Tauon pitäminen ”urasta”
Työskentelen asiantuntijatehtävissä ja olen kolmekymppinen. Olen aivan totaalisen loppu ja väsynyt. Työni ahdistaa minua jokainen päivä enkä palaudu edes viikonloppuna. Tuntuu etten jaksa enää yhtään viikkoa, mutta silti lopulta aina jotenkin selviän. Työn suhteen odotan eläköitymistä, keskipitkällä aikavälillä odotan kesälomia ja lyhyellä aikavälillä viikonloppuja. En halua ”edetä” urallani koska en halua yhtään lisää stressiä ja vastuuta, koska tuntuu että nykyinen jo tappaa minua hitaasti. Palkankorotuskaan ei kiinnosta samasta syystä. Perhettä ei ole ja elämäni pyörii työn ympärillä, siis työn jota vihaan yli kaiken.
Haluaisin irtisanoutua ja tehdä jotain ihan perushommaa hetken aikaa ja sen aikana miettiä uudelleen haluanko olla edes tällä alalla ylipäätään. Minulla on asuntolainaa. Tuntuu että elämä ei saa olla seuraavaa 40 vuotta tätä. Olisiko irtisanoutuminen tällaisessa tilanteessa ja tyhjänpäälle jääminen hulluutta? Onko kukaan täällä tehnyt niin?
Kommentit (147)
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä meidän yhteiskunnassa on vialla, jos kaikki tuntuvat uupuvan työhönsä? Ja alan vaihtaminen ja hengähdystauon pitäminen töistä on tehty mahdollisimman vaikeaksi. Downshiftaajia haukutaan laiskoiksi jne. Toisaalta työttömiä haukutaan myös laiskoiksi, mutta heitä ei kuitenkaan suostuta ottamaan töihin.
Mistä tällainen armottomuus johtuu, kapitalismista?
Jotain on vialla maan ja työpaikkojen ilmapiirissä ja suhtautumisessa muita ihmisiä kohtaan. Täältä puuttuu inhimillinen ja mukava asenne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samoja ajatuksia täällä. 34-vuotiaana lähes loppuunpalanut, vihaan työtäni, mutta irtisanoutuminen ei käy koska en tule taloudellisesti toimeen pelkällä liiton maksamalla rahalla. Jos minulla olisi edes parikymmentä tuhatta euroa säästössä eikä ylimääräisiä lainoja, niin voisin yrittää. Tai että tekisin edes osa-aikaisesti töitä, mutta taloudellinen tilanteeni ei salli sitä. Olin juuri saikulla koska en kestä omaa vittumaista esihenkilöä (jolle firma ei tietenkään tee mitään) ja nyt heti kun tulin takaisin, niin ensimmäinen ajatus on vaan että kyllä vituttaa ja runsaasti. Saikulla oli heti parempi olo, kun ei tarvinnut olla täällä töissä. En halua palkankorotusta koska saisin vielä enemmän töitä ja vastuuta, mutta verotus veisi korotuksesta suurimman osan, joten ei se edes hyödyttäisi minua taloudellisesti. Viikonloput menevät palautuessa, en jaksa tehdä yhtään mitään muuta kuin maata sängyssä. Sunnuntaina alkaa vituttaa jo seuraava viikko. Ja tätä pitäisi jaksaa seuraavat 40 vuotta? Ei kiitos.
Älä jää makaamaan sänkyyn, pakota itsesi tekemään jotain. Aloita seuraavan viikonlopun suunnittelu jo edellisenä viikonloppuna. Fiilistele koko viikko sitä kivaa juttua, laske päiviä. Mitä ikinä se sulle sitten onkin, pääasia, että lähdet joka viikonloppu johonkin etes toisena päivänä, mieluiten jo lauantaina, että se työviikko katkeaa heti. Sunnuntain voi sitten kotoilla, jos ei kahtena päivänä halua olla menossa. Välillä voi keksiä myös yön yli menoa pe-la tai vaikka koko viikonlopuksi pois. Tärkeää on se irtautuminen ja se työviikon ja työajatusten katkaisu. Saada se tunne itselleen, että elämässä on muutakin kuin työ ja että elämässä tapahtuu muitakin asioita kuin työ. Viikonloputkin tuntuu pitemmiltä, kun on tehnyt jotain. Sunnuntaina voi muistella niitä kivoja hetkiä ja aloittaa jo miettimään, että mitä ensi viikonloppuna.
Jos on kyseessä vakava työuupumus, henkilö ei kykene tuntemaan iloa oikein mistään. Hän katselee maailmaa himmeän "ikkunan" läpi.
