Tauon pitäminen ”urasta”
Työskentelen asiantuntijatehtävissä ja olen kolmekymppinen. Olen aivan totaalisen loppu ja väsynyt. Työni ahdistaa minua jokainen päivä enkä palaudu edes viikonloppuna. Tuntuu etten jaksa enää yhtään viikkoa, mutta silti lopulta aina jotenkin selviän. Työn suhteen odotan eläköitymistä, keskipitkällä aikavälillä odotan kesälomia ja lyhyellä aikavälillä viikonloppuja. En halua ”edetä” urallani koska en halua yhtään lisää stressiä ja vastuuta, koska tuntuu että nykyinen jo tappaa minua hitaasti. Palkankorotuskaan ei kiinnosta samasta syystä. Perhettä ei ole ja elämäni pyörii työn ympärillä, siis työn jota vihaan yli kaiken.
Haluaisin irtisanoutua ja tehdä jotain ihan perushommaa hetken aikaa ja sen aikana miettiä uudelleen haluanko olla edes tällä alalla ylipäätään. Minulla on asuntolainaa. Tuntuu että elämä ei saa olla seuraavaa 40 vuotta tätä. Olisiko irtisanoutuminen tällaisessa tilanteessa ja tyhjänpäälle jääminen hulluutta? Onko kukaan täällä tehnyt niin?
Kommentit (147)
Olisipa vielä vuorotteluvapaan mahdollisuus tai aikuisopintojen tukea. Mä olen ollut 30 vuotta työelämässä ja nyt yli 50v olen täysin valmis jäämään kokonaan pois työelämästä. Mutta ongelmana on raha, säästöt riittäisivät vain 2-3 vuoden elämiseen, sitten kävisi huonosti sillä eläkeikään on tällä hetkellä 14 vuotta. Ulospääsyä ei ole, perhettä en voi jättää pulaan. Kullattu häkki tämä elämä on
Huippuravintoloissa monet kokit työskentelevät puoli vuotta kerrallaan, ja sitten menevät lataamaan akkuja johonkin lounasravintolaan. Puolen vuoden päästä taas takaisin huippuravintolaan.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä meidän yhteiskunnassa on vialla, jos kaikki tuntuvat uupuvan työhönsä? Ja alan vaihtaminen ja hengähdystauon pitäminen töistä on tehty mahdollisimman vaikeaksi. Downshiftaajia haukutaan laiskoiksi jne. Toisaalta työttömiä haukutaan myös laiskoiksi, mutta heitä ei kuitenkaan suostuta ottamaan töihin.
Mistä tällainen armottomuus johtuu, kapitalismista?
Se ei ole edes pelkästään työ, joka uuvuttaa, vaan koko elämä. Pitäisi syödä terveellisesti, liikkua, harrastaa, nukkua 8 h yössä, viettää yhteistä aikaa lasten kanssa, mahdollistaa heille kehittäviä harrastuksia, auttaa läksyissä, kasvattaa, huolehtia kouluun ja päiväkotiin milloin uimakamppeita, suksia, luistimia, sisäpelikenkiä ym. varusteita, toimia jopa puheterapeuttina kun siihenkään ei enää saa yhteiskunnalta apua. Ai niin ja tähän päälle on tietysti vielä huolehdittava suvun vanhimmista tai ainakin käytävä heille kaupassa ja pitämässä seuraa silloin tällöin. Kumppanin työreissu kun tulee vielä tähän palettiin päälle niin onko se ihmekään jos ahdistaa ja uuvuttaa?
Vierailija kirjoitti:
Jo tämä on elämän ja kuoleman kysymys, niin sun keho laittaa 'henkiinjäämis'- ohjelman kohta päälle ja jäät sairaslomalle. Ainoa mitä tossa nyt kannattaa miettiä, että reagoitko nyt heti vai jäätkö odottamaan loppuunpalamista/jotain fyysistä sairautta. Sitten jos ajat itsesi pohjalle, on vaikeampi ja hitaampi nousta kuin jos teet tarvittavat ratkaisut nyt.
