Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

"Avustuksia saavat haluaisivat mieluummin lahjakortteja" - ihan todellako meno on tällaista?

Vierailija
01.11.2026 |

Työskentelen eräässä suuhygieniaan liittyvässä firmassa. Meiltä järjestyy lahjoituksena noin kolmellekymmenelle kotitaloudelle suuhygieniatarvikkeita (hammasharjoja, hammastahnoja, hammaslankaa). Olin asiasta yhteydessä erääseen paikalliseen auttamistahoon, joka järjestää joulukeräystä. Heidän verkkosivuillaan lukee, että ottavat lahjoitettavaksi elintarvikkeita ja hygieniatuotteita. Olen uutisista lukenut, että vähävaraisten perheiden määrä on kasvanut ja ihan arkisista asioista on joillakin huutava pula. Ajattelin siis lahjoituksen tulevan tarpeeseen. 

Kun otin auttamistahoon yhteyttä, kerroin lahjoituksesta ja kysyin, milloin voisin toimittaa tavarat. Sain aivan erilaisen reaktion, kuin olisin odottanut. Kiittämisen sijaan totesivat, että avustuksia saavat haluaisivat mieluummin lahjakortteja, joilla voivat itse valita, mitä ostavat. 

Anteeksi nyt vaan, mutta mitä hemmettiä? Jos ihmisillä on huutava pula ruoasta, hygieniatarvikkeista ja muusta sellaisesta, miksi ne eivät suoraan kelpaa? Miksi pitäisi olla ruokakaupan lahjakortti? Menee yli oman ymmärryksen, miksi suorat tavaralahjoitukset eivät kävisi.

Kommentit (1090)

Vierailija
1061/1090 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noista keräyksistä on tullut ihmisten roskakoreja. Niihin viedään kaikki krääsä kun ei haluta maksaa jätehuoltoa. 

Uudet pakasta vedetyt hammasharjat, -tahnat ja -langat ei kyllä minun silmissäni ole mitään roskaa, vaan käyttökelpoista ja tarpeellista päivittäistavaraa joita 99% ihmisistä ostaisi muutenkin kaupasta. Omituinen asenne että sellaisia tuotteita pidetään roskana ja vain riihikuiva käteinen kelpaisi arvon köyhälle.

Kyllä se on roskaa silloin kun järjestö ei sitä hyödynnä siinä mihin sitä yritetään työntää. Harva järjestö laittaisi sinne joulupakettiin mainostahnaa ja se on tosi ok. Ei äitiyspakkauksessakaan ole verkkosukkahousuja vaikka ne olisi osalle ihan käyttiksiä. 

Äitiyspakkauksen kamat ostetaan rahalla ja taitaapa sielläkin hammasharja olla, oli  ainakin ennen. En mäkään sitä liukkaria käyttänyt, heitettiin pois kun oli jonkin vuoden kaapissa lojunut, enkä soittanut asiasta iltalehteen. 

Jos se kasattaisiin lahjoituksista, niin siellä olis ihan eri tavarat.

No niin varmasti, mutta kyllä ne kaikii littyy siihen pakettiin. Eikö? Joulupaketti vähävaraiselle ei nyt vain ole oikea paikka hammasharjalle. 

Haluat siis tonttulakin. Sehän on jouluinen ja tarpeellinen joulun jälkeenkin 

Mahdat olla rattoisaa seuraa bileissä ja illanvietoissa. 

Tonttulakki nyt varmaan sitten sopii paremmin siihen köyhän joulupakettiin, kuin hammashoitovälineet  

Tonttulakkeja siis 

Vierailija
1062/1090 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä niin isosti! Hammaskeijut voivat tietenkin jalkautua sinne köyhien luokse ja jakaa niitä näytteitään ihan itse. Mutta sehän olisi hyväntekeväisyyttä eikä siitä hyötyisi ollenkaan itse. 

Miten se teksti edes estäisi käyttämästä sitä harjaa? Sinulleko käy vain vaaleanpuna-keltaraidallinen ennen kuin arvon köyhän hampaat puhdistuu kunnolla? Ja miksi sen firman pitäisi ennemmin jakaa tuotteitaan itse kun kerran on olemassa yhdistys jolla on jo jakokanavat valmiina sille että köyhät saavat hygieniatarvikkeita? 

