Lue keskustelun säännöt.
Miehen kaverittomuus
30.08.2026 |
Mitä mieltä, kannattaako kaverittomalle miehelle antaa mahdollisuutta parisuhteeseen?
Kommentit (109)
Hetken sitä jakso olla sosiaalinen puolison kanssa kun oltiin parikymppisiä mutta ei sitä oo kumpikaan oikein jaksanu enää lasten tultua ja 30v jälkeen. Viimeksi käytiin vaimon kaverin 40v juhlassa kahvittelemassa jonku vartin verran. Siitäki on jo kuus vuotta aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokemuksesta en lähtisi uudelleen. Toisella oltava muitakin ihmisiä joihin ottaa yhteyttä, viettää aikaa ja puhua asioista. Pidemmällä päälle aiheuttaa ongelmia jos ei ole kavereita.
Suurin osa pariskunnista mökkiintyy keskenään eikä tapaa ulkopuolisia ihmisiä kuin työkuvioissa. Harva edes soittelee kellekään. Joskus saatetaan tavata jotain tuttavapariskuntaa pariskuntana.
Suomalaiset on todella epäsosiaalisia eikä kaipaa aikuisiässä muita kontakteja.
Paitsi sitten kun parisuhde jostain syystä päättyy. Sitten aletaan etsiskellä vuosia sitten hylättyjä kavereita.
Vierailija kirjoitti:
Mieluummin mä ottaisin introvertin, joka hoitaa kanssani kotia ja perhettä ja minua ja suhdettamme kuin kuppilassa viihtyvän.
Joo, ja nää kaljakuppilassa viihtyvät. Voivat joskus eksyä vieraisiin peteihin. Kokemusta valitettavasti on tällaisestä miehestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata. Miesten normaali kaverittomuus muodostuu vasta parisuhteessa, ei ennen sitä.
Mutta jos hän on jo ollut parisuhteessa ja menettänyt siinä kavernsa ja ei ole ehtinyt vielä hankkia uusia?
Miten kukaan menettää kaverinsa parisuhteen myötä?
Vaimohan ne torppaa ajan saatossa.
- Lähden Penan kanssa terassille -> Et lähde
- Meen Jarkon kanssa lenkille -> Et lähde
- Käy lainaamassa Mikalta ruohonleikkurin -> Et käy, osta oma
- Meidän kutsuttiin kylään -> Ei lähdetä
Ja perään tulee se "Käy hakemassa Kirsiltä ruohonleikkuri ja leikkaa nurmikko. Mä käyn Tiinan kanssa lenkillä ja saatan piipahtaa terassille Liisan kanssa. Sitten huomenna mennään Viiville kylään, ja käytäydyt sitten kunnolla vaikka se Viivin mies onkin ihan tollo ja teillä ei ole mitään keskusteltavaa!"
Tämä :D
Tai vähintään aina on päänsärky tai joku, kun pitäisi johonkin miehen puolen menoon osallistua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
En näe asiassa mitään ongelmaa, jos mies ihan oikeasti viihtyy hyvin yksinkin. Eli antaisin mahdollisuuden. Mutta jos alkaa ilmetä, että ei sitten halua sinullakaan olevan kavereita, niin se olisi red flag.
Minulle taas on iso red flag kun nainen haluaa että hänen kavereistaan pitää tulla myös mun kavereita ja mun pitää viettää aikaa heidän kanssaan. Ehkä sitä hetken jaksaa jos ollaan vaikka samassa tapahtumassa mutta ei mitään viinin maistelu iltoja Virpin luona tai nyyttäreitä Maijan ja miehensä kanssa.
Miksi tämä on red flag? Minusta olisi aika outoa, jos kumppani kieltäytyisi kutsusta eikä anna edes mahdollisuutta. En jaksaisi selitellä kavereille ja heidän miehille, miksi just mun mies ei ole tullut.
