HS: Saako lapsi harrastaa, jos ei pysty olemaan ryhmässä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että 5 vuotias on kusipää? Ilmeisesti pitäisi vetää turpaan, niinkö? Järkyttävää mitä Ilmeisesti aikuinen kirjoittaa!

Ei lasta rangaista turpaan vetämällä. Mutta huonosti käyttäytyvää lasta pitää ihan ehdottomasti rangaista. Jäähy tai jälkiruuat pois tai mikä kelläkin toimii. Lapsi oppii aikaa myöten kun vaikka menettää viikoksi oikeudet makeaan. Sen viikon ajan muun perheen syödessä jälkiruokia se lapsi sitten saa miettiä että mitä tuli tehtyä

Mulla oli lapsi, joka kieltäytyi riemumielin makeasta, jos kyseessä oli rangaistus, ja jäähylle jouduttuaan istui siellä kauemmin kuin olisi pitänyt. Hänelle oli tärkeää vain ja ainoastaan pitää oma päänsä ja vesittää rangaistukset. Oli pakko oppia ohjaamaan hyvällä. 

Nykyään hän on yhdeksäsluokkalainen, ja järkevimpiä nuoria, joita tunnen. En osaa selittää asiaa muuten kuin että hänellä oli sellainen luonne, joka reagoi tosi voimakkaasti rangaistavana olemiseen. 

Nykyajan rangaistukset ovat enimmäkseen tehottomia, joten itsepäisen lapsen on yleensä helppo sietää niitä. 

Ennen vanhaan tilanne oli eri. Harva lapsi seisoi vapaaehtoisesti tuntitolkulla nurkassa tapettia tuijottelemassa. Saatika otti vapaaehtoisesti selkäsaunan.

Tehokas nykyrangaistus on lähinnä puhelimen takavarikointi, ja sekin koskee vain niitä lapsia jotka ovat riippuvaisia puhelimestaan.

Toi on erovanhempien klassikkoläppä että ”lapset ovat sopeutuneet hyvin”. Siltä näyttää, kun lasten tunteille ei ole ollut sijaa vanhempien asettaessa omat ihastumisensa ja parisuhde-elämänsä lasten edelle. Lapsi kyllä huomaa, miten tulee hyväksytyksi ja on nälkäinen saamaan sen vähän huomion, joka hänelle jää tälläisessä hallintohimmelissä. Lapsi haluaa kelvata ja vaikuttaa sopeutuneelta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viisivuotiaana harrastus voi ihan hyvin olla vaikka se, että lapsi viedään leikkipuistoon, jossa se saa riehua sydämensä kyllyydestä, ja vanhempi vahtii koko ajan, ettei lapsi satuta itseään tai muita. Ohjattu urheiluharrastus voidaan aloittaa myöhemmin, kun lapsi on valmis siihen.

Oikeasti tulee mieleen, että saako tää lapsi riittävästi ihan vapaata, ohjaamatonta mellastusaikaa, jos energisyys jatkuvasti purkautuu häiriökäytöksenä sellaisissa paikoissa, joissa se ei vain sovi.

Viisivuotiaan harrastuksen ei kyllä kannata olla missään riehuminen. Jos leikki tai liikkuminen menee riehumisen puolelle, se kannattaa aina keskeyttää sekä muiden leikkipuistossa olijoiden että lapsen itsensä vuoksi. Ylivirittynyttä, karjuvaa ja karkailevaa lasta kun ei ole kauhean mukava raahata puistosta kotiin.

Kun lapsi ei saa koskaan edes riehua, saamme nuoria aikuisia, jotka alkavat itkeä, jos tuntematon katsoo heihin päin.

Ne riehumiset hoidetaan kotioloissa. Vieraiden läsnäollessa, julkisilla paikoilla ja harrastuksissa, koulussa jne. käyttäydytään. Ne on taaperoita jotka harjoittelevat asiaa kaupan lattialla ja oppivat sitten. Jos 5-vuotias ei osaa käyttäytyä tai ei pärjää ryhmässä, sitten ei viedä lasta väkisin ryhmään ennen kuin kotona on harjoiteltu ja opittu, miten ryhmässä ja ohjatussa harrastuksissa toimitaan.

Kaupan lattialla kieriskely on raivoamista. Riehuminen on voi olla kieriskelyä, juoksua tai hyppimistä, mutta siihen liittyy ilo ja jännitys, ei raivo. Riehuminen on riehakkuutta. 
Sinänsä välillä raivotaankin, myös siellä kaupan lattialla. Sekin kuuluu lapsuuteen.

Moni ajattelee, että kaikki lapsille tyypillinen pitää vain hyväksyä, koska lapsilla on oikeus ilmaista tunteitaan ja koska lapsi ei kehittymättömänä ole vastuussa omasta käytöksestään.

No tottakai lapsen käytös pitää sinänsä hyväksyä, mutta tottakai järkevä aikuinen myös ohjaa ja auttaa lastaan koko ajan kohti sellaista olemista, mikä on ytheiskunnassamme yleisesti hyväksyttyä ja myös lapselle itselleen hyväksi.

Mutta siis joku raivari kaupassa? Sellaista se pienten kanssa välillä on. Olennaistahan on se, että sillä raivarilla ei saavuta mitään sellaista, mitä sillä kenties hakee. Jos taas on kysymys siitä, että lapsi on liian väsynyt, niin siitäkö pitäisi sitten suuttua?

