Suhteessa toinen haluaa lapsia, mutta toinen ei - lapsia haluava yrittää käännyttää toista

Vierailija kirjoitti:

Miten tuohon tilanteeseen päätyy? Viimeistään siinä neljännellä treffikerralla ihan suhteen alussa pitäisi olla keskusteltu, haluaako lapsia vai ei. 

Jos suhde alkaa hyvin nuorena, vaikka 16-18-vuotiaana niin ei silloin kyllä kovin moni vielä varmaksi tiedä mitä lapsista ajattelee. 

On tärkeää olla heti selvillä ettei hukkaa toisen aikaa saada lapsia jos hän haluaa. Emme voi viedä toisen unelmia mutta ei kuitenkaan väkisin tehdä sitä mitä emme halua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioliitto on päämäärä eikä väline. Tarkoitus ei ole käyttää toista omaksi hyödykseen ja hyväkseen vaan rakastaa puolisoa. 

Toisaalta avioliittoon ja seksuaalisuuteen kuuluu myös lasten tulo. 

Itse en harrastaisi seksuaalisuutta ollenkaan ilman lapsia. Enkä menisi avioliittoon. Kehoni ei ole mikään masturbaatioväline.

Tai no, voisin mennä avioliittoon toisen selibaatissa elävän kanssa, eli hänellä täytyisi kuitenkin olla sama näkemys siitä, että seksuaalisuuteen kuuluu myös hedelmällisyys. Yhdessä voisimme elellä selibaatissa, tai sitten kasvattaa lasta/lapsia, ei niin että minua hyväksikäytetään orgasmitehtaana ja pornona.

Vaikutat katkeralta ihmiseltä joka ei osaa nauttia elämästä. Oletko ajatellut, että kaikki ei yksinkertaisesti vaan voi saada lapsia vaikka kuinka kovasti haluaa, siinä tulee väistämättä harrastettua seksiä ilman toivottua lopputulosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Painostaminen lapsiin on henkistäväkivaltaa. 

Myös lupaus lapsesta myöhemmin ilman mitään aikomustakaan, on henkistä väkivaltaa ja itse asiassa pahempi asia koska aikaa hukkaantuu. Lapsiin painostettava voi poistua suhteesta HETI.

Tietenkin, mutta tässä ketjussahan ei ole kyse siitä, vaan että alunperin molemmat EIVÄT halunneet eivätkä sellaista väittäneetkään.

Olisipa asia aina noin helppo ja mustavalkoinen. Mieli voi kummallakin muuttua suhteessa kumpaan suuntaan vaan. Lähipiirissä tuntuu olevan sellainen yleisfiilis nyt, että ne kenellä on 2 lasta (päiväkoti-ikäisiä), isät ovat sitä mieltä ettei missään nimessä enempää ja äidit ovat varovasti sitä mieltä, että kyllä kolmaskin voi vielä muutaman vuoden päästä tulla porukkaan. Ikä, jaksaminen ja raha ovat voimakkaasti rajoittavia tekijöitä. 

Jos itse (lapsettomana) haluaa lapsia ja kumppani vakaasti ei, kannattaa erota ajoissa että ehtii löytämään sen kuka haluaa ja ehtii siihen lapsilukuun minkä haluaa. Yksi ystäväni ei näillä näkymin ole saamassa ensimmäistäkään kun odotteli 36v ikään ennen kun alkoi yrittämään.

Vierailija kirjoitti:

Miten tuohon tilanteeseen päätyy? Viimeistään siinä neljännellä treffikerralla ihan suhteen alussa pitäisi olla keskusteltu, haluaako lapsia vai ei. 

Tuohon keskustelun neljänsillä treffeillä uskovan täytyy olla aika sinisilmäinen, jos luulee että ei mitenkään voi päätyä kiistelemään lasten hankinnasta jos parikymppisenä on sanonut jotain ja se päätös sitten pitää molemmilla. 

