Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko uusperhettä muodostaessa tämä tyypillistä?
Millaisia kokemuksia teillä itsellänne tai teidän läheisillä on ollut:
Kun olette perustaneet uusperheen, siis muuttaneet yhteen, niin onko se tyypillistä, että alkuun kaikki tuntuu menevän hienosti ja vaivattomasti, mutta sitten muutaman kuukauden tai parin vuoden kuluttua tulee yhtäkkiä sellainen fiilis, että voi hitto miten kamalaa tää on ja mitä järkeä tässä on? Vai onko mennyt just toisinpäin, eli alkuun ollut kaikilla osapuolilla hankalaa ja joutuu hammasta purren jatkamaan ja sitten pian kuitenkin helpottanut ja on tosi kivaa asua uusperheessä?
Kommentit (374)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mut miehenä ja parin tytön isänä en enää ikinä lähe tohon, enkä parisuhteeseen ennen ku lapset muuttanut omilleen. Joka ikinen nainen, jonka oon tavannut on ollu tavalla tai toisella erittäin mustasukkanen mun tyttäristä. Ihan vtn sairasta.
Tai sitten nainen vaan lopulta huomauttaa, kun ei enää jaksa hyppiä sun lastesi pillin mukaan.
Joustin loputtomiin miesystäväni pilalle lellittyjen teinien sekoilua ja oikkuja useamman vuoden, niin että omakin elämä oli ihan sekaisin, vaikka ei edes asuttu yhdessä. Kun lopulta kysyin, että voisiko joskus -edes joskus- niille sanoa "ei", "ei nyt" tai "myöhemmin", niin sain kuulla olevani mustasukkainen 😂 En kertaakaan kuullut neljän vuoden aikana, että mies olisi vetänyt mihikään ensimmäistäkään rajaa lapsilleen. Ei IKINÄ enää suhdetta miehen, jolla on kotona vielä lapsia, kanssa. Omat jo aikuisia ja tukevasti omillaan.
Mulla tyttärien kohdalla kyllä aivan eri asioista kyse. Yks nainen skitsoili aina ku lapset puhuivat omassa huoneessaan oman äitinsä kanssa. Sit ku muuttivat omilleen, ni välillä ku tuli käymään pariks päiväks, ni toinen nainen teki kaikkensa, et huomio olisi hänessä, eikä lapsessa. Siis n. kaks päivää kuukaudessa ei kestä sitä, et mun huomio on omassa lapsessani. Yhen kanssa jatkuvaa vänkäämistä, et miks esim. en tarkistanut hänen pyöränsä kumeja samalla ku pumppasin tyttären kumit tai miks en tuonu hänelle mitään ku ostin lapselle koulutarvikkeita. Kerran lähdin yöllä sairaalaan, ku epäiltiin korvatulehdusta. Jatkuvaa pommittamista läpi yön, et miks en voi tulla kotiin, ku lapsi on jo niin iso. Leikkipuistossa ollessa jatkuvaa viestittely, et missä ollaan mitä tehdään. Jos ostin vaatteita tytöille, ni pultit, etten ostanu hänen lapselleen myös. Yms. Yms.
No, itse jos olisin polkupyörää huoltamassa, niin samalla vaivalla tsekkaisin kaikki pyörät.
Tuota vaateasiaa myös mietin. Jos uusperheessä on kummankin lapsia, ja molempien lapset tarvitsevat vaikka uudet pipot ja hanskat syksyä varten.
Niin pitäisin minäkin kummallisena, että toinen kun ostoksilla käy, niin ostaisi vain omille lapsilleen. Itse kun katsoisin kaikille lapsille tarvittavat samalla kertaa.
Meillä äitipuoli ei ehdottomasti suostunut ostamaan minulle ja veljelleni mitään, koska hänellä ei ollut elatusvelvollisuutta. Sen sijaan olin useasti kaupoilla mukana katsomassa, kun hän osti omille lapsilleen vaatteita.
Sinä silloin varmasti tiesit, että sinulla on omat vanhempasi, jotka ostavat sinulle vaatteet.
Tässä näkyy kirkkaasti se, mistä puhutaan kun puhutaan uusioperheiden ongelmista. Jos ei ole itse elänyt lapsena sellaisessa, ei voi käsittää, miten eri asemassa lapset voivat perheen sisällä olla ihan vaikka vanhempien tulotason takia. Ei joku 8-vuotias voi ymmärtää järjellä, miksi hän ei saa viikkorahaa, vaikka perheen toiset lapset saavat.
Olen itse uusperheellinen ja tältä pohjalta kirjoitin äskeisin.
’Ei uusperheessä pidä toimia niin. Epätasa-arvo on aina läsnä toisen vanhemmat, isovanhempien ja kummien kautta. Mutta perheen sisällä lapsilla pitää olla sama elintaso.
Moni meistä on kasvanut aikana, jolloin ei ollut viikko-viikko -järjestelmää, vaan joka toinen viikonloppu -järjestelmä. Uusioperheen sisälle syntyy jo ihan siitä erilaisia hierarkioita, kun toiset lapset asuvat samassa talossa 24/7, toiset viikot ja toiset vain joka toinen viikonloppu. Yllättävän usein siinä kohtaa aletaan laskea pennosia siitä, miten paljon etä- ja lähivanhemmilla onkaan elintasovelvotteita sille ajalle, kun lapset ovat etävanhemman luona. Ja näissä "uusioperheissä" saatetaan kokea viikonloppulapset tosiaan vain vierailijoina "oikeassa uusioperheessä".
Mä olen aikeissa perustaa uusperheen, johon ei kuuli yhteisiä lapsia. Lapsia olisi vain yksi, niin ei tule sisaruskateutta tässäkään. Kuten ei ydinperheessäkään ollut.
Onneksi on vain yksi lapsi niin ei tule tällaisia sisaruskateus ongelmia! Ei ydin- eikä uusperheessä.
Sisarkateus on vain yksi ongelma, mutta muita ongelmia riittää ilmankin. Uusperheessä lapsella on aina se toinenkin vanhempi, joka vaikuttaa myös uuden kumppanin elämään monin tavoin. Lomien ja juhlapyhien vieton sopimisessa on aina mukana tavalla tai toisella puolison exä. Samoin muussa ajan- ja rahankäytössä.
Kun lapsen kotona asuu yhtäkkiä vieras uusi aikuinen, monenlaisia törmäyksiä tulee vastaan myös vaikkapa kotitöiden, lastenkasvatuksen ja ihan kaiken kanssa.
No mitä tässä pitäis tehdä sitten?
Olen niin loppuun palanut tän ihanan ydinperheeni parisuhdeongelmiin.
Miehen salasuhteesta ja valehtelusta se lähti. Sen jälkeen mikään ei ole ollut ennallaan. En jaksa enää tehdä kunnolla töitäni enkä harrastaa.
Mies ei halua keskustella asioista ja jään aina ihan yksin. Tulen hulluksi tähän yksinäisyyteen näiden seinien sisällä, jota perheeksi kutsutaan. Vuosia kuluu, mutta aika ei vaan korjaa.
Ei, uusperhe ei ole ollut unelmani, mutta entä jos haluaisin vielä joskus kumppanin? Välillä mietin, että pakkaan kamani ja muutan ulkomaille enkä kerro kenellekään.