Vanhemman tehtävä on estää lapselta huono käytös. Eli pitää kuria sille lapselle.

Silloin kun mun lapseni olivat pieniä, pyrin estämään huonon käytöksen siten, että ei menty rättiväsyneenä kauppaan. 
En tiedä, oletteko te itse omien muistikuvienne mukaan raivonneet ihan vain ilkeyttänne, mutta minä muistan kyllä omasta lapsuudestani sen hirveän raivaritunteen. Oli kuin olisi ollut nurkkaan ahdistettu eläin.
-eri. 

Mä olen täällä kirjoittanut tuosta ADHD-lapsestani ja siitä miten olen toiminut jänen kanssaan. Ja että todellakin vastuu lapsesta on vanhemmalla, eikä uimaopella tai koululla tai millään muullakaan taholla paitsi vanhemmilla.

Samaan aikaan olen sitä mieltä, että vanhemman tehtävä on myös ymmärtää ja tukea lastaan, ja olla turhaan laittamatta lasta hänelle liian vaikeisiin tilanteisiin.  Tuota omaa lastani en vienyt pienenä pariin vuoteen ruokakauppaan. Koska se oli sille lapselle liian kuormittava juttu. Hän kyllä tiesi mitä häneltä odotettiin, mutta ei vaan pystynyt siihen, koska ympäristö oli liian virikkeinen. Se oli helppo nähdä lapsesta, kun kauppareissun edetessä kierrokset vaan nousi ja nousi, kunnes ei vaan enää pystynyt olemaan.

Tätä voisi verrata siihen, että sanoisi aikuiselle, että sinun pitää nyt pidättää hengitystä kaksi minuuttia. Jos et pysty, saat rangaistuksen. Olisiko se oikeudenmukaista jonkun mielestä? Tai jos tavoite olisi, että aikuinen oppisi pidättämään hengitystä kaksi minuuttia, niin päästäisiinkö tavoitteeseen parhaiten siten, että aina kun epäonnistuu, saa rangaistuksen?

Kyllä vanhemman pitää oikeasti haluta oppia tuntemaan oma lapsena ja sen kautta opetella millaiset asiat hänen kanssaan toimii, millä päästään parhaisiin lopputuloksiin. Eikä vain väkisin kurilla ja rangaistuksilla yrittää koulia lapsesta itselle mieleistä.

ADHD-diagnoosit ovat suosittuja juuri siitä syystä, että diagnoosi tarjoaa virallisen luvan olla vaatimatta lapselta asioita. Eli diagnoosi tukee nykyisen kasvatuskulttuurin noudattamista. Kuri ja varsinkaan rangaistukset eivät ole tätä päivää.

...vaikka pitäisi olla juuri päinvastoin. Jos lapsella on diagnoosi, vanhemman tulee käyttää enemmän aikaa ja vaivaa lapsen kasvattamiseen, ei vähemmän. Ymmärtää voi - ja diagnoosin myötä vanhempi nimenomaan pystyy ymmärtämään lastaan paremmin, kun opiskelee diagnoosista - mutta ymmärtäminen ei koskaan saa tarkoittaa kritiikitöntä hyväksymistä. Diagnoosi ei koskaan saa olla peruste saati oikeutus huonolle käytökselle, ei aikuisille eikä lapsille. Tähänkin ketjuun on moni viisas diagnoosin saaneen lapsen vanhempi kirjoittanut, miten on ottanut huomioon lapsen erityispiirteet ja kasvattanut tätä. Faktisesti siis täysin päinvastoin kuin tämän artikkelin kirjoittanut nainen.

Onhan siinä vaara, että koko harrastajaryhmän dynamiikka muuttuu, jos mukaan tule joku kovin ongelmainen. Lapsen oppimistason ja käytöksen mukaan pitäisi yrittää sopiva harrastus etsiä.

Vierailija kirjoitti:

Toi on erovanhempien klassikkoläppä että ”lapset ovat sopeutuneet hyvin”. Siltä näyttää, kun lasten tunteille ei ole ollut sijaa vanhempien asettaessa omat ihastumisensa ja parisuhde-elämänsä lasten edelle. Lapsi kyllä huomaa, miten tulee hyväksytyksi ja on nälkäinen saamaan sen vähän huomion, joka hänelle jää tälläisessä hallintohimmelissä. Lapsi haluaa kelvata ja vaikuttaa sopeutuneelta. 