Monille käy niin että suhteen alussa ihastuneena mieskin lupailee että joo, lapsia sitten "myöhemmin". Tilanne voikin konkretisoitua sitten kymmenen vuoden päästä kun ei ollakaan enää ihan samoilla linjoilla ja päätöstä vain lykätään. 

Ei välttämättä vieläkään sanota suoraan edes kysyttäessä vaan toistellaan edelleen että ei ole kiire ja että myöhemmin sitten. Lapsia haluava joka on panostanut kuitenkin pitkään suhteeseen joutuu lähtiessään rikkomaan paljon rakentamaansa jos on hankittu yhteinen asunto, ehkä ollaan naimisissa, kuitenkin on tunteita puolisoa kohtaan, eikä mitään varmuutta ehtiikö nopeasti löytää niin hyvän puolison että lasten hankinta olisi mahdollista ennen kuin hedelmällinen ikä loppuu. 

Jotkut voivat aloittaa suhteen ollessa lapsikysymyksen suhteen vielä epävarmoja/tietämättömiä. Jotkut eivät tiedä mitä haluavat edes vaikka ovat 35, 40, 45v. Niin paljon epävarmuuksia, etteivät pysty tekemään päätöstä, haluaako vai ei. Tällainen epävarmuus voi päättyä kumpaan tahansa ja "pommi" voi tulla suhteeseen hyvinkin pitkän ajan päästä, kun toinen on yhtäkkiä löytänyt itsensä ja sisäisen kutsumuksen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuollaisia suhteita ei ole tarkoitettu kestämään, kumpikin sen tietää. Kun lapsia haluava löytää itsensä kaltaisen kumppanin, päättyy lapsettoman ehdoilla eletty suhde. 

Lapsetonta ei saa painostaa vanhemmaksi, siitä ei hyvää seuraa, mutta jos ei lapsia halua, niin pitää oivaltaa, että toisella on oikeus jatkaa elämäänsä ja päätyä vanhemmaksi, vaikka miten tätä rakastaisi.

Eikö tuossa aapeen esimerkissä juuri lapsia haluava ole se joka ei ole oivaltanut toisen valinnanvapautta?

Harva ehdottomasti lapseton kertoo rakastumisen alkuhuumassa, että ei missään nimessä lapsia, tämä suhde on tässä. Vaikka juuri hänen pitäisi asia tehdä selväksi eli kiitos, hyvää seksiä, ei kiitos lapsia. Koskaan. Ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Avioliitto on päämäärä eikä väline. Tarkoitus ei ole käyttää toista omaksi hyödykseen ja hyväkseen vaan rakastaa puolisoa. 

Toisaalta avioliittoon ja seksuaalisuuteen kuuluu myös lasten tulo. 

Itse en harrastaisi seksuaalisuutta ollenkaan ilman lapsia. Enkä menisi avioliittoon. Kehoni ei ole mikään masturbaatioväline.

Jotkut naiset tykkäävät seksistä, näin ohiksena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten tuohon tilanteeseen päätyy? Viimeistään siinä neljännellä treffikerralla ihan suhteen alussa pitäisi olla keskusteltu, haluaako lapsia vai ei. 

Tuohon keskustelun neljänsillä treffeillä uskovan täytyy olla aika sinisilmäinen, jos luulee että ei mitenkään voi päätyä kiistelemään lasten hankinnasta jos parikymppisenä on sanonut jotain ja se päätös sitten pitää molemmilla. 

 

Monille käy niin että suhteen alussa ihastuneena mieskin lupailee että joo, lapsia sitten "myöhemmin". Tilanne voikin konkretisoitua sitten kymmenen vuoden päästä kun ei ollakaan enää ihan samoilla linjoilla ja päätöstä vain lykätään. 

 

Ei välttämättä vieläkään sanota suoraan edes kysyttäessä vaan toistellaan edelleen että ei ole kiire ja että myöhemmin sitten. Lapsia haluava joka on panostanut kuitenkin pitkään suhteeseen joutuu lähtiessään rikkomaan paljon rakentamaansa jos on hankittu yhteinen asunto, ehkä ollaan naimisissa, kuitenkin on tunteita puolisoa kohtaan, eikä mitään varmuutta ehtiikö nopeasti löytää niin hyvän puolison että lasten hankinta olisi mahdollista ennen kuin hedelmällinen ikä loppuu. 

