Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko uusperhettä muodostaessa tämä tyypillistä?
Millaisia kokemuksia teillä itsellänne tai teidän läheisillä on ollut:
Kun olette perustaneet uusperheen, siis muuttaneet yhteen, niin onko se tyypillistä, että alkuun kaikki tuntuu menevän hienosti ja vaivattomasti, mutta sitten muutaman kuukauden tai parin vuoden kuluttua tulee yhtäkkiä sellainen fiilis, että voi hitto miten kamalaa tää on ja mitä järkeä tässä on? Vai onko mennyt just toisinpäin, eli alkuun ollut kaikilla osapuolilla hankalaa ja joutuu hammasta purren jatkamaan ja sitten pian kuitenkin helpottanut ja on tosi kivaa asua uusperheessä?
Kommentit (374)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mut miehenä ja parin tytön isänä en enää ikinä lähe tohon, enkä parisuhteeseen ennen ku lapset muuttanut omilleen. Joka ikinen nainen, jonka oon tavannut on ollu tavalla tai toisella erittäin mustasukkanen mun tyttäristä. Ihan vtn sairasta.
Tai sitten nainen vaan lopulta huomauttaa, kun ei enää jaksa hyppiä sun lastesi pillin mukaan.
Joustin loputtomiin miesystäväni pilalle lellittyjen teinien sekoilua ja oikkuja useamman vuoden, niin että omakin elämä oli ihan sekaisin, vaikka ei edes asuttu yhdessä. Kun lopulta kysyin, että voisiko joskus -edes joskus- niille sanoa "ei", "ei nyt" tai "myöhemmin", niin sain kuulla olevani mustasukkainen 😂 En kertaakaan kuullut neljän vuoden aikana, että mies olisi vetänyt mihikään ensimmäistäkään rajaa lapsilleen. Ei IKINÄ enää suhdetta miehen, jolla on kotona vielä lapsia, kanssa. Omat jo aikuisia ja tukevasti omillaan.
Mulla tyttärien kohdalla kyllä aivan eri asioista kyse. Yks nainen skitsoili aina ku lapset puhuivat omassa huoneessaan oman äitinsä kanssa. Sit ku muuttivat omilleen, ni välillä ku tuli käymään pariks päiväks, ni toinen nainen teki kaikkensa, et huomio olisi hänessä, eikä lapsessa. Siis n. kaks päivää kuukaudessa ei kestä sitä, et mun huomio on omassa lapsessani. Yhen kanssa jatkuvaa vänkäämistä, et miks esim. en tarkistanut hänen pyöränsä kumeja samalla ku pumppasin tyttären kumit tai miks en tuonu hänelle mitään ku ostin lapselle koulutarvikkeita. Kerran lähdin yöllä sairaalaan, ku epäiltiin korvatulehdusta. Jatkuvaa pommittamista läpi yön, et miks en voi tulla kotiin, ku lapsi on jo niin iso. Leikkipuistossa ollessa jatkuvaa viestittely, et missä ollaan mitä tehdään. Jos ostin vaatteita tytöille, ni pultit, etten ostanu hänen lapselleen myös. Yms. Yms.
No, itse jos olisin polkupyörää huoltamassa, niin samalla vaivalla tsekkaisin kaikki pyörät.
Tuota vaateasiaa myös mietin. Jos uusperheessä on kummankin lapsia, ja molempien lapset tarvitsevat vaikka uudet pipot ja hanskat syksyä varten.
Niin pitäisin minäkin kummallisena, että toinen kun ostoksilla käy, niin ostaisi vain omille lapsilleen. Itse kun katsoisin kaikille lapsille tarvittavat samalla kertaa.
Meillä äitipuoli ei ehdottomasti suostunut ostamaan minulle ja veljelleni mitään, koska hänellä ei ollut elatusvelvollisuutta. Sen sijaan olin useasti kaupoilla mukana katsomassa, kun hän osti omille lapsilleen vaatteita.
Sinä silloin varmasti tiesit, että sinulla on omat vanhempasi, jotka ostavat sinulle vaatteet.
Ei niillä ollut rahaa kummallakaan, isä ulosotossa konkurssin takia ja äitini oli työtön / pätkätöissä. Kulahtaneissa kirpparivaatteissa mentiin, päiväkirjaan kirjoitin 13-vuotiaana suurimmaksi toiveekseni että saisin joskus uudet farkut.
Ja syytät äitipuolta tilanteesta, johon vanhempasi itsensä ajoivat? :D
Tossa PA-ydinperheessä olis sitten ollut parempi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No omasta kokemuksesta ( lapsen näkökulmasta) ei ollut helppoa, kun muutettiin uuden miehen kotiin, ja siellä oli miehen säännöt, ja äiti koko ajan suhisemassa, että oltaisiin mahdolllisimman hiljaa, kiltisti ja no..näkymättömiä. Ei sen jälkeen ollut enää kodintunnetta. Piti varoa toisen tavaroita ja totella vierasta ihmistä. Äidille oli taloudellinen helpotus. Meille lapsille se köyhä yh koti, jossa kuitenkin oli ääntä, huumoria ja lämpöä olisi ollut parempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mut miehenä ja parin tytön isänä en enää ikinä lähe tohon, enkä parisuhteeseen ennen ku lapset muuttanut omilleen. Joka ikinen nainen, jonka oon tavannut on ollu tavalla tai toisella erittäin mustasukkanen mun tyttäristä. Ihan vtn sairasta.