Täällä myös yksi joka täysin uupunut työelämään. Ja ala on taloushallinto. Olisi mielenkiintoista tietää millä alalla te muut työskentelette, vai onko se aivan joka alalla?
30 vuotta jo tehnyt töitä ja työelämä ei todellakaan ollut tällaista aiemmin. Ihan hullua touhua nykyisin, järjetön tehokkuusvaatimus yhdistettynä todella huonoon johtamiseen.
Itse irtisanouduin todella uupuneena. Tulos oli se, että uupumus töistä vaihtui ahdistukseen tulevaisuudesta, eli en suosittele yhtään irtisanoutumista. Oli muuten duunia päästä takaisin työelämään.
Mitäs sitä voisi tehdä? Työpaikan vaihtaminen voi auttaa, mutta siinä on sellanen ongelma, että töiden hakeminen uupuneena on tosi vaikeaa. Ja sit jos sattus pääsemäänkin duuniin, niin siinä alussa tulee paljon uutta asiaa, joka on uupuneena vaikeaa. Siinä saa tosi helposti kenkää koeajalla, koska uupumisen huomaa ympäristö helposti.
Pidempi sairis on mahdollinen ja ehkä jopa suositeltava ratkaisu. Jos mahdollista, niin myös hieman palkatonta.
Nelipäiväinen viikko voisi kanssa olla, mutta sen teho on minusta pieni. Jos uupumus on paha niin kolmen päivän tauko ei auta yhtään,
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä missään nimessä irtisano itseäsi tässä taloustilanteessa ilman uutta työtä, vaikka oletkin kouluttautunut henkilö. Jos vointisi heikkenee, ota sairaslomaa. Saat mietintätauon ja hoidat itseäsi kuntoon.
Miten niin? Kyllä toimeentulotukea saa. Se riittää hyvin.
Ei saa jos ei ole täydellinen elätti.
Ei saa olla omaa asuntoa eikä rahaa pankissa tai sijoituksissa. Eikä muutakaan myyntikelpoista omaisuutta. Ihme kyllä kesämökin saa pitää. Se on iso epäkohta, sillä kesämökki ei ole mikään välttämättömyys. Koti, jossa ihminen asuu, on välttämätön.
Minusta se on hyvin ajateltu. Kotia, jossa ihminen asuu, vaihdetaan elämän aikana monen monta kertaa muutenkin. Mökkejä taas ei, niitä pidetään suvuissa sukupolvelta toiselle. Siksi on isompi menetys, jos pitää myydä mökki tilapäisen kriisin vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Tein exitit viitisen vuotta sitten ja nyt siivoilen rappukäytäviä. Kun laitat sen rapunoven kiinni, duuni jää sinne.
Vähän ohis, mutta ei se ole niin yksinkertaista, että duunaritöissä ei mitään voisi jäädä mielen päälle, vaikka työtä itsessään ei voi kotiin viedä. Kaikkialla on huonoja pomoja, työkavereita ja asiakkaita, ja voi nähdä ikäviä asioita, jotka aina muistuvat mieleen kun menee töihinsä.
Ap, Ongelmasi on asuntolaina. Ilman sitä voisit elää vapaammin ja kokeilla muutakin.
Tämä ei välttämättä ole paha asia.
Selvitä, mistä paha olo työpaikalla johtuu. Työ itsessään tuskin stressaa, vaan kyse on jostakin muusta. Selvitä, mitä se on.
-joudutko toimimaan vastoin lakia, moraalikäsityksiä tai oikeudenmukaisuutta
-onko työyhteisössä:syntipukki-ilmiö, kiusaamista, epämukava ergonomia.
-teetkö työtä tauotta, kaipaatko haasteteita. Oletko liian vaativassa tehtävässä kykyihisi/koulutukseesi nähden,
Tai kenties jotain ihan muuta.
Selvitä ja toimi vasta sitten.
Asuntolainasta voi päästä myös eroon.
Monesti naisilla breikki työelämästä on äitysvapaat. Toki nykyään miehilläkin vanhempainvapaat ovat yhä yleimpiä ja hyvä niin. Tehkää ihmiset lapsia, muuten me suomalaiset kuolevat sukupuuttoon!
