Tauon pitäminen ”urasta”
Työskentelen asiantuntijatehtävissä ja olen kolmekymppinen. Olen aivan totaalisen loppu ja väsynyt. Työni ahdistaa minua jokainen päivä enkä palaudu edes viikonloppuna. Tuntuu etten jaksa enää yhtään viikkoa, mutta silti lopulta aina jotenkin selviän. Työn suhteen odotan eläköitymistä, keskipitkällä aikavälillä odotan kesälomia ja lyhyellä aikavälillä viikonloppuja. En halua ”edetä” urallani koska en halua yhtään lisää stressiä ja vastuuta, koska tuntuu että nykyinen jo tappaa minua hitaasti. Palkankorotuskaan ei kiinnosta samasta syystä. Perhettä ei ole ja elämäni pyörii työn ympärillä, siis työn jota vihaan yli kaiken.
Haluaisin irtisanoutua ja tehdä jotain ihan perushommaa hetken aikaa ja sen aikana miettiä uudelleen haluanko olla edes tällä alalla ylipäätään. Minulla on asuntolainaa. Tuntuu että elämä ei saa olla seuraavaa 40 vuotta tätä. Olisiko irtisanoutuminen tällaisessa tilanteessa ja tyhjänpäälle jääminen hulluutta? Onko kukaan täällä tehnyt niin?
Kommentit (147)
Ap on asiantuntijatehtävissä, itse olen suorittavan tason työntekijä ja viisikymppinen. Ajatukset ja tunteet silti ihan samankaltaiset työhön liittyen kuin ap:lla. Elämä jää elämättä. Koen olevani oravanpyörässä juokseva idiootti, jolla ei ole mitään ihmisarvoa, vaikka työläisen status onkin. Eletään armottomia ja arvottomia aikoja. Suomalaiseen johtamiskulttuuriin kaipaan muutosta ihmisystävällisempään suuntaan.
Mä opiskelin duunariammatin ja vaihdoin alaa ihan kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Mä opiskelin duunariammatin ja vaihdoin alaa ihan kokonaan.
Paraniko?
Vierailija kirjoitti:
Onhan noita vaihtoehtoja kuten uudelleenkouluttautuminen ja vuorotteluvapaa. Valtio kyllä antaa rahaa kun vain osaa pyytää.
Vuorotteluvapaa on lakkautettu.
Ap:ta haluaisin muistuttaa että sun läheisillesi ja sulle itsellesi sä oot kultaakin kalliimpi, korvaamaton ihminen. Työpaikalla lähtökohtaisesti jokainen on korvattavissa. Tiedän et tunnolliselle ihmiselle työpaikan vaihtaminen on tosi iso steppi niin siksi halusin muistuttaa tosta. Terveys menee aina työn edelle.
Mulla on sama fiilis, inhoan työtäni ja inhoan siellä huonoa johtamista. Mutta laskut pitää maksaa. Aikaisemmin vaihdoinkin paskasta paikasta nopeasti pois, mutta nyt se on hankalampaa. Ratkaisin asian sillä, että olen töistä palkattomasti pois 10kk, saanpahan levätä. Sama paska siellä on vastassa kun palaan, mutta sitten täytyy keksiä miten saada lisää palkatonta, voisi opiskella jotain ja olla opintovapaalla.
Vierailija kirjoitti:
Mä koen että oon ehkä pilannut mun elämän stressaavan uran takia. Oon kolmekymppinen joka on saanut maksettua asuntolainan ja sijoituksissa yli 100ke, mutta nyt pitkäaikaistyötön. En oo hakenut opiskelemaan enkä vanhalle uralleni takaisin. Oon tavallaan tyytyväinen vapaasta, mutta samalla stressaaa päämäärättömyys. En tiedä miten selittäisin uudelle työantajalle haastattelussa että mitä oon tehnyt nää lepovuodet. Palkkaakohan edes enää, osaanko edes enää mitään. Rahatkaan ei riitä eläkkeelle asti vaikka taloudellisesti asiat on nyt hyvin.
Ala miettiä vaihtoehtoja uuteen työhön pääsemiseksi.
Voit kertoa, jos joku nyt kysyy, että pidit sapattivapaata. Vanha työ ei enää antanut tarpeeksi.
Sääli että nykyisin ei ole vuorotteluvapaata. Puoli vuotta toisella mantereella yllättäen muutti jotakin minun kohdallani. Palattuani hommiin uutena naisena kärvistelin hetken ja tilasin audienssin pomon pomolle. Seuraavalla viikolla esimieheni oli jo entinen esimies. Sen jälkeen työssäolo alkoi taas tuntua kevyeltä..
Kiva työttömänä ennen päiväunia ajatella tätä.
Samoja ajatuksia. Vaikka et nyt ryhtyisi sijoittamaan, ala säästämään puskuria niin maan perusteellisesti. Itsellä on f*ck you-rahaa jemmassa.
Mitä ihmettä meidän yhteiskunnassa on vialla, jos kaikki tuntuvat uupuvan työhönsä? Ja alan vaihtaminen ja hengähdystauon pitäminen töistä on tehty mahdollisimman vaikeaksi. Downshiftaajia haukutaan laiskoiksi jne. Toisaalta työttömiä haukutaan myös laiskoiksi, mutta heitä ei kuitenkaan suostuta ottamaan töihin.