Mä ajattelen asian vähän toisin. Mä nuorena osallistuin silloisen miesystäväni kavereiden tapaamisiin joitakin kertoja. Istuin tylsistyneenä katsomassa jäähallissa lätkämatseja ja sitten väliajalla juomassa olutta kuunnellen, kun mies kavereideen puhui siitä matsista. Tai mentiin jonnekin baariin istumaan. Muutaman kerran näin tein ja koitin vaan peitellä haukotukseni. Paljon mieluummin olisin ollut kotona yksin tai jossain omien kavereideni kanssa. Myöhemmissä suhteissani en sitten alunperinkään lähtenyt sellaiseen enkä myöskään edellyttänyt, että mies olisi lähtenyt johonkin mun kavereideni juttuihin mukaan. Molemmilla sai olla omat menonsa. Jotkut toisen suvun sukujuhlat oli vähän eri juttu ja vaikka niihinkään ei olisi oikeasti halunnut lähteä, niin lähti kuitenkin velvollisuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaipa kaverittomuus voi joskus korreloida ihmisen hankaluuden yms. kanssa, mutta usein ei. Täysin tapauskohtaista.
Itse olen aika kaveriton nykyään. Toki on tuttavia, muttei sydänystäviä. Ei johdu siitä, että olisin ikävä ihminen tai huono ystävä, vaan syrjäydyin teininä ja menetin tuolloin suurimman osan ns. ystävistäni. Sitten oli aika pitkälle aikuisikään sosiaalista ahdistuneisuutta ja ujoutta. Olen myös hyvin introvertti ja jossain määrin työaddiktoitunut, joten aikaa ei vain riitä kaikkeen. Laajan kaveripiirin ylläpitämisen ajatuskin jo vähän ahdistaa ja stressaa. Nykyään kolmekymppisenä miehenä en ole enää ujo. Minulla on kaikkiaan hyvät sosiaaliset taidot ja olen hyvää seuraa, ja siksi naisseuraa on aina löytynytkin. Noista erinäisistä syistä johtuen olen vain päätynyt tilanteeseen, jossa sosiaalinen elämäni ei ole kovin aktiivista, vaikka olen sosiaalisesti aika kyvykäs ja usein puheliaskin.
Tämä vain omana anekdoottina kaverittomuudestani ja esimerkkinä siitä, ettei taustalla tarvitse piillä sen synkempiä ongelmia, tai että se johtuisi suoraan miehen hankaluudesta tai outoudesta ihmisenä. Kokemuksissani myöskään tapailemiani naisia ei ole kaikkiaan haitannut kaverittomuuteni.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
En näe asiassa mitään ongelmaa, jos mies ihan oikeasti viihtyy hyvin yksinkin. Eli antaisin mahdollisuuden. Mutta jos alkaa ilmetä, että ei sitten halua sinullakaan olevan kavereita, niin se olisi red flag.
Minulle taas on iso red flag kun nainen haluaa että hänen kavereistaan pitää tulla myös mun kavereita ja mun pitää viettää aikaa heidän kanssaan. Ehkä sitä hetken jaksaa jos ollaan vaikka samassa tapahtumassa mutta ei mitään viinin maistelu iltoja Virpin luona tai nyyttäreitä Maijan ja miehensä kanssa.
Miksi tämä on red flag? Minusta olisi aika outoa, jos kumppani kieltäytyisi kutsusta eikä anna edes mahdollisuutta. En jaksaisi selitellä kavereille ja heidän miehille, miksi just mun mies ei ole tullut.
Mä ajattelen asian vähän toisin. Mä nuorena osallistuin silloisen miesystäväni kavereiden tapaamisiin joitakin kertoja. Istuin tylsistyneenä katsomassa jäähallissa lätkämatseja ja sitten väliajalla juomassa olutta kuunnellen, kun mies kavereideen puhui siitä matsista. Tai mentiin jonnekin baariin istumaan. Muutaman kerran näin tein ja koitin vaan peitellä haukotukseni. Paljon mieluummin olisin ollut kotona yksin tai jossain omien kavereideni kanssa. Myöhemmissä suhteissani en sitten alunperinkään lähtenyt sellaiseen enkä myöskään edellyttänyt, että mies olisi lähtenyt johonkin mun kavereideni juttuihin mukaan. Molemmilla sai olla omat menonsa. Jotkut toisen suvun sukujuhlat oli vähän eri juttu ja vaikka niihinkään ei olisi oikeasti halunnut lähteä, niin lähti kuitenkin velvollisuudesta.