Vierailija kirjoitti:
Täällä on aivan hirveästi kommentteja kuinka on suunnilleen maailmanloppu jos olet vähän aikaa työtön. Ei se ole. Itse tein niin viime kesänä, joskin petasin itselleni määräaikaisuuden juuri siksi että se näyttää siistimmälle enkä aio pitää mitään kiirettä löytää seuraavaa työpaikkaa. Tässä ihmiset eivät ollenkaan ymmärrä että työttömänä myös saa jotain uutta. Nukun nyt aivan huomattavasti paremmin kuin töissä ollessani enkä ole enää stressaantunut. Elämänlaatuni on parempi. En voi kuin suositella. Olen 50 vuotta.
Kuka lupaa, että työttömyys on niin lyhytaikaista, ettei joudu vaikeuksiin taloudellisesti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä koen että oon ehkä pilannut mun elämän stressaavan uran takia. Oon kolmekymppinen joka on saanut maksettua asuntolainan ja sijoituksissa yli 100ke, mutta nyt pitkäaikaistyötön. En oo hakenut opiskelemaan enkä vanhalle uralleni takaisin. Oon tavallaan tyytyväinen vapaasta, mutta samalla stressaaa päämäärättömyys. En tiedä miten selittäisin uudelle työantajalle haastattelussa että mitä oon tehnyt nää lepovuodet. Palkkaakohan edes enää, osaanko edes enää mitään. Rahatkaan ei riitä eläkkeelle asti vaikka taloudellisesti asiat on nyt hyvin.
Mun mies on samassa tilanteessa, piti muutaman vuoden tauon, oli mun kanssa ulkomaankomennuksella - eikä sekään ole keksinyt selitystä, jonka työnantaja uskoisi. Ts se ei enää ole saanut uusia töitä.
Nyt alkaa rahat loppua ja on pakko myydä ne sijoitukset, jolloin tietty tulot ennestään vähenee ja rahapula syvenee. Mitään tukiaisiahan ei tietenkään ole saanut koko aikana.
Miksi pitäisi keksiä selitys? Ei mun vaan tarvinnut mitään keksiä palatessani töihin kotiäitiyden ja kotirouvavuosien jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Monesti naisilla breikki työelämästä on äitysvapaat. Toki nykyään miehilläkin vanhempainvapaat ovat yhä yleimpiä ja hyvä niin. Tehkää ihmiset lapsia, muuten me suomalaiset kuolevat sukupuuttoon!
Hyvä breikki uupumukseen, kun saa yhden loputtoman työmaan lisää, noin 20 seuraavan vuoden ajaksi :D
Pitkä loma tai sairasloma (jos siis burnout jo todettu). Entä opintovapaa? Työpaikan vaihtokin voi olla ratkaisu tai viedä asioita huonompaan. Matalapalkkatyöt ei ole rentoja, varsinkin jos on asiakkaiden kanssa tekemisissä. Joku varastotyö ehkä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samoja ajatuksia täällä. 34-vuotiaana lähes loppuunpalanut, vihaan työtäni, mutta irtisanoutuminen ei käy koska en tule taloudellisesti toimeen pelkällä liiton maksamalla rahalla. Jos minulla olisi edes parikymmentä tuhatta euroa säästössä eikä ylimääräisiä lainoja, niin voisin yrittää. Tai että tekisin edes osa-aikaisesti töitä, mutta taloudellinen tilanteeni ei salli sitä. Olin juuri saikulla koska en kestä omaa vittumaista esihenkilöä (jolle firma ei tietenkään tee mitään) ja nyt heti kun tulin takaisin, niin ensimmäinen ajatus on vaan että kyllä vituttaa ja runsaasti. Saikulla oli heti parempi olo, kun ei tarvinnut olla täällä töissä. En halua palkankorotusta koska saisin vielä enemmän töitä ja vastuuta, mutta verotus veisi korotuksesta suurimman osan, joten ei se edes hyödyttäisi minua taloudellisesti. Viikonloput menevät palautuessa, en jaksa tehdä yhtään mitään muuta kuin maata sängyssä. Sunnuntaina alkaa vituttaa jo seuraava viikko. Ja tätä pitäisi jaksaa seuraavat 40 vuotta? Ei kiitos.
Älä jää makaamaan sänkyyn, pakota itsesi tekemään jotain. Aloita seuraavan viikonlopun suunnittelu jo edellisenä viikonloppuna. Fiilistele koko viikko sitä kivaa juttua, laske päiviä. Mitä ikinä se sulle sitten onkin, pääasia, että lähdet joka viikonloppu johonkin etes toisena päivänä, mieluiten jo lauantaina, että se työviikko katkeaa heti. Sunnuntain voi sitten kotoilla, jos ei kahtena päivänä halua olla menossa. Välillä voi keksiä myös yön yli menoa pe-la tai vaikka koko viikonlopuksi pois. Tärkeää on se irtautuminen ja se työviikon ja työajatusten katkaisu. Saada se tunne itselleen, että elämässä on muutakin kuin työ ja että elämässä tapahtuu muitakin asioita kuin työ. Viikonloputkin tuntuu pitemmiltä, kun on tehnyt jotain. Sunnuntaina voi muistella niitä kivoja hetkiä ja aloittaa jo miettimään, että mitä ensi viikonloppuna.
