Lue keskustelun säännöt.
Haluaisin jättää mieheni - hänellä alkava muistisairaus
12.09.2026 |
Äitini on hoitanut dementoitunutta isääni yli 10v. Isälle on etsitty paikkaa hoitokodista, mutta on kuulemma liian hyväkuntoinen. Isää ei kuitenkaan voi jättää yksin ollenkaan, äiti on isän vartija ja koti on äidille vankila. Äidillä ei ole ollut omaa elämää koko sinä aikana, kun isä on sairastanut. Asun 450 km päässä, enkä pysty auttamaan.
Nyt huomaan 58v miehelläni samoja oireita, kuin isälläni oli, kun hän sairastui dementiaan.
En kestä ajatusta, että joutuisin itse samaan tilanteeseen kuin missä äitini elää.
En kestä.
Kommentit (244)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myötä- ja vastamäessä. Olen ollut mieheni kanssa naimisissa jo 30 vuotta. Yhdessä 34 vuotta. Olisi tylyä hylätä toinen hänen sairastuttuaan. Samoin, jos hän hylkäisi minut. Hän oli tukenani kun voimani katosivat 3 vuodeksi vaihdevuosissa.
Vaihdevuodet on ihan eri asia kuin olla pahimmassa tapauksessa 15 vuotta vankina omassa kodissaan. Ymmärrän täysin AP:tä. Kyse on siitä onko ap:n elämä loppu vai ei. Jos AP lähtee, mies saa myös ihan eri lailla apua.
Raadollisesti ajatellen miehen jättäminen voisi olla sille rakkauden teko. Koska se saisi paremmin palveluita kun ei ole vaimoa hoitamassa.
Tee siitä ap alkuun huoli-ilmoitus. Ja kerro miehelle näistä ajatuksistasi. Ehkä se suostuu tutkimuksiin kun uhkaat jättää.
Ihmiset jotka vonkuvat rakkauden kestämisestä eivät tiedä millaista muistisairauden kanssa voi olla ja kuinka kauan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myötä- ja vastamäessä. Olen ollut mieheni kanssa naimisissa jo 30 vuotta. Yhdessä 34 vuotta. Olisi tylyä hylätä toinen hänen sairastuttuaan. Samoin, jos hän hylkäisi minut. Hän oli tukenani kun voimani katosivat 3 vuodeksi vaihdevuosissa.
Niinpä, kyllähän hänkin huolehtii sitten sinusta takaisin, kun sinä uuvut hänen hoitamisestaan!
Eikun..hetkinen..
Tämä.
Jätä se sika!
Kohta se ei kuitenkaan edes muista koko hommaa ja voit hyvillä mielin jaella piirakkaa pitkin kyliä
Tekevät nykyään kaikkensa, että läheiset hoitaisivat. Ainut keino välttyä siltä on järjestää asiat hyvissä ajoin niin, että ihminen on ns. omillaan siinä vaiheessa, kun tarvitsee hoitoa. Tiedän useita pariskuntia, jotka ovat eronneet paperilla, jotta toinen pääsee avun piiriin.
Kyse on samasta ilmiöstä, jonka seurauksena lapsia päätyy huostaanotetuksi. Eivät saa apua ajoissa sasto edes myöhässä, joten asia ratkaistaan sitten muille keinoin. En tiedä, milloin tajutaan, että nykyinen avun pihtaaminen ei säästä senttiäkään vaan maksaa lopulta moninkertaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti karma kostaa ja ap kuolee tuskalliseen syöpään yksin.
Juu, jos ap kieltäytyy menemään lääkäriin eikä halua mitään hoitoja, vaikka selviä oireita on. Ihan muuten vaan peräsuolesta purskahtelee verta ja paino tippuu kilon viikkovauhtia.
