Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Onko räällä muita, joilla on ollut niin rankka elämä , että on siksi valinnut uskoa johonkin itseään suurempaan?

Vierailija
07.11.2026 |

Just esimerkiksi jo lapsuudesta saakka todella vaikeat kasvuolosuhteet, elämässä paljon hyväksikäyttöä kaikin eri tavoin, väkivaltaa, päihteitä, hyvin vahingollisia suhteita läpielämän, työssä hankaluuksia, itsensä löytämisessä, talousongelmia, paljon luopumista ihmissuhteista, rakkauselämä mennyt päin mäntyä tc, Kaikki tuo siis yhden elämän aikana. Itse olen vasta kolmekymppinen eikä ole ollut paljoakaan aikakausia, ettei olisi koeteltu ja olen kuitenkin todella empaattinen ja yrittänyt parhaani mutta en vain ole pärjännyt sitten oikein missään. 

No, mitä jää sitten jäljelle? Kun on käynyt niin synkkiä ajanjaksoja elämässä sen takia, että on niin pettynyt itseensä ja kaikkeen tapahtuneeseen, niin luovuttaa. Olisin halunnut lähteä kokonaan mutta ei päästetty. Minulle jäi ainoaksi vaihtoedoksi alkaa luottamaan ja kulkemaan ohjauksessa. Sen jälkeen onkin sitten kaikki muuttunut mutta ei tämä edellenkään helppoa ole. Aika yksinäinen polku edelleen. Mites muilla? 

Kommentit (63)

Vierailija
21/63 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itsellä ollut niin rankka elämä että mikään turhanpäiväinen rukoilu ei toiminut ikinä. Opin olemaan uskomatta mihinkään ainakaan ns kirjoitettuun. Mahdollista on että jokin on. En rupea valehtelemaan itsellemi ja muille että tämä tai tuo on oikea jumala.

Vierailija
22/63 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan haluan uskoa ja uskon, että asioille on tarkoituksensa. -ap 

Mitä tarkoitusta oli sillä että mummoni kuoli äkillisesti melko nuorena aivoverenvuotoon? Tai vaikka sillä, että päiväkotikaverini kuoli kun olin lapsi?

Synnymme monta kertaa uudelleen. Jokaisesta tapahtumasta seuraa asioita, jotka ovat tärkeitä sielulle itselleen ja myös sielunsopimuksille, eli heille läheisille ihmisille, jotka elämässä ovat olleet mukana. -ap 

Millä tavalla esimerkiksi tuolle päiväkotikaverilleni oli tärkeää joutua perhesurman uhriksi?

No se on ollut koko ihmisyyden evoluution ja sieluntason kannalta todella tärkeää, että me teemme toisillemme tällaisia pahoja asioita. Seuraavassa elämässä teemme jo parempia valintoja kun olemme hieman enemmön tietoisempia siinä mitä teemme ja miten elämme. Niinhän se on mennyt aikakausien edetessä koko ajan eteenpäin ihmisyydessä. Ihmiset kivikaudelta alkaen on tehnyt kaikenlaista "pahaa" ja niin olemme alkaneet askel askeleelta heräämään ja menemään eteenpäin. Valitettavasti siinä on todella paljon vielä tekemistä koska karmaa on paljon sekä mielen oikkuja. Ihmisyys itsessään on valtava oppiläksy sielulle ja tämä paikka on aika hyvä vaikkakin haastava harjoittelualusta korkeammille ulottuvuuksille. Tässä on kaikenlaisia eri tasoja, näkökulmia ja mietteitä. Kuitenkin olemme paljon muutakin kuin vain se yksi ja ainoa fyysinen ihmisolento. -ap 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/63 |

En minäkään hengellinen ole. -ap

Vierailija
24/63 |

Kirjoitus tavasta päätellen. Varmaan enempi ajattelet taolaisesti tai budhistilaisesti? Arvaus vain.

Vierailija
25/63 |

Eihän tuo vastaan kysymykseen, kysyttiin että mitä tarkoitusta näillä tapahtumilla oli, sinä vastaat että tapahtumasta seuraa asioita jotka on tärkeitä.

Vierailija
26/63 |

Palat loksahtelevat paikalleen kun tarpeeksi tarkkailee kuuntelee oppii ja meditoi. Näkee. Huomaa että jotkin asiat oli tarkoitus tapahtua että oppii ja asiat menee niinkuin pitää isommassa kaavassa ei vain omassa. Vaikka hankalia asioita tapahtuu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/63 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan haluan uskoa ja uskon, että asioille on tarkoituksensa. -ap 

Mitä tarkoitusta oli sillä että mummoni kuoli äkillisesti melko nuorena aivoverenvuotoon? Tai vaikka sillä, että päiväkotikaverini kuoli kun olin lapsi?

