Miehen kaverittomuus

Vierailija kirjoitti:

Kaveritonta elämänkumppania ei kannata ottaa. Hänellä on vakava ja pysyvä ongelma, jota puoliso ei pysty ratkomaan, vain hän itse. Ongelma tulee vaikuttamaan yhteiseen elämään. 

Ja tämä valtava ongelma on se että ei siedä paskaa keneltäkään

Vierailija kirjoitti:

Kaverit on merkki siitä että on ainakin joidenkin mielestä hyvä tyyppi. Ei se tae ole mistään, mutta tosi varuillani olisin kaverittoman miehen kanssa ja vain odottaisin, milloin oikea syy kaverittomuuteen iskee päin näköä.

Selkäänpuukottava psykopaattikin on jonkun mielestä hyvä tyyppi

Ketjussa ihan hyviä perusteluja puolesta ja vastaan. Itse olen introvertti ja haluan, että olemme tulevan puolisoni (jota en välttämättä koskaan löydä) kanssa toisillemme sekä parhaat ystävät että rakastajat.

Minua ei häiritse kumppanin ystävät, mutta itse en tarvitse muita kavereita kun rakastamani elämänkumppanin ystävyyden. En ole sinänsä sosiaalisesti kömpelö ja osaan solmia muodollisia suhteita, mutta en minä niistä ihmisistä aidosti pidä, enkä heitä yksityiselämässäni tarvitse.

Vierailija kirjoitti:

Ei miestä voi pakottaa sosialisoimaan. Yritä nähdä se etu minkä saat kun mies ei ole ruikuttamassa jatkuvasti pääsyä baariin tai jääkiekko-otteluihin jätkien kanssa.

Mutta ruikuttaminen on naisen elämän tarkoitus

Vierailija kirjoitti:

Kaipa kaverittomuus voi joskus korreloida ihmisen hankaluuden yms. kanssa, mutta usein ei. Täysin tapauskohtaista. 

 

Itse olen aika kaveriton nykyään. Toki on tuttavia, muttei sydänystäviä. Ei johdu siitä, että olisin ikävä ihminen tai huono ystävä, vaan syrjäydyin teininä ja menetin tuolloin suurimman osan ns. ystävistäni. Sitten oli aika pitkälle aikuisikään sosiaalista ahdistuneisuutta ja ujoutta. Olen myös hyvin introvertti ja jossain määrin työaddiktoitunut, joten aikaa ei vain riitä kaikkeen. Laajan kaveripiirin ylläpitämisen ajatuskin jo vähän ahdistaa ja stressaa. Nykyään kolmekymppisenä miehenä en ole enää ujo. Minulla on kaikkiaan hyvät sosiaaliset taidot ja olen hyvää seuraa, ja siksi naisseuraa on aina löytynytkin. Noista erinäisistä syistä johtuen olen vain päätynyt tilanteeseen, jossa sosiaalinen elämäni ei ole kovin aktiivista, vaikka olen sosiaalisesti aika kyvykäs ja usein puheliaskin. 

 

Tämä vain omana anekdoottina kaverittomuudestani ja esimerkkinä siitä, ettei taustalla tarvitse piillä sen synkempiä ongelmia, tai että se johtuisi suoraan miehen hankaluudesta tai outoudesta ihmisenä. Kokemuksissani myöskään tapailemiani naisia ei ole kaikkiaan haitannut kaverittomuuteni.

Itselläni on ystäviä ja silti on ongelmia ja kykenemätön parisuhteeseen. Että ei ne ystävät todellakaan kaikkea kerro.

T.Kelaloinen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

En näe asiassa mitään ongelmaa, jos mies ihan oikeasti viihtyy hyvin yksinkin. Eli antaisin mahdollisuuden. Mutta jos alkaa ilmetä, että ei sitten halua sinullakaan olevan kavereita, niin se olisi red flag.

Minulle taas on iso red flag kun nainen haluaa että hänen kavereistaan pitää tulla myös mun kavereita ja mun pitää viettää aikaa heidän kanssaan. Ehkä sitä hetken jaksaa jos ollaan vaikka samassa tapahtumassa mutta ei mitään viinin maistelu iltoja Virpin luona tai nyyttäreitä Maijan ja miehensä kanssa.

Miksi tämä on red flag? Minusta olisi aika outoa, jos kumppani kieltäytyisi kutsusta eikä anna edes mahdollisuutta. En jaksaisi selitellä kavereille ja heidän miehille, miksi just mun mies ei ole tullut.

Mä ajattelen asian vähän toisin. Mä nuorena osallistuin silloisen miesystäväni kavereiden tapaamisiin joitakin kertoja. Istuin tylsistyneenä katsomassa jäähallissa lätkämatseja ja sitten väliajalla juomassa olutta kuunnellen, kun mies kavereideen puhui siitä matsista.  Tai mentiin jonnekin baariin istumaan. Muutaman kerran näin tein ja koitin vaan peitellä haukotukseni. Paljon mieluummin olisin ollut kotona yksin tai jossain omien kavereideni kanssa.  Myöhemmissä suhteissani en sitten alunperinkään lähtenyt sellaiseen enkä myöskään edellyttänyt, että mies olisi lähtenyt johonkin mun kavereideni juttuihin mukaan. Molemmilla sai olla omat menonsa. Jotkut toisen suvun sukujuhlat oli vähän eri juttu ja vaikka niihinkään ei olisi oikeasti halunnut lähteä, niin lähti kuitenkin velvollisuudesta. 

Tuo toisaalta kertoo myös miehen sosiaalisten taitojen puutteesta, jos eka raahaa paikanpäälle ja sitten vielä jättää huomiotta. 

Mutta eihän se ole mahdollista kun sillä kerta on kavereita.       

Juuri niin. Yhtäkkiä ne säännöt vaan muuttuu. Itsestään. Kummallista.

Haluaako nainen salaa panemaan miehen kavereiden kanssa? Sen takiako se on niin tärkeätä naisille?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En olisi kaverittoman miehen kanssa. Sille on lähes aina hyvä syy, miksi kavereita ei ole.

Haluaisitko kuulla, miksi minulla ei ole kavereita? Työkavereita en laske tähän.

Syy on yksinkertaisesti se, että ne "kaverit" jotka eivät minua pahoinpidelleet fyysisesti tai henkisesti, katsoivat vierestä kun minua pahoinpideltiin. Parhaimmillaan vielä puolustivat niitä pahoinpitelijöitä, jos erehdyin suuni avaamaan puolustuksekseni.

Eipä ole sittemmin tehnyt mieli kavereita.

Pystyisitkö sinä puolustamaan jotain muita jos itseäsikään et voi? Pisti vaan miettimään. Osa ihmisistä on hyviä vaikka ne ei puolustaa pystykkään. Ihmisissä on hyviä ja huonoja puolia. Suurin osa ihmisistä ei pysty mitään väkivaltatilanteen sattuessa ja valehtelee että voisi.

 

T.Kelaloinen

Oletko varma että haluat saada sen selville? Ehkä tykkäänkin väkivallasta niin paljon että ei enää huvita lopettaa. Toisaalta, osoitat vain hämmästyttävää tietämättömyyttä koko tekstilläsi, joten mielipiteesi on yhtä tyhjän kanssa.

Ainaki sulla muan tunti menny tarinoitten keksimises. Ei sust kyl varmaan oikeesti mihinkää ole. :D -eri

Pup