Paljonko vanhemmat tuette kotoa poismuuttaneita lapsianne

Eivät tarvitse taloudellista tukea, mutta koska meidän vanhempien tuloista on jo iso siivu otettu valtiolle, annamme lapsille niin paljon kuin mahdollista, ettei verottaja vie lisää taas perintöveron muodossa kerran verotetuista varoista.

Lapseni eli opiskeluaikansa.samalla elintasolla kuin hänen vanhemmillaan oli, autoimme henkisesti ja aineellisesti minkä voimme. Nyt toinen vanhemmista on kuollut, lapsi on valmistunut ammattiin ja töissä, ja osamme ovat kääntyneet toisin päin. Näin alkuun sovimmekin.

Voin omalta kohdalta kertoa: olen ns hyvästä perheestä, mutta taloudellisesti minua ei tuettu opiskeluaikana mitenkään (ellei jotain perustason joululahjoja lasketa). Henkistä tukea kyllä sai, ja sai tulla käymään kotona niin usein kuin halusi. Heidän idea kai oli opettaa, mitä eläminen oikeasti vaatii ja mitä asiat maksavat. Enkä kieltämättä ihan kaikkia ollut osannut huomioida ennenkuin olin omillani. Opintolainat otin sitten maksimina.

Minulla oli kavereita, joille maksettiin vanhempien puolesta kaikki, joillakin jopa jo opiskeluaikana ihan oma omistusasunto. En nyt niistä sen kummemmin välittänyt. Jotenkin sitä tottui keskittymään omiin asioihin ja tarpeisiin, vaikka muuten olimme aktiivisesti kavereiden kesken tekemisissä.

Nyttemmin minulla kiva perhe, ja tienaan enemmän kuin lääkäri-isäni aikoinaan, joten kaipa tämäkin malli sitten lopulta toimii.

Henkisesti kyllä tuen molempia lapsiani. Taloudellisesti en mitenkään. He sen sijaan tukevat minua. Käytännössä joka kuukausi joudun lainaamaan varsinkin toiselta lapseltani (24v) rahaa jotta itse pärjään. Eipä kummallakaan lapsistani ole liioin rahaa, mutta köyhyysrajalla elävää isäänsä tukevat ja lainaavat useimmiten sen minkä pyydän. Sairauseläke kun ei tahdo riittää kaikkiin yllättäviin menoihin varsinkaan. Kauheasti en kehtaisi pyytää, mutta välillä on pakko 100-200€ lainata. Ja kaikki maksan aina takaisin.
Kun pojat muuttivat pois kotoa, olisin halunnut tukea ja auttaa heitä rahallisesti, mutta minkäs teet kun tilillä möllötti 6€ ja vuokrakin oli vielä rästissä.  Sanoin että saavat ottaa kotoa ihan mitä vain ensikämppään tarvitsevat, minä pärjään vähemmällä tai ilmankin.

Asunnot ja autot ollaan hankittu. Halvemman pään omakotitalot ollaan ostettu jokaiselle lapselle. Ja kymppitonnin arvoiset autot jokaiselle. 

Rahaa ei oo annettu rahana koskaan, mutta kaikenlaista käyttötavaraa hankittu aika paljonkin.

Aion antaa lahjarahamaksimin ja ehkä vielä jotain elämislaskujakin maksaa. Ja ruokaa pakkaseen ja kuivahyllyyn. Mieluiset petivaatteet ja hyvä sänky ja kengät.

Minulla ei ole vielä opiskeluikäisiä lapsia, mutta itse sain vanhemmilta aikoinaan 100e/kk. Bensaa tankkasivat kun tulin kotipaikkakunnalle käymään ja maksoivat autoni vakuutukset ja menot.

Joululahjaksi ja syndeiksi sain isommat summat rahaa. Kiitollinen olen.

Omia lapsiani, jos ikinäkään opiskelemaan menevät, niin aion tukea kyllä samalla tavalla rahatilanteeni mukaan. 