Tai sitten nainen vaan lopulta huomauttaa, kun ei enää jaksa hyppiä sun lastesi pillin mukaan.
Joustin loputtomiin miesystäväni pilalle lellittyjen teinien sekoilua ja oikkuja useamman vuoden, niin että omakin elämä oli ihan sekaisin, vaikka ei edes asuttu yhdessä. Kun lopulta kysyin, että voisiko joskus -edes joskus- niille sanoa "ei", "ei nyt" tai "myöhemmin", niin sain kuulla olevani mustasukkainen 😂 En kertaakaan kuullut neljän vuoden aikana, että mies olisi vetänyt mihikään ensimmäistäkään rajaa lapsilleen. Ei IKINÄ enää suhdetta miehen, jolla on kotona vielä lapsia, kanssa. Omat jo aikuisia ja tukevasti omillaan.
Mulla tyttärien kohdalla kyllä aivan eri asioista kyse. Yks nainen skitsoili aina ku lapset puhuivat omassa huoneessaan oman äitinsä kanssa. Sit ku muuttivat omilleen, ni välillä ku tuli käymään pariks päiväks, ni toinen nainen teki kaikkensa, et huomio olisi hänessä, eikä lapsessa. Siis n. kaks päivää kuukaudessa ei kestä sitä, et mun huomio on omassa lapsessani. Yhen kanssa jatkuvaa vänkäämistä, et miks esim. en tarkistanut hänen pyöränsä kumeja samalla ku pumppasin tyttären kumit tai miks en tuonu hänelle mitään ku ostin lapselle koulutarvikkeita. Kerran lähdin yöllä sairaalaan, ku epäiltiin korvatulehdusta. Jatkuvaa pommittamista läpi yön, et miks en voi tulla kotiin, ku lapsi on jo niin iso. Leikkipuistossa ollessa jatkuvaa viestittely, et missä ollaan mitä tehdään. Jos ostin vaatteita tytöille, ni pultit, etten ostanu hänen lapselleen myös. Yms. Yms.
No, itse jos olisin polkupyörää huoltamassa, niin samalla vaivalla tsekkaisin kaikki pyörät.
Tuota vaateasiaa myös mietin. Jos uusperheessä on kummankin lapsia, ja molempien lapset tarvitsevat vaikka uudet pipot ja hanskat syksyä varten.
Niin pitäisin minäkin kummallisena, että toinen kun ostoksilla käy, niin ostaisi vain omille lapsilleen. Itse kun katsoisin kaikille lapsille tarvittavat samalla kertaa.
Meillä äitipuoli ei ehdottomasti suostunut ostamaan minulle ja veljelleni mitään, koska hänellä ei ollut elatusvelvollisuutta. Sen sijaan olin useasti kaupoilla mukana katsomassa, kun hän osti omille lapsilleen vaatteita.
Sinä silloin varmasti tiesit, että sinulla on omat vanhempasi, jotka ostavat sinulle vaatteet.
Tässä näkyy kirkkaasti se, mistä puhutaan kun puhutaan uusioperheiden ongelmista. Jos ei ole itse elänyt lapsena sellaisessa, ei voi käsittää, miten eri asemassa lapset voivat perheen sisällä olla ihan vaikka vanhempien tulotason takia. Ei joku 8-vuotias voi ymmärtää järjellä, miksi hän ei saa viikkorahaa, vaikka perheen toiset lapset saavat.
Ymmärrätkö, että tuossa ydinperheessä, jossa isä ja äiti ovat molemmat taloudellisessa konkurssissa, tilanne voisi olla vielä huonompi? Nyt sentään äitipuolella oli kassa kunnossa, ehkä et vain näe niitä hyviä puolia asiassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mut miehenä ja parin tytön isänä en enää ikinä lähe tohon, enkä parisuhteeseen ennen ku lapset muuttanut omilleen. Joka ikinen nainen, jonka oon tavannut on ollu tavalla tai toisella erittäin mustasukkanen mun tyttäristä. Ihan vtn sairasta.
Tai sitten nainen vaan lopulta huomauttaa, kun ei enää jaksa hyppiä sun lastesi pillin mukaan.
Joustin loputtomiin miesystäväni pilalle lellittyjen teinien sekoilua ja oikkuja useamman vuoden, niin että omakin elämä oli ihan sekaisin, vaikka ei edes asuttu yhdessä. Kun lopulta kysyin, että voisiko joskus -edes joskus- niille sanoa "ei", "ei nyt" tai "myöhemmin", niin sain kuulla olevani mustasukkainen 😂 En kertaakaan kuullut neljän vuoden aikana, että mies olisi vetänyt mihikään ensimmäistäkään rajaa lapsilleen. Ei IKINÄ enää suhdetta miehen, jolla on kotona vielä lapsia, kanssa. Omat jo aikuisia ja tukevasti omillaan.