Joulukeräys, se kertoo sulle vastauksen pohdintaasi. 

Juurikin näin. Olin opiskelujen aikaan osa-aikatyössä melko suuressa kosmetiikkafirmassa ja oli siellä näitä, jotka ajattelivat, että ne vanhaksi menevät näytteet olisi hyvä dumpata johonkin ikäänkuin hyväntekeväisyytenä. Onneksi kuitenkin järkiporukkaa oli enemmän ja me järjestettiin itse tempauksia, joista sai rasvoja yms. mukaansa. Markkinointia ei saa sotkea hyväntekeväisyydeksi. 

Koittakaa nyt jo päättää. Kun täällä jo aiemmin on kielletty että hyvätuloiset eivät missään nimessä saa ottaa hammaslääkärin ilmaisia hammastahnanäytteitä vaan ne pitää jättää enemmän tarvitseville, niin miten noita kosmetiikkanäytteitä nyt yhtäkkiä ei saakaan jakaa köyhille vaan ne täytyy levitellä näytteinä kaikille? Vähentääkö se mainos jotenkin sen tuotteen käyttöarvoa köyhälle? 

Saa jakaa köyhille, mutta ei avustuspakettina. 

Jos sen jakaa köyhille, niin mikäpä muu se olisi kuin avustuspaketti :DD

Senkus teet oman avustuspakettisi. Sä nyt vaan et voi sitä laittaa toisen jaettavaksi. Etkö todella ymmärrä eroa? 

Apn firmakin voi ihan hyvin jakaa köyhille tuotteensa niin, että sille vastaanottajalle on selvää, että tämä firma lahjoittaa hänelle tuotteita. Jos sen haluaa tehdä avustusfirman kautta, on sen avustusfirman tehtävä diili yrityksen kanssa ja painettava siihen pakettiin sponsored by-lappu jne. Lähtisitkö itse hommaan? 

Mikä on sun ongelmasi?

Köyhät ostaa kaupasta ihan samoja merkkituotteita kuin kaikki muutkin, mutta valitsee pakosta halvimman mahdollisen tai jättää kokonaan ostamatta. Köyhälle, mikään tuote ei ole liian halpa ja vielä vähemmän ilmainen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1063/1090 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No varmaan logistiikka maksaa sen verran, että lahjakortti on parempi myös toimijan kautta. Ei vähävaraiset ole mitään lemmikkejä, joilla häntä alkaa heilua kun saavat ylijäämäkamaa.

Sitten voi olla ilman jos on varaa nirsoilla.

Vierailija
1064/1090 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset tarvitsevat muutakin kuin pelkkää hammastahnaa.

Jokainen tietää paremmin itse, millaisen tahnan ja harjan tarvitsee.

Vierailija
1065/1090 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kun halvin hammasharja maksaa 0,50 eur ja iso hammastahna euron. Silloin kun ihmisellä on oikeasti pulaa vähän kaikesta, ei häntä oikeasti auta yhtään, jos hän saa ilmaiseksi vähän kalliimman hammasharjan ja jonkun erikoishammastahnan, mutta joutuu silti miettimään, miten raha riittää ruokaan.

Mutta jos hän saa hammashoitotuotteet ja viikon sapuskat ruoka-avun kassissa, niin kyllä se on iso apu ja säästö. 

Jos minä normaalituloisena saan 50 sentin hammasharjan ja  euron hammastahnan, minulle jää puolitoista euroa muuhun käyttöön. Miksi köyhälle ei käy samoin? 1,50 € riittää lähikaupassani kahteen jäähdytettyyn grillikanankoipeen tai kolmeen kiloon perunoita, tai moneen muuhun asiaan, mikä vain miellyttää. Miksei kelpaa?

Miten tämä köyhä muuttaa sen hammastahnan siinä hetkessä euroksi ja 50 sentiksi ja ostaa sillä ruokaa? Se säästö tapahtuu vasta siinä vaiheessa kun edellinen hammastahna loppuu eikä tarvitse ostaa uutta. Sinne asti jos odottaa perunakilojen syömistä, niin ei varmaan tarvitse enää huolehtia mistään.

