Lue keskustelun säännöt.
HS: Saako lapsi harrastaa, jos ei pysty olemaan ryhmässä?
HS kolumnissa toimittaja kirjoittaa, kuinka vaikeaa on, kun hyvin vilkas 5-vuotias ei tule hyväksytyksi harrastuksissa. Perheessä on neljä lasta, ja yhteensä vähintään kymmenen harrastusmenoa viikossa. Nuorimmaisen kanssa on ollut vaikeaa, koska hänet on jo käännytetty käytöksensä vuoksi useammasta ryhmästä. Lapsi on saanut "viimeisen varoituksen" sekä lähikirjastossa että jalkapallokerhossa. Vilkas lapsi ei kuuntele ohjeita eikä keskity, ja äiti pohtii, mitä seurauksia sillä on, jos hyvin pienenä jää harrastuksista ulkopuolelle. "Hyvin vilkkaille lapsille opetetaan harrastuksissa, etteivät he kuulu joukkoon", äiti kirjoittaa.
Kommentit (952)
Vierailija kirjoitti:
Tuo 5v elää aika rankkaa elämää kaikesta äitinsä ja isänsä julkisesti jakamasta päätellen:
Yksivuotispäivänä äiti jätti isän, siitä seuraavan vuoden kotona vuorotteli hänen ja isosisaruksen seurana muutaman päivän vaihtovälillä joko vaatekasseja raahaava pettäjä-äiti tai eroa vastustanut, hyvin ahdistunut ja tuskainen, petetty isä omine vaatenyssäköineen. Riidoilta ja raivokkailta epäselvyyksiltä ei takuulla vältytty. Jo puolen vuoden jälkeen isä ottaa uuden naisen joka alkaa viettää aikaa siellä lasten kodissa myös, mm. jättäen sinne tavaroitaan jotka löydettyään äiti suuttuu ja tulee riitoja. Sitten isä muuttaa uuden naisen kanssa yhteiseen kotiin ja nyt neljä vuotta myöhemmin tällä viisivuotiaalla on kaksi uutta pikkusisarusta isän luona, porttikielto useampaan harrastukseen sekä lähikirjastoon ja todella kyseenalainen maine kaikkien keskuudessa jotka lukevat Helsingin Sanomia tai edes tätä palstaa. Isä on kahden tussun alla ja äiti meuhaa pitkin nettiä kertoen perheen yksityisasiat rahaa vastaan kaikille. Tuo harrastuksessa riehuminen on ehkä pienin ongelma jonka tämä lapsiparka tulee yhteiskunnassa aiheuttamaan.
Olipa ihan hemmetin hyvin tiivistetty koko juttu!! Kiitos!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ei se jälki-istunto pelasta vaaratilannetta. Jos osa hölmöilee, ei voi viedä ryhmää lainkaan jatkossa vastaaviin paikkoihin."
Jälki-istunnon hyöty on siinä, että sen uhka laittaa harkitsemaan, että kannattaako sääntöjä rikkoa.
Ihan samasta syystä käytännössä kukaan ei aja punaisia päin jos poliisit ovat paikalla, koska siitä punaisia päin ajamisesta saatu hyöty ei vaan ole sakon arvoista.
Jokainen opettaja voi kertoa, että vaikka jälki-istuntoa olisi päivittäin, se ei tee koulun retkistä turvallisia ja muuta näitä lapsia paremmin käyttäytyviksi.
On muotia ajatella, että rankaiseminen on tehotonta ja että mieluummin tulisi vaikkapa sanoittaa tunteita. Siksi rangaistuksia ei anneta eikä opettajalle välttämättä myöskään muodostu mitään kuvaa niiden tehosta.
Kyseessä on kuitenkin lasten aliarviointi. Kuvitellaan, että lapset eivät ymmärrä asioiden syy- ja seuraussuhteita. Kummasti ne samat lapset eivät kuitenkaan kahta kertaa esimerkiksi koske sormella kuumaan hellaan, koska ensimmäisen kerran jälkeen oppivat, että mitä siitä seuraa.
Armeijassa tiukka kuri toimii ja kouluissakin se toimi siihen aikaan kun sitä vielä käytettiin.
Jos häiritsee muita niin ei saa
Vierailija kirjoitti:
Tuo on TODELLAKIN VÄÄRÄ TAPA ilmoittaa lapselle ettei muka sovi mihinkään harrastepiiriin vilkkautensa takia, lasta voidaan kannustaa vähän rauhallisempaan harrastuslajiin jos sitä kautta rauhoittuisi, ja iän myötä vilkkainkin lapsi oppisi kuuntelemaan!
Ei, vaan se pitää ilmoittaa lapsen vanhemmalle, että Veeti-Irmeli ei voi tulla.
