Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko uusperhettä muodostaessa tämä tyypillistä?
Millaisia kokemuksia teillä itsellänne tai teidän läheisillä on ollut:
Kun olette perustaneet uusperheen, siis muuttaneet yhteen, niin onko se tyypillistä, että alkuun kaikki tuntuu menevän hienosti ja vaivattomasti, mutta sitten muutaman kuukauden tai parin vuoden kuluttua tulee yhtäkkiä sellainen fiilis, että voi hitto miten kamalaa tää on ja mitä järkeä tässä on? Vai onko mennyt just toisinpäin, eli alkuun ollut kaikilla osapuolilla hankalaa ja joutuu hammasta purren jatkamaan ja sitten pian kuitenkin helpottanut ja on tosi kivaa asua uusperheessä?
Kommentit (374)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole olemassa perhemuotoa, uusioperhe. On vain ydinperhe ja yksinhuoltaja perhe. Perhe koostuu biologisista vanhemmista ja lapsista. Ei kukaan voiottaa kenenkään lapsia ja leikkiä perhettä. Lapsilla on oma äiti ja oma isä, eikä kukaan hyypiö joka rikkoo lasten perheen voi alkaa leikkimää perhettä vieraiden ihmisten kanssa. Se on pelkästään häpeän tunteeseen liittyvä asia, että kun tietää tekevänsä väärin, niin häivyttää sitä häpeän tunnetta leikkimällä perhettä. Ydinperhe kun hajoo tai hajotetaan, ei ole enää kuin yksinhuoltaja perhe, ulkopuolinen ei tee siitä perhettä hänelle.
Täyttä puppua. Sillä ollaanko perhe ei tarvitse olla mitään tekemistä biologisen sukulaisuuden kanssa. Ilmeisesti sinun mielestäsi esim. adoptiolapset eivät kuulu perheeseen, eivätkä aviomies ja -vaimo ole toistensa perhettä? (Tai mistä minä tiedän, ehkä teidän suvussanne onkin sääntönä että pariskunnan tulee olla riittävän läheistä biologista sukua keskenään. Selittäisi paljon.)
Mitä häpeät omassa elämässäsi? Vaikuttaa siltä' että puolustelet itseäsi, tekosista jossa olet rikkonut ydinperheen ja nyt selittelet vaikutukset omaksi eduksesi.
Perhe on vain ja ainoastaan biologiset lapset ja heidän omat vanhemmat, toki adoptiot kuuluu myös siihen, mutta et voi heittää puolisoa pois ja vaihtaa toiseen ja leikkiä perhettä. Sehän sanoo jo järkikin. Sulkukirjoitus on hyvin asiaton huomautus. Se selittää myös sen että mielesi ei ole kunnossa, ja ylireagoimalla koetat tehdä sanomisista uskottavia, sekä helpottaa omaa häpeääsi.
Hyvä sinä selittelijä! Kävisikö sulla joskus mielessä, että sen ns kivan ydinperheen vaikka isi lähtee vieraisiin, ja äiti joutuu etsimään lapsilleen uuden isähahmon? Ja sellainen perhe saattaa jopa onnistua, paremmin kuin se edellinen.
Ei lapselle tarvi uutta isää etsiä hänellä on jo isä. Mikään asia ei ole sellainen, että lapselle pitää etsiä uusi isä. Vaikka vanhemmat eroaa, vaikka isä kuolee, vaikka joku rikkoo lapsen perheen, niin se biologin isä on aina lapsen isä. Kukaan ei vie sitä paikkaa. Eikä kukaan aikuinen odota sitä että toinen mies olisi parempi isä kuin lapsen oma isä, sitä ei vaan ole. Jos lapsen on parempi asua yksinhuoltaja perheessä, on hänellä kuitenkin isä vaikka asuu muuallla.
Iso osa isistä kuitenkin häviää lastensa elämästä eron jälkeen. Ei näy, ei kuulu. Kitistään elatusmaksuista eikä tapaamiset kiinnosta.
Mutta sekään ei poista sitä faktaa, että lapsella on oma isä, oli se minkälainen tahansa, niin se on aina lapsen isä. Se esim äidin uusi kaveri voi olla kaveri lapsellekin, mutta se ei ole isä. Eikä se tee tästä perhettä. Perhe on lapsen äiti ja lapsi tai lapset, mutta kukaan ulkopuolinen ei voi ryhtyä isäksi eikä se ole perhe.
Miksi ihmeessä äidin uuden kaverin pitäisi olla isä? Onko joku muu kuin sinä niin olettanut että hänen täytyy korvata biologinen isä? Äidin uusi kaveri voi olla caikka nainen joten aika vaikea hänen olisi isää korvatakaan.
Äidin uusi naiskumppani voi aivan hyvin korvata kelvottoman isän perheen toisena aikuisena. Vähintäänkin paikata hänen aiheuttamiaan puutteita.
No just, lapset häpee ja koulussa kiusataan tuollasesta. Ja tietysti kiusa kohdistuu viattomiin lapsiin. On häpee jos kaikilla muilla on isä ja yhdellä on sitten...! Pitäisi ajatella lapsia eikä riekkua itse niinkuin itse haluaa, säälikää lapsia, heidän vika ei ole että aikuiset etsii onnen kenestä tahansa. Mä en voi kuvitellakkaan että mun lapseni kaveeraisi tuollasten llasten kanssa .. ei ikinä, tarkkaan katsottava kuka elelee mitenkin. Normaalien ihmisten perhe on isä äiti ja lapset.
Ja sinuakin voi lapsesi hävetä, voi ihmettä..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mut miehenä ja parin tytön isänä en enää ikinä lähe tohon, enkä parisuhteeseen ennen ku lapset muuttanut omilleen. Joka ikinen nainen, jonka oon tavannut on ollu tavalla tai toisella erittäin mustasukkanen mun tyttäristä. Ihan vtn sairasta.
Tai sitten nainen vaan lopulta huomauttaa, kun ei enää jaksa hyppiä sun lastesi pillin mukaan.
Joustin loputtomiin miesystäväni pilalle lellittyjen teinien sekoilua ja oikkuja useamman vuoden, niin että omakin elämä oli ihan sekaisin, vaikka ei edes asuttu yhdessä. Kun lopulta kysyin, että voisiko joskus -edes joskus- niille sanoa "ei", "ei nyt" tai "myöhemmin", niin sain kuulla olevani mustasukkainen 😂 En kertaakaan kuullut neljän vuoden aikana, että mies olisi vetänyt mihikään ensimmäistäkään rajaa lapsilleen. Ei IKINÄ enää suhdetta miehen, jolla on kotona vielä lapsia, kanssa. Omat jo aikuisia ja tukevasti omillaan.