Vierailija kirjoitti:

Henkisesti kyllä tuen molempia lapsiani. Taloudellisesti en mitenkään. He sen sijaan tukevat minua. Käytännössä joka kuukausi joudun lainaamaan varsinkin toiselta lapseltani (24v) rahaa jotta itse pärjään. Eipä kummallakaan lapsistani ole liioin rahaa, mutta köyhyysrajalla elävää isäänsä tukevat ja lainaavat useimmiten sen minkä pyydän. Sairauseläke kun ei tahdo riittää kaikkiin yllättäviin menoihin varsinkaan. Kauheasti en kehtaisi pyytää, mutta välillä on pakko 100-200€ lainata. Ja kaikki maksan aina takaisin.
Kun pojat muuttivat pois kotoa, olisin halunnut tukea ja auttaa heitä rahallisesti, mutta minkäs teet kun tilillä möllötti 6€ ja vuokrakin oli vielä rästissä.  Sanoin että saavat ottaa kotoa ihan mitä vain ensikämppään tarvitsevat, minä pärjään vähemmällä tai ilmankin.

Olisko pitänyt tehdä elämässään toisia valintoja tai jättää jopa lapset tekemättä? Et kuulosta miltään pieni talo preeria isältä, jonka tärkein tehtävä olisi pitää perheestään ja jälkikasvustaan huolta vaan itsekkäältä ja päämäärättömältä ja kenties laiskalta, muita omasta elämästään ja valinnoistaan syyttävältä ihmiseltä. Sääliksi käy sinun lapset. 

Aina on tuettu jos on ollut tarvetta ja varsinkin opiskeluaikoina. Periaate on, ettei elämän perusasioista saa olla puutetta. Itse jouduin lähtemään kotoa 17-vuotiaana, eikä ollut herkkua. Silloin jo päätin, että jos omia lapsia saan, heillä on aina tuki ja turva ja koti heille avoinna, vaikka mitä elämässä tulisi eteen.

Edelleenkin annetaan syntymäpäivälahja rahana, koska kaikki lapset ovat perheellisiä ja asuntovelkaisia. Ostakoot mitä eniten tarvitsevat tai haluavat tai säästäkööt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Henkisesti kyllä tuen molempia lapsiani. Taloudellisesti en mitenkään. He sen sijaan tukevat minua. Käytännössä joka kuukausi joudun lainaamaan varsinkin toiselta lapseltani (24v) rahaa jotta itse pärjään. Eipä kummallakaan lapsistani ole liioin rahaa, mutta köyhyysrajalla elävää isäänsä tukevat ja lainaavat useimmiten sen minkä pyydän. Sairauseläke kun ei tahdo riittää kaikkiin yllättäviin menoihin varsinkaan. Kauheasti en kehtaisi pyytää, mutta välillä on pakko 100-200€ lainata. Ja kaikki maksan aina takaisin.
Kun pojat muuttivat pois kotoa, olisin halunnut tukea ja auttaa heitä rahallisesti, mutta minkäs teet kun tilillä möllötti 6€ ja vuokrakin oli vielä rästissä.  Sanoin että saavat ottaa kotoa ihan mitä vain ensikämppään tarvitsevat, minä pärjään vähemmällä tai ilmankin.

Olisko pitänyt tehdä elämässään toisia valintoja tai jättää jopa lapset tekemättä? Et kuulosta miltään pieni talo preeria isältä, jonka tärkein tehtävä olisi pitää perheestään ja jälkikasvustaan huolta vaan itsekkäältä ja päämäärättömältä ja kenties laiskalta, muita omasta elämästään ja valinnoistaan syyttävältä ihmiseltä. Sääliksi käy sinun lapset. 

Tarkoitatko siis, ettei tuolla isällä saisi olla lapsia? Tajuatko, että nuo pojat ovat nyt aikuisia ihmisiä, joilla on oma elämänsä ja todellakin samat ihmisoikeudet kuin sinullakin.

Millainen ihminen kyseenalaistaa muiden ihmisten olemassaolon?