Harrastuksen vauhdikkuus sinänsä ei ole ongelma, vaan se lapsen kyvyttömyys noudattaa sääntöjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toi on erovanhempien klassikkoläppä että ”lapset ovat sopeutuneet hyvin”. Siltä näyttää, kun lasten tunteille ei ole ollut sijaa vanhempien asettaessa omat ihastumisensa ja parisuhde-elämänsä lasten edelle. Lapsi kyllä huomaa, miten tulee hyväksytyksi ja on nälkäinen saamaan sen vähän huomion, joka hänelle jää tälläisessä hallintohimmelissä. Lapsi haluaa kelvata ja vaikuttaa sopeutuneelta.
Tuolla erokirjakeskustelun ketjussa on epäilty, että lapsen oireillessa noin voimakkaasti kyse on kiintymyssuhteen ongelmasta. Joka johtuu siitä, että lapsen ollessa yksivuotias hänen ensisijainen hoitajansa on vaihtunut kolme kertaa viikossa. Vanhemmat ovat itse kertoneet asumisjärjestelyistään että vanhemmat asuivat lasten kodissa 2+2+3 eli tuon vauvan hoivaaja on vaihtunut koko ajan. Hoiva on varmasti ollut hyvää, mutta eikö psykologia ole jo ajat sitten osoittanut että aivan pienellä lapsella tulisi olla yksi primäärihoivaaja. Tuon naisen omien halujen ja tarpeiden vuoksi on toimittu kehityspsykologian perusoppien vastaisesti. Eihän yksivuotias välitä siitä että hän itse asuu samassa paikassa vaan siitä että hän voi luottaa sen yhden hoitajan olevan koko ajan läsnä. Tottakai ihmisten elämissä tapahtuu tragedioita, esim vauvan äiti kuolee tai on sairas, tai vauvaa esim päihteidenkäytön vuoksi kaltoinkohdellaan, mutta nuo ovat onnettomuudenkaltaisia asioita. Tässä nimenomaisessa tapauksessa kyse on yliopistokoulutuksen saaneesta ihmisistä, joka itse päättää hajottaa paitsi perheen myös lapsensa kiintymyssuhteen erityisen merkittävässä iässä. En ole lukenut tuota ex-pariskunnan kirjoittamaa erokirjaa, mutta oletan että juuri siinä he avaavat tuota 2+2+3-vuorovanhemmuusmallia. Todennäköisesti kirjaa markkinoidaan tietokirjana, mikä saattaa aiheuttaa sen että jotkut lukijat päättävät ottaa mallia tuon eroperheen käytännöistä. Mikä on kirjan kustantajan vastuu, jos ja kun kirjassa propagoidaan sellaista pienen lapsen hoitomallia, joka on täysin kaikkia vuosikymmenten ajan tehtyjä kehityspsykologian alan tutkimustuloksia vastaan?
Olen samaa mieltä, neljän lapsen äitinä.
Luin Iltalehden artikkelista, että nainen rakastui uuteen ja halusin eron, kun lapsi oli vuoden vanha. Lyön vetoa, että ei imettänyt itse, tai jos imetti, kuukauden, pari.
Itse en olisi lapsen ekana elinvuonna pystynyt keskittymään rakastumaan johonkin uuteen mieheen, kun rinnat valuu maitoa ja olen imetyskuplassa. Äitiyden onnessa. Miten siinä lähtisi hakemaan uutta kumppania?
No, vanhana hän näkee omat virheensä. Jätetyn miehen edelleen alakuloiset kasvot mietityttävät, vaikka kummallakin on uudet kumppanit. Avioeron haavat voivat olla syviä, varsinkin tuollaisessa vaiheessa, kun perhe on vasta perustettu, on vauva, ja miehelläkin varmaan suuret toiveet tulevaisuudesta.
Jotenkin vastenmielinen juttu.
Minulla ei ole lapsia, mutta en ymmärrä miten kukaan aikuinen ihminen missään olosuhteissa "rakastuisi" niin, että kaikki järki häviää päästä? Kyllähän aikuisella nyt on sen verran hallintaa tunteisiinsa, että jos joku kolmas osapuoli alkaa kiinnostaa liikaa, VÄHENTÄÄ sen kanssa olemista, ettei alkaisi ihastua. Pelastaakseen parisuhteensa. Ja vielä enemmän näin jos on lapsiakin, joiden hyvinvointia tulisi ajatella.
Ihmiset ei oikeasti salamarakastu: se on panetusta vaan silloin. Todellinen rakkaus vaatii aikaa ja toisen ihmisen syvällistä tuntemista kehittyäkseen. Tämän luulisi jokaisen aikuisen ihmisen tietävän ja siksi osaavan suhtautua noihin romanttisiin ailahduksiin, mitä pitkissä suhteissa nyt tulee varmasti kenelle hyvänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että 5 vuotias on kusipää? Ilmeisesti pitäisi vetää turpaan, niinkö? Järkyttävää mitä Ilmeisesti aikuinen kirjoittaa!