Muistisairauskin pitää saada ajoissa kiinni, siihen on tautia hidastavia lääkkeitä. Ihan itse kuulin, kun geriatri niistä äidilleni kertoi. Lääkäri maanitteli pitkään äitiä aloittamaan lääkityksen, mutta äiti väänsi itkua ja kieltäytyi. Kieltäytyi siis tablettilääkityksestä. Aloittajalla on sama tilanne, ero on tuossa ihan hyvä vaihtoehto. Minä en asu äitini kanssa enkä siellä halua vieraillakaan ja se on täysin äidin oma syy.
Joo, mutta minä taas ymmärrän äitiäsi. Nuppi on jo pahasti sekasin kun saavat diagnoosin.
Noi lääkkeet ei mitään paranna vaan tavallaan vaan pitkittävät jo sairaan ihmisen elämää.
Onko siis oikeastaan parempi että muistisairas saa viisi muistisairasta vuotta lisää? Vai että pääsee kärsimästä aikasempaa?
Tämä on hyvä kysymys mutta arki muistisairaan kanssa on niin kaoottista että mikä vaan apu kelpaa. Omasta kokemuksesta lääke rauhoitti muistisairautta ihan huomattavasti niin että arjesta tuli paljon helpompaa. Toisaalta kyllähän on käynyt mielessä että kenen etu on ne rokotteetkin syksyllä ottaa.... Kaverin vanhempi jo kolmatta vuotta täysin vihanneksena hoitokodissa.
Työkaverini äiti sai muistidiagnoosin. Tyttäret kieltäytyivät hoidosta, olisi vaan pidentänyt elinikää hönttisenä.
Yksi tyttäristä hoitaa vanhuksia töikseen. Ja työkaverini oli nuoruudessaan hoitsuna vanhuspuolella. Elikkä molemmilla kokemusta muistisairauksista.
Mummeli oli aina ollut kova kävelemään pitkiä lenkkejä, liikku todella paljon. Ei polttanut eikä juonut. Hoikka ikiliikkuja.
Hyvästä kunnostaan johtuen mummo sinnittelikin sitten kauan kun vihdoin pääsi hoivakotiin.
Järki ei enää toiminut mutta kroppa toimi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myötä- ja vastamäessä. Olen ollut mieheni kanssa naimisissa jo 30 vuotta. Yhdessä 34 vuotta. Olisi tylyä hylätä toinen hänen sairastuttuaan. Samoin, jos hän hylkäisi minut. Hän oli tukenani kun voimani katosivat 3 vuodeksi vaihdevuosissa.
Me ei olla naimisissa. Rakastan puolisoani, mutta ei päästy naimisiimenosta yhteisymmärrykseen. Uusperheenä kun olisi pitänyt tarkkaan rajata molempien omaisuus (hah, ihan kuin oltaisiin jotain kroisoksia). Ollaan sitten elelty avoliitossa.
Muistisairasta en hoida pidemmän päälle. Se veisi minutkin hautaan. Isälläni oli Alzheimer, ja autoin äitiä hänen hoitamisessaan. Isä oli säyseää laatua ja sairauskin eteni nopeasti, mutta se oli silti yötäpäivää kamalaa.
-ei ap
Nuo jotka vannovat hoitavansa muistisairasta eivät ole koskaan nähneet millaista se on ja mielikuvituskin on heikonlainen.
Rakkaus, suurinkin, muuten häviää täysin kun ihminen tarpeeksi uupuu. Ja niin käy muistisairaan kanssa ihmeen äkkiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikaisessa vaiheessa mies muistitestiin. Nykyään on hyviä lääkkeitä alkuvaiheeseen. Ajoissa sitten kotihoito paikalle ja lopuksi ajoissa haet paikkaa hoivakotiin. Muuten käy niin että päädyt omaishoitajaksi.
Äiti teki juuri näin. Ja siitä on nyt yli 10v. Mieheni ei suostu testeihin, kun minä vaan kuvittelen eikä hänen muistissa ole mitään vikaa.
Silti kadottaa joka päivä kännykän, avaimet, lompakon... Joka päivä. Ei muista, mistä aamulla puhuttiin, ei muista minne laittoi puhtaan paitansa...