Mitä ruokaa sillä 1,50 eurolla, näillä nykyhinnoilla, ostetaan? Kuka sen hammasharjan ja tahnan ostaisi juuri nyt, kun tarve on polttaviin? Illalla on taas nälkä ja seuraavat hyffet, vtun pienet vieläpä, tulee sitten kuukauden päästä. On siinä saatana olemista.

Vierailija
1066/1090 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä niin isosti! Hammaskeijut voivat tietenkin jalkautua sinne köyhien luokse ja jakaa niitä näytteitään ihan itse. Mutta sehän olisi hyväntekeväisyyttä eikä siitä hyötyisi ollenkaan itse. 

Miten se teksti edes estäisi käyttämästä sitä harjaa? Sinulleko käy vain vaaleanpuna-keltaraidallinen ennen kuin arvon köyhän hampaat puhdistuu kunnolla? Ja miksi sen firman pitäisi ennemmin jakaa tuotteitaan itse kun kerran on olemassa yhdistys jolla on jo jakokanavat valmiina sille että köyhät saavat hygieniatarvikkeita? 

Joulukeräys, se kertoo sulle vastauksen pohdintaasi. 

Juurikin näin. Olin opiskelujen aikaan osa-aikatyössä melko suuressa kosmetiikkafirmassa ja oli siellä näitä, jotka ajattelivat, että ne vanhaksi menevät näytteet olisi hyvä dumpata johonkin ikäänkuin hyväntekeväisyytenä. Onneksi kuitenkin järkiporukkaa oli enemmän ja me järjestettiin itse tempauksia, joista sai rasvoja yms. mukaansa. Markkinointia ei saa sotkea hyväntekeväisyydeksi. 

Koittakaa nyt jo päättää. Kun täällä jo aiemmin on kielletty että hyvätuloiset eivät missään nimessä saa ottaa hammaslääkärin ilmaisia hammastahnanäytteitä vaan ne pitää jättää enemmän tarvitseville, niin miten noita kosmetiikkanäytteitä nyt yhtäkkiä ei saakaan jakaa köyhille vaan ne täytyy levitellä näytteinä kaikille? Vähentääkö se mainos jotenkin sen tuotteen käyttöarvoa köyhälle? 

Saa jakaa köyhille, mutta ei avustuspakettina. 

Jos sen jakaa köyhille, niin mikäpä muu se olisi kuin avustuspaketti :DD

Senkus teet oman avustuspakettisi. Sä nyt vaan et voi sitä laittaa toisen jaettavaksi. Etkö todella ymmärrä eroa? 

Apn firmakin voi ihan hyvin jakaa köyhille tuotteensa niin, että sille vastaanottajalle on selvää, että tämä firma lahjoittaa hänelle tuotteita. Jos sen haluaa tehdä avustusfirman kautta, on sen avustusfirman tehtävä diili yrityksen kanssa ja painettava siihen pakettiin sponsored by-lappu jne. Lähtisitkö itse hommaan? 

Mikä on sun ongelmasi?

Köyhät ostaa kaupasta ihan samoja merkkituotteita kuin kaikki muutkin, mutta valitsee pakosta halvimman mahdollisen tai jättää kokonaan ostamatta. Köyhälle, mikään tuote ei ole liian halpa ja vielä vähemmän ilmainen.

Tämä on ihan totta, mutta todella harva sitä täällä ymmärtää. Pahvia päässä kun on liian monella.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1067/1090 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Brother Chritsmaskin tarvii avustuksia kevään vaalien jälkeen.

Kuten niin moni muukin Persu.

Vierailija
1068/1090 |

Saatoin keksiä, mistä varvas puristaa. Saattaahan henkilöllä itsellään olla oma lehmä ojassa - kerätään rahaa ja lahjoitetaan hyvällä myyntivoitolla niitä omia myyntituotteita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1069/1090 |

Mikä ihmeen ero siinä on? Lopputulos on se, että köyhä saa jotain tarvitsemaansa eikä sitten joudu sitä itse maksamaan. Mitä väliä millä nimellä hän sen avun saa?