Synnymme monta kertaa uudelleen. Jokaisesta tapahtumasta seuraa asioita, jotka ovat tärkeitä sielulle itselleen ja myös sielunsopimuksille, eli heille läheisille ihmisille, jotka elämässä ovat olleet mukana. -ap 

Millä tavalla esimerkiksi tuolle päiväkotikaverilleni oli tärkeää joutua perhesurman uhriksi?

No se on ollut koko ihmisyyden evoluution ja sieluntason kannalta todella tärkeää, että me teemme toisillemme tällaisia pahoja asioita. Seuraavassa elämässä teemme jo parempia valintoja kun olemme hieman enemmön tietoisempia siinä mitä teemme ja miten elämme. Niinhän se on mennyt aikakausien edetessä koko ajan eteenpäin ihmisyydessä. Ihmiset kivikaudelta alkaen on tehnyt kaikenlaista "pahaa" ja niin olemme alkaneet askel askeleelta heräämään ja menemään eteenpäin. Valitettavasti siinä on todella paljon vielä tekemistä koska karmaa on paljon sekä mielen oikkuja. Ihmisyys itsessään on valtava oppiläksy sielulle ja tämä paikka on aika hyvä vaikkakin haastava harjoittelualusta korkeammille ulottuvuuksille. Tässä on kaikenlaisia eri tasoja, näkökulmia ja mietteitä. Kuitenkin olemme paljon muutakin kuin vain se yksi ja ainoa fyysinen ihmisolento. -ap 

Tuohan koskee tämän päiväkotikaverin vanhempaa ja hänen valintoja, ei päiväkotikaveria itseään. Hän ei valinnut sitä miten kuoli.

Vierailija
28/63 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan haluan uskoa ja uskon, että asioille on tarkoituksensa. -ap 

Mitä tarkoitusta oli sillä että mummoni kuoli äkillisesti melko nuorena aivoverenvuotoon? Tai vaikka sillä, että päiväkotikaverini kuoli kun olin lapsi?

Synnymme monta kertaa uudelleen. Jokaisesta tapahtumasta seuraa asioita, jotka ovat tärkeitä sielulle itselleen ja myös sielunsopimuksille, eli heille läheisille ihmisille, jotka elämässä ovat olleet mukana. -ap 

Eihän tuo vastaan kysymykseen, kysyttiin että mitä tarkoitusta näillä tapahtumilla oli, sinä vastaat että tapahtumasta seuraa asioita jotka on tärkeitä.

Sinun kysymykset on sellaisia mihin ainoastaan sinä voit löytää vastauksen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/63 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei aloittaja, olen ottanut tavakseni suositella kaikkien vaikean lapsuuden eläneillä Youtube-kanavaa Crappy childhood fairy, jos vain osaat englantia. Siellä on paljon hyvää sisältöä siihen, miten käännetään elämän suuntaa.

Vierailija
30/63 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Psyyke luo kaikenlaisia hölmöyksiä suojakseen, eikä suostu näkemään sitä, että ihan täyttä höpöä se on. Vähäinen koulutus ja/tai ymmärrys monesta asiasta mahdollistaa moiset kokemukset, kun on täysin itseensä keskittynyt, eikä huomaa tai ole edes kiinnostunut, mitä ympärillä tapahtuu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/63 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan haluan uskoa ja uskon, että asioille on tarkoituksensa. -ap 

Mitä tarkoitusta oli sillä että mummoni kuoli äkillisesti melko nuorena aivoverenvuotoon? Tai vaikka sillä, että päiväkotikaverini kuoli kun olin lapsi?

Synnymme monta kertaa uudelleen. Jokaisesta tapahtumasta seuraa asioita, jotka ovat tärkeitä sielulle itselleen ja myös sielunsopimuksille, eli heille läheisille ihmisille, jotka elämässä ovat olleet mukana. -ap 

Eihän tuo vastaan kysymykseen, kysyttiin että mitä tarkoitusta näillä tapahtumilla oli, sinä vastaat että tapahtumasta seuraa asioita jotka on tärkeitä.

