Mikä johtaa siihen, että nainen kontrolloi parisuhteessa käytännössä kaikkea?

"Ok, minä valitsin miehen, joka saa minut nauramaan, on älykäs, menestynyt ja ihanan huomaavainen, sekä tietysti komeudella sai polvet veltoksi.

Hän on toisaalta myös huolimaton ja unohtelee asioita, sekä inhoaa kotitöitä."

Millä tavalla hän on menestynyt? Eikö niissä hommissa vaadita lainkaan huolellisuutta, asioiden muistamista ja sellaisen tekemistä josta ei niin pidä?

Kyllä se on yhdeksän kertaa kymmenestä niin että se mies kyllä oikeasti pystyisi noihin hommiin kotona mutta ei vain viitsi. Toki se on sinun valintasi olla sen miehen kanssa ja jos hyvät puolet peittoavat huonot niin mikä minä olen sitä tuomitsemaan. Mutta tämä "kun ei se vaan niihin asioihin kotona pysty" on niin kulunut selitys että sitä ei kyllä pitäisi uskoa enää kenenkään.

Vierailija kirjoitti:

"Juu ideaalimaailmassa. Mutta totuus on tarua ihmeellisempää. Jotkut vaan on välinpitämättömiä, sähliä ja/tai huolimattomia ja siirtää mielellään vastuun muille."

 

En ole muuta väittänytkään. Osa ihmisistä ei syystä tai toisesta kasva koskaan sillä tavalla aikuisiksi että pystyisivät huolehtimaan normaaleista arjen asioita. Joka on kummallista koska saattavat esim. töissä hoitaa valtavan paljon vaativamia asiota.

On aika paradoksaalista että ammatteina niistä kotitöistä kuten siivouksesta, pyykkäyksestä ja ruoanlaitosta maksetaan hyvin huonosti ja sitten se kovapalkkainen johtajamies saattaa sanoa että hän ei osaa niitä. Miksi niistä ei makseta vähintään johtajan palkkaa kun ovat kerran niin kovin vaikeita hommia?

No tämähän se. Ihmetyttää välillä oikein miten se selviää duunissa kun laskut, reissujen suunnittelut, siivoukset ja kaupat ei onnistu. Mutta syy lienee se kun siitä työstä maksetaan.

Eikai vain ole parisuhde huumoria ihmiset ruvennut taas nillittämään?

Yleensä asiat jotka vaikuttaa molempiin päätetään yhdessä. Silloin kun asuu saman katon alla todella paljon asioita vaikuttaa molempiin. Joskus huumorilla sanotaan esim että. "Kysyn tuolta paremmalta puoliskolta ensin"

Jotkut on niin laiskoja eivätkä kehtaa tunnustaa että työntävät hommansa puolisolle. Esittävät sitten tällaista että vaimo päättää.

"Hän on toisaalta myös huolimaton ja unohtelee asioita, sekä inhoaa kotitöitä.""

Äärimmäisen harva nainenkaan varsinaisesti tykkää kotitöistä. Silti en ole kuullut kenenkään naisen sanovan että meillä mies saa tehdä kaikki kotityöt koska minä nyt vain inhoan niitä.

Meillä oli koiralla ihottumaa ja mies jahkaili toista kuukautta, että kummalle eläinlääkärille se viedään, sille, millä ennenkin oli käyty, vai äskettäin avatulle uudelle eläinklinikalle, joka oli lähempänä.

Viimein hermostuin ja vein koiran sille uudelle klinikalle.

Mies mökötti aikansa, että kyllä se olisi pitänyt viedä sille, missä ennenkin käytiin.  Keksi vaikka kuinka monta syytä siihen, miksi se entinen olisi ollut parempi.

"Mutta kun sinä nyt vaan sitten päätit niin."

Tuo oli se, mikä eniten minulle otti päähän.  Itse ei laittanut rikkaa ristiin.  Varmaan jahkaisi sitä tänä päivänäkin vielä.

Jonkunhan se asioista on päätettävä, jonkunhan se on tehtävä mitä on pakko.  Miestä ei oikeasti kiinnosta mikään arkiasioista päättäminen.  Syyttää on kyllä sitten mukava, jos vaimon päätös ei olekaan onnistunut.

