Miksi kukaan ei myönnä olevansa kateellinen esim. ystäville, työkavereille tms?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi olla myös positiivisesti kateellinen. Olla siis onnellinen kaverin puolesta, ja samalla myöntää olevansa kateellinen. Ei kateus aina ole negatiivinen tunne. Näin olen itse tuntenut välillä. 

 

Itseeni on kohdistunut sellaista kateutta, että se kateellinen henkilö on antanut ymmärtää, että hän olisi itse ansainnut enemmän sitä mitä minulla on, kuin minä. Tämä on ehkä myrkyllisin kateuden muoto. 

Olen onnellinen kaverin puolesta, mutta en kateellinen, koska emme halua samoja asioita.

Niin minäkin, monen tutun puolesta. Mutta joskus on ollut myös tilanteita, että itsekin toivoisin samaa kuin kaverilla. 

Koska kateus on ainakin itselläni sellainen välähdyksenomainen tunne, joka poistuu sitten, kun tavallaan kohaittaa henkisesti olkiaan. Mutta jos sitä alkaa oikein myöntämällä myöntämään, niin se voi muuttua pysyväksi tunnetilaksi. Ehkä vähän sama kuin jos kiusataan, niin harva haluaa alkaa identifioitua kiusatuksi. Mielummin ajattelee, että toinen on ääliö. Ihminen ei myöskään halua identifioitua kagehtijaksi.

Vierailija kirjoitti:

Jos jotain kadehdin niin ehkä jonkun taitoa vaikka soittaa tai laulaa. En kenenkään rahaa, taloa, ulkonäköä tai autoa todellakaan. 

Kaikilla meillä on omat murheet, tiilitalossa ei aina asu se onnellinen perhe. Kulisseja kannatellaan. Itse erosin kun mies oli yrittäjä. Rahaa tuli mutta miestä ei juuri kotona näkynyt, painoi töitä yötä päivää ja itse olin kuin yh hoitaen yksin kaiken. Varmaan joku saattoi kadehtia meidän mersuja, venettä, uutta taloa, moottoripyöriä tms. mutta se oli ikävää elämää. Nyt köyhempi mutta onnellisempi.

Samoilla linjoilla, yhden kerran tunsin kateutta, kun kaveri kertoi lähtevänsä kolmeksi kuukaudeksi Jenkkeihin opiskelemaan elokuvan tekemistä. Kadehdin siis sitä mahdollisuutta lähteä opiskelemaan alaa, joka itseänikin kiehtoo. Kerroin kateudestani suoraan kaverille ja kas, se oli siinä, kateus käsitelty ja aamuun mennessä unohdettu.

Kateus soittotaitoisempia kohtaan on taas saanut tarttumaan kitaraan yhä uudestaan ja uudestaan yrittäen ymmärtää miten se tyyppi tekee sen tietyn jutun ja olen oppinut välttävästi kopioimaan jutun omalla tavallani ja omat rajoitukseni hyväksyen.

Ihan rehellisesti voin sanoa, että riippuu täysin ihmisestä. On paljon rakkaita ihmisiä, joiden onnistumisista ja elämästä olen aidosti erittäin onnellinen. En pätkääkään kateellinen, ei mitään sinne päinkään! On vaan tosi ihanaa ja lämmittää omaakin sydäntä, että heillä menee hyvin!

Sitten on sellaisia ei-niin läheisiä ihmisiä, joiden tilanteesta olen tosi iloinen, mutta vähän myös kateellinen. Esimerkiksi, minäkin haluaisin olla jo alle 60-vuotiaana eläkkeellä, erittäin hyvässä parisuhteessa, asua talvet Espanjassa ja kesät aivan ihanalla huvilalla saaristossa. En siltikään halua heille mitään pahaa, todellakaan. Ja edelleen tykkäilen päivityksistä ja niitä on kiva lukea.

Sitten on sellaisia ei-niin-läheisiä ihmisiä, joiden kohdalla joku asia, onnistuminen tai vaan jonkun asian jatkuva hehkutus alkaa ärsyttää. Ja joiden kohdalla voin tosiaan lakata tykkäämästä some-päivityksistä ja vältellä koko ihmistä. 

