Turvallisissa ympäristöissä kasvaneet olettavat, että ihmiset käyttäytyvät ymmärtäväisemmin, jos kertoo traumoistaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut asiat ovat niin henkilökohtaisia ettei niitä yksinkertaisesti kerrota töissä ym. Jokaisen ns traumailijan pitäisi ymmärtää, että kaikilla ihmisillä on traumoja. Joillain isompia ja joillain pienempiä. Joillain voi olla hyvinkin traumaattisia kokemuksia, mutta ovat käsitelleet ja hyväksyneet asian ja jatkavat elämää. Se on tervettä. Nämä ikuiset traumailijat ovat rasite kaikille läheisille, terveudenhuollolle ja näköjään jopa työkavereille. Tuntuu ettei niistä asioista edes haluta päästää irti. Niissä vellotaan ja uhriudutaan loputtomiin. 

Sinä se et ymmärrä elämästä vielä p a s k a n vertaa. No meillä päin on tapana sanoa kaltaisistasi "elämä opettaa ja kuolema lopettaa tyhmimmänkin".

Et voi tietää. Jollakin voi olla isompia traumoja kuin sinulla, mutta pitää ne itsellään.

Valitettavasti vain se alkaa jossain vaiheessa näkyä ulospäin jos ihmisellä on paljon traumoja, vaikka henkilö kuinka yrittäisi niitä peitellä. Muut eivät ehkä silloin tarkalleen tiedä mistä on kyse, mutta huomaavat käytöksestä ettei jokin ole ihan kunnossa. Toki itse voi haluta ajatella olevansa peittelyssä taitava, koska se saattaa luoda tilanteessa valheellista hallinnan tunnetta.

Ei näy. Ihan tavallisen oloisia ihmisiä maailman sivu täynnä, eikä voi tietää millaisia henkilökohtaisia perkeleitä heillä on taustalla.

Nyt puhutaan vakavasta traumatisoitumisesta. Kyllä se näkyy ulospäin, jos joku on kovin ahdistunut koko ajan tai hoitaa esimerkiksi pahaa oloaan päihteillä.

Vakavan trauman aste vaihtelee ihmiskohtaisesti, joku ei pääse lemmikkimarsun kuolemasta edes kahdessakymmenessä vuodessa, kun toinen elää ihan normaalia elämää, vaikka on menettänyt joskus koko perheensä tai ollut vakavan väkivallan uhrina

Eli joku menettää koko perheensä ja on heti mielestäsi siitä täydellisen toipunut?

Et sitten tajunnut 

Eipä kyllä yllättänytkään, koska jankuttamisen takiahan tämä ketju täällä on olemassa 

Ehkä sitten joku oli onnekas ja sai oikeaan aikaan oikeanlaista apua ja tukea, kun ei enää jumita traumojensa kanssa. Siitä on usein kyse, ei siitä että joku selviytyisi paremmin koska on yksiselitteisesti vain parempi ihminen kuin joku toinen.

Liikaa vastoinkäymisiä, niin jokin yksittäinen näennäisesti pieni asia voi lopulta murtaa sen vahvimmankin, vaikka siihen asti olisikin päässyt yli vaikka mistä.

Joopa joo, niinpä niin. 

No oletko nyt saanut kaipaamaasi "empatiaa" 

Miksi kertoisit työpaikalla traumoista? Se ei ole oikea paikka ja antaa kuvan huonosta tilannetajusta

Vierailija kirjoitti:

Miksi kertoisit työpaikalla traumoista? Se ei ole oikea paikka ja antaa kuvan huonosta tilannetajusta

Miksi kertoisi työpaikalla yhtään mistään? Niin vain silti ihmiset kertovat siellä lapsuudestaan, minne ovat matkustamassa ja koska menivät naimisiin.

Tällaisista kivoista jutuista on täysin hyväksyttyä puhua, mutta ei siitä että miten kävi kun osti hometalon.

Silti ne ikävämmätkin kokemukset ovat ihan sitä samaa elettyä elämää kuin ne mukavammat asiat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi kertoisit työpaikalla traumoista? Se ei ole oikea paikka ja antaa kuvan huonosta tilannetajusta

Miksi kertoisi työpaikalla yhtään mistään? Niin vain silti ihmiset kertovat siellä lapsuudestaan, minne ovat matkustamassa ja koska menivät naimisiin.

Tällaisista kivoista jutuista on täysin hyväksyttyä puhua, mutta ei siitä että miten kävi kun osti hometalon.

