Kela-muutos meni läpi eduskunnassa: etuuksiin ja maksuihin tulee nyt täysin uusi linja
Lakimuutosten taustalla on hallituksen tavoite uudistaa sosiaaliturvaa siten, että järjestelmä on yksinkertaisempi ja työhön kannustavampi.
Etuuksien perusteet ja määrät säilyvät ennallaan, mutta muutosten myötä etuuksien käsittelyä selkiytetään ja varmistetaan, että eri etuuksissa toimitaan mahdollisimman yhdenmukaisella tavalla, Kela kertoo.
Sairausvakuutuslain mukaisia päivärahaetuuksia koskevaan lainsäädäntöön lisätään säännöksiä päätösten antamisesta sekä siitä, miten päivärahojen maksamista voidaan tarkistaa asiakkaan tilanteen muuttuessa.
Hyviä muutoksia. Työnteon tulee olla aina kannattavaa. Työikäisen ihmisen tulee elättää itsensä ja perheensä palkallaan
Kommentit (90)
No hyvä. Summat pysyvät siis samana eli rahaa annetaan.
Vierailija kirjoitti:
Yli 65 v hakee töitä niin luetaanko työttömäksi.?
Työttömyysturvaa ei makseta eläkeläisille vaikka töihin he toki voivat mennä ja heille hyvä idea koska monella se eläke on varsin pieni.
Monet eläkeläiset pysyvät juuri ja juuri hengissä ja jos sairauksia niin lääkkeet ja hoito on vaikeaa saada. Tätä tämä rikkaiden hoito on. Samaa hiton mantraa on hoettu koko hallituskausi ja asiat on menneet vaan huonompaan suuntaan koko yhteiskunnassa.
No tietysti sillä varakkaalla osalla menee todella hyvin heistä monella on hyvä yritysbisnes ja rahaa on kuin roskaa kuten sanonta kuuluu. On massia vaikka kuinka ja vähän nokkaansa nyrpistävät kun jonkun kadulla elävän ohi joskus joutuvat menemään.. Nämä ovat heille niitä ”loisia” yhteiskunnan elättejä jotka ovat nyt jo ihmisarvoa vailla olevia täysin tarpeettomia.
No miksi tähän on tultu että työpaikat häviää MUTTA siitä huolimatta firmoilla menee hyvin itse asiassa paremmin kuin pitkään aikaan.
Työntekijöitä ei juurikaan rekrytoida mutta silti menee hyvin. No yritykset ovat ns. automatisoinnin ja robotisaation käyttöönottovaiheessa.
Tekoäly on nyt se iso juttu jonka moni on ajatellut olevan vieläkin lapsen kengissä mutta totuus on että varsinkin kaikki isot yritykset ottavat uutta suuntaa työn automatisoinnissa. Tämä tietenkin johtaa irtisanomisiin joka on kyllä hallituksen tiedossa erittäin hyvin. Yrityksille voi olla paljonkin tukia tekoälyn käyttöönottoon liittyvissä asioissa mutta näistä ei julkisesti huudella.
Koko työttömyyshän on vaan laiskojen yhteiskunnan varoilla elävien elättien syytä. Näinpä syylliset on jo löydetty kun köyhiä tulee lisää ja lisää. Lisäksi kun talous on jo heikoissa kantimissa niin suuri osa leikkauksista tehdään niille joilla eläminen jo nyt äärimmäisen tiukkaa.
Ja sitten ne kaikkein köyhimmät jotka ei vois Purraa ja Orpoa vähempää kiinnostaa voivat asua vaikka koko talven lumipengassa vai teltassa. Kuolkoot pois kun ovat niitä elättejä.
Hyvinvointiyhteiskunta mikä suomikin ehkä joskus menneinä vuosikymmeninä oli kun sosiaaliturva heikoimmille kehitettiin on enää pelkkää sanahelinää. Köyhistä viis kuolkoot kadulle tai mieluummin vaikka katuojaan kaupungin laidalle etteivät hyväosaiset joudu näkemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tuossa nyt mukamas muuttui?
Toi nyt kuuluu osana siihen pakettiin, jonka tavoitteena on se EKn "uusi toimeentulotuki". Eli kun tuo on saatu maaliin niin mm asumis- ja työttömyystukiin sovelletaan samoja ehtoja kuin nykyiseen toimeentulotukeen. Selkokielellä sitä, että mitään tukea et saa latin latia niin pitkään kun sulla on vähänkään säästöjä tai muuta varallisuutta.
No mutta eihän tuo osu vain työttömiin silloin?
Vierailija kirjoitti:
Kannustan teitä tyhmiä ja empaattisia ihmisiä treenaamaan aivojanne, jotta näette, kuulette ja ymmärrätte paremmin. Noin, olkaa hyvä.