Ei lasta rangaista turpaan vetämällä. Mutta huonosti käyttäytyvää lasta pitää ihan ehdottomasti rangaista. Jäähy tai jälkiruuat pois tai mikä kelläkin toimii. Lapsi oppii aikaa myöten kun vaikka menettää viikoksi oikeudet makeaan. Sen viikon ajan muun perheen syödessä jälkiruokia se lapsi sitten saa miettiä että mitä tuli tehtyä
Mulla oli lapsi, joka kieltäytyi riemumielin makeasta, jos kyseessä oli rangaistus, ja jäähylle jouduttuaan istui siellä kauemmin kuin olisi pitänyt. Hänelle oli tärkeää vain ja ainoastaan pitää oma päänsä ja vesittää rangaistukset. Oli pakko oppia ohjaamaan hyvällä.
Nykyään hän on yhdeksäsluokkalainen, ja järkevimpiä nuoria, joita tunnen. En osaa selittää asiaa muuten kuin että hänellä oli sellainen luonne, joka reagoi tosi voimakkaasti rangaistavana olemiseen.
Kuullostaa siltä että lapsesi on jääräpäinen mutta tottelee kuitenkin. On älykäs ja osaa kontrolloida itseään. Siitähän voi tulla jotain merkittävää
Mun esikoisen ekan luokan jumppamaikka kieltäytyi menemästä kadun yli ko luokan poikien kanssa. Ei tuollaiset kouhot myöskään mieti jotain seuraamuksia, vaan elävät hetkessä.
T opettaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että 5 vuotias on kusipää? Ilmeisesti pitäisi vetää turpaan, niinkö? Järkyttävää mitä Ilmeisesti aikuinen kirjoittaa!
Ei lasta rangaista turpaan vetämällä. Mutta huonosti käyttäytyvää lasta pitää ihan ehdottomasti rangaista. Jäähy tai jälkiruuat pois tai mikä kelläkin toimii. Lapsi oppii aikaa myöten kun vaikka menettää viikoksi oikeudet makeaan. Sen viikon ajan muun perheen syödessä jälkiruokia se lapsi sitten saa miettiä että mitä tuli tehtyä
Mulla oli lapsi, joka kieltäytyi riemumielin makeasta, jos kyseessä oli rangaistus, ja jäähylle jouduttuaan istui siellä kauemmin kuin olisi pitänyt. Hänelle oli tärkeää vain ja ainoastaan pitää oma päänsä ja vesittää rangaistukset. Oli pakko oppia ohjaamaan hyvällä.
Nykyään hän on yhdeksäsluokkalainen, ja järkevimpiä nuoria, joita tunnen. En osaa selittää asiaa muuten kuin että hänellä oli sellainen luonne, joka reagoi tosi voimakkaasti rangaistavana olemiseen.
Nykyajan rangaistukset ovat enimmäkseen tehottomia, joten itsepäisen lapsen on yleensä helppo sietää niitä.
Ennen vanhaan tilanne oli eri. Harva lapsi seisoi vapaaehtoisesti tuntitolkulla nurkassa tapettia tuijottelemassa. Saatika otti vapaaehtoisesti selkäsaunan.
Tehokas nykyrangaistus on lähinnä puhelimen takavarikointi, ja sekin koskee vain niitä lapsia jotka ovat riippuvaisia puhelimestaan.
Entisajan kasvatus olisi taatusti katkeroittanut tämän lapsen. Siinä ei olisi kukaan voittanut.
Moni haluaa uskoa niin, mutta käytännön arkikokemus menneiltä vuosikymmeniltä ja vuosisadoilta ei välttämättä vastaa uskomusta.
Kyllä ainakin minun suvussani vastaa. Entisajan kasvatus ei sopinut kaikille entisaikanakaan. Itse asiassa harvoille sopi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maksuttomia ja edullisia harrastuksia on js on ollut aina. Ei kaikkien tarvitse köydä yksityistunneilla opettelemassa viulunsoittoa tai kuulua urheiluseuraan tms. Muitakin vaihtoehtoja on. Liikuntaa voi harrastaa ihan omaksi iloksikin. Kansalaisopistoissa on lapsillekin edullisia kursseja yms.
Jostain syystä sitä maksutonta ja edullista vapaamuotoista harrastamista kuitenkin hyljeksitään lasten kohdalla. Yleinen käsitys on että jos lapsi harrastaa niin sen pitää tapahtua valmentajan tai opettajan johdolla esimerkiksi urheiluseuran puitteissa.
Jep. Ja sitten siellä on sekaisin kaikenlaista porukkaa. Juuri näitä enemmän lastenhoitoa kaipaavia ja sitten niitä jotka oikeasti haluaisi treenata. Ja voi arvata kumpaan ryhmään sen valmentajan aika (valitettavasti) kuluu.
Edelleenkään 5-vuotiaat eivät tarvitse valmentajaa yhtään mihinkään. Eli se aika kuluu joka tapauksessa hukkaan.
Miten ajattelit viisivuotiaan opettelevan vaikka pianonsoittoa tai jalkapalloa (siis sitä oikeaa lajia, ei pihalla potkiskelua) ilman valmentajaa?