Sitten on vielä ne ihmiset, joiden esim. parisuhdehehkutukset ärsyttää, lakkaan seuraamasta somessa jne, mutta se ei sitten taas johdu kateudesta, vaan siitä että ovat tehneet jotain väärin. Viimeksi tällainen tapaus oli entinen työkaverini, mies, joka todella törkeästi jätti vaimonsa ja perheensä kun vaimo odotti viimeisillään heidän kolmatta lastaan. Ja, miehellä oli uusi nainen, joka oli myös jo raskaana, raskaus loppuvaiheessa. En arvosta sellaisia ihmisiä, ja en halua kuulla mitään hehkutuksia, enkä olla missään tekemisissä.

No, miten se, että myöntäisi olevansa kateellinen parantaisi kulttuuria? Jos on kateellinen, mutta käyttäytyy asiallisesti,niin miksi pitäisi vielä kertoa, että olen kateellinen? 

Minä ainakin olen kateellinen vaikka mistä!

Vierailija kirjoitti:

No, miten se, että myöntäisi olevansa kateellinen parantaisi kulttuuria? Jos on kateellinen, mutta käyttäytyy asiallisesti,niin miksi pitäisi vielä kertoa, että olen kateellinen? 

Kertominen siitä ilman mitään draamaa voisi normalisoida kateuden tunteen. Nyt se monelle tabu, josta ei uskalla puhua. 

Olen ajoittain kateellinen ja jopa piilottanut Facesta ihmisiä etten näe heidän päivityksiään. Ihan koska se aiheuttaa minussa surua ja ikäviä tunteita, miksi kiusaisin itseäni. En ole kateellinen rahasta, ulkonäöstä, matkoista tai mistään ”tavallisesta”. Olen kateellinen hyvästä onnesta, koska koen olevani itse niin huono-onninen. Tuntuu että vaikka tekisi kuinka töitä jonkun asian eteen niin lopulta joku muu saa sen ja yleensä vielä siihen tapaan että ”En ollut edes hakenut tätä asiaa, mutta yllätykseksi sain sen”. 

Koska aihe on tabu, ja koska kilpailuyhteiskunta, ja koska negatiivinen kansanluonne, ja koska kehittymättömät tunnetaidot joita ei edes lapsuudessa opetettu.

Vierailija kirjoitti:

Kateellinen mistä?

Voin kadehtia jonkun ulkonäköä tai älykkyyttä tai varallisuutta. MUTTA vielä yli 50 vuoden jälkeenkään ei vastaani ole tullut ihmistä, josta ajattelen, että olisinpa minä tuo ihminen ja saanut elää tuon ihmisen elämää. Jokaisessa kohtaamassani ihmisellä ja heidän elämissään on ollut sellaisia negatiivisia asioita mitä en itselleni halua. 

Mutta voi sitä kadehtia jotain yksittäistä asiaa toisen elmässä, ei koko elämää. 

En halua ylentää kadehtimiani ihmisiä sanomalla että olen heille kateellinen, koska olen kateellinen vain sellaisille joiden en koe ansaitsevan menestystään syystä tai toisesta. Eli jos joku vaikka voittaa lotossa miljoonia tai pääsee ohittamaan kaikki uralla ulkonäön tai karisman vuoksi vaikka osaisi vähemmän. Tai jos joku on ihan hirveä ihminen muille ja silti menestyy elämässä. Mielummin siis vain ignooraan heidät ettei heillä nouse enää enempää kuvitelmat itsestään. Jos joku taas ansaitusti menestyy niin en kykene kadehtimaan.

Paskat mikään tabuaihe ole. Nämä jotka kuvittelevat muiden olevan kateellisia eivät erota myötähäpeää kateudesta. Se kateelliseksi luultu voi oikeasti olla paljon pätevämpi, rikkaampi, onnellisempi yms. mutta ei sivistyneenä ihmisenä tee asiasta numeroa.