Mulla tyttärien kohdalla kyllä aivan eri asioista kyse. Yks nainen skitsoili aina ku lapset puhuivat omassa huoneessaan oman äitinsä kanssa. Sit ku muuttivat omilleen, ni välillä ku tuli käymään pariks päiväks, ni toinen nainen teki kaikkensa, et huomio olisi hänessä, eikä lapsessa. Siis n. kaks päivää kuukaudessa ei kestä sitä, et mun huomio on omassa lapsessani. Yhen kanssa jatkuvaa vänkäämistä, et miks esim. en tarkistanut hänen pyöränsä kumeja samalla ku pumppasin tyttären kumit tai miks en tuonu hänelle mitään ku ostin lapselle koulutarvikkeita. Kerran lähdin yöllä sairaalaan, ku epäiltiin korvatulehdusta. Jatkuvaa pommittamista läpi yön, et miks en voi tulla kotiin, ku lapsi on jo niin iso. Leikkipuistossa ollessa jatkuvaa viestittely, et missä ollaan mitä tehdään. Jos ostin vaatteita tytöille, ni pultit, etten ostanu hänen lapselleen myös. Yms. Yms.
No, itse jos olisin polkupyörää huoltamassa, niin samalla vaivalla tsekkaisin kaikki pyörät.
Tuota vaateasiaa myös mietin. Jos uusperheessä on kummankin lapsia, ja molempien lapset tarvitsevat vaikka uudet pipot ja hanskat syksyä varten.
Niin pitäisin minäkin kummallisena, että toinen kun ostoksilla käy, niin ostaisi vain omille lapsilleen. Itse kun katsoisin kaikille lapsille tarvittavat samalla kertaa.
Meillä äitipuoli ei ehdottomasti suostunut ostamaan minulle ja veljelleni mitään, koska hänellä ei ollut elatusvelvollisuutta. Sen sijaan olin useasti kaupoilla mukana katsomassa, kun hän osti omille lapsilleen vaatteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mut miehenä ja parin tytön isänä en enää ikinä lähe tohon, enkä parisuhteeseen ennen ku lapset muuttanut omilleen. Joka ikinen nainen, jonka oon tavannut on ollu tavalla tai toisella erittäin mustasukkanen mun tyttäristä. Ihan vtn sairasta.
Tai sitten nainen vaan lopulta huomauttaa, kun ei enää jaksa hyppiä sun lastesi pillin mukaan.
Joustin loputtomiin miesystäväni pilalle lellittyjen teinien sekoilua ja oikkuja useamman vuoden, niin että omakin elämä oli ihan sekaisin, vaikka ei edes asuttu yhdessä. Kun lopulta kysyin, että voisiko joskus -edes joskus- niille sanoa "ei", "ei nyt" tai "myöhemmin", niin sain kuulla olevani mustasukkainen 😂 En kertaakaan kuullut neljän vuoden aikana, että mies olisi vetänyt mihikään ensimmäistäkään rajaa lapsilleen. Ei IKINÄ enää suhdetta miehen, jolla on kotona vielä lapsia, kanssa. Omat jo aikuisia ja tukevasti omillaan.
Mulla tyttärien kohdalla kyllä aivan eri asioista kyse. Yks nainen skitsoili aina ku lapset puhuivat omassa huoneessaan oman äitinsä kanssa. Sit ku muuttivat omilleen, ni välillä ku tuli käymään pariks päiväks, ni toinen nainen teki kaikkensa, et huomio olisi hänessä, eikä lapsessa. Siis n. kaks päivää kuukaudessa ei kestä sitä, et mun huomio on omassa lapsessani. Yhen kanssa jatkuvaa vänkäämistä, et miks esim. en tarkistanut hänen pyöränsä kumeja samalla ku pumppasin tyttären kumit tai miks en tuonu hänelle mitään ku ostin lapselle koulutarvikkeita. Kerran lähdin yöllä sairaalaan, ku epäiltiin korvatulehdusta. Jatkuvaa pommittamista läpi yön, et miks en voi tulla kotiin, ku lapsi on jo niin iso. Leikkipuistossa ollessa jatkuvaa viestittely, et missä ollaan mitä tehdään. Jos ostin vaatteita tytöille, ni pultit, etten ostanu hänen lapselleen myös. Yms. Yms.
No, itse jos olisin polkupyörää huoltamassa, niin samalla vaivalla tsekkaisin kaikki pyörät.
Tuota vaateasiaa myös mietin. Jos uusperheessä on kummankin lapsia, ja molempien lapset tarvitsevat vaikka uudet pipot ja hanskat syksyä varten.
Niin pitäisin minäkin kummallisena, että toinen kun ostoksilla käy, niin ostaisi vain omille lapsilleen. Itse kun katsoisin kaikille lapsille tarvittavat samalla kertaa.
Meillä äitipuoli ei ehdottomasti suostunut ostamaan minulle ja veljelleni mitään, koska hänellä ei ollut elatusvelvollisuutta. Sen sijaan olin useasti kaupoilla mukana katsomassa, kun hän osti omille lapsilleen vaatteita.
Sinä silloin varmasti tiesit, että sinulla on omat vanhempasi, jotka ostavat sinulle vaatteet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mut miehenä ja parin tytön isänä en enää ikinä lähe tohon, enkä parisuhteeseen ennen ku lapset muuttanut omilleen. Joka ikinen nainen, jonka oon tavannut on ollu tavalla tai toisella erittäin mustasukkanen mun tyttäristä. Ihan vtn sairasta.
Tai sitten nainen vaan lopulta huomauttaa, kun ei enää jaksa hyppiä sun lastesi pillin mukaan.
Joustin loputtomiin miesystäväni pilalle lellittyjen teinien sekoilua ja oikkuja useamman vuoden, niin että omakin elämä oli ihan sekaisin, vaikka ei edes asuttu yhdessä. Kun lopulta kysyin, että voisiko joskus -edes joskus- niille sanoa "ei", "ei nyt" tai "myöhemmin", niin sain kuulla olevani mustasukkainen 😂 En kertaakaan kuullut neljän vuoden aikana, että mies olisi vetänyt mihikään ensimmäistäkään rajaa lapsilleen. Ei IKINÄ enää suhdetta miehen, jolla on kotona vielä lapsia, kanssa. Omat jo aikuisia ja tukevasti omillaan.