Miksi sinä ajattelet, että viisivuotiaan pitäisi opetella pianonsoittoa tai oikeaa jalkapalloa? Harrastuspoluissa yleensä viisivuotiaan ikätasolla tarjotaan yleensä muskaria ja perhefutista.
Joita kumpaakin vetää koulutettu valmentaja tai opettaja. Pointtisi oli?
Pianonsoittoa ja jalkapalloa voi kumpaakin alkaa myöhemmin harrastaa, vaikka ei kävisi 5-vuotiaana missään ohjatussa harrastuksessa. valmentajasta ei ole mitään hyötyä, jos lapsen kypsyys ei vielä riitä harrastukseen.
Siitä nyt ei edelleenkään ollut puhe, vaan että tarvitaanko vaikka niiden viisivuotiaiden harrasteryhmiin valmentajia vai ei. Ja vastaus on edelleen, että kyllä tarvitaan vaikka tuo yksi turaani jotain muuta jostain syystä kuvittelee.
Viisivuotiaat eivät tarvitse valmentajia mihinkään. He tarvitsevat tolkun aikuisia. Totuuden nimissä myönnän, että joskus olen tavannut ihmisiä, jotka ovat molempia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että 5 vuotias on kusipää? Ilmeisesti pitäisi vetää turpaan, niinkö? Järkyttävää mitä Ilmeisesti aikuinen kirjoittaa!
Ei lasta rangaista turpaan vetämällä. Mutta huonosti käyttäytyvää lasta pitää ihan ehdottomasti rangaista. Jäähy tai jälkiruuat pois tai mikä kelläkin toimii. Lapsi oppii aikaa myöten kun vaikka menettää viikoksi oikeudet makeaan. Sen viikon ajan muun perheen syödessä jälkiruokia se lapsi sitten saa miettiä että mitä tuli tehtyä
Mulla oli lapsi, joka kieltäytyi riemumielin makeasta, jos kyseessä oli rangaistus, ja jäähylle jouduttuaan istui siellä kauemmin kuin olisi pitänyt. Hänelle oli tärkeää vain ja ainoastaan pitää oma päänsä ja vesittää rangaistukset. Oli pakko oppia ohjaamaan hyvällä.
Nykyään hän on yhdeksäsluokkalainen, ja järkevimpiä nuoria, joita tunnen. En osaa selittää asiaa muuten kuin että hänellä oli sellainen luonne, joka reagoi tosi voimakkaasti rangaistavana olemiseen.
Nykyajan rangaistukset ovat enimmäkseen tehottomia, joten itsepäisen lapsen on yleensä helppo sietää niitä.
Ennen vanhaan tilanne oli eri. Harva lapsi seisoi vapaaehtoisesti tuntitolkulla nurkassa tapettia tuijottelemassa. Saatika otti vapaaehtoisesti selkäsaunan.
Tehokas nykyrangaistus on lähinnä puhelimen takavarikointi, ja sekin koskee vain niitä lapsia jotka ovat riippuvaisia puhelimestaan.
Entisajan kasvatus olisi taatusti katkeroittanut tämän lapsen. Siinä ei olisi kukaan voittanut.
Eiköhän se tuossa kolumnin tapauksessa oo se äiti joka katkeroittaa lapsen tuolla 2020-luvun nykyaikisella kasvatustyylillään.
Miksi aina vaan äiti? Miksei koskaan isä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toi on erovanhempien klassikkoläppä että ”lapset ovat sopeutuneet hyvin”. Siltä näyttää, kun lasten tunteille ei ole ollut sijaa vanhempien asettaessa omat ihastumisensa ja parisuhde-elämänsä lasten edelle. Lapsi kyllä huomaa, miten tulee hyväksytyksi ja on nälkäinen saamaan sen vähän huomion, joka hänelle jää tälläisessä hallintohimmelissä. Lapsi haluaa kelvata ja vaikuttaa sopeutuneelta.
Tuolla erokirjakeskustelun ketjussa on epäilty, että lapsen oireillessa noin voimakkaasti kyse on kiintymyssuhteen ongelmasta. Joka johtuu siitä, että lapsen ollessa yksivuotias hänen ensisijainen hoitajansa on vaihtunut kolme kertaa viikossa. Vanhemmat ovat itse kertoneet asumisjärjestelyistään että vanhemmat asuivat lasten kodissa 2+2+3 eli tuon vauvan hoivaaja on vaihtunut koko ajan. Hoiva on varmasti ollut hyvää, mutta eikö psykologia ole jo ajat sitten osoittanut että aivan pienellä lapsella tulisi olla yksi primäärihoivaaja. Tuon naisen omien halujen ja tarpeiden vuoksi on toimittu kehityspsykologian perusoppien vastaisesti. Eihän yksivuotias välitä siitä että hän itse asuu samassa paikassa vaan siitä että hän voi luottaa sen yhden hoitajan olevan koko ajan läsnä. Tottakai ihmisten elämissä tapahtuu tragedioita, esim vauvan äiti kuolee tai on sairas, tai vauvaa esim päihteidenkäytön vuoksi kaltoinkohdellaan, mutta nuo ovat onnettomuudenkaltaisia asioita. Tässä nimenomaisessa tapauksessa kyse on yliopistokoulutuksen saaneesta ihmisistä, joka itse päättää hajottaa paitsi perheen myös lapsensa kiintymyssuhteen erityisen merkittävässä iässä. En ole lukenut tuota ex-pariskunnan kirjoittamaa erokirjaa, mutta oletan että juuri siinä he avaavat tuota 2+2+3-vuorovanhemmuusmallia. Todennäköisesti kirjaa markkinoidaan tietokirjana, mikä saattaa aiheuttaa sen että jotkut lukijat päättävät ottaa mallia tuon eroperheen käytännöistä. Mikä on kirjan kustantajan vastuu, jos ja kun kirjassa propagoidaan sellaista pienen lapsen hoitomallia, joka on täysin kaikkia vuosikymmenten ajan tehtyjä kehityspsykologian alan tutkimustuloksia vastaan?
