Lue keskustelun säännöt.
Lapsen muuttaminen kauaksi pois kotoa ja sen aiheuttama suru - miten muut olette pärjänneet?
29.09.2026 |
Ainoa lapseni (19 v) muutti kotoa kuukausi sitten pohjoisesta pk-seudulle ja tuntuu kuin elämältä olisi pudonnut pohja ja merkitys kokonaan pois. Ihan hirveän tyhjältä tuntuu koti ja kaikessa tekemisessä on haikeus ja melankolia mukana. Tottakai iloitsen siitä, että lapsi on itsenäistynyt ja uskaltaa lähteä kotoa, mutta hirveän vaikealta tuntuu hyväksyä se, että tietty elämänvaihe on lopullisesti ohi ja että lapsi ei ole arjessa mukana. Lisäksi tietysti asiaa vaikeuttaa se, että välimatkaa on 700 km eikä todellakaan voi viikonlopuksi vain lähteä tapaamaan.
Ihana olisi kuulla vertaistukea / kommentteja muilta samassa tilanteessa olevalta. Nimenomaan kaipaisin kommentteja ihmisiltä, joiden lapsi on muuttanut kauas eikä esim. muuttanut pois kotoa, mutta asuu kuitenkin samassa kaupungissa (uskoisin itse, että tuossa minulla ei olisi mitään ongelmaa).
Kiitos jo etukäteen asiallisista vastauksista!
Kommentit (50)
On kyllä itsellekin todella vaikeaa ja itkettää päivittäin. Lisäsuru tulee siitä, miten sisko on myös todella surullinen, kun ei oikein muita kavereita ole :( Luojan kiitos sentään nykytekniikka mahdollistaa edes videopuhelut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole tässä vanhemman asemassa, mutta puolisoni muutti toiselta puolelta Eurooppaa Suomeen yli 20 vuotta sitten. Hänen vanhemmilleen se oli kova paikka. Isä on sittemmin hyväksynyt tilanteen ja näkee, miten hyvin pojan elämä on järjestynyt ja hän on tästä onnellinen. Äiti ei oikein hyväksy asiaa vieläkään, mikä vaikeuttaa hänen suhdetta poikaansa. Suhdetta värittää edelleen melankolia, suru, haikailu ja ajoittain syyllistäminen. Vaikka ymmärrän nuo tunteet, ne huonontavat äidin ja pojan välejä. Siksi neuvoisin sinua keskittymään niihin hyviin asioihin, joita lapsesi poismuutto tuo hänen elämäänsä. Olisi tärkeää lapsellesi, ettei hänen tarvitsisi kantaa syyllisyyttä valinnoistaan vaan kokisi, että hänellä on oikeus elää elämäänsä. Tämä mahdollistaa mielestäni läheisemmän suhteen teille tulevaisuudessa.
Älkää ripustautuko lapsiinne. Antakaa tilaa itsenäistyä ja rakentaa omaa elämää. Auta taloudellisesti, jos nuori sitä tarvitsee. Nauttikaa omasta uudesta elämänvaiheesta.
Vierailija kirjoitti:
En pysty edes lukemaan, kun sylettää niin. Uskomatonta, että jotkut elävät lastensa kautta. Antakaa lastenne olla!!
Nyt en tajunnut. Millä tavalla on epänormaalia, että kaipaa rakastamaansa ihmistä ja tuntuu tyhjältä, kun hän ei siinä enää 19 vuoden jälkeen olekaan?
Onhan se iso muutos, mutta siihen tottuu. Lapselle ei saa aiheuttaa syyllisyyttä asiasta eikä valittaa yksinäisyyttä. Jos lapsi opiskelee, hän voinee käydä pitkillä viikonloppuina kotona. Hyvä keino houkutella on lupaus maksaa matkakulut.
Minulla on kaksi lasta ja kerran nuorempi heistä sanoi kotona käydessään, että veli oli oikeassa, kun sanoi, että kotona on parasta täysi jääkaappi. Pitäähän sitä lasta hemmotella, kun vanhempien luo vaivautuu tulemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselle lapsen muuttaminen on aiheuttanut sen luokan kriisin, että olen tarvinnut ammattiapua tunteiden käsittelyyn. Itselle ehkä vaikeinta on käsitellä tietynlaisia syyllisyydentunteita siitä, että tytär alkoi etääntyä teini-iässä eikä oikein olla viimeisinä vuosina enää olla osattu luontevasti yhdessä tai keksitty oikein edes enää puhuttavaa. Koko ajan jyystääkin mielessä todella ahdistavasti kysymys siitä, mitä olisin voinut tehdä eri tavalla. Sen tiedän, että olen häntä hirmuisesti rakastanut, mutta yhteisten kiinnostuksenkohteiden/puheenaiheiden löytäminen on ollut todella vaikeaa viime vuosina ja siksi olemme etääntyneet.