Tuo toisaalta kertoo myös miehen sosiaalisten taitojen puutteesta, jos eka raahaa paikanpäälle ja sitten vielä jättää huomiotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
En näe asiassa mitään ongelmaa, jos mies ihan oikeasti viihtyy hyvin yksinkin. Eli antaisin mahdollisuuden. Mutta jos alkaa ilmetä, että ei sitten halua sinullakaan olevan kavereita, niin se olisi red flag.
Minulle taas on iso red flag kun nainen haluaa että hänen kavereistaan pitää tulla myös mun kavereita ja mun pitää viettää aikaa heidän kanssaan. Ehkä sitä hetken jaksaa jos ollaan vaikka samassa tapahtumassa mutta ei mitään viinin maistelu iltoja Virpin luona tai nyyttäreitä Maijan ja miehensä kanssa.
Miksi tämä on red flag? Minusta olisi aika outoa, jos kumppani kieltäytyisi kutsusta eikä anna edes mahdollisuutta. En jaksaisi selitellä kavereille ja heidän miehille, miksi just mun mies ei ole tullut.
Mä ajattelen asian vähän toisin. Mä nuorena osallistuin silloisen miesystäväni kavereiden tapaamisiin joitakin kertoja. Istuin tylsistyneenä katsomassa jäähallissa lätkämatseja ja sitten väliajalla juomassa olutta kuunnellen, kun mies kavereideen puhui siitä matsista. Tai mentiin jonnekin baariin istumaan. Muutaman kerran näin tein ja koitin vaan peitellä haukotukseni. Paljon mieluummin olisin ollut kotona yksin tai jossain omien kavereideni kanssa. Myöhemmissä suhteissani en sitten alunperinkään lähtenyt sellaiseen enkä myöskään edellyttänyt, että mies olisi lähtenyt johonkin mun kavereideni juttuihin mukaan. Molemmilla sai olla omat menonsa. Jotkut toisen suvun sukujuhlat oli vähän eri juttu ja vaikka niihinkään ei olisi oikeasti halunnut lähteä, niin lähti kuitenkin velvollisuudesta.
Tuo toisaalta kertoo myös miehen sosiaalisten taitojen puutteesta, jos eka raahaa paikanpäälle ja sitten vielä jättää huomiotta.
Totta tavallaan, mutta sitä lätkämatsiahan hän meni katsomaan tai niitä kavereitaan tapaamaan. Muahan hän tapasi paljon useammin kuin kavereitaan. Miksi juuri minua olisi pitänyt juuuri silloin huomioida? Silloin vaan tuntui olevan jollain tapaa normaalia, että tyttöystävä otettiin mukaan. Nykyisin onneksi ei tarvitse.
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
En näe asiassa mitään ongelmaa, jos mies ihan oikeasti viihtyy hyvin yksinkin. Eli antaisin mahdollisuuden. Mutta jos alkaa ilmetä, että ei sitten halua sinullakaan olevan kavereita, niin se olisi red flag.
Minulle taas on iso red flag kun nainen haluaa että hänen kavereistaan pitää tulla myös mun kavereita ja mun pitää viettää aikaa heidän kanssaan. Ehkä sitä hetken jaksaa jos ollaan vaikka samassa tapahtumassa mutta ei mitään viinin maistelu iltoja Virpin luona tai nyyttäreitä Maijan ja miehensä kanssa.
Miksi tämä on red flag? Minusta olisi aika outoa, jos kumppani kieltäytyisi kutsusta eikä anna edes mahdollisuutta. En jaksaisi selitellä kavereille ja heidän miehille, miksi just mun mies ei ole tullut.
Mä ajattelen asian vähän toisin. Mä nuorena osallistuin silloisen miesystäväni kavereiden tapaamisiin joitakin kertoja. Istuin tylsistyneenä katsomassa jäähallissa lätkämatseja ja sitten väliajalla juomassa olutta kuunnellen, kun mies kavereideen puhui siitä matsista. Tai mentiin jonnekin baariin istumaan. Muutaman kerran näin tein ja koitin vaan peitellä haukotukseni. Paljon mieluummin olisin ollut kotona yksin tai jossain omien kavereideni kanssa. Myöhemmissä suhteissani en sitten alunperinkään lähtenyt sellaiseen enkä myöskään edellyttänyt, että mies olisi lähtenyt johonkin mun kavereideni juttuihin mukaan. Molemmilla sai olla omat menonsa. Jotkut toisen suvun sukujuhlat oli vähän eri juttu ja vaikka niihinkään ei olisi oikeasti halunnut lähteä, niin lähti kuitenkin velvollisuudesta.