Tämä!
Lapsen äidin ääretön itsekeskeisyys ajoi lapsen edun edelle.
Olisi jättänyt sitten lapsen tekemättä kun kerran vieraissa käynti ja lennosta vaihtaminen oli hänen tavoitteenaan koko ajan.
Vähän epäilen, ettei se ole koko ajan ollut hänen tavoitteenaan.
Ja sanon tämän ihmisenä, joka suhtautuu erittäin kriittisesti eroamiseen pikkulapsiaikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Miksi aina vaan äiti? Miksei koskaan isä?"
Isät ovat yleensä konservatiiveja. Äänestävät persuja ja kasvattavat lapsiaan käskyttämällä ja kurittamalla. Äidit taas ovat punavihreitä ja kasvattavat lapsiaan puhumalla lapsille lempeästi tunteista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ei se jälki-istunto pelasta vaaratilannetta. Jos osa hölmöilee, ei voi viedä ryhmää lainkaan jatkossa vastaaviin paikkoihin."
Jälki-istunnon hyöty on siinä, että sen uhka laittaa harkitsemaan, että kannattaako sääntöjä rikkoa.
Ihan samasta syystä käytännössä kukaan ei aja punaisia päin jos poliisit ovat paikalla, koska siitä punaisia päin ajamisesta saatu hyöty ei vaan ole sakon arvoista.
Jokainen opettaja voi kertoa, että vaikka jälki-istuntoa olisi päivittäin, se ei tee koulun retkistä turvallisia ja muuta näitä lapsia paremmin käyttäytyviksi.
On muotia ajatella, että rankaiseminen on tehotonta ja että mieluummin tulisi vaikkapa sanoittaa tunteita. Siksi rangaistuksia ei anneta eikä opettajalle välttämättä myöskään muodostu mitään kuvaa niiden tehosta.
Kyseessä on kuitenkin lasten aliarviointi. Kuvitellaan, että lapset eivät ymmärrä asioiden syy- ja seuraussuhteita. Kummasti ne samat lapset eivät kuitenkaan kahta kertaa esimerkiksi koske sormella kuumaan hellaan, koska ensimmäisen kerran jälkeen oppivat, että mitä siitä seuraa.
Armeijassa tiukka kuri toimii ja kouluissakin se toimi siihen aikaan kun sitä vielä käytettiin.
Onko se edes kuri vaan ihan vain yhteiset käyttäytymissäännöt? Ihmiset käyvät autokoulun, jossa opetetaan paitsi auton toiminta myös liikennesäännöt. Ilman yhteisiä liikennesääntöjä ja niiden noudattamista ei ajamisesta tulisi suuremmassa kaupungissa yhtään mitään. Viime vuosina on nähty miten ulkomaistauset volttikuskit sulaa miten sattuu, samoin kuin alaikäiset skuuttivuokraajat.
On liikennesäännöt, yhteiskunnassa laajemmin lait ja asetukset. Ihmiset opettelevat nämä ja pääsääntöisesti noudattavat näitä - ja kuri astuu kuvaan vasta siinä kohtaa kun sääntöjä ei noudateta.
Miksi siis lasten kohdalla pitäisi puhua kurista? Eikö riitä, että anneta ja opetetaan säännöt ja ohjeistetaan ohjeet, ja sitten edellytetään niiden noudattamista. Ei siihen kuria tai kuritusta tarvita. Kuri ja kuritus olivat käytössä Suomessa etupäässä sotien jälkeen kun perheiden isät olivat traumatisoituneita ja äidit uupuneita. Kuritukseen on menty kun vanhempien kyvyt tai kapasiteetti ei ole riittänyt mihinkään muuhun. Lapset toki ovat lojaaleja vanhemmilleen usein vielä aikuisinakin ja selittelevät, että ihan oikein oli itselle saada remmiä tai tukistuksia. Kuritustarve kertoo lähinnä vanhempien osaamattomuudesta, ja jos yhteiskuntaan vaaditaan enemmän kuria kouluihin, kertoo se sanojastaan enemmän kuin itse asiasta: kuria vaativalla ei ole mitään aidosti rakentavaa ehdotusta sanottavanaan.
