorena aivoverenvuotoon? Tai vaikka sillä, että päiväkotikaverini kuoli kun olin lapsi?

Synnymme monta kertaa uudelleen. Jokaisesta tapahtumasta seuraa asioita, jotka ovat tärkeitä sielulle itselleen ja myös sielunsopimuksille, eli heille läheisille ihmisille, jotka elämässä ovat olleet mukana. -ap 

Eihän tuo vastaan kysymykseen, kysyttiin että mitä tarkoitusta näillä tapahtumilla oli, sinä vastaat että tapahtumasta seuraa asioita jotka on tärkeitä.

Niin, katso korkeammasta perspektiivistä. Erinäiset tapahtumat johtavat aina tilanteisiin, jotka jollain tasolla kehittävät meitä ihmisinä ja avaavat tietoisuutta. -ap 

Kerrotko vielä millä tavalla se että jokumlapsi on kuollut perhesurman uhrina kehittää tätä lasta ihmisenä tai hänen tietoisuutta?

Tietoisuus ei lakkaa olemasta kun kuolemme. Kehitämme itseämme ihmisinä taas seuraavassa elämässämme. -ap 

Ja millä tavalla tämä tapahtuma kehittää tätä lasta tai lapsen tietoisuutta sitten kuoleman jälkeen?

Vierailija
48/106 |

Tietoisuus on täsmälleen ja tasan aivojemme luomus. Itse asiassa se näkyy kuvauksissa sähkövirtana ja sitä on hyvin helppo manipuloida. Se lakkaa olemasta, kun aivot sammutetaan esimerkiksi nukutuksessa ja muuttuu koko elämän ajan sen mukaan, miten aivotoiminta muuttuu. Aivojen kuona-aineet tuovat esimerkiksi dementiaa ja alzheimerin tautia, jolloin tietoisuus hupenee murto-osaan terveistä aivoista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/106 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meinasin vastata mutta muistinkin että saattaa olla sosionomin aloitus.

Vierailija
50/106 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen tehnyt sen että heitin kaiken pois Jumalan etsimisen takia ja koen että Jumala osoitti olevansa olemassa

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/106 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan haluan uskoa ja uskon, että asioille on tarkoituksensa. -ap 

Mitä tarkoitusta oli sillä että mummoni kuoli äkillisesti melko nuorena aivoverenvuotoon? Tai vaikka sillä, että päiväkotikaverini kuoli kun olin lapsi?

Ei asioiden tarkoitus riipu sinun tunteistasi mitenkään. Jokainen tapahtuma käynnistää pitkän tapahtumaketjun, joka ei ole ihmisen hahmotettavissa. Kaiken, aivan kaiken, on pitänyt mennä juuri niinkuin meni, että esimerkiksi sinä olet siinä.

Vierailija
52/106 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sosionomit on kyllä s aatanasta. Keksikää parempia aloituksia?!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/106 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sosionomit on kyllä s aatanasta. Keksikää parempia aloituksia?!

Skippaa ja vaihda aihetta jos vihastuttaa?

Vierailija
54/106 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan haluan uskoa ja uskon, että asioille on tarkoituksensa. -ap 

Mitä tarkoitusta oli sillä että mummoni kuoli äkillisesti melko nuorena aivoverenvuotoon? Tai vaikka sillä, että päiväkotikaverini kuoli kun olin lapsi?

Synnymme monta kertaa uudelleen. Jokaisesta tapahtumasta seuraa asioita, jotka ovat tärkeitä sielulle itselleen ja myös sielunsopimuksille, eli heille läheisille ihmisille, jotka elämässä ovat olleet mukana. -ap 

Eihän tuo vastaan kysymykseen, kysyttiin että mitä tarkoitusta näillä tapahtumilla oli, sinä vastaat että tapahtumasta seuraa asioita jotka on tärkeitä.

Niin, katso korkeammasta perspektiivistä. Erinäiset tapahtumat johtavat aina tilanteisiin, jotka jollain tasolla kehittävät meitä ihmisinä ja avaavat tietoisuutta. -ap 

Kerrotko vielä millä tavalla se että jokumlapsi on kuollut perhesurman uhrina kehittää tätä lasta ihmisenä tai hänen tietoisuutta?

Tietoisuus ei lakkaa olemasta kun kuolemme. Kehitämme itseämme ihmisinä taas seuraavassa elämässämme. -ap 

Tietoisuus on täsmälleen ja tasan aivojemme luomus. Itse asiassa se näkyy kuvauksissa sähkövirtana ja sitä on hyvin helppo manipuloida. Se lakkaa olemasta, kun aivot sammutetaan esimerkiksi nukutuksessa ja muuttuu koko elämän ajan sen mukaan, miten aivotoiminta muuttuu. Aivojen kuona-aineet tuovat esimerkiksi dementiaa ja alzheimerin tautia, jolloin tietoisuus hupenee murto-osaan terveistä aivoista.