Mistä tällainen armottomuus johtuu, kapitalismista?
Vierailija kirjoitti:
Minä irtisanouduin tyhjän päälle kun oli vaan niin pakottava ahdistus työstä.
Taloudellinen tilanne muuttui rajusti, mut ei ollut vaihtoehtoja, olin raato.
En kaivannut vapaa-aikaa (mikä ajatus on usein epärealistisen lapsellinen), en täydellisyyttä, vaan ihan sitä ettei ahdista joka hetki.
Silloin kannattaa jos ei ole vaihtoehtona myöskään jatkaa. Yleensä sen tietää kun tsemppivarat on käytetty ja otettu jo aikaa sitten kaikki mielenhallintakeinot käyttöön.
Sama täällä. Irtisanoudun ja muutan maalle. Olen aivan loppu henkisesti vaikka työ on fyysistä. Introvertille erityisherkälle luonteelle työpaikkani ei vaan sovi. Olen todella ahdistunut ja saan paniikkikohtauksia.
Sitten otat loparit, olet ansiosidonnaisella hetken ja sen jälkeen nautit 500e Kelan kuukausituloista. Tajuat myös sen että ihan turhaan olit kateellinen työttömille.
Olen mennyt aikoinani töihin kutsumusammattiini kulttuurialalle. Tulot olivat pieniä ja vaihtelevia. Palkkatyöt olivat osa-aikaisia. Jatkuvasti sai olla etsimässä lisää töitä. Huonot tulot ja epävakaa työtilanne olivat valtava stressin ja ahdistuksen aihe. Vähitellen ahdistuin niin, että opiskelin uuden ammatin ja siirryin toiselle alalle. Pääsin normaaleihin palkkatuloihin, sitten vakituiseen työhön ja vähitellen tulot nousivat. Eli, ei kannata irtisanoutua, vaan ensin kannattaa jäädä sairauslomalle. Sieltä voi miettiä rauhassa ja hakea uutta työpaikkaa. Työttömänä uuden työn saaminen on paljon paljon vaikeampaa. Voi myös pohtia, lähteekö opiskelemaan uuden ammatin, jos siihen on varaa, kun aikuiskoulutustukea ei enää ole. Talous kannattaa miettiä ennalta ja huolella, muuten siitä tulee uusi, valtava stressin ja ahdistuksen aihe. Sitä ei ymmärrä, miten köyhyys vaikuttaa mieleen, ennen kuin sen on itse kokenut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä irtisanouduin tyhjän päälle kun oli vaan niin pakottava ahdistus työstä.
Taloudellinen tilanne muuttui rajusti, mut ei ollut vaihtoehtoja, olin raato.
En kaivannut vapaa-aikaa (mikä ajatus on usein epärealistisen lapsellinen), en täydellisyyttä, vaan ihan sitä ettei ahdista joka hetki.
Silloin kannattaa jos ei ole vaihtoehtona myöskään jatkaa. Yleensä sen tietää kun tsemppivarat on käytetty ja otettu jo aikaa sitten kaikki mielenhallintakeinot käyttöön.
Sama täällä. Irtisanoudun ja muutan maalle. Olen aivan loppu henkisesti vaikka työ on fyysistä. Introvertille erityisherkälle luonteelle työpaikkani ei vaan sovi. Olen todella ahdistunut ja saan paniikkikohtauksia.
Kannattaa tunnustaa itselle ja muillekin että olet autisti.
Vierailija kirjoitti:
Sitten otat loparit, olet ansiosidonnaisella hetken ja sen jälkeen nautit 500e Kelan kuukausituloista. Tajuat myös sen että ihan turhaan olit kateellinen työttömille.
Työttömälle on syytä olla kateellinen. Rento elämä ja rahaa tulee tekemättä mitään. Lisää valuuttaa voi hoitaa jos haluaa kun on päivät ja yöt aikaa.
Itse olen ollut samalla alalla vuosien varrella erilaisissa työpaikoissa ja nähnyt monenlaisia paikkoja. Jossain menetin yöunet ja meinasin kuolla stressiin, jossain taas on ollut mukavaa ja leppoisaakin, riippumatta tehtävän vaativuudesta paperilla. Nykyinen paikka osoittautui taas elämänilon tuhoajaksi, mutta verkot on olleet vesillä, ja pääsin aikaisemmalle työnantajalle takaisin. Eli kyllä työpaikan vaihtokin voi ratkaista, ei tarvitse laittaa koko elämää uusiksi, jos tilanteessasi se on mahdollista. Joskus nuorempana ekoissa paikoissa luulin, että vika on itsessä ja etten vain kestä työelämää, mutta kyllä se on ollut työpaikassa.
Jos haet alemman tason työtä, mieti tosiaan perustelut, jotain työmatkasta, elämäntilanteesta tms.
Sitten vaihtoehdot on päästä parempaan työyhteisöön tai vaihtaa kokonaan alaa.