Silloin mä en perustais sitä pahaa uusperhettä, lapsi jäis puolisolle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mut miehenä ja parin tytön isänä en enää ikinä lähe tohon, enkä parisuhteeseen ennen ku lapset muuttanut omilleen. Joka ikinen nainen, jonka oon tavannut on ollu tavalla tai toisella erittäin mustasukkanen mun tyttäristä. Ihan vtn sairasta.
Tai sitten nainen vaan lopulta huomauttaa, kun ei enää jaksa hyppiä sun lastesi pillin mukaan.
Joustin loputtomiin miesystäväni pilalle lellittyjen teinien sekoilua ja oikkuja useamman vuoden, niin että omakin elämä oli ihan sekaisin, vaikka ei edes asuttu yhdessä. Kun lopulta kysyin, että voisiko joskus -edes joskus- niille sanoa "ei", "ei nyt" tai "myöhemmin", niin sain kuulla olevani mustasukkainen 😂 En kertaakaan kuullut neljän vuoden aikana, että mies olisi vetänyt mihikään ensimmäistäkään rajaa lapsilleen. Ei IKINÄ enää suhdetta miehen, jolla on kotona vielä lapsia, kanssa. Omat jo aikuisia ja tukevasti omillaan.
Mulla tyttärien kohdalla kyllä aivan eri asioista kyse. Yks nainen skitsoili aina ku lapset puhuivat omassa huoneessaan oman äitinsä kanssa. Sit ku muuttivat omilleen, ni välillä ku tuli käymään pariks päiväks, ni toinen nainen teki kaikkensa, et huomio olisi hänessä, eikä lapsessa. Siis n. kaks päivää kuukaudessa ei kestä sitä, et mun huomio on omassa lapsessani. Yhen kanssa jatkuvaa vänkäämistä, et miks esim. en tarkistanut hänen pyöränsä kumeja samalla ku pumppasin tyttären kumit tai miks en tuonu hänelle mitään ku ostin lapselle koulutarvikkeita. Kerran lähdin yöllä sairaalaan, ku epäiltiin korvatulehdusta. Jatkuvaa pommittamista läpi yön, et miks en voi tulla kotiin, ku lapsi on jo niin iso. Leikkipuistossa ollessa jatkuvaa viestittely, et missä ollaan mitä tehdään. Jos ostin vaatteita tytöille, ni pultit, etten ostanu hänen lapselleen myös. Yms. Yms.
No, itse jos olisin polkupyörää huoltamassa, niin samalla vaivalla tsekkaisin kaikki pyörät.
Tuota vaateasiaa myös mietin. Jos uusperheessä on kummankin lapsia, ja molempien lapset tarvitsevat vaikka uudet pipot ja hanskat syksyä varten.
Niin pitäisin minäkin kummallisena, että toinen kun ostoksilla käy, niin ostaisi vain omille lapsilleen. Itse kun katsoisin kaikille lapsille tarvittavat samalla kertaa.
Meillä äitipuoli ei ehdottomasti suostunut ostamaan minulle ja veljelleni mitään, koska hänellä ei ollut elatusvelvollisuutta. Sen sijaan olin useasti kaupoilla mukana katsomassa, kun hän osti omille lapsilleen vaatteita.
Sinä silloin varmasti tiesit, että sinulla on omat vanhempasi, jotka ostavat sinulle vaatteet.
Tässä näkyy kirkkaasti se, mistä puhutaan kun puhutaan uusioperheiden ongelmista. Jos ei ole itse elänyt lapsena sellaisessa, ei voi käsittää, miten eri asemassa lapset voivat perheen sisällä olla ihan vaikka vanhempien tulotason takia. Ei joku 8-vuotias voi ymmärtää järjellä, miksi hän ei saa viikkorahaa, vaikka perheen toiset lapset saavat.
Olen itse uusperheellinen ja tältä pohjalta kirjoitin äskeisin.
’Ei uusperheessä pidä toimia niin. Epätasa-arvo on aina läsnä toisen vanhemmat, isovanhempien ja kummien kautta. Mutta perheen sisällä lapsilla pitää olla sama elintaso.
Moni meistä on kasvanut aikana, jolloin ei ollut viikko-viikko -järjestelmää, vaan joka toinen viikonloppu -järjestelmä. Uusioperheen sisälle syntyy jo ihan siitä erilaisia hierarkioita, kun toiset lapset asuvat samassa talossa 24/7, toiset viikot ja toiset vain joka toinen viikonloppu. Yllättävän usein siinä kohtaa aletaan laskea pennosia siitä, miten paljon etä- ja lähivanhemmilla onkaan elintasovelvotteita sille ajalle, kun lapset ovat etävanhemman luona. Ja näissä "uusioperheissä" saatetaan kokea viikonloppulapset tosiaan vain vierailijoina "oikeassa uusioperheessä".
Mä olen aikeissa perustaa uusperheen, johon ei kuuli yhteisiä lapsia. Lapsia olisi vain yksi, niin ei tule sisaruskateutta tässäkään. Kuten ei ydinperheessäkään ollut.
Onneksi on vain yksi lapsi niin ei tule tällaisia sisaruskateus ongelmia! Ei ydin- eikä uusperheessä.
Sisarkateus on vain yksi ongelma, mutta muita ongelmia riittää ilmankin. Uusperheessä lapsella on aina se toinenkin vanhempi, joka vaikuttaa myös uuden kumppanin elämään monin tavoin. Lomien ja juhlapyhien vieton sopimisessa on aina mukana tavalla tai toisella puolison exä. Samoin muussa ajan- ja rahankäytössä.
Kun lapsen kotona asuu yhtäkkiä vieras uusi aikuinen, monenlaisia törmäyksiä tulee vastaan myös vaikkapa kotitöiden, lastenkasvatuksen ja ihan kaiken kanssa.No mitä tässä pitäis tehdä sitten?
Olen niin loppuun palanut tän ihanan ydinperheeni parisuhdeongelmiin.
Miehen salasuhteesta ja valehtelusta se lähti. Sen jälkeen mikään ei ole ollut ennallaan. En jaksa enää tehdä kunnolla töitäni enkä harrastaa.
Mies ei halua keskustella asioista ja jään aina ihan yksin. Tulen hulluksi tähän yksinäisyyteen näiden seinien sisällä, jota perheeksi kutsutaan. Vuosia kuluu, mutta aika ei vaan korjaa.
Ei, uusperhe ei ole ollut unelmani, mutta entä jos haluaisin vielä joskus kumppanin? Välillä mietin, että pakkaan kamani ja muutan ulkomaille enkä kerro kenellekään.
Silloin mä en perustais sitä pahaa uusperhettä, lapsi jäis puolisolle.
342 lisää, että olen paljon rennompi ja läsnä lapsellekin, silloin kun puoliso on poissa.
Ei ole parisuhteen taakkaa välissä hiertämässä.
Silti joskus haaveilen, että voisin joskus vielä löytää luotettavan kumppanin ja kokea rakkautta.. Aikuisten kesken...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mut miehenä ja parin tytön isänä en enää ikinä lähe tohon, enkä parisuhteeseen ennen ku lapset muuttanut omilleen. Joka ikinen nainen, jonka oon tavannut on ollu tavalla tai toisella erittäin mustasukkanen mun tyttäristä. Ihan vtn sairasta.
Tai sitten nainen vaan lopulta huomauttaa, kun ei enää jaksa hyppiä sun lastesi pillin mukaan.