”Jo tämä on elämän ja kuoleman kysymys, niin sun keho laittaa 'henkiinjäämis'- ohjelman kohta päälle ja jäät sairaslomalle. Ainoa mitä tossa nyt kannattaa miettiä, että reagoitko nyt heti vai jäätkö odottamaan loppuunpalamista/jotain fyysistä sairautta. Sitten jos ajat itsesi pohjalle, on vaikeampi ja hitaampi nousta kuin jos teet tarvittavat ratkaisut nyt.”
Tämä yllä oleva on ketjun tärkein kommentti. Jos ahdistus on noin suuri kuin ap viestissä kuvailee, jossain kohtaa kroppa pistää stopin. Tämä nähty monet kerrat lähipiirissä, omakohtaista kokemusta en halua, joten repäisin laastarin ja lähdin ennen kuin tilanne meni noin pahaksi.
Samoja ajatuksia täällä. 34-vuotiaana lähes loppuunpalanut, vihaan työtäni, mutta irtisanoutuminen ei käy koska en tule taloudellisesti toimeen pelkällä liiton maksamalla rahalla. Jos minulla olisi edes parikymmentä tuhatta euroa säästössä eikä ylimääräisiä lainoja, niin voisin yrittää. Tai että tekisin edes osa-aikaisesti töitä, mutta taloudellinen tilanteeni ei salli sitä. Olin juuri saikulla koska en kestä omaa vittumaista esihenkilöä (jolle firma ei tietenkään tee mitään) ja nyt heti kun tulin takaisin, niin ensimmäinen ajatus on vaan että kyllä vituttaa ja runsaasti. Saikulla oli heti parempi olo, kun ei tarvinnut olla täällä töissä. En halua palkankorotusta koska saisin vielä enemmän töitä ja vastuuta, mutta verotus veisi korotuksesta suurimman osan, joten ei se edes hyödyttäisi minua taloudellisesti. Viikonloput menevät palautuessa, en jaksa tehdä yhtään mitään muuta kuin maata sängyssä. Sunnuntaina alkaa vituttaa jo seuraava viikko. Ja tätä pitäisi jaksaa seuraavat 40 vuotta? Ei kiitos.
Ei ole tervettä tehdä vain työtä. Onko sulla elämässä mitään muuta vastapainoksi? Työpaikan vaihtokin mitä ilmeisemmin on tarpeen, mutta ei sekään pelkästään auta, jos siitäkin tulee seuraava koko elämä. Olkoon palsta mitä mieltä tahansa, mutta kumppani + lapset pitää pään kunnossa. Työ jää työpaikalle, kun yksinkertaisesti ei ole aikaa miettiä työtä kotona. Toki joku muukin yhteisö voi ajaa saman asian, intensiivinen harrastus tai aktiivinen ystäväporukka.
Vierailija kirjoitti:
Ja kommentoisin tähän vielä että alan pitää tätä jopa elämän ja kuoleman kysymyksenä. Ymmärrän että ihminen tarvitsee toimeentulon. Koen itseni ajautuneen hitaasti mutta varmasti tilanteeseen jossa kuormitukseni ja ahdistuksena nakertaa terveyttäni, varsinkin henkistä mutta myös fyysistä. Siksi yritän punnita näitä asioita päivittäin.
Yksi mahdollilsuus on, että myyt asuntosi ja ostat tilalle pienemmän/halvemman. Jäisikö myyntihinnasta yli sen verran, että pystyt vielä ostamaan asunnon? Toisaalta myynnissä on tosi edullisia asuntoja nyt. En tiedä onko se mahdollista. Jotakin pitäisi tehdä ja mielellään nopeasti. Kun lukee aloitusta, näkee edessään yliväsyneen, henkisesti väsyneen ihmisen , jonka elämänilo on vähäistä. En tiedä, millä alalla olet, muttä olen ymmärtänyt, että nykyään on vaikeaa päästä työhön, jos on ollut työttömänä. Työssä olevilta kuulee, että ihmisiä aiotaan vähentää. Toinen asia on, että sinun pitäisi hakea apua uupumukseen, mutta sen johdosta voi joutua epäsuosioon työpaikalla. Ainakin on tärkeää levätä vapaa-aikana ja tehdä itselle mieluisia asioita. Muuten, nykyihminen nukkuu liian vähän.
