Kela-muutos meni läpi eduskunnassa: etuuksiin ja maksuihin tulee nyt täysin uusi linja
Lakimuutosten taustalla on hallituksen tavoite uudistaa sosiaaliturvaa siten, että järjestelmä on yksinkertaisempi ja työhön kannustavampi.
Etuuksien perusteet ja määrät säilyvät ennallaan, mutta muutosten myötä etuuksien käsittelyä selkiytetään ja varmistetaan, että eri etuuksissa toimitaan mahdollisimman yhdenmukaisella tavalla, Kela kertoo.
Sairausvakuutuslain mukaisia päivärahaetuuksia koskevaan lainsäädäntöön lisätään säännöksiä päätösten antamisesta sekä siitä, miten päivärahojen maksamista voidaan tarkistaa asiakkaan tilanteen muuttuessa.
Hyviä muutoksia. Työnteon tulee olla aina kannattavaa. Työikäisen ihmisen tulee elättää itsensä ja perheensä palkallaan
Kommentit (90)
Vierailija kirjoitti:
Mikä tuossa nyt mukamas muuttui?
Toi nyt kuuluu osana siihen pakettiin, jonka tavoitteena on se EKn "uusi toimeentulotuki". Eli kun tuo on saatu maaliin niin mm asumis- ja työttömyystukiin sovelletaan samoja ehtoja kuin nykyiseen toimeentulotukeen. Selkokielellä sitä, että mitään tukea et saa latin latia niin pitkään kun sulla on vähänkään säästöjä tai muuta varallisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En itse ole työtön mutta raivostuttaa ja kuvottaa työttömien puolesta tuo "kannustaminen" ja sen hokeminen että työn teon tulee olla kannustavampaa kuin työttömyys. Niinhän se onkin noin 99%:lle työttömistä mutta kun he eivät pääse töihin josta maksetaan palkkaa niin tuo kaikki on ilkeää kiusantekoa ja julmuutta.
Kannustaa -sanan käyttö on muuttunut irvokkaaksi jo aikoja sitten. =/
Juoksuvalmentajajakin voi kannustaa maratonjuoksijaa jättämällä matkan varrella normaalisti tarjottavat energiageelit ja juomat kokonaan pois. Janoinen urheilija juoksee nopeammin maaliin jotta saisi siellä itselleen juotavaa
Vierailija kirjoitti:
600 eurolla ei pärjää jos on yksineläjä ja lainoja. miksi tällainen ajatus että ihminen mieluummin kituuttaa ja joutuu jopa lainaamaan rahaa jotta ylipäätänsä pysyy hengissä.
Meinaatko, että valtion pitäisi maksaa lainasi ja osamaksusi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Työhön kannustava" on olkiukko. Olkiukkoa käytetään kun ollaan häviöllä väittelyssä. Olkiukkoa voi käyttää myös narsisti sumuttaessaan. Koska tällä hetkellä ei ole kyse siitä, etteikö työtön haluaisi töihin. Häntä ei siis tarvitse erikseen kannustaa mihinkään.
Töitä ei ole riittävästi. 450 000 työtöntä, 35 000 avointa työpaikkaa.
Miksei työttömät luo itse työpaikkojaan, miksi odotetaan kotona että joku tekee kaiken työn ja tarjoaa "tule tänne".
Tämäkään ei toimi. Kun kerran perustaa yrityksen, on aina sosialistisen yhteiskunnan vihollien, riistäjä. Näin on vaikka suurin osa yrittäjistä elää köyhyysrajalla. Syy yhteiskunnan ongelmiin on puhtaasti sosialismissa. Sosialismi on yhteiskunnan syöpä.
Pahimpia sosialisteja ovat Suomessa yrittäjät jotka pyörittävät yrityksiä tukien varassa. Eikö kapitalistisen maailman perusajatus ole se että jos yritys ei pärjää ilman tukia ei sellaisen kannata olla olemassa. Minkä helkkarin takia jonkun Nallen yrityksiä tuetaan vaikka jätkällä on rahaa ku roskaa? Jostain syystä näiden tukifirmojen pomot saavat aivan käsittämättömiä palkkoja vaikka yrityksen talous menee päin peersettä.
Muuten samaa mieltä, mutta yrittäjän omalla omaisuudella ei ole merkitystä. Yrittäjien pitää saada menestyä. Pahimpia sosialistiyrittäjiä ovat kiinteistönhuolto ym. yritykset, jotka ottaa 6 kk oppisopimukseen, työkokeiluun tms. ihmisiä, joille uskotellaan heidän joskus työllistyvän. Eli veronmaksajien rahoilla vääristetään kilpailua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En itse ole työtön mutta raivostuttaa ja kuvottaa työttömien puolesta tuo "kannustaminen" ja sen hokeminen että työn teon tulee olla kannustavampaa kuin työttömyys. Niinhän se onkin noin 99%:lle työttömistä mutta kun he eivät pääse töihin josta maksetaan palkkaa niin tuo kaikki on ilkeää kiusantekoa ja julmuutta.