Mulla tyttärien kohdalla kyllä aivan eri asioista kyse. Yks nainen skitsoili aina ku lapset puhuivat omassa huoneessaan oman äitinsä kanssa. Sit ku muuttivat omilleen, ni välillä ku tuli käymään pariks päiväks, ni toinen nainen teki kaikkensa, et huomio olisi hänessä, eikä lapsessa. Siis n. kaks päivää kuukaudessa ei kestä sitä, et mun huomio on omassa lapsessani. Yhen kanssa jatkuvaa vänkäämistä, et miks esim. en tarkistanut hänen pyöränsä kumeja samalla ku pumppasin tyttären kumit tai miks en tuonu hänelle mitään ku ostin lapselle koulutarvikkeita. Kerran lähdin yöllä sairaalaan, ku epäiltiin korvatulehdusta. Jatkuvaa pommittamista läpi yön, et miks en voi tulla kotiin, ku lapsi on jo niin iso. Leikkipuistossa ollessa jatkuvaa viestittely, et missä ollaan mitä tehdään. Jos ostin vaatteita tytöille, ni pultit, etten ostanu hänen lapselleen myös. Yms. Yms.
No, itse jos olisin polkupyörää huoltamassa, niin samalla vaivalla tsekkaisin kaikki pyörät.
Tuota vaateasiaa myös mietin. Jos uusperheessä on kummankin lapsia, ja molempien lapset tarvitsevat vaikka uudet pipot ja hanskat syksyä varten.
Niin pitäisin minäkin kummallisena, että toinen kun ostoksilla käy, niin ostaisi vain omille lapsilleen. Itse kun katsoisin kaikille lapsille tarvittavat samalla kertaa.
Meillä äitipuoli ei ehdottomasti suostunut ostamaan minulle ja veljelleni mitään, koska hänellä ei ollut elatusvelvollisuutta. Sen sijaan olin useasti kaupoilla mukana katsomassa, kun hän osti omille lapsilleen vaatteita.
Sinä silloin varmasti tiesit, että sinulla on omat vanhempasi, jotka ostavat sinulle vaatteet.
Tässä näkyy kirkkaasti se, mistä puhutaan kun puhutaan uusioperheiden ongelmista. Jos ei ole itse elänyt lapsena sellaisessa, ei voi käsittää, miten eri asemassa lapset voivat perheen sisällä olla ihan vaikka vanhempien tulotason takia. Ei joku 8-vuotias voi ymmärtää järjellä, miksi hän ei saa viikkorahaa, vaikka perheen toiset lapset saavat.
Juu mäkin olin kateellinen mun siskolle, jos se sai jotain enemmän.
T. Ydinperheen kasvatti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mut miehenä ja parin tytön isänä en enää ikinä lähe tohon, enkä parisuhteeseen ennen ku lapset muuttanut omilleen. Joka ikinen nainen, jonka oon tavannut on ollu tavalla tai toisella erittäin mustasukkanen mun tyttäristä. Ihan vtn sairasta.
Tai sitten nainen vaan lopulta huomauttaa, kun ei enää jaksa hyppiä sun lastesi pillin mukaan.
Joustin loputtomiin miesystäväni pilalle lellittyjen teinien sekoilua ja oikkuja useamman vuoden, niin että omakin elämä oli ihan sekaisin, vaikka ei edes asuttu yhdessä. Kun lopulta kysyin, että voisiko joskus -edes joskus- niille sanoa "ei", "ei nyt" tai "myöhemmin", niin sain kuulla olevani mustasukkainen 😂 En kertaakaan kuullut neljän vuoden aikana, että mies olisi vetänyt mihikään ensimmäistäkään rajaa lapsilleen. Ei IKINÄ enää suhdetta miehen, jolla on kotona vielä lapsia, kanssa. Omat jo aikuisia ja tukevasti omillaan.
Mulla tyttärien kohdalla kyllä aivan eri asioista kyse. Yks nainen skitsoili aina ku lapset puhuivat omassa huoneessaan oman äitinsä kanssa. Sit ku muuttivat omilleen, ni välillä ku tuli käymään pariks päiväks, ni toinen nainen teki kaikkensa, et huomio olisi hänessä, eikä lapsessa. Siis n. kaks päivää kuukaudessa ei kestä sitä, et mun huomio on omassa lapsessani. Yhen kanssa jatkuvaa vänkäämistä, et miks esim. en tarkistanut hänen pyöränsä kumeja samalla ku pumppasin tyttären kumit tai miks en tuonu hänelle mitään ku ostin lapselle koulutarvikkeita. Kerran lähdin yöllä sairaalaan, ku epäiltiin korvatulehdusta. Jatkuvaa pommittamista läpi yön, et miks en voi tulla kotiin, ku lapsi on jo niin iso. Leikkipuistossa ollessa jatkuvaa viestittely, et missä ollaan mitä tehdään. Jos ostin vaatteita tytöille, ni pultit, etten ostanu hänen lapselleen myös. Yms. Yms.