Pahempaa on se jos jää roikkumaan suhteeseen ja purkaa katkeruuttaan puolisoon, että "hän vei häneltä vuodet pois, ei antanut lasta, enkä voi enää edes erota hänestä".

Ei siihenkään kannata alentua. Ero kannattaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Painostaminen lapsiin on henkistäväkivaltaa. 

Myös lupaus lapsesta myöhemmin ilman mitään aikomustakaan, on henkistä väkivaltaa ja itse asiassa pahempi asia koska aikaa hukkaantuu. Lapsiin painostettava voi poistua suhteesta HETI.

Tietenkin, mutta tässä ketjussahan ei ole kyse siitä, vaan että alunperin molemmat EIVÄT halunneet eivätkä sellaista väittäneetkään.

Eihän tuo tilannetta muuta. Jos toisella herää se "lapsikuume" vanhempana niin ei siinäkään mitään väärää ole. Ei tuollaista asiaa voi lyödä lukkoon, ihmiset muuttuvat vuosien myötä. Nyt kun kumpikin tietää haluavansa eri asioita niin on toimittava sen mukaan. Toisen painostaminen suuntaan tai toiseen on aina väärin. 

En ymmärrä ap sinua. Mitä oikein haluat? Anna sen kumppanin mennä ja löytää onnensa muualta. Et voi pakottaa toista taipumaan sinun tahtoosi noin isossa asiassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten tuohon tilanteeseen päätyy? Viimeistään siinä neljännellä treffikerralla ihan suhteen alussa pitäisi olla keskusteltu, haluaako lapsia vai ei. 

Tuohon keskustelun neljänsillä treffeillä uskovan täytyy olla aika sinisilmäinen, jos luulee että ei mitenkään voi päätyä kiistelemään lasten hankinnasta jos parikymppisenä on sanonut jotain ja se päätös sitten pitää molemmilla. 

 

Monille käy niin että suhteen alussa ihastuneena mieskin lupailee että joo, lapsia sitten "myöhemmin". Tilanne voikin konkretisoitua sitten kymmenen vuoden päästä kun ei ollakaan enää ihan samoilla linjoilla ja päätöstä vain lykätään. 

 

Ei välttämättä vieläkään sanota suoraan edes kysyttäessä vaan toistellaan edelleen että ei ole kiire ja että myöhemmin sitten. Lapsia haluava joka on panostanut kuitenkin pitkään suhteeseen joutuu lähtiessään rikkomaan paljon rakentamaansa jos on hankittu yhteinen asunto, ehkä ollaan naimisissa, kuitenkin on tunteita puolisoa kohtaan, eikä mitään varmuutta ehtiikö nopeasti löytää niin hyvän puolison että lasten hankinta olisi mahdollista ennen kuin hedelmällinen ikä loppuu. 

Pahempaa on se jos jää roikkumaan suhteeseen ja purkaa katkeruuttaan puolisoon, että "hän vei häneltä vuodet pois, ei antanut lasta, enkä voi enää edes erota hänestä".

 

Ei siihenkään kannata alentua. Ero kannattaa.

Tästä varmaan kaikki on samaa mieltä että ero kannattaa. Tuossa esimerkissä vain kuvataan ihmettelijälle mitkä seikat voivat vaikuttaa siihen että tilanne pitkittyy ja mutkistuu ja voi mennä muutama vuosi hukkaan ihmetellessä jos lapsia haluamaton ei kerro kantaansa suoraan. 

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä ap sinua. Mitä oikein haluat? Anna sen kumppanin mennä ja löytää onnensa muualta. Et voi pakottaa toista taipumaan sinun tahtoosi noin isossa asiassa. 