Vierailija kirjoitti:

"Minä ehkä vaikutan kontrolloivalta työkavereiden edessä, kun soitan baariin seitsemältä ja sanon, että miehen olisi paras tulla kotiin, koska lupasi tulla kuuteen mennessä - jos odotus siitä, että mies pitää lupauksensa, on kerta kontrollointia. "

 

Sinä siis huolehdit että miehesi pitää omat lupauksensa? Kyllä se on kontrollointia pahimmasta päästä. 

Mies vastatkoon ihan itse siitä jos ei niitä pidä.

Oletko koskaan kuullut sanaa muistuttaminen? Joitain ihmisiä pitää muistuttaa. Ketä mistäkin. Sillä ei ole mitään tekemistä toisen ihmisen kontrolloinnin kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Jotkut miehet eivät vain osaa tehdä päätöksiä järkevästi, eivät osaa keskustella, eivätkä ymmärrä taloudenhoidosta sun muusta yhtään mitään. 

Tulee aina mieleen kaverini ex-mies. Meitä oli iso porukka muuttamassa heitä ensimmäiseen yhteiseen kotiin, ja tavaraa olikin paljon kun kahden ihmisen huusholli kärrättiin yhteen osoitteeseen. Siinä missä illan pimetessä me muut huhkimme, että saataisiin ne tavarat sisään kämppään ja sänky pystyyn yöksi, niin tämä asunnon herra istuskeli olohuoneessa lajittelemassa CD-levyjään aakkosjärjestyksessä hyllyyn. 

Arvasin jo tuosta, että se suhde ei kauaa tule kestämään. 

Olen nainen ja ison hallitsemattoman kaaoksen (muutto) keskellä alan järjestellä papereita ja kökin yhden laatikon äärellä koko päivän samalla, kun mies on tyhjentänyt ja järjestellyt koko kämpän. Hyvää tuossa on se, että mies ei näe tässä ongelmaa.

"Toki vaimolta kysyminen on ihan kohtuullista, jos miestä pyydetään vaikka viikonlopuksi mökille. Silloin fiksu mies tiedustelee ensin vaimoltaan, onko vaimolla viikonloppuna vapaata niin että voi hoitaa muksut ja kodin yksin."

No juuri näin. Meillä on aina suhteemme ajan ollut itsestäänselvyys että kumpikin saa mennä jos haluaa. Mutta samaan aikaa on itsestäänselvyys että näissä ajatellaan myös sitä toista ja muuta perhettä ja mitään ei sovita jos sen tiedetään olevan toisen kannalta jotenkin hankalaa. Jos vaikka miehen mökkireissu sattuu samaan viikonloppuun kun minulla on joku meno jo aikaisemmin sovittu, mies joko ei mene tai sitten pyytää vaikka isovanhemmat hoitamaan lapsia.

"Hyvää tuossa on se, että mies ei näe tässä ongelmaa."

Tai sitten ei vain sano mitään.

Vierailija kirjoitti:

"Hyvää tuossa on se, että mies ei näe tässä ongelmaa."

 

Tai sitten ei vain sano mitään.

40 yhteisen vuoden kokemuksella.

"Oletko koskaan kuullut sanaa muistuttaminen? Joitain ihmisiä pitää muistuttaa. Ketä mistäkin. Sillä ei ole mitään tekemistä toisen ihmisen kontrolloinnin kanssa. "

Aikana jolloin jokaisella on taskussa kännykkä johon voi laittaa muistutuksen, ei kenenkään muun tehtävä ole toimia kalenterina. Toki olisi helppoa jos joku aina muistuttaa missä minun milloinkin pitäisi olla mutta mitään aikuisen elämää se ei ole. 

Pahimpia kompastuskiviä yli 30-vuotisen avioliittomme aikana on ollut

1. kun mies lupaa jollekin ulkopuoliselle jotakin kysymättä minulta, sopiiko - ja se juttu vaikuttaa koko perhe-elämään, esim. olemme sopineet yhdessä tehdä jotain ja sitten mies menee selkäni takana lupaamaan jollekin ulkopuoliselle jotain joka täysin lyttää sen sopimamme.

2. Kun mies keskittyy vaikka kesken remontin tekemään jotain turhanpäiväistä minkä aivan yhtä hyvin voisi tehdä myöhemminkin. Kaikki seisoo, jopa viikkotolkulla. Työkalut levitetty ympäri huushollia. Eikä jatka remonttia sitten millään. Saan ruveta yksin tekemään jotain johon tarvittaisiin kaksi. Sitten suuttuu.