Yksi ratkaisu voisi olla erityisluokkien ja tarvittaessa sairaalakoulupaikkojen lisääminen, jotta ne oppilaat jotka eivät kykene työskentemään luokassa saavat tukea ja ne muut saavat oppimisrauhan. Suurin osa lapsista kun ei tarvitse mitään erityiskohtelua, he ovat kykeneviä ja halukkaita noudattamaan yhteisiä sääntöjä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toi on erovanhempien klassikkoläppä että ”lapset ovat sopeutuneet hyvin”. Siltä näyttää, kun lasten tunteille ei ole ollut sijaa vanhempien asettaessa omat ihastumisensa ja parisuhde-elämänsä lasten edelle. Lapsi kyllä huomaa, miten tulee hyväksytyksi ja on nälkäinen saamaan sen vähän huomion, joka hänelle jää tälläisessä hallintohimmelissä. Lapsi haluaa kelvata ja vaikuttaa sopeutuneelta.
Tuolla erokirjakeskustelun ketjussa on epäilty, että lapsen oireillessa noin voimakkaasti kyse on kiintymyssuhteen ongelmasta. Joka johtuu siitä, että lapsen ollessa yksivuotias hänen ensisijainen hoitajansa on vaihtunut kolme kertaa viikossa. Vanhemmat ovat itse kertoneet asumisjärjestelyistään että vanhemmat asuivat lasten kodissa 2+2+3 eli tuon vauvan hoivaaja on vaihtunut koko ajan. Hoiva on varmasti ollut hyvää, mutta eikö psykologia ole jo ajat sitten osoittanut että aivan pienellä lapsella tulisi olla yksi primäärihoivaaja. Tuon naisen omien halujen ja tarpeiden vuoksi on toimittu kehityspsykologian perusoppien vastaisesti. Eihän yksivuotias välitä siitä että hän itse asuu samassa paikassa vaan siitä että hän voi luottaa sen yhden hoitajan olevan koko ajan läsnä. Tottakai ihmisten elämissä tapahtuu tragedioita, esim vauvan äiti kuolee tai on sairas, tai vauvaa esim päihteidenkäytön vuoksi kaltoinkohdellaan, mutta nuo ovat onnettomuudenkaltaisia asioita. Tässä nimenomaisessa tapauksessa kyse on yliopistokoulutuksen saaneesta ihmisistä, joka itse päättää hajottaa paitsi perheen myös lapsensa kiintymyssuhteen erityisen merkittävässä iässä. En ole lukenut tuota ex-pariskunnan kirjoittamaa erokirjaa, mutta oletan että juuri siinä he avaavat tuota 2+2+3-vuorovanhemmuusmallia. Todennäköisesti kirjaa markkinoidaan tietokirjana, mikä saattaa aiheuttaa sen että jotkut lukijat päättävät ottaa mallia tuon eroperheen käytännöistä. Mikä on kirjan kustantajan vastuu, jos ja kun kirjassa propagoidaan sellaista pienen lapsen hoitomallia, joka on täysin kaikkia vuosikymmenten ajan tehtyjä kehityspsykologian alan tutkimustuloksia vastaan?
Olen samaa mieltä, neljän lapsen äitinä.
Luin Iltalehden artikkelista, että nainen rakastui uuteen ja halusin eron, kun lapsi oli vuoden vanha. Lyön vetoa, että ei imettänyt itse, tai jos imetti, kuukauden, pari.
Itse en olisi lapsen ekana elinvuonna pystynyt keskittymään rakastumaan johonkin uuteen mieheen, kun rinnat valuu maitoa ja olen imetyskuplassa. Äitiyden onnessa. Miten siinä lähtisi hakemaan uutta kumppania?
No, vanhana hän näkee omat virheensä. Jätetyn miehen edelleen alakuloiset kasvot mietityttävät, vaikka kummallakin on uudet kumppanit. Avioeron haavat voivat olla syviä, varsinkin tuollaisessa vaiheessa, kun perhe on vasta perustettu, on vauva, ja miehelläkin varmaan suuret toiveet tulevaisuudesta.
Jotenkin vastenmielinen juttu.
Olen lukenut tosi huonosti näitä juttuja, mutta mielikuvani on, että isä on saanut näiden viiden vuoden aikana kaksi uutta lasta uuden kumppanin kanssa. Ehkä se, minkä tulkitset alakuloisuudeksi, onkin väsymystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ei se jälki-istunto pelasta vaaratilannetta. Jos osa hölmöilee, ei voi viedä ryhmää lainkaan jatkossa vastaaviin paikkoihin."
Jälki-istunnon hyöty on siinä, että sen uhka laittaa harkitsemaan, että kannattaako sääntöjä rikkoa.
Ihan samasta syystä käytännössä kukaan ei aja punaisia päin jos poliisit ovat paikalla, koska siitä punaisia päin ajamisesta saatu hyöty ei vaan ole sakon arvoista.