Sääliksi käy kaltaisesi jumalasyndroomainen älypuutto.

Muuttaessa käytiin meidän kustannuksella Ikeassa hakemassa kaikki tarvittava. Ollaan myös ostettu läppäri, pyykkikone ja muita isompia kertahankintoja, ja kun oli tarve käydä yksityisellä lääkärissä, maksettiin se. Aina kun käydään opiskelijan luona kylässä, viedään hänet Prismaan isommille ostoksille, normaalisti käyttää pientä lähikauppaa tai kulkee pyörällä. Eli autetaan isommissa kuluissa, mutta pääsääntöisesti on parempi opettaa pärjäämään käytettävissä olevalla budjetilla, tietää kuitenkin että apua saa jos siihen on tarvetta.

Toinen lapsista muutti suoraan yhteen puolisonsa kanssa ja sponssattiin myös heille huonekaluja ja kodintarvikkeita, mutta he haluavat huolehtia muuten itsenäisemmin kuluistaan. Ollaan sitten vaan pistetty lapsen tilille vastaavasti rahaa kun on ostettu jotain isompaa sisarukselle.

Opiskelijalle ollaan maksettu vuokra (osuus, mikä asumistuen jälkeen jää jäljelle), puhelinlasku, salikortti ja vakuutukset. Aina, kun menemme käymään viedään ruokaa, pesuaineita yms. Hänen ei ole tarvinnut ottaa opintolainaa, mutta kesät tekee ahkerasti töitä ja niillä säästöillä ja opintotuella pärjää kivasti, kun pakolliset on hoidettu.

Oma opiskeluaikani oli erittäin tiukkaa, joten olen onnellinen, että meillä on mahdollisuus auttaa.

Minulle (68 v.) on ollut kunnia-asia selvitä itse kotoa poismuuton jälkeen. Lapsenhoitoapua sain hieman yh:nä, taloudellista apua en pyytänyt, mutta sain samoin kuin veljeni. Asuimme olemmat vanhempieni omistamissa asunnoissa, joista maksoimme yhtiövastikkeen. Veljeni asui samassa asunnossa, samoilla eduilla, vuosikymmeniä, minä vaihdoin paikkakuntaa pian opiskelun jälkeen. Veljelläni kävi äiti siivoamassa ;) "Pojat ovat poikia"

Tyttäreni on myös tullut aina omillaan toimeen, koskaan ei ole apua pyytänyt, kymmenet lupaamani lahjat ovat jääneet lunastamatta jne. 

Jotkut (tyttäret) osaavat katkaista napanuoransa, jotkut (varsinkin) äidit roikottavat lapsiaan (poikiaan) kuolemaansa asti.

Itselläni ei ole lapsia ja olen 50v. Mutta kun itse olin nuori niin sain asua ilmaiseksi kotona niin pitkään kuin halusin. Kävin armeijan ja muutin 20v omilleen. Vanhempani eivät ole auttaneet minua yhtään mitenkään rahallisesti tuon jälkeen. He erosivat heti kotoa muuton jälkeen. Toki kerran äitiltäni lainasin 2000 euroa kun oli itselläni vaikea tilanne. Maksoin tietenkin kaikki pois ilman korkoja. Oma luontoni kun ei anna periksi pyydellä almuja keneltäkään ja haluan pärjätä omillani. Pyykit olen aikoinaan pessyt pesulassa ja ruuat olen aina tehnyt itse. Ei ole aikuisena tarvinnut enää vanhempien vaivautua paapomaan aikamiestä. Kaikki eivät tietenkään tähän kykene ja avrsinkaan jos heitä avustetaan alvariinsa kun tulee vaikeuksia.