Mulla tyttärien kohdalla kyllä aivan eri asioista kyse. Yks nainen skitsoili aina ku lapset puhuivat omassa huoneessaan oman äitinsä kanssa. Sit ku muuttivat omilleen, ni välillä ku tuli käymään pariks päiväks, ni toinen nainen teki kaikkensa, et huomio olisi hänessä, eikä lapsessa. Siis n. kaks päivää kuukaudessa ei kestä sitä, et mun huomio on omassa lapsessani. Yhen kanssa jatkuvaa vänkäämistä, et miks esim. en tarkistanut hänen pyöränsä kumeja samalla ku pumppasin tyttären kumit tai miks en tuonu hänelle mitään ku ostin lapselle koulutarvikkeita. Kerran lähdin yöllä sairaalaan, ku epäiltiin korvatulehdusta. Jatkuvaa pommittamista läpi yön, et miks en voi tulla kotiin, ku lapsi on jo niin iso. Leikkipuistossa ollessa jatkuvaa viestittely, et missä ollaan mitä tehdään. Jos ostin vaatteita tytöille, ni pultit, etten ostanu hänen lapselleen myös. Yms. Yms.
No, itse jos olisin polkupyörää huoltamassa, niin samalla vaivalla tsekkaisin kaikki pyörät.
Tuota vaateasiaa myös mietin. Jos uusperheessä on kummankin lapsia, ja molempien lapset tarvitsevat vaikka uudet pipot ja hanskat syksyä varten.
Niin pitäisin minäkin kummallisena, että toinen kun ostoksilla käy, niin ostaisi vain omille lapsilleen. Itse kun katsoisin kaikille lapsille tarvittavat samalla kertaa.
Meillä äitipuoli ei ehdottomasti suostunut ostamaan minulle ja veljelleni mitään, koska hänellä ei ollut elatusvelvollisuutta. Sen sijaan olin useasti kaupoilla mukana katsomassa, kun hän osti omille lapsilleen vaatteita.
Sinä silloin varmasti tiesit, että sinulla on omat vanhempasi, jotka ostavat sinulle vaatteet.
Ei niillä ollut rahaa kummallakaan, isä ulosotossa konkurssin takia ja äitini oli työtön / pätkätöissä. Kulahtaneissa kirpparivaatteissa mentiin, päiväkirjaan kirjoitin 13-vuotiaana suurimmaksi toiveekseni että saisin joskus uudet farkut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsille se on aina kamalaa alusta asti ja hammasta purren pitää kestää itsekkäiden vanhempien vuoksi.
Ei kaikille. Itselleni oli helpotus saada riehuvan juoppoisän tilalle mukava isäpuoli ja siskopuoli.
Minä en olisi tarvinnut riehuvan juoppoisän tilalle ketään. Olisin ollut tyytyväinen ihan vain sisarusten ja äidin kanssa, mutta väkisin piti uusi vieras ukko raahata lapsineen saman katon alle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mut miehenä ja parin tytön isänä en enää ikinä lähe tohon, enkä parisuhteeseen ennen ku lapset muuttanut omilleen. Joka ikinen nainen, jonka oon tavannut on ollu tavalla tai toisella erittäin mustasukkanen mun tyttäristä. Ihan vtn sairasta.
Tai sitten nainen vaan lopulta huomauttaa, kun ei enää jaksa hyppiä sun lastesi pillin mukaan.
Joustin loputtomiin miesystäväni pilalle lellittyjen teinien sekoilua ja oikkuja useamman vuoden, niin että omakin elämä oli ihan sekaisin, vaikka ei edes asuttu yhdessä. Kun lopulta kysyin, että voisiko joskus -edes joskus- niille sanoa "ei", "ei nyt" tai "myöhemmin", niin sain kuulla olevani mustasukkainen 😂 En kertaakaan kuullut neljän vuoden aikana, että mies olisi vetänyt mihikään ensimmäistäkään rajaa lapsilleen. Ei IKINÄ enää suhdetta miehen, jolla on kotona vielä lapsia, kanssa. Omat jo aikuisia ja tukevasti omillaan.
Mulla tyttärien kohdalla kyllä aivan eri asioista kyse. Yks nainen skitsoili aina ku lapset puhuivat omassa huoneessaan oman äitinsä kanssa. Sit ku muuttivat omilleen, ni välillä ku tuli käymään pariks päiväks, ni toinen nainen teki kaikkensa, et huomio olisi hänessä, eikä lapsessa. Siis n. kaks päivää kuukaudessa ei kestä sitä, et mun huomio on omassa lapsessani. Yhen kanssa jatkuvaa vänkäämistä, et miks esim. en tarkistanut hänen pyöränsä kumeja samalla ku pumppasin tyttären kumit tai miks en tuonu hänelle mitään ku ostin lapselle koulutarvikkeita. Kerran lähdin yöllä sairaalaan, ku epäiltiin korvatulehdusta. Jatkuvaa pommittamista läpi yön, et miks en voi tulla kotiin, ku lapsi on jo niin iso. Leikkipuistossa ollessa jatkuvaa viestittely, et missä ollaan mitä tehdään. Jos ostin vaatteita tytöille, ni pultit, etten ostanu hänen lapselleen myös. Yms. Yms.
No, itse jos olisin polkupyörää huoltamassa, niin samalla vaivalla tsekkaisin kaikki pyörät.
Tuota vaateasiaa myös mietin. Jos uusperheessä on kummankin lapsia, ja molempien lapset tarvitsevat vaikka uudet pipot ja hanskat syksyä varten.
Niin pitäisin minäkin kummallisena, että toinen kun ostoksilla käy, niin ostaisi vain omille lapsilleen. Itse kun katsoisin kaikille lapsille tarvittavat samalla kertaa.
Meillä äitipuoli ei ehdottomasti suostunut ostamaan minulle ja veljelleni mitään, koska hänellä ei ollut elatusvelvollisuutta. Sen sijaan olin useasti kaupoilla mukana katsomassa, kun hän osti omille lapsilleen vaatteita.
Sinä silloin varmasti tiesit, että sinulla on omat vanhempasi, jotka ostavat sinulle vaatteet.