Niin, katso korkeammasta perspektiivistä. Erinäiset tapahtumat johtavat aina tilanteisiin, jotka jollain tasolla kehittävät meitä ihmisinä ja avaavat tietoisuutta. -ap 

Vierailija
32/63 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä ollut niin rankka elämä että mikään turhanpäiväinen rukoilu ei toiminut ikinä. Opin olemaan uskomatta mihinkään ainakaan ns kirjoitettuun. Mahdollista on että jokin on. En rupea valehtelemaan itsellemi ja muille että tämä tai tuo on oikea jumala.

En minäkään hengellinen ole. -ap

Miksi valehtelet? Olet nimenomaan hengellinen omalla tavallasi, oikein oppikirjaesimerkki.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/63 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan haluan uskoa ja uskon, että asioille on tarkoituksensa. -ap 

Mitä tarkoitusta oli sillä että mummoni kuoli äkillisesti melko nuorena aivoverenvuotoon? Tai vaikka sillä, että päiväkotikaverini kuoli kun olin lapsi?

Synnymme monta kertaa uudelleen. Jokaisesta tapahtumasta seuraa asioita, jotka ovat tärkeitä sielulle itselleen ja myös sielunsopimuksille, eli heille läheisille ihmisille, jotka elämässä ovat olleet mukana. -ap 

Eihän tuo vastaan kysymykseen, kysyttiin että mitä tarkoitusta näillä tapahtumilla oli, sinä vastaat että tapahtumasta seuraa asioita jotka on tärkeitä.

Sinun kysymykset on sellaisia mihin ainoastaan sinä voit löytää vastauksen.

Tuskin, ihmettelen vaan kun hän väitti että asioille on tarkoituksensa, mutta sitten kun kysyttiin että mikä tarkoitus esimerkiksi näillä asioilla oli niin ei vastausta sitten ollutkaan. 

Vierailija
34/63 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan haluan uskoa ja uskon, että asioille on tarkoituksensa. -ap 

Mitä tarkoitusta oli sillä että mummoni kuoli äkillisesti melko nuorena aivoverenvuotoon? Tai vaikka sillä, että päiväkotikaverini kuoli kun olin lapsi?

Synnymme monta kertaa uudelleen. Jokaisesta tapahtumasta seuraa asioita, jotka ovat tärkeitä sielulle itselleen ja myös sielunsopimuksille, eli heille läheisille ihmisille, jotka elämässä ovat olleet mukana. -ap 

Millä tavalla esimerkiksi tuolle päiväkotikaverilleni oli tärkeää joutua perhesurman uhriksi?

No se on ollut koko ihmisyyden evoluution ja sieluntason kannalta todella tärkeää, että me teemme toisillemme tällaisia pahoja asioita. Seuraavassa elämässä teemme jo parempia valintoja kun olemme hieman enemmön tietoisempia siinä mitä teemme ja miten elämme. Niinhän se on mennyt aikakausien edetessä koko ajan eteenpäin ihmisyydessä. Ihmiset kivikaudelta alkaen on tehnyt kaikenlaista "pahaa" ja niin olemme alkaneet askel askeleelta heräämään ja menemään eteenpäin. Valitettavasti siinä on todella paljon vielä tekemistä koska karmaa on paljon sekä mielen oikkuja. Ihmisyys itsessään on valtava oppiläksy sielulle ja tämä paikka on aika hyvä vaikkakin haastava harjoittelualusta korkeammille ulottuvuuksille. Tässä on kaikenlaisia eri tasoja, näkökulmia ja mietteitä. Kuitenkin olemme paljon muutakin kuin vain se yksi ja ainoa fyysinen ihmisolento. -ap 

Tuohan koskee tämän päiväkotikaverin vanhempaa ja hänen valintoja, ei päiväkotikaveria itseään. Hän ei valinnut sitä miten kuoli.

Heillä oli sielunsopimus. Tiedä vaikka edellisessä elämässä roolit olisivat olleet toisinpäin. -ap 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/63 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap on stalkkeri, älkää vastatko sille

Vierailija
36/63 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan haluan uskoa ja uskon, että asioille on tarkoituksensa. -ap 

Mitä tarkoitusta oli sillä että mummoni kuoli äkillisesti melko nuorena aivoverenvuotoon? Tai vaikka sillä, että päiväkotikaverini kuoli kun olin lapsi?