Tuo toisaalta kertoo myös miehen sosiaalisten taitojen puutteesta, jos eka raahaa paikanpäälle ja sitten vielä jättää huomiotta.
Mutta eihän se ole mahdollista kun sillä kerta on kavereita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
En näe asiassa mitään ongelmaa, jos mies ihan oikeasti viihtyy hyvin yksinkin. Eli antaisin mahdollisuuden. Mutta jos alkaa ilmetä, että ei sitten halua sinullakaan olevan kavereita, niin se olisi red flag.
Minulle taas on iso red flag kun nainen haluaa että hänen kavereistaan pitää tulla myös mun kavereita ja mun pitää viettää aikaa heidän kanssaan. Ehkä sitä hetken jaksaa jos ollaan vaikka samassa tapahtumassa mutta ei mitään viinin maistelu iltoja Virpin luona tai nyyttäreitä Maijan ja miehensä kanssa.
Miksi tämä on red flag? Minusta olisi aika outoa, jos kumppani kieltäytyisi kutsusta eikä anna edes mahdollisuutta. En jaksaisi selitellä kavereille ja heidän miehille, miksi just mun mies ei ole tullut.
Mä ajattelen asian vähän toisin. Mä nuorena osallistuin silloisen miesystäväni kavereiden tapaamisiin joitakin kertoja. Istuin tylsistyneenä katsomassa jäähallissa lätkämatseja ja sitten väliajalla juomassa olutta kuunnellen, kun mies kavereideen puhui siitä matsista. Tai mentiin jonnekin baariin istumaan. Muutaman kerran näin tein ja koitin vaan peitellä haukotukseni. Paljon mieluummin olisin ollut kotona yksin tai jossain omien kavereideni kanssa. Myöhemmissä suhteissani en sitten alunperinkään lähtenyt sellaiseen enkä myöskään edellyttänyt, että mies olisi lähtenyt johonkin mun kavereideni juttuihin mukaan. Molemmilla sai olla omat menonsa. Jotkut toisen suvun sukujuhlat oli vähän eri juttu ja vaikka niihinkään ei olisi oikeasti halunnut lähteä, niin lähti kuitenkin velvollisuudesta.
Tuo toisaalta kertoo myös miehen sosiaalisten taitojen puutteesta, jos eka raahaa paikanpäälle ja sitten vielä jättää huomiotta.
Mutta eihän se ole mahdollista kun sillä kerta on kavereita.
Niinpä. Ja se kaveriton mies taas on täysin sosiaalisesti avuton vaikka vaimonsa, lastensa, sukulaisten ja työkavereidensa kanssa tulee mainiosti toimeen.
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata. Miesten normaali kaverittomuus muodostuu vasta parisuhteessa, ei ennen sitä.
Tämä. Vuonna 2000 aloin parisuhteeseen, nykyään kavereita ei ole yhtään. Ei niitä enää osaa edes kaivata. Keneenkään vanhaan kaveriin en pidä yhteyttä, enkä tapaa, koska en jaksa sitä kuulustelua mikä asiaan liittyy, enkä sitä juuri ennen tapaamiseen lähtöä "oonkohan mä tulossa kipeäksi, kokeile mun otsaa"-draamailua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
En näe asiassa mitään ongelmaa, jos mies ihan oikeasti viihtyy hyvin yksinkin. Eli antaisin mahdollisuuden. Mutta jos alkaa ilmetä, että ei sitten halua sinullakaan olevan kavereita, niin se olisi red flag.
Minulle taas on iso red flag kun nainen haluaa että hänen kavereistaan pitää tulla myös mun kavereita ja mun pitää viettää aikaa heidän kanssaan. Ehkä sitä hetken jaksaa jos ollaan vaikka samassa tapahtumassa mutta ei mitään viinin maistelu iltoja Virpin luona tai nyyttäreitä Maijan ja miehensä kanssa.