Tässä näkyy kirkkaasti se, mistä puhutaan kun puhutaan uusioperheiden ongelmista. Jos ei ole itse elänyt lapsena sellaisessa, ei voi käsittää, miten eri asemassa lapset voivat perheen sisällä olla ihan vaikka vanhempien tulotason takia. Ei joku 8-vuotias voi ymmärtää järjellä, miksi hän ei saa viikkorahaa, vaikka perheen toiset lapset saavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mut miehenä ja parin tytön isänä en enää ikinä lähe tohon, enkä parisuhteeseen ennen ku lapset muuttanut omilleen. Joka ikinen nainen, jonka oon tavannut on ollu tavalla tai toisella erittäin mustasukkanen mun tyttäristä. Ihan vtn sairasta.
Tai sitten nainen vaan lopulta huomauttaa, kun ei enää jaksa hyppiä sun lastesi pillin mukaan.
Joustin loputtomiin miesystäväni pilalle lellittyjen teinien sekoilua ja oikkuja useamman vuoden, niin että omakin elämä oli ihan sekaisin, vaikka ei edes asuttu yhdessä. Kun lopulta kysyin, että voisiko joskus -edes joskus- niille sanoa "ei", "ei nyt" tai "myöhemmin", niin sain kuulla olevani mustasukkainen 😂 En kertaakaan kuullut neljän vuoden aikana, että mies olisi vetänyt mihikään ensimmäistäkään rajaa lapsilleen. Ei IKINÄ enää suhdetta miehen, jolla on kotona vielä lapsia, kanssa. Omat jo aikuisia ja tukevasti omillaan.
Mulla tyttärien kohdalla kyllä aivan eri asioista kyse. Yks nainen skitsoili aina ku lapset puhuivat omassa huoneessaan oman äitinsä kanssa. Sit ku muuttivat omilleen, ni välillä ku tuli käymään pariks päiväks, ni toinen nainen teki kaikkensa, et huomio olisi hänessä, eikä lapsessa. Siis n. kaks päivää kuukaudessa ei kestä sitä, et mun huomio on omassa lapsessani. Yhen kanssa jatkuvaa vänkäämistä, et miks esim. en tarkistanut hänen pyöränsä kumeja samalla ku pumppasin tyttären kumit tai miks en tuonu hänelle mitään ku ostin lapselle koulutarvikkeita. Kerran lähdin yöllä sairaalaan, ku epäiltiin korvatulehdusta. Jatkuvaa pommittamista läpi yön, et miks en voi tulla kotiin, ku lapsi on jo niin iso. Leikkipuistossa ollessa jatkuvaa viestittely, et missä ollaan mitä tehdään. Jos ostin vaatteita tytöille, ni pultit, etten ostanu hänen lapselleen myös. Yms. Yms.
No, itse jos olisin polkupyörää huoltamassa, niin samalla vaivalla tsekkaisin kaikki pyörät.
Tuota vaateasiaa myös mietin. Jos uusperheessä on kummankin lapsia, ja molempien lapset tarvitsevat vaikka uudet pipot ja hanskat syksyä varten.
Niin pitäisin minäkin kummallisena, että toinen kun ostoksilla käy, niin ostaisi vain omille lapsilleen. Itse kun katsoisin kaikille lapsille tarvittavat samalla kertaa.
Meillä äitipuoli ei ehdottomasti suostunut ostamaan minulle ja veljelleni mitään, koska hänellä ei ollut elatusvelvollisuutta. Sen sijaan olin useasti kaupoilla mukana katsomassa, kun hän osti omille lapsilleen vaatteita.
Sinä silloin varmasti tiesit, että sinulla on omat vanhempasi, jotka ostavat sinulle vaatteet.
Tässä näkyy kirkkaasti se, mistä puhutaan kun puhutaan uusioperheiden ongelmista. Jos ei ole itse elänyt lapsena sellaisessa, ei voi käsittää, miten eri asemassa lapset voivat perheen sisällä olla ihan vaikka vanhempien tulotason takia. Ei joku 8-vuotias voi ymmärtää järjellä, miksi hän ei saa viikkorahaa, vaikka perheen toiset lapset saavat.
Olen itse uusperheellinen ja tältä pohjalta kirjoitin äskeisin.
’Ei uusperheessä pidä toimia niin. Epätasa-arvo on aina läsnä toisen vanhemmat, isovanhempien ja kummien kautta. Mutta perheen sisällä lapsilla pitää olla sama elintaso.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mut miehenä ja parin tytön isänä en enää ikinä lähe tohon, enkä parisuhteeseen ennen ku lapset muuttanut omilleen. Joka ikinen nainen, jonka oon tavannut on ollu tavalla tai toisella erittäin mustasukkanen mun tyttäristä. Ihan vtn sairasta.
Tai sitten nainen vaan lopulta huomauttaa, kun ei enää jaksa hyppiä sun lastesi pillin mukaan.
Joustin loputtomiin miesystäväni pilalle lellittyjen teinien sekoilua ja oikkuja useamman vuoden, niin että omakin elämä oli ihan sekaisin, vaikka ei edes asuttu yhdessä. Kun lopulta kysyin, että voisiko joskus -edes joskus- niille sanoa "ei", "ei nyt" tai "myöhemmin", niin sain kuulla olevani mustasukkainen 😂 En kertaakaan kuullut neljän vuoden aikana, että mies olisi vetänyt mihikään ensimmäistäkään rajaa lapsilleen. Ei IKINÄ enää suhdetta miehen, jolla on kotona vielä lapsia, kanssa. Omat jo aikuisia ja tukevasti omillaan.
Mulla tyttärien kohdalla kyllä aivan eri asioista kyse. Yks nainen skitsoili aina ku lapset puhuivat omassa huoneessaan oman äitinsä kanssa. Sit ku muuttivat omilleen, ni välillä ku tuli käymään pariks päiväks, ni toinen nainen teki kaikkensa, et huomio olisi hänessä, eikä lapsessa. Siis n. kaks päivää kuukaudessa ei kestä sitä, et mun huomio on omassa lapsessani. Yhen kanssa jatkuvaa vänkäämistä, et miks esim. en tarkistanut hänen pyöränsä kumeja samalla ku pumppasin tyttären kumit tai miks en tuonu hänelle mitään ku ostin lapselle koulutarvikkeita. Kerran lähdin yöllä sairaalaan, ku epäiltiin korvatulehdusta. Jatkuvaa pommittamista läpi yön, et miks en voi tulla kotiin, ku lapsi on jo niin iso. Leikkipuistossa ollessa jatkuvaa viestittely, et missä ollaan mitä tehdään. Jos ostin vaatteita tytöille, ni pultit, etten ostanu hänen lapselleen myös. Yms. Yms.
