Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi kukaan ei myönnä olevansa kateellinen esim. ystäville, työkavereille tms?
25.09.2026 |
Kysymys otsikossa. Kukaan ei koskaan myönnä, että olisi kateellinen toisille, vaikka todellakin olisi. Harva on pelkästään vilpittömän onnellinen, jos toisen elämässä pyyhkii jonkun asian osalta hyvin. Kyllä monilla siihen sekoittuu kateuden tunnetta, jos toinen menee naimisiin ihanan puolison kanssa, hankkii hienon talon, tahkoaa töissä loistotulosta tai on asiakkaiden keskuudessa todella tykätty. Eikä tarvitse edes olla noinkaan isoja asioita, pienestäkin voi olla kateellinen.
Paras on se, että ihmiset saattavat ihan suoraan todeta, että "En mä ole Petralle kateellinen, kun Petralla on alkanut mennä hyvin". Sitten kuitenkin aletaan vähättelemään Petran onnea, lakataan tykkäämässä somessa Petran onnistumisista (vaikka ennen olisi tykätty) ja pahimmillaan pistetään Petra mäkeen, jos ystävällä alkaa mennä liian hyvin. Töissä saatetaan syrjiä sitä parasta tulosta tekevää, kun ottaa päähän. Tai vaikka ihminen tietäisi, että Petralla on ollut raskaita asioita elämässä, niin hänelle ei silti nyt suotaisi onnea.
Kaipaisin niin Suomeen kulttuuria, jossa arvostettaisiin toisten onnea, kehuttaisiin ja paistateltaisiin itsekin toisen onnistumisten valossa.
Kommentit (70)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kateellinen mistä?
Voin kadehtia jonkun ulkonäköä tai älykkyyttä tai varallisuutta. MUTTA vielä yli 50 vuoden jälkeenkään ei vastaani ole tullut ihmistä, josta ajattelen, että olisinpa minä tuo ihminen ja saanut elää tuon ihmisen elämää. Jokaisessa kohtaamassani ihmisellä ja heidän elämissään on ollut sellaisia negatiivisia asioita mitä en itselleni halua.Mutta voi sitä kadehtia jotain yksittäistä asiaa toisen elmässä, ei koko elämää.
Kai sitä voisi kadehtia jotain yksittäistä asiaa, mutten tavallaan näe syytä. Toinen on ollut kiinnostunut jostain tekemisestä ja on tehnyt sitä todennäköisesti kauan. Muutama on sanonut kadehtivansa piirustus taitoani, ja sitten kun selitän, että kaksitoista vuotiaasta parikymppiseksi istun talvisin joka sunnuntai ilta pöydän ääressä piirtämässä, niin siihen mutisevat jotain "mutkua." Harva kadehtii piirtämiseen kuluttamiani tunteja, jostain muusta pois ollutta uhrausta. Tavallaan tämän yritän muistaa itsekin, jos jonkun taidot herättää kateutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No minullapa oli ystävä, joka kertoi olevansa minulle kateellinen. Kertoipa sen useammankin kerran ja oli kuulemma kateellinen tuosta ja tästä. Voin kertoa ettei tunnelma ollut kovinkaan hyvä silloin aina kun hän kertoi kateudestaan vaan lähinnä katkera ja myrkyllinen. En koskaan tiennyt että mitä minun olisi pitänyt tehdä tai sanoa tai että minkä minä olisin mahtanut hänen, aikuisen ihmisen tunteille. Itse hän ei asian eteen tehnyt mitään, vaan ikään kuin syytti minua minun elämästäni että minä olen syyllinen hänen tunteeseensa. Olin todella kuin puun ja kuoren välissä. Anteeksiko minun olisi pitänyt pyytää, että sori kun minun elämä aiheuttaa sinussa tuollaisia ikäviä tunteita.. No koska asioihin ei tullut mitään muutosta/ratkaisua niin katsoin paremmaksi lopettaa koko kanssakäymisen. Siinäpä määhiköön kateuksissaan, jolle minä en mahtanut mitään, mutta joka myrkytti koko ystävyyden.