Tuolla erokirjakeskustelun ketjussa on epäilty, että lapsen oireillessa noin voimakkaasti kyse on kiintymyssuhteen ongelmasta. Joka johtuu siitä, että lapsen ollessa yksivuotias hänen ensisijainen hoitajansa on vaihtunut kolme kertaa viikossa. Vanhemmat ovat itse kertoneet asumisjärjestelyistään että vanhemmat asuivat lasten kodissa 2+2+3 eli tuon vauvan hoivaaja on vaihtunut koko ajan. Hoiva on varmasti ollut hyvää, mutta eikö psykologia ole jo ajat sitten osoittanut että aivan pienellä lapsella tulisi olla yksi primäärihoivaaja. Tuon naisen omien halujen ja tarpeiden vuoksi on toimittu kehityspsykologian perusoppien vastaisesti. Eihän yksivuotias välitä siitä että hän itse asuu samassa paikassa vaan siitä että hän voi luottaa sen yhden hoitajan olevan koko ajan läsnä. Tottakai ihmisten elämissä tapahtuu tragedioita, esim vauvan äiti kuolee tai on sairas, tai vauvaa esim päihteidenkäytön vuoksi kaltoinkohdellaan, mutta nuo ovat onnettomuudenkaltaisia asioita. Tässä nimenomaisessa tapauksessa kyse on yliopistokoulutuksen saaneesta ihmisistä, joka itse päättää hajottaa paitsi perheen myös lapsensa kiintymyssuhteen erityisen merkittävässä iässä. En ole lukenut tuota ex-pariskunnan kirjoittamaa erokirjaa, mutta oletan että juuri siinä he avaavat tuota 2+2+3-vuorovanhemmuusmallia. Todennäköisesti kirjaa markkinoidaan tietokirjana, mikä saattaa aiheuttaa sen että jotkut lukijat päättävät ottaa mallia tuon eroperheen käytännöistä. Mikä on kirjan kustantajan vastuu, jos ja kun kirjassa propagoidaan sellaista pienen lapsen hoitomallia, joka on täysin kaikkia vuosikymmenten ajan tehtyjä kehityspsykologian alan tutkimustuloksia vastaan? 

Vierailija kirjoitti:

Onhan siinä vaara, että koko harrastajaryhmän dynamiikka muuttuu, jos mukaan tule joku kovin ongelmainen. Lapsen oppimistason ja käytöksen mukaan pitäisi yrittää sopiva harrastus etsiä.

Vuosia sitten oli trendinä, että huonosti käyttäytyvät lapset nimenomaan laitettiin harrastusten pariin, mieluiten joukkuelajeihin, koska siellä ne oppii ryhmässä toimimista ja kuria.

Se oli kyllä ihan hirveätä! Monesti seurojen alimpien tasojen harrastuksia ja liikuntakerhoja yms oli vetämässä nuoria ja kokemattomia henkilöitä. Heillä oli kenties hyvä lajitausta, mutta ei mitään kasvattajan kykyjä. Siihen porukkaan sitten joku sotkemaan, olipa kivaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toi on erovanhempien klassikkoläppä että ”lapset ovat sopeutuneet hyvin”. Siltä näyttää, kun lasten tunteille ei ole ollut sijaa vanhempien asettaessa omat ihastumisensa ja parisuhde-elämänsä lasten edelle. Lapsi kyllä huomaa, miten tulee hyväksytyksi ja on nälkäinen saamaan sen vähän huomion, joka hänelle jää tälläisessä hallintohimmelissä. Lapsi haluaa kelvata ja vaikuttaa sopeutuneelta. 

Tuolla erokirjakeskustelun ketjussa on epäilty, että lapsen oireillessa noin voimakkaasti kyse on kiintymyssuhteen ongelmasta. Joka johtuu siitä, että lapsen ollessa yksivuotias hänen ensisijainen hoitajansa on vaihtunut kolme kertaa viikossa. Vanhemmat ovat itse kertoneet asumisjärjestelyistään että vanhemmat asuivat lasten kodissa 2+2+3 eli tuon vauvan hoivaaja on vaihtunut koko ajan. Hoiva on varmasti ollut hyvää, mutta eikö psykologia ole jo ajat sitten osoittanut että aivan pienellä lapsella tulisi olla yksi primäärihoivaaja. Tuon naisen omien halujen ja tarpeiden vuoksi on toimittu kehityspsykologian perusoppien vastaisesti. Eihän yksivuotias välitä siitä että hän itse asuu samassa paikassa vaan siitä että hän voi luottaa sen yhden hoitajan olevan koko ajan läsnä. Tottakai ihmisten elämissä tapahtuu tragedioita, esim vauvan äiti kuolee tai on sairas, tai vauvaa esim päihteidenkäytön vuoksi kaltoinkohdellaan, mutta nuo ovat onnettomuudenkaltaisia asioita. Tässä nimenomaisessa tapauksessa kyse on yliopistokoulutuksen saaneesta ihmisistä, joka itse päättää hajottaa paitsi perheen myös lapsensa kiintymyssuhteen erityisen merkittävässä iässä. En ole lukenut tuota ex-pariskunnan kirjoittamaa erokirjaa, mutta oletan että juuri siinä he avaavat tuota 2+2+3-vuorovanhemmuusmallia. Todennäköisesti kirjaa markkinoidaan tietokirjana, mikä saattaa aiheuttaa sen että jotkut lukijat päättävät ottaa mallia tuon eroperheen käytännöistä. Mikä on kirjan kustantajan vastuu, jos ja kun kirjassa propagoidaan sellaista pienen lapsen hoitomallia, joka on täysin kaikkia vuosikymmenten ajan tehtyjä kehityspsykologian alan tutkimustuloksia vastaan? 