Kannustaa -sanan käyttö on muuttunut irvokkaaksi jo aikoja sitten. =/
Tosin. Mene töihin sanomisesta on tullut taikasanat ihmisille. Kaikki pääsee samantien töihin ja saa työpaikan kun sen sanoo. :)

Kaikki yritykset, jotka siihe vaan pystyy, vääristää kilpailua. Suomen ruokakauppa duopoli on yksi kilpailun vääristämisen raikuvin esimerkki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt menee AP:lla sekaisin perheensä elättäminen ja työnteko, joilla ei ole mitään tekemistä keskenään.
Anna kun Aki setä kertoo:
"jos me tehdään niin, että kaikki tulisivat palkallaan toimeen, meillä jäisi työpaikkoja syntymättä ihan hirveästi, Kangasharju totesi eilen tiistaina Ylen Ykkösaamu-radio-ohjelmassa."
Jos ei yksi työpaikka elätä niin ottaa lisätyön. Vuorokaudessa on 24 tuntia
Suomessa ei ole sitä yhtäkään työpaikkaa mutta täähän ei broilereita tai suojatöissään pönöttäviä virkamiehiä kiinnosta.
Kuitenkin kauhea kohtaaminen suojaosan poistosta, onkohan niitä työpaikkoja sittenkin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Työhön kannustava" on olkiukko. Olkiukkoa käytetään kun ollaan häviöllä väittelyssä. Olkiukkoa voi käyttää myös narsisti sumuttaessaan. Koska tällä hetkellä ei ole kyse siitä, etteikö työtön haluaisi töihin. Häntä ei siis tarvitse erikseen kannustaa mihinkään.
Töitä ei ole riittävästi. 450 000 työtöntä, 35 000 avointa työpaikkaa.
Mutta miten on mahdollista, että suuri osa työttömistä työllistyy alle 3 kuukaudessa, jos työpaikkoja ei ole?
Ainakin TEMin tilaston mukaan edelleen työllistytään varsin rivakkaan tahtiin, poikkeuksena tiettyjen kerrostalovaltaisten asuinalueiden asukkaat.
Silti ei poista sitä vähemmistöä? Vähemmistöstä kokoajan työttömissä on ollut kyse. Ei enemmistöstä.

Taas narsisti. Muotisana joka on menettänyt merkityksensä. Kaikki ovat narsisteja jotka eivät toimi kuten toinen haluaa.

Enemmistölle on työpaikka. Siksi suurinosa suomalaisista on töissä. Vähemmistölle ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Työhön kannustava" on olkiukko. Olkiukkoa käytetään kun ollaan häviöllä väittelyssä. Olkiukkoa voi käyttää myös narsisti sumuttaessaan. Koska tällä hetkellä ei ole kyse siitä, etteikö työtön haluaisi töihin. Häntä ei siis tarvitse erikseen kannustaa mihinkään.
Töitä ei ole riittävästi. 450 000 työtöntä, 35 000 avointa työpaikkaa.
Mutta miten on mahdollista, että suuri osa työttömistä työllistyy alle 3 kuukaudessa, jos työpaikkoja ei ole?
Ainakin TEMin tilaston mukaan edelleen työllistytään varsin rivakkaan tahtiin, poikkeuksena tiettyjen kerrostalovaltaisten asuinalueiden asukkaat.
Oma tarinani. Olin kesän "työttömänä", koska matalapalkka-ala, jossa työskentelen, pätkittää työsopimuksia. Tätä tapahtuu paljon. Tilastot eivät kerro aina totuutta.
Ala ei ole myöskään omani, vaan valitsin mennä huonopalkkaiseen työhön työttömyyden sijaan. Omalta alaltani olisin jo monivuotinen pitkäaikaistyötön. Sain tältä matalapalkka-alaltakin töitä puhtaasti tuurilla.
Huom! Harva teistä akateemisista uraputki-ihmisistä menisi töihin siivoojaksi, jos töitä ei alallanne olisi.
Ei sosiaaliturvan tarkoitus ole olla työhön kannustava. Iso osa sosiaaliturvasta on joko tarkoitettu tilanteisiin, joissa henkilö ei tilanteensa vuoksi edes kuulu työelämään (sairaus, työkyvyttömyys, äitiysloma/vanhempainvapaa, eläke) tai sitten sosiaaliturva ei mitenkään liity henkilön työmarkkina-asemaan (lapsilisä, elatustuki, vammaispalvelut). Opiskelijasta ei voi ehkä sanoa, ettei hän "kuulu" työelämään, mutta hänenkään elämäntilanteessaan työelämään osallistuminen ei ole kuitenkaan ensisijainen asia. Joten tuo lähtökohta on täysin vinoutunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Työhön kannustava" on olkiukko. Olkiukkoa käytetään kun ollaan häviöllä väittelyssä. Olkiukkoa voi käyttää myös narsisti sumuttaessaan. Koska tällä hetkellä ei ole kyse siitä, etteikö työtön haluaisi töihin. Häntä ei siis tarvitse erikseen kannustaa mihinkään.