On autettu aika paljonkin. Ekana opiskeluvuonna annettiin joku 200€/kk ruokaan. Sitten kun lapsi ja puolisonsa ostivat meiltä asunnon (jossa asuivat), myytiin se alennuksella. Seuraavaan asuntoon annettiin korotonta lainaa siksi aikaa kun asunto oli rakenteilla, maksoivat sen pois sitten kun myivät sen ensimmäisen asuntonsa. Sitten annettiin korotonta lainaa opintolainojen poismaksuun. Niitä makselevat nyt. Kun ostivat omakotitalon, mies osti siitä kolmasosan ja lahjoitti pian sen jälkeen 1/6 ja kolmen vuoden päästä lahjoittaa taas 1/6.  Sitten ostettiin heidän auto, jotta pääsivät eroon autolainasta, mutta voivat edelleen käyttää sitä autoa.

Meiltä on jäämässä suurehko perintö, joten tuntuu vain järkevältä jeesiä tässä vaiheessa, kun ovat vielä nuoria ja elämänsä alussa. Jatkossa tehdään varmaan lahjoituksia myös lapsenlapsille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Henkisesti kyllä tuen molempia lapsiani. Taloudellisesti en mitenkään. He sen sijaan tukevat minua. Käytännössä joka kuukausi joudun lainaamaan varsinkin toiselta lapseltani (24v) rahaa jotta itse pärjään. Eipä kummallakaan lapsistani ole liioin rahaa, mutta köyhyysrajalla elävää isäänsä tukevat ja lainaavat useimmiten sen minkä pyydän. Sairauseläke kun ei tahdo riittää kaikkiin yllättäviin menoihin varsinkaan. Kauheasti en kehtaisi pyytää, mutta välillä on pakko 100-200€ lainata. Ja kaikki maksan aina takaisin.
Kun pojat muuttivat pois kotoa, olisin halunnut tukea ja auttaa heitä rahallisesti, mutta minkäs teet kun tilillä möllötti 6€ ja vuokrakin oli vielä rästissä.  Sanoin että saavat ottaa kotoa ihan mitä vain ensikämppään tarvitsevat, minä pärjään vähemmällä tai ilmankin.

Olisko pitänyt tehdä elämässään toisia valintoja tai jättää jopa lapset tekemättä? Et kuulosta miltään pieni talo preeria isältä, jonka tärkein tehtävä olisi pitää perheestään ja jälkikasvustaan huolta vaan itsekkäältä ja päämäärättömältä ja kenties laiskalta, muita omasta elämästään ja valinnoistaan syyttävältä ihmiseltä. Sääliksi käy sinun lapset. 

Aina ei elämässä mene kuten toivoisi. Ei meidän elämässämme ole mitään vikaa ollut ja lapset ovat eläneet erittäin onnellisen ja välittävän elämän. Meillä ei ollut väkivaltaa eikä alkoholia ja kaksi välittävää vanhempaa joka vei lapsia lähes joka paikkaan mihin halusivat.  Köyhyyttää hieman toki oli varsinkin sen jälkeen kun työttömäksi jouduin ja maksamaan vaimoni veljen konkurssiin päätyneen firman takauksen (100 000 euroa), mutta sekään ei varsinaisesti häirinnyt elämäämme. Tein ylitöitä niin paljon kuin vain suinkin jaksoin jotta perheellä olisi rahaa. Tuon työnteon seurauksena kylläkin menetin työkykyni jo 40 vuotiaana ja jouduin sittemmin sairauseläkkeelle. Vaimoni kuoltua rintasyöpään kun pojat olivat 16 ja 14 oli toki paha paikka myös. Silti jaksettiin. Pojat pärjäävät hienosti omillaan ja molemilla vakityöpaikka tokikin vain ammattikoulupohjalta, mutta rikkaiksi heitä ei voi väittää. Pärjäävät hienosti perheineen ja käyvät isäänsä katsomassa noin kerran viikossa vaikka aika kaukana asuvatkin.
Joten en ymmärrä tuosta tekstistäsi että mitä olisin voinut tehdä toisin. No joo jättää ne lapset tekemättä, mutta kuinka voit siinä vaiheessa tietää kun molemmilla meillä oli vakityöpaikka ja kaikki asiat hyvin että ne tulevat muuttumaan 10-15 vuoden päästä. 