Ja haastatteluissa vanhemmat lisäksi valittavat, miten työlästä ja kuormittavaa HEILLE itselleen oli vaihtaa kotia. Entä pieni lapsi, vasta vauvavuoden elänyt? Niin, ehkäpä ihan painavasta syystä moni ei ihastuksen takia riko ydinperhettään lapsen 1-v päivänä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maksuttomia ja edullisia harrastuksia on js on ollut aina. Ei kaikkien tarvitse köydä yksityistunneilla opettelemassa viulunsoittoa tai kuulua urheiluseuraan tms. Muitakin vaihtoehtoja on.  Liikuntaa voi harrastaa ihan omaksi iloksikin. Kansalaisopistoissa on lapsillekin edullisia kursseja yms. 

Jostain syystä sitä maksutonta ja edullista vapaamuotoista harrastamista kuitenkin hyljeksitään lasten kohdalla. Yleinen käsitys on että jos lapsi harrastaa niin sen pitää tapahtua valmentajan tai opettajan johdolla esimerkiksi urheiluseuran puitteissa.

Jep. Ja sitten siellä on sekaisin kaikenlaista porukkaa. Juuri näitä enemmän lastenhoitoa kaipaavia ja sitten niitä jotka oikeasti haluaisi treenata. Ja voi arvata kumpaan ryhmään sen valmentajan aika (valitettavasti) kuluu. 

Edelleenkään 5-vuotiaat eivät tarvitse valmentajaa yhtään mihinkään. Eli se aika kuluu joka tapauksessa hukkaan.

Miten ajattelit viisivuotiaan opettelevan vaikka pianonsoittoa tai jalkapalloa (siis sitä oikeaa lajia, ei pihalla potkiskelua) ilman valmentajaa?

Miksi sinä ajattelet, että viisivuotiaan pitäisi opetella pianonsoittoa tai oikeaa jalkapalloa? Harrastuspoluissa yleensä viisivuotiaan ikätasolla tarjotaan yleensä muskaria ja perhefutista. 

Joita kumpaakin vetää koulutettu valmentaja tai opettaja. Pointtisi oli?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maksuttomia ja edullisia harrastuksia on js on ollut aina. Ei kaikkien tarvitse köydä yksityistunneilla opettelemassa viulunsoittoa tai kuulua urheiluseuraan tms. Muitakin vaihtoehtoja on.  Liikuntaa voi harrastaa ihan omaksi iloksikin. Kansalaisopistoissa on lapsillekin edullisia kursseja yms. 

Jostain syystä sitä maksutonta ja edullista vapaamuotoista harrastamista kuitenkin hyljeksitään lasten kohdalla. Yleinen käsitys on että jos lapsi harrastaa niin sen pitää tapahtua valmentajan tai opettajan johdolla esimerkiksi urheiluseuran puitteissa.

Jep. Ja sitten siellä on sekaisin kaikenlaista porukkaa. Juuri näitä enemmän lastenhoitoa kaipaavia ja sitten niitä jotka oikeasti haluaisi treenata. Ja voi arvata kumpaan ryhmään sen valmentajan aika (valitettavasti) kuluu. 

Edelleenkään 5-vuotiaat eivät tarvitse valmentajaa yhtään mihinkään. Eli se aika kuluu joka tapauksessa hukkaan.

Miten ajattelit viisivuotiaan opettelevan vaikka pianonsoittoa tai jalkapalloa (siis sitä oikeaa lajia, ei pihalla potkiskelua) ilman valmentajaa?

Ei se 5-vuotias opi yhtään mitään, jos häslää omiaan ja häiriköi muita treeneissä.

Siitä ei nyt ollut puhe, vaan siitä tarvitaanko viisivuotiaiden harrasteryhmiin valmentajia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että 5 vuotias on kusipää? Ilmeisesti pitäisi vetää turpaan, niinkö? Järkyttävää mitä Ilmeisesti aikuinen kirjoittaa!

Ei lasta rangaista turpaan vetämällä. Mutta huonosti käyttäytyvää lasta pitää ihan ehdottomasti rangaista. Jäähy tai jälkiruuat pois tai mikä kelläkin toimii. Lapsi oppii aikaa myöten kun vaikka menettää viikoksi oikeudet makeaan. Sen viikon ajan muun perheen syödessä jälkiruokia se lapsi sitten saa miettiä että mitä tuli tehtyä

Tuo on kyllä yksiselitteisesti typerää. Mikäli lasta pitää jostain syystä rangaista, seurauksen pitää tulla välittömästi. Esimerkiksi pois kirjastosta jos jatkaa kehotuksesta huolimatta metelöintiä. 

Sen sijaan viikon mittaisissa rangaistuksissa ei ole mitään järkeä eikä niistä seuraa mitään hyvää. Lapsen mieli ei pysty yhdistämään päiviä sitten tapahtunutta siihen, että nyt hän ei saa ainoana henkilönä perheestään jälkiruokaa. Kukaan asiantuntija ei sen tyyppistä toimintaa suosittele. 

Lasta pitää aina itse tilanteessa ohjata käyttäytymään oikein eikä toimia niin, että riehuminen kostetaan myöhemmin jollain asiaan liittymättömällä. Se ei auta lasta niissä tilanteissa mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toi on erovanhempien klassikkoläppä että ”lapset ovat sopeutuneet hyvin”. Siltä näyttää, kun lasten tunteille ei ole ollut sijaa vanhempien asettaessa omat ihastumisensa ja parisuhde-elämänsä lasten edelle. Lapsi kyllä huomaa, miten tulee hyväksytyksi ja on nälkäinen saamaan sen vähän huomion, joka hänelle jää tälläisessä hallintohimmelissä. Lapsi haluaa kelvata ja vaikuttaa sopeutuneelta. 