Ap.
Eipä ollut itselläni lähelläkään tuo tilanne kun vaimo komensi muistitestiin. Eikä kyllä ole vieläkään.
Pari vuotta takaperin kävin alustavassa muistitestissä muistipuolen sairaanhoitajalla. Siinä mentiin pitkä litania kysymyksiä kaiken kaikkiaan.
Yhteenveto näytti 77 prosenttisesti oikeita vastauksia.
-Jos haluat niin kyllä varaan ajan lääkärille. Tilanne on kyllä kohtuullisen hyvä, joten on ihan omasta itsestäsi kiinni varataanko?
No, ei varattu ainakaan vielä. Kolme kuukautta sitten olin ajokortin uusimistestissä lääkärillä. Kaikki oli hyvin tuossa vaiheessa.
Tarkoitukseni on kuitenkin varata aika ennen ensi kesää muistipuolen sairaanhoitajalle.
Jatkossa anna itse miehen etsiä lompakon, kännykän, avaimet ja samoin puhtaan paitansa ym.
Keksi joku tekosyy miksi et ehdi etsiä niitä hänelle..
Koita ehdottaa siraanhoitajan vastaanotolle. Luulisi sitten uskovan sairaanhoitajan tekemän testin tuloksia. Voit myös ehdottaa teidän molempien varaavan ajan sairaahoitajalle.
Naapurin rouvalla oli aika paha muistisairaus 1980 luvun loppupuolella. Epäili miehellään olevan vieraita naisia. Mies oli 76 vuoden ikäinen ja vaimo kymmenen vuotta nuorempi.
Sai ilmeisesti hyvät lääkkeet kun ei enää epäillyt miestä uskottomuudesta eikä sukulaisiaan varastamisista.
Kuoli pari viikkoa ennen kun täytti 95 vuotta 2017. Mies oli kuollut yhdeksän vuotta aikaisemmin.
Tasan 20 vuotta täytin heidän veroilmoitukset sekä hoidin muunkin "paperisodan". Olivat arvonlisävelvollisia ja mies kysyi aikanaan jos tekisin heidänkin veroilmoitukset ja muut mitä tarvitsee.
Pankkiasiat ja muut hoitivat itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En kyllä katselisi ja kuuntelisi tuollaista naista.
Mietin omalle kohdalle. Jos sun ukkos jättäisi sut muistisairaan
Minä olen sanonut miehelleni että jos dementoidun, etsii kiireesti uuden naisen vaikka olisinkin vielä elossa. Miksi meidän molempien pitäisi kärsiä?
Sitäpaitsi muistisairas ei enää ole se ihminen, jonka kanssa vihkivalat vannottiin. Moni lakkaa hyvinkin nopeasti tunnistamasta edes puolisoaan. Eivät kaikki, mutta esim eräs sukulaiseni nyt 2 v diagnoosista luulee olevansa teini, herää joka aamu pelästyneenä kun luulee myöhästyneensä koulusta. Käytös muutenkin teiniä, eli kiukuttelee vastaan kaikessa.
Miehensä kyllä hoitaa, mutta eihän hän vihkivaloja teinille vannonut vaan aikuiselle naiselle.
Mielenkiintoista, miten ketjussa kauhistellaan dementiaa. Molemmilla vanhemmillani on ollut dementia, mutta ns. helppoja hoidettavia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikaisessa vaiheessa mies muistitestiin. Nykyään on hyviä lääkkeitä alkuvaiheeseen. Ajoissa sitten kotihoito paikalle ja lopuksi ajoissa haet paikkaa hoivakotiin. Muuten käy niin että päädyt omaishoitajaksi.