Joustin loputtomiin miesystäväni pilalle lellittyjen teinien sekoilua ja oikkuja useamman vuoden, niin että omakin elämä oli ihan sekaisin, vaikka ei edes asuttu yhdessä. Kun lopulta kysyin, että voisiko joskus -edes joskus- niille sanoa "ei", "ei nyt" tai "myöhemmin", niin sain kuulla olevani mustasukkainen 😂 En kertaakaan kuullut neljän vuoden aikana, että mies olisi vetänyt mihikään ensimmäistäkään rajaa lapsilleen. Ei IKINÄ enää suhdetta miehen, jolla on kotona vielä lapsia, kanssa. Omat jo aikuisia ja tukevasti omillaan.
Mulla tyttärien kohdalla kyllä aivan eri asioista kyse. Yks nainen skitsoili aina ku lapset puhuivat omassa huoneessaan oman äitinsä kanssa. Sit ku muuttivat omilleen, ni välillä ku tuli käymään pariks päiväks, ni toinen nainen teki kaikkensa, et huomio olisi hänessä, eikä lapsessa. Siis n. kaks päivää kuukaudessa ei kestä sitä, et mun huomio on omassa lapsessani. Yhen kanssa jatkuvaa vänkäämistä, et miks esim. en tarkistanut hänen pyöränsä kumeja samalla ku pumppasin tyttären kumit tai miks en tuonu hänelle mitään ku ostin lapselle koulutarvikkeita. Kerran lähdin yöllä sairaalaan, ku epäiltiin korvatulehdusta. Jatkuvaa pommittamista läpi yön, et miks en voi tulla kotiin, ku lapsi on jo niin iso. Leikkipuistossa ollessa jatkuvaa viestittely, et missä ollaan mitä tehdään. Jos ostin vaatteita tytöille, ni pultit, etten ostanu hänen lapselleen myös. Yms. Yms.
Jostain syystä tunnet vetoa kummallisiin naisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mut miehenä ja parin tytön isänä en enää ikinä lähe tohon, enkä parisuhteeseen ennen ku lapset muuttanut omilleen. Joka ikinen nainen, jonka oon tavannut on ollu tavalla tai toisella erittäin mustasukkanen mun tyttäristä. Ihan vtn sairasta.
Tai sitten nainen vaan lopulta huomauttaa, kun ei enää jaksa hyppiä sun lastesi pillin mukaan.
Joustin loputtomiin miesystäväni pilalle lellittyjen teinien sekoilua ja oikkuja useamman vuoden, niin että omakin elämä oli ihan sekaisin, vaikka ei edes asuttu yhdessä. Kun lopulta kysyin, että voisiko joskus -edes joskus- niille sanoa "ei", "ei nyt" tai "myöhemmin", niin sain kuulla olevani mustasukkainen 😂 En kertaakaan kuullut neljän vuoden aikana, että mies olisi vetänyt mihikään ensimmäistäkään rajaa lapsilleen. Ei IKINÄ enää suhdetta miehen, jolla on kotona vielä lapsia, kanssa. Omat jo aikuisia ja tukevasti omillaan.
Mulla tyttärien kohdalla kyllä aivan eri asioista kyse. Yks nainen skitsoili aina ku lapset puhuivat omassa huoneessaan oman äitinsä kanssa. Sit ku muuttivat omilleen, ni välillä ku tuli käymään pariks päiväks, ni toinen nainen teki kaikkensa, et huomio olisi hänessä, eikä lapsessa. Siis n. kaks päivää kuukaudessa ei kestä sitä, et mun huomio on omassa lapsessani. Yhen kanssa jatkuvaa vänkäämistä, et miks esim. en tarkistanut hänen pyöränsä kumeja samalla ku pumppasin tyttären kumit tai miks en tuonu hänelle mitään ku ostin lapselle koulutarvikkeita. Kerran lähdin yöllä sairaalaan, ku epäiltiin korvatulehdusta. Jatkuvaa pommittamista läpi yön, et miks en voi tulla kotiin, ku lapsi on jo niin iso. Leikkipuistossa ollessa jatkuvaa viestittely, et missä ollaan mitä tehdään. Jos ostin vaatteita tytöille, ni pultit, etten ostanu hänen lapselleen myös. Yms. Yms.
No, itse jos olisin polkupyörää huoltamassa, niin samalla vaivalla tsekkaisin kaikki pyörät.
Tuota vaateasiaa myös mietin. Jos uusperheessä on kummankin lapsia, ja molempien lapset tarvitsevat vaikka uudet pipot ja hanskat syksyä varten.
Niin pitäisin minäkin kummallisena, että toinen kun ostoksilla käy, niin ostaisi vain omille lapsilleen. Itse kun katsoisin kaikille lapsille tarvittavat samalla kertaa.
Meillä äitipuoli ei ehdottomasti suostunut ostamaan minulle ja veljelleni mitään, koska hänellä ei ollut elatusvelvollisuutta. Sen sijaan olin useasti kaupoilla mukana katsomassa, kun hän osti omille lapsilleen vaatteita.
Sinä silloin varmasti tiesit, että sinulla on omat vanhempasi, jotka ostavat sinulle vaatteet.
Tässä näkyy kirkkaasti se, mistä puhutaan kun puhutaan uusioperheiden ongelmista. Jos ei ole itse elänyt lapsena sellaisessa, ei voi käsittää, miten eri asemassa lapset voivat perheen sisällä olla ihan vaikka vanhempien tulotason takia. Ei joku 8-vuotias voi ymmärtää järjellä, miksi hän ei saa viikkorahaa, vaikka perheen toiset lapset saavat.
Olen itse uusperheellinen ja tältä pohjalta kirjoitin äskeisin.
’Ei uusperheessä pidä toimia niin. Epätasa-arvo on aina läsnä toisen vanhemmat, isovanhempien ja kummien kautta. Mutta perheen sisällä lapsilla pitää olla sama elintaso.
Moni meistä on kasvanut aikana, jolloin ei ollut viikko-viikko -järjestelmää, vaan joka toinen viikonloppu -järjestelmä. Uusioperheen sisälle syntyy jo ihan siitä erilaisia hierarkioita, kun toiset lapset asuvat samassa talossa 24/7, toiset viikot ja toiset vain joka toinen viikonloppu. Yllättävän usein siinä kohtaa aletaan laskea pennosia siitä, miten paljon etä- ja lähivanhemmilla onkaan elintasovelvotteita sille ajalle, kun lapset ovat etävanhemman luona. Ja näissä "uusioperheissä" saatetaan kokea viikonloppulapset tosiaan vain vierailijoina "oikeassa uusioperheessä".
Mä olen aikeissa perustaa uusperheen, johon ei kuuli yhteisiä lapsia. Lapsia olisi vain yksi, niin ei tule sisaruskateutta tässäkään. Kuten ei ydinperheessäkään ollut.
Onneksi on vain yksi lapsi niin ei tule tällaisia sisaruskateus ongelmia! Ei ydin- eikä uusperheessä.
Sisarkateus on vain yksi ongelma, mutta muita ongelmia riittää ilmankin. Uusperheessä lapsella on aina se toinenkin vanhempi, joka vaikuttaa myös uuden kumppanin elämään monin tavoin. Lomien ja juhlapyhien vieton sopimisessa on aina mukana tavalla tai toisella puolison exä. Samoin muussa ajan- ja rahankäytössä.
Kun lapsen kotona asuu yhtäkkiä vieras uusi aikuinen, monenlaisia törmäyksiä tulee vastaan myös vaikkapa kotitöiden, lastenkasvatuksen ja ihan kaiken kanssa.No mitä tässä pitäis tehdä sitten?