Silti ne ikävämmätkin kokemukset ovat ihan sitä samaa elettyä elämää kuin ne mukavammat asiat.

Ahaa, yksi tilannetajuton bongattu. Se että mainitset ostaneesi hometalon ei toki ole traumoista avautumista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi kertoisit työpaikalla traumoista? Se ei ole oikea paikka ja antaa kuvan huonosta tilannetajusta

Miksi kertoisi työpaikalla yhtään mistään? Niin vain silti ihmiset kertovat siellä lapsuudestaan, minne ovat matkustamassa ja koska menivät naimisiin.

Tällaisista kivoista jutuista on täysin hyväksyttyä puhua, mutta ei siitä että miten kävi kun osti hometalon.

Silti ne ikävämmätkin kokemukset ovat ihan sitä samaa elettyä elämää kuin ne mukavammat asiat.

Ahaa, yksi tilannetajuton bongattu. Se että mainitset ostaneesi hometalon ei toki ole traumoista avautumista.

Tuollainen kokemus voi olla traumaattinen, kun perusturvallisuus katoaa, kun kaikki lähtee yhtäkkiä alta.

Ei se ole ihan oikein, että se jolla on elämä mennyt putkeen voi höpöttää vapaasti mistä vain ja se jolla asiat ovat huonommin joutuu tarksti  miettimään sanomisiaan, ettei vain joku muu ahdistuisi kuulemastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Turvallisessa ympäristössä traumatisoituneet ihmiset?

Trauman voi saada muustakin kuin ihmissuhteista. Ei se luonnononnettomuus esimerkiksi valikoi uhrejaan sen mukaan millaisia kiintymyssuhdetyylejä ihmisillä on.

Luonnononnettomuus? Puhutko nyt näistä ilmastoahdistuneista?  Täysin ulkopuolelta itse kehitetty ahdistus, mikä taas todistaa vain sen, ettei kaikki traumat ole muuta kuin itse keinotekoiseti empatian ja huomion kerjäämistarkoituksessa ylläpidettyjä parkukohtauksia 

Mitä hittoa taas. Et tiedä mikä on luonnononnettomuus? Et ole koskaan kuullut tsunameista tai maanjäristyksistä?

No, sehän liittyy juuri ihmissuhteisiin.  Ei kukaan pelkän aallon vuoksi traumatisoitunut  

Kokeehan tuollaisena tsunamissa paljon muutakin kuten kuoleman pelkoa, syyllisyyttä selviytymisestä, ruumiiden näkeminen, loukkaantuminen

Tää on kyllä niin totta. Erehdyin kerran kertomaan eräälle läheiseksi luulemalleni ja vuosia tuntemallani henkilölle traumaattisesta tapahtumasta, joka sattui lapsuudessani. En kertonut asiasta edes yksityiskohtaisesti tai valittavaan sävyyn. Vaan kerroin lyhyesti, että näin on tapahtunut menneisyydessäni, samaa aihetta käsittelevän keskustelun yhteydessä. Tämän jälkeen tuon henkilön käytös muuttui täysin vaikka hän ei ehkä sitä itse edes tiedostakaan. On sellainen olo, että hän pitää minua nyt jotenkin rikkinäisenä eikä osaa enää kohdella normaalisti kuin ketä tahansa muuta ihmistä. Eli älkää kertoko traumoistanne kuin korkeintaan terapeutille, puolisolle tai sille yhdelle kaikkein läheisimmälle ystävälle, johon luotatte 100%.

Vierailija kirjoitti:

Tää on kyllä niin totta. Erehdyin kerran kertomaan eräälle läheiseksi luulemalleni ja vuosia tuntemallani henkilölle traumaattisesta tapahtumasta, joka sattui lapsuudessani. En kertonut asiasta edes yksityiskohtaisesti tai valittavaan sävyyn. Vaan kerroin lyhyesti, että näin on tapahtunut menneisyydessäni, samaa aihetta käsittelevän keskustelun yhteydessä. Tämän jälkeen tuon henkilön käytös muuttui täysin vaikka hän ei ehkä sitä itse edes tiedostakaan. On sellainen olo, että hän pitää minua nyt jotenkin rikkinäisenä eikä osaa enää kohdella normaalisti kuin ketä tahansa muuta ihmistä. Eli älkää kertoko traumoistanne kuin korkeintaan terapeutille, puolisolle tai sille yhdelle kaikkein läheisimmälle ystävälle, johon luotatte 100%.