Olkaa tyytyväisiä kun saatte lapsenne lentoon. Tiedän vanhempia, joiden lapset lähteneet toiselle mantereelle. Nykyaikana on viestintävälineitä. Toista oli 60- luvulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itselle lapsen muuttaminen on aiheuttanut sen luokan kriisin, että olen tarvinnut ammattiapua tunteiden käsittelyyn. Itselle ehkä vaikeinta on käsitellä tietynlaisia syyllisyydentunteita siitä, että tytär alkoi etääntyä teini-iässä eikä oikein olla viimeisinä vuosina enää olla osattu luontevasti yhdessä tai keksitty oikein edes enää puhuttavaa. Koko ajan jyystääkin mielessä todella ahdistavasti kysymys siitä, mitä olisin voinut tehdä eri tavalla. Sen tiedän, että olen häntä hirmuisesti rakastanut, mutta yhteisten kiinnostuksenkohteiden/puheenaiheiden löytäminen on ollut todella vaikeaa viime vuosina ja siksi olemme etääntyneet.
Varmaan aika tyypillistä, että kasvava nuori alkaa tehdä henkistä irtautumista jo ennen kuin fyysisesti pakkaa laukut. Kun lapsella on kerran kaikki hyvin omassa nuoren aikuisen elämässään, niin kaikkihan meni kuten pitikin? Sinne ne jälkeläiset lopulta kuuluu, omaan elämäänsä ja omaan kotiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Itselle lapsen muuttaminen on aiheuttanut sen luokan kriisin, että olen tarvinnut ammattiapua tunteiden käsittelyyn. Itselle ehkä vaikeinta on käsitellä tietynlaisia syyllisyydentunteita siitä, että tytär alkoi etääntyä teini-iässä eikä oikein olla viimeisinä vuosina enää olla osattu luontevasti yhdessä tai keksitty oikein edes enää puhuttavaa. Koko ajan jyystääkin mielessä todella ahdistavasti kysymys siitä, mitä olisin voinut tehdä eri tavalla. Sen tiedän, että olen häntä hirmuisesti rakastanut, mutta yhteisten kiinnostuksenkohteiden/puheenaiheiden löytäminen on ollut todella vaikeaa viime vuosina ja siksi olemme etääntyneet.
Et paljastanut oletko isä vai äiti, mutta jos olet isä niin tuohan on hirmu tavallista, että suhde tyttäreen saattaa muuttua juuri tuollaiseksi teini-iässä. Ei ole mitenkään epänormaalia eikä tarkoita sitä, että olisit epäonnistunut tai tehnyt jotain väärin. Itsellä ei ollut omaan tyttäreen juuri minkäänlaista puheyhteyttä varmaan ikävuosina 14-20, mutta nyt kun hän on 25 ollaan taas todella läheisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun ainokainen lähti 18-vuotiaana kesken lukion 400 km päähän. Ymmärrettävä päätös, hetkellinen shokki, mutta toisaalta olin osannut odottaa jo tätä aikanaan tulevaksi.
Lasten on tarkoituskin lentää pesästä. Vaikka itse jäinkin ensimmäistä kertaa elämässäni asumaan yksinäni lapsen muuttaessa pois, ei se silti mun elämää hetkauttanut. Joo on ikävä. Mutta ei se mun elämää hallitse. Ja on mukavaa, kun on nyt paikka, jossa välillä käydä viettämässä viikonloppua (vaikka se tarkoittaakin ilmapatjamajoitusta yksiön lattialla). Ja toisin päin, pääseehän se lapsikin välillä käymään kotosalla. Viestitellään ja soitellaan toki useammin.