Etiikka, käytännöllisyys ja kunnioitus. Tuttuja sanoja? 

Kyllä. Mielestäni on eettisempää jakaa ylimääräisiä hygieniatuotteita köyhille kuin heittää ne roskiin. Mielestäni on käytännöllisempää käyttää avustusorganisaation olemassaolevaa jakelukanavaa sille että ne tuotteet löytävät tiensä eniten niitä tarvitseville. Mielestäni on myös kunnioittavampaa että ne tuotteet jaetaan osana muuta tuotepakettia sen sijaan että kuviteltaisiin sen köyhän olevan onnellinen tästä yhdestä hammasharjasta joita tönötän täällä keskellä katua tyrkkimässä mielestäni köyhän näköisille ihmisille. 

Mutta ei se että sun mielestä on kätevämpää avustusjärjestön kautta jakaa, poista sitä tosiasiaa että se avustusjärjestö ei ole sun markkinointikanavasi. 

Jos se köyhä tarvitsee hammastahnaa, niin onko hänelle oikeasti jotain väliä että ojentaako sen purtilon avustusjärjestön vai hygieniayrityksen työntekijä? Miksi ihmeessä? Miksi toinen tekee siitä jotenkin käyttökelvotonta sille köyhälle?

Vierailija
1070/1090 |

Kerätään ja sitten päästään eduskuntaan hillotolpalle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1071/1090 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap vastaa itse tekstissään omaan kysymykseensä: "avustuksia saavat haluaisivat mieluummin lahjakortteja, joilla voivat itse valita, mitä ostavat". Mutta ilmeisesti ei ymmärrä lukemaansa tai saamaansa vastausta. 

Kun pääsee itse valitsemaan tarvitsemansa, se menee käyttöön. Jos joku muu päättää, mitä tarvitaan, osa lahjoitetusta tavarasta voi jäädä käyttämättä ja menee haaskuun.

Vierailija
1072/1090 |

Joo. Otetaan kaikista tuotteista merkit pois, ettei köyhä vaan saa mainonnasta jotain ylimääräisiä impulsseja. Eloveenpakettikin tyhjennetään muovipussiin, ettei köyhä voi päätellä onko siellä nalle-kaurahiutaleita vai eloveenaa 

Oletko oikeasti noin yksinkertainen? 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1073/1090 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ap vastaa itse tekstissään omaan kysymykseensä: "avustuksia saavat haluaisivat mieluummin lahjakortteja, joilla voivat itse valita, mitä ostavat". Mutta ilmeisesti ei ymmärrä lukemaansa tai saamaansa vastausta. 

Kun pääsee itse valitsemaan tarvitsemansa, se menee käyttöön. Jos joku muu päättää, mitä tarvitaan, osa lahjoitetusta tavarasta voi jäädä käyttämättä ja menee haaskuun.

Niin, nyt se kaikki lahjoitettava tavara menee haaskuun. Kun se tavara on jo olemassa, lahjakortteja ei. 

Vierailija
1074/1090 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä niin isosti! Hammaskeijut voivat tietenkin jalkautua sinne köyhien luokse ja jakaa niitä näytteitään ihan itse. Mutta sehän olisi hyväntekeväisyyttä eikä siitä hyötyisi ollenkaan itse. 

Miten se teksti edes estäisi käyttämästä sitä harjaa? Sinulleko käy vain vaaleanpuna-keltaraidallinen ennen kuin arvon köyhän hampaat puhdistuu kunnolla? Ja miksi sen firman pitäisi ennemmin jakaa tuotteitaan itse kun kerran on olemassa yhdistys jolla on jo jakokanavat valmiina sille että köyhät saavat hygieniatarvikkeita? 

Joulukeräys, se kertoo sulle vastauksen pohdintaasi. 

Juurikin näin. Olin opiskelujen aikaan osa-aikatyössä melko suuressa kosmetiikkafirmassa ja oli siellä näitä, jotka ajattelivat, että ne vanhaksi menevät näytteet olisi hyvä dumpata johonkin ikäänkuin hyväntekeväisyytenä. Onneksi kuitenkin järkiporukkaa oli enemmän ja me järjestettiin itse tempauksia, joista sai rasvoja yms. mukaansa. Markkinointia ei saa sotkea hyväntekeväisyydeksi. 