Niin että empatia on tyhmien juttu? Joopa joo toivottavasti ett itse joudu tilanteeseen että työpaikka lähtee alta ja kohta on sen asuntolainan tai vastikkeen/vuokran maksukin jo ongelmallista. Sitten ruoan hankkiminen tulee vaikeaksi.
Oletko edes tietoinen että tässä tämän hetken kansainvälisessä tilanteessa (iran-israel-amerikka-venäjä-ukraina) konfliktit vaan pahenee ja siihen suuntaan että kaikki hinnat kallistuu (ruoka, öljy ja sähkö) mikä johtaa siihen että vaikkapa vuoden tai parin päästä sinäkin voit olla jo ongelmissa vaikkapa sen ruoan saamisen suhteen. Kannattaakohan huudella??
Ajatus siitä, että työtöntä pitää kannustaa aktiivisemmaksi, ettei syrjäydy ja jää kotiin makaamaan on monelle työttömälle loukkaavaa ja ennakkoluulojen värittämää. Olen akateeminen työtön, juoksen viikossa n. 4 x 10 km:n lenkkejä, harrastan kuorolaulua, käyn koirien kanssa lenkeillä, perheen kanssa luonnossa kävelyillä. Haen n. 40 työpaikkaa /kk, mutta tästä ei ole apua kun töitä ei ole riittävästi ja hakijoita valtava määrä. Meitä vastaavia koulutettuja työttömiä on paljon. Tekisi todella hyvää joidenkin perehtyä aiheeseen, ennen kuin kirjoittelevat mitään. Tai päättävät asioista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tuossa nyt mukamas muuttui?
Toi nyt kuuluu osana siihen pakettiin, jonka tavoitteena on se EKn "uusi toimeentulotuki". Eli kun tuo on saatu maaliin niin mm asumis- ja työttömyystukiin sovelletaan samoja ehtoja kuin nykyiseen toimeentulotukeen. Selkokielellä sitä, että mitään tukea et saa latin latia niin pitkään kun sulla on vähänkään säästöjä tai muuta varallisuutta.
No mutta eihän tuo osu vain työttömiin silloin?
Niin siis eihän nämä uudistukset osu sinkkuihin tosityöttömiin mitenkään. Tai no yhden tuen nimi vaihtui, mutta muuta vaikutusta ei ole. Tällä kannustetaan lähinnä siihen, että jos olet työtön, sitten kannattaa olla niin toivoton tapaus, ettei sua enää mihinkään edes velvoiteta.
Työnhakuvelvollisuus on poistettava koska yritysten nettisivuilla ilmoitetaan jo että avoimia hakemuksia ei oteta vastaan vaan töihin haetaan ainoastaan tehtäviin kohdistetuilla hakemuksilla, JOS työpaikkoja on auki, mutta juuri koskaan työpaikkoja EI OLE avoinna!!
Näinollen työnhakuvelvollisuutta ei voi täyttää todellisuudessa! Viime määräaikaishaastattelussa työkkärin akka vaan vänkäsi vastaan kun yritin tätä tuoda esille, laukaisi vaan ylimielisen koppavasti että "töitä VOI hakea", ihan kuin ei olisi edes kuunnellut mitä juuri äsken sanoin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tuossa nyt mukamas muuttui?
Toi nyt kuuluu osana siihen pakettiin, jonka tavoitteena on se EKn "uusi toimeentulotuki". Eli kun tuo on saatu maaliin niin mm asumis- ja työttömyystukiin sovelletaan samoja ehtoja kuin nykyiseen toimeentulotukeen. Selkokielellä sitä, että mitään tukea et saa latin latia niin pitkään kun sulla on vähänkään säästöjä tai muuta varallisuutta.
No mutta eihän tuo osu vain työttömiin silloin?
Ehkä juuri näin esim. jos myös eläkkeet siirretään siihen samaan listaan missä nyt kaikki muut yhteiskunnan tuet (työttömyysturva, aaumistuki ym.) niin eläkeläisten säästöt huomioitaisiin silloin myös joten jos saat eläkeläisen asumistukea tai kelan maksamaa eläkettä niin säästösi otettaisiin huomioon tuloissa.
Tuo olis katastrofi pieneläkeläisille joilla nyt pieni eläke mutta ovat säästäneet töissä ollessaan pahan päivän varalle ja elämiseen.
Yhteiskunta on sairas, jos se syyttää yksittäisiä kansalaisiaan, jotka ovat jo valmiiksi heikoilla eikä minkäänlainen yrittäminen tai pitkä työura johda parempaan, vaan piiskaa tulee joka suunnasta, päättäjien virheistä. Tällä hetkellä empatiaa hallitusta kohtaan on 0%. Niin sairasta ja valheellista politiikkaa tekevät, täysin tietoisena valehtelustaan ja sen seurauksista. Jokainen junan alle hypännyt on hallituksen uhri.
Aktivointia eikä passivointia. Hyvä hallitus!