Tuolla erokirjakeskustelun ketjussa on epäilty, että lapsen oireillessa noin voimakkaasti kyse on kiintymyssuhteen ongelmasta. Joka johtuu siitä, että lapsen ollessa yksivuotias hänen ensisijainen hoitajansa on vaihtunut kolme kertaa viikossa. Vanhemmat ovat itse kertoneet asumisjärjestelyistään että vanhemmat asuivat lasten kodissa 2+2+3 eli tuon vauvan hoivaaja on vaihtunut koko ajan. Hoiva on varmasti ollut hyvää, mutta eikö psykologia ole jo ajat sitten osoittanut että aivan pienellä lapsella tulisi olla yksi primäärihoivaaja. Tuon naisen omien halujen ja tarpeiden vuoksi on toimittu kehityspsykologian perusoppien vastaisesti. Eihän yksivuotias välitä siitä että hän itse asuu samassa paikassa vaan siitä että hän voi luottaa sen yhden hoitajan olevan koko ajan läsnä. Tottakai ihmisten elämissä tapahtuu tragedioita, esim vauvan äiti kuolee tai on sairas, tai vauvaa esim päihteidenkäytön vuoksi kaltoinkohdellaan, mutta nuo ovat onnettomuudenkaltaisia asioita. Tässä nimenomaisessa tapauksessa kyse on yliopistokoulutuksen saaneesta ihmisistä, joka itse päättää hajottaa paitsi perheen myös lapsensa kiintymyssuhteen erityisen merkittävässä iässä. En ole lukenut tuota ex-pariskunnan kirjoittamaa erokirjaa, mutta oletan että juuri siinä he avaavat tuota 2+2+3-vuorovanhemmuusmallia. Todennäköisesti kirjaa markkinoidaan tietokirjana, mikä saattaa aiheuttaa sen että jotkut lukijat päättävät ottaa mallia tuon eroperheen käytännöistä. Mikä on kirjan kustantajan vastuu, jos ja kun kirjassa propagoidaan sellaista pienen lapsen hoitomallia, joka on täysin kaikkia vuosikymmenten ajan tehtyjä kehityspsykologian alan tutkimustuloksia vastaan? 

Ja haastatteluissa vanhemmat lisäksi valittavat, miten työlästä ja kuormittavaa HEILLE itselleen oli vaihtaa kotia. Entä pieni lapsi, vasta vauvavuoden elänyt? Niin, ehkäpä ihan painavasta syystä moni ei ihastuksen takia riko ydinperhettään lapsen 1-v päivänä. 

Mikä lienee surullisempaa? Tuon perheen (etupäässä naisen) tekemien valintojen seuraukset ainakin nuoremmalle lapselle? Vai se, että perhe (etupäässä äiti) rakentaa lapsen kehitykselle erittäin haitalliseksi todetun mallin - järjestelyt lapsen ollessa 1-2v2kk ikäinen - sekä myöhemmin tietoisesti vie "hyvin vilkkaan" lapsen tilanteisiin, joissa tämä ei selkeästi ja toistuvasti pärjää? Vaiko se että tämä äiti leväyttää perheen yksityisasiat koko kansan silmien eteen? Lähes päivittäin nyt, kun erokirjaa pitää markkinoida.

Käy sääliksi paitsi tuota nyt 6-vuotiasta poikaa myös 11-vuotiasta esikoista. Lienee vain ajan kysymys, kun lasten koulukavereiden vanhemmat puhuvat asiasta lastensa kuullen, ja siitä pahimmillaan alkaa kiusaamisrumba ja taas uusia ongelmia lapsille.

Tekisi mieli kysyä mitä h****ttiä tuon naisen päässä on liikkunut.

https://kaksplus.fi/perhe-elama/parisuhde/raisa-mattila-antti-berg-erok…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maksuttomia ja edullisia harrastuksia on js on ollut aina. Ei kaikkien tarvitse köydä yksityistunneilla opettelemassa viulunsoittoa tai kuulua urheiluseuraan tms. Muitakin vaihtoehtoja on.  Liikuntaa voi harrastaa ihan omaksi iloksikin. Kansalaisopistoissa on lapsillekin edullisia kursseja yms. 

Jostain syystä sitä maksutonta ja edullista vapaamuotoista harrastamista kuitenkin hyljeksitään lasten kohdalla. Yleinen käsitys on että jos lapsi harrastaa niin sen pitää tapahtua valmentajan tai opettajan johdolla esimerkiksi urheiluseuran puitteissa.

Jep. Ja sitten siellä on sekaisin kaikenlaista porukkaa. Juuri näitä enemmän lastenhoitoa kaipaavia ja sitten niitä jotka oikeasti haluaisi treenata. Ja voi arvata kumpaan ryhmään sen valmentajan aika (valitettavasti) kuluu. 

Edelleenkään 5-vuotiaat eivät tarvitse valmentajaa yhtään mihinkään. Eli se aika kuluu joka tapauksessa hukkaan.