Koittakaa nyt jo päättää. Kun täällä jo aiemmin on kielletty että hyvätuloiset eivät missään nimessä saa ottaa hammaslääkärin ilmaisia hammastahnanäytteitä vaan ne pitää jättää enemmän tarvitseville, niin miten noita kosmetiikkanäytteitä nyt yhtäkkiä ei saakaan jakaa köyhille vaan ne täytyy levitellä näytteinä kaikille? Vähentääkö se mainos jotenkin sen tuotteen käyttöarvoa köyhälle? 

Saa jakaa köyhille, mutta ei avustuspakettina. 

Mikä ihmeen ero siinä on? Lopputulos on se, että köyhä saa jotain tarvitsemaansa eikä sitten joudu sitä itse maksamaan. Mitä väliä millä nimellä hän sen avun saa?

Etiikka, käytännöllisyys ja kunnioitus. Tuttuja sanoja? 

Kyllä. Mielestäni on eettisempää jakaa ylimääräisiä hygieniatuotteita köyhille kuin heittää ne roskiin. Mielestäni on käytännöllisempää käyttää avustusorganisaation olemassaolevaa jakelukanavaa sille että ne tuotteet löytävät tiensä eniten niitä tarvitseville. Mielestäni on myös kunnioittavampaa että ne tuotteet jaetaan osana muuta tuotepakettia sen sijaan että kuviteltaisiin sen köyhän olevan onnellinen tästä yhdestä hammasharjasta joita tönötän täällä keskellä katua tyrkkimässä mielestäni köyhän näköisille ihmisille. 

Mutta ei se että sun mielestä on kätevämpää avustusjärjestön kautta jakaa, poista sitä tosiasiaa että se avustusjärjestö ei ole sun markkinointikanavasi. 

Jos se köyhä tarvitsee hammastahnaa, niin onko hänelle oikeasti jotain väliä että ojentaako sen purtilon avustusjärjestön vai hygieniayrityksen työntekijä? Miksi ihmeessä? Miksi toinen tekee siitä jotenkin käyttökelvotonta sille köyhälle?

Koska meillä on lait näitä varten. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1075/1090 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä niin isosti! Hammaskeijut voivat tietenkin jalkautua sinne köyhien luokse ja jakaa niitä näytteitään ihan itse. Mutta sehän olisi hyväntekeväisyyttä eikä siitä hyötyisi ollenkaan itse. 

Miten se teksti edes estäisi käyttämästä sitä harjaa? Sinulleko käy vain vaaleanpuna-keltaraidallinen ennen kuin arvon köyhän hampaat puhdistuu kunnolla? Ja miksi sen firman pitäisi ennemmin jakaa tuotteitaan itse kun kerran on olemassa yhdistys jolla on jo jakokanavat valmiina sille että köyhät saavat hygieniatarvikkeita? 

Joulukeräys, se kertoo sulle vastauksen pohdintaasi. 

Juurikin näin. Olin opiskelujen aikaan osa-aikatyössä melko suuressa kosmetiikkafirmassa ja oli siellä näitä, jotka ajattelivat, että ne vanhaksi menevät näytteet olisi hyvä dumpata johonkin ikäänkuin hyväntekeväisyytenä. Onneksi kuitenkin järkiporukkaa oli enemmän ja me järjestettiin itse tempauksia, joista sai rasvoja yms. mukaansa. Markkinointia ei saa sotkea hyväntekeväisyydeksi. 

Koittakaa nyt jo päättää. Kun täällä jo aiemmin on kielletty että hyvätuloiset eivät missään nimessä saa ottaa hammaslääkärin ilmaisia hammastahnanäytteitä vaan ne pitää jättää enemmän tarvitseville, niin miten noita kosmetiikkanäytteitä nyt yhtäkkiä ei saakaan jakaa köyhille vaan ne täytyy levitellä näytteinä kaikille? Vähentääkö se mainos jotenkin sen tuotteen käyttöarvoa köyhälle? 