Mun lapsi asuu muutaman kymmenen kilometrin päässä eikä tule mieleenkään piipahtaa hänen luonaan viikonloppuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse muutin aikoinani 6000km päähän omista vanhemmistani ja sille tielle jäin. Nyt oma tyttäreni (ainut lapsi) asuu n.500 km päässä meistä vanhemmistaan; opiskellessaan asui myöskin muutaman vuoden toisessa maassa. Tottakai sitä.ajattelee/ kaipaa lastaan päivittäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pysty edes lukemaan, kun sylettää niin. Uskomatonta, että jotkut elävät lastensa kautta. Antakaa lastenne olla!!
Nyt en tajunnut. Millä tavalla on epänormaalia, että kaipaa rakastamaansa ihmistä ja tuntuu tyhjältä, kun hän ei siinä enää 19 vuoden jälkeen olekaan?
Ole onnellinen, hän on elossa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pysty edes lukemaan, kun sylettää niin. Uskomatonta, että jotkut elävät lastensa kautta. Antakaa lastenne olla!!
Nyt en tajunnut. Millä tavalla on epänormaalia, että kaipaa rakastamaansa ihmistä ja tuntuu tyhjältä, kun hän ei siinä enää 19 vuoden jälkeen olekaan?
Sillä tavalla se on epänormaalia, että aikuistuvan lapsen elämäntehtävä ei ole antaa sisältötä äitinsä elämään. Sinun lapsesi eivät ole sinun.
Ja onhan se etelään muuttanut lapsi edelleen olemassa. Miltä luulet tuntuvan niistä vanhemmista joiden lapsi on kuollut?
Vierailija kirjoitti:
Itselle lapsen muuttaminen on aiheuttanut sen luokan kriisin, että olen tarvinnut ammattiapua tunteiden käsittelyyn. Itselle ehkä vaikeinta on käsitellä tietynlaisia syyllisyydentunteita siitä, että tytär alkoi etääntyä teini-iässä eikä oikein olla viimeisinä vuosina enää olla osattu luontevasti yhdessä tai keksitty oikein edes enää puhuttavaa. Koko ajan jyystääkin mielessä todella ahdistavasti kysymys siitä, mitä olisin voinut tehdä eri tavalla. Sen tiedän, että olen häntä hirmuisesti rakastanut, mutta yhteisten kiinnostuksenkohteiden/puheenaiheiden löytäminen on ollut todella vaikeaa viime vuosina ja siksi olemme etääntyneet.
Olisitko halunnut pitää hänet lapsuudenkodissa aikuisuuteen saakka, ehkä loppuelämäsi ajan? Miksi?
Lapset muuttavat kotoa pois. Se on luonnon järjestys. Tosin tiedän sellaisiakin lapsia jotka ovat jääneet tai palanneet hoitamaan vanhempiaan, ja vanhempien kuoltua he ovat yksin.
Kyllä lasta kaipasin ja mieli oli haikea. Kannustin kuitenkin, koska hän opiskelee omaa tulevaisuuttaan varten, ei minua. Jossakin runossa sanotaan, että teidän lapsenne eivät ole teidän, he ovat maailman tyttäriä ja poikia. Olen onnellinen että lapsi on terve ja haluaa hyvän tulevaisuuden, mitä muuta voin toivoa?
Molemmat, puolisoni ja minä olemme muuttaneet jo amiskaan pois kotoa. Silloin ainakin ymmärtää että ihmisten on otettava vastuu elämästään jo nuorena. Meillä keskimmäinen kävi koulut kotoa mutta kaksi muutti heti ysiluokan jälkeen kauemmaksi. Kaikki nuo on hyvin elämässään pärjännyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pysty edes lukemaan, kun sylettää niin. Uskomatonta, että jotkut elävät lastensa kautta. Antakaa lastenne olla!!
Nyt en tajunnut. Millä tavalla on epänormaalia, että kaipaa rakastamaansa ihmistä ja tuntuu tyhjältä, kun hän ei siinä enää 19 vuoden jälkeen olekaan?
Sillä tavalla se on epänormaalia, että aikuistuvan lapsen elämäntehtävä ei ole antaa sisältötä äitinsä elämään. Sinun lapsesi eivät ole sinun.
Ja onhan se etelään muuttanut lapsi edelleen olemassa. Miltä luulet tuntuvan niistä vanhemmista joiden lapsi on kuollut?
Sanoo lapseton kaikkitietävä yksinäinen!!
En pysty edes lukemaan, kun sylettää niin. Uskomatonta, että jotkut elävät lastensa kautta. Antakaa lastenne olla!!