Miten ajattelit viisivuotiaan opettelevan vaikka pianonsoittoa tai jalkapalloa (siis sitä oikeaa lajia, ei pihalla potkiskelua) ilman valmentajaa?

Miksi sinä ajattelet, että viisivuotiaan pitäisi opetella pianonsoittoa tai oikeaa jalkapalloa? Harrastuspoluissa yleensä viisivuotiaan ikätasolla tarjotaan yleensä muskaria ja perhefutista. 

Joita kumpaakin vetää koulutettu valmentaja tai opettaja. Pointtisi oli?

Pianonsoittoa ja jalkapalloa voi kumpaakin alkaa myöhemmin harrastaa, vaikka ei kävisi 5-vuotiaana missään ohjatussa harrastuksessa. valmentajasta ei ole mitään hyötyä, jos lapsen kypsyys ei vielä riitä harrastukseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että 5 vuotias on kusipää? Ilmeisesti pitäisi vetää turpaan, niinkö? Järkyttävää mitä Ilmeisesti aikuinen kirjoittaa!

Ei lasta rangaista turpaan vetämällä. Mutta huonosti käyttäytyvää lasta pitää ihan ehdottomasti rangaista. Jäähy tai jälkiruuat pois tai mikä kelläkin toimii. Lapsi oppii aikaa myöten kun vaikka menettää viikoksi oikeudet makeaan. Sen viikon ajan muun perheen syödessä jälkiruokia se lapsi sitten saa miettiä että mitä tuli tehtyä

Tuo on kyllä yksiselitteisesti typerää. Mikäli lasta pitää jostain syystä rangaista, seurauksen pitää tulla välittömästi. Esimerkiksi pois kirjastosta jos jatkaa kehotuksesta huolimatta metelöintiä. 

Sen sijaan viikon mittaisissa rangaistuksissa ei ole mitään järkeä eikä niistä seuraa mitään hyvää. Lapsen mieli ei pysty yhdistämään päiviä sitten tapahtunutta siihen, että nyt hän ei saa ainoana henkilönä perheestään jälkiruokaa. Kukaan asiantuntija ei sen tyyppistä toimintaa suosittele. 

Lasta pitää aina itse tilanteessa ohjata käyttäytymään oikein eikä toimia niin, että riehuminen kostetaan myöhemmin jollain asiaan liittymättömällä. Se ei auta lasta niissä tilanteissa mitenkään.

Nyt unohdat, että rangaistuksen idea on toimia pelotteena. Esimerkiksi jos kirjastosta poistuminen ei ole lapselle pelote niin se ei motivoi häntä olemaan metelöimättä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että 5 vuotias on kusipää? Ilmeisesti pitäisi vetää turpaan, niinkö? Järkyttävää mitä Ilmeisesti aikuinen kirjoittaa!

Ei lasta rangaista turpaan vetämällä. Mutta huonosti käyttäytyvää lasta pitää ihan ehdottomasti rangaista. Jäähy tai jälkiruuat pois tai mikä kelläkin toimii. Lapsi oppii aikaa myöten kun vaikka menettää viikoksi oikeudet makeaan. Sen viikon ajan muun perheen syödessä jälkiruokia se lapsi sitten saa miettiä että mitä tuli tehtyä

Mulla oli lapsi, joka kieltäytyi riemumielin makeasta, jos kyseessä oli rangaistus, ja jäähylle jouduttuaan istui siellä kauemmin kuin olisi pitänyt. Hänelle oli tärkeää vain ja ainoastaan pitää oma päänsä ja vesittää rangaistukset. Oli pakko oppia ohjaamaan hyvällä. 

Nykyään hän on yhdeksäsluokkalainen, ja järkevimpiä nuoria, joita tunnen. En osaa selittää asiaa muuten kuin että hänellä oli sellainen luonne, joka reagoi tosi voimakkaasti rangaistavana olemiseen. 

Nykyajan rangaistukset ovat enimmäkseen tehottomia, joten itsepäisen lapsen on yleensä helppo sietää niitä. 

Ennen vanhaan tilanne oli eri. Harva lapsi seisoi vapaaehtoisesti tuntitolkulla nurkassa tapettia tuijottelemassa. Saatika otti vapaaehtoisesti selkäsaunan.

Tehokas nykyrangaistus on lähinnä puhelimen takavarikointi, ja sekin koskee vain niitä lapsia jotka ovat riippuvaisia puhelimestaan.

Entisajan kasvatus olisi taatusti katkeroittanut tämän lapsen. Siinä ei olisi kukaan voittanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että 5 vuotias on kusipää? Ilmeisesti pitäisi vetää turpaan, niinkö? Järkyttävää mitä Ilmeisesti aikuinen kirjoittaa!

Ei lasta rangaista turpaan vetämällä. Mutta huonosti käyttäytyvää lasta pitää ihan ehdottomasti rangaista. Jäähy tai jälkiruuat pois tai mikä kelläkin toimii. Lapsi oppii aikaa myöten kun vaikka menettää viikoksi oikeudet makeaan. Sen viikon ajan muun perheen syödessä jälkiruokia se lapsi sitten saa miettiä että mitä tuli tehtyä

Mulla oli lapsi, joka kieltäytyi riemumielin makeasta, jos kyseessä oli rangaistus, ja jäähylle jouduttuaan istui siellä kauemmin kuin olisi pitänyt. Hänelle oli tärkeää vain ja ainoastaan pitää oma päänsä ja vesittää rangaistukset. Oli pakko oppia ohjaamaan hyvällä. 