Saa jakaa köyhille, mutta ei avustuspakettina. 

Jos sen jakaa köyhille, niin mikäpä muu se olisi kuin avustuspaketti :DD

Senkus teet oman avustuspakettisi. Sä nyt vaan et voi sitä laittaa toisen jaettavaksi. Etkö todella ymmärrä eroa? 

Apn firmakin voi ihan hyvin jakaa köyhille tuotteensa niin, että sille vastaanottajalle on selvää, että tämä firma lahjoittaa hänelle tuotteita. Jos sen haluaa tehdä avustusfirman kautta, on sen avustusfirman tehtävä diili yrityksen kanssa ja painettava siihen pakettiin sponsored by-lappu jne. Lähtisitkö itse hommaan? 

Mikä on sun ongelmasi?

Köyhät ostaa kaupasta ihan samoja merkkituotteita kuin kaikki muutkin, mutta valitsee pakosta halvimman mahdollisen tai jättää kokonaan ostamatta. Köyhälle, mikään tuote ei ole liian halpa ja vielä vähemmän ilmainen.

Sullahan se ongelma nyt on. 

Vierailija
1076/1090 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä niin isosti! Hammaskeijut voivat tietenkin jalkautua sinne köyhien luokse ja jakaa niitä näytteitään ihan itse. Mutta sehän olisi hyväntekeväisyyttä eikä siitä hyötyisi ollenkaan itse. 

Miten se teksti edes estäisi käyttämästä sitä harjaa? Sinulleko käy vain vaaleanpuna-keltaraidallinen ennen kuin arvon köyhän hampaat puhdistuu kunnolla? Ja miksi sen firman pitäisi ennemmin jakaa tuotteitaan itse kun kerran on olemassa yhdistys jolla on jo jakokanavat valmiina sille että köyhät saavat hygieniatarvikkeita? 

Joulukeräys, se kertoo sulle vastauksen pohdintaasi. 

Juurikin näin. Olin opiskelujen aikaan osa-aikatyössä melko suuressa kosmetiikkafirmassa ja oli siellä näitä, jotka ajattelivat, että ne vanhaksi menevät näytteet olisi hyvä dumpata johonkin ikäänkuin hyväntekeväisyytenä. Onneksi kuitenkin järkiporukkaa oli enemmän ja me järjestettiin itse tempauksia, joista sai rasvoja yms. mukaansa. Markkinointia ei saa sotkea hyväntekeväisyydeksi. 

Tuo oli se valkopesuselitys. Kosmetiikkatuotteita ei kannattanut jakaa köyhille, koska hyväntekeväisyytenä lahjoitettu näytekosmetiikka ei olisi tuottanut yhtä suurta ostajakuntaa kuin niiden jakaminen ostovoimaiselle ryhmälle tuottaa.

Vierailija
1077/1090 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap vastaa itse tekstissään omaan kysymykseensä: "avustuksia saavat haluaisivat mieluummin lahjakortteja, joilla voivat itse valita, mitä ostavat". Mutta ilmeisesti ei ymmärrä lukemaansa tai saamaansa vastausta. 

Kun pääsee itse valitsemaan tarvitsemansa, se menee käyttöön. Jos joku muu päättää, mitä tarvitaan, osa lahjoitetusta tavarasta voi jäädä käyttämättä ja menee haaskuun.

Niin, nyt se kaikki lahjoitettava tavara menee haaskuun. Kun se tavara on jo olemassa, lahjakortteja ei. 

Jos noin on, sitten on. Jos olikin halu päästä eroon vanhenevista tuotteista eikä keksi muuta tapaa, ne menee roskiin niin. 

Vierailija
1078/1090 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä niin isosti! Hammaskeijut voivat tietenkin jalkautua sinne köyhien luokse ja jakaa niitä näytteitään ihan itse. Mutta sehän olisi hyväntekeväisyyttä eikä siitä hyötyisi ollenkaan itse. 