Töitä ei ole riittävästi. 450 000 työtöntä, 35 000 avointa työpaikkaa.
Taas narsisti. Muotisana joka on menettänyt merkityksensä. Kaikki ovat narsisteja jotka eivät toimi kuten toinen haluaa.
Kommenttisi ei poista sitä faktaa, ettei avoimia työpaikkoja ole ja työttömien määrä on hälyttävän korkea. Se, että tartut yhteen sanaan kommentoimatta validia sisältöä on hyvin kuvaavaa ilmiölle. Eräänlaista valehtelua sekin.
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä että palkan pitää olla niin suuri että sillä tulee toimeen. Näinhän ei aina ole. Etuudet taas eivät Suomessa ole niin suuria että ne kilpailisivat palkkojen kanssa. Tätähän on vertailtu joten siitä on tutkittua tietoa. En tunne ketään joka olisi kieltäytynyt työstä sen vuoksi että etuudet ovat suuria. Lienee jonkin poliittisen tahon harhaluulo tai tahallista vääristelyä.
Se on oikeistolaisten vääristelyä.
Mua kannustaisi enemmän. Jos lomarahat olisi lomarahoja. Eikä työttömyyskorvaus. Nythän työnantaja maksaa kelan puolesta lomarahana työttmyystuen.
Miten jos vakityöntekijän lomara muutettaisinkin yhdeksi palkaksi. Sehän olisi samanlainen ryöstö.
Viimeksi kun kela halusi selkeyttää linjojaan toimeentulotuessa ja yhdenvertaistaa sitä.
Se teki 9 vuoden ajan tuhansia syrjäytyneitä. Joiden ei ollut pakko tehdä mitään. Kuntien aikaan se ei käynyt päinsä.
Ja sitten odotetaan, että nuo syrjäytyneet ovat hyvinkin työkuntoisia, ilman ammattia.
Ei heidät jätettiin yhtä heitteille, kuin sen 9 vuoden ajan. Näpynäpy tietsikalla 5 min kk. Ja heidän pitäisi nyt noilla opeilla pystyä perustamaan jopa firma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En itse ole työtön mutta raivostuttaa ja kuvottaa työttömien puolesta tuo "kannustaminen" ja sen hokeminen että työn teon tulee olla kannustavampaa kuin työttömyys. Niinhän se onkin noin 99%:lle työttömistä mutta kun he eivät pääse töihin josta maksetaan palkkaa niin tuo kaikki on ilkeää kiusantekoa ja julmuutta.
Kannustaa -sanan käyttö on muuttunut irvokkaaksi jo aikoja sitten. =/
Juoksuvalmentajajakin voi kannustaa maratonjuoksijaa jättämällä matkan varrella normaalisti tarjottavat energiageelit ja juomat kokonaan pois. Janoinen urheilija juoksee nopeammin maaliin jotta saisi siellä itselleen juotavaa
Ja kun tämä tehdään työkyvyttömille, kyseessä on ?
Vierailija kirjoitti:
Kannuksia kylkiin niin tulee liikettä, eikös vain.
Kun ei ole mitään minne päin liikkua. Töitä ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En itse ole työtön mutta raivostuttaa ja kuvottaa työttömien puolesta tuo "kannustaminen" ja sen hokeminen että työn teon tulee olla kannustavampaa kuin työttömyys. Niinhän se onkin noin 99%:lle työttömistä mutta kun he eivät pääse töihin josta maksetaan palkkaa niin tuo kaikki on ilkeää kiusantekoa ja julmuutta.
Kannustaa -sanan käyttö on muuttunut irvokkaaksi jo aikoja sitten. =/
Juoksuvalmentajajakin voi kannustaa maratonjuoksijaa jättämällä matkan varrella normaalisti tarjottavat energiageelit ja juomat kokonaan pois. Janoinen urheilija juoksee nopeammin maaliin jotta saisi siellä itselleen juotavaa
Ja kun tämä tehdään työkyvyttömille, kyseessä on ?
Töihin menoa voi kannustaa ja itsestään huolta pitämisessä että kykenee sinne töihin mennä kun sen paikan saa. Työttömänä oloa ei pidä kannustaa. Mutta ei sitä tarvi maahan polkea että päättää sitten olle edes yrittämättä enään. Sitä nimittäin sattuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En itse ole työtön mutta raivostuttaa ja kuvottaa työttömien puolesta tuo "kannustaminen" ja sen hokeminen että työn teon tulee olla kannustavampaa kuin työttömyys. Niinhän se onkin noin 99%:lle työttömistä mutta kun he eivät pääse töihin josta maksetaan palkkaa niin tuo kaikki on ilkeää kiusantekoa ja julmuutta.
Kannustaa -sanan käyttö on muuttunut irvokkaaksi jo aikoja sitten. =/
Voitaisin puhua kannustamisesta, jos toisessa kädessä olisi tarjota työpaikkaa.
Ja työpaikkaa ei tarjota ilmoittamalla avoimesta työpaikkailmoituksesta.