Vierailija kirjoitti:
Samoja ajatuksia täällä. 34-vuotiaana lähes loppuunpalanut, vihaan työtäni, mutta irtisanoutuminen ei käy koska en tule taloudellisesti toimeen pelkällä liiton maksamalla rahalla. Jos minulla olisi edes parikymmentä tuhatta euroa säästössä eikä ylimääräisiä lainoja, niin voisin yrittää. Tai että tekisin edes osa-aikaisesti töitä, mutta taloudellinen tilanteeni ei salli sitä. Olin juuri saikulla koska en kestä omaa vittumaista esihenkilöä (jolle firma ei tietenkään tee mitään) ja nyt heti kun tulin takaisin, niin ensimmäinen ajatus on vaan että kyllä vituttaa ja runsaasti. Saikulla oli heti parempi olo, kun ei tarvinnut olla täällä töissä. En halua palkankorotusta koska saisin vielä enemmän töitä ja vastuuta, mutta verotus veisi korotuksesta suurimman osan, joten ei se edes hyödyttäisi minua taloudellisesti. Viikonloput menevät palautuessa, en jaksa tehdä yhtään mitään muuta kuin maata sängyssä. Sunnuntaina alkaa vituttaa jo seuraava viikko. Ja tätä pitäisi jaksaa seuraavat 40 vuotta? Ei kiitos.
Älä jää makaamaan sänkyyn, pakota itsesi tekemään jotain. Aloita seuraavan viikonlopun suunnittelu jo edellisenä viikonloppuna. Fiilistele koko viikko sitä kivaa juttua, laske päiviä. Mitä ikinä se sulle sitten onkin, pääasia, että lähdet joka viikonloppu johonkin etes toisena päivänä, mieluiten jo lauantaina, että se työviikko katkeaa heti. Sunnuntain voi sitten kotoilla, jos ei kahtena päivänä halua olla menossa. Välillä voi keksiä myös yön yli menoa pe-la tai vaikka koko viikonlopuksi pois. Tärkeää on se irtautuminen ja se työviikon ja työajatusten katkaisu. Saada se tunne itselleen, että elämässä on muutakin kuin työ ja että elämässä tapahtuu muitakin asioita kuin työ. Viikonloputkin tuntuu pitemmiltä, kun on tehnyt jotain. Sunnuntaina voi muistella niitä kivoja hetkiä ja aloittaa jo miettimään, että mitä ensi viikonloppuna.
Näin mietin myös itse. Elämä alkoi tuntua pelkältä suorittamiselta, en ollut sellaisessa töissä jossa viihdyin täysin vaikka rahaa sain. Aikaa ei ollut mihinkään. Ei tasapainoisesti eli aikaa harrastuksiin, huolehtimaan omasta palautumisesta, kavereille aikaa kun aina olin töissä ja yksi kaksi vapaa päivää sinne tänne. Lopulta henkisesti menin niin umpikujaan ja olin väsynyt kun tasapaino ei ollut kunnossa ja päätin raha ei voi mennä oma terveyden edelle. Vaihdoin alaa ja palautumiselle muutaman vuosi meni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluatko tappaa itsesi työllä. Työpaikanvaihto lennosta ei korjaa ongelmaa. Tarvitset pitkän loman, ja sitten voit miettiä ratkaisuja. Miten pääset pidemmälle tauolle, mieti sitä.
Tiedän muutaman tyhjänpäälle irtisanoutuneen. Paluu entiselle alalle ei onnistunut ja osa mm. kouluttautunut matalapalkka alalle. Stressi työstä vaihtui stressiin toimeentulosta. En suosittele
Siinä täytyy valita kahden asian välillä. Kumpi asia on pahempi? Kumpi tuo edes vähän helpotusta?
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa että työsi on ihan liian vaativaa sinulle. Urasta ei voi pitää taukoa ilman että ura katkeaa. Jos tauko on pitkä on hankalampi palata, kun uutta asiaa tulee koko ajan ja olet entistä uupuneempi.
Sinuna pitäisi loman ja miettisin sen aikana tulevaisuutta. Mikä on sellainen työ missä et uupuisi? Mitä haluaisit tehdä ja missä viihtyisitte oikeasti? Jos rahalla ei ole väliä, opiskele, mene oppisopimuksella töihin tai mitä hyvänsä, jaa vaikka postia.