Vierailija kirjoitti:

Minä kyllä myönnän ja sanon sen suoraan. Esim. ystäväni joka ei ole koskaan halunnut lapsia sai sellaisen. Pakko oli myöntää että kirpaisi, kun itse olen aina halunnut vain äidiksi enkä ole lasta saanut. Kadehdin myös niitä jotka pysyy laihana helposti. Sen sijaan en kadehdi esim. paljon ulkomailla matkustavia tai rikkaita. Tiedän että se ei ole niin hienoa miltä näyttää. 

Jaa-a, eli sinun mielestä laihana pysyminen on just niin hienoa kuin se näyttää, ja vanhempana oleminen samoin? Tajuathan, että joku voi olla noidenkin asioiden arvoista ihan eri mieltä kuin sinä?

Vierailija kirjoitti:

En halua ylentää kadehtimiani ihmisiä sanomalla että olen heille kateellinen, koska olen kateellinen vain sellaisille joiden en koe ansaitsevan menestystään syystä tai toisesta. Eli jos joku vaikka voittaa lotossa miljoonia tai pääsee ohittamaan kaikki uralla ulkonäön tai karisman vuoksi vaikka osaisi vähemmän. Tai jos joku on ihan hirveä ihminen muille ja silti menestyy elämässä. Mielummin siis vain ignooraan heidät ettei heillä nouse enää enempää kuvitelmat itsestään. Jos joku taas ansaitusti menestyy niin en kykene kadehtimaan.

Jos hyvä ystäväsi voittaisi lotossa, niin välittömästikö ajattelisit, että hän ei ansaitse sitä?

"Minun elämä ei muutu mihinkään siitä, jos jollain menee paremmin kuin minulla."

Sinut irtisanotaan, jotta osakkeenomistajat saavat enemmän osinkoja? Sekö ei muuta elämääsi mitenkään?

Mulla on yksi kaveri, jolle olen jossain määrin kateellinen. Toisaalta olen hänestä ylpeä ja aina tukemassa ensimmäisten joukossa, mutta sitten välillä tulee mieleen, että mitä hittoa, että se teki sen taas! Miten toisille ihmisille asiat vaan tapahtuu kuin itsestään ja me toiset oikeasti saadaan tehdä hartiavoimin duunia..

Hän on se Hannu Hanhi ja mussa on hieman Aku Ankan vikaa, mutten ulospäin näytä negatiivisia tunteitani.

Hän on koko aikuisikänsä ollut työtön. Lukion kävi ja opiskeli personal traineriksi ensimmäisten joukossa. Salilla oli töissä puolisen vuotta ja sitten taas jättäytyi vapaaherrattareksi.

Asuu hyvällä paikalla isossa kolmiossa Helsingin kantakaupungissa. Hän nostaa yleistukea ja asumistukea toisinaan.

Kolmen lapsen yh, heikolla tukiverkolla.  Lapsissa jatkuu tämä äitinsä satumainen onni. Kukin on käynyt peruskoulun ja suht hyvin ovat sijoittuneet työelämään täll hetkellä alle parikymppisenä.

Hän on kaunis, hauska ja mukava. Sinkku. Harvoin on parisuhteessa ollut. Hän elää nyt lapsilleen.

En tiedä onko voittanut lotossa tai sitten on jotain rikasta sukua, että saa kuukausirahansa, jolla elää. Hän ei ole himoshoppaaja, mutta kun ostaa, niin aina jotain kallista. Oli se sitten tonnin parin talvitakki, saapikkaat tai desingkäsilaukku. Lapset ovat myös hyvin varusteltuja vaattein ja elektroniikalla. Isä ostaa tietty osan, mutta... Eihän nuo pelastuslaitoksen jannut älyttömiä tienaa.

Ulkomailla ainakin kolme kertaa per vuosi.

Mä en tajua. Ollaan juteltu rahasta ja saanut häneltä säästöneuvoja. Mä olen kirjanpitäjä ammatiltani ja elän aika pelkistettyä elämää. Se ero, että mä ja lapset asutaan Vantaalla, kun ei ole varaa asua Helsingissä. He käyvät raflassa syömässä, niin me syödään kolmatta päivää kaalilaatikkoa.