Olen niin loppuun palanut tän ihanan ydinperheeni parisuhdeongelmiin.
Miehen salasuhteesta ja valehtelusta se lähti. Sen jälkeen mikään ei ole ollut ennallaan. En jaksa enää tehdä kunnolla töitäni enkä harrastaa.
Mies ei halua keskustella asioista ja jään aina ihan yksin. Tulen hulluksi tähän yksinäisyyteen näiden seinien sisällä, jota perheeksi kutsutaan. Vuosia kuluu, mutta aika ei vaan korjaa.
Ei, uusperhe ei ole ollut unelmani, mutta entä jos haluaisin vielä joskus kumppanin? Välillä mietin, että pakkaan kamani ja muutan ulkomaille enkä kerro kenellekään.
Silloin mä en perustais sitä pahaa uusperhettä, lapsi jäis puolisolle.
Jos elät vielä lapsen isän kanssa, eikö eropäätös ole vuorossa ensin ennen kuin mitään uusperhettä edes suunnittelee?
helpompaa olisi luultavasti korjata alkuperäinen parisuhde; tosin näitä moneen lähtöön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kasvoin varakkaassa ydinperheessä, jossa lapsille oli erilainen kohtelu ja eriarvoiset lahjat. Lapselle on parempi että kaikki sisarukset saavat vaikka viiden euron lahjan, kuin tilanne jossa hän saa itse parikympin lahjan ja sisarukset satojen eurojen lahjat.
Minulla ei ole kokemusta uusperheestä, mutta itse eronneena ajattelen että suostuisin vain jos kaikille lapsille olisi aina sama kohtelu sovittuna. Ei lapset ymmärrä aikuisten välisiä monimutkaisia kuvioita, he ymmärtävät että tuo toinen sai enemmän.
Ei se sopiminen auta, jos käytäntö on muuta. Toisen ihmisen lasten elämään ei ole niin helppoa hypätä vieraana aikuisena ja yhdistää ennestään erilaiset perheet samaksi perheeksi.
Ymmärrettävää, mutta jos ei onnistu niin parempi asua erillään.
Vierailija kirjoitti:
Moni sanoo, että uusperheessä pitää kaikilla lapsilla olla sama elintaso ja saada esim jouluna samanarvoiset lahjat.
Mutta onhan ydinperheitäkin, joissa lapsia kohdellaan ulkopuolisten toimesta eriarvoisesti, esim jos perheessä on neljä lasta, niin Kummisetä haluaa viedä vaikka yhden lapsista päivämatkalle Särkänniemeen, niin mun mielestä se on ihan ok. Se tulisikin kalliiksi sille kummille, jos pitäisi neljä lasta viedä sinne huvipuistoon. Lapsille voi selittää, että "Enni pääsi Särkänniemeen Nikon kanssa siksi, kun Niko on hänen kummi"
Kyllä oli aika ikävää lapsena kun veljellä oli kaksi anteliasta kummia, jotka olivat aktiivisesti tekemisissä ja mulla kaksi pihiä, joita ei vähempää kiinnostanut joku kummilapsi. Mutta siitä selvittiin. Sen sijaan uusperheen sisäinen erilainen kohtelu olisi ollut jo kestämätöntä ja aiheuttanut suurta epäreiluuden tunnetta ja sisarkatetutta. Tunnetta että on jotenkin arvottomampi ei nyt omalle lapselleen haluaisi, eikä välttämättä puolisonkaan lapselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mut miehenä ja parin tytön isänä en enää ikinä lähe tohon, enkä parisuhteeseen ennen ku lapset muuttanut omilleen. Joka ikinen nainen, jonka oon tavannut on ollu tavalla tai toisella erittäin mustasukkanen mun tyttäristä. Ihan vtn sairasta.
Tai sitten nainen vaan lopulta huomauttaa, kun ei enää jaksa hyppiä sun lastesi pillin mukaan.
Joustin loputtomiin miesystäväni pilalle lellittyjen teinien sekoilua ja oikkuja useamman vuoden, niin että omakin elämä oli ihan sekaisin, vaikka ei edes asuttu yhdessä. Kun lopulta kysyin, että voisiko joskus -edes joskus- niille sanoa "ei", "ei nyt" tai "myöhemmin", niin sain kuulla olevani mustasukkainen 😂 En kertaakaan kuullut neljän vuoden aikana, että mies olisi vetänyt mihikään ensimmäistäkään rajaa lapsilleen. Ei IKINÄ enää suhdetta miehen, jolla on kotona vielä lapsia, kanssa. Omat jo aikuisia ja tukevasti omillaan.
Mulla tyttärien kohdalla kyllä aivan eri asioista kyse. Yks nainen skitsoili aina ku lapset puhuivat omassa huoneessaan oman äitinsä kanssa. Sit ku muuttivat omilleen, ni välillä ku tuli käymään pariks päiväks, ni toinen nainen teki kaikkensa, et huomio olisi hänessä, eikä lapsessa. Siis n. kaks päivää kuukaudessa ei kestä sitä, et mun huomio on omassa lapsessani. Yhen kanssa jatkuvaa vänkäämistä, et miks esim. en tarkistanut hänen pyöränsä kumeja samalla ku pumppasin tyttären kumit tai miks en tuonu hänelle mitään ku ostin lapselle koulutarvikkeita. Kerran lähdin yöllä sairaalaan, ku epäiltiin korvatulehdusta. Jatkuvaa pommittamista läpi yön, et miks en voi tulla kotiin, ku lapsi on jo niin iso. Leikkipuistossa ollessa jatkuvaa viestittely, et missä ollaan mitä tehdään. Jos ostin vaatteita tytöille, ni pultit, etten ostanu hänen lapselleen myös. Yms. Yms.
No, itse jos olisin polkupyörää huoltamassa, niin samalla vaivalla tsekkaisin kaikki pyörät.
Tuota vaateasiaa myös mietin. Jos uusperheessä on kummankin lapsia, ja molempien lapset tarvitsevat vaikka uudet pipot ja hanskat syksyä varten.
Niin pitäisin minäkin kummallisena, että toinen kun ostoksilla käy, niin ostaisi vain omille lapsilleen. Itse kun katsoisin kaikille lapsille tarvittavat samalla kertaa.
Meillä äitipuoli ei ehdottomasti suostunut ostamaan minulle ja veljelleni mitään, koska hänellä ei ollut elatusvelvollisuutta. Sen sijaan olin useasti kaupoilla mukana katsomassa, kun hän osti omille lapsilleen vaatteita.
Sinä silloin varmasti tiesit, että sinulla on omat vanhempasi, jotka ostavat sinulle vaatteet.
Tässä näkyy kirkkaasti se, mistä puhutaan kun puhutaan uusioperheiden ongelmista. Jos ei ole itse elänyt lapsena sellaisessa, ei voi käsittää, miten eri asemassa lapset voivat perheen sisällä olla ihan vaikka vanhempien tulotason takia. Ei joku 8-vuotias voi ymmärtää järjellä, miksi hän ei saa viikkorahaa, vaikka perheen toiset lapset saavat.
Olen itse uusperheellinen ja tältä pohjalta kirjoitin äskeisin.
’Ei uusperheessä pidä toimia niin. Epätasa-arvo on aina läsnä toisen vanhemmat, isovanhempien ja kummien kautta. Mutta perheen sisällä lapsilla pitää olla sama elintaso.