Itse neuvoisin että hyvin tarkasti kannattaa miettiä myös mitä kertoo lääkärille tai terapeutille. Ei heilläkään välttämättä ole kovin hyvää osaamista traumojen hoitamiseen ja pahimmassa tapauksessa asiakas saattaa vastaanotolla traumatisoitua entistä pahemmin.

Minua kiinnostaisi tietää, mitä traumatisoitunut kokee narsistiseksi käytökseksi. Epatiakyvyn puutteen? Loputtoman itsekeskeisyyden? Hyväksikäytön ja manipuloinnin? Epärehellisyyden?

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaisi tietää, mitä traumatisoitunut kokee narsistiseksi käytökseksi. Epatiakyvyn puutteen? Loputtoman itsekeskeisyyden? Hyväksikäytön ja manipuloinnin? Epärehellisyyden?

Traumatisoituneet eivät ole mikään yhtenäinen ihmisjoukko. Kysy tuota joltain tutultasi, niin hän vastaa omalta osaltaan.

Aina on joutunut vain ongelmiin kun asioistaan puhunut, ei enää koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Siinäpä se. En minäkään kertonut kuin lähimmälle työkaverille ja esimiehelle. Kuinka ollakaan, yhtäkkiä koko työyhteisö tietää.

Minä olen ollut tuollaisessa työpaikassa, jossa on päivitelty toisten terveystietoja. Masennukseen sairastuneen selän takana ihmeteltiin asiaa. Julkishallinnon työpaikka oli. Onneksi en ole siellä enää, oli aika sairaan oloinen ilmapiiri.

Kuinka moni ihan oikeasti tuntee sellaisia ihmisiä, jotka yhä valittavat lemmikin kuolemasta 20 vuotta sitten? Todellisuudessa on joku on taitanut oikeasti kertoa vaikka lapsensa kuolemasta vuosi sitten, mutta reippaasti värikynää lisäämällä jutusta tulee heti kiinnostavampi. Ovathan ne traumatisoituneet aina vain niin jumiutuneita, ovathan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaisi tietää, mitä traumatisoitunut kokee narsistiseksi käytökseksi. Epatiakyvyn puutteen? Loputtoman itsekeskeisyyden? Hyväksikäytön ja manipuloinnin? Epärehellisyyden?

Traumatisoituneet eivät ole mikään yhtenäinen ihmisjoukko. Kysy tuota joltain tutultasi, niin hän vastaa omalta osaltaan.

Olin epätarkka. Tarkoitin ammattitraumatisoitunutta henkilöä, joka väheksyy muiden surua, pelkoa, iloa, ahdistusta ja riemua. Joka katsoo oikeudekseen vallata tilanteen oli sitten kyse häistä, hautajaisista, tupaantuliaisista, polttareista, syntymäpäivistä, työpaikan juhlista tai ihan mistä vaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaisi tietää, mitä traumatisoitunut kokee narsistiseksi käytökseksi. Epatiakyvyn puutteen? Loputtoman itsekeskeisyyden? Hyväksikäytön ja manipuloinnin? Epärehellisyyden?

Traumatisoituneet eivät ole mikään yhtenäinen ihmisjoukko. Kysy tuota joltain tutultasi, niin hän vastaa omalta osaltaan.

Olin epätarkka. Tarkoitin ammattitraumatisoitunutta henkilöä, joka väheksyy muiden surua, pelkoa, iloa, ahdistusta ja riemua. Joka katsoo oikeudekseen vallata tilanteen oli sitten kyse häistä, hautajaisista, tupaantuliaisista, polttareista, syntymäpäivistä, työpaikan juhlista tai ihan mistä vaan.

Kuinka paljon tällaisia henkilöitä tunnet? Kysy heiltä asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä on turha kertoa ja leimata itseään kiusatuksi tai traumaihmiseksi. Voi joutua helposti jo valmiiksi johonkin ”lokeroon” ja sitten myös kohdellaan niin.

Uusien ihmisten kanssa aloitetaan puhtaalta pöydältä. 

Jaa, sen sijaan että pitäisiköhän sun lopettaa tuollainen ihmeellinen ihmisten lokerointi?

Itse en ajattele että ihmiset kuuluvat johonkin ihmeelliseen rooliin tai laatikkoon ikinä. Tuo on joku "mielenterveyspotilas", tuo on joku "hyväosainen", "tuo on tuollainen sarjavalittaja", näinkö ajattelet kun tutustut ihmisiin? Me ollaan todella monipuolisia yksilöitä joka ikinen ihminen.