Ennsinnäkin ne lääkkeet auttaa vain alkuvaiheessa jonkun vuoden. Kun tilanne paheneen, ei saa paikkaa hoivakodista kuin ISOLLA RAHALLA. Siinä pitää ehkä yli 10 v kärvistellä sen sairaan kanssa. Kamalaa
Ei se nyt ihan noin yksinkertaista ole. Kun meillä ukki sairastui verisuoniperäiseen muistisairauteen, heti alkoi kotihoito. Mummo sanoi, että hän ei hoida. Sitten kun alkoi valvoa ja vaeltaa öisin kotona, mummo siirsi sängyn toiseen huoneeseen. Heillä oli siis 2 makuuhuonetta. Ilmoitti kotihoidolle, että hän ei voi öitään valvoa, tehkää mitä teette, mutta hän ei aio hautaan siirtyä valvomisen takia, sydänsairas ihminen. Niinpä se kotihoito ns. seurasi tilannetta, kyseli, onko ukki nukkunut yöt. Mummo sanoi joka kerta, että ympäri asuntoa vaeltaa, ei nuku. Heillä oli jo otettu lieteen turvalukko ja ulko-ovelle ovihälytinmatto, lähinnä yökäyttöön. Kotihoidon käynnit 3 kertaa päivässä ja kotihoito vaihtoi inkohousut ja pesi ja antoi lääkkeet yms. Kun mummo lähti siskonsa kanssa reissuun kylpylään, ukkiahan ei voinut ottaa mukaan, olisi karannut vieraassa paikassa. Kotihoito järjesti lyhytaikaisen hoitopaikan. Sille tielleen jäi hoidettavaksi. Se ympäristön muutos teki lisää sekavuutta ja ne oli hoitojaksolla päättäneet, että ei ole ukista kotiin lähtijäksu, kun kotona ei ole hoitajaa. Eikä todellakaan mennyt 10 vuotta! Noin 1,5 vuotta diagnoosista oli kotona ja hoitopaikoissa muistaakseni asui alle 5 vuotta kunnes kuoli.
Tuo on lohdullista kuulla, kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Molemmilla vanhemmillani on keskivaikea dementia ja olen joutunut vastuuseen heistä koska asun lähistöllä. Jo muutaman kokonaiskuvassa "helpon" vuoden jälkeen olen ihan pohjaan palanut. Ja tiedän mitä tuleman pitää, pahimmillaan vielä yli 10 vuotta. Mieheni ja aikuisten lasteni takia on pakko jaksaa elää, muuten tekisin lopullisen ratkaisun.
Olisko teidän tai ainakin sinun mahdollista muuttaa kauemmas?
Tossa sä sairastut muuten sielullisesti ja kuolet ennen vanhempiasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistisairauden pireet riippuvat paljon siitä, mistä kohtaa aivoja dementoituu. Kaikki eivät ala taantumaan vaan ymmärtävät olvansa aikuisia muistisairaita. Äitini kuoli alzheimeriin ja loppuun asti ymmärsi olevansa vanhus.
Vie miehesi muistitestiin, jos on tarvis niin aloitetaan hoito. Rakkautta on muinakin kuin hyvinä päivinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä katselisi ja kuuntelisi tuollaista naista.
Mietin omalle kohdalle. Jos sun ukkos jättäisi sut muistisairaan
Tietenkin miehet jättävät muistisairaan!
Näytä Suomesta yksikin mies, joka uhraisi oman elämänsä, jättäisi työnsä ja toimisi 24/7 muistisairaan vaimonsa omaishoitajana.
Koko myötä- ja vastamäessä ja loppuelämä yhdessä -vannomiset ovat miesten keksint. Naiset elävät pidempään kuin miehet ja tuolla lailla miehet saavat painostettua itselleen ilmaisen omahoitajan.
Minä tunnen kaksikin miestä, jotka hoitavat muistisairaita vaimojaan. Kolmas juuri hautasi omansa.
Yhtään muistisairasta miestä en tunne. Yhden pariskunnan tunsin missä molemmilla oli, mies kuoli ensin ja vaimo pian sen jälkeen.
Ap:n tilannetta vaikeuttaa se, että hänellä lienee vielä 10 vuotta työelämääkin jäljellä.