Jos on kyseessä vakava työuupumus, henkilö ei kykene tuntemaan iloa oikein mistään. Hän katselee maailmaa himmeän "ikkunan" läpi.
Joo, ei kannata edes yrittää... 🙄
T. työuupumuksen läpi käynyt, joka pakotti itsensä liikkeelle, vaikka se ei pitkään aikaan tuntunut miltään.
Vierailija kirjoitti:
Onhan noita vaihtoehtoja kuten uudelleenkouluttautuminen ja vuorotteluvapaa. Valtio kyllä antaa rahaa kun vain osaa pyytää.
Vaan kun ei anna. Vuorotteluvapaa on lopetettu kokonaan, ja opintovapaalla ei enää saa aikuiskoulutustukea. Opintotukeakaan ei saa, jos tukikuukaudet on käytetty, ja vaikka saisikin, niin sillä ei pitkälle pötkitä, ellei ole hyvätuloista puolisoa, joka maksaa viulut.
Itse siis pelastauduin aloituksen kaltaisesta tilanteesta opintovapaan ja vielä silloin olemassa olleen aikuiskoulutustuen turvin, kun olin nelikymppinen. Uusi ammatti poiki lähes täydellisen yhdistelmätyön ja niin hyvän työpaikan, etten vapaaehtoisesti lähde mihinkään kuin eläkeiän tullessa.
Ensimmäinen asia mitä tekisin, olisi että laittaisin asunnon myyntiin ja jos/kun sen saa myytyä, niin olisin hetken pienimmässä mahdollisessa asunnossa vuokralla ja miettisin miten haluan loppuelämäni elää. Usein ihmiset järjestävät itsensä omaehtoiseen vankilaan kalliilla asuntolainalla. Jos on lapsia, niin vanhemmat/vanhempi voi hyvin nukkua olohuoneessa, niin tein itsekin.
Tai jos et voi tai halua myydä asuntoa, niin pyytäisin lyhennysvapaata lainaan vähintään kaksi vuotta jonka aikana hankkisin uuden ammatin tai tekisin osa-aikaista työtä ja selvittäisin missä työssä pääni ja kroppani kestää paremmin. Firettämisen vaihtoehto on omaehtoinen downsizing joka elämänalueella. Kaikki kulut minimiin vähäksi aikaa niin selviää miten pienellä tulee toimeen.
Tilanteesi on täysin kestämätön, ei ihmisen pidä tappaa itseään työllä.
Vierailija kirjoitti:
Ap, Ongelmasi on asuntolaina. Ilman sitä voisit elää vapaammin ja kokeilla muutakin.
Tämä ei välttämättä ole paha asia.
Selvitä, mistä paha olo työpaikalla johtuu. Työ itsessään tuskin stressaa, vaan kyse on jostakin muusta. Selvitä, mitä se on.
-joudutko toimimaan vastoin lakia, moraalikäsityksiä tai oikeudenmukaisuutta
-onko työyhteisössä:syntipukki-ilmiö, kiusaamista, epämukava ergonomia.
-teetkö työtä tauotta, kaipaatko haasteteita. Oletko liian vaativassa tehtävässä kykyihisi/koulutukseesi nähden,
Tai kenties jotain ihan muuta.
Selvitä ja toimi vasta sitten.
Asuntolainasta voi päästä myös eroon.
Nyt oli asiallista.
Mä otin loparit hyväpalkkaisesta vastuullisesta työstä ja opiskelin siivoojaksi. Henkinen kuorma helpotti, mutta fyysinen kipu tuli tilalle, koska selkä temppuilee. Lisäksi joudun kestämään asiakkaiden ja esihenkilön kuittailua, koska kaikkea ei saa siistiksi annetussa ajassa vaikka kuinka yrittää. Yhteiskunnan silmissä olen siivoojana alinta kastia. Osa toimistotyöntekijöistä ei edes tervehdi, mutta ihan sama.