Mä olen useinkin ollut kateellinen. Monesti tuntuu että tosi monet on saanu ilmaiseksi sellaista, mihin itsellä ei ole ollut mahdollisuutta. Oon esim. Todella pitkä. Olisi ihana olla pieni ja siro, sellainen nätti niinkuin useimmat naiset. Sen sijaan olen lapsesta asti ollut tällainen mörssäri. Yritän silti hyväksyä itseni ja koittaa puhua kauniisti itsestäni. Olen myös kateellinen muille heidän parisuhteistaan. Minäkin toivoisin oman kullan, mutta jostain syystä en löydä miestä joka haluaisi aidosti sitoutua. Muuta seuraa löytyy kyllä, mutta sellaista en oikein kaipaa.
olen välillä kateellinen nuorille ihmisille, kun saavat olla terveitä ja elämä on vielä edessä ja kaikkea kaunista voi tapahtua. Oma vartalo on syövän ja sairauksien runtelema ja niin usein kipeä.
En silti toivo toisille pahaa ( paitsi välillä uutisia lukiessa toivon että paha saisi palkkansa)
Mutta miten siihen tosiaan pitäisi vastata, jos joku myöntäisi olevansa vaikka minulle jostain kateellinen? Eihän siihen voisi kiitosta sanoa, ennemminkin kiusaantunut olo. Voisihan siinä myöntää olevansa onnekas, jos on tosiaan onni potkaissut, mutta jonkin asian eteen mihin on tehnyt työtä ei oikeen tiedä mitä vastata. Tai jos joku on syntyjään hyvän näköinen, on kiusallista vastata kateellisuuteen, kun ei ole pystynyt geeneihinsä vaikuttamaan.
Eli miksi pitäisi kiusata ketään myöntämällä hänelle olevansa kateellinen?
pääsee ohittamaan kaikki uralla ulkonäön tai karisman vuoksi vaikka osaisi vähemmän
-Onko esimerkkiä antaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli miksi pitäisi kiusata ketään myöntämällä hänelle olevansa kateellinen?
-Tässä nyt viitattiin siihen, että moni käyttääytyy myrkyllisesti kateuden kohteelle. Esim sabotoi jne, mikä ei ole tietty normaalia. Normaalimpi tapa toimia olisi myöntää asia ja antaa tunteiden olla tunteita eikä kiusata muita oman vajavaisuuden vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halua ylentää kadehtimiani ihmisiä sanomalla että olen heille kateellinen, koska olen kateellinen vain sellaisille joiden en koe ansaitsevan menestystään syystä tai toisesta. Eli jos joku vaikka voittaa lotossa miljoonia tai pääsee ohittamaan kaikki uralla ulkonäön tai karisman vuoksi vaikka osaisi vähemmän. Tai jos joku on ihan hirveä ihminen muille ja silti menestyy elämässä. Mielummin siis vain ignooraan heidät ettei heillä nouse enää enempää kuvitelmat itsestään. Jos joku taas ansaitusti menestyy niin en kykene kadehtimaan.
Jos hyvä ystäväsi voittaisi lotossa, niin välittömästikö ajattelisit, että hän ei ansaitse sitä?
Juuri näin. Toki jos se menisi köyhälle ja mukavalle kaverille niin ajattelisin että ihan ok, mutta jos rikkaalle ja ärsyttävälle niin kyllä sapettaisi. En myöskään koe että kaverini joka sai miljoonaperinnön olisi ansainnut sen jotenkin enemmän kuin toinen kaverini joka ei saanut mitään perintöä. Olen varmaan jotenkin autisti kun koen vahvasti että asioiden kuuluu mennä oikeudenmukaisesti vaikka se ei universumia tietenkään kiinnosta.
Mieti vähän mitä kirjoitat. Minä kysyin "mitä jos hyvä ystäväsi voittasi..." Sinä vastasit, että ärsyttävälle et toivoisi lottovoittoa.
Miksi ihmeessä kutsuisit ärsyttävää ihmistä hyväksi ystäväksesi? Sinulla on muita ongelmia kuin kateellisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Maassa maan tavalla jos ei innosta niin muuta pois. Rajat on auki !
Kyllä mä oon aidosti onnellinen mun ystävien puolesta.
Kun heillä menee hyvin. Ja myös olkapäänä jos/kun ei aina mene.
En mä ole kenellekkään kateellinen, miksi olisin?
Alue: Aihe vapaa
Juuri näin. Toki jos se menisi köyhälle ja mukavalle kaverille niin ajattelisin että ihan ok, mutta jos rikkaalle ja ärsyttävälle niin kyllä sapettaisi. En myöskään koe että kaverini joka sai miljoonaperinnön olisi ansainnut sen jotenkin enemmän kuin toinen kaverini joka ei saanut mitään perintöä. Olen varmaan jotenkin autisti kun koen vahvasti että asioiden kuuluu mennä oikeudenmukaisesti vaikka se ei universumia tietenkään kiinnosta.