Moni meistä on kasvanut aikana, jolloin ei ollut viikko-viikko -järjestelmää, vaan joka toinen viikonloppu -järjestelmä. Uusioperheen sisälle syntyy jo ihan siitä erilaisia hierarkioita, kun toiset lapset asuvat samassa talossa 24/7, toiset viikot ja toiset vain joka toinen viikonloppu. Yllättävän usein siinä kohtaa aletaan laskea pennosia siitä, miten paljon etä- ja lähivanhemmilla onkaan elintasovelvotteita sille ajalle, kun lapset ovat etävanhemman luona. Ja näissä "uusioperheissä" saatetaan kokea viikonloppulapset tosiaan vain vierailijoina "oikeassa uusioperheessä".
Mä olen aikeissa perustaa uusperheen, johon ei kuuli yhteisiä lapsia. Lapsia olisi vain yksi, niin ei tule sisaruskateutta tässäkään. Kuten ei ydinperheessäkään ollut.
Onneksi on vain yksi lapsi niin ei tule tällaisia sisaruskateus ongelmia! Ei ydin- eikä uusperheessä.
Sisarkateus on vain yksi ongelma, mutta muita ongelmia riittää ilmankin. Uusperheessä lapsella on aina se toinenkin vanhempi, joka vaikuttaa myös uuden kumppanin elämään monin tavoin. Lomien ja juhlapyhien vieton sopimisessa on aina mukana tavalla tai toisella puolison exä. Samoin muussa ajan- ja rahankäytössä.
Kun lapsen kotona asuu yhtäkkiä vieras uusi aikuinen, monenlaisia törmäyksiä tulee vastaan myös vaikkapa kotitöiden, lastenkasvatuksen ja ihan kaiken kanssa.No mitä tässä pitäis tehdä sitten?
Olen niin loppuun palanut tän ihanan ydinperheeni parisuhdeongelmiin.
Miehen salasuhteesta ja valehtelusta se lähti. Sen jälkeen mikään ei ole ollut ennallaan. En jaksa enää tehdä kunnolla töitäni enkä harrastaa.
Mies ei halua keskustella asioista ja jään aina ihan yksin. Tulen hulluksi tähän yksinäisyyteen näiden seinien sisällä, jota perheeksi kutsutaan. Vuosia kuluu, mutta aika ei vaan korjaa.
Ei, uusperhe ei ole ollut unelmani, mutta entä jos haluaisin vielä joskus kumppanin? Välillä mietin, että pakkaan kamani ja muutan ulkomaille enkä kerro kenellekään.
Silloin mä en perustais sitä pahaa uusperhettä, lapsi jäis puolisolle.
Jos elät vielä lapsen isän kanssa, eikö eropäätös ole vuorossa ensin ennen kuin mitään uusperhettä edes suunnittelee?
Tottakai on, mutta jos haluan vielä joskus parisuhteen niin uusperhehän siitä tulee.....
Vierailija kirjoitti:
helpompaa olisi luultavasti korjata alkuperäinen parisuhde; tosin näitä moneen lähtöön.
Miten sen korjaaminen onnistuu yksin? Ja kauanko pitää korjata?
Riittääkö, että on yrittänyt viisi vuotta? Entä kymmenen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mut miehenä ja parin tytön isänä en enää ikinä lähe tohon, enkä parisuhteeseen ennen ku lapset muuttanut omilleen. Joka ikinen nainen, jonka oon tavannut on ollu tavalla tai toisella erittäin mustasukkanen mun tyttäristä. Ihan vtn sairasta.
Tai sitten nainen vaan lopulta huomauttaa, kun ei enää jaksa hyppiä sun lastesi pillin mukaan.
Joustin loputtomiin miesystäväni pilalle lellittyjen teinien sekoilua ja oikkuja useamman vuoden, niin että omakin elämä oli ihan sekaisin, vaikka ei edes asuttu yhdessä. Kun lopulta kysyin, että voisiko joskus -edes joskus- niille sanoa "ei", "ei nyt" tai "myöhemmin", niin sain kuulla olevani mustasukkainen 😂 En kertaakaan kuullut neljän vuoden aikana, että mies olisi vetänyt mihikään ensimmäistäkään rajaa lapsilleen. Ei IKINÄ enää suhdetta miehen, jolla on kotona vielä lapsia, kanssa. Omat jo aikuisia ja tukevasti omillaan.
Mulla tyttärien kohdalla kyllä aivan eri asioista kyse. Yks nainen skitsoili aina ku lapset puhuivat omassa huoneessaan oman äitinsä kanssa. Sit ku muuttivat omilleen, ni välillä ku tuli käymään pariks päiväks, ni toinen nainen teki kaikkensa, et huomio olisi hänessä, eikä lapsessa. Siis n. kaks päivää kuukaudessa ei kestä sitä, et mun huomio on omassa lapsessani. Yhen kanssa jatkuvaa vänkäämistä, et miks esim. en tarkistanut hänen pyöränsä kumeja samalla ku pumppasin tyttären kumit tai miks en tuonu hänelle mitään ku ostin lapselle koulutarvikkeita. Kerran lähdin yöllä sairaalaan, ku epäiltiin korvatulehdusta. Jatkuvaa pommittamista läpi yön, et miks en voi tulla kotiin, ku lapsi on jo niin iso. Leikkipuistossa ollessa jatkuvaa viestittely, et missä ollaan mitä tehdään. Jos ostin vaatteita tytöille, ni pultit, etten ostanu hänen lapselleen myös. Yms. Yms.
No, itse jos olisin polkupyörää huoltamassa, niin samalla vaivalla tsekkaisin kaikki pyörät.
Tuota vaateasiaa myös mietin. Jos uusperheessä on kummankin lapsia, ja molempien lapset tarvitsevat vaikka uudet pipot ja hanskat syksyä varten.
Niin pitäisin minäkin kummallisena, että toinen kun ostoksilla käy, niin ostaisi vain omille lapsilleen. Itse kun katsoisin kaikille lapsille tarvittavat samalla kertaa.
Meillä äitipuoli ei ehdottomasti suostunut ostamaan minulle ja veljelleni mitään, koska hänellä ei ollut elatusvelvollisuutta. Sen sijaan olin useasti kaupoilla mukana katsomassa, kun hän osti omille lapsilleen vaatteita.
Sinä silloin varmasti tiesit, että sinulla on omat vanhempasi, jotka ostavat sinulle vaatteet.
Tässä näkyy kirkkaasti se, mistä puhutaan kun puhutaan uusioperheiden ongelmista. Jos ei ole itse elänyt lapsena sellaisessa, ei voi käsittää, miten eri asemassa lapset voivat perheen sisällä olla ihan vaikka vanhempien tulotason takia. Ei joku 8-vuotias voi ymmärtää järjellä, miksi hän ei saa viikkorahaa, vaikka perheen toiset lapset saavat.
Olen itse uusperheellinen ja tältä pohjalta kirjoitin äskeisin.
’Ei uusperheessä pidä toimia niin. Epätasa-arvo on aina läsnä toisen vanhemmat, isovanhempien ja kummien kautta. Mutta perheen sisällä lapsilla pitää olla sama elintaso.