Miksi tämä on red flag? Minusta olisi aika outoa, jos kumppani kieltäytyisi kutsusta eikä anna edes mahdollisuutta. En jaksaisi selitellä kavereille ja heidän miehille, miksi just mun mies ei ole tullut.
Mä ajattelen asian vähän toisin. Mä nuorena osallistuin silloisen miesystäväni kavereiden tapaamisiin joitakin kertoja. Istuin tylsistyneenä katsomassa jäähallissa lätkämatseja ja sitten väliajalla juomassa olutta kuunnellen, kun mies kavereideen puhui siitä matsista. Tai mentiin jonnekin baariin istumaan. Muutaman kerran näin tein ja koitin vaan peitellä haukotukseni. Paljon mieluummin olisin ollut kotona yksin tai jossain omien kavereideni kanssa. Myöhemmissä suhteissani en sitten alunperinkään lähtenyt sellaiseen enkä myöskään edellyttänyt, että mies olisi lähtenyt johonkin mun kavereideni juttuihin mukaan. Molemmilla sai olla omat menonsa. Jotkut toisen suvun sukujuhlat oli vähän eri juttu ja vaikka niihinkään ei olisi oikeasti halunnut lähteä, niin lähti kuitenkin velvollisuudesta.
Tuo toisaalta kertoo myös miehen sosiaalisten taitojen puutteesta, jos eka raahaa paikanpäälle ja sitten vielä jättää huomiotta.
Mutta eihän se ole mahdollista kun sillä kerta on kavereita.
Tietysti on mahdollista. Jos mieheni kaverit olisivat aivan epäsosiaalisia taukkeja niin en silloinkaan jatkaisi suhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
En näe asiassa mitään ongelmaa, jos mies ihan oikeasti viihtyy hyvin yksinkin. Eli antaisin mahdollisuuden. Mutta jos alkaa ilmetä, että ei sitten halua sinullakaan olevan kavereita, niin se olisi red flag.
Minulle taas on iso red flag kun nainen haluaa että hänen kavereistaan pitää tulla myös mun kavereita ja mun pitää viettää aikaa heidän kanssaan. Ehkä sitä hetken jaksaa jos ollaan vaikka samassa tapahtumassa mutta ei mitään viinin maistelu iltoja Virpin luona tai nyyttäreitä Maijan ja miehensä kanssa.
Miksi tämä on red flag? Minusta olisi aika outoa, jos kumppani kieltäytyisi kutsusta eikä anna edes mahdollisuutta. En jaksaisi selitellä kavereille ja heidän miehille, miksi just mun mies ei ole tullut.
Mä ajattelen asian vähän toisin. Mä nuorena osallistuin silloisen miesystäväni kavereiden tapaamisiin joitakin kertoja. Istuin tylsistyneenä katsomassa jäähallissa lätkämatseja ja sitten väliajalla juomassa olutta kuunnellen, kun mies kavereideen puhui siitä matsista. Tai mentiin jonnekin baariin istumaan. Muutaman kerran näin tein ja koitin vaan peitellä haukotukseni. Paljon mieluummin olisin ollut kotona yksin tai jossain omien kavereideni kanssa. Myöhemmissä suhteissani en sitten alunperinkään lähtenyt sellaiseen enkä myöskään edellyttänyt, että mies olisi lähtenyt johonkin mun kavereideni juttuihin mukaan. Molemmilla sai olla omat menonsa. Jotkut toisen suvun sukujuhlat oli vähän eri juttu ja vaikka niihinkään ei olisi oikeasti halunnut lähteä, niin lähti kuitenkin velvollisuudesta.
Tuo toisaalta kertoo myös miehen sosiaalisten taitojen puutteesta, jos eka raahaa paikanpäälle ja sitten vielä jättää huomiotta.
Mutta eihän se ole mahdollista kun sillä kerta on kavereita.
Tietysti on mahdollista. Jos mieheni kaverit olisivat aivan epäsosiaalisia taukkeja niin en silloinkaan jatkaisi suhdetta.