No, itse jos olisin polkupyörää huoltamassa, niin samalla vaivalla tsekkaisin kaikki pyörät.
Tuota vaateasiaa myös mietin. Jos uusperheessä on kummankin lapsia, ja molempien lapset tarvitsevat vaikka uudet pipot ja hanskat syksyä varten.
Niin pitäisin minäkin kummallisena, että toinen kun ostoksilla käy, niin ostaisi vain omille lapsilleen. Itse kun katsoisin kaikille lapsille tarvittavat samalla kertaa.
Meillä äitipuoli ei ehdottomasti suostunut ostamaan minulle ja veljelleni mitään, koska hänellä ei ollut elatusvelvollisuutta. Sen sijaan olin useasti kaupoilla mukana katsomassa, kun hän osti omille lapsilleen vaatteita.
Sinä silloin varmasti tiesit, että sinulla on omat vanhempasi, jotka ostavat sinulle vaatteet.
Tässä näkyy kirkkaasti se, mistä puhutaan kun puhutaan uusioperheiden ongelmista. Jos ei ole itse elänyt lapsena sellaisessa, ei voi käsittää, miten eri asemassa lapset voivat perheen sisällä olla ihan vaikka vanhempien tulotason takia. Ei joku 8-vuotias voi ymmärtää järjellä, miksi hän ei saa viikkorahaa, vaikka perheen toiset lapset saavat.
Olen itse uusperheellinen ja tältä pohjalta kirjoitin äskeisin.
’Ei uusperheessä pidä toimia niin. Epätasa-arvo on aina läsnä toisen vanhemmat, isovanhempien ja kummien kautta. Mutta perheen sisällä lapsilla pitää olla sama elintaso.
Moni meistä on kasvanut aikana, jolloin ei ollut viikko-viikko -järjestelmää, vaan joka toinen viikonloppu -järjestelmä. Uusioperheen sisälle syntyy jo ihan siitä erilaisia hierarkioita, kun toiset lapset asuvat samassa talossa 24/7, toiset viikot ja toiset vain joka toinen viikonloppu. Yllättävän usein siinä kohtaa aletaan laskea pennosia siitä, miten paljon etä- ja lähivanhemmilla onkaan elintasovelvotteita sille ajalle, kun lapset ovat etävanhemman luona. Ja näissä "uusioperheissä" saatetaan kokea viikonloppulapset tosiaan vain vierailijoina "oikeassa uusioperheessä".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mut miehenä ja parin tytön isänä en enää ikinä lähe tohon, enkä parisuhteeseen ennen ku lapset muuttanut omilleen. Joka ikinen nainen, jonka oon tavannut on ollu tavalla tai toisella erittäin mustasukkanen mun tyttäristä. Ihan vtn sairasta.
Tai sitten nainen vaan lopulta huomauttaa, kun ei enää jaksa hyppiä sun lastesi pillin mukaan.
Joustin loputtomiin miesystäväni pilalle lellittyjen teinien sekoilua ja oikkuja useamman vuoden, niin että omakin elämä oli ihan sekaisin, vaikka ei edes asuttu yhdessä. Kun lopulta kysyin, että voisiko joskus -edes joskus- niille sanoa "ei", "ei nyt" tai "myöhemmin", niin sain kuulla olevani mustasukkainen 😂 En kertaakaan kuullut neljän vuoden aikana, että mies olisi vetänyt mihikään ensimmäistäkään rajaa lapsilleen. Ei IKINÄ enää suhdetta miehen, jolla on kotona vielä lapsia, kanssa. Omat jo aikuisia ja tukevasti omillaan.
Mulla tyttärien kohdalla kyllä aivan eri asioista kyse. Yks nainen skitsoili aina ku lapset puhuivat omassa huoneessaan oman äitinsä kanssa. Sit ku muuttivat omilleen, ni välillä ku tuli käymään pariks päiväks, ni toinen nainen teki kaikkensa, et huomio olisi hänessä, eikä lapsessa. Siis n. kaks päivää kuukaudessa ei kestä sitä, et mun huomio on omassa lapsessani. Yhen kanssa jatkuvaa vänkäämistä, et miks esim. en tarkistanut hänen pyöränsä kumeja samalla ku pumppasin tyttären kumit tai miks en tuonu hänelle mitään ku ostin lapselle koulutarvikkeita. Kerran lähdin yöllä sairaalaan, ku epäiltiin korvatulehdusta. Jatkuvaa pommittamista läpi yön, et miks en voi tulla kotiin, ku lapsi on jo niin iso. Leikkipuistossa ollessa jatkuvaa viestittely, et missä ollaan mitä tehdään. Jos ostin vaatteita tytöille, ni pultit, etten ostanu hänen lapselleen myös. Yms. Yms.
No, itse jos olisin polkupyörää huoltamassa, niin samalla vaivalla tsekkaisin kaikki pyörät.
Tuota vaateasiaa myös mietin. Jos uusperheessä on kummankin lapsia, ja molempien lapset tarvitsevat vaikka uudet pipot ja hanskat syksyä varten.
Niin pitäisin minäkin kummallisena, että toinen kun ostoksilla käy, niin ostaisi vain omille lapsilleen. Itse kun katsoisin kaikille lapsille tarvittavat samalla kertaa.
Meillä äitipuoli ei ehdottomasti suostunut ostamaan minulle ja veljelleni mitään, koska hänellä ei ollut elatusvelvollisuutta. Sen sijaan olin useasti kaupoilla mukana katsomassa, kun hän osti omille lapsilleen vaatteita.
Sinä silloin varmasti tiesit, että sinulla on omat vanhempasi, jotka ostavat sinulle vaatteet.
Tässä näkyy kirkkaasti se, mistä puhutaan kun puhutaan uusioperheiden ongelmista. Jos ei ole itse elänyt lapsena sellaisessa, ei voi käsittää, miten eri asemassa lapset voivat perheen sisällä olla ihan vaikka vanhempien tulotason takia. Ei joku 8-vuotias voi ymmärtää järjellä, miksi hän ei saa viikkorahaa, vaikka perheen toiset lapset saavat.
Olen itse uusperheellinen ja tältä pohjalta kirjoitin äskeisin.
’Ei uusperheessä pidä toimia niin. Epätasa-arvo on aina läsnä toisen vanhemmat, isovanhempien ja kummien kautta. Mutta perheen sisällä lapsilla pitää olla sama elintaso.