Ei tuossa sanota että ap olisi kyseisessä tilanteessa, tai jos on, kummalla puolella aitaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten tuohon tilanteeseen päätyy? Viimeistään siinä neljännellä treffikerralla ihan suhteen alussa pitäisi olla keskusteltu, haluaako lapsia vai ei. 

Tuohon keskustelun neljänsillä treffeillä uskovan täytyy olla aika sinisilmäinen, jos luulee että ei mitenkään voi päätyä kiistelemään lasten hankinnasta jos parikymppisenä on sanonut jotain ja se päätös sitten pitää molemmilla. 

 

Monille käy niin että suhteen alussa ihastuneena mieskin lupailee että joo, lapsia sitten "myöhemmin". Tilanne voikin konkretisoitua sitten kymmenen vuoden päästä kun ei ollakaan enää ihan samoilla linjoilla ja päätöstä vain lykätään. 

 

Ei välttämättä vieläkään sanota suoraan edes kysyttäessä vaan toistellaan edelleen että ei ole kiire ja että myöhemmin sitten. Lapsia haluava joka on panostanut kuitenkin pitkään suhteeseen joutuu lähtiessään rikkomaan paljon rakentamaansa jos on hankittu yhteinen asunto, ehkä ollaan naimisissa, kuitenkin on tunteita puolisoa kohtaan, eikä mitään varmuutta ehtiikö nopeasti löytää niin hyvän puolison että lasten hankinta olisi mahdollista ennen kuin hedelmällinen ikä loppuu. 

Pahempaa on se jos jää roikkumaan suhteeseen ja purkaa katkeruuttaan puolisoon, että "hän vei häneltä vuodet pois, ei antanut lasta, enkä voi enää edes erota hänestä".

 

Ei siihenkään kannata alentua. Ero kannattaa.

Tästä varmaan kaikki on samaa mieltä että ero kannattaa. Tuossa esimerkissä vain kuvataan ihmettelijälle mitkä seikat voivat vaikuttaa siihen että tilanne pitkittyy ja mutkistuu ja voi mennä muutama vuosi hukkaan ihmetellessä jos lapsia haluamaton ei kerro kantaansa suoraan. 

Voihan se olla myös lapsia haluava, joka ei kantaansa kerro. Tämäkin on nähty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä ap sinua. Mitä oikein haluat? Anna sen kumppanin mennä ja löytää onnensa muualta. Et voi pakottaa toista taipumaan sinun tahtoosi noin isossa asiassa. 

Ei tuossa sanota että ap olisi kyseisessä tilanteessa, tai jos on, kummalla puolella aitaa.

No kyllä se sävystä selviää. Mutta olipa kumpi tahansa niin ainoa järkevä ratkaisu on ero. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioliitto on päämäärä eikä väline. Tarkoitus ei ole käyttää toista omaksi hyödykseen ja hyväkseen vaan rakastaa puolisoa. 

Toisaalta avioliittoon ja seksuaalisuuteen kuuluu myös lasten tulo. 

Itse en harrastaisi seksuaalisuutta ollenkaan ilman lapsia. Enkä menisi avioliittoon. Kehoni ei ole mikään masturbaatioväline.

Tai no, voisin mennä avioliittoon toisen selibaatissa elävän kanssa, eli hänellä täytyisi kuitenkin olla sama näkemys siitä, että seksuaalisuuteen kuuluu myös hedelmällisyys. Yhdessä voisimme elellä selibaatissa, tai sitten kasvattaa lasta/lapsia, ei niin että minua hyväksikäytetään orgasmitehtaana ja pornona.

Vaikutat katkeralta ihmiseltä joka ei osaa nauttia elämästä. Oletko ajatellut, että kaikki ei yksinkertaisesti vaan voi saada lapsia vaikka kuinka kovasti haluaa, siinä tulee väistämättä harrastettua seksiä ilman toivottua lopputulosta.

Höpsis, nautintoni ovat ihan muuta kuin lisääntymiselinten hinkkaamista. Jos se olisi paras nautinto mitä olisin elämässä saavuttanut, varmaan sitä tekisinkin. Mutta muut nautinnot ovat parempia. 