Miten se teksti edes estäisi käyttämästä sitä harjaa? Sinulleko käy vain vaaleanpuna-keltaraidallinen ennen kuin arvon köyhän hampaat puhdistuu kunnolla? Ja miksi sen firman pitäisi ennemmin jakaa tuotteitaan itse kun kerran on olemassa yhdistys jolla on jo jakokanavat valmiina sille että köyhät saavat hygieniatarvikkeita? 

Joulukeräys, se kertoo sulle vastauksen pohdintaasi. 

Juurikin näin. Olin opiskelujen aikaan osa-aikatyössä melko suuressa kosmetiikkafirmassa ja oli siellä näitä, jotka ajattelivat, että ne vanhaksi menevät näytteet olisi hyvä dumpata johonkin ikäänkuin hyväntekeväisyytenä. Onneksi kuitenkin järkiporukkaa oli enemmän ja me järjestettiin itse tempauksia, joista sai rasvoja yms. mukaansa. Markkinointia ei saa sotkea hyväntekeväisyydeksi. 

Koittakaa nyt jo päättää. Kun täällä jo aiemmin on kielletty että hyvätuloiset eivät missään nimessä saa ottaa hammaslääkärin ilmaisia hammastahnanäytteitä vaan ne pitää jättää enemmän tarvitseville, niin miten noita kosmetiikkanäytteitä nyt yhtäkkiä ei saakaan jakaa köyhille vaan ne täytyy levitellä näytteinä kaikille? Vähentääkö se mainos jotenkin sen tuotteen käyttöarvoa köyhälle? 

Saa jakaa köyhille, mutta ei avustuspakettina. 

Mikä ihmeen ero siinä on? Lopputulos on se, että köyhä saa jotain tarvitsemaansa eikä sitten joudu sitä itse maksamaan. Mitä väliä millä nimellä hän sen avun saa?

Etiikka, käytännöllisyys ja kunnioitus. Tuttuja sanoja? 

Kyllä. Mielestäni on eettisempää jakaa ylimääräisiä hygieniatuotteita köyhille kuin heittää ne roskiin. Mielestäni on käytännöllisempää käyttää avustusorganisaation olemassaolevaa jakelukanavaa sille että ne tuotteet löytävät tiensä eniten niitä tarvitseville. Mielestäni on myös kunnioittavampaa että ne tuotteet jaetaan osana muuta tuotepakettia sen sijaan että kuviteltaisiin sen köyhän olevan onnellinen tästä yhdestä hammasharjasta joita tönötän täällä keskellä katua tyrkkimässä mielestäni köyhän näköisille ihmisille. 

Mutta ei se että sun mielestä on kätevämpää avustusjärjestön kautta jakaa, poista sitä tosiasiaa että se avustusjärjestö ei ole sun markkinointikanavasi. 

Jos se köyhä tarvitsee hammastahnaa, niin onko hänelle oikeasti jotain väliä että ojentaako sen purtilon avustusjärjestön vai hygieniayrityksen työntekijä? Miksi ihmeessä? Miksi toinen tekee siitä jotenkin käyttökelvotonta sille köyhälle?

Koska meillä on lait näitä varten. 

Ahaa, mikä laki siis tarkalleen ottaen kieltää lahjoittamasta tavaraa avustusorganisaatioille jotka pyytävät tavaraa lahjoitettavaksi?

Vierailija
1079/1090 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä olen muutaman kerran jotain näistä keräyksistä hakenut. On ollut tarjouksia että vien sinut kauppaan ja ostetaan ruokaa yms, mutta jotenkin jo se häpeä et haen avun on liikaa ja päälle että joku kulkee vieressä katsomassa mitä ostan. Ajatus on varmasti hyvä, mutta kärsin ahdistus/paniikkihäiriöstä ja pelkkä tuo avun haku tuntuu vaikealta enkä usko, että olen ainut. Viime vuonna sovin et haen lahjakortin ja vastassa oli nainen joka oikein tokaisi ja korosti, että tiedoksi vaa tällä saa sitten ”vain” ruokaa. Itkin tuon jälkeen autossa ja ajattelin etten enää ikinä hae mitään. On varmasti väkeä kellä on pokkaa hakea mitä vaan ja muuta, mutta itselle henkisesti liikaa ja tämän vuoden niin en aio hakea yhtään mitään. Yritetään selvitä.