Synnymme monta kertaa uudelleen. Jokaisesta tapahtumasta seuraa asioita, jotka ovat tärkeitä sielulle itselleen ja myös sielunsopimuksille, eli heille läheisille ihmisille, jotka elämässä ovat olleet mukana. -ap 

Eihän tuo vastaan kysymykseen, kysyttiin että mitä tarkoitusta näillä tapahtumilla oli, sinä vastaat että tapahtumasta seuraa asioita jotka on tärkeitä.

Niin, katso korkeammasta perspektiivistä. Erinäiset tapahtumat johtavat aina tilanteisiin, jotka jollain tasolla kehittävät meitä ihmisinä ja avaavat tietoisuutta. -ap 

Kerrotko vielä millä tavalla se että jokumlapsi on kuollut perhesurman uhrina kehittää tätä lasta ihmisenä tai hänen tietoisuutta?

Vierailija
37/63 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan haluan uskoa ja uskon, että asioille on tarkoituksensa. -ap 

Mitä tarkoitusta oli sillä että mummoni kuoli äkillisesti melko nuorena aivoverenvuotoon? Tai vaikka sillä, että päiväkotikaverini kuoli kun olin lapsi?

Synnymme monta kertaa uudelleen. Jokaisesta tapahtumasta seuraa asioita, jotka ovat tärkeitä sielulle itselleen ja myös sielunsopimuksille, eli heille läheisille ihmisille, jotka elämässä ovat olleet mukana. -ap 

Eihän tuo vastaan kysymykseen, kysyttiin että mitä tarkoitusta näillä tapahtumilla oli, sinä vastaat että tapahtumasta seuraa asioita jotka on tärkeitä.

Sinun kysymykset on sellaisia mihin ainoastaan sinä voit löytää vastauksen.

Tuskin, ihmettelen vaan kun hän väitti että asioille on tarkoituksensa, mutta sitten kun kysyttiin että mikä tarkoitus esimerkiksi näillä asioilla oli niin ei vastausta sitten ollutkaan. 

Ihmisten kuolemassa voi oppia itsestään esim. Ystävistä ja ympäristöstä miten ihmiset reagoi. Miten itse reagoi. Mihin ihmiset päätyy ehkä vasta vuosien päästä tapahtuneesta. Voi oppia itsestä ja muista.

Vierailija
38/63 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla on ollut „rankka“ elämä ja tunnen ihmisiä joilla ollut vielä rankemmat elämät.

Itse koen, että mitään kaikkivaltiaan jumalan tyyppistä ratkaisua ei olemassa. Jos olisi niin ihmettelisin. Olisi meinaan sadistinen jumala.

Stephen Fry mukaan: kun menee sairaalan lasten syöpäosastolle niin tajuaa ettei rakastavaa jumalaa voi olla olemassa. Sorry vaan, ei voi 🤷🏽‍

Vierailija
39/63 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan haluan uskoa ja uskon, että asioille on tarkoituksensa. -ap 

Mitä tarkoitusta oli sillä että mummoni kuoli äkillisesti melko nuorena aivoverenvuotoon? Tai vaikka sillä, että päiväkotikaverini kuoli kun olin lapsi?

Synnymme monta kertaa uudelleen. Jokaisesta tapahtumasta seuraa asioita, jotka ovat tärkeitä sielulle itselleen ja myös sielunsopimuksille, eli heille läheisille ihmisille, jotka elämässä ovat olleet mukana. -ap 

Eihän tuo vastaan kysymykseen, kysyttiin että mitä tarkoitusta näillä tapahtumilla oli, sinä vastaat että tapahtumasta seuraa asioita jotka on tärkeitä.

Niin, katso korkeammasta perspektiivistä. Erinäiset tapahtumat johtavat aina tilanteisiin, jotka jollain tasolla kehittävät meitä ihmisinä ja avaavat tietoisuutta. -ap 

Kerrotko vielä millä tavalla se että jokumlapsi on kuollut perhesurman uhrina kehittää tätä lasta ihmisenä tai hänen tietoisuutta?

Kärsimys ja tuska ei kehitä. Ei siitä ole hyötyä, vaan haittaa. Kärsimys saa vain kärsimään ja tuntemaan tuskaa.

Vierailija
40/63 |
07.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nämä ovat sellaisia run**arin selityksiä. Keksitään teorioita, jotka ehkä kertojille itselleen tuntuvat uskottavilta, mutta fiksummat huomaavat heti sisäiset virheet, joiden vuoksi ei voi olla edes mahdollista. Samapa se tietysti on mihin uskoo, kunhan ei koeta huijata muita

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi neljä kahdeksan