Yksi vaihtoehtoon muuttaa erilleen mutta jatkaa suhdetta. Silloin on vaan tyttöystävä eikä päädy hoitajaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten seuraavassa lauseessa ihmetellään, että miksi miehet eivät halua nykyään enää sitoutua ja mennä naimisiin, kun ne valat mitkä lausutaan on ihan valhetta.
Se sinunkin mies on varmasti kantanut sinua monesti elämäsi aikana. Nyt nopeasti hakemaan apua ja diagnoosia. Alzheimerin hoito on ihan toisella tasolla nykyään ja mitä aikaisemmin aloittaa niin sitä paremmat ennusteet.
Miten aikuinen mies viedään väkisin lääkäriin?
Ap- jo pelkästään siitä syystä, että miehesi ei lähde lääkäriin ja jättää sinutkin tietämättömyyteen ja kärsimään- on syy sille että otat asumuseron!
Muustisairauksissa on yleistä se, ettei potilas itse tunnista oireitaan eikä ole lainkaan huolissaan. Oliko ap: n puoliso vielä työelämässä? Yleensä oikean muistisairauden oireet näkyvät ensin työssä kun on todella hidasta oppia uusia asioita ja niitähän nykypäivän työelämässä riittää jatkuvien ja päällekkäisten muutosten vuoksi.
Niin ,on monenlaisia miehiä. Meillä mies tekee kaikkensa , ettei muistin heikkeneminen etenisi. Tiedostaa tilanteen erittäin hyvin. Syö superterveellisesti, ei käytä alkoholia, liikkuu paljon, syö citikoliinia , b12 vitamiinia ym vitamiineja. Tiedän paljon muistisairauksista ,koska olen intohimoinen lukija ,,kaikkea maan ja taivaan välillä luen netistä. Olemme jo kasikymppisiä.
Mutta kestokaa joku minulle , miten olette nähneet ,että nykyiset lääkkeet auttaa läheisenne muistisairauteen. Tuota kaikkialla jankutetaan, mutta kukaan ei kerro mitä todellisuudessa ne auttaa.Emme ole käyneet muistitesteissä, ne kun on ihan helppo tehdä kotonakin MMSE JA MOCA-testit.
Kirjoitin tuolla että lääke auttoi läheiseni kaaottiseen arkeen. Kaaoottisuus oli ennen kaikkea sitä että muistisairas oli ihan ylettömän paranoidi. Ei muistanut itse siirtäneensä tavaroita vaan kuvitteli että joku kävi niitä siirtämässä. Mylläsi koko kotinsa piilottaessaan tavaroita varkailta. Eli varkaiden takia jatkuvassa ahdistuksen tilassa, vartioi kotia öisin. Kyseli jatkuvasti samoja asioita. Lääkkeen aloittamisen jälkeen samojen asioiden kysely on vähentynyt selvästi, varkaista ei juuri enää puhuta, koti ei ole enää täynnä varkailta piiloon tuotua ulkotavaraa, suurin osa on jopa oma-aloitteisesti palautettu paikoilleen. Hygieniakin tuntuu olevan paremmalla tolalla. Ylipäänsä tunnelma rauhallisempi, toki ei voi sanoa rauhalliseksi edelleenkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikaisessa vaiheessa mies muistitestiin. Nykyään on hyviä lääkkeitä alkuvaiheeseen. Ajoissa sitten kotihoito paikalle ja lopuksi ajoissa haet paikkaa hoivakotiin. Muuten käy niin että päädyt omaishoitajaksi.