No, itse jos olisin polkupyörää huoltamassa, niin samalla vaivalla tsekkaisin kaikki pyörät.
Tuota vaateasiaa myös mietin. Jos uusperheessä on kummankin lapsia, ja molempien lapset tarvitsevat vaikka uudet pipot ja hanskat syksyä varten.
Niin pitäisin minäkin kummallisena, että toinen kun ostoksilla käy, niin ostaisi vain omille lapsilleen. Itse kun katsoisin kaikille lapsille tarvittavat samalla kertaa.
Meillä äitipuoli ei ehdottomasti suostunut ostamaan minulle ja veljelleni mitään, koska hänellä ei ollut elatusvelvollisuutta. Sen sijaan olin useasti kaupoilla mukana katsomassa, kun hän osti omille lapsilleen vaatteita.
Sinä silloin varmasti tiesit, että sinulla on omat vanhempasi, jotka ostavat sinulle vaatteet.
Tässä näkyy kirkkaasti se, mistä puhutaan kun puhutaan uusioperheiden ongelmista. Jos ei ole itse elänyt lapsena sellaisessa, ei voi käsittää, miten eri asemassa lapset voivat perheen sisällä olla ihan vaikka vanhempien tulotason takia. Ei joku 8-vuotias voi ymmärtää järjellä, miksi hän ei saa viikkorahaa, vaikka perheen toiset lapset saavat.
Olen itse uusperheellinen ja tältä pohjalta kirjoitin äskeisin.
’Ei uusperheessä pidä toimia niin. Epätasa-arvo on aina läsnä toisen vanhemmat, isovanhempien ja kummien kautta. Mutta perheen sisällä lapsilla pitää olla sama elintaso.
Moni meistä on kasvanut aikana, jolloin ei ollut viikko-viikko -järjestelmää, vaan joka toinen viikonloppu -järjestelmä. Uusioperheen sisälle syntyy jo ihan siitä erilaisia hierarkioita, kun toiset lapset asuvat samassa talossa 24/7, toiset viikot ja toiset vain joka toinen viikonloppu. Yllättävän usein siinä kohtaa aletaan laskea pennosia siitä, miten paljon etä- ja lähivanhemmilla onkaan elintasovelvotteita sille ajalle, kun lapset ovat etävanhemman luona. Ja näissä "uusioperheissä" saatetaan kokea viikonloppulapset tosiaan vain vierailijoina "oikeassa uusioperheessä".
Mä olen aikeissa perustaa uusperheen, johon ei kuuli yhteisiä lapsia. Lapsia olisi vain yksi, niin ei tule sisaruskateutta tässäkään. Kuten ei ydinperheessäkään ollut.
Onneksi on vain yksi lapsi niin ei tule tällaisia sisaruskateus ongelmia! Ei ydin- eikä uusperheessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kasvoin varakkaassa ydinperheessä, jossa lapsille oli erilainen kohtelu ja eriarvoiset lahjat. Lapselle on parempi että kaikki sisarukset saavat vaikka viiden euron lahjan, kuin tilanne jossa hän saa itse parikympin lahjan ja sisarukset satojen eurojen lahjat.
Minulla ei ole kokemusta uusperheestä, mutta itse eronneena ajattelen että suostuisin vain jos kaikille lapsille olisi aina sama kohtelu sovittuna. Ei lapset ymmärrä aikuisten välisiä monimutkaisia kuvioita, he ymmärtävät että tuo toinen sai enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole olemassa perhemuotoa, uusioperhe. On vain ydinperhe ja yksinhuoltaja perhe. Perhe koostuu biologisista vanhemmista ja lapsista. Ei kukaan voiottaa kenenkään lapsia ja leikkiä perhettä. Lapsilla on oma äiti ja oma isä, eikä kukaan hyypiö joka rikkoo lasten perheen voi alkaa leikkimää perhettä vieraiden ihmisten kanssa. Se on pelkästään häpeän tunteeseen liittyvä asia, että kun tietää tekevänsä väärin, niin häivyttää sitä häpeän tunnetta leikkimällä perhettä. Ydinperhe kun hajoo tai hajotetaan, ei ole enää kuin yksinhuoltaja perhe, ulkopuolinen ei tee siitä perhettä hänelle.
Täyttä puppua. Sillä ollaanko perhe ei tarvitse olla mitään tekemistä biologisen sukulaisuuden kanssa. Ilmeisesti sinun mielestäsi esim. adoptiolapset eivät kuulu perheeseen, eivätkä aviomies ja -vaimo ole toistensa perhettä? (Tai mistä minä tiedän, ehkä teidän suvussanne onkin sääntönä että pariskunnan tulee olla riittävän läheistä biologista sukua keskenään. Selittäisi paljon.)
Mitä häpeät omassa elämässäsi? Vaikuttaa siltä' että puolustelet itseäsi, tekosista jossa olet rikkonut ydinperheen ja nyt selittelet vaikutukset omaksi eduksesi.