Ihan tyhjänpäälle jääminen on hulluutta, kun irtisanoudut sinulla on hyvä olla suunnitelma valmiina. Mieti asiaa myös asuntolainan kannalta. Onko sitä miten paljon? kannattaako asunto myydä ja kuitata sillä laina vai sinnitellä kunnes laina on maksettu?Itse olen vaihtanut työpaikkaa ja uraa monta kertaa, en uupumuksen vuoksi, vaan sen vuoksi kun työpaikat ovat menneet alta yritysten konkurssien takia. Tämä teki sen että opiskelin useamman ammatin. Sekään ei nykyään takaa töitä.
Minulla oli sama fiilis ennen lapsia. Äitiyslomat tulivat siis muuhunkin tarpeeseen kuin lasten hoitamiseen.
Kaksi kunnon puolentoista vuoden perhevapaata auttoi. Työlästähän sekin on, mutta ihan eri tavalla. Mieli palautui ja lepäsi siinä kotiympäristössä pyöriessä.
Töihin paluun jälkeen oli toki ruuhkavuodet, mutta työ ei enää päässyt samalla tavalla ihon alle kuin perheettömänä.
Aloitin sijoittamisen heti kun alkoi taas jäädä ylimääräistä. Nyt lapset ovat aikuisia ja minulla seitsemisen vuotta enää töitä ennen kuin rahat riittävät aikaiseen eläköitymiseen.
Ystäväni on kokenut monia burnouteja. Hän teki samaa työtä kuin muut, mutta koki vastuun liian suureksi. Hän on saanut samanlaisen burnoutin kahdessa muussakin työpaikassa. Siirtyi tekemään suorittavan tason työtä, ja nyt pärjää hyvin.
Sanoisin, että hän oli perfektionisti, ja koki liian suurta ristiriitaa siitä, ettei ollut aikaa tehdä asioita hyvin. Eli toisin sanoen, itse olen oppinut laskemaan oman vaatimustasoni 9,5 tasosta 7+ tasolle. Eihän se mukavalta tunnu, mutta tällä tasolla pysyy aikatauluissa ja saavuttaa tavoitteet. Työpaikkaa kannattaa myös vaihtaa muutaman (2-5) vuoden välein, etenkin jos vastuunkantajalle kertyy ajan mittaan kaikenlaisia lisävastuita, jotka jumittavat tärkeämmän työn tekemistä. Oma kokemukseni on, että hyvä työntekijä tyypillisesti palkitaan lisätöillä, mikä luonnollisesti vain lisää kuormitusta ja painetta.
Vierailija kirjoitti:
Jos puolisollasi on riittävät tulot ja teette kirjallisen sopiimuksen yhteisistä ponnisteluista, voisit saada muutaman lapsen hänen kanssaan. Jos sinulla ei ole puolisoa, vosit etsiä itsellesi puolison. Älä missään tapauksessa eroa työstä ilman että valmiina on jotain uutta. Ota kaikki raha irti mitä työstä lähtee, älä irtisanoudu ilmaiseksi. Miksi tehdä pidemmän päälle uraakaan tai työtä, ellei ole saanut lapsia, jotka jatkavat siitä elämässä, minhin asti vanhemmat ovat ehtineet enenn kuolemaansa? Ilman lapsia on paljon tylsempi tilanne myös kuollessa ja kaikki me kuollaan joskus..
Työtön vanhempi voi hoitaa lapsia kotona pari vuotta. Sen pitäisi olla pätevä syy olla poissa työelämästä, mutta naisten kohdalla se on heikentänyt etenemistä ja palkkatasoa puhumattakaan eläkkeestä joskus myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Tarvitset tauon työstäsi. Miten olisi välillä esim. opintovapaa? Opiskelisit jotain itseäsi kiinnostavaa.
Olen ollut samassa tilanteessa ja jäin silloin 5 kk:n vuorotteluvapaalle. Nykyisin vuorotteluvapaata ei valitettavasti enää ole.