Lapsettomuuteenkin auttaa selibaatti ja kaikenlaisesta turhasta nylkytyksestä pidättäytyminen. Semen retention ja naisen kehon rauhoittaminen jatkuvalta spermahyökkäykseltä. Se ei ole ollenkaan luonnollista, katsos. Luonnossa eläimet parittelevat vain suunnilleen kerran vuodessa, linnut pari kertaa kun saattavat tehdä kaksi poikuetta per kesä.

Mitä noihin nautintoihin tulee, niin niin kauan kun räpläät sukuelimiäsi kompulsiivisesti, et tule edes luoneeksi elämääsi tilaa paremmalle. Vähän niinkuin jos täytät vatsasi sahanpurulla, sinne ei mahdu enää parhaita leivoksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten tuohon tilanteeseen päätyy? Viimeistään siinä neljännellä treffikerralla ihan suhteen alussa pitäisi olla keskusteltu, haluaako lapsia vai ei. 

Tuohon keskustelun neljänsillä treffeillä uskovan täytyy olla aika sinisilmäinen, jos luulee että ei mitenkään voi päätyä kiistelemään lasten hankinnasta jos parikymppisenä on sanonut jotain ja se päätös sitten pitää molemmilla. 

 

Monille käy niin että suhteen alussa ihastuneena mieskin lupailee että joo, lapsia sitten "myöhemmin". Tilanne voikin konkretisoitua sitten kymmenen vuoden päästä kun ei ollakaan enää ihan samoilla linjoilla ja päätöstä vain lykätään. 

 

Ei välttämättä vieläkään sanota suoraan edes kysyttäessä vaan toistellaan edelleen että ei ole kiire ja että myöhemmin sitten. Lapsia haluava joka on panostanut kuitenkin pitkään suhteeseen joutuu lähtiessään rikkomaan paljon rakentamaansa jos on hankittu yhteinen asunto, ehkä ollaan naimisissa, kuitenkin on tunteita puolisoa kohtaan, eikä mitään varmuutta ehtiikö nopeasti löytää niin hyvän puolison että lasten hankinta olisi mahdollista ennen kuin hedelmällinen ikä loppuu. 

Pahempaa on se jos jää roikkumaan suhteeseen ja purkaa katkeruuttaan puolisoon, että "hän vei häneltä vuodet pois, ei antanut lasta, enkä voi enää edes erota hänestä".

 

Ei siihenkään kannata alentua. Ero kannattaa.

Tästä varmaan kaikki on samaa mieltä että ero kannattaa. Tuossa esimerkissä vain kuvataan ihmettelijälle mitkä seikat voivat vaikuttaa siihen että tilanne pitkittyy ja mutkistuu ja voi mennä muutama vuosi hukkaan ihmetellessä jos lapsia haluamaton ei kerro kantaansa suoraan. 

Voihan se olla myös lapsia haluava, joka ei kantaansa kerro. Tämäkin on nähty.

Mistä sen tietää missä kohtaa se lapsen haluaminen astuu kuvioon, tuo on hyvin tyypillisesti sellainen asia joka vahvistuu iän myötä. 25-vuotiaana saattaa olla hyvinkin nihkeä lastenhankinnan suhteen mutta 30-vuotiaana iskee vauvakuume voimalla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten tuohon tilanteeseen päätyy? Viimeistään siinä neljännellä treffikerralla ihan suhteen alussa pitäisi olla keskusteltu, haluaako lapsia vai ei. 

Tuohon keskustelun neljänsillä treffeillä uskovan täytyy olla aika sinisilmäinen, jos luulee että ei mitenkään voi päätyä kiistelemään lasten hankinnasta jos parikymppisenä on sanonut jotain ja se päätös sitten pitää molemmilla. 

 

Monille käy niin että suhteen alussa ihastuneena mieskin lupailee että joo, lapsia sitten "myöhemmin". Tilanne voikin konkretisoitua sitten kymmenen vuoden päästä kun ei ollakaan enää ihan samoilla linjoilla ja päätöstä vain lykätään. 