Vierailija kirjoitti:

Minulle (68 v.) on ollut kunnia-asia selvitä itse kotoa poismuuton jälkeen. Lapsenhoitoapua sain hieman yh:nä, taloudellista apua en pyytänyt, mutta sain samoin kuin veljeni. Asuimme olemmat vanhempieni omistamissa asunnoissa, joista maksoimme yhtiövastikkeen. Veljeni asui samassa asunnossa, samoilla eduilla, vuosikymmeniä, minä vaihdoin paikkakuntaa pian opiskelun jälkeen. Veljelläni kävi äiti siivoamassa ;) "Pojat ovat poikia"

Tyttäreni on myös tullut aina omillaan toimeen, koskaan ei ole apua pyytänyt, kymmenet lupaamani lahjat ovat jääneet lunastamatta jne. 

Jotkut (tyttäret) osaavat katkaista napanuoransa, jotkut (varsinkin) äidit roikottavat lapsiaan (poikiaan) kuolemaansa asti.

Kymmenet lupaamasi lahjat ovat jääneet lunastamatta? 

Oletko ihan varma, että kyseessä on lapsesi tahto? Oma äitini tekee tuota, että lupailee milloin ostavansa minulle lahjaksi kengät, milloin takin, milloin hanskat ja ikinä sitä ei tapahdu vaan asia haudataan. Mystisesti ei ole aikaa lähteä kanssani sovittamaan, mutta aina on aikaa ystäville, kissanristiäisille ja kaikelle muulle. Suoraan sanottuna vttumainen tapa, joka todellakin ottaa päähän. Ilmeisesti vastuuttaa "lahjansaajan" pitämään asia esillä ja kun ei kehtaa sitä tehdä erinäisistä syistä, mitään ei ikinä tapahdu. Älä lupaile hankkivasi lahjoja, vaan hanki lahja/lahjakortti/anna rahaa.

Maksan vuokran, puhelinlaskun ja vakuutukset. Isänsä antaa 100/kk ruokarahaa. Lisäksi maksan vaateostot ja lääkärin tarvittessa ym. Tämän "apupaketin" avulla nuorellani on velkaa 0 euroa. Itse valmistuin aikoinani opintovelkaisena suoraan kortistoon eikä se ollut mukavaa. Toisin kuin vanhemmillani minulla on rahaa auttaa. T. Hyvätuloinen

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni joutui vetäytymään työelämästä burnis lomalle ja tekee nyt lyhennettyä työpäivää ja joogailee loppuajan. Vanhemmat kustantaa hänen elämänsä kaikkinensa.  On koko elämän elänyt niin ettei ole tikkua laittanut ristiin, vaan vanhemmat maksaa kaiken. Jotenkin minua säälittää sellainen, menee elämä hukkaan mielestäni. Ei koskaan oikein pääse omaa elämää aidosti elämään.

Ilman vastoinkäymisiä ei resilienssi kehity. Ilman kohtuullisia vastoinkäymisiä tietenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäs sitten kun opinnot on ohi, on valmistuttu ammattiin(tradenomiksi) ja nyt sitten aikuinen ihminen elää työttömänä toisten nurkissa. On ollut pätkätöitä, mutta ei kuulemma ole olleet mieleisiä ja ei ole niissä pysynyt. Oma asuntokin oli hetken aikaa, mutta luopui siitä ja muutti takaisin vanhempien nurkkiin. Miten saisi aikuisen ihmisen liikkeelle? Aina ollaan tuettu ketjussa esitettyyn tyyliin nuorta, ollaanko tehty virhe kun nyt ei näköjään aijo ottaa vastuuta omasta elämästään olleenkaan?

No mielestäni elämän karkoissa saa aina tulla kotiin. 

Eihän tuo ole elämän karikko, kun olisi pätkätöitä tarjolla, mutta ne eivät vain nuorta miellytä. 🤣 Saamattomuutta ja laiskuutta, kun ei kelpaa muut kuin ihqu super kivat työt.

Oikein hyvin sanottu👍