Olemme selvinneet yhdessä näin kauan koska en ole halunnut "nalkuttaa". Kyllä on monta kertaa ollut ihan hiuksen varassa etten ole hakenut eroa.

”Esim. itse valitsin mieheni kun olin jo nähnyt että hän tarttuu luontevasti kodin normi hommiin, osaa laittaa ruokaa ja pitää tasa-arvoista työnjakoa kotona itsestäänselvänä.”

=> minulle on taas paljon tärkeämpää, että mies rakastaa minua ehdoitta, on antelias eikä pihi tai itsekäs, ja on tunne-elämältään tasapainossa. 

Nykyinen mieheni on tällainen. Nämä ominaisuudet peittoavat sen, että hän ei ole kotona niin tarkka. Minä jaksan kyllä tehdä ruokaa ja kauppalistoja, kunhan toinen huomioi minut isossa kuvassa. 
 

"Joitain ihmisiä pitää muistuttaa. Ketä mistäkin."

Nämä ovat ihmisiä joille annetaan anteeksi kerta toisensä jälkeen unohdukset koska "he nyt vain ovat sellaisia". Miksi he vaivaisivat päätään asioilla jotka tuntuvat hoituvan muutenkin?

Hassua että unohtelevalle teinille hoetaan miten "et koskaan tule selviämään elämässä jos et opi huolehtimaan omista asioistasi" ja sitten aikuiselle käytännössä mahdollistetaan ihan se sama asia kuitenkin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On todettu, että miehille sopii se, että nainen päättää kotiasioista. Näin mieheltä vapautuu kapasiteettia muuhun. Eikä mies viitsi kyseenalaistaa päivittäin naisen työtapoja. Vanhan vitsin mukaan sopu kotona säilyy, kun mies pysyy hiljaa. Esim. aiempi kommentoija ei halunnut syödä miehen tekemää ruokaa. Tämä on jo aika kärjistetty mieliöide, mutta sillä saa taatusti miehen pysymään pois keittiöstä. Miehelle on annettu puotipuksun, juoksupojan tehtävä: ei tarvi miettiä, mitä tarvii ostaa, kun on täsmälista handussa. Sorry, mutta naisena ei rupeaisi tuommoiseen. 

Olen tuo, johon viittaat. Kerroin jo, että minä maksan laskut ja mies maksaa ruokalaskun ja raahaa ostoskassit kotiin. Jos minä vielä kävisin ruokakaupassakin, niin sitten maksaisin kaikki laskut - olisiko se sitten reilua? 

Ja miksi meillä on juuri työnjako, niin mies itse ehdotti sitä 13 vuotta sitten.

kyllä mies osaa tehdä munakasta ja pasta bologneseja. Juuri tänään katsoin, kun teki munakkaan. Hän laittoi pannulle puoli desiä oliiviöljyä… ei kiitos. Ei, en kritisoinut.

Niinpä, voita se olisi tarvinnut. Niin kuin kaikki muukin ruoka.

Vierailija kirjoitti:

"Ok, minä valitsin miehen, joka saa minut nauramaan, on älykäs, menestynyt ja ihanan huomaavainen, sekä tietysti komeudella sai polvet veltoksi.

Hän on toisaalta myös huolimaton ja unohtelee asioita, sekä inhoaa kotitöitä."

 

Millä tavalla hän on menestynyt? Eikö niissä hommissa vaadita lainkaan huolellisuutta, asioiden muistamista ja sellaisen tekemistä josta ei niin pidä?

Kyllä se on yhdeksän kertaa kymmenestä niin että se mies kyllä oikeasti pystyisi noihin hommiin kotona mutta ei vain viitsi. Toki se on sinun valintasi olla sen miehen kanssa ja jos hyvät puolet peittoavat huonot niin mikä minä olen sitä tuomitsemaan. Mutta tämä "kun ei se vaan niihin asioihin kotona pysty" on niin kulunut selitys että sitä ei kyllä pitäisi uskoa enää kenenkään.

Vaaditaan. Ja siinä onkin miehelle ihan riittävästi pinnisteltävää että menestyy vaativassa asiantuntijatehtävässään.

Miksi minun pitäisi erityisesti vaatia häntä siivoamaan itse eikä maksamaan ammattilaiselle? Miksi minun pitäisi vaatia häntä muistamaan ostokset jos voin kirjoittaa listankin? Vastaavasti kaikki mikä liittyy autoihin on minulle joko yhdentekevää tai vastenmielistä, miksi minun pitäisi siis niihin puuttua jos ne hoituu häneltäkin? Tai hosua koirien kanssa iltapäivällä ulos kun työpäiväni usein venyy pidemmälle kuin hänen?