Tiedänhän mä olevani pelle. Silti joskus ärsyttää, kun tekee niskalimassa duunia ja ylitöitä, että lapset (2 lukiolaista) pääsis joskus Burger Kingiin. Sitten hän kutsuu meidät luokseen ja on tilannut sadan euron platterin sushia. Ei halua maksua tai vastinetta. Kiitos! <3

Minua ei kiinnosta toisten asiat tai elämät niin että olisin niistä kateellinen. Jos jollakin menee hyvin, tai paremmin kuin minulla, mietin että vau mitä minun pitää tehdä päästäkseni samaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kateellinen mistä?

Voin kadehtia jonkun ulkonäköä tai älykkyyttä tai varallisuutta. MUTTA vielä yli 50 vuoden jälkeenkään ei vastaani ole tullut ihmistä, josta ajattelen, että olisinpa minä tuo ihminen ja saanut elää tuon ihmisen elämää. Jokaisessa kohtaamassani ihmisellä ja heidän elämissään on ollut sellaisia negatiivisia asioita mitä en itselleni halua. 

Mutta voi sitä kadehtia jotain yksittäistä asiaa toisen elmässä, ei koko elämää. 

Yleensä elämä on sellainen pakettidiili ettei niitä kadehdittuja asioita edes voisi poimia kuin rusinoita pullasta. Esim minä olen eläkkeellä nuorena ja varmaan joku kaveri kadehtiikin että mulla on rajattomasti vapaa-aikaa, mutta ei kuitenkaan haluaisi tätä sairautta joka sen "mahdollistaa". 

Tai yksi mun kaveri on todella kaunis, mutta myös syömishäiriöinen, koska kuulemma lihoo helposti ylipainoiseksi jos syö normaalisti. En voi kadehtia hänen kauneuttaan koska se vaatii sen syömishäiriön jota en halua.

Olisi kiva myös jos olisi lapsia, mutta en oikeasti jaksaisi niitä hoitaa, joten turha kadehtia vain yksittäisiä helppoja hetkiä vanhemmuudesta, kun se ei ole realistista.

Vierailija kirjoitti:

Jos jotain kadehdin niin ehkä jonkun taitoa vaikka soittaa tai laulaa. En kenenkään rahaa, taloa, ulkonäköä tai autoa todellakaan. 

Kaikilla meillä on omat murheet, tiilitalossa ei aina asu se onnellinen perhe. Kulisseja kannatellaan. Itse erosin kun mies oli yrittäjä. Rahaa tuli mutta miestä ei juuri kotona näkynyt, painoi töitä yötä päivää ja itse olin kuin yh hoitaen yksin kaiken. Varmaan joku saattoi kadehtia meidän mersuja, venettä, uutta taloa, moottoripyöriä tms. mutta se oli ikävää elämää. Nyt köyhempi mutta onnellisempi.

Paitsi tuossa se raha ei ollut onnettomuutta aiheuttava asia, vaan se huono parisuhde. Olisit takuulla nyt entistäkin onnellisempi, jos saisit pitää nykyisen elämäntilanteen ja saisit siihen päälle vielä paljon rahaa.

Mä olen köyhä JA kipeä, ja mulle raha toisi onnea vaikka se ei sairautta parannakaan (tai voisi vaikka parantaakin, mistäs sitä tietää).

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemus on ollut, että ne kateellisimmat ovat usein niitä laiskimpia. Siis heitä, jotka haluaisivat sen toisen hyvän lopputuloksen, oli se sitten vaikka hyvä palkka tai menestys työssä, mutta ilman sitä vaivannäköä.

Itse olen laiska, mutten kateellinen välttämättä niille kovapalkkaisille toimareille, jotka vetävät pää märkänä 24/7 ja pyörittävät vaikka perhettä siinä samalla. En tiedä, mitä kaikkea heidän elämässään tapahtuu, siellä voi olla kammottaviakin asioita, kuten pettämistä, addiktioita tai vanhemman sairastumista. Mulle riittää, että mulla menee riittävän hyvin. Se, että muilla menee hyvin on plussaa.