 

Ei välttämättä vieläkään sanota suoraan edes kysyttäessä vaan toistellaan edelleen että ei ole kiire ja että myöhemmin sitten. Lapsia haluava joka on panostanut kuitenkin pitkään suhteeseen joutuu lähtiessään rikkomaan paljon rakentamaansa jos on hankittu yhteinen asunto, ehkä ollaan naimisissa, kuitenkin on tunteita puolisoa kohtaan, eikä mitään varmuutta ehtiikö nopeasti löytää niin hyvän puolison että lasten hankinta olisi mahdollista ennen kuin hedelmällinen ikä loppuu. 

Pahempaa on se jos jää roikkumaan suhteeseen ja purkaa katkeruuttaan puolisoon, että "hän vei häneltä vuodet pois, ei antanut lasta, enkä voi enää edes erota hänestä".

 

Ei siihenkään kannata alentua. Ero kannattaa.

Tästä varmaan kaikki on samaa mieltä että ero kannattaa. Tuossa esimerkissä vain kuvataan ihmettelijälle mitkä seikat voivat vaikuttaa siihen että tilanne pitkittyy ja mutkistuu ja voi mennä muutama vuosi hukkaan ihmetellessä jos lapsia haluamaton ei kerro kantaansa suoraan. 

Voihan se olla myös lapsia haluava, joka ei kantaansa kerro. Tämäkin on nähty.

Miehillä ei pitäisi olla asiaan mitään sananvaltaa, asia ei sinänsä kuulu miehelle kuin juridisesti eli täysin keinotekoisen sopimuksen kautta. Naisen keho on se joka lapsen kantaa ja itsestään uhraa lapsen tuottamiseksi. Elatusvelvollisuus on se missä miehen uhraukset alkavat. 

Ylipäätään hölmö riita. Jos kumppanin seura ja rakkaus ei riitä itselle, niin ei se liitto ole varmaan muutenkaan kovin onnistunut. Jos ette ole menneet jumalan edessä naimisiin niin voisi olla parempi erota nyt ja puhdistautua, jotta voi tavata sen oikean aviopuolisonsa, jonka kanssa intressit ovat yhtälaiset mutta joka on toisaalta itsessään niin hedelmällinen ja palkitseva, ettei tunne edes kaipaavaansa kolmansia osapuolia suhteeseen, vaan lasta ajatellaan ihan muista syistä jos ajatellaan. Sellainenkin on mahdollista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuollaisia suhteita ei ole tarkoitettu kestämään, kumpikin sen tietää. Kun lapsia haluava löytää itsensä kaltaisen kumppanin, päättyy lapsettoman ehdoilla eletty suhde. 

Lapsetonta ei saa painostaa vanhemmaksi, siitä ei hyvää seuraa, mutta jos ei lapsia halua, niin pitää oivaltaa, että toisella on oikeus jatkaa elämäänsä ja päätyä vanhemmaksi, vaikka miten tätä rakastaisi.

Eikö tuossa aapeen esimerkissä juuri lapsia haluava ole se joka ei ole oivaltanut toisen valinnanvapautta?

Harva ehdottomasti lapseton kertoo rakastumisen alkuhuumassa, että ei missään nimessä lapsia, tämä suhde on tässä. Vaikka juuri hänen pitäisi asia tehdä selväksi eli kiitos, hyvää seksiä, ei kiitos lapsia. Koskaan. Ikinä.

Oman kokemukseni mukaan velat sen nimenomaan kertoo hyvissä ajoin eivätkä tosiaankaan halua rakastua sellaiseen, joka lapsia haluaa.

Mutta miehet ei usko. Uskottelevat olevansa veloja ja mieli muuttuukin yhtäkkiä. Sitten perustellaan jollain 1600-luvun selityksellä; että kun kaikki naiset haluaa lapsia!

Ja odottaa, että vain suostuu simsalabim äidiksi.

Hyi