Jokainen opettaja voi kertoa, että vaikka jälki-istuntoa olisi päivittäin, se ei tee koulun retkistä turvallisia ja muuta näitä lapsia paremmin käyttäytyviksi.
On muotia ajatella, että rankaiseminen on tehotonta ja että mieluummin tulisi vaikkapa sanoittaa tunteita. Siksi rangaistuksia ei anneta eikä opettajalle välttämättä myöskään muodostu mitään kuvaa niiden tehosta.
Kyseessä on kuitenkin lasten aliarviointi. Kuvitellaan, että lapset eivät ymmärrä asioiden syy- ja seuraussuhteita. Kummasti ne samat lapset eivät kuitenkaan kahta kertaa esimerkiksi koske sormella kuumaan hellaan, koska ensimmäisen kerran jälkeen oppivat, että mitä siitä seuraa.
Armeijassa tiukka kuri toimii ja kouluissakin se toimi siihen aikaan kun sitä vielä käytettiin.
Onko se edes kuri vaan ihan vain yhteiset käyttäytymissäännöt? Ihmiset käyvät autokoulun, jossa opetetaan paitsi auton toiminta myös liikennesäännöt. Ilman yhteisiä liikennesääntöjä ja niiden noudattamista ei ajamisesta tulisi suuremmassa kaupungissa yhtään mitään. Viime vuosina on nähty miten ulkomaistauset volttikuskit sulaa miten sattuu, samoin kuin alaikäiset skuuttivuokraajat.
On liikennesäännöt, yhteiskunnassa laajemmin lait ja asetukset. Ihmiset opettelevat nämä ja pääsääntöisesti noudattavat näitä - ja kuri astuu kuvaan vasta siinä kohtaa kun sääntöjä ei noudateta.
Miksi siis lasten kohdalla pitäisi puhua kurista? Eikö riitä, että anneta ja opetetaan säännöt ja ohjeistetaan ohjeet, ja sitten edellytetään niiden noudattamista. Ei siihen kuria tai kuritusta tarvita. Kuri ja kuritus olivat käytössä Suomessa etupäässä sotien jälkeen kun perheiden isät olivat traumatisoituneita ja äidit uupuneita. Kuritukseen on menty kun vanhempien kyvyt tai kapasiteetti ei ole riittänyt mihinkään muuhun. Lapset toki ovat lojaaleja vanhemmilleen usein vielä aikuisinakin ja selittelevät, että ihan oikein oli itselle saada remmiä tai tukistuksia. Kuritustarve kertoo lähinnä vanhempien osaamattomuudesta, ja jos yhteiskuntaan vaaditaan enemmän kuria kouluihin, kertoo se sanojastaan enemmän kuin itse asiasta: kuria vaativalla ei ole mitään aidosti rakentavaa ehdotusta sanottavanaan.
Yksi ratkaisu voisi olla erityisluokkien ja tarvittaessa sairaalakoulupaikkojen lisääminen, jotta ne oppilaat jotka eivät kykene työskentemään luokassa saavat tukea ja ne muut saavat oppimisrauhan. Suurin osa lapsista kun ei tarvitse mitään erityiskohtelua, he ovat kykeneviä ja halukkaita noudattamaan yhteisiä sääntöjä.
Kuri oli käytössä ihan esihistorialliselta ajalta lähtien, eli vähintään kymmeniätuhansia vuosia. Poistui käytöstä lopullisesti vasta 2010-luvulla, kun tunnekasvatus tuli käyttöön.
Ulkomailla kuria käytetään yleensä vieläkin koska siellä ei useimmiten olla yhä liberaaleja kuin Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
"Miksi aina vaan äiti? Miksei koskaan isä?"
Isät ovat yleensä konservatiiveja. Äänestävät persuja ja kasvattavat lapsiaan käskyttämällä ja kurittamalla. Äidit taas ovat punavihreitä ja kasvattavat lapsiaan puhumalla lapsille lempeästi tunteista.
Suurin osa miehistäkään ei äänestä persuja. Se, kasvattavatko he lapsiaan käskyttämällä riippuu paljolti siitä, miten heidän oma isänsä on heitä kohdellut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ei se jälki-istunto pelasta vaaratilannetta. Jos osa hölmöilee, ei voi viedä ryhmää lainkaan jatkossa vastaaviin paikkoihin."
Jälki-istunnon hyöty on siinä, että sen uhka laittaa harkitsemaan, että kannattaako sääntöjä rikkoa.
Ihan samasta syystä käytännössä kukaan ei aja punaisia päin jos poliisit ovat paikalla, koska siitä punaisia päin ajamisesta saatu hyöty ei vaan ole sakon arvoista.
Jokainen opettaja voi kertoa, että vaikka jälki-istuntoa olisi päivittäin, se ei tee koulun retkistä turvallisia ja muuta näitä lapsia paremmin käyttäytyviksi.