Nykyään hän on yhdeksäsluokkalainen, ja järkevimpiä nuoria, joita tunnen. En osaa selittää asiaa muuten kuin että hänellä oli sellainen luonne, joka reagoi tosi voimakkaasti rangaistavana olemiseen. 

Nykyajan rangaistukset ovat enimmäkseen tehottomia, joten itsepäisen lapsen on yleensä helppo sietää niitä. 

Ennen vanhaan tilanne oli eri. Harva lapsi seisoi vapaaehtoisesti tuntitolkulla nurkassa tapettia tuijottelemassa. Saatika otti vapaaehtoisesti selkäsaunan.

Tehokas nykyrangaistus on lähinnä puhelimen takavarikointi, ja sekin koskee vain niitä lapsia jotka ovat riippuvaisia puhelimestaan.

Entisajan kasvatus olisi taatusti katkeroittanut tämän lapsen. Siinä ei olisi kukaan voittanut.

Moni haluaa uskoa niin, mutta käytännön arkikokemus menneiltä vuosikymmeniltä ja vuosisadoilta ei välttämättä vastaa uskomusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maksuttomia ja edullisia harrastuksia on js on ollut aina. Ei kaikkien tarvitse köydä yksityistunneilla opettelemassa viulunsoittoa tai kuulua urheiluseuraan tms. Muitakin vaihtoehtoja on.  Liikuntaa voi harrastaa ihan omaksi iloksikin. Kansalaisopistoissa on lapsillekin edullisia kursseja yms. 

Jostain syystä sitä maksutonta ja edullista vapaamuotoista harrastamista kuitenkin hyljeksitään lasten kohdalla. Yleinen käsitys on että jos lapsi harrastaa niin sen pitää tapahtua valmentajan tai opettajan johdolla esimerkiksi urheiluseuran puitteissa.

Jep. Ja sitten siellä on sekaisin kaikenlaista porukkaa. Juuri näitä enemmän lastenhoitoa kaipaavia ja sitten niitä jotka oikeasti haluaisi treenata. Ja voi arvata kumpaan ryhmään sen valmentajan aika (valitettavasti) kuluu. 

Edelleenkään 5-vuotiaat eivät tarvitse valmentajaa yhtään mihinkään. Eli se aika kuluu joka tapauksessa hukkaan.

Miten ajattelit viisivuotiaan opettelevan vaikka pianonsoittoa tai jalkapalloa (siis sitä oikeaa lajia, ei pihalla potkiskelua) ilman valmentajaa?

Ehtii aivan hyvin myöhemminkin opettelemaan jos tarve on. 5-vuotias on pieni lapsi.

Eli pianonsoitosta kiinnostuneelle viisivuotiaalle pitää sanoa että ei käy, ehdit kyllä myöhemminkin? Sattuuko se kun on noin tyhmä kuin sinä?

Kielenkäyttösi kertookin sinusta ihan kaiken oleellisen. Ja kukakohan täällä on tyhmä? 

 

Jos kotona on piano jota taapero tykkää joskus pimpottaa niin voihan sitä kokeilla pianotunteja mutta varmaan puolet sen ikäisistä on vielä liian kypsymättömiä keskittymään sellaiseen ja sitten parin vuoden päästä uusi kokeilu.

 

Sinun lapsesi huonon käytöksen syytä ei ainakaan tarvitse etsiä kauempaa kuin vanhemman antama huono malli

Sinä selvästikin, jos et sen vertaa osaa lukea että mihin minä vastasin. 

Saa tietenkin harrastaa, mutta vain sellaisia harrastuksia, missä voi olla itsekseen, kuten pilkkiminen, kuvataiteilija tai rosvo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maksuttomia ja edullisia harrastuksia on js on ollut aina. Ei kaikkien tarvitse köydä yksityistunneilla opettelemassa viulunsoittoa tai kuulua urheiluseuraan tms. Muitakin vaihtoehtoja on.  Liikuntaa voi harrastaa ihan omaksi iloksikin. Kansalaisopistoissa on lapsillekin edullisia kursseja yms. 

Jostain syystä sitä maksutonta ja edullista vapaamuotoista harrastamista kuitenkin hyljeksitään lasten kohdalla. Yleinen käsitys on että jos lapsi harrastaa niin sen pitää tapahtua valmentajan tai opettajan johdolla esimerkiksi urheiluseuran puitteissa.

Jep. Ja sitten siellä on sekaisin kaikenlaista porukkaa. Juuri näitä enemmän lastenhoitoa kaipaavia ja sitten niitä jotka oikeasti haluaisi treenata. Ja voi arvata kumpaan ryhmään sen valmentajan aika (valitettavasti) kuluu. 

Edelleenkään 5-vuotiaat eivät tarvitse valmentajaa yhtään mihinkään. Eli se aika kuluu joka tapauksessa hukkaan.

Miten ajattelit viisivuotiaan opettelevan vaikka pianonsoittoa tai jalkapalloa (siis sitä oikeaa lajia, ei pihalla potkiskelua) ilman valmentajaa?