Vierailija
1080/1090 |
02.11.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä niin isosti! Hammaskeijut voivat tietenkin jalkautua sinne köyhien luokse ja jakaa niitä näytteitään ihan itse. Mutta sehän olisi hyväntekeväisyyttä eikä siitä hyötyisi ollenkaan itse. 

Miten se teksti edes estäisi käyttämästä sitä harjaa? Sinulleko käy vain vaaleanpuna-keltaraidallinen ennen kuin arvon köyhän hampaat puhdistuu kunnolla? Ja miksi sen firman pitäisi ennemmin jakaa tuotteitaan itse kun kerran on olemassa yhdistys jolla on jo jakokanavat valmiina sille että köyhät saavat hygieniatarvikkeita? 

Joulukeräys, se kertoo sulle vastauksen pohdintaasi. 

Juurikin näin. Olin opiskelujen aikaan osa-aikatyössä melko suuressa kosmetiikkafirmassa ja oli siellä näitä, jotka ajattelivat, että ne vanhaksi menevät näytteet olisi hyvä dumpata johonkin ikäänkuin hyväntekeväisyytenä. Onneksi kuitenkin järkiporukkaa oli enemmän ja me järjestettiin itse tempauksia, joista sai rasvoja yms. mukaansa. Markkinointia ei saa sotkea hyväntekeväisyydeksi. 

Koittakaa nyt jo päättää. Kun täällä jo aiemmin on kielletty että hyvätuloiset eivät missään nimessä saa ottaa hammaslääkärin ilmaisia hammastahnanäytteitä vaan ne pitää jättää enemmän tarvitseville, niin miten noita kosmetiikkanäytteitä nyt yhtäkkiä ei saakaan jakaa köyhille vaan ne täytyy levitellä näytteinä kaikille? Vähentääkö se mainos jotenkin sen tuotteen käyttöarvoa köyhälle? 

Saa jakaa köyhille, mutta ei avustuspakettina. 

Mikä ihmeen ero siinä on? Lopputulos on se, että köyhä saa jotain tarvitsemaansa eikä sitten joudu sitä itse maksamaan. Mitä väliä millä nimellä hän sen avun saa?

Etiikka, käytännöllisyys ja kunnioitus. Tuttuja sanoja? 

Kyllä. Mielestäni on eettisempää jakaa ylimääräisiä hygieniatuotteita köyhille kuin heittää ne roskiin. Mielestäni on käytännöllisempää käyttää avustusorganisaation olemassaolevaa jakelukanavaa sille että ne tuotteet löytävät tiensä eniten niitä tarvitseville. Mielestäni on myös kunnioittavampaa että ne tuotteet jaetaan osana muuta tuotepakettia sen sijaan että kuviteltaisiin sen köyhän olevan onnellinen tästä yhdestä hammasharjasta joita tönötän täällä keskellä katua tyrkkimässä mielestäni köyhän näköisille ihmisille. 

Mutta ei se että sun mielestä on kätevämpää avustusjärjestön kautta jakaa, poista sitä tosiasiaa että se avustusjärjestö ei ole sun markkinointikanavasi. 

Jos se köyhä tarvitsee hammastahnaa, niin onko hänelle oikeasti jotain väliä että ojentaako sen purtilon avustusjärjestön vai hygieniayrityksen työntekijä? Miksi ihmeessä? Miksi toinen tekee siitä jotenkin käyttökelvotonta sille köyhälle?

Koska meillä on lait näitä varten. 

Ahaa, mikä laki siis tarkalleen ottaen kieltää lahjoittamasta tavaraa avustusorganisaatioille jotka pyytävät tavaraa lahjoitettavaksi?

Saa ne sinne lahjoittaa, mutta ei niin, että ne ovat osa avustuspakettia. Ja se laki on kuluttajasuojalaki. 

Jos nuo apn tuotteet eivät ole markkinointikamaa, saisihan ne olla siellä paketissakin. Jakaja sen päättää, sopiiko ne tuohon pakettiin eikä sopinut. Mikä siinä on ongelma? 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi kuusi viisi