Perhe on vain ja ainoastaan biologiset lapset ja heidän omat vanhemmat, toki adoptiot kuuluu myös siihen, mutta et voi heittää puolisoa pois ja vaihtaa toiseen ja leikkiä perhettä. Sehän sanoo jo järkikin. Sulkukirjoitus on hyvin asiaton huomautus. Se selittää myös sen että mielesi ei ole kunnossa, ja ylireagoimalla koetat tehdä sanomisista uskottavia, sekä helpottaa omaa häpeääsi.
Hyvä sinä selittelijä! Kävisikö sulla joskus mielessä, että sen ns kivan ydinperheen vaikka isi lähtee vieraisiin, ja äiti joutuu etsimään lapsilleen uuden isähahmon? Ja sellainen perhe saattaa jopa onnistua, paremmin kuin se edellinen.
Ei lapselle tarvi uutta isää etsiä hänellä on jo isä. Mikään asia ei ole sellainen, että lapselle pitää etsiä uusi isä. Vaikka vanhemmat eroaa, vaikka isä kuolee, vaikka joku rikkoo lapsen perheen, niin se biologin isä on aina lapsen isä. Kukaan ei vie sitä paikkaa. Eikä kukaan aikuinen odota sitä että toinen mies olisi parempi isä kuin lapsen oma isä, sitä ei vaan ole. Jos lapsen on parempi asua yksinhuoltaja perheessä, on hänellä kuitenkin isä vaikka asuu muuallla.
Iso osa isistä kuitenkin häviää lastensa elämästä eron jälkeen. Ei näy, ei kuulu. Kitistään elatusmaksuista eikä tapaamiset kiinnosta.
Mutta sekään ei poista sitä faktaa, että lapsella on oma isä, oli se minkälainen tahansa, niin se on aina lapsen isä. Se esim äidin uusi kaveri voi olla kaveri lapsellekin, mutta se ei ole isä. Eikä se tee tästä perhettä. Perhe on lapsen äiti ja lapsi tai lapset, mutta kukaan ulkopuolinen ei voi ryhtyä isäksi eikä se ole perhe.
Miksi ihmeessä äidin uuden kaverin pitäisi olla isä? Onko joku muu kuin sinä niin olettanut että hänen täytyy korvata biologinen isä? Äidin uusi kaveri voi olla caikka nainen joten aika vaikea hänen olisi isää korvatakaan.
Äidin uusi naiskumppani voi aivan hyvin korvata kelvottoman isän perheen toisena aikuisena. Vähintäänkin paikata hänen aiheuttamiaan puutteita.
No just, lapset häpee ja koulussa kiusataan tuollasesta. Ja tietysti kiusa kohdistuu viattomiin lapsiin. On häpee jos kaikilla muilla on isä ja yhdellä on sitten...! Pitäisi ajatella lapsia eikä riekkua itse niinkuin itse haluaa, säälikää lapsia, heidän vika ei ole että aikuiset etsii onnen kenestä tahansa. Mä en voi kuvitellakkaan että mun lapseni kaveeraisi tuollasten llasten kanssa .. ei ikinä, tarkkaan katsottava kuka elelee mitenkin. Normaalien ihmisten perhe on isä äiti ja lapset.
Ei välttämättä. Riippuu ihan piireistä.
Kaikki lapset häpee tuollasia vanhempia. Huomaa että harrastukset ja koulu menee heikosti, lapsella ei ole enää kavereita, ja perhe käsitys on väärentynyt. Lapeset on masentuneita ja syrjäytyneitä ja vetäytyy yksin oloon. Raamatussakin puhutaan miehestä ja naisesta joten he ovat vain oikeutettuja perheen perustamiseen. Muutoinhan se ei ole mahdollistakaan. Lapsille pitää opettaa mikä on oikein mikä väärin.
Mä häpeen sua. Ja opetan lapsenikin häpeämään kaltaisias "näin kuuluu elää" -tyyppejä.
Ette ymmärrä, että jokaisen tilanne on omanlaisenne, vaan olette suvaitsemattomia ja tuomitsette muita poteroistanne.
T. Ydinperheellinen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos saa lapsen uuden kumppanin kanssa kun on jo edellisiä, eikö ole lapsille ikävää että toinen sisaruksista elää ehkä viikko/viikko-elämää kahdessa kodissa, kun nuorempi sisarus saa olla tietysti 100% ajasta rauhassa omassa kodissa? Miten handlaatte tällaisen tilanteen kanssa? Tietty lapsetkin tottuvat kun alusta lähtien tilanne vain olisi niin todennäköisesti, ja se olisi heille ehkä vain normaalia.
Vierailija kirjoitti:
Jos saa lapsen uuden kumppanin kanssa kun on jo edellisiä, eikö ole lapsille ikävää että toinen sisaruksista elää ehkä viikko/viikko-elämää kahdessa kodissa, kun nuorempi sisarus saa olla tietysti 100% ajasta rauhassa omassa kodissa? Miten handlaatte tällaisen tilanteen kanssa? Tietty lapsetkin tottuvat kun alusta lähtien tilanne vain olisi niin todennäköisesti, ja se olisi heille ehkä vain normaalia.