Ai nytkö muutit tuota logiikka? Tässähän on jankattu sivukaupalla siitä että vain miehet joilla on kavereita on sosiaalisesti osaavia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
En näe asiassa mitään ongelmaa, jos mies ihan oikeasti viihtyy hyvin yksinkin. Eli antaisin mahdollisuuden. Mutta jos alkaa ilmetä, että ei sitten halua sinullakaan olevan kavereita, niin se olisi red flag.
Minulle taas on iso red flag kun nainen haluaa että hänen kavereistaan pitää tulla myös mun kavereita ja mun pitää viettää aikaa heidän kanssaan. Ehkä sitä hetken jaksaa jos ollaan vaikka samassa tapahtumassa mutta ei mitään viinin maistelu iltoja Virpin luona tai nyyttäreitä Maijan ja miehensä kanssa.
Miksi tämä on red flag? Minusta olisi aika outoa, jos kumppani kieltäytyisi kutsusta eikä anna edes mahdollisuutta. En jaksaisi selitellä kavereille ja heidän miehille, miksi just mun mies ei ole tullut.
Mä ajattelen asian vähän toisin. Mä nuorena osallistuin silloisen miesystäväni kavereiden tapaamisiin joitakin kertoja. Istuin tylsistyneenä katsomassa jäähallissa lätkämatseja ja sitten väliajalla juomassa olutta kuunnellen, kun mies kavereideen puhui siitä matsista. Tai mentiin jonnekin baariin istumaan. Muutaman kerran näin tein ja koitin vaan peitellä haukotukseni. Paljon mieluummin olisin ollut kotona yksin tai jossain omien kavereideni kanssa. Myöhemmissä suhteissani en sitten alunperinkään lähtenyt sellaiseen enkä myöskään edellyttänyt, että mies olisi lähtenyt johonkin mun kavereideni juttuihin mukaan. Molemmilla sai olla omat menonsa. Jotkut toisen suvun sukujuhlat oli vähän eri juttu ja vaikka niihinkään ei olisi oikeasti halunnut lähteä, niin lähti kuitenkin velvollisuudesta.
Tuo toisaalta kertoo myös miehen sosiaalisten taitojen puutteesta, jos eka raahaa paikanpäälle ja sitten vielä jättää huomiotta.
Mutta eihän se ole mahdollista kun sillä kerta on kavereita.
Heh, tätä keskustelua lukemalla kyllä huomaa, ettei mammoilla ole mitään ymmärrystä psykologiasta:DD
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
En näe asiassa mitään ongelmaa, jos mies ihan oikeasti viihtyy hyvin yksinkin. Eli antaisin mahdollisuuden. Mutta jos alkaa ilmetä, että ei sitten halua sinullakaan olevan kavereita, niin se olisi red flag.
Minulle taas on iso red flag kun nainen haluaa että hänen kavereistaan pitää tulla myös mun kavereita ja mun pitää viettää aikaa heidän kanssaan. Ehkä sitä hetken jaksaa jos ollaan vaikka samassa tapahtumassa mutta ei mitään viinin maistelu iltoja Virpin luona tai nyyttäreitä Maijan ja miehensä kanssa.
Miksi tämä on red flag? Minusta olisi aika outoa, jos kumppani kieltäytyisi kutsusta eikä anna edes mahdollisuutta. En jaksaisi selitellä kavereille ja heidän miehille, miksi just mun mies ei ole tullut.
Mä ajattelen asian vähän toisin. Mä nuorena osallistuin silloisen miesystäväni kavereiden tapaamisiin joitakin kertoja. Istuin tylsistyneenä katsomassa jäähallissa lätkämatseja ja sitten väliajalla juomassa olutta kuunnellen, kun mies kavereideen puhui siitä matsista. Tai mentiin jonnekin baariin istumaan. Muutaman kerran näin tein ja koitin vaan peitellä haukotukseni. Paljon mieluummin olisin ollut kotona yksin tai jossain omien kavereideni kanssa. Myöhemmissä suhteissani en sitten alunperinkään lähtenyt sellaiseen enkä myöskään edellyttänyt, että mies olisi lähtenyt johonkin mun kavereideni juttuihin mukaan. Molemmilla sai olla omat menonsa. Jotkut toisen suvun sukujuhlat oli vähän eri juttu ja vaikka niihinkään ei olisi oikeasti halunnut lähteä, niin lähti kuitenkin velvollisuudesta.