On muotia ajatella, että rankaiseminen on tehotonta ja että mieluummin tulisi vaikkapa sanoittaa tunteita. Siksi rangaistuksia ei anneta eikä opettajalle välttämättä myöskään muodostu mitään kuvaa niiden tehosta.
Kyseessä on kuitenkin lasten aliarviointi. Kuvitellaan, että lapset eivät ymmärrä asioiden syy- ja seuraussuhteita. Kummasti ne samat lapset eivät kuitenkaan kahta kertaa esimerkiksi koske sormella kuumaan hellaan, koska ensimmäisen kerran jälkeen oppivat, että mitä siitä seuraa.
Armeijassa tiukka kuri toimii ja kouluissakin se toimi siihen aikaan kun sitä vielä käytettiin.
Onko se edes kuri vaan ihan vain yhteiset käyttäytymissäännöt? Ihmiset käyvät autokoulun, jossa opetetaan paitsi auton toiminta myös liikennesäännöt. Ilman yhteisiä liikennesääntöjä ja niiden noudattamista ei ajamisesta tulisi suuremmassa kaupungissa yhtään mitään. Viime vuosina on nähty miten ulkomaistauset volttikuskit sulaa miten sattuu, samoin kuin alaikäiset skuuttivuokraajat.
On liikennesäännöt, yhteiskunnassa laajemmin lait ja asetukset. Ihmiset opettelevat nämä ja pääsääntöisesti noudattavat näitä - ja kuri astuu kuvaan vasta siinä kohtaa kun sääntöjä ei noudateta.
Miksi siis lasten kohdalla pitäisi puhua kurista? Eikö riitä, että anneta ja opetetaan säännöt ja ohjeistetaan ohjeet, ja sitten edellytetään niiden noudattamista. Ei siihen kuria tai kuritusta tarvita. Kuri ja kuritus olivat käytössä Suomessa etupäässä sotien jälkeen kun perheiden isät olivat traumatisoituneita ja äidit uupuneita. Kuritukseen on menty kun vanhempien kyvyt tai kapasiteetti ei ole riittänyt mihinkään muuhun. Lapset toki ovat lojaaleja vanhemmilleen usein vielä aikuisinakin ja selittelevät, että ihan oikein oli itselle saada remmiä tai tukistuksia. Kuritustarve kertoo lähinnä vanhempien osaamattomuudesta, ja jos yhteiskuntaan vaaditaan enemmän kuria kouluihin, kertoo se sanojastaan enemmän kuin itse asiasta: kuria vaativalla ei ole mitään aidosti rakentavaa ehdotusta sanottavanaan.
Yksi ratkaisu voisi olla erityisluokkien ja tarvittaessa sairaalakoulupaikkojen lisääminen, jotta ne oppilaat jotka eivät kykene työskentemään luokassa saavat tukea ja ne muut saavat oppimisrauhan. Suurin osa lapsista kun ei tarvitse mitään erityiskohtelua, he ovat kykeneviä ja halukkaita noudattamaan yhteisiä sääntöjä.
Kuri oli käytössä ihan esihistorialliselta ajalta lähtien, eli vähintään kymmeniätuhansia vuosia. Poistui käytöstä lopullisesti vasta 2010-luvulla, kun tunnekasvatus tuli käyttöön.
Ulkomailla kuria käytetään yleensä vieläkin koska siellä ei useimmiten olla yhä liberaaleja kuin Suomessa.
Eri ihmiset tarkoittavat kurilla hyvin eri asioita, mutta jos sillä viitataan väkivaltaiseen kasvatukseen, saadaan aikaan väkivaltaisia ihmisiä. Esihistoriallisesta ajasta saakka lapset ovat myös pahoinpidelleet vanhempiaan kasvettuaan riittävän vahvoiksi.
"Esihistoriallisesta ajasta saakka lapset ovat myös pahoinpidelleet vanhempiaan kasvettuaan riittävän vahvoiksi."
Päinvastoin. Ennen koko suku eli samassa pihapiirissä ja oltiin paljon läheisempiä kuin nykyään.
Vilkas on tämän toimittajamamman nimitys häirikkölapselleen. Näitä ns. vilkkaita on harrastusryhmätmpullollaan ja tällainen yksi häirikkö pilaa sen harrastuksen kaikilta muilta. Monen vuoden kokemus kahden lapsen kanssa näistä. On jalkapalloa, säbää, muskaria, uimakoulua, partiota, yleisurheilukoulua… yhtään ainoaa ryhmää en muista, missä EI olisi ollut tällaista vanhempien mielestä vain vilkasta häirikkölasta. Jos ei osaa olla ryhmässä ja noudattaa sen sääntöjä, ei voi olla siinä harrastuksessa
Onko kukaan kasvatuspsykologian ammattilainen kirjoittanut arviota tuosta lapsiperheen erokirjasta?
Kun noita haastatteluja puskee lähes päivittäin, tähän pitäisi nyt jonkun ammattilaisen tarttua. Etenkin kun nyt laajalevikkisimmässä lehdessä äiti kertoo miten kuopus oireilee.