Minun lapsillani on puolisisarus isänsä puolelta. He olivat alussa vuoroviikkolapsia, eivätkä missään kohtaa näyttäneet kaipaavan isänsä luo muuttoa, vaan halusivat lopulta tulla minun luokseni.
Eivät he sinne halunneet, vaikka oli puolisisarus koko ajan siellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Asun 13-vuotiaan poikani kanssa kahden. Seurustelen kyllä, mutta en aio muuttaa yhteen. Näin on hyvä.
Oletko nainen vai mies? Miksi et aio muuttaa yhteen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu varmaan ihmisistä? En oikein usko, että kukaan ajattelee tyyliin Ihanaa asua uusperheessä tai Ihanaa asua sinkkuna tai Ihanaa asua ydinperheenä tms. . Arki on arkea. Vertailukohtaa ei oikein ole. Fantasioida voi aina, mutta mielikuvitus on vain mielikuvitusta. Ratkaisuja tehdään ja niillä korteilla pelaataan, mitä jaossa sai.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mut miehenä ja parin tytön isänä en enää ikinä lähe tohon, enkä parisuhteeseen ennen ku lapset muuttanut omilleen. Joka ikinen nainen, jonka oon tavannut on ollu tavalla tai toisella erittäin mustasukkanen mun tyttäristä. Ihan vtn sairasta.
Tai sitten nainen vaan lopulta huomauttaa, kun ei enää jaksa hyppiä sun lastesi pillin mukaan.
Joustin loputtomiin miesystäväni pilalle lellittyjen teinien sekoilua ja oikkuja useamman vuoden, niin että omakin elämä oli ihan sekaisin, vaikka ei edes asuttu yhdessä. Kun lopulta kysyin, että voisiko joskus -edes joskus- niille sanoa "ei", "ei nyt" tai "myöhemmin", niin sain kuulla olevani mustasukkainen 😂 En kertaakaan kuullut neljän vuoden aikana, että mies olisi vetänyt mihikään ensimmäistäkään rajaa lapsilleen. Ei IKINÄ enää suhdetta miehen, jolla on kotona vielä lapsia, kanssa. Omat jo aikuisia ja tukevasti omillaan.
Mulla tyttärien kohdalla kyllä aivan eri asioista kyse. Yks nainen skitsoili aina ku lapset puhuivat omassa huoneessaan oman äitinsä kanssa. Sit ku muuttivat omilleen, ni välillä ku tuli käymään pariks päiväks, ni toinen nainen teki kaikkensa, et huomio olisi hänessä, eikä lapsessa. Siis n. kaks päivää kuukaudessa ei kestä sitä, et mun huomio on omassa lapsessani. Yhen kanssa jatkuvaa vänkäämistä, et miks esim. en tarkistanut hänen pyöränsä kumeja samalla ku pumppasin tyttären kumit tai miks en tuonu hänelle mitään ku ostin lapselle koulutarvikkeita. Kerran lähdin yöllä sairaalaan, ku epäiltiin korvatulehdusta. Jatkuvaa pommittamista läpi yön, et miks en voi tulla kotiin, ku lapsi on jo niin iso. Leikkipuistossa ollessa jatkuvaa viestittely, et missä ollaan mitä tehdään. Jos ostin vaatteita tytöille, ni pultit, etten ostanu hänen lapselleen myös. Yms. Yms.
No, itse jos olisin polkupyörää huoltamassa, niin samalla vaivalla tsekkaisin kaikki pyörät.
Tuota vaateasiaa myös mietin. Jos uusperheessä on kummankin lapsia, ja molempien lapset tarvitsevat vaikka uudet pipot ja hanskat syksyä varten.
Niin pitäisin minäkin kummallisena, että toinen kun ostoksilla käy, niin ostaisi vain omille lapsilleen. Itse kun katsoisin kaikille lapsille tarvittavat samalla kertaa.
Meillä äitipuoli ei ehdottomasti suostunut ostamaan minulle ja veljelleni mitään, koska hänellä ei ollut elatusvelvollisuutta. Sen sijaan olin useasti kaupoilla mukana katsomassa, kun hän osti omille lapsilleen vaatteita.
Hyvin ymmärrettävää. Esim. Jotkut ulkovaatteet ja kengät voi olla tosi kalliita. Ostatko itse sun veljien ja siskojen lapsille sadoilla euroilla vaatteita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mut miehenä ja parin tytön isänä en enää ikinä lähe tohon, enkä parisuhteeseen ennen ku lapset muuttanut omilleen. Joka ikinen nainen, jonka oon tavannut on ollu tavalla tai toisella erittäin mustasukkanen mun tyttäristä. Ihan vtn sairasta.
Tai sitten nainen vaan lopulta huomauttaa, kun ei enää jaksa hyppiä sun lastesi pillin mukaan.