Moni meistä on kasvanut aikana, jolloin ei ollut viikko-viikko -järjestelmää, vaan joka toinen viikonloppu -järjestelmä. Uusioperheen sisälle syntyy jo ihan siitä erilaisia hierarkioita, kun toiset lapset asuvat samassa talossa 24/7, toiset viikot ja toiset vain joka toinen viikonloppu. Yllättävän usein siinä kohtaa aletaan laskea pennosia siitä, miten paljon etä- ja lähivanhemmilla onkaan elintasovelvotteita sille ajalle, kun lapset ovat etävanhemman luona. Ja näissä "uusioperheissä" saatetaan kokea viikonloppulapset tosiaan vain vierailijoina "oikeassa uusioperheessä".
Mä olen aikeissa perustaa uusperheen, johon ei kuuli yhteisiä lapsia. Lapsia olisi vain yksi, niin ei tule sisaruskateutta tässäkään. Kuten ei ydinperheessäkään ollut.
Onneksi on vain yksi lapsi niin ei tule tällaisia sisaruskateus ongelmia! Ei ydin- eikä uusperheessä.
Sisarkateus on vain yksi ongelma, mutta muita ongelmia riittää ilmankin. Uusperheessä lapsella on aina se toinenkin vanhempi, joka vaikuttaa myös uuden kumppanin elämään monin tavoin. Lomien ja juhlapyhien vieton sopimisessa on aina mukana tavalla tai toisella puolison exä. Samoin muussa ajan- ja rahankäytössä.
Kun lapsen kotona asuu yhtäkkiä vieras uusi aikuinen, monenlaisia törmäyksiä tulee vastaan myös vaikkapa kotitöiden, lastenkasvatuksen ja ihan kaiken kanssa.No mitä tässä pitäis tehdä sitten?
Olen niin loppuun palanut tän ihanan ydinperheeni parisuhdeongelmiin.
Miehen salasuhteesta ja valehtelusta se lähti. Sen jälkeen mikään ei ole ollut ennallaan. En jaksa enää tehdä kunnolla töitäni enkä harrastaa.
Mies ei halua keskustella asioista ja jään aina ihan yksin. Tulen hulluksi tähän yksinäisyyteen näiden seinien sisällä, jota perheeksi kutsutaan. Vuosia kuluu, mutta aika ei vaan korjaa.
Ei, uusperhe ei ole ollut unelmani, mutta entä jos haluaisin vielä joskus kumppanin? Välillä mietin, että pakkaan kamani ja muutan ulkomaille enkä kerro kenellekään.
Silloin mä en perustais sitä pahaa uusperhettä, lapsi jäis puolisolle.
Jos elät vielä lapsen isän kanssa, eikö eropäätös ole vuorossa ensin ennen kuin mitään uusperhettä edes suunnittelee?
Tottakai on, mutta jos haluan vielä joskus parisuhteen niin uusperhehän siitä tulee.....
Erikoista suunnitella uusperhettä ilman uutta kumppania. Vielä erikoisempaa, kun sen tekee edellisessä liitossa ollessa. Tulee sellainen vaikutelma, että pitää olla joku koko ajan.
Työn kautta olen nähnyt miten näistä uusperheistä savustetaan " hankalat" teinit ulos. Se on ihan €%^€tin sydäntäsärkevää. Niitä päätyy laitoksiin ihan vain koska eivät sovi siihen uuteen uusperheidylliin. Koska ehkä kapinoivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mut miehenä ja parin tytön isänä en enää ikinä lähe tohon, enkä parisuhteeseen ennen ku lapset muuttanut omilleen. Joka ikinen nainen, jonka oon tavannut on ollu tavalla tai toisella erittäin mustasukkanen mun tyttäristä. Ihan vtn sairasta.
Tai sitten nainen vaan lopulta huomauttaa, kun ei enää jaksa hyppiä sun lastesi pillin mukaan.
Joustin loputtomiin miesystäväni pilalle lellittyjen teinien sekoilua ja oikkuja useamman vuoden, niin että omakin elämä oli ihan sekaisin, vaikka ei edes asuttu yhdessä. Kun lopulta kysyin, että voisiko joskus -edes joskus- niille sanoa "ei", "ei nyt" tai "myöhemmin", niin sain kuulla olevani mustasukkainen 😂 En kertaakaan kuullut neljän vuoden aikana, että mies olisi vetänyt mihikään ensimmäistäkään rajaa lapsilleen. Ei IKINÄ enää suhdetta miehen, jolla on kotona vielä lapsia, kanssa. Omat jo aikuisia ja tukevasti omillaan.
Mulla tyttärien kohdalla kyllä aivan eri asioista kyse. Yks nainen skitsoili aina ku lapset puhuivat omassa huoneessaan oman äitinsä kanssa. Sit ku muuttivat omilleen, ni välillä ku tuli käymään pariks päiväks, ni toinen nainen teki kaikkensa, et huomio olisi hänessä, eikä lapsessa. Siis n. kaks päivää kuukaudessa ei kestä sitä, et mun huomio on omassa lapsessani. Yhen kanssa jatkuvaa vänkäämistä, et miks esim. en tarkistanut hänen pyöränsä kumeja samalla ku pumppasin tyttären kumit tai miks en tuonu hänelle mitään ku ostin lapselle koulutarvikkeita. Kerran lähdin yöllä sairaalaan, ku epäiltiin korvatulehdusta. Jatkuvaa pommittamista läpi yön, et miks en voi tulla kotiin, ku lapsi on jo niin iso. Leikkipuistossa ollessa jatkuvaa viestittely, et missä ollaan mitä tehdään. Jos ostin vaatteita tytöille, ni pultit, etten ostanu hänen lapselleen myös. Yms. Yms.
No, itse jos olisin polkupyörää huoltamassa, niin samalla vaivalla tsekkaisin kaikki pyörät.
Tuota vaateasiaa myös mietin. Jos uusperheessä on kummankin lapsia, ja molempien lapset tarvitsevat vaikka uudet pipot ja hanskat syksyä varten.
Niin pitäisin minäkin kummallisena, että toinen kun ostoksilla käy, niin ostaisi vain omille lapsilleen. Itse kun katsoisin kaikille lapsille tarvittavat samalla kertaa.
Meillä äitipuoli ei ehdottomasti suostunut ostamaan minulle ja veljelleni mitään, koska hänellä ei ollut elatusvelvollisuutta. Sen sijaan olin useasti kaupoilla mukana katsomassa, kun hän osti omille lapsilleen vaatteita.
Sinä silloin varmasti tiesit, että sinulla on omat vanhempasi, jotka ostavat sinulle vaatteet.
Tässä näkyy kirkkaasti se, mistä puhutaan kun puhutaan uusioperheiden ongelmista. Jos ei ole itse elänyt lapsena sellaisessa, ei voi käsittää, miten eri asemassa lapset voivat perheen sisällä olla ihan vaikka vanhempien tulotason takia. Ei joku 8-vuotias voi ymmärtää järjellä, miksi hän ei saa viikkorahaa, vaikka perheen toiset lapset saavat.
Olen itse uusperheellinen ja tältä pohjalta kirjoitin äskeisin.
’Ei uusperheessä pidä toimia niin. Epätasa-arvo on aina läsnä toisen vanhemmat, isovanhempien ja kummien kautta. Mutta perheen sisällä lapsilla pitää olla sama elintaso.
Moni meistä on kasvanut aikana, jolloin ei ollut viikko-viikko -järjestelmää, vaan joka toinen viikonloppu -järjestelmä. Uusioperheen sisälle syntyy jo ihan siitä erilaisia hierarkioita, kun toiset lapset asuvat samassa talossa 24/7, toiset viikot ja toiset vain joka toinen viikonloppu. Yllättävän usein siinä kohtaa aletaan laskea pennosia siitä, miten paljon etä- ja lähivanhemmilla onkaan elintasovelvotteita sille ajalle, kun lapset ovat etävanhemman luona. Ja näissä "uusioperheissä" saatetaan kokea viikonloppulapset tosiaan vain vierailijoina "oikeassa uusioperheessä".