Jotkut eivät päässeet koskaan vuorotteluvapaalle, vaikka anoivat sitä. Työnantaja ei suostunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen tauottamista lähtisin miettimään stressin juurisyytä. Onko työnantajan tai omat odotukset liian korkealla, liikaa töitä, epäselvät vastuut, puutteita osaamisessa, huono henki ja epäluottamusta työpaikalla vai mikä mättää? Millaista palautetta saat vai saatko ollenkaan? Riippuen syystä tauko ei välttämättä ratkaise mitään jos stressin syihin ei samalla pureuduta tarkemmin.
Kuulostat todella tyhmältä kun tässä neuvot näin, toisella on oikeasti hätätilanne!
Hätätilanteessa hakeudutaan työterveyteen.
Ihmiset välttelevät tätä viimeiseen asti. Syy on selvä. Miten arvelet työnantajan suhtautuvan alaiseen sen jälkeen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen tauottamista lähtisin miettimään stressin juurisyytä. Onko työnantajan tai omat odotukset liian korkealla, liikaa töitä, epäselvät vastuut, puutteita osaamisessa, huono henki ja epäluottamusta työpaikalla vai mikä mättää? Millaista palautetta saat vai saatko ollenkaan? Riippuen syystä tauko ei välttämättä ratkaise mitään jos stressin syihin ei samalla pureuduta tarkemmin.
Kuulostat todella tyhmältä kun tässä neuvot näin, toisella on oikeasti hätätilanne!
Hätätilanteessa hakeudutaan työterveyteen.
Oletpa sinäkin vitsikäs- MITÄ saa työterveyshuollosta tälläiseen tilanteeseen? 3 p saikkua vai?
Pari viikkoa tai pari kuukautta. Saa hengähdystauon ja voi miettiä jotain 24/7 paniikin sijaan.
Vaikea työuupumus vaatii monen kuukauden sairasloman.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluatko tappaa itsesi työllä. Työpaikanvaihto lennosta ei korjaa ongelmaa. Tarvitset pitkän loman, ja sitten voit miettiä ratkaisuja. Miten pääset pidemmälle tauolle, mieti sitä.
Tiedän muutaman tyhjänpäälle irtisanoutuneen. Paluu entiselle alalle ei onnistunut ja osa mm. kouluttautunut matalapalkka alalle. Stressi työstä vaihtui stressiin toimeentulosta. En suosittele
Siinä täytyy valita kahden asian välillä. Kumpi asia on pahempi? Kumpi tuo edes vähän helpotusta?
Kolmas vaihtoehto on muuttaa omaa suhtautumistaan ja käytöstään. Nykyisin tuntuu, että monella työpaikalla ei ole tärkeintä työsuoritus. Tärkeämpää on se, miltä se näyttää. Liika vastuullisuus ei ole hyväksi.
Tein tuon itse 33 vuotiaana. Aikaa tästä kyllä jo 10v. Nykymarkkinatilanteessa en tekisi, liian epävarmaa paluu uralle.
Mutta 10v sitten oli elämäni paras päätös ja paras vuosi tähän asti. Hummailtiin siis vuosi miehen kanssa (molemmat siis teimme saman yhtäaikaa) ja työllistyminen takaisin onnistui heti kun halusimme ja ura lähti lentoon.
Asuntolainallisia kumpikin jo tuolloin mutta oli varaa hommaan. Säästöt meni. Muistaakseni oli 3 kk karenssi ennen kuin alkoi saada liiton päivärahaa. Ei se hurja sen summa ollut silloinkaan mutta parempi kuin nykyään: sillä tuli toimeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä missään nimessä irtisano itseäsi tässä taloustilanteessa ilman uutta työtä, vaikka oletkin kouluttautunut henkilö. Jos vointisi heikkenee, ota sairaslomaa. Saat mietintätauon ja hoidat itseäsi kuntoon.
Miten niin? Kyllä toimeentulotukea saa. Se riittää hyvin.
Ei saa jos ei ole täydellinen elätti.
Ei saa olla omaa asuntoa eikä rahaa pankissa tai sijoituksissa. Eikä muutakaan myyntikelpoista omaisuutta. Ihme kyllä kesämökin saa pitää. Se on iso epäkohta, sillä kesämökki ei ole mikään välttämättömyys. Koti, jossa ihminen asuu, on välttämätön.
Elämä on välillä liian ahdistavaa, kaikki on mennyt pieleen elämässä koronan jälkeisinä vuosina