Ennsinnäkin ne lääkkeet auttaa vain alkuvaiheessa jonkun vuoden. Kun tilanne paheneen, ei saa paikkaa hoivakodista kuin ISOLLA RAHALLA. Siinä pitää ehkä yli 10 v kärvistellä sen sairaan kanssa. Kamalaa
Ei se nyt ihan noin yksinkertaista ole. Kun meillä ukki sairastui verisuoniperäiseen muistisairauteen, heti alkoi kotihoito. Mummo sanoi, että hän ei hoida. Sitten kun alkoi valvoa ja vaeltaa öisin kotona, mummo siirsi sängyn toiseen huoneeseen. Heillä oli siis 2 makuuhuonetta. Ilmoitti kotihoidolle, että hän ei voi öitään valvoa, tehkää mitä teette, mutta hän ei aio hautaan siirtyä valvomisen takia, sydänsairas ihminen. Niinpä se kotihoito ns. seurasi tilannetta, kyseli, onko ukki nukkunut yöt. Mummo sanoi joka kerta, että ympäri asuntoa vaeltaa, ei nuku. Heillä oli jo otettu lieteen turvalukko ja ulko-ovelle ovihälytinmatto, lähinnä yökäyttöön. Kotihoidon käynnit 3 kertaa päivässä ja kotihoito vaihtoi inkohousut ja pesi ja antoi lääkkeet yms. Kun mummo lähti siskonsa kanssa reissuun kylpylään, ukkiahan ei voinut ottaa mukaan, olisi karannut vieraassa paikassa. Kotihoito järjesti lyhytaikaisen hoitopaikan. Sille tielleen jäi hoidettavaksi. Se ympäristön muutos teki lisää sekavuutta ja ne oli hoitojaksolla päättäneet, että ei ole ukista kotiin lähtijäksu, kun kotona ei ole hoitajaa. Eikä todellakaan mennyt 10 vuotta! Noin 1,5 vuotta diagnoosista oli kotona ja hoitopaikoissa muistaakseni asui alle 5 vuotta kunnes kuoli.
Tuo on lohdullista kuulla, kiitos.
Juu, mutta ukki oli selvästi jo iäkäs sairastuessaan. Eikä mikään 60 vee.
Tosta voi kuitenkin hyvin oppia että pitää sanoa ettei ala hoitamaan.
Suomi on pullollaan pieniä edullisia vuokra-asuntoja mihin voi muuttaa hetkellisesti, jotta päättäjät tajuavat ettei tämä läheinen ala hoitajaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myötä- ja vastamäessä. Olen ollut mieheni kanssa naimisissa jo 30 vuotta. Yhdessä 34 vuotta. Olisi tylyä hylätä toinen hänen sairastuttuaan. Samoin, jos hän hylkäisi minut. Hän oli tukenani kun voimani katosivat 3 vuodeksi vaihdevuosissa.
Vaihdevuodet on ihan eri asia kuin olla pahimmassa tapauksessa 15 vuotta vankina omassa kodissaan. Ymmärrän täysin AP:tä. Kyse on siitä onko ap:n elämä loppu vai ei. Jos AP lähtee, mies saa myös ihan eri lailla apua.
Raadollisesti ajatellen miehen jättäminen voisi olla sille rakkauden teko. Koska se saisi paremmin palveluita kun ei ole vaimoa hoitamassa.
Tee siitä ap alkuun huoli-ilmoitus. Ja kerro miehelle näistä ajatuksistasi. Ehkä se suostuu tutkimuksiin kun uhkaat jättää.
Ihmiset jotka vonkuvat rakkauden kestämisestä eivät tiedä millaista muistisairauden kanssa voi olla ja kuinka kauan.
Riippuu tosiaan varmaan missä asuu. Oma kokemukseni läheisen muistisairaudesta on pääkaupunkiseudulta, missä käytännössä kaikki apu on kotisairaanhoitoa, käynnit max 4 krt pvä. Mihinkään hoitolaitokseen ei pääse mikäli mitenkään kotona pärjää, ts. ei lähde pakkasella ulos harhailemaan, ole vaaraksi itselleen tai häiriköi naapureita.
Kannustan muuttamaan erilleen, muuten päädyt omaishoitajaksi ja jos kyseessä alle kuusikymppinen mies, vietät lopun toimintakykyisen elämäsi häntä hoivaten. Voit sitten oman jaksamiseen mukaan auttaa häntä, käydä vierailulla, viedä ulkoilemaan jne. Rankkoja ratkaisuja, kukaan ei haluaisi jättää läheistä ihmistä kun tämä sairastuu, mutta kannattaako muistisairaudelle uhrata kahta elämää?