Moni meistä on kasvanut aikana, jolloin ei ollut viikko-viikko -järjestelmää, vaan joka toinen viikonloppu -järjestelmä. Uusioperheen sisälle syntyy jo ihan siitä erilaisia hierarkioita, kun toiset lapset asuvat samassa talossa 24/7, toiset viikot ja toiset vain joka toinen viikonloppu. Yllättävän usein siinä kohtaa aletaan laskea pennosia siitä, miten paljon etä- ja lähivanhemmilla onkaan elintasovelvotteita sille ajalle, kun lapset ovat etävanhemman luona. Ja näissä "uusioperheissä" saatetaan kokea viikonloppulapset tosiaan vain vierailijoina "oikeassa uusioperheessä".
Juu, mutta viitasin rahan käyttöön. Meillä oli kaikille lapsillerajat, kuinka kalliit synttäri- tai joululahjat saivat toivoa.
Meillä Viikonloppulapset olivat jo oman retoriikkansa mukaan vain tulossa yökylään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asun 13-vuotiaan poikani kanssa kahden. Seurustelen kyllä, mutta en aio muuttaa yhteen. Näin on hyvä.
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että miten ja missä tapaat seurustelukumppaniasi? Onko lapsi paljon yksin kotona vai tapaatteko vain lapsivapaana aikana?
Mielestäni teet siis ihan oikein, kun et pakota lapsesi elämään muita. En vaan ymmärrä miten voi kunnolla seurustella, jos asuu lapsen kanssa.
Miten määritellään seurustelu kunnolla?
Jokainen pari tietysti päättää sen itse, mutta minä en ainakaan ole koskaan tutustunut mieheen joka sitoutuisi suhteeseen, jollei olla yhdessä monta kertaa viikossa. Jos tavataan vaan silloin tällöin, niin eihän siinä ehdi kuin vähän peittoa heiluttaa. Jos on viikko-viikko-vanhempi ja vain sillä lapsivapaalla hoitaa seurustelusuhdetta, niin miten voi luottaa siihen ettei toinen huitele sillä toisella viikolla.
Seurustelun ja tapailun ero on mielestäni se, että seurustellessa elämät kulkee rinnakkain. Merkittävät tapahtumat jaetaan. Miten sellainen tapahtuu, jos toisella on lapsi?
Sulla on todella huonoja miehiä ollut kierrossa.
Ehkä he on olleet vaan rehellisiä. Palsta ei ole koko totuus, mutta oletko lukenut ainuttakaan aloitusta siitä, että mies haluaa erota jostain muusta syystä kuin sek sistä. Kyllä se vaan on miehille se syy olla suhteessa. Etenkin jos ei ole niitä yhteisiä lapsia ja muuta elämän "liimaa". Pelkkä seurustelu silloin tällöin, lapsen aikataulujen mukaan.. kuinka moni mies tuollaiseen suostuu? Ja pysyy uskollisena?
Olen ns. sinkkuäiti ja en ottaisi miestä tänne asumaan ihan jo siksi että vain puolet ajasta saan viettää rakkaan lapseni kanssa. Haluan silloin keskittyä häneen. Väliaikaisesti voisi tietysti asua, jos vaikka etsisi asuntoa samalta paikkakunnalta. Omat asunnot mieluummin suhteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen ns. sinkkuäiti ja en ottaisi miestä tänne asumaan ihan jo siksi että vain puolet ajasta saan viettää rakkaan lapseni kanssa. Haluan silloin keskittyä häneen. Väliaikaisesti voisi tietysti asua, jos vaikka etsisi asuntoa samalta paikkakunnalta. Omat asunnot mieluummin suhteessa.
Lisään että kummallisen moni mies olettaa että etsin lapselleni isäpuolta, joka pelastaa minut sinkkuäitiydeltä. Eräs jopa ensi tapaamisella sanoi että voisi olla isäpuoli lapselleni. :D Lapsella on jo isä, ei lapsi mitään puolikkaita tarvitse. Kiva bonus jos sattuu olemaan uusi hyvä aikuinen elämässä, mutta hän olisi vain äidin miesystävä, ei mikään isäpuoli..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ns. sinkkuäiti ja en ottaisi miestä tänne asumaan ihan jo siksi että vain puolet ajasta saan viettää rakkaan lapseni kanssa. Haluan silloin keskittyä häneen. Väliaikaisesti voisi tietysti asua, jos vaikka etsisi asuntoa samalta paikkakunnalta. Omat asunnot mieluummin suhteessa.
Lisään että kummallisen moni mies olettaa että etsin lapselleni isäpuolta, joka pelastaa minut sinkkuäitiydeltä. Eräs jopa ensi tapaamisella sanoi että voisi olla isäpuoli lapselleni. :D Lapsella on jo isä, ei lapsi mitään puolikkaita tarvitse. Kiva bonus jos sattuu olemaan uusi hyvä aikuinen elämässä, mutta hän olisi vain äidin miesystävä, ei mikään isäpuoli..
Miehet ajattelee että nainen jolla on lapsi, on hoivaaja ja hyvä kodinhoitaja. Ei niitä se lapsi kiinnosta, kun monia ei kiinnosta edes omat. Sinkkunaiset on vaarallisen vapaita matkustelemaan ja käymään tyttöjen kanssa viinillä. Miehet ajattelee, että äiti-ihmiset nököttää kotona.
Karkea yleistys, mutta olen valitettavasti melko lailla oikeassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole olemassa perhemuotoa, uusioperhe. On vain ydinperhe ja yksinhuoltaja perhe. Perhe koostuu biologisista vanhemmista ja lapsista. Ei kukaan voiottaa kenenkään lapsia ja leikkiä perhettä. Lapsilla on oma äiti ja oma isä, eikä kukaan hyypiö joka rikkoo lasten perheen voi alkaa leikkimää perhettä vieraiden ihmisten kanssa. Se on pelkästään häpeän tunteeseen liittyvä asia, että kun tietää tekevänsä väärin, niin häivyttää sitä häpeän tunnetta leikkimällä perhettä. Ydinperhe kun hajoo tai hajotetaan, ei ole enää kuin yksinhuoltaja perhe, ulkopuolinen ei tee siitä perhettä hänelle.