Joustin loputtomiin miesystäväni pilalle lellittyjen teinien sekoilua ja oikkuja useamman vuoden, niin että omakin elämä oli ihan sekaisin, vaikka ei edes asuttu yhdessä. Kun lopulta kysyin, että voisiko joskus -edes joskus- niille sanoa "ei", "ei nyt" tai "myöhemmin", niin sain kuulla olevani mustasukkainen 😂 En kertaakaan kuullut neljän vuoden aikana, että mies olisi vetänyt mihikään ensimmäistäkään rajaa lapsilleen. Ei IKINÄ enää suhdetta miehen, jolla on kotona vielä lapsia, kanssa. Omat jo aikuisia ja tukevasti omillaan.
Mulla tyttärien kohdalla kyllä aivan eri asioista kyse. Yks nainen skitsoili aina ku lapset puhuivat omassa huoneessaan oman äitinsä kanssa. Sit ku muuttivat omilleen, ni välillä ku tuli käymään pariks päiväks, ni toinen nainen teki kaikkensa, et huomio olisi hänessä, eikä lapsessa. Siis n. kaks päivää kuukaudessa ei kestä sitä, et mun huomio on omassa lapsessani. Yhen kanssa jatkuvaa vänkäämistä, et miks esim. en tarkistanut hänen pyöränsä kumeja samalla ku pumppasin tyttären kumit tai miks en tuonu hänelle mitään ku ostin lapselle koulutarvikkeita. Kerran lähdin yöllä sairaalaan, ku epäiltiin korvatulehdusta. Jatkuvaa pommittamista läpi yön, et miks en voi tulla kotiin, ku lapsi on jo niin iso. Leikkipuistossa ollessa jatkuvaa viestittely, et missä ollaan mitä tehdään. Jos ostin vaatteita tytöille, ni pultit, etten ostanu hänen lapselleen myös. Yms. Yms.
No, itse jos olisin polkupyörää huoltamassa, niin samalla vaivalla tsekkaisin kaikki pyörät.
Tuota vaateasiaa myös mietin. Jos uusperheessä on kummankin lapsia, ja molempien lapset tarvitsevat vaikka uudet pipot ja hanskat syksyä varten.
Niin pitäisin minäkin kummallisena, että toinen kun ostoksilla käy, niin ostaisi vain omille lapsilleen. Itse kun katsoisin kaikille lapsille tarvittavat samalla kertaa.
Meillä äitipuoli ei ehdottomasti suostunut ostamaan minulle ja veljelleni mitään, koska hänellä ei ollut elatusvelvollisuutta. Sen sijaan olin useasti kaupoilla mukana katsomassa, kun hän osti omille lapsilleen vaatteita.
Hyvin ymmärrettävää. Esim. Jotkut ulkovaatteet ja kengät voi olla tosi kalliita. Ostatko itse sun veljien ja siskojen lapsille sadoilla euroilla vaatteita?
Tottakai sen lapsen isän olisi kuulunut antaa äitipuolelle rahaa vaateostoksiin ja vaivanpalkkaa päälle, jos ei itse lapselleen vaatteita ostellut.
Vierailija kirjoitti:
No omasta kokemuksesta ( lapsen näkökulmasta) ei ollut helppoa, kun muutettiin uuden miehen kotiin, ja siellä oli miehen säännöt, ja äiti koko ajan suhisemassa, että oltaisiin mahdolllisimman hiljaa, kiltisti ja no..näkymättömiä. Ei sen jälkeen ollut enää kodintunnetta. Piti varoa toisen tavaroita ja totella vierasta ihmistä. Äidille oli taloudellinen helpotus. Meille lapsille se köyhä yh koti, jossa kuitenkin oli ääntä, huumoria ja lämpöä olisi ollut parempi.
Minkä ikäinen olit kun muutit äidin uuden miehen asuntoon?
Moni sanoo, että uusperheessä pitää kaikilla lapsilla olla sama elintaso ja saada esim jouluna samanarvoiset lahjat.
Mutta onhan ydinperheitäkin, joissa lapsia kohdellaan ulkopuolisten toimesta eriarvoisesti, esim jos perheessä on neljä lasta, niin Kummisetä haluaa viedä vaikka yhden lapsista päivämatkalle Särkänniemeen, niin mun mielestä se on ihan ok. Se tulisikin kalliiksi sille kummille, jos pitäisi neljä lasta viedä sinne huvipuistoon. Lapsille voi selittää, että "Enni pääsi Särkänniemeen Nikon kanssa siksi, kun Niko on hänen kummi"
Vierailija kirjoitti:
Kasvoin varakkaassa ydinperheessä, jossa lapsille oli erilainen kohtelu ja eriarvoiset lahjat. Lapselle on parempi että kaikki sisarukset saavat vaikka viiden euron lahjan, kuin tilanne jossa hän saa itse parikympin lahjan ja sisarukset satojen eurojen lahjat.
Minulla ei ole kokemusta uusperheestä, mutta itse eronneena ajattelen että suostuisin vain jos kaikille lapsille olisi aina sama kohtelu sovittuna. Ei lapset ymmärrä aikuisten välisiä monimutkaisia kuvioita, he ymmärtävät että tuo toinen sai enemmän.