Mä olen aikeissa perustaa uusperheen, johon ei kuuli yhteisiä lapsia. Lapsia olisi vain yksi, niin ei tule sisaruskateutta tässäkään. Kuten ei ydinperheessäkään ollut.
Onneksi on vain yksi lapsi niin ei tule tällaisia sisaruskateus ongelmia! Ei ydin- eikä uusperheessä.
Sisarkateus on vain yksi ongelma, mutta muita ongelmia riittää ilmankin. Uusperheessä lapsella on aina se toinenkin vanhempi, joka vaikuttaa myös uuden kumppanin elämään monin tavoin. Lomien ja juhlapyhien vieton sopimisessa on aina mukana tavalla tai toisella puolison exä. Samoin muussa ajan- ja rahankäytössä.
Kun lapsen kotona asuu yhtäkkiä vieras uusi aikuinen, monenlaisia törmäyksiä tulee vastaan myös vaikkapa kotitöiden, lastenkasvatuksen ja ihan kaiken kanssa.No mitä tässä pitäis tehdä sitten?
Olen niin loppuun palanut tän ihanan ydinperheeni parisuhdeongelmiin.
Miehen salasuhteesta ja valehtelusta se lähti. Sen jälkeen mikään ei ole ollut ennallaan. En jaksa enää tehdä kunnolla töitäni enkä harrastaa.
Mies ei halua keskustella asioista ja jään aina ihan yksin. Tulen hulluksi tähän yksinäisyyteen näiden seinien sisällä, jota perheeksi kutsutaan. Vuosia kuluu, mutta aika ei vaan korjaa.
Ei, uusperhe ei ole ollut unelmani, mutta entä jos haluaisin vielä joskus kumppanin? Välillä mietin, että pakkaan kamani ja muutan ulkomaille enkä kerro kenellekään.
Silloin mä en perustais sitä pahaa uusperhettä, lapsi jäis puolisolle.
Jos elät vielä lapsen isän kanssa, eikö eropäätös ole vuorossa ensin ennen kuin mitään uusperhettä edes suunnittelee?
Tottakai on, mutta jos haluan vielä joskus parisuhteen niin uusperhehän siitä tulee.....
Erikoista suunnitella uusperhettä ilman uutta kumppania. Vielä erikoisempaa, kun sen tekee edellisessä liitossa ollessa. Tulee sellainen vaikutelma, että pitää olla joku koko ajan.
Luuletko, ettei sitä tule mietittyä ennen kuin sen ainutkertaisen ydinperheen jättää taakseen? Että jatkossa perhemalli on sitten uusperhe, jos uusi kumppani joskus löytyisi?
Että ihmiset vaan eroaa ja sitten tulee yllätyksenä, että uusi suhde tarkoittaisi uusperhettä ja kaikkea sitä sovittelemista, mistä täällä jauhetaan?
Ei uusi suhde tarkoita automaattisesti uusperhettä. Ihan voitte asua omissa talouksissanne ja treffailla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei uusi suhde tarkoita automaattisesti uusperhettä. Ihan voitte asua omissa talouksissanne ja treffailla.
Niin paitsi jos haluaa vielä joskus lisää lapsia esimerkiksi.
Itellä nyt ei ole sellasta halua, mutta jollain muulla yhden lapsen vanhemmalla vois olla.
Vierailija kirjoitti:
Ei uusi suhde tarkoita automaattisesti uusperhettä. Ihan voitte asua omissa talouksissanne ja treffailla.
Ja onhan se taloudellisestikin aika raskasta pitää kahta kotia vaan siksi, että "uusperheellistyminen on väärin".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mut miehenä ja parin tytön isänä en enää ikinä lähe tohon, enkä parisuhteeseen ennen ku lapset muuttanut omilleen. Joka ikinen nainen, jonka oon tavannut on ollu tavalla tai toisella erittäin mustasukkanen mun tyttäristä. Ihan vtn sairasta.
Tai sitten nainen vaan lopulta huomauttaa, kun ei enää jaksa hyppiä sun lastesi pillin mukaan.
Joustin loputtomiin miesystäväni pilalle lellittyjen teinien sekoilua ja oikkuja useamman vuoden, niin että omakin elämä oli ihan sekaisin, vaikka ei edes asuttu yhdessä. Kun lopulta kysyin, että voisiko joskus -edes joskus- niille sanoa "ei", "ei nyt" tai "myöhemmin", niin sain kuulla olevani mustasukkainen 😂 En kertaakaan kuullut neljän vuoden aikana, että mies olisi vetänyt mihikään ensimmäistäkään rajaa lapsilleen. Ei IKINÄ enää suhdetta miehen, jolla on kotona vielä lapsia, kanssa. Omat jo aikuisia ja tukevasti omillaan.
Mulla tyttärien kohdalla kyllä aivan eri asioista kyse. Yks nainen skitsoili aina ku lapset puhuivat omassa huoneessaan oman äitinsä kanssa. Sit ku muuttivat omilleen, ni välillä ku tuli käymään pariks päiväks, ni toinen nainen teki kaikkensa, et huomio olisi hänessä, eikä lapsessa. Siis n. kaks päivää kuukaudessa ei kestä sitä, et mun huomio on omassa lapsessani. Yhen kanssa jatkuvaa vänkäämistä, et miks esim. en tarkistanut hänen pyöränsä kumeja samalla ku pumppasin tyttären kumit tai miks en tuonu hänelle mitään ku ostin lapselle koulutarvikkeita. Kerran lähdin yöllä sairaalaan, ku epäiltiin korvatulehdusta. Jatkuvaa pommittamista läpi yön, et miks en voi tulla kotiin, ku lapsi on jo niin iso. Leikkipuistossa ollessa jatkuvaa viestittely, et missä ollaan mitä tehdään. Jos ostin vaatteita tytöille, ni pultit, etten ostanu hänen lapselleen myös. Yms. Yms.
No on kyl ollut pimeitä tapauksia.. Hyi..
Meillä on tässä ympärillä ainakin ihan tyytyväisen oloisia uusperheitä. Eikä lapsetkaan näytä voivan huonosti.
Kodit on järjestetty lasten ehdoilla, eräs ex-pariskunta asuu esimerkiksi samassa korttelissa omissaa OK-taloissaan. Lapset ja koira pääsee kulkemaan miten tykkäävät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei uusi suhde tarkoita automaattisesti uusperhettä. Ihan voitte asua omissa talouksissanne ja treffailla.
Ja onhan se taloudellisestikin aika raskasta pitää kahta kotia vaan siksi, että "uusperheellistyminen on väärin".
Sitten voi säästyneet rahat käyttää siihen että varmistaa tasavertaisen kohtelun lapsille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mut miehenä ja parin tytön isänä en enää ikinä lähe tohon, enkä parisuhteeseen ennen ku lapset muuttanut omilleen. Joka ikinen nainen, jonka oon tavannut on ollu tavalla tai toisella erittäin mustasukkanen mun tyttäristä. Ihan vtn sairasta.
Tai sitten nainen vaan lopulta huomauttaa, kun ei enää jaksa hyppiä sun lastesi pillin mukaan.