Täyttä puppua. Sillä ollaanko perhe ei tarvitse olla mitään tekemistä biologisen sukulaisuuden kanssa. Ilmeisesti sinun mielestäsi esim. adoptiolapset eivät kuulu perheeseen, eivätkä aviomies ja -vaimo ole toistensa perhettä? (Tai mistä minä tiedän, ehkä teidän suvussanne onkin sääntönä että pariskunnan tulee olla riittävän läheistä biologista sukua keskenään. Selittäisi paljon.)
Mitä häpeät omassa elämässäsi? Vaikuttaa siltä' että puolustelet itseäsi, tekosista jossa olet rikkonut ydinperheen ja nyt selittelet vaikutukset omaksi eduksesi.
Perhe on vain ja ainoastaan biologiset lapset ja heidän omat vanhemmat, toki adoptiot kuuluu myös siihen, mutta et voi heittää puolisoa pois ja vaihtaa toiseen ja leikkiä perhettä. Sehän sanoo jo järkikin. Sulkukirjoitus on hyvin asiaton huomautus. Se selittää myös sen että mielesi ei ole kunnossa, ja ylireagoimalla koetat tehdä sanomisista uskottavia, sekä helpottaa omaa häpeääsi.
Hyvä sinä selittelijä! Kävisikö sulla joskus mielessä, että sen ns kivan ydinperheen vaikka isi lähtee vieraisiin, ja äiti joutuu etsimään lapsilleen uuden isähahmon? Ja sellainen perhe saattaa jopa onnistua, paremmin kuin se edellinen.
Ei lapselle tarvi uutta isää etsiä hänellä on jo isä. Mikään asia ei ole sellainen, että lapselle pitää etsiä uusi isä. Vaikka vanhemmat eroaa, vaikka isä kuolee, vaikka joku rikkoo lapsen perheen, niin se biologin isä on aina lapsen isä. Kukaan ei vie sitä paikkaa. Eikä kukaan aikuinen odota sitä että toinen mies olisi parempi isä kuin lapsen oma isä, sitä ei vaan ole. Jos lapsen on parempi asua yksinhuoltaja perheessä, on hänellä kuitenkin isä vaikka asuu muuallla.
Iso osa isistä kuitenkin häviää lastensa elämästä eron jälkeen. Ei näy, ei kuulu. Kitistään elatusmaksuista eikä tapaamiset kiinnosta.
Mutta sekään ei poista sitä faktaa, että lapsella on oma isä, oli se minkälainen tahansa, niin se on aina lapsen isä. Se esim äidin uusi kaveri voi olla kaveri lapsellekin, mutta se ei ole isä. Eikä se tee tästä perhettä. Perhe on lapsen äiti ja lapsi tai lapset, mutta kukaan ulkopuolinen ei voi ryhtyä isäksi eikä se ole perhe.
Miksi ihmeessä äidin uuden kaverin pitäisi olla isä? Onko joku muu kuin sinä niin olettanut että hänen täytyy korvata biologinen isä? Äidin uusi kaveri voi olla caikka nainen joten aika vaikea hänen olisi isää korvatakaan.
Äidin uusi naiskumppani voi aivan hyvin korvata kelvottoman isän perheen toisena aikuisena. Vähintäänkin paikata hänen aiheuttamiaan puutteita.
No just, lapset häpee ja koulussa kiusataan tuollasesta. Ja tietysti kiusa kohdistuu viattomiin lapsiin. On häpee jos kaikilla muilla on isä ja yhdellä on sitten...! Pitäisi ajatella lapsia eikä riekkua itse niinkuin itse haluaa, säälikää lapsia, heidän vika ei ole että aikuiset etsii onnen kenestä tahansa. Mä en voi kuvitellakkaan että mun lapseni kaveeraisi tuollasten llasten kanssa .. ei ikinä, tarkkaan katsottava kuka elelee mitenkin. Normaalien ihmisten perhe on isä äiti ja lapset.
Ja sinuakin voi lapsesi hävetä, voi ihmettä..
Aikuiset tuon häpeän aiheuttaa tällasilla puheilla, kuin täällä..
Jos aikuiset ei suvaitse ja juoruilee, ei ihme, jos lasta hävettää.
Voisikin sanoa, että osin niiden ydinperheellisten syytä koko häpeä, jotka pitää tätä narratiivia yllä ydinperheestä ainoana hyväksyttävänä perheenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ns. sinkkuäiti ja en ottaisi miestä tänne asumaan ihan jo siksi että vain puolet ajasta saan viettää rakkaan lapseni kanssa. Haluan silloin keskittyä häneen. Väliaikaisesti voisi tietysti asua, jos vaikka etsisi asuntoa samalta paikkakunnalta. Omat asunnot mieluummin suhteessa.
Lisään että kummallisen moni mies olettaa että etsin lapselleni isäpuolta, joka pelastaa minut sinkkuäitiydeltä. Eräs jopa ensi tapaamisella sanoi että voisi olla isäpuoli lapselleni. :D Lapsella on jo isä, ei lapsi mitään puolikkaita tarvitse. Kiva bonus jos sattuu olemaan uusi hyvä aikuinen elämässä, mutta hän olisi vain äidin miesystävä, ei mikään isäpuoli..
Miehet ajattelee että nainen jolla on lapsi, on hoivaaja ja hyvä kodinhoitaja. Ei niitä se lapsi kiinnosta, kun monia ei kiinnosta edes omat. Sinkkunaiset on vaarallisen vapaita matkustelemaan ja käymään tyttöjen kanssa viinillä. Miehet ajattelee, että äiti-ihmiset nököttää kotona.
Karkea yleistys, mutta olen valitettavasti melko lailla oikeassa.
Onhan siinä totta toinen puoli.. Olen hoivaaja ja hyvä kodinhoitaja, mutta lapselleni. Mieheltä kaipaan nimenomaan vastapainoa eli jotakuta joka pitää MINUSTA huolta ja joka vie minua ulos paikkoihin silloin kun lapsi on isänsä luona. :) Jos ei sellaista ole näköpiirissä, on ihan kivaa olla sinkkunakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halveksin sellaisia uusperheitä yli kaiken, joissa vanhemmat ovat eronneet ja menneet uudelleen naimisiin / avoliittoon. Ainoa milloin hyväksyn uusperheen on puolison kuolema. Leskiä en siis halveksi missään nimessä. Mutta muuten en tiedä mitään niin halveksittavaa ja julmaa lasten kannalta kuin ”sinun lapset, minun lapset, ja ties kenen lapset” uusperheitä. Lapsilla ei ole mitään väliä, kunhan vain vanhemmat saavat aina rakastua, kyllästyä, erota ja mennä taas uudelleen naimisiin. En ymmärrä.