Ei se sopiminen auta, jos käytäntö on muuta. Toisen ihmisen lasten elämään ei ole niin helppoa hypätä vieraana aikuisena ja yhdistää ennestään erilaiset perheet samaksi perheeksi.
Vierailija kirjoitti:
Moni sanoo, että uusperheessä pitää kaikilla lapsilla olla sama elintaso ja saada esim jouluna samanarvoiset lahjat.
Mutta onhan ydinperheitäkin, joissa lapsia kohdellaan ulkopuolisten toimesta eriarvoisesti, esim jos perheessä on neljä lasta, niin Kummisetä haluaa viedä vaikka yhden lapsista päivämatkalle Särkänniemeen, niin mun mielestä se on ihan ok. Se tulisikin kalliiksi sille kummille, jos pitäisi neljä lasta viedä sinne huvipuistoon. Lapsille voi selittää, että "Enni pääsi Särkänniemeen Nikon kanssa siksi, kun Niko on hänen kummi"
On ihan eri asia antaako jonkun kummi erilaisia lahjoja kuin kokea päivittäin eriarvoisuutta perheen sisällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mut miehenä ja parin tytön isänä en enää ikinä lähe tohon, enkä parisuhteeseen ennen ku lapset muuttanut omilleen. Joka ikinen nainen, jonka oon tavannut on ollu tavalla tai toisella erittäin mustasukkanen mun tyttäristä. Ihan vtn sairasta.
Tai sitten nainen vaan lopulta huomauttaa, kun ei enää jaksa hyppiä sun lastesi pillin mukaan.
Joustin loputtomiin miesystäväni pilalle lellittyjen teinien sekoilua ja oikkuja useamman vuoden, niin että omakin elämä oli ihan sekaisin, vaikka ei edes asuttu yhdessä. Kun lopulta kysyin, että voisiko joskus -edes joskus- niille sanoa "ei", "ei nyt" tai "myöhemmin", niin sain kuulla olevani mustasukkainen 😂 En kertaakaan kuullut neljän vuoden aikana, että mies olisi vetänyt mihikään ensimmäistäkään rajaa lapsilleen. Ei IKINÄ enää suhdetta miehen, jolla on kotona vielä lapsia, kanssa. Omat jo aikuisia ja tukevasti omillaan.
Mulla tyttärien kohdalla kyllä aivan eri asioista kyse. Yks nainen skitsoili aina ku lapset puhuivat omassa huoneessaan oman äitinsä kanssa. Sit ku muuttivat omilleen, ni välillä ku tuli käymään pariks päiväks, ni toinen nainen teki kaikkensa, et huomio olisi hänessä, eikä lapsessa. Siis n. kaks päivää kuukaudessa ei kestä sitä, et mun huomio on omassa lapsessani. Yhen kanssa jatkuvaa vänkäämistä, et miks esim. en tarkistanut hänen pyöränsä kumeja samalla ku pumppasin tyttären kumit tai miks en tuonu hänelle mitään ku ostin lapselle koulutarvikkeita. Kerran lähdin yöllä sairaalaan, ku epäiltiin korvatulehdusta. Jatkuvaa pommittamista läpi yön, et miks en voi tulla kotiin, ku lapsi on jo niin iso. Leikkipuistossa ollessa jatkuvaa viestittely, et missä ollaan mitä tehdään. Jos ostin vaatteita tytöille, ni pultit, etten ostanu hänen lapselleen myös. Yms. Yms.
No, itse jos olisin polkupyörää huoltamassa, niin samalla vaivalla tsekkaisin kaikki pyörät.
Tuota vaateasiaa myös mietin. Jos uusperheessä on kummankin lapsia, ja molempien lapset tarvitsevat vaikka uudet pipot ja hanskat syksyä varten.
Niin pitäisin minäkin kummallisena, että toinen kun ostoksilla käy, niin ostaisi vain omille lapsilleen. Itse kun katsoisin kaikille lapsille tarvittavat samalla kertaa.
Meillä äitipuoli ei ehdottomasti suostunut ostamaan minulle ja veljelleni mitään, koska hänellä ei ollut elatusvelvollisuutta. Sen sijaan olin useasti kaupoilla mukana katsomassa, kun hän osti omille lapsilleen vaatteita.
Hyvin ymmärrettävää. Esim. Jotkut ulkovaatteet ja kengät voi olla tosi kalliita. Ostatko itse sun veljien ja siskojen lapsille sadoilla euroilla vaatteita?
Joo vanhempien pitää maksaa omiensa kalliit vaatteet ja tarvikkeet, mutta jotain pelisilmää ja käytöstapoja pitäisi olla. Lapsipuolia ei tarvitse raahata kaupoille mukaan katsomaan kun muille ostetaan ja heille ei.
Alue: Aihe vapaa
Lapsilla voi olla eri kuva myös siitä ' aina niin ruusuisesta - ydinperheestä.