Joustin loputtomiin miesystäväni pilalle lellittyjen teinien sekoilua ja oikkuja useamman vuoden, niin että omakin elämä oli ihan sekaisin, vaikka ei edes asuttu yhdessä. Kun lopulta kysyin, että voisiko joskus -edes joskus- niille sanoa "ei", "ei nyt" tai "myöhemmin", niin sain kuulla olevani mustasukkainen 😂 En kertaakaan kuullut neljän vuoden aikana, että mies olisi vetänyt mihikään ensimmäistäkään rajaa lapsilleen. Ei IKINÄ enää suhdetta miehen, jolla on kotona vielä lapsia, kanssa. Omat jo aikuisia ja tukevasti omillaan.
Mulla tyttärien kohdalla kyllä aivan eri asioista kyse. Yks nainen skitsoili aina ku lapset puhuivat omassa huoneessaan oman äitinsä kanssa. Sit ku muuttivat omilleen, ni välillä ku tuli käymään pariks päiväks, ni toinen nainen teki kaikkensa, et huomio olisi hänessä, eikä lapsessa. Siis n. kaks päivää kuukaudessa ei kestä sitä, et mun huomio on omassa lapsessani. Yhen kanssa jatkuvaa vänkäämistä, et miks esim. en tarkistanut hänen pyöränsä kumeja samalla ku pumppasin tyttären kumit tai miks en tuonu hänelle mitään ku ostin lapselle koulutarvikkeita. Kerran lähdin yöllä sairaalaan, ku epäiltiin korvatulehdusta. Jatkuvaa pommittamista läpi yön, et miks en voi tulla kotiin, ku lapsi on jo niin iso. Leikkipuistossa ollessa jatkuvaa viestittely, et missä ollaan mitä tehdään. Jos ostin vaatteita tytöille, ni pultit, etten ostanu hänen lapselleen myös. Yms. Yms.
No, itse jos olisin polkupyörää huoltamassa, niin samalla vaivalla tsekkaisin kaikki pyörät.
Tuota vaateasiaa myös mietin. Jos uusperheessä on kummankin lapsia, ja molempien lapset tarvitsevat vaikka uudet pipot ja hanskat syksyä varten.
Niin pitäisin minäkin kummallisena, että toinen kun ostoksilla käy, niin ostaisi vain omille lapsilleen. Itse kun katsoisin kaikille lapsille tarvittavat samalla kertaa.
Meillä äitipuoli ei ehdottomasti suostunut ostamaan minulle ja veljelleni mitään, koska hänellä ei ollut elatusvelvollisuutta. Sen sijaan olin useasti kaupoilla mukana katsomassa, kun hän osti omille lapsilleen vaatteita.
Sinä silloin varmasti tiesit, että sinulla on omat vanhempasi, jotka ostavat sinulle vaatteet.
Tässä näkyy kirkkaasti se, mistä puhutaan kun puhutaan uusioperheiden ongelmista. Jos ei ole itse elänyt lapsena sellaisessa, ei voi käsittää, miten eri asemassa lapset voivat perheen sisällä olla ihan vaikka vanhempien tulotason takia. Ei joku 8-vuotias voi ymmärtää järjellä, miksi hän ei saa viikkorahaa, vaikka perheen toiset lapset saavat.
Olen itse uusperheellinen ja tältä pohjalta kirjoitin äskeisin.
’Ei uusperheessä pidä toimia niin. Epätasa-arvo on aina läsnä toisen vanhemmat, isovanhempien ja kummien kautta. Mutta perheen sisällä lapsilla pitää olla sama elintaso.
Moni meistä on kasvanut aikana, jolloin ei ollut viikko-viikko -järjestelmää, vaan joka toinen viikonloppu -järjestelmä. Uusioperheen sisälle syntyy jo ihan siitä erilaisia hierarkioita, kun toiset lapset asuvat samassa talossa 24/7, toiset viikot ja toiset vain joka toinen viikonloppu. Yllättävän usein siinä kohtaa aletaan laskea pennosia siitä, miten paljon etä- ja lähivanhemmilla onkaan elintasovelvotteita sille ajalle, kun lapset ovat etävanhemman luona. Ja näissä "uusioperheissä" saatetaan kokea viikonloppulapset tosiaan vain vierailijoina "oikeassa uusioperheessä".
Mä olen aikeissa perustaa uusperheen, johon ei kuuli yhteisiä lapsia. Lapsia olisi vain yksi, niin ei tule sisaruskateutta tässäkään. Kuten ei ydinperheessäkään ollut.
Onneksi on vain yksi lapsi niin ei tule tällaisia sisaruskateus ongelmia! Ei ydin- eikä uusperheessä.
Sisarkateus on vain yksi ongelma, mutta muita ongelmia riittää ilmankin. Uusperheessä lapsella on aina se toinenkin vanhempi, joka vaikuttaa myös uuden kumppanin elämään monin tavoin. Lomien ja juhlapyhien vieton sopimisessa on aina mukana tavalla tai toisella puolison exä. Samoin muussa ajan- ja rahankäytössä.
Kun lapsen kotona asuu yhtäkkiä vieras uusi aikuinen, monenlaisia törmäyksiä tulee vastaan myös vaikkapa kotitöiden, lastenkasvatuksen ja ihan kaiken kanssa.No mitä tässä pitäis tehdä sitten?
Olen niin loppuun palanut tän ihanan ydinperheeni parisuhdeongelmiin.
Miehen salasuhteesta ja valehtelusta se lähti. Sen jälkeen mikään ei ole ollut ennallaan. En jaksa enää tehdä kunnolla töitäni enkä harrastaa.
Mies ei halua keskustella asioista ja jään aina ihan yksin. Tulen hulluksi tähän yksinäisyyteen näiden seinien sisällä, jota perheeksi kutsutaan. Vuosia kuluu, mutta aika ei vaan korjaa.
Ei, uusperhe ei ole ollut unelmani, mutta entä jos haluaisin vielä joskus kumppanin? Välillä mietin, että pakkaan kamani ja muutan ulkomaille enkä kerro kenellekään.
Silloin mä en perustais sitä pahaa uusperhettä, lapsi jäis puolisolle.
Jos elät vielä lapsen isän kanssa, eikö eropäätös ole vuorossa ensin ennen kuin mitään uusperhettä edes suunnittelee?
Tottakai on, mutta jos haluan vielä joskus parisuhteen niin uusperhehän siitä tulee.....
Erikoista suunnitella uusperhettä ilman uutta kumppania. Vielä erikoisempaa, kun sen tekee edellisessä liitossa ollessa. Tulee sellainen vaikutelma, että pitää olla joku koko ajan.
Se ensimmäinen kirjoittaja en ollut minä. Täällä osallistuu keskusteluun muitakin, joita asia kiinnostaa.
Alue: Aihe vapaa
Sisarkateus on vain yksi ongelma, mutta muita ongelmia riittää ilmankin. Uusperheessä lapsella on aina se toinenkin vanhempi, joka vaikuttaa myös uuden kumppanin elämään monin tavoin. Lomien ja juhlapyhien vieton sopimisessa on aina mukana tavalla tai toisella puolison exä. Samoin muussa ajan- ja rahankäytössä.
Kun lapsen kotona asuu yhtäkkiä vieras uusi aikuinen, monenlaisia törmäyksiä tulee vastaan myös vaikkapa kotitöiden, lastenkasvatuksen ja ihan kaiken kanssa.