Miksi sinä ajattelet, että viisivuotiaan pitäisi opetella pianonsoittoa tai oikeaa jalkapalloa? Harrastuspoluissa yleensä viisivuotiaan ikätasolla tarjotaan yleensä muskaria ja perhefutista. 

Joita kumpaakin vetää koulutettu valmentaja tai opettaja. Pointtisi oli?

Pianonsoittoa ja jalkapalloa voi kumpaakin alkaa myöhemmin harrastaa, vaikka ei kävisi 5-vuotiaana missään ohjatussa harrastuksessa. valmentajasta ei ole mitään hyötyä, jos lapsen kypsyys ei vielä riitä harrastukseen.

Siitä nyt ei edelleenkään ollut puhe, vaan että tarvitaanko vaikka niiden viisivuotiaiden harrasteryhmiin valmentajia vai ei. Ja vastaus on edelleen, että kyllä tarvitaan vaikka tuo yksi turaani jotain muuta jostain syystä kuvittelee. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että 5 vuotias on kusipää? Ilmeisesti pitäisi vetää turpaan, niinkö? Järkyttävää mitä Ilmeisesti aikuinen kirjoittaa!

Ei lasta rangaista turpaan vetämällä. Mutta huonosti käyttäytyvää lasta pitää ihan ehdottomasti rangaista. Jäähy tai jälkiruuat pois tai mikä kelläkin toimii. Lapsi oppii aikaa myöten kun vaikka menettää viikoksi oikeudet makeaan. Sen viikon ajan muun perheen syödessä jälkiruokia se lapsi sitten saa miettiä että mitä tuli tehtyä

Mulla oli lapsi, joka kieltäytyi riemumielin makeasta, jos kyseessä oli rangaistus, ja jäähylle jouduttuaan istui siellä kauemmin kuin olisi pitänyt. Hänelle oli tärkeää vain ja ainoastaan pitää oma päänsä ja vesittää rangaistukset. Oli pakko oppia ohjaamaan hyvällä. 

Nykyään hän on yhdeksäsluokkalainen, ja järkevimpiä nuoria, joita tunnen. En osaa selittää asiaa muuten kuin että hänellä oli sellainen luonne, joka reagoi tosi voimakkaasti rangaistavana olemiseen. 

Nykyajan rangaistukset ovat enimmäkseen tehottomia, joten itsepäisen lapsen on yleensä helppo sietää niitä. 

Ennen vanhaan tilanne oli eri. Harva lapsi seisoi vapaaehtoisesti tuntitolkulla nurkassa tapettia tuijottelemassa. Saatika otti vapaaehtoisesti selkäsaunan.

Tehokas nykyrangaistus on lähinnä puhelimen takavarikointi, ja sekin koskee vain niitä lapsia jotka ovat riippuvaisia puhelimestaan.

Entisajan kasvatus olisi taatusti katkeroittanut tämän lapsen. Siinä ei olisi kukaan voittanut.

Eiköhän se tuossa kolumnin tapauksessa oo se äiti joka katkeroittaa lapsen tuolla 2020-luvun nykyaikisella kasvatustyylillään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että 5 vuotias on kusipää? Ilmeisesti pitäisi vetää turpaan, niinkö? Järkyttävää mitä Ilmeisesti aikuinen kirjoittaa!

Ei lasta rangaista turpaan vetämällä. Mutta huonosti käyttäytyvää lasta pitää ihan ehdottomasti rangaista. Jäähy tai jälkiruuat pois tai mikä kelläkin toimii. Lapsi oppii aikaa myöten kun vaikka menettää viikoksi oikeudet makeaan. Sen viikon ajan muun perheen syödessä jälkiruokia se lapsi sitten saa miettiä että mitä tuli tehtyä

Tuo on kyllä yksiselitteisesti typerää. Mikäli lasta pitää jostain syystä rangaista, seurauksen pitää tulla välittömästi. Esimerkiksi pois kirjastosta jos jatkaa kehotuksesta huolimatta metelöintiä. 

Sen sijaan viikon mittaisissa rangaistuksissa ei ole mitään järkeä eikä niistä seuraa mitään hyvää. Lapsen mieli ei pysty yhdistämään päiviä sitten tapahtunutta siihen, että nyt hän ei saa ainoana henkilönä perheestään jälkiruokaa. Kukaan asiantuntija ei sen tyyppistä toimintaa suosittele. 

Lasta pitää aina itse tilanteessa ohjata käyttäytymään oikein eikä toimia niin, että riehuminen kostetaan myöhemmin jollain asiaan liittymättömällä. Se ei auta lasta niissä tilanteissa mitenkään.

Nyt unohdat, että rangaistuksen idea on toimia pelotteena. Esimerkiksi jos kirjastosta poistuminen ei ole lapselle pelote niin se ei motivoi häntä olemaan metelöimättä.

Näin. Lapset eivät ole tyhmiä. Rangaistukseksi tarkoitettu voi toimia lapselle palkintona, jos lapsi haluaa päästä tilanteesta pois ja viettää esimerkiksi aikaa vanhempansa kanssa tai saada tältä huomiota. Ja oppii että käyttäytymällä huonosti hän saa haluamansa.