A-haa. Eli halveksit myös jätetyksi tulleita, jotka löytävät uuden suhteen ja kenties rakastavan isä/äiti-puolen lapsilleen? Minä halveksin heitä, jotka hylkäävät perheensä päästäkseen naimaan nuorempaa, yleensä ovat miehiä.
Minulla on koirapuoli, naapuripuoli ja autopuoli, aina jonkun entisiä... vaatepuoliakin on muutama kirpparilta ostettu. Talopuolikin on vanha jonkun entinen. Onhan noita puolia. Puolikkaita ihmisiä, puolikkaita miehiä, on tää suomi mennyt mahottomaksi. Mikään ei ole enää hyvin, kaikki on puolinaisia ja entisiä ja vanhoja...Onneksi mulla on ollut kokonainen äiti, kokonainen isä, kokonaiset veljet ja kokonainen sisko.. ja minäkin olen kokonainen. Ei ihmisiä voi puolittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomana miehenä tulin uusperheeseen. 20+ vuotta nyt oltu. On yhteisiäkin lapsia, aikuisia jo. Alku oli aika raju muutos, siihen tottui ajan myötä.
Selvyyden vuoksi meillä menee oikein hyvin, eli iloksi se muuttui.
Niin no kiva sulle, mutta lapsilla voi olla eri kokemus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mut miehenä ja parin tytön isänä en enää ikinä lähe tohon, enkä parisuhteeseen ennen ku lapset muuttanut omilleen. Joka ikinen nainen, jonka oon tavannut on ollu tavalla tai toisella erittäin mustasukkanen mun tyttäristä. Ihan vtn sairasta.
Tai sitten nainen vaan lopulta huomauttaa, kun ei enää jaksa hyppiä sun lastesi pillin mukaan.
Joustin loputtomiin miesystäväni pilalle lellittyjen teinien sekoilua ja oikkuja useamman vuoden, niin että omakin elämä oli ihan sekaisin, vaikka ei edes asuttu yhdessä. Kun lopulta kysyin, että voisiko joskus -edes joskus- niille sanoa "ei", "ei nyt" tai "myöhemmin", niin sain kuulla olevani mustasukkainen 😂 En kertaakaan kuullut neljän vuoden aikana, että mies olisi vetänyt mihikään ensimmäistäkään rajaa lapsilleen. Ei IKINÄ enää suhdetta miehen, jolla on kotona vielä lapsia, kanssa. Omat jo aikuisia ja tukevasti omillaan.
Mulla tyttärien kohdalla kyllä aivan eri asioista kyse. Yks nainen skitsoili aina ku lapset puhuivat omassa huoneessaan oman äitinsä kanssa. Sit ku muuttivat omilleen, ni välillä ku tuli käymään pariks päiväks, ni toinen nainen teki kaikkensa, et huomio olisi hänessä, eikä lapsessa. Siis n. kaks päivää kuukaudessa ei kestä sitä, et mun huomio on omassa lapsessani. Yhen kanssa jatkuvaa vänkäämistä, et miks esim. en tarkistanut hänen pyöränsä kumeja samalla ku pumppasin tyttären kumit tai miks en tuonu hänelle mitään ku ostin lapselle koulutarvikkeita. Kerran lähdin yöllä sairaalaan, ku epäiltiin korvatulehdusta. Jatkuvaa pommittamista läpi yön, et miks en voi tulla kotiin, ku lapsi on jo niin iso. Leikkipuistossa ollessa jatkuvaa viestittely, et missä ollaan mitä tehdään. Jos ostin vaatteita tytöille, ni pultit, etten ostanu hänen lapselleen myös. Yms. Yms.
No, itse jos olisin polkupyörää huoltamassa, niin samalla vaivalla tsekkaisin kaikki pyörät.
Tuota vaateasiaa myös mietin. Jos uusperheessä on kummankin lapsia, ja molempien lapset tarvitsevat vaikka uudet pipot ja hanskat syksyä varten.
Niin pitäisin minäkin kummallisena, että toinen kun ostoksilla käy, niin ostaisi vain omille lapsilleen. Itse kun katsoisin kaikille lapsille tarvittavat samalla kertaa.
Meillä äitipuoli ei ehdottomasti suostunut ostamaan minulle ja veljelleni mitään, koska hänellä ei ollut elatusvelvollisuutta. Sen sijaan olin useasti kaupoilla mukana katsomassa, kun hän osti omille lapsilleen vaatteita.
No, eikö isäsi ja äitisi ostaneet sinulle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halveksin sellaisia uusperheitä yli kaiken, joissa vanhemmat ovat eronneet ja menneet uudelleen naimisiin / avoliittoon. Ainoa milloin hyväksyn uusperheen on puolison kuolema. Leskiä en siis halveksi missään nimessä. Mutta muuten en tiedä mitään niin halveksittavaa ja julmaa lasten kannalta kuin ”sinun lapset, minun lapset, ja ties kenen lapset” uusperheitä. Lapsilla ei ole mitään väliä, kunhan vain vanhemmat saavat aina rakastua, kyllästyä, erota ja mennä taas uudelleen naimisiin. En ymmärrä.
A-haa. Eli halveksit myös jätetyksi tulleita, jotka löytävät uuden suhteen ja kenties rakastavan isä/äiti-puolen lapsilleen? Minä halveksin heitä, jotka hylkäävät perheensä päästäkseen naimaan nuorempaa, yleensä ovat miehiä.
Minulla on koirapuoli, naapuripuoli ja autopuoli, aina jonkun entisiä... vaatepuoliakin on muutama kirpparilta ostettu. Talopuolikin on vanha jonkun entinen. Onhan noita puolia. Puolikkaita ihmisiä, puolikkaita miehiä, on tää suomi mennyt mahottomaksi. Mikään ei ole enää hyvin, kaikki on puolinaisia ja entisiä ja vanhoja...Onneksi mulla on ollut kokonainen äiti, kokonainen isä, kokonaiset veljet ja kokonainen sisko.. ja minäkin olen kokonainen. Ei ihmisiä voi puolittaa.
Kieli muokkaa todellisuutta. Jos tosiaan hahmotat ihmiset puolikkaina termien vuoksi, on se aika surullista.
Alue: Aihe vapaa
Sulla on todella huonoja miehiä ollut kierrossa.