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista, miten ketjussa kauhistellaan dementiaa. Molemmilla vanhemmillani on ollut dementia, mutta ns. helppoja hoidettavia.
Kerro, onko heillä mläökitys ja mitä lääkeitä he saavat. Tämä antaa toivoameille, jotka huomaamme muistin alkavan prakata!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten seuraavassa lauseessa ihmetellään, että miksi miehet eivät halua nykyään enää sitoutua ja mennä naimisiin, kun ne valat mitkä lausutaan on ihan valhetta.
Se sinunkin mies on varmasti kantanut sinua monesti elämäsi aikana. Nyt nopeasti hakemaan apua ja diagnoosia. Alzheimerin hoito on ihan toisella tasolla nykyään ja mitä aikaisemmin aloittaa niin sitä paremmat ennusteet.
Miten aikuinen mies viedään väkisin lääkäriin?
Ap- jo pelkästään siitä syystä, että miehesi ei lähde lääkäriin ja jättää sinutkin tietämättömyyteen ja kärsimään- on syy sille että otat asumuseron!
Muustisairauksissa on yleistä se, ettei potilas itse tunnista oireitaan eikä ole lainkaan huolissaan. Oliko ap: n puoliso vielä työelämässä? Yleensä oikean muistisairauden oireet näkyvät ensin työssä kun on todella hidasta oppia uusia asioita ja niitähän nykypäivän työelämässä riittää jatkuvien ja päällekkäisten muutosten vuoksi.
Niin ,on monenlaisia miehiä. Meillä mies tekee kaikkensa , ettei muistin heikkeneminen etenisi. Tiedostaa tilanteen erittäin hyvin. Syö superterveellisesti, ei käytä alkoholia, liikkuu paljon, syö citikoliinia , b12 vitamiinia ym vitamiineja. Tiedän paljon muistisairauksista ,koska olen intohimoinen lukija ,,kaikkea maan ja taivaan välillä luen netistä. Olemme jo kasikymppisiä.
Mutta kestokaa joku minulle , miten olette nähneet ,että nykyiset lääkkeet auttaa läheisenne muistisairauteen. Tuota kaikkialla jankutetaan, mutta kukaan ei kerro mitä todellisuudessa ne auttaa.Emme ole käyneet muistitesteissä, ne kun on ihan helppo tehdä kotonakin MMSE JA MOCA-testit.
Kirjoitin tuolla että lääke auttoi läheiseni kaaottiseen arkeen. Kaaoottisuus oli ennen kaikkea sitä että muistisairas oli ihan ylettömän paranoidi. Ei muistanut itse siirtäneensä tavaroita vaan kuvitteli että joku kävi niitä siirtämässä. Mylläsi koko kotinsa piilottaessaan tavaroita varkailta. Eli varkaiden takia jatkuvassa ahdistuksen tilassa, vartioi kotia öisin. Kyseli jatkuvasti samoja asioita. Lääkkeen aloittamisen jälkeen samojen asioiden kysely on vähentynyt selvästi, varkaista ei juuri enää puhuta, koti ei ole enää täynnä varkailta piiloon tuotua ulkotavaraa, suurin osa on jopa oma-aloitteisesti palautettu paikoilleen. Hygieniakin tuntuu olevan paremmalla tolalla. Ylipäänsä tunnelma rauhallisempi, toki ei voi sanoa rauhalliseksi edelleenkään.
Eikö tässä nyt kuitenkin ole kyse jostain mt-lääkityksestä?
Samat saisi varmaan joku vainoharhanen 30 veekin lääkkeiksi.
Vaihdevuodet ovat ohimenevä vaihe. Muistisairaus ei.
Vaihdevuodet ei ole sairaus vaikka hankala elämänvaihe voi ollakin.