Tuo toisaalta kertoo myös miehen sosiaalisten taitojen puutteesta, jos eka raahaa paikanpäälle ja sitten vielä jättää huomiotta.
Mutta eihän se ole mahdollista kun sillä kerta on kavereita.
Heh, tätä keskustelua lukemalla kyllä huomaa, ettei mammoilla ole mitään ymmärrystä psykologiasta:DD
Ja sullako on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En olisi kaverittoman miehen kanssa. Sille on lähes aina hyvä syy, miksi kavereita ei ole.
Haluaisitko kuulla, miksi minulla ei ole kavereita? Työkavereita en laske tähän.
Syy on yksinkertaisesti se, että ne "kaverit" jotka eivät minua pahoinpidelleet fyysisesti tai henkisesti, katsoivat vierestä kun minua pahoinpideltiin. Parhaimmillaan vielä puolustivat niitä pahoinpitelijöitä, jos erehdyin suuni avaamaan puolustuksekseni.
Eipä ole sittemmin tehnyt mieli kavereita.
Ei mua silti kiinnosta. Älytöntä luovuttaa tuollaisen, vaikkakin traumaattisen kokemuksen takia.
Kuka luovuttamisesta puhui?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi mulla pitäis olla kavereita ylipäätään? Nuorena niitä oli mutta ei kukaan meistä jäänyt siihen kaupunkiin asumaan ja aikusena ei ole ollut pienintäkään halua hommata kavereita.
Haluan seurustella ihmisen kanssa, jolla on ihmiselle normaalit sosiaaliset tarpeet. En yksinkertaisesti kaipaa jotain erakkoa. Miksi tällainen ihminen olisi miellyttävä seurustelukumppani? Miksi hän kaipaisi sosiaalisuutta parisuhteessakaan?
Mitkä on "normaalit" sosiaaliset tarpeet?
Todennäköisesti se, mitä Frendeistä ja Sinkkuelämää -sarjasta on opittu. Kun ei ymmärrys riitä oman mielipiteen muodostamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Naisenkin on ymmärrettävä ettei seurustellessa tai avioliitossa eletä enää sinkkuelämää. Aikuiselle kaverit ovat vain kavereita eivät elämän tärkein asia. On säälittävää kun aikuinen amismies ei voi hakeutua hyväpalkkaiseen vuorotyöhön. Koska siihen kuuluu viikonloppuvuorojakin ja ei voi tavata aina kavereita. Tällainen aikuinen on jäänyt teinin tasolle.
Tärkeintä että pääsit lyttäämään miehiä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En olisi kaverittoman miehen kanssa. Sille on lähes aina hyvä syy, miksi kavereita ei ole.
Haluaisitko kuulla, miksi minulla ei ole kavereita? Työkavereita en laske tähän.
Syy on yksinkertaisesti se, että ne "kaverit" jotka eivät minua pahoinpidelleet fyysisesti tai henkisesti, katsoivat vierestä kun minua pahoinpideltiin. Parhaimmillaan vielä puolustivat niitä pahoinpitelijöitä, jos erehdyin suuni avaamaan puolustuksekseni.
Eipä ole sittemmin tehnyt mieli kavereita.
Pystyisitkö sinä puolustamaan jotain muita jos itseäsikään et voi? Pisti vaan miettimään. Osa ihmisistä on hyviä vaikka ne ei puolustaa pystykkään. Ihmisissä on hyviä ja huonoja puolia. Suurin osa ihmisistä ei pysty mitään väkivaltatilanteen sattuessa ja valehtelee että voisi.
T.Kelaloinen
Oletko varma että haluat saada sen selville? Ehkä tykkäänkin väkivallasta niin paljon että ei enää huvita lopettaa. Toisaalta, osoitat vain hämmästyttävää tietämättömyyttä koko tekstilläsi, joten mielipiteesi on yhtä tyhjän kanssa.
Kuka itseään kunnioittava nainen edes ottaisi jotain lätkää seuraavaa kaljankittaajaa?