Olen siis yhä väsynyt ja kyynistynyt koko yhteiskuntaa kohtaan. Vaihtamalla parani osittain, mutta ei kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samoja ajatuksia täällä. 34-vuotiaana lähes loppuunpalanut, vihaan työtäni, mutta irtisanoutuminen ei käy koska en tule taloudellisesti toimeen pelkällä liiton maksamalla rahalla. Jos minulla olisi edes parikymmentä tuhatta euroa säästössä eikä ylimääräisiä lainoja, niin voisin yrittää. Tai että tekisin edes osa-aikaisesti töitä, mutta taloudellinen tilanteeni ei salli sitä. Olin juuri saikulla koska en kestä omaa vittumaista esihenkilöä (jolle firma ei tietenkään tee mitään) ja nyt heti kun tulin takaisin, niin ensimmäinen ajatus on vaan että kyllä vituttaa ja runsaasti. Saikulla oli heti parempi olo, kun ei tarvinnut olla täällä töissä. En halua palkankorotusta koska saisin vielä enemmän töitä ja vastuuta, mutta verotus veisi korotuksesta suurimman osan, joten ei se edes hyödyttäisi minua taloudellisesti. Viikonloput menevät palautuessa, en jaksa tehdä yhtään mitään muuta kuin maata sängyssä. Sunnuntaina alkaa vituttaa jo seuraava viikko. Ja tätä pitäisi jaksaa seuraavat 40 vuotta? Ei kiitos.
Älä jää makaamaan sänkyyn, pakota itsesi tekemään jotain. Aloita seuraavan viikonlopun suunnittelu jo edellisenä viikonloppuna. Fiilistele koko viikko sitä kivaa juttua, laske päiviä. Mitä ikinä se sulle sitten onkin, pääasia, että lähdet joka viikonloppu johonkin etes toisena päivänä, mieluiten jo lauantaina, että se työviikko katkeaa heti. Sunnuntain voi sitten kotoilla, jos ei kahtena päivänä halua olla menossa. Välillä voi keksiä myös yön yli menoa pe-la tai vaikka koko viikonlopuksi pois. Tärkeää on se irtautuminen ja se työviikon ja työajatusten katkaisu. Saada se tunne itselleen, että elämässä on muutakin kuin työ ja että elämässä tapahtuu muitakin asioita kuin työ. Viikonloputkin tuntuu pitemmiltä, kun on tehnyt jotain. Sunnuntaina voi muistella niitä kivoja hetkiä ja aloittaa jo miettimään, että mitä ensi viikonloppuna.
Tiedän, ettei saisi jäädä vain sänkyyn makaamaan, mutta mitä jos ei vaan jaksa? Olen toisinaan "pakottanut" itseni aamu- tai iltatreeneihin työviikon keskellä, ja ei treenistäkään tule yhtään mitään kun kroppa on aivan puhki. Varsinkin, jos yö on nukuttu huonosti (kuten yleensä nukun) niin tuo treenaaminen ei auta yhtään ja on itse asiassa aika riskialtistakin, kun päässä huimaa ja ei pysty keskittymään yhtä hyvin. Mutta sen eron huomasi heti, kun olin saikulla ja työ ei ollut kuormittamassa arkea. Sain nukuttua hyvin ja kävin myös ulkona kävelemässä ja salilla treenaamassa. Energiaa oli ihan tavalla kuin normaalissa arjessa työn keskellä. Itselläni ainut realistinen vaihtoehto on alkaa tehdä 4 päiväistä työviikkoa ja sekin sen jälkeen, kun olen saanut opintolainan kokonaan maksettua. Ellei nyt sitten huomenna tule Eurojackpotissa 120 miljoonaa..
Olin just samassa tilanteessa työni kanssa ja olin just täyttänyt 30v. Olin maineikkaassa yrityksessä töissä. Mun oli pakko jättää se työ kun ei ollut jaksamista ei kiinnostusta. Oli. Myös yrittänyt puoli vuotta vaihtaa työtä yrityksen sisällä muttei haluamiani tehtäviä tullut tarjolle. Mulla oli gradu edelleen tekemättä ja mun piti tehdä päätös jäänkö alalle palkkatöihin vai lähdenkö tekemään graduani. Kysyin esihenkilön mielipidettä ja hän sanoi että ilman muuta se gradu vaikka häneltä itseltään oli se jäänyt tekemättä. Joten lähdin työstä pois ja seuraavan vuoden puursin graduani. Mun onni oli se ettei mulla ollut asunnosta velkaa, asuin vuokralla, eikä mulla ollut ketään huollettavana.
Vuorotteluvapaat on lopetettu. Hyvä niin, koska systeemi sopi vain varakkaammille ja muutenkin niitä vapaita myönnettiin valikoivasti.