Missäs kohtaa aivoja se sitten syntyy? Vastaapa siihen, niin saat Nobelin. Tietoisuus on eri asia kuin esimerkiksi ajattelutoiminta tai muisti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/106 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan haluan uskoa ja uskon, että asioille on tarkoituksensa. -ap 

Mitä tarkoitusta oli sillä että mummoni kuoli äkillisesti melko nuorena aivoverenvuotoon? Tai vaikka sillä, että päiväkotikaverini kuoli kun olin lapsi?

Synnymme monta kertaa uudelleen. Jokaisesta tapahtumasta seuraa asioita, jotka ovat tärkeitä sielulle itselleen ja myös sielunsopimuksille, eli heille läheisille ihmisille, jotka elämässä ovat olleet mukana. -ap 

Eihän tuo vastaan kysymykseen, kysyttiin että mitä tarkoitusta näillä tapahtumilla oli, sinä vastaat että tapahtumasta seuraa asioita jotka on tärkeitä.

Niin, katso korkeammasta perspektiivistä. Erinäiset tapahtumat johtavat aina tilanteisiin, jotka jollain tasolla kehittävät meitä ihmisinä ja avaavat tietoisuutta. -ap 

Kerrotko vielä millä tavalla se että jokumlapsi on kuollut perhesurman uhrina kehittää tätä lasta ihmisenä tai hänen tietoisuutta?

Tietoisuus ei lakkaa olemasta kun kuolemme. Kehitämme itseämme ihmisinä taas seuraavassa elämässämme. -ap 

Ja millä tavalla tämä tapahtuma kehittää tätä lasta tai lapsen tietoisuutta sitten kuoleman jälkeen?

No se on todella surullista toki, että lapsia kuolee. Me emme kuitenkaan loppepeleissä ole ruumiimme emmekä mielemme vaikka väliaikaisesti tällainen kulkuväline meillä tässä elämässämme onkin. Tietoisuus jatkaa kyllä kulkuaan taas uusin sielunsopimuksin. Se ihminen oli väliaikainen olemassaolon muoto, joka menehtyi ikävä kyllä jo sen elämän alussa. Ei kannata samaistua liikaa tähän muotojen ja kiinteiden ilmentymien maailmaan, on paljon muutakin. Jos sinua kiinnostaa tuo asia näin paljon niin kannattaa lukea vaikka Eckhart Tollen - läsnäolon voima. Se voi avartaa jo paljon sitä, että emme ole vain mielemme ja kehomme. -ap 

Vierailija
56/106 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen tehnyt sen että heitin kaiken pois Jumalan etsimisen takia ja koen että Jumala osoitti olevansa olemassa

Asutko kaapu päällä munkki lupstarissa nyt?

Vierailija
57/106 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan haluan uskoa ja uskon, että asioille on tarkoituksensa. -ap 

Mitä tarkoitusta oli sillä että mummoni kuoli äkillisesti melko nuorena aivoverenvuotoon? Tai vaikka sillä, että päiväkotikaverini kuoli kun olin lapsi?

Ei asioiden tarkoitus riipu sinun tunteistasi mitenkään. Jokainen tapahtuma käynnistää pitkän tapahtumaketjun, joka ei ole ihmisen hahmotettavissa. Kaiken, aivan kaiken, on pitänyt mennä juuri niinkuin meni, että esimerkiksi sinä olet siinä.

Eikä sattumaketjulla ole tarkoitusta. Tottakai nykyhetki on kumulatiivinen seuraus menneestä, mutta ei se kerro tarkoituksesta. Muulla tavalla ei voisi olla kuin että taaksepäin on tapahtumaketju.

Vierailija
58/106 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Uskon sattumaan, uskoin siihen jo lapsena ja uskon edelleen. Ei elämässä ole sen kummempaa tarkotusta tai suunnitelmaa, vaan sattuma määrittelee elämää yhdessä omien ja muiden ihmisten valintojen ja olosuhteiden kanssa. Ei ole mitään oppimistehtäviä elämästä, tai miksi niitä sanotaan. Läheisten kuolemalla ei ole mitään tarkoitusta, menetin toisen vanhemmistani ja pienet sisarukseni Kaakkois-Aasian tsunamissa kun olin nuori, se että oltiin lomalla just silloin siellä oli ihan sattumaa.

Vierailija
59/106 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sen myötä kyllä, että on ollut rankka elämä ja asiat ovat menneet monella tavalla "pieleen", mutta silti nautin elämästäni. Se on ihan näkökulmasta kiinni ja siitä, mikä on se "itse", johon identifioituu. Rankat kokemukset myös monesti opettavat hyviä asioita ja kiitollisuutta.

Alapeukuttajien mielestä rankassa elämässä ei ilmeisesti missään nimessä saa olla onnellinen, tai ankkuroida elämää johonkin omaa egoa syvempään.

Vierailija
60/106 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen tehnyt sen että heitin kaiken pois Jumalan etsimisen takia ja koen että Jumala osoitti olevansa olemassa

Mikä niistä jumalista vai keksitkö oman?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi yhdeksän kaksi