Jokainen käyttäköön henkiset, fyysiset ja taloudelliset resurssinsa siihen missä ne ovat parhaiten käytössä. Mutta senkin sanottuani, sitten pitää hyväksyä se, että toisellakin saa olla odotuksia. Että se joka on pyykit ottanut vastuulleen oikeasti pesee ne. Tai auto tulee katsastetuksi kun niin on sovittu. Tai kotiin tullaan noin kahdeksalta kun on niin ilmoitettu. Tai ostetaan se mitä vaimo on pannut listalle jos itse unohdettaisi muuten puolet ostoksista? Jos tuo tuntuu kontrolloinnilta niin lie paras elää itsekseen niin ei tarvitse ahdistua kenenkään muun odotuksista.

Vierailija kirjoitti:

"Oletko koskaan kuullut sanaa muistuttaminen? Joitain ihmisiä pitää muistuttaa. Ketä mistäkin. Sillä ei ole mitään tekemistä toisen ihmisen kontrolloinnin kanssa. "

 

Aikana jolloin jokaisella on taskussa kännykkä johon voi laittaa muistutuksen, ei kenenkään muun tehtävä ole toimia kalenterina. Toki olisi helppoa jos joku aina muistuttaa missä minun milloinkin pitäisi olla mutta mitään aikuisen elämää se ei ole. 

Kuulostat muuten tosi kontrolloivalta ihmiseltä. Viuh viuh, piiska heiluu, jos toinen ei ole täydellinen ja osaa käyttää kännykkää.

"=> minulle on taas paljon tärkeämpää, että mies rakastaa minua ehdoitta, on antelias eikä pihi tai itsekäs, ja on tunne-elämältään tasapainossa. "

Koska nämä asiat eivät ole mitenkään ristiriidassa kotitöiden hoitamisen kanssa, voin valita molemmat. Ne eivät ole joko-tai.

Esimerkki meiltä: ehdotan, että joku asia tehtäisiin jollakin tavalla, johon mies vastaa "joo, totta, sen voisi tehdä niin" (tjsp). Minä jään siihen uskoon, että asia tehdään minun ehdottamalla tavalla ja myöhemmin huomaan, että mies tekee sitä aivan toisin. Kysyn ihmeissäni, että ai, eikö tätä tehdäkään niin kuin ehdotin? Jolloin miehellä on välittömästi kilo herneitä molemmissa sieraimissa ja alkaa jänkytys, kun ⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠aina kaikki täytyy tehdä sinun tavalla. Tai tiuskiminen, että minä teen nyt ⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠omalla tavallani. 

En ymmärrä, mikä ongelma on heti alunperin sanoa ihan neutraalisti, että mulla oli muuta mielessä ja vähän perustella, mitä oli ajatellut. Olen sen sataan kertaa sanonut, että en minä tarkoita, että on tehtävä minun tavallani, että se oli vain ehdotus, ja mulle kyllä voi sanoa, jos on eri mieltä, tai myöhemmin muuttaa mieltään. 

On oltu yli 20v yhdessä ja minä en ole ikinä ollut määräilijä. Mulla on jotkut tietyt omat juttuni, jotka teen itse omalla tavallani, mutta yhteisissä asioissa olen hyvin joustava, ja usein myös sanon, että ei mulle ole väliä, sinä voit päättää. Mutta tätä myötäilyä en vain ymmärrä, että miksi ei vaan voi sanoa heti, kun on eri mieltä? Mikä siinä on niin kamalaa? Olen myös yrittänyt vääntää rautalangasta, ei meille tulisi riitaa siitä, että hän esittää heti oman eriävän mielipiteensä, vaan riita syntyy siitä hänen kiihtyneestä reaktiostaan kun myöhemmin tavallaan jää kiinni epärehellisyydestä. Ja tämän hän toki kääntää sitten niin, että kun ei mulle voi sanoa mitään, kun heti tulee riita. Miten ei näe, miksi ja milloin se riita tulee, että mikä on se syy ja seuraus? 

Noh, useimmin kuitenkin vain poistun paikalta ja jätän kiukkuamaan itselleen